Kasvava olento ei muotissa pysy… edes muitten mieliksi...

 

"Ulos kipsimuotista"

… sanoi allekirjoittanut päänsä sisällä, kun yritti muotoilla otsikkoa tähän tekstiin kirjoitettuaan sen ensin jo melkein valmiiksi. Oli taas kerran aloitettava kirjoittaminen ”lonkalta” niin että naputtelee sitä mitä vain mielen sisältä tulee ulos; koska ei ollut erityistä innostusta kirjoittaa mitään. Mutta jonkinlainen sisäisen vaativuuden ja osittain sisäistetyn ulkoisen paineen yhdistelmästä nouseva stressitila aina välillä näköjään pakottaa minut kirjoittamaan jotakin tänne, niin etten kokonaan tulisi hylänneeksi tätä blogia.

Noooh… Työtehtäviini liittyen kertailen aina silloin tällöin ”Itsetunnon käden ®” teemoja. Vastikään muistelin lausetta ”Minun ei tarvitse miellyttää kaikkia” liittyen omaan tilanteeseeni, eli siihen, että sain lopultakin muutetuksi etunimeni sellaiseen muotoon, että ne ilmaisevat sukupuolineutraalia / sukupuoletonta identiteettiäni. Nimenmuutospäätöstäni edelsi kuukausien harkinta, vaihtoehtojen kartoitus ja ”kuulostelu” ennen kuin (erään meditaation päätteeksi) mieleni tunnisti vaihtoehtojen joukosta sen harvinaisen yhdistelmän, jonka lopulta kirjoitin nimenmuutoshakemukseen. Sitten täytyi vain jännittää pari kuukautta sitä, menevätkö kyseiset nimet läpi nimilautakunnan käsittelystä; enkä tuona aikana halunnut kertoa nimenmuutoksesta monellekaan, kun en ollut ihan varma siitä, että menevät…

Nimeni muuttui toivomaani muotoon reilu viikko sitten, ja uuden kutsumanimen kertominen toisille ihmisille on herättänyt erinäisiä reaktioita; hämmästystä ja hämmennystä, uteliaisuutta, oudoksuntaa ja kenties lievää närkästystäkin. Jotkut ovat kyllä reagoineet hyvinkin myönteisesti. Jotkut taas ehkä ajattelevat enemmän sitä vaivannäköä, mikä heille aiheutuu uuden nimeni opettelusta, ja miten heitä sitten varmasti nolottaa, kun he sanovat nimeni vahingossa väärin. Ja veikkaanpa, että jokunen vieraampi ihminen on saattanut kysyä mielessään sitäkin, että ”mikähän erikoisuudentavoittelija tuokin on”…

No, minun ei kylläkään tarvitse ”tavoitella erikoisuutta”, koska olen pakostakin ollut hieman ”erikoinen” koko ikäni. Enemmänkin minulle on ollut haastavaa se, kun on ollut painetta olla herättämättä liikaa huomiota erilaisuudellaan, ettei ”vaivaisi” ja vaivaannuttaisi muita ihmisiä liiaksi. En halua häiritä toisia, enkä halua, että toiset häiritsevät minua, ja olen yrittänyt olla olematta ilkeä ihmisille, koska en halua heidän olevan ilkeitä minulle. Yritän siis olla riittävän kohtelias, enkä halua ärsyttää ihmisiä tieten tahtoen, koska siitähän syntyy herkästi vain lisää vuorovaikutusta, jos joku ärtyy. Ja vuorovaikutus voi olla rasittavaa, ellei aihe ole kiinnostava tai jos toinen osapuoli on ärtynyt, joten ei kannata aloittaa sellaista ihan vain itsehillinnän puutteen takia…

En siis ole tieten tahtoen inhottava, mutten ylettömän huomaavainenkaan ihminen, enkä myöskään aktiivisen sosiaalinen. En hakemalla hae sosiaalisia kontakteja ja yritä herättää huomiota muissa ihmisissä saadakseni heidät jotenkin tykkäämään minusta. Jos minut huomataan siksi, että pukeudun eri tavalla kuin muut, se ei johdu ”huomiohakuisuudesta”, vaan siitä, etten välttämättä pidä siitä tyylistä tai tavasta, miten toiset pukeutuvat…

Ja miksi ihmeessä minun pitäisi kiduttaa itseäni jäljittelemällä sellaista pukeutumista, josta en pidä (ainakaan itseni yllä), ihan vain siksi, etten vain näyttäisi toisten mielestä erilaiselta ja ettei vain heidän tarvitsisi kokea kamalan epämukavaa hämmennyksen tunnetta minun seurassani? Joten, laitan päälleni sellaista, mistä itse pidän, jos se on suhteellisen soveliasta tilaisuuteen nähden. Joku voi tietysti luulla senkin olevan tarkoituksellista ”erikoisuuden tavoittelua”, jos olen joskus vaikkapa ainoa farkkuhousuinen seurueessa, tai tennareissa silloin kun muilla on kävelykengät, tai jotain muuta kamalaa.

Minusta ei ole kovinkaan reilua, jos minun pitää liiaksi kärsiä siitä, että toiset ihmiset epäsuorasti painostavat minua olemaan heidän kaltaisensa, koska heille on hämmentävää, jos joku on liian erilainen. Jos se, etten rupattele niitä näitä kaikkien läsnäolevien kanssa, ei miellytä jotakuta, niin pahoittelen. Jos joku alkaa rupatella minulle, voin kuunnella ja nyökytellä ystävällisesti hetken aikaa, ja liueta sitten kohteliaalla tekosyyllä jonnekin toisaalle. En halua aiheuttaa pahaa mieltä muille, mutten myöskään piinata itseäni kohtuuttomasti teeskentelemällä pro-sosiaalista ekstroverttiä.

Joku saattaa ihmetellä myös sitä, jos en koulutus- tai kokouspäivänä halua mennä toisten ihmisten sekaan hälisevään ruokalaan lounaalle pälpättämään ja syömään yhtä aikaa, vaan kävelen mieluummin kymmenen minuutin päähän kauppaan ostamaan eväitä, joita voin syödä itsekseni aulassa, samalla kun selaan luonto- tai eläinkuvia puhelimesta. Joku saattaa pitää minua epäsosiaalisena ja epämiellyttävänä ihmisenä tuommoisenkin omituisuuden takia. Mutta ellen saa pidettyä kunnon taukoa ihmisten aiheuttamista ärsykkeistä ja vuorovaikutuksesta päivän aikana, ihmiset alkavat ärsyttää minua liikaa, jolloin minulle saattaa kehittyä epäsosiaaliselle luonteenlaadulle tyypillisiä tunteita ja ajatuksia… ja käyttäytymiseni voi muuttua epämiellyttäväksi.

Näin ollen, minun on ollut viime aikoina tarpeen muistuttaa itseäni siitä, ettei kaikkien tietenkään tarvitse pitää käyttäytymisestäni, olemuksestani, uudesta nimestäni, identiteetistäni ja siitä, miten ilmaisen itseäni. ”Minun ei tarvitse miellyttää kaikkia.” Ja se olisi sitä paitsi aivan mahdotontakin; se on kyllä jo nähty ja kuultu tämän elämän varrella…

Omaksi itseksi muuttuminen ja muutoksen esille tuominen on kasvua, parhaimmillaan aitoa itseilmaisua, aidon persoonallisuuden esille tuloa. Joskus se voi näyttää ulkopuolisesta siltä, että joku ”yrittää olla jotenkin erikoinen”, mutta mitäpä siitä, mitä jotkut ehkä ajattelevat ja miksi. Yritän edelleen olla vain se olento, joka olen; en enempää, mutten vähempääkään.

Pölyisiä papereita, ironisia huokaisuja ja androgyynisiä siunauksia

Androgyyninen Jeesus siunatkoon meitä! Maalasin tämän pääsiäiseksi 2026

Koen olevani jollain tapaa velvollinen kirjoittamaan jotakin tähän blogiin, vaikka tiedän, ettei uusia postauksiani kovin laajasti odotetakaan. Olen nähtävästi lähestulkoon kokonaan lopettanut pakisevan valittamiseni tietyistä politikoista tai muista haitallisesti tai ärsyttävästi käyttäytyvistä ihmisistä. Ehkäpä olen väsähtänyt tähän maailmantilanteeseen, enkä halua tuhlata aikaa ja energiaa siitä jauhamiseen. Olen ollut jollain lailla puoliupoksissa omissa henkisissä prosesseissani, kuten siinä, miten voisin olla vastedes olemassa, toisten ihmisten silmissä, vähemmällä kärsimyksellä, kun en voi vetäytyä kokonaan poiskaan tästä stereotypioistaan turvaa etsivien normi-ihmisten maailmasta.

Tavalliset ihmiset kun usein haluavat kaiken olevan selkeää ja luokiteltavissa, ja tuppaavat muun muassa määrittämään ja luokittelemaan toisiaan esimerkiksi ulkoisen olemuksen, kehonkielen ja puhetavan ja nimen perusteella. Ja jos haluaa vaikuttaa noihin toisten tekemiin oletuksiin, on joko käytettävä suoraa kielellisistä julistusta (esim. sanottava ääneen, vaikkei kukaan mitään kysykään, ettei minua pidä ”sukupuolittaa”, tai pidettävä paitaa, jossa lukee selkokielellä, etten ole ”mikään sukupuoli”) tai ilmaistava tuo sama asia mahdollisimman monella muulla tavalla ennen kuin tuo hämmentynyt stereotyypittelijä ehtii prosessoida ensimmäisiäkään hypoteesejaan.

Voisinpa sanoa, ettei toisten ihmisten oletuksilla ole yhtään mitään väliä, mutta monenlaisissa tilanteissa väärät oletukset ovat kuitenkin vähintäänkin turhauttavia, ärsyttäviä ja rasittavia. Toisen ihmisen hämmennys siitä, ettei hänen sukupuolioletuksiaan tarvita eikä kaivata, ei ole lainkaan niin haitallista kuin noista oletuksista toiselle ihmiselle aiheutuva ahdistus. Satunnainen hämmennys ei ole vaarallista. Krooninen ahdistuneisuus sen sijaan saattaa olla.

Niin että sen kun vain hämmennytte, te jotkut, jotka uskotte vain kahteen sukupuoleen. Taivaankansi ei oikeasti romahda päällenne, enkä minä ole yhtään sen vaarallisempi ihminen ”muunlaisena” kuin olisin, jos minulla olisi jonkinlainen kaksinapaiseen sukupuolijaotteluun pohjautuva identiteetti. Saatan tosin olla sisäisesti hyvin pahastunut, jos koen tahallista väärinsukupuolittamista, ja se voi kostautua esimerkiksi pahantuulisena blogitekstipakinana kyseistä toimintaa harjoittavia ihmishenkilöitä kohtaan.

No, faktahan on, että tässä maailmassa voisi päästä helpommalla, jos sopisi niihin enemmistölle soveltuviin Aatamin ja Eevan muotteihin; samoin kuin monissa muissakin asioissa olisi helpompaa olla olematta outo, poikkeava, friikki tai vähemmistön edustaja. Mutta jos ihminen on jo syntyjään erilainen kuin 99 satunnaisesti kasaan kauhottua ihmistä, tavanomaisellakin järkeilykyvyllä varustettu normi-ihminen saattaisi aikansa asiaa pähkäiltyään tajuta, että sen erilaisen voi olla esimerkiksi aika hankalaa löytää samanhenkistä seuraa. Hänenhän pitäisi jaksaa tutustua kahteensataan ihmiseen, niin saattaisi löytää edes yhden ”henkiystävän”. Introvertti-friikki luopuu samanhenkisten löytämisen toivosta ehkä viimeistään satakunta satunnaisotannalla valikoitunutta ihmistä tavattuaan…

En silti halua valittaa siitä, millainen olen, vaikka toisten ihmisten suhtautuminen onkin ajoittain tuskastuttavaa juuri siksi, että olen oikeasti erilainen tai erilaisempi kuin he olettavat minun olevan. Ajattelin siis jatkossa auttaa heitä ja itseäni tekemällä heidän hämmentyneen luokittelupohdiskelunsa tarpeettomaksi, eli olemalla selkeämmin niin erikoinen, että he ymmärtävät heti, etten ole tavallinen, ja voivat luokitella minut yksinkertaisesti vain ”friikiksi”. Sellainen yksinkertainen luokittelutoiminta antaa heille ehkä riittävästi turvallisuudentunnetta, niin että he voivat asettua asialliseen vuorovaikutukseen kanssani, jos sellainen on ylipäätään tarpeen. Kadulla kulkiessaan he voivat ihan vain mutista tuon nimikkeen (”Mikä ihmeen friikki?”) puoliääneen tai mielessään, eikä heidän tarvitse yrittääkään kehittää mitään kohteliasta jutustelua kanssani. Ja minä saan olla rauhassa, kun he eivät edes uskalla puhutella ”friikkiä”. Win-win!

Olen viime aikoina tutkiskellut ”epätyypillisen sukupuolikokemukseni” historiaa esimerkiksi käymällä läpi vanhoja paperikasoja pölyisten laatikoitten pohjalta; niinkin paljon että olen melkein saanut silmäni tulehtumaan. Olen lohdutuksekseni löytänyt sieltä mm. kiinnostavia kuvia ja joitakin muistiinpanolappusia, joissa on ollut joitakin melko älyllisiä tai vähintään kiinnostavia lauseitakin. Osa lauseista on tosin ollut kiinnostavia jonkin aikaa lähinnä siksi, etten ole saanut käsialastani heti selvää.

Laatikoita penkoessani löysin myös vihkosen, johon olin aloittanut kirjoittamaan romaania, jossa itseään etsivä ja baarireissun jälkeen kadulla harhaileva nuorimies tapaa toisen nuorenmiehen, joka on jollain tapaa hauska ja hengellisesti erikoinen tyyppi. Se tarina oli jäänyt pian alkukohtauksen jälkeen kesken, mutta jotenkin se haiskahti aika queer-teemaiselta. Ja näitten vuosien aikana olin kokonaan unohtanut, että olin sellaista tarinaa edes aloittanut. Pääni on ilmeisesti ollut elämänmuutosten takia jotenkin höttöinen tuohon aikaan. Harmi kyllä siinä vihkosessa ei ollut päivämäärää, mutta veikkaisin, että olen aloittanut sen tarinan yli kaksikymmentä vuotta sitten…

Olen jonkin verran pohdiskellut muunsukupuolisuus-teemaa myös liittyen progressiiviseen kristilliseen teologiaan, ja käsitellyt aihetta itse asiassa myös maalaamalla. Sain inspiraation eräästä Leonardo da Vincin aikalaisen ja oppilaan, Bernardino Luinin maalauksesta, joka esittää hyvin androgyynisen oloista Kristusta. Kuva teoksesta löytyy mm. tältä sivustolta.

Maalasin tuosta teoksesta oman, mukaillun versioni, johon otin hieman vaikutteita mm. Layne Staleyn kasvoista. Pidän kuvasta itse, enkä ole sitä kaupittelemassa, joten muitten mielipiteet ovat toissijaisia, mutta laitoin sen tähän katseltavaksi, jos siunaus kelpaa.

Ja odottelen lähipäivinä, että englanninkielinen romaanini ilmestyisi myös e-kirjana, ja odotellessani ilmaisen itseäni Bluesky-tililläni postaamalla ”mielentila-kuvia” ja lyhyitä englanninkielisiä lauseita. Jos jaksaisin, tekisin ehkä nukkesarjakuvaa, mutta tällä hetkellä en ehkä jaksa muuta kuin selailla kuvia nukkehahmoista…

JK: Hieman toivoa herättävä tieto tänä keväänä oli sentään se, että kansalaisaloite kolmannesta juridisesta sukupuolesta on etenemässä eduskunnan käsittelyyn. Ainakin 50 000 suomalaista siis haluaisi edistää asiaa… mutta miten lie kansanedustajat? Tai tämänhetkinen hallitus konservatiiviedustuksineen? Herran haltuun.

"Yksijalkainen kokomielinen puolihomo" lähti maailmanvalloitukseen...

Tuota otsikkoa ei kannata tulkita kirjaimellisesti; sehän on vain englanninkielistä versiota varten mukaillun otsikon "käännöksen käännös" (jollaisia minulla tuli testailtua käännöstyön aikana Officen kääntäjän avustuksella. Osa meni pahasti pieleen, osa vaikutti toimivan ihan kelvollisesti!). Eikä maailmanvalloituskaan ole kovin osuva termi tässä yhteydessä, koska transgender-asiat ovat monella suunnalla maailmaa suorastaan "pannassa". Voihan olla, ettei kirjaani huolita myyntisivustoille esim. rapakon takana lainkaan, kun kerta joissain osavaltioissa tyhjennetään kirjastoistakin "sopimattomia" kirjoja...

Tarkoitukseni oli kuitenkin ja joka tapauksessa uhmata kansainvälistä epämääräistä ja ennakoimatonta "sensuuria" ja julkaista tässä blogissa "Jalkapuolimielipuolipuolihomojutun" englanninkielisen version esipuhe, jos tänne sattuukin joku englantia ymmärtävä ja haluaa sen lukea ihan vain uteliaisuuttaan. (Eihän sitä suomenkielellä olekaan saatavilla, ymmärrettävistä syistä!) Joten, tässäpä se on:

ONE-LEGGED, WHOLE-MINDED, HALF-GAY (© 2026 T. H. Hukka)

Preface to the English version

When I originally wrote this story, the term "non-binary" was not yet widely used in Finland. Yet there was some discussion about “gender identity” in society, and some transgender people even managed to get into "gender reassignment treatment", as it was called at the time.

In Finland, the situation has changed since then in a positive direction, generally, but unfortunately there is even persecution going on against trans people around the world at the moment, and non-binary people are not legally recognized in many countries yet. That's why I feel that the topic of this story is still relevant, even more so in other parts of the world than in my home country, and I decided to translate this story into English, even though I didn't have a professional translator to help me. I tried my best to bring out the message of the story, despite any grammatical or word errors or clumsiness of expression.

I often had to search for words, which were unfamiliar to me, from internet, and often the AI suggested expressions for me, from which I tried to choose the most suitable one. In addition, I took advantage of the correction reading tool, so that there wouldn’t be a disturbing number of spelling mistakes in the text. However, I didn't do this translation totally with AI. If there are word errors in this translation that make the content obscure, it’s due to my own lack of ability as a translator. I humbly and self-ironically admit this. As I said to myself and my loved ones; I’m not doing this to win any literary prize, but to get the message of the content to spread to a wider audience. I just hope that the imperfection of the translation doesn’t hinder my goal too much.

The characters in the original story live in Eastern Finland and their way of speaking contains nuances of the North Karelian dialect. That’s how I speak, too. It would be impossible to translate that peculiar dialect into any other language, or to reproduce the expressive power of the language I use myself with the vocabulary of another language. The Finnish language is expressive and rich, and I couldn't always find words in English that match the words I would have liked to use. And of course, I don't speak English well enough to play with words and expressions in the way I do when writing in Finnish.

So, I've had to settle for the fact that the characters in the story speak mostly some kind of standard language and not any special dialect or slang. Maybe you can imagine them living in some imaginary northern European country where most of the people speak some kind of English and teenagers study in upper secondary education from the age of about sixteen.

I hope that the thoughts described by the narrator of the story and the conversations of the characters, despite their linguistic simplicity and “inauthenticity “, speak to the reader.

The story is about the right to be who you are, to be loved and to love, as you are, in this world of prejudice-filled, fearful people. It’s the right of all of us, and with this book I wish it especially for all queer, genderqueer and neurodivergent people, and people with disabilities or mental health problems.

T. H. Hukka, a non-binary creature from the periphery

Jotenkuten englantilaisittain: "One-legged, Whole-minded, Half-gay"

Sain eilen julkaistuksi "Jalkapuolimielipuolipuolihomojutun" englanninkielisen version, ajoittain hermojani koettelevan, epäammattimaisen käännöstyöni päätteeksi.

Käännöstyöhön meni joitakin kuukausia, ja kuten yleensä käy, alan olla valmis luopumaan projektista siinä vaiheessa, kun se alkaa kyllästyttää ja väsyttää liikaa; vaikka siinä saattaisikin olla vielä yhtä jos toista korjattavaa tai ainakin paranneltavaa. Ajattelin, että nyt saa välttää, kun on kuitenkin kirjoitusvirheet tarkistettu ja kielioppiasiat käyty läpi oman "tyylin" mukaisesti, Word-sovelluksen "kirjoitusavustajaa" hyödyntäen. On hyvinkin mahdollista, että olen saattanut käyttää joissain kohdin asiayhteyteen nähden "vääriä" sanoja, vaikka ne olisivatkin kieliopillisesti korrektissa lauseessa ja oikein kirjoitettukin. No, onpahan tarjolla joitakin outouksia lukijan ihmeteltäväksi! Näyttää sellaisia jäävän esim. nettisivujenkin käännöksiin erilaisten "tekoälypäitten" jäljiltä. Enkä ylipäätään kirjoita ja julkaise tarinoitani tavoitellaksi niillä mitään kirjallisuuspalkintoja, vaan levittääkseni omaa sanomaani; ja usein sanoma voi olla riittävän ymmärrettävä, vaikka tuhatta sanaa kohti olisikin yksi "väärä" sana...

Englanninkielisen version kansi on suunnilleen sama kuin suomenkielisessä versiossa, mutta romaanin nimeä oli järjetöntä tai mahdotonta kääntää sanatarkasti, joten mukailin sen englantilaisittain sopivan tyyliseksi, mutta kuitenkin tarinan sisältöä kuvaavaksi. Ja tässä vielä takakannen teksti, kuvan muodossa.

Olemme tosiaankin olemassa, halusittepa tai ette!

En jaksa selittää tästäkään aiheesta tämän enempää, mutta jos olet Suomen kansalainen ja haluat edistää syrjityn sukupuolivähemmistön asemaa tai olla ylipäätään solidaarinen lähimmäisiä kohtaan, lue tämä ja käy allekirjoittamassa kyseinen kansalaisaloite.

Kansalaisaloite ”Olemme olemassa” 29.9.2025 ”ei-binäärisen, juridisen sukupuolimerkinnän lisäämiseksi lakiin”

Teksti lainattu kokonaisuudessaan sivulta: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15996

”Me allekirjoittaneet ehdotamme, että Suomeen luodaan kolmas, ei-binäärinen oikeudellinen sukupuolivaihtoehto jo olemassa olevien merkintöjen rinnalle. Vahvistamisen tulisi tapahtua omalla ilmoituksella itsemäärittelyoikeutta kunnioittaen. Tämä antaisi ihmisille mahdollisuuden määrittää itse sukupuolensa.

Ei-binäärinen, kolmas juridinen sukupuolimerkintä takaisi oikeuden elämään kaksinapaisen mies-nainen-jaottelun ulkopuolella. Jokaisen on saatava tulla nähdyksi omana itsenään lain edessä. Tavoitteen saavuttamiseksi kehotamme eduskuntaa antamaan valtioneuvostolle toimeksiannon lainvalmisteluun ryhtymisestä ei-binäärisen juridisen sukupuolimerkinnän käyttöönottamiseksi ja antavan asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle mahdollisimman pian.

Perustelut:

Itsemäärittelyoikeus ja yhdenvertaisuus

Ei-binäärinen juridinen sukupuolimerkintä vahvistaisi sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten itsemäärittelyoikeutta ja yhdenvertaisuutta. Se tekisi näkyväksi suuren joukon ihmisiä, jotka eivät määrittele itseään naiseksi tai mieheksi.

Nykyinen kaksinapainen merkistö ylläpitää kapeaa käsitystä sukupuolesta ja sulkee ulos ei-binäärisiä ihmisiä. Tämä johtaa väärinsukupuolittamiseen sekä lisää syrjintää ja näkymättömyyttä yhteiskunnassa.

Lainsäädäntö ja kansainväliset esimerkit

Sukupuolen moninaisuus tunnistetaan jo tasa-arvolaissa, joka kieltää syrjinnän sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Laki velvoittaa viranomaisia, työnantajia ja koulutuksen järjestäjiä ennaltaehkäisemään syrjintää sekä edistämään tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

Ei-binäärisen juridisen sukupuolimerkinnän käyttöönotto tukisi tasa-arvolain tavoitteita ja toimeenpanoa sekä vastaisi lain henkeä.

Vuonna 2023 uudistettiin laki sukupuolen vahvistamisesta, ns. translaki. Translain lähtökohdaksi on asetettu ihmisen kokemus omasta sukupuolesta. Tällä hetkellä laki kuitenkin mahdollistaa sukupuolen juridisen vahvistamisen vain naiseksi tai mieheksi. Ei-binäärinen, juridinen sukupuolimerkintä tulisi ottaa käyttöön translain hengen toteuttamiseksi.

Ei-binäärinen juridinen sukupuolivaihtoehto on jo käytössä useissa EU-maissa, kuten Saksassa, Tanskassa, Maltalla ja Islannissa. Lisäksi monet muut maat, kuten Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti, ovat ottaneet käyttöön kolmannen sukupuolimerkinnän.

Myös GDPR-ehtojen mukaisesti ihmisten on saatava ajankohtainen merkintä sukupuolestaan kansallisiin rekistereihin.

Hyvinvointi ja syrjinnän vähentäminen

(Cis)heteronormatiivinen kulttuuri altistaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt vähemmistöstressille, eli ylimääräiselle stressille, joka johtuu syrjinnästä ja normien puristuksesta. Sukupuoleltaan moninaisilla ihmisillä on suurempi riski kohdata syrjintää, väkivaltaa, kiusaamista ja näistä johtuvia mielenterveyden haasteita.

Ei-binäärinen juridinen sukupuolimerkintä mahdollistaisi ihmisille oikeuden tulla kohdatuksi omana itsenään, lisäisi hyvinvointia ja vähentäisi syrjintää.

Koulutus, viranomaiset ja palvelut

Lakimuutos loisi painetta lisätä viranomaisten, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön sekä kasvatus- ja opetusalan ammattilaistenosaamista sukupuolen moninaisuudesta ja syrjinnän kitkemisestä.

Samalla tilastointi ja viranomaisten käytännöt voitaisiin päivittää vastaamaan todellisuutta, jossa kaikki ihmiset eivät ole miehiä tai naisia. Tämä parantaisi palveluiden saavutettavuutta ja vahvistaisi luottamusta viranomaisiin.”

Aloitteen taloudellinen tuki: Ei ole

Kannatusilmoitusten keräystavat: Kansalaisaloite.fi

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15996

Kiitos!

Mikä ihmeen "Trans Awareness Week" ???

No, se on suomeksi "trans-tietoisuuden viikko", joka on juuri nyt (13.11.-19.11.) meneillään kansainvälisesti, mutta Suomessa tätä viikkoa vietetään lähinnä "trans-muistopäivän" 20.11. ympärillä.

Kyseisen viikon kunniaksi ja mahdollisten uusien vierailijoitten trans-tietoisuutta lisätäkseni julkaisen tässä uudelleen aiemman (3.2.2025) TRANS-aiheisen tekstini sisällön, hieman eri järjestyksessä, tosin...

Muistisääntönä transihmisen läheiselle – ”TRANS”:

T =                    Tiedosta mistä on kyse.

R =                    Rakasta häntä sellaisena kuin hän on.

A =                    Auta häntä siinä missä pystyt.

N =                   Näytä muille esimerkkiä oikeanlaisesta suhtautumisesta transihmisiin.

S =                    Selitä niille, jotka eivät vielä ymmärrä.

Tiivistetysti ja helppotajuisesti - Mistä on kyse?

 Transsukupuolisuus tarkoittaa sitä, että ihmisen sukupuoli-identiteetti poikkeaa hänen syntymässä määritellystä sukupuolestaan, ja tämä identiteettikokemus on pysyvä.

 Transsukupuolisuutta on esiintynyt kautta historian eri kulttuureissa, mutta aihe on noussut esille vasta viime vuosikymmeninä, tiedon ja avoimuuden lisääntyessä.

 Transsukupuolisuus on osa ihmisen biologista monimuotoisuutta, ei ”muoti-ilmiö”.

 Joissakin kulttuureissa on aina ollut useampi sukupuoli-identiteetti, ja joissakin valtioissa on myös useampi juridinen sukupuoli, jolloin sukupuolikokemuksen ilmaisukin on vapaampaa.


Ihminen on itse oman sukupuolensa paras asiantuntija.

 Sukupuoli-identiteetti on henkilökohtainen kokemus, eikä se aina vastaa muiden oletuksia.

 Sukupuolidysforialla viitataan kielteisiä tunteita aiheuttavaan ristiriitaan henkilön itse kokeman ja hänelle määritellyn sukupuolen välillä.


Mistä transsukupuolisuus johtuu?

 Transsukupuolisuus ei ole mielenterveyden häiriö, vaan luonnollista erilaisuutta, jonka taustalla on arvioitu olevan biologisia tekijöitä (kuten geenit, hormonitasot).

 Sikiönkehityksen aikaisen hormonimäärien vaihtelun vuoksi aivot ja ruumiin sukupuolipiirteet saattavat joskus kehittyä toisiaan vastaamattomiksi.

 Ihmisen aivot voivat kehittyä ”naistyypillisiksi”, ”miestyypillisiksi” tai ”androgyynisiksi”. Kokemus siitä, kuka olen (= identiteetti) syntyy ihmisen aivoissa, joten esimerkiksi miestyypilliset aivot saattavat tuottaa kokemuksen miespuolisuudesta, vaikka keho olisi naistyypillinen, tai päinvastoin; tai androgyyniset aivot tuottaa kokemuksen ei-binäärisyydestä.

(Esim. autismikirjon ja sukupuolikokemuksen poikkeavuuden välillä on todettu huomattavaa yhteisesiintyvyyttä, mikä saattaa myös liittyä edellä mainittuun ilmiöön.)

 Myös sosiaalisilla ja kulttuurisilla tekijöillä on vaikutusta yksilön sukupuoli-identiteetin kokemiseen, ilmaisuun ja esimerkiksi koetun dysforian määrään.


Transsukupuolisuus haastaa henkistä hyvinvointia ja toimintakykyä

 Pitkäaikainen kokemus ”väärässä kehossa elämisestä” aiheuttaa henkistä kärsimystä.

 Kehodysforiaan voi liittyä inhon- ja vieraudentunteita oman kehon piirteitä kohtaan.

 Sosiaalista dysforiaa voi kokea tilanteissa, joissa tapahtuu vääriä oletuksia sukupuolesta tai tulee kohdelluksi oletetun sukupuolen perusteella.

 Transsukupuolisilla ihmisillä onkin usein masennusta, ahdistusta, elämänhaluttomuutta ja jopa itsetuhoisuutta; etenkin ilman asianmukaista hoitoa ja tukea.

Vähemmistöön kuuluminen aiheuttaa aina stressiä.

 Vähemmistöstressiin voi liittyä erilaisuuden kokemuksen lisäksi syrjityksi ja kiusatuksi tulemista, jopa väkivallan uhkaa.

 Ympäröivän yhteiskunnan sukupuolioletusten ja sukupuolinormien takia transsukupuolinen voi kokea olevansa ”vääränlainen”, ja tavallisiin sosiaalisiin ympäristöihin on vaikea sopeutua.

Mikä avuksi?

 Läheisten ymmärrys, hyväksyntä ja tuki on transsukupuolisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Sukupuoli-identiteetin esille tuomisen tulisi olla turvallinen kokemus!

 Terapeuttisilla menetelmillä ei pyritä sukupuoli-identiteetin muuttamiseen, vaan niiden avulla voidaan lievittää edellä mainittuja psyykkisiä oireita ja kohentaa toimintakykyä.

 Transsukupuolinen voi muuttaa nimensä ja korjata juridisen sukupuolensa sukupuoli-identiteettiään vastaavaksi, ja tehdä sukupuolikokemukseensa sopivia muutoksia elämässään.

 Hänellä on oikeus myös lääketieteelliseen hoitoon. Kehodysforiaa voidaan lievittää kehon ominaisuuksia muokkaavilla sukupuolenkorjaushoidoilla, tapauskohtaisesti arvioiden.

 Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimus ja korjaushoidot on keskitetty kahteen yliopistolli-seen sairaalaan (HYKS ja Tays), jonne hakeutuu liki 2000 henkilöä vuosittain.

 Oikein kohdistettu sukupuolenkorjaushoito vähentää masennus- ja ahdistusoireita ja itsetuhoisia ajatuksia, sekä parantaa psykososiaalista toimintakykyä ja elämänlaatua.

(Ks. asiatietolähteet alempaa)

JK:

Jos tiedät jonkun, jonka olisi mielestäsi hyvä lukea tämä teksti, en pane pahakseni, jos jaat tämän.

Toivoisin, että tämän luettuaan myös ennakkoluuloisemmat "perusihmiset" ymmärtäisivät, mistä on kyse; ja elleivät he edelleenkään ymmärrä, kognitiivisessa käsityskyvyssä tai asenteessa esim. neurobiologista ja psykologista tieteellistä tutkimusta kohtaan lienee jotakin vialla.

Kirjoitin tämän "tiivistelmän" myös psykologiasiantuntijana, jotta myös asiaan perehtymättömillä, mutta avoimin mielin suhtautuvilla ihmisillä olisi mahdollisuus saada nopeasti yleiskäsitys siitä, mistä transsukupuolisuudessa on kyse, ks. asiatietolähteet ja lisätietoa:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01195

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/seksuaalisuus-sukupuoli/sukupuoli-identiteetti-ja-transsukupuolisuus

https://seta.fi/sateenkaaritieto/sukupuolen-moninaisuus/transsukupuolisuus/

https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/autismikirjon-hairio-ja-sukupuolikokemus/

Sukupuolen moninaisuus ja kehon kirjo -opas, 2021 (ladattavissa pdf-tiedostona)

Steensma, Thomas D. & Kreukels, Baudewijntje P.C. & de Vries, Annelou L.C. & Cohen-Kettenis, Peggy T.: Gender identity development in adolescence. Hormones and Behavior, 2013, 64. vsk, nro 2, s. 288-297. 10.1016/j.yhbeh.2013.02.020 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2021.

Vähentyneistä sanoista ja reaktioista jedi-ihanteitten kautta boikottimuistutukseen...

Tässä vaiheessa, kun pidempi vuosilomapätkä on ohitse, tuntuu tarpeelliselta tehdä jonkinlaista tilannekatsausta omaan elämäänsä, tekemisiinsä ja olemiseensa. Minulla ei ole erityisemmin kiinnostanut kirjoitella mitään pakinavalituksia viime aikoina. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, olen kirjoittanut lähinnä parin lauseen kommentteja tai kuvatekstimäisiä toteamuksia englanniksi, ja lisäksi väsäillyt joitakin ”nukkemeemejä” tai ”koirameemejä”. Ja nyt tuntuu, että on suorastaan vaikeaa ilmaista itseään pitkästi ja suomeksi.

Jostain kumman syystä ei ole huvittanut katsoa joka ilta Ylen Uutisiakaan. A-studioitakin on ollut niin harvakseltaan kesäaikaan, ettei niihin ole kehittynyt tavanomaista tiedonsaantiin liittyvää ”F.O.M.O”-suhdetta, jollainen jossain vaiheessa keväällä meinasi olla. Tarkoitan siis sellaista, että saattaa alkaa pelätä jäävänsä paitsi jostakin oleellisesta tiedosta, ellei katsoa ajankohtaisohjelmia. Mutta todellisuudessa ne asiat tulevat kyllä vastaan jopa useamman kerran, kun selaa Ylen uutissyötteen edes kerran päivässä.

Ja sitten on niitä ”uutisia”, mitä joku asiantuntija on sanonut siitä, mitä joku ihminen on sanonut vaikkapa rapakon takana tai tuolla idässä, tai etelämpänä. Ja sitten joku toinen asiantuntija sanoo jotakin siitä, mitä se ensimmäinen asiantuntija sanoi; ja kas kun ei joku kolmaskin sano siihen jotain, ja neljäs siihen taas jotain. Ja sitten se asia onkin jo vanhentunut, ja kaikki tuo asiantunteva löpinä olikin aika turhaa.

Kaikkeen ihmisten kommentointiin ja mielipidelöpinään ei siis ole järkeä reagoida sen enempää kuin omiin ajatuksiinsa. Ja helpointa on olla reagoimatta, kun ei seuraa niitä löpinöitä. Ja oman päänsä löpinän voi antaa rullata omine aikoineen jossain taustalla, ja keskittyä tekemään sitä, mikä on juuri nyt oleellista, tärkeintä, tarpeellista ja/tai rakentavaa.

Luojan kiitos olen oppinut etenkin muutaman viimeisimmän vuoden aikana olemaan reagoimatta moniin sellaisiin asioihin, joihin jopa ylireagoin aiemmin elämässäni. Se muutos on tapahtunut meditoinnin kautta. Ja vaikka olen vasta alussa tuon taidon suhteen, silläkin vähällä taidolla on jo ollut huomattavan iso stressiä helpottava vaikutus.

Jos voisin vaikuttaa toisiin ihmisiin suoraan, sillä tavoin, että he tekisivät mitä vain minä kehotan, kehottaisin heitä kaikkia meditoimaan / harjoittamaan hyväksyvää, tietoista läsnäoloa. Uskon, että maailma olisi paljon parempi paikka kaikille eläville, jos ihmiset tekisivät niin. Mutta eihän minulla ole sellaista suoraa vaikutusvaltaa kehenkään. Voin vain suositella sitä oman kokemukseni, tutkimustiedon ja lukuisten asiantuntijoitten tieteellisen ymmärryksen perusteella. Voin suositella sitä myös hengellisille ihmisille. Kristittykin voi harjoittaa ”syvämietiskelyä” tai ”hiljaista rukousta”, jos kykenee suhtautumaan avoimin mielin kristillisten mystikoitten kokemuksiin.

Yksi asia tässä kesälomakaudessa on ollut se, että on tullut katsottua joitakin Marvelin ”supersankari”-elokuvia ja Star Wars- elokuvat ja -sarjoja. Pidän enemmän jedi-ritareista kuin amerikkalaisista nykyajan supersankareista. Jedit ovat varsin ”tietoisuustaitoisia” ja hengellisiä hahmoja, ja välttävät turhaa tappamista. ”Jedi-asenne” opettaa, ettei pahaan pidä vastata pahalla; muuten menee itsekin pahan puolelle. Ja tämänhän pitäisi olla myös kristittyjen periaate; mutta ainakaan oikeistokonservatiiviuskovaiset eivät sellaista periaatetta noudata.

Minua suorastaan kuvottaa se tekopyhä ja hurskasteleva meininki, mitä rapakonkin takana pidetään yllä, niittenkin keskuudessa, jotka siellä nyt hallitsevat. Siihen rakkaudettomaan ja omahyväiseen meininkiin osallistuvat ovat onnistuneet pilaamaan Jeesuksenkin maineen, ja minulla huvittaisi yrittää palauttaa se. En vain oikein ole vielä päässyt vauhtiin siinä. Onneksi jotkut kansainväliset ”proge-kristityt” pyrkivät samaan tavoitteeseen, niin en ole aivan yksin tuossa missiossa.

No. Yksi asia, mitä ajattelin yrittää saada aikaiseksi kaikesta muusta mielenvaivasta ja käytännön tekemisistä ja ADHD-oireista huolimatta, on se, että kokeilisin pikku hiljaa syksyn mittaan kääntää ”Jalkapuolimielipuolipuolihomo-jutun” englanniksi. Siitä voisi tehdä halvan e-version kansainväliseen myyntiin; ei rahasta, vaan tarpeesta saada tärkeä viesti laajempaan levitykseen. Romaaninhan oli tarkoitus herättää pohtimaan sitä, että…

”… mikä on erityisen herkän, introvertin, sukupuolinormeista poikkeavan, toisinajattelijan, neuropoikkeavan, vammautuneen tai mielenterveytensä kanssa tasapainoilevan ihmisen asema normatiivisten ihmisten ehdoilla rakentuneessa maailmassa? Ja jos rakkaus on elintärkeä lääke, kenellä on oikeus rajoittaa sen jakamista?”

Transihmisten ja muittenkin LGBTQ-ihmisten asema vaikuttaa olevan uhattuna tuolla maailmalla, niissäkin demokraattisissa maissa, joissa asiat ehtivät jo olla paremmalla mallilla tässä viime vuosina, kuten USA:ssa. Nyt siellä esiintyy tarkoituksellista vihanlietsontaa transihmisiä kohtaan, muun muassa sen tietyn punanaamaisen ja kellertävätukkaisen härskin papparaisen toimesta, ja UK:ssa taas esimerkiksi J. K. Rowling rahoittaa Harry Potter - varakkuudellaan trans-vastaista järjestöä. Kannattaisi siis boikotoida Harry Potter-tuotteita.

Ja nyt yritän tehdä jotakin pientä tavoitteitteni suuntaista.

Vaihdetaanpa otsikkoa....

Tämä kuva on "muistiinpano" unesta,
jonka näin ennen "Sateenkaarisilta"-
romaanin kirjoittamista.

Oli kiinnostavaa huomata, miten edellinen tekstini, jonka otsikossa oli TRANS-sana, herätti kiinnostusta tuolla rapakon takana erikielistenkin keskuudessa. Kävipä tietysti mielessä, mahtaako tämä g-alkuinen hakukone pyrkiä estämään kyseisen kirjoitukseni näkyvyyden, etenkin kun oli siellä päin syynätty ahkerasti muitakin tekstejäni ja toistakin blogiani, oikein teksti tekstiltä. Odotellaan nyt sitten sitä, että tilini häviää (ainakin näkyvistä hakukoneilta), jos jonkun tahon mielestä tuotan globaalipilveen liikaa haitallista sisältöä.

Tyhmältäpä tuntuu kirjoitella mitään, millä toivoisi olevan merkitystä, jos tai kun tekstit katoavat sinne niin kutsuttuun ”bittiavaruuteen”; saati sitten jos joku taho tahallaan esteleekin niitten näkymistä varsinkin siellä, missä niitten olisi tarpeen näkyä, esim. joillekin syrjityille ihmisryhmille vainon keskellä. Minusta on kuitenkin epäeettistä jättää jakamasta faktatietoa, josta voisi olla ihmiselle lohtua ja tukea, mutta lienee liian idealistista odottaa, että joku hakupalvelu olisi sillä tavoin eettinen. Mutta saahan sitä toivoa ja yrittää…

Ajatellaanpa tilannetta, jossa jollakulla ihmisellä on jo syntyessään jokin sellainen tilastollisesti poikkeava ominaisuus, joka aiheuttaa hänelle enenevässä määrin henkistä kärsimystä, kun hän varttuu ja aikuistuu. Se ahdistaa, masentaa, aiheuttaa vaikeuksia sopeutua ja löytää itselle sopivia ystäviä, ammatti tai yhteisö, jossa tuntee olevansa hyväksytty. Pahimmillaan se vie elämänhalun ja aiheuttaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta. Yhdistettynä ulkopuolisten suhtautumiseen, kuten kiusaamiseen, syrjintään ja väkivallan uhkaan, tuo synnynnäinen ominaisuus voi olla jopa henkeä uhkaava; se altistaa väkivallan kokemiselle ja nostaa itsemurhariskiä. Kieltäisitkö sinä hoidon ja tuen ihmiseltä, joka on syntynyt tällaisen ominaisuuden kanssa?

Yleensä, ainakin täällä Suomessa, jos lapsella todetaan synnynnäinen vamma tai jokin etenevä sairaus, joka saattaa olla jopa hengenvaarallinen, siihen järjestetään tukea ja hoitoa julkisista varoista (tai ainakin ymmärretään, että näin tulisi tehdä, vaikkei tuki riittäisikään). Mielenterveyden haasteisiin suhtaudutaan hieman kaksijakoisemmin; monet ymmärtävät, että hoitoa tulisi saada riittävästi julkisista palveluista, mutta jotkut ymmärtämättömät ja itsekylläiset ihmiset pitävät ”mielenterveysongelmaisia” tai ”nepsy-ihmisiä” suunnilleen vain laiskoina luusereina, joitten pitäisi kaiketi maksaa omien ongelmiensa hoito itse, tai ihan vain ryhdistäytyä ja mennä töihin…

Mitä tulee trans- tai muunsukupuolisiin ihmisiin, joihin tuossa aiemmassa kappaleessa viittaan, ymmärryksen puute aiheuttaa yksilöille valtavasti henkistä kärsimystä ja käy lopulta myös yhteiskunnalle kalliiksi, koska henkinen kärsimys näyttäytyy psyykkisinä ongelmina, joitten hoitaminen maksaa, ja monessa tapauksessa myös syrjäytymisenä, jolloin yksilöstä ei kehity sitä ”tuottavaa veronmaksajaa ja kuluttajaa”, joita etenkin tietynlaiset poliitikot tänne ensisijaisesti kaipailevat. Ja olisihan se toivottavaa, että ihminen, millainen sitten onkaan, ihan oikeasti löytäisi itselleen mielekästä ja sopivaa tekemistä, ja kokisi olevansa osa edes suhteellisen siedettävää ihmisyhteisöä ja yhteiskuntaa, jossa ihmisen olemassaololla on itseisarvo ja ihmisellä kyseenalaistamaton ihmisarvo, eikä mikään hyöty- tai rahallinen arvo.

Trans- ja muunsukupuolisten hoitoon ei ole edelleenkään riittävästi resursseja, koska useat sadat ihmiset jonottavat palvelua ja kärsivät joka päivä dysforian ja muitten mahdollisten psyykkisten oireitten lisäksi epävarmuudesta, saavatko ylipäätään koskaan hoitoa, ja tulevatko kohdelluksi ja kohdatuksi validoidusti ja yksilöllisesti, vaikka hoitoarvioon pääsisivätkin. Tämä on eettisesti kestämätön tilanne, ja monien psyykkinen vointi pahentuu entisestään, jos yleismaailmallinen asenne kääntyy vielä vähemmän validoivaksi ja jopa vihamieliseksi.

Osa tästä trans-polille pyrkivien joukosta on ihmisiä, jotka kokevat olevansa pakotettuja valitsemaan keinotekoisesti sen toisen juridisen vaihtoehdon, kun ei ole sitä kolmattakaan tarjolla. Eikä siinä ole mitään järkeä, jos joutuu vaihtamaan sukupuolimerkinnän yhdestä epäsopivasta toiseen epäsopivaan. Joitakin trans- tai muunsukupuolisia saattaisi lohduttaa edes se, että saisi sentään sen juridisen sukupuolensa määritellyksi oikein, kun joutuu odottelemaan lääketieteellistä apua.

Ymmärryksen puute, tietynlainen asenneilmapiiri ja erilainen arvomaailma jarruttanee asioitten etenemistä siellä, missä näistä voitaisiin päättää. Ja jotkut ennakkoluuloiset tai ihan vain periaatteesta ”erilaisia” asioita vastustavat ihmiset saavat lisää pontta ja intoa tuolta rapakon takaa ja ainakin jossain määrin tältäkin mantereelta. Kaksinapainen, mustavalkoinen sukupuolijaottelu on nyt yksi vallan ja mahdin osoittamisen väline. Luokittelu ja määrittely on vallankäyttöä, kuten myös painostaminen tietynlaiseen toimintaan, käyttäytymiseen ja olemukseen sen perusteella, mihin lokeroon sinut on luokiteltu.

Sukupuolen moninaisuutta ei edelleenkään ymmärretä riittävästi; ihmisiltä puuttuu asiatietoa, eikä tätä sivistyksen puutetta todellakaan korjata sillä, että sensuroidaan oppikirjoja tai kielletään vaikkapa Setaa vierailemasta kouluissa. Uskonnollinen vakaumus, vaikka siihen voisi sisältyä rakentaviakin eettisiä normeja, ei mielestäni anna poliitikollekaan oikeutta puuttua tieteellisen tiedon esittämiseen ja jakamiseen. Omia uskomuksia saa toki kullakin olla, muttei niillä saa jyrätä toisten uskomuksia tai kieltää faktatietoa.

Kertauksena (viittaan johonkin aiempaan tekstiini): Esimerkiksi konservatiivikristityt väittävät, että sukupuolia on vain kaksi, ja yrittävät tällä perusteella kieltää sukupuolen moninaisuudesta puhumisen vaikkapa lapsille. Mutta ihan oikeasti, jos haluaa uskoa Raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti, siinähän kerrotaan, että ensin luotiin ”ensimmäinen ihminen”, ja sitten tästä ihmisestä erotettiin nainen, ja jäljelle tästä ”ensimmäisestä ihmisestä” jäi mies. Toisin sanoen, ensimmäinen ihminen oli olento, johon sisältyi mies ja nainen. Vanhassa Testamentissa mainitaan siis ”ensimmäinen ihminen”, mies ja nainen, ja sehän on sormillakin laskettuna enemmän kuin kaksi.

Ja jos lukee Uutta Testamenttia, käy ilmi myös se, että Jeesus Kristus on ”uusi ensimmäinen ihminen”, eli olento, josta ei ole erotettu miestä ja naista erillisiksi sukupuoliksi. En ymmärrä, miksei tämä olisi muka looginen johtopäätös, jos olevinansa uskoo Uuteen Testamenttiin. Ja sitä paitsi, kuka onkaan lukenut Uutta Testamenttia, voi hyvin todeta, ettei Jeesus ole ollut ihmisenä ainakaan mikään toksinen maskuliini; minun mielestäni ei sen kummemmin maskuliini kuin feminiinikään. (Spekuloin mm. tätä asiaa romaanissani ”Sateenkaarisilta – Eli luuserihomon evankeliumi” eräässä keskustelupätkässä.)

Stereotyyppisiä sukupuolirooleja kannattavien konservatiivikristittyjen näkökulmasta ”naisten” pitäisi myös olla tietynlaisia kotiäitejä tai -rouvia. Mutta jos haluaa huomioida ensisijaisesti Jeesuksen opetukset (kuten kristittyjen käsittääkseni tulisi tehdä), kannattaa perehtyä siihen, mitä Jeesus sanoo aiheesta kertomuksessa Martasta ja Mariasta (Luuk. 10: 39-42).

Maria ei häärää tarjoilun kanssa, vieraita palvellen, kuten sisarensa Martta, vaan asettuu istumaan Jeesuksen jalkojen juureen, kuuntelemaan tämän puhetta. Martalla on ”kädet täynnä työtä” ja hän sanoo Jeesukselle: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Tähän Jeesus vastaa: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Kristitty naiseksi identifioituva ihminen voi siis tähän erityisen vahvaan mandaattiin vedoten valita aivan erilaisen osan kuin emäntäihmisen roolin, ”eikä sitä oteta häneltä pois”. Ei edes se rapakon takaa aivopierujaan päräyttelevä mies voi kumota tuota Jeesuksen antamaa mandaattia, vaikka poseeraisikin Raamatun kanssa mairean näköisenä ja antaisi ymmärtää kyseessä olevan hänen lempikirjansa. Vaikuttaa siltä, ettei hän ole kyllä lukenut sitä kovin tarkoin.

JK: Jos myötäelät ja haluat lievittää edes joittenkuitten trans- tai muunsukupuolisten ihmisten henkistä kärsimystä, voisit jakaa tätä ja edellistä tekstiäni aiheesta ihmisille, joitten toivoisit ymmärtävän ilmiötä paremmin. Kasvava ymmärrys yhteiskunnassa vähentää kyseisten ihmisten kokemaa sosiaalista dysforiaa ja vähentää pikku hiljaa ”väärinsukupuolittamista” ja stereotyyppisten roolien tyrkyttämistä oletetun sukupuolen perusteella.

Kun ”isot” alkavat sortaa ”pienempiä”, ”keskikokoisten” on valittava puolensa.

Mikä ihmeen TRANS…?

Marja-Sisko Aalto, pappi ja kirjailija… Mona Bling, toimittaja ja sisällöntuottaja… Miiko Toiviainen, näyttelijä… Petra De Sutter, gynekologian professori ja poliitikko… Yazka Love, toimittaja ja yrittäjä… Mira Eskelinen, kulttuurituottaja… Cris Owen, muusikko… Balian Buschbaum, ent. seiväshyppääjä… Elliot Philpotts-Page, näyttelijä… Alexander Saloranta, ent. pesäpalloilija… Lana Wachowski, elokuvaohjaaja… Kasper Kivistö, liikenneopettaja… Jade Nyström, ent. korkeushyppääjä…

Mikä heitä yhdistää?

- He ovat tunnettuja transsukupuolisia ihmisiä.

Tiivistetysti ja helppotajuisesti - Mistä on kyse?

 Transsukupuolisuus tarkoittaa sitä, että ihmisen sukupuoli-identiteetti poikkeaa hänen syntymässä määritellystä sukupuolestaan, ja tämä identiteettikokemus on pysyvä.

 Transsukupuolisuutta on esiintynyt kautta historian eri kulttuureissa, mutta aihe on noussut esille vasta viime vuosikymmeninä, tiedon ja avoimuuden lisääntyessä.

 Transsukupuolisuus on osa ihmisen biologista monimuotoisuutta, ei ”muoti-ilmiö”.

 Joissakin kulttuureissa on aina ollut useampi sukupuoli-identiteetti, ja joissakin valtioissa on myös useampi juridinen sukupuoli, jolloin sukupuolikokemuksen ilmaisukin on vapaampaa.


Ihminen on itse oman sukupuolensa paras asiantuntija.

 Sukupuoli-identiteetti on henkilökohtainen kokemus, eikä se aina vastaa muiden oletuksia.

 Sukupuolidysforialla viitataan kielteisiä tunteita aiheuttavaan ristiriitaan henkilön itse kokeman ja hänelle määritellyn sukupuolen välillä.


Mistä transsukupuolisuus johtuu?

 Transsukupuolisuus ei ole mielenterveyden häiriö, vaan luonnollista erilaisuutta, jonka taustalla on arvioitu olevan biologisia tekijöitä (kuten geenit, hormonitasot).

 Sikiönkehityksen aikaisen hormonimäärien vaihtelun vuoksi aivot ja ruumiin sukupuolipiirteet saattavat joskus kehittyä toisiaan vastaamattomiksi.

 Ihmisen aivot voivat kehittyä ”naistyypillisiksi”, ”miestyypillisiksi” tai ”androgyynisiksi”. Kokemus siitä, kuka olen (= identiteetti) syntyy ihmisen aivoissa, joten esimerkiksi miestyypilliset aivot saattavat tuottaa kokemuksen miespuolisuudesta, vaikka keho olisi naistyypillinen, tai päinvastoin; tai androgyyniset aivot tuottaa kokemuksen ei-binäärisyydestä.

(Esim. autismikirjon ja sukupuolikokemuksen poikkeavuuden välillä on todettu huomattavaa yhteisesiintyvyyttä, mikä saattaa myös liittyä edellä mainittuun ilmiöön.)

 Myös sosiaalisilla ja kulttuurisilla tekijöillä on vaikutusta yksilön sukupuoli-identiteetin kokemiseen, ilmaisuun ja esimerkiksi koetun dysforian määrään.


Transsukupuolisuus haastaa henkistä hyvinvointia ja toimintakykyä

 Pitkäaikainen kokemus ”väärässä kehossa elämisestä” aiheuttaa henkistä kärsimystä.

 Kehodysforiaan voi liittyä inhon- ja vieraudentunteita oman kehon piirteitä kohtaan.

 Sosiaalista dysforiaa voi kokea tilanteissa, joissa tapahtuu vääriä oletuksia sukupuolesta tai tulee kohdelluksi oletetun sukupuolen perusteella.

 Transsukupuolisilla ihmisillä onkin usein masennusta, ahdistusta, elämänhaluttomuutta ja jopa itsetuhoisuutta; etenkin ilman asianmukaista hoitoa ja tukea.

Vähemmistöön kuuluminen aiheuttaa aina stressiä.

 Vähemmistöstressiin voi liittyä erilaisuuden kokemuksen lisäksi syrjityksi ja kiusatuksi tulemista, jopa väkivallan uhkaa.

 Ympäröivän yhteiskunnan sukupuolioletusten ja sukupuolinormien takia transsukupuolinen voi kokea olevansa ”vääränlainen”, ja tavallisiin sosiaalisiin ympäristöihin on vaikea sopeutua.

Mikä avuksi?

 Läheisten ymmärrys, hyväksyntä ja tuki on transsukupuolisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Sukupuoli-identiteetin esille tuomisen tulisi olla turvallinen kokemus!

 Terapeuttisilla menetelmillä ei pyritä sukupuoli-identiteetin muuttamiseen, vaan niiden avulla voidaan lievittää edellä mainittuja psyykkisiä oireita ja kohentaa toimintakykyä.

 Transsukupuolinen voi muuttaa nimensä ja korjata juridisen sukupuolensa sukupuoli-identiteettiään vastaavaksi, ja tehdä sukupuolikokemukseensa sopivia muutoksia elämässään.

 Hänellä on oikeus myös lääketieteelliseen hoitoon. Kehodysforiaa voidaan lievittää kehon ominaisuuksia muokkaavilla sukupuolenkorjaushoidoilla, tapauskohtaisesti arvioiden.

 Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimus ja korjaushoidot on keskitetty kahteen yliopistolli-seen sairaalaan (HYKS ja Tays), jonne hakeutuu liki 2000 henkilöä vuosittain.

 Oikein kohdistettu sukupuolenkorjaushoito vähentää masennus- ja ahdistusoireita ja itsetuhoisia ajatuksia, sekä parantaa psykososiaalista toimintakykyä ja elämänlaatua.

(Ks. asiatietolähteet alempaa)

Muistisääntönä transihmisen läheiselle – ”TRANS”:

T =                    Tiedosta mistä on kyse.

R =                    Rakasta häntä sellaisena kuin hän on.

A =                    Auta häntä siinä missä pystyt.

N =                   Näytä muille esimerkkiä oikeanlaisesta suhtautumisesta transihmisiin.

S =                    Selitä niille, jotka eivät vielä ymmärrä.

 

JK:

Jos tiedät jonkun, jonka olisi mielestäsi hyvä lukea tämä teksti, en pane pahakseni, jos jaat tämän.

Toivoisin, että tämän luettuaan myös ennakkoluuloisemmat "perusihmiset" ymmärtäisivät, mistä on kyse; ja elleivät he edelleenkään ymmärrä, kognitiivisessa käsityskyvyssä tai asenteessa esim. neurobiologista ja psykologista tieteellistä tutkimusta kohtaan lienee jotakin vialla.

Kirjoitin tämän "tiivistelmän" myös psykologiasiantuntijana, jotta myös asiaan perehtymättömillä, mutta avoimin mielin suhtautuvilla ihmisillä olisi mahdollisuus saada nopeasti yleiskäsitys siitä, mistä transsukupuolisuudessa on kyse, ks. asiatietolähteet ja lisätietoa:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01195

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/seksuaalisuus-sukupuoli/sukupuoli-identiteetti-ja-transsukupuolisuus

https://seta.fi/sateenkaaritieto/sukupuolen-moninaisuus/transsukupuolisuus/

https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/autismikirjon-hairio-ja-sukupuolikokemus/

Sukupuolen moninaisuus ja kehon kirjo -opas, 2021 (ladattavissa pdf-tiedostona)

Steensma, Thomas D. & Kreukels, Baudewijntje P.C. & de Vries, Annelou L.C. & Cohen-Kettenis, Peggy T.: Gender identity development in adolescence. Hormones and Behavior, 2013, 64. vsk, nro 2, s. 288-297. 10.1016/j.yhbeh.2013.02.020 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2021.

Tässä mainitut transsukupuoliset henkilöt löytyivät mm. wikipediasta ja Ylen uutissivuilta.

Oikeus olla muutakin kuin joko tai, tai ei ollenkaan

Maalasin tämän kuvan yhtenä iltana, vähän väsyneenä ja surullisena. Olin valmistellut luentoa yhteen etäkoulutukseen, johon taideterapiaohjaaja- koulutuskaverini oli minut pyytänyt. Ei minua se luennoiminen sinänsä ahdistanut tai stressannut, koska pystyn kyllä puhumaan paljon ja improvisoidenkin, jos minulle annetaan suunvuoro. Mutta olin tuota kuvaa maalatessani jotenkin yleisesti ottaen surullinen, itseni ja kaltaisteni ”muusujen” puolesta.

Kun sitten katselin tuota maalaamaani kuvaa uudelleen (ihan hyvähenkisen luentotilaisuuden jälkeen), tuo surullinen, lähes epätoivoisen pinnistelyn värittämä tunnelma, oli helposti palautettavissa.

Tuntuu, että joudun koko ajan kulkemaan jotenkin ”vastatuuleen”; tai ellen edes yritä kulkea, tuo ajoittain myrskylukemin yltävä ilmavirta lennättää minut pyrstölleni, tai suorastaan kierin sen voimasta jonnekin maanrakoon, josta olen yrittänyt päästä eteenpäin; enkä jaksakaan ihan heti kaivautua sieltä ylös…

Joku voisi kysyä, että miksi pitää uhallaankin kulkea vastatuuleen; miksi en lakkaa vastustamasta ja anna tuulen viedä minua mennessään? No, minä koen, ettei tuo ”vastatuuli” ole tässä tapauksessa oikeaa tuulta, vaan ihmisten kehittämää ilmavirtausta, joka on suunnattu puhaltamaan koko ajan tiettyyn suuntaan, ”enemmistön” mielen mukaan. Ja jos haluaisi kääntää tai sammuttaa tuon ”jättituulettimen”, pitäisi ensin päästä sen luokse.

Tässä ”tavallisten” ihmisten (eli enemmistöjen) synnyttämässä kulttuurissa on kyllä vastakkaisia ilmiöitä ja ajattelusuuntia, mutta nyt tuntuu olevan vallalla sellainen, joka aiheuttaa minulle ja ehkä muillekin kokemuksen, että joutuu koko ajan pinnistelemään päästäkseen etenemään; saati sitten että saisi jotenkin vaikutetuksi asioihin (siis, sammuttamaan sen tuulettimen, tai kääntämään sen vaikkapa sotahulluutta, korruptiota ja vähäosaisten riistoa vastaan).

Kautta tunnetun historian, eri kulttuureissa, on ollut olemassa ihmisiä, jotka eivät ole yksiselitteisesti naisia tai miehiä, ja silti tästä länsimaisesta nykykulttuurista löytyy edelleen ihmisiä, jotka eivät tiedä tätä, tai kieltävät tämän faktan, tai leimaavat sen ”muoti-ilmiöksi”.

Mutta eihän ”muunsukupuolisuus” ollut aikoinaankaan mikään ”muoti-ilmiö”, eikä se oikeasti ole sitä nytkään (vaikka varmastihan on sellaisiakin tapauksia, että myös trans- ja muunsukupuolisuutta saatetaan ”apinoida” siinä missä muitakin ilmiöitä). Ja koska esimerkiksi intersukupuolisuus on tosiasia, ei kukaan saisi oikeasti väittää, että sukupuolia olisi muka vain kaksi. Sellainen on harhaanjohtamista, valehtelua, tieteellisten faktojen kieltämistä. Transsukupuolisuutta on myös esitetty aivorakenteen perusteella erääksi intersukupuolisuuden muodoksi (Lähde).

”Intersukupuolisuus voi ilmetä monella eri tavalla. Vaihtelua voi olla sisäisissä tai ulkoisissa sukuelimissä, hormonitoiminnassa tai kromosomeissa. … Intersukupuolisuus ei määritä henkilön sukupuoli-identiteettiä. Jotkut intersukupuoliset ihmiset identifioituvat intersukupuolisiksi, jotkut muunsukupuolisiksi ja jotkut miehiksi tai naisiksi. Sukupuoli-identiteetin ymmärretään nykyään olevan jokaisen ihmisen oma sisäinen kokemus, jota ei ulkopuolelta voi määritellä.” (Lähde)

Ihminen voi siis olla myös ”näkymättömällä” tavalla intersukupuolinen. Minusta tuntuu, että jotkut ihmiset ovat aivan kummallisen sivistymättömiä tai ”harhaisia”; suorastaan samalla tasolla kuin ne, jotka yhä kieltävät vaikkapa dinosaurusten olemassaolon. Minusta on siis todella outoa, jos joku kiistää vaikkapa tällaisen tieteellisen faktan:

”Geneettiset variaatiot ja raskaudenaikaiset hormonaaliset tekijät muokkaavat fyysisiä sukupuoliominaisuuksia ja voivat tuottaa samaan henkilöön sekä miehisiä että naisellisia piirteitä. Intersukupuolisuudesta puhutaan, kun kehon sukupuolitettujen ominaisuuksien, kuten kromosomien tai sukuelimien, variaatio on niin suurta, ettei niistä voida suoraan luokitella henkilöä naiseksi tai mieheksi.”
”Transsukupuolisuudella tarkoitetaan ristiriitaa syntymässä määritetyn sukupuolen ja koetun sukupuoli-identiteetin välillä. Määritelmällisesti transsukupuolisuus ajatellaan yläkäsitteeksi, jonka alla ihminen voi olla esimerkiksi transmies, transnainen tai muunsukupuolinen. Transsukupuolisuuden esiintyvyys on eri aineistoissa keskimäärin 0,5–1,3 prosenttia väestöstä.” (Lähde)

Jos tämän ilmiön esiintyvyys on vaikkapa noin yksi sadasta, voisi kuvitella, että jokainen ihminen saattaisi tietää tai tuntea jonkun ihmisen, joka kenties on jollain tavalla transsukupuolinen. Osa transihmisistä toki pysyttelee tarkoituksella ”piilossa”, eikä välttämättä paljastu ”sateenkaarevaksi” myöskään seksuaalisen suuntautumisensa perusteella, koska suuntautuminen on tietysti eri asia kuin sukupuolikokemus. Mutta jotkut saattavat toki olla avoimesti sellaisia kuin kokevat olevansa, ja heidät enemmistö näkee ”poikkeavina”.

No, onhan enemmistöön nähden ”poikkeavaa ja outoa” olla vain yksi sadasta jonkin ominaisuuden suhteen, mutta eihän sen pitäisi olla ”väärää”, jotenkin ”huonoa” tai vaarallista poiketa enemmistöstä vaikkapa sukupuolikokemukseltaan! Ehkäpä se on jotenkin liian rasittavaa, kun joutuu sietämään erilaisuutta sosiaalisissa tilanteissa? Kiusallista? Noloa? Aiheuttaa kalliita remontteja vessoihin ja pukuhuoneisiin?

Se, että sadasta ihmisyksilöstä 1–2 on psykopaatteja, on luultavasti jossain määrin haitaksi ja ehkä vaaraksikin muille. Mutta mikä kumma siinä on niin pelottavaa ja hankalaa, jos joku ei ole yksiselitteisesti mies tai nainen, tai kokee tarvetta korjata ulkoisen olemuksensa sisäisen kokemuksensa mukaiseksi? Miksi niin moni ihminen kokee pelkoa, vihaa, moraalista närkästystä, inhoa, halveksuntaa, järkytystä, kummeksuntaa tällaisia ”poikkeavia tapauksia” kohdatessaan?

Jos minä tapaan ihmisen, jolla on vaikkapa joku synnynnäinen erikoispiirre, josta ei aiheudu erityistä haittaa toisille ihmisille (tai luomakunnalle), olen kiinnostunut ennemminkin siitä, aiheuttaako tuo piirre haittaa tai kärsimystä hänelle itselleen. Ja ellei se aiheuta haittaa tai kärsimystä hänelle itselleenkään, miksi siitä pitää tehdä ongelma? Jos tuosta piirteestä tulee ihmiselle ongelma siksi, että muut ihmiset pitävät sitä ongelmana, haittana, pelottavana, moraalittomana tai paheksuttavana, niin ”ongelman” aiheuttajia ovat nuo muut ihmiset! He aiheuttavat tuolle erikoispiirteiselle ihmiselle kärsimystä omalla suhtautumisellaan.

No, tuntuupahan vain nyt siltä, etteivät kaikki ihmiset välitä aiheuttamastaan pahasta mielestä. Ja se on eettinen ongelma, ja huomattavasti ikävämpi asia kuin se, että joku ihmisyksilö vaikuttaa enemmistön mielestä jotenkin ”oudolta” (tämä koske myös ”neuropoikkeavia”) …

Anteeksi vain, mutta minusta on moraalisesti väärin, elleivät ihmiset ota vastuuta toiminnastaan ja asenteistaan ”friikkejä” kohtaan. Saahan asiat ja ilmiöt tuntua epämukavilta, pelottavilta ja ärsyttäviltä, muttei oma vaikea tunne oikeuta sellaista toimintaa, joka aiheuttaa toisille kärsimystä; siis, esimerkiksi vähättelyä, pilkkaamista, loukkaamista, syrjimistä, pelottelua tai fyysistä väkivaltaa…

Sekin aiheuttaa muunsukupuolisille kärsimystä, ettei heitä ”nähdä” ja validoida tässä kulttuurissa; eihän meitä ole vieläkään edes olemassa, juridisesti / virallisesti. Ensimmäisen suomalaisen muunsukupuolisuudesta kertovan kirjan nimeen viitaten, me olemme ”näkymätön sukupuoli” niin kauan kuin alistumme (pelosta tai rakenteellisesta pakosta) kaksinapaiseen sukupuoliluokitteluun ja stereotypioihin; niin kauan kuin ”muu” ei ole juridinen vaihtoehto; niin kauan kuin enemmistö ei ota kokemustamme edes todesta, vaan luokittelee meidät joko miehiksi tai naisiksi.

Eikö meillä olisi oikeutta olla muutakin?

Ärtymyksestä mutkan kautta asiaan

Ihmisentapainen kuivapastelleilla
mustalle paperille. Sukupuoli?

Enpä ole uskaltanut kirjoittaa tähän blogiin mitään viime aikoina, koska olen ollut niin ärtynyt kaikenlaisista asioista ja ilmiöistä, että olisin luultavasti kirjoittanut liian rumasti, ilkeästi ja loukkaavasti, jos olisin alkanut kirjoittaa lonkalta sitä, mitä mieleni päällä on.

En edelleenkään pidä esimerkiksi Riikka Purrasta, Ville Rydmanista tai Päivi Räsäsestä sen vaikutelman perusteella, jonka olen heistä saanut ihan vain Ylen uutisista tai keskusteluohjelmista. En lue juoru/paska/roskalehtiä, vaikka saatankin nähdä joitain raflaavia otsikoita silloin tällöin joko kaupassa asioidessani tai netin hakutuloslistalla. Ja olen boikotoinut MTV3:n ohjelmia ainakin -90- luvun loppupuolelta asti. Niin että julkisuuden henkilöistä pitämiseni tai ei-pitämiseni perustuu ihan vain siihen, mitä heistä kuulen, näen tai luen Yleisradion toimittajien ”suodattamana”.

No, tuskinpa sillä on kyseisille henkilöille mitään väliä, pidänkö minä heistä vai en, tai olenko eri mieltä vai samaa mieltä heidän kanssaan. Eivät he hirveästi tunnu välittävän saamastaan kritiikistä, joten suututtavatpahan varmaan ihmisiä edelleenkin. Minuakin. En kuitenkaan halua heille mitään pahaa; haluaisin, että he ”valaistuisivat” ja muuttuisivat sellaisiksi, etteivät enää aiheuttaisi pahaa mieltä toisille ihmisille. Samaa voisin sanoa monista muistakin ihmisistä, joitten naama esiintyy usein Ylen uutissivuilla.

Haluaisin pohjimmiltani rakentaa rauhaa, joten on tuon tavoitteeni vastaista lietsoa vihaa ja inhoa ketään kohtaan. On kuitenkin vaikea malttaa olla ilmaisematta minkäänlaista ärtymystä näitä tiettyjä julkisuuden henkilöitä kohtaan. Enkä väitä, etteikö Ylen välittämä vaikutelma heistä saattaisi olla jossain määrin ”epätarkka”, mutta olisihan noilla ”perussuomalaisilla” ihmisillä mahdollisuus pyrkiä antamaan itsestään mukavampikin vaikutelma toimittajien edessä, eikä sellainen, jonka monet ihmiset ovat (ainakin Ylen juttujen kommenttien perusteella) kokeneet ilkeäksi ja ylimieliseksi.

Päivi Räsäsestä taas syntyy vaikutelma, että hän on hankkinut poliittista hyötyä itselleen olemalla niin sinnikkäästi tiettyjä vähemmistöjä vastaan, luettuaan Raamatusta ilmeisesti vain tuota asiaa koskevia jakeita, eikä niitä, jotka eivät hänen asiaansa hyödytä, ja saattaisivat kolahtaa hänen itsensä nilkkaan. Se, jos joku ”hyvässä uskossa” paasaa sanomaansa sinnikkäästi ja aiheuttaa sillä toisille kärsimystä, on säälittävää, surullista ja epärakentavaa. Mutta se, jos paasaa tietynlaisille ihmisille mieluista sanomaa hyötyäkseen näitten miellyttämisestä itse, eli säilyttääkseen vaikkapa kansanedustajan hyväpalkkaisen homman, ja samalla aiheuttaa toisille ihmisille (tässä tapauksessa tietyille vähemmistöille) kärsimystä, se ei mielestäni ole kristillisen sanoman mukaista…

No, minunkin on juuri nyt vaikea tuntea lähimmäisenrakkautta näitä edellä mainittuja ja monia muitakin ihmisiä kohtaan, joten ymmärrän, jos rakkaudellinen toiminta on noille muillekin vaikeaa. Niinhän se on. Tekisi mieli jatkaa keljuilua, mutta yritän lopettaa tähän.

Sanonpahan vain tässä pari asiaa. Mielestäni ihmiset, jotka haluavat elää yhdessä ja rakastaa uskollisesti toisiaan, ja saada liittoonsa siunauksen siltä Jumalalta, johon uskovat, sukupuolesta riippumatta, ”ansaitsisivat” kyllä ”siunauksen” myös seurakunnalta ja papeilta. Minä henkilökohtaisesti en epäile sitä, etteivätkö Jumalalta siunausta liitolleen pyytävät ihmiset voisi saada siunausta, papista ja seurakunnasta riippumatta. Jos joku ylipäätään kääntyy Jumalan puoleen ja pyytää jotakin, miksi Jumala vastaisi epärakastavasti, eikä antaisi sitä, mitä pyytäjä tarvitsee? Miksei anneta Jumalan päättää siitä siunauksesta? Eihän se ole pappien mielipiteestä kiinni, keitä Jumala siunaa, keitä ei…

Toinen asia liittyy myös sateenkaariteemaan. Muunsukupuoliset tarvitsevat oman virallisen ”sukupuolivaihtoehdon”, ja ilman mitään lääketieteellisiä tutkimuksia tai diagnooseja. Ei ole oikein, että muunsukupuoliset ja intersukupuoliset joutuvat edelleen väen väkisin valitsemaan ”sukupuolensa” kahdesta yhtä sopimattomasta vaihtoehdosta, tai sitten teeskentelemään ja kärsimään tässä binäärisessä yhteiskunnassa. Tai, jotkut joutuvat epätoivoissaan kirjaamaan ja korjaamaan sukupuolensa siihen toiseen viralliseen vaihtoehtoon, kun ei ole olemassa virallista mahdollisuutta olla ihan vain muu, tai olla olematta kumpaakaan.

Ja nyt ”vaikenen”, koska ärsyttää liikaa.

JK: Ja niille tahoille, jotka tarkistavat tämän blogin sisältöjä jostakin muusta syystä kuin lukeakseen mielenkiintoisia juttuja – Hyvää päivää ja siunausta teillekin.

Siunattua Joulua meille muillekin? (Joulukalenterini 23. ”luukku”)

Olen iät ajat ja useimmiten ollut jonkinlainen ”outsider”, ”yksinäinen susi”, ainakin hieman ”toisinajattelija”, useammalla tavalla erilainen suhteessa niin sanottuun ”vertaisryhmääni”. Minä en edes tunne paljoakaan ”vertaisiani”. Mutta ehkei se haittaa minua niin paljon kuin saattaisi haitata ekstrovertimpää ihmistä.

Itsensä erilaiseksi ja ulkopuoliseksi kokeminen on johtunut varmasti osittain nepsy-piirteistäni ja osittain sukupuolistereotypioihin sopimattomuudestani. (Ne tosin saattavat liittyä neurobiologisesti toisiinsa.) Minä en ole kokenut olevani sitä, miltä ehkä näytän toisten silmissä, ja mitä toiset minusta olettavat. Koen olevani ei-binääri, ”muu”, ja siksi aivan kuin luonnostaankin karttelen rooleja, joita minulle yritetään tyrkyttää oletetun sukupuoleni perusteella. Kun en sitten istukaan siihen rooliin, olen friikki. Ja sisäinen maailmani voi olla monelle tuttavalleni hämärä mysteeri, mutta ne, jotka ovat ehkä lukeneet kirjojani, saattavat tuntea minut paremmin kuin vaikkapa joku työkaveri.

Voisi toivoa, että edes näin joulun aikaan sekin väki, jolla on vaikkapa uskonnollisena tapana toivottaa siunausta kanssaeläjille, ei jättäisi siunaamatta sydämessään myös minun kaltaisiani, missä heitä nyt sitten palloileekaan; ehkäpä jopa kirkon ovella empimässä, uskaltaisiko sinne mennä sisään kuulemaan evankeliumia, joka on käsittääkseni aivan kaikille tarkoitettu?

Jos tunnet jonkun neuropoikkeavan tai muunsukupuolisen (tai muulla tavoin sateenkaarevan) ihmisen, mitäpä jos osoittaisit hänelle tänään, että hänkin on OK sellaisena kuin on?

Linkit juttuihini tästä aiheesta:

Kaapista ulos, senkin häirikköfriikki!

Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti?