Kiitoksia ja rooliristiriitoja



Kuva: Kuvittaja Henri Kähkönen

Olen saanut ystävällistä, positiivista palautetta, ja terveisiä ihmisiltä, jotka hakevat apua pulmiinsa. Kiitos siitä! Tässä vaiheessa minun on kuitenkin kerrattava se, mistä kaikki tämä kirjoitteluni alkoi pari vuotta sitten, ja painotettava muutamaa tärkeää seikkaa liittyen rooliini ammattihenkilönä ja yksityisenä ihmisenä.

Minulla ei ole yksityisvastaanottoa eikä muutakaan liiketoimintaa liittyen psykologin ammattiin. Toimin psykologina julkisissa palveluissa. Tähän työhön liittyen minulla on rooliristiriita, joka aiheuttaa tiettyä ”salamyhkäisyyttä”. En halua, että asiakkaani tietävät minusta enempää kuin mikä näkyy vastaanotolla. Kaikenlainen julkisuus tai yksityisasioitten levittäminen voisi siirtää painopisteen pois asiakkaasta minun persoonaani, mikä on täysin vastoin keskusteluavun tarkoitusta; tarkoitushan on antaa asiakkaalle ”aikaa, huomiota, kunnioitusta”, kuten ohjaustyön oppaan nimi ilmaisee. Siksi käytän blogissa ja kirjassa ”taiteilijanimeä”.

Psykologin ammattietiikka rajaa myös tapaa, jolla mm. hengellistä vakaumusta voi tuoda esille työssä. Hengellisiä kysymyksiä käsitellään vain jos asiakas sitä toivoo, siis asiakkaan aloitteesta. Minulta on kyllä useamman kerran kysytty, uskonko Jumalaan, tai millä tavoin uskon. Silloin olen vastannut henkilökohtaisen näkemykseni pohjalta; en psykologina. Monet asiakkaat haluavat keskustella hengellisyydestä, tai tuovat esille oman vakaumuksensa toivoen, että se jotenkin huomioitaisiin keskustelussa. Joillakuilla hengelliset asiat ahdistavat. Minun on luonnollisesti käsiteltävä asioita niin, että ahdistus lievittyy, jos mahdollista. Joskus asiakkaan on parempi kääntyä suoraan sielunhoitoa tarjoavan tahon puoleen. Niitä löytyy eri seurakuntien kautta.

Hengellinen näkökulma istuu kyllä sinänsä luontevasti elämänarvojen pohdiskeluun. Aika monet ihmiset uskovat, että on olemassa ”jotakin suurempaa”, vaikkeivät ajattelekaan olevansa mitenkään ”uskovaisia”, ja elämän rajallisuuden tiedostaminen saa monet pohtimaan myös hengellisiä kysymyksiä. Jotkut pelkäävät psykologian olevan ”vaarallista” uskolleen. Tai päinvastoin. Mutta omasta mielestäni psykologian näkökulman ei tarvitse olla ristiriidassa hengellisen näkökulman kanssa. Se on ristiriidassa vain silloin, jos kuvittelee psykologian olevan tieteenä kaiken yläpuolella (jonkinlainen kuningastiede siis, jolla pystyy muka selittämään ”pois” ihmisen ns. ”infantiilit” toiveet kaikkivoivasta persoonasta maailmankaikkeuden taustalla). Tai jos psykologi sulkee silmänsä mysteereiltä ja ihmeellisiltä sattumuksilta, joita työssään kohtaa, ja luulee itse olevansa kaikkitietävä ammattilainen. Myös sellainen uskovaisuus, joka suhtautuu ennakkoluuloisesti tieteellisen tutkimuksen näyttöön esim. biologiassa ja neurotieteessä, saattaa olla ristiriidassa terapeuttisten menetelmien kanssa. Itse näen tutkivan tieteen mahdollisuutena tuoda esille luomistyön neroutta ja siten kirkastaa Luojan kunniaa. Mutta jos tiede nostaa itsensä Jumalan yläpuolelle väittämällä, että ihminen on keksinyt Jumalan, on saviruukku unohtanut valajansa olemassaolon. (Aika pollea asenne olennolta, joka ei ymmärrä ajatella, miten ja miksi on itsekään ylipäätään olemassa…)

Psykologin työrooli rajaa myös mahdollisuutta esittää henkilökohtaisia mielipiteitä. Voin kyllä esittää asiantuntemukseeni perustuvia näkemyksiä esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista ja ottaa psykologina kantaa julkisuudessa, mutta asiakastyössä henkilökohtaiset näkemykset pitää neutraloida. Voin toki soveltaa armahtavaa, hyväntahtoista asennetta ihmisiä kohtaan; se on tietysti ok. Mutta minulla on myös vähemmän maltillisia mielipiteitä liittyen erinäisiin ilmiöihin; asioihin, jotka tuottavat kärsimystä ja pahoinvointia yksilöille ja globaalisti. Blogini syntyi näiden mielipiteitten ilmaisukanavaksi; yksityishenkilönä, ei ammattiroolissa! Osan näkemyksistäni perustelen psykologin asiantuntemuksella, osa taas on eri lähteistä omaksumaani, ei suoranaisesti psykologista ”tietämystä”, mutta toimivana pitämiäni näkemyksiä ja uskomuksia. Osa on omaksumaani eettistä ajattelua ja kokemusperäistä tuntumaa, tai puhtaasti henkilökohtaisia mielipiteitä. Lisäksi, koska minussa elää vaihtelevan voimakkaana maailmanparannustarve, olen halunnut jakaa asioita, joista voisi olla ihmisille hyötyä.

Eli, tämä blogi ei liity omien psykologipalveluitteni markkinointiin. Siksi en julkaise yhteystietojani. Ainoa myymäni ”tuote” on tällä hetkellä omakustannekirjallisuus, joka ei todellakaan ole mitään massaviihdettä. Toivon, että saisin julkaistuksi lisää jotakin sellaista, mikä miellyttää itseäni (eettisesti, hyvän tarkoituksen kannalta, ja siten, että viitsin itse lukea sitä toistamiseen nolostumatta liikaa).

En myöskään ole sosiaalisessa mediassa mukana luodakseni kontakteja ihmisiin. Vuorovaikutustaidoistani huolimatta olen epäseurallinen ihminen, jokseenkin äärimmäisen introvertti. Ystävät ja lähisukulaiset tietävät kyllä, miten ”aktiivinen” olen pitämään heihinkään yhteyttä, saati sitten vieraampiin ihmisiin. Elämäni tärkeimmät ihmiset ovat puolisoni, joka on myös paras ystäväni, lapset, sekä kasvuperheeni. Perhe saa itsestäänselvyytenä leijonanosan ajastani. Olen haluton luovuttamaan sitä aikaa pois edes rahasta, paitsi tietysti leipätyön osalta saadakseni sen verran, millä tulee toimeen.

Haluan ohjata apua etsivät ihmiset niiden tahojen pariin, jotka kenties voisivat heitä auttaa eteenpäin. Jos ”rivipsykologia” ei tunnu riittävän, kannattaa rohkeasti ilmaista eri auttajatahoille, millaista tukea ja apua toivoo. Mielenterveyspalvelujen tulisi toimia asiakaslähtöisesti. Ja yksityisellä puolella voisi kuvitella, että kannattaa tarjota sellaisi palveluja, jollaisia kysytään. Kysykää siis! Joskus voi olla, että ammattilainenkin on epävarma siitä, mitä asiakas oikeastaan toivoo. Toiveet kannattaa ilmaista niin täsmällisesti kuin itse on niistä perillä.

K

Kuva: Kuvittaja Henri Kähkönen

Ja loppujen lopuksi: kuka ihminen (siis ammattilainenkaan!) oikeasti muka voisi tietää, mikä on jollekulle toiselle hyväksi? Me olemme kaikki yhtä lailla herkästi eksyviä lampaita, paimenta vailla. Ilmaisen sen nyt tässä selkeästi itsellenikin: minä en halua kuvitella olevani joku, joka tietäisi, miten jonkun toisen ihmisen tulisi elää. Voin parhaimmillaankin vain arvailla ja ehdottaa kokeiltavaksi jotakin. Voin suositella jotakin toimenpiteitä, jos arvelen, ettei niistä haittaakaan ole. Ja voin varoitella, jos uskon, että jokin on haitaksi. Mutta onko minulla yleispätevää ohjetta; onko viisautta, joka osaa täyttää kaikkien yksittäiset, yksilölliset tarpeet ja toiveet? Ei minulla ole mitään omaa viisautta. Voin vain toistaa Viisauden sanoja, kuten ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Sekin, jos osaan toistaa tämän saman viisauden eri sanoin tai tehdä sen ymmärrettäväksi esimerkin avulla, on lahja, joka on saatu. Ei omaa ansiotani.

Lainaan tässä lääkäri-psykoterapeutti Brian Broomin sanoja teoksesta: ”Sairaus täynnä merkityksiä – Kokemukset ja merkitykset fyysisen sairauden aiheuttajina”, 2007, PT-Kustannus.

”Luonnontiede on menestynyt maailman fyysisen ulottuvuuden puolivakaan rakenteen pohjalta. Mutta jos on olemassa vanhempi henkinen dimensio, meidän ei tulisi yllättyä, jos se horjuttaa fyysisen ulottuvuuden vakautta silloin, kun tapahtuu ”ihmeitä” tai jotain yliluonnollista.” … ”Hengellisessä maailmassa meidän tulisi odottaa yliluonnollisia asioita, mutta samalla arvostaa tavallista elämää syvällisesti tukevaa henkisyyttä.”

…”Kun tunnustamme, että mystinen on olemassa, että henki on läsnä tavallisessa elämässä ja energian lähde antaa energiaa kaikelle olevaiselle, luomme hyvin elinvoimaisen viitekehyksen ihmisten kanssa olemiselle.” … ”Pohjimmiltaan asia on niin, että emme ole yksin potilaidemme kanssa. Jos avaudumme, huomaamme tekevämme työtä yhdessä Jumalan kanssa, mutta me emme ole Jumala. Meidän ei tarvitse kuormittaa itseämme sillä että olisimme perimmäisiä asiantuntijoita, jolla on kaikki tarvittava tieto.” …

Vapautan samalla itseni vastuusta olla ”kaikkitietävä asiantuntija”. Kukaan ihminen ei ole sellainen. Älkäämme siis etsikö ketään ihmistä; etsikäämme Viisautta!