Miten saada hyvä joulumieli? Harjoitukset 14 – 24

Jouluaattoon on vielä muutamia päiviä aikaa, joten, ehdin vielä harjaannuttaa mieltäni havaitsemaan ympärilläni ja itsessäni enemmän myönteisiä kuin kielteisiä asioita, niin että olen aattona mahdollisimman hyvällä mielellä. Joulun aikaan on hyvä osoittaa erityistä ystävällisyyttä, arvostusta ja kiitollisuutta sekä itselle että toisille, eikä sitä kannata lopettaa arkenakaan! Hyvää Joulua ja vielä parempaa uutta vuotta siis!

14) Pohdi tänään, mitkä asiat sinua ajavat, tai minkä perässä juokset? Voit käyttää tähän apuna ”oravanpyörä”- harjoitusta, ks. tästä. Miltä tuntuisi kuvitella olevansa ulkona oravanpyörästä?

15) Tee itsellesi kunniakirja: ”Myönnetty xx:lle elämän haasteissa osoittamastaan…” tms. Se voi olla esim. kortti, jonka voi laittaa jääkaapin oveen tai muuhun paikkaan, jossa näet sen usein.

16) Tee läheisellesi kunniakirja asioista, joissa hän on mielestäsi onnistunut.

17) Osoita tänään erityistä ystävyyttä itsellesi! Ole huomaavainen ja kohtelias sisäisessä puheessasi, anna itsellesi ylimääräinen levon hetki tai jotakin mukavaa, tai ihan vain hymyile peilikuvallesi!

18) Osoita tänään ystävällisyyttä jollekulle toiselle. Sano jotakin mukavaa, hymyile, osoita kiintymystä ja hellyyttä, tee pieni palvelus. Voit aivan hyvin kiittää itseäsi, kun olet saanut tämän tehdyksi, ja olla kiitollinen siitä, että sait sen tehdyksi. Hyvän tekeminen lisää onnellisuutta!

19) Toteuta tänään jokin asia ”mukavien tekemisten ja tekemättömyyden hetkien listalta”. Kun olet saanut sen tehdyksi, sano itsellesi, että oli hyvä kun sait asian tehdyksi. Ole kiitollinen siitä, kun sait elää hetken tekemällä jotakin mukavaa tai nauttimalla tekemättömyydestä!

20) Muistele tänään jotakin ihmistä, joka ärsyttää sinua, tai jonka kanssa et haluaisi olla tekemisissä. Sano mielessäsi: ”Sinulla on oikeus olla olemassa. Toivon, että elämäsi sujuu niin, että sinulla on rauha sydämessäsi, ja olet onnellinen.”

21) Pohdi tänään arvojasi. Mikä sinulle on oikeasti tärkeintä elämässäsi? Mitä haluaisit lisää? Millaiset askeleet veisivät sinua kohti arvojesi mukaista elämää? Mikä olisi ensimmäinen askel, pienikin, siihen suuntaan?

22) Havaitse päivittäisissä tekemisissäsi asioita, jotka ovat arvojesi mukaisia. Esim. ”Käytän juuri nyt aikaani lasten kanssa olemiseen, koska arvostan hyvää suhdetta lapsiini.” ”Laitoin teepussin biojäteastiaan, koska ekologiset arvot ovat minulle tärkeitä.” ”Söin tänään kasviksia, koska minulle on tärkeää syödä terveellisesti.”

23) Tee tänään ”Itsetunnon käsi”- harjoitus, tavalla tai toisella, joko vain lukemalla lauseet ja tekemällä käsimerkit, tai piirtämällä ja kirjoittamalla, tai valokuvaamalla, tai miten vain. (ks. tästä lisävinkit). Voit laittaa kuvan muistuttamaan asiasta joksikin aikaa vaikkapa jääkaapin oveen.

24) Toivota nyt jollekulle hyvää joulua siten, että saat samalla konkreettisesti hänen olonsa paremmaksi! Nyt sinulla on käytössäsi vinkkejä, joilla voi kohottaa mielialaa… Laita toimivat vinkit kiertämään!



PS: Täällä vinkkejä masennuksen itsehoitoon.

Lisää harjoituksia hyvän Joulun takaamiseksi

Todella sininen hetki Jouluaattona muutama vuosi sitten.

Muistathan, että niissä asioissa, joissa sinulla on valta valita, miten ajattelet, olet myös itse vastuussa omista asenteistasi ja siitä, mihin kiinnität huomiota. Jos olet masentunut, voi tuntua, ettei sinulla ole valtaa eikä voimavaroja vaikuttaa edes omiin ajatuksiisi, ja totta onkin, että masentuneena ajattelu on jähmeää ja joustamatonta. Siksi tällaisia ”piristyskeinoja” ei välttämättä onnistu toteuttaa ilman apua, jos olotila on selkeästi masennuksen puolella. Mutta pienikin yritys voi johtaa hyvää kierteeseen! Ja hyvät ihmiset, auttakaa toisianne! Jos joku ei jaksa edes ajatella mitään mielekästä, antakaa te sellaisia ajatuksia hänelle! Ystävällinen sana, hymy, pieni palvelus… Kallisarvoisia lahjoja, joita ei osteta rahalla!

Harjoitukset 6 – 13

Tehtävien 1 – 5 avulla olet jo toivon mukaan opetellut havaitsemaan tietoisesti myönteisiä asioita ympäristöstäsi. Jatka hyvän Joulumielen kehittämistä seuraavilla pienillä harjoituksilla:


1) Pysähdy joka päivä havaitsemaan yksi myönteinen asia läheisessäsi tai tapaamassasi ihmisessä. Kirjoita ne vaikka ylös johonkin, niin saat listaa myönteisistä asioista, muistutukseksi vastaisen varalle!

2) Tee lista mukavista tekemisistä ja tekemättömyyden hetkistä elämässäsi; niistä, joista oikeasti nautit tai olet ainakin joskus nauttinut, saitpa sitten mitään aikaiseksi tai et! Ne voivat olla hyvinkin pieniä asioita, ja, oikeastaan, mitä pienempiä ne ovat, sitä varmemmin saat niitä mahtumaan jokaiselle päivälle, jopa useamman! Toteuta vähintään yksi asia jo tänään.

3) Listaa, kirjoita laajemmin tai piirrä tai askartele, millaisia asioita toivoisit elämääsi lisää? Asiat voivat olla niitä, joita laitoit jo mukavien tekemisten listalle, tai isompia asioita, joita haluaisit lisätä elämääsi, jonakin päivänä. Tämä harjoitus suuntaa enemmän tulevaisuuteen; ohjaa mieltä näkemään tulevaisuudessa jotakin myönteistä ja alkaa vaikuttaa alitajuisesti valintoihisi, niin että menet todennäköisemmin kohti sitä, mitä haluat.

4) Kerää kuvia, joista tulee juuri sinulle hyvä mieli. Tee niistä oma kansio (joko digitaalisesti tai konkreettisesti). Muista, ettei näitten kuvien tarvitse välttämättä olla muitten ihmisten mielestä kauniita tai hienoja; tärkein kriteeri on se, että ne toimivat sinulla ankkurina hyvään mielentilaan. Voit ”ladata” hyvää mieltä johonkin tiettyyn kuvaan ja pitää sitä mukanasi. Voit laittaa kuvia näkyville, tai katsella niitä silloin, kun huomaan mielesi muuttuneen alakuloiseksi.

5) Jos sinun on vaikea keksiä asioita, joissa olet onnistunut, mieti asioita, jotka sinulta sujuvat, edes jotenkuten. Tee niistä sanallista tai kuvallista listaa. Pieni lapsi voi olla todella riemuissaan, kun huomaa osaavansa kävellä. Saatko palautettua mieleesi tuon tunteen? Suurin osa meistä on joskus oppinut kävelemään. Jos se sujuu sinultakin, tee siitä tietoinen harjoitus.

6) Tee itsellesi lista musiikista, joka saa sinut ajattelemaan elämäsi hyviä puolia tai ilahduttaa sinua muuten vain. Nyt ei haeta niinkään energisoivaa musiikkia, tai pelkästään surua resonoivaa musiikkia, vaan musiikkia, joka tekee nimenomaan iloiseksi. (Voit tietysti tehdä erilliset listat rauhoittavalle musiikille, energisoivalle musiikille jne.)

7) Sano tänään itsellesi: ”Hyvää huomenta, rakas ihminen!” ja ”Hyvää yötä, rakas ihminen!” Toivottavasti se ei tunnu vaikealta.

8) Mene ulos ilman muuta tarkoitusta kuin käydä ihmettelemässä jotakin elävää olentoa, kuten puuta. Tunnusta sen olemassaolo ja se, että se on elossa, kuten sinäkin. Tai ellet pääse ulos, mene tervehtimään mahdollista huonekasviasi. (Jos sinulla ei ole huonekasvia, voisiko joku ehkä tuoda sinulle sellaisen?) Muista, miten ihmeellistä on olla olemassa, ja elää, kasvaa, uudistua, hetki hetkeltä…

Lista jatkuu vielä tehtävillä 14 – 24. Toivottavasti hyvä Joulumieli on jo alkanut kehittyä, ja jatkuu vielä aatonkin jälkeen!

24 pientä harjoitusta mahdollisimman hyvän Joulun takaamiseksi!

Myönteinen asia: "räytymiskaveri". Jos on vaikkapa flunssainen,
myötäelävä olento voi jakaa osan kärsimyksestäsi.

Eli, miten valmistautua Jouluun, henkisesti?

Miten voisi varmistaa sen, että olisi Jouluna oikeasti hyvällä tuulella ja rauhantahtoinen? Tai sen, että hyvänjouluntoivotus tulisi mahdollisimman aidosti ja saisi oikeasti aikaan hyvää mieltä toisellekin?

Tarkoitamme varmasti useimmiten hyvää, kun toivottelemme hyvää Joulua, mutta joskus pelkkä toivotus saattaa olla hyödytöntä, ellei anna samalla mitään ”keinoja” saada toisen joulu ”hyväksi”! Se on vähän sama kuin sanoisi nälkäiselle, että menepä syömään, ilman että on laittanut mitään ruokaa tarjolle.

Tavaralahjat ja muut konkreettiset antamiset saattavat kyllä tuottaa iloa, mutta jos muistetaan tuttavaa tekohymy naamalla ja sisäisesti irvistellen, tai juhla-ateriaa syödään perheen kesken väsähtäneellä naamalla, jotain menee pieleen. Eikö sitä yleensä ajatella, että Joulu olisi rauhan ja hyvän tahdon aikaa? Joillekin ihmisille se on pakkopullaa, suorittamista, hälinää, stressiä, teeskentelyä, jopa vuoden ahdistavinta aikaa!

Elämässä on aina sekä ”hyvää” että ”pahaa”, iloa ja murhetta. Haasteitten edessä mieliala on koetuksella, ja on aika epäsuotuisaa, jos jo valmiiksi alavireistä oloa koetellaan vielä ”joulustressilläkin”. Tärkeintä kai olisi, että saisi hengähtää ja jopa viettää muutaman päivän hartaalla mielellä, itseä suurempien asioitten äärellä. Myönteinen mielentila olisi hyödyksi jo muutamaa viikkoa, tai edes päivää, etukäteenkin, eikä vasta aattona!

Jos haluaa olla paremmalla mielellä, perusidea on luonnollisesti saada huomio mieluummin myönteiseen kuin kielteiseen! Eikä tämä koske vain joulunviettoa tai muita juhla-aikoja, vaan samat keinot muuttavat koko elämää myönteiseen suuntaan.

MUISTA, ETTÄ SE KASVAA, MIHIN KESKITYT!

Kun olet pahalla päällä, kiinnität huomiota negatiivisiin asioihin, ja olosi vain huononee. Käännä tietoisesti suunta vastakkaiseksi, kohti realistisempaa havaitsemista! Aivan kaikki ei ole pielessä, koskaan. Aina löytyy jokin asia, joka on ok, tai jopa hyvin. Se asia voi kyllä tuntua pieneltä ja merkityksettömältä, mutta sillä voi silti olla helpottava vaikutus mielialaan.

Poimi siis mieleesi myönteisiä tunteita herättäviä havaintoja ja ruoki ajatuksia, jotka tuottavat sinulle hyvää mieltä! Kun myönteiset asiat saavat tilaa mielessäsi, tunnetilasi muuttuu niitten mukaiseksi. Ja koska myönteisyys alkaa ohjata havaitsemistasi, alat kiinnittää huomiota yhä enemmän kaikkeen myönteiseen, mitä huomaat ympäristössäsi. Pääset hyvään kierteeseen!

Uskallatko kokeilla, toimiiko se? Riskinä on muuttua myönteisemmäksi ihmiseksi... 

Opetellaan ensinnäkin kiinnittämään huomiota tietoisemmin siihen, mitä haluaa havaita! Samalla oppii ymmärtämään, miten sisäinen tila ohjaa havainnointia.

(Alkuperäinen tarkoitukseni oli esitellä yhteensä 24 pientä tehtävää, koko adventin ajan, mutta myöhästyin tästä aikeestani, kun olin puolikuntoinen. Mutta voihan näitä harjoituksia tehdä joulunpyhien jälkeenkin! Pieniäkin harjoituksia tekemällä saatat saada jopa pysyvääkin muutosta aikaan, jos teet niitä päivittäin! Yli kolmen viikon harjoittelu saattaa luoda sinulle uuden tavan; tavan keskittyä yhä enemmän siihen, mikä on hyvin!)

1) Aloita harjoittelu testaamalla, miten idea toimii. Valitse tänään jokin neutraali asia, josta muistuttaviin asioihin saatat törmätä päiväsi aikana. Se voi olla vaikkapa jokin esine, muoto, väri, symboli… Minä valitsen tänään erilaiset rengasmaiset muodot. Millaisia rengasmuotoja saatankaan havaita päivän mittaan? Sylinterimäisiä esineitä, huonekalujen ja ajoneuvojen renkaita, purkinkansia, sormus… Ensin kannattaa siis käydä mielikuvatasolla läpi erilaisia rengasmuotoja, pohdiskella asiaa vähän etukäteen (kuten ihminen tekee myös ennakoidessaan vaarallisia asioita). Sitten voi elää päiväänsä niin kuin yleensäkin arjessa toimii, mutta yrittäen samalla tietoisesti havaita kaikki rengasmuodot ympäristössään. ”Tässäkin on rengas… Haa, tuossakin on rengas… Ja taas rengas… Oho, useita renkaita! Jne…” Päivän päätteeksi voi vielä palauttaa mieleensä, millaisia renkaita on päivän mittaan havainnut. Voi olla, että seuraavanakin päivänä huomaa jossain määrin renkaita… Joten, mitä tapahtuisikaan, jos päättäisit aamulla kiinnittää huomiota vaikkapa kauniisiin väreihin? Tai kohtaamiesi ihmisten hymyihin, tai hassuihin yksityiskohtiin, kuulemiisi mukaviin sanoihin, miellyttäviin ääniin, tai yleensäkin myönteisiin tunteisiin, joita koet?

2) Valitse valmiiksi seuraavalle päivälle jokin myönteinen, pieni asia, johon haluat kiinnittää huomiota päivän mittaan. Se voi olla vaikkapa kuvio, josta pidät, tai väri, tai ääni, tai jokin muu ärsyke, jolla on sinulle myönteinen merkitys. Valitse asia, joka todennäköisesti esiintyy elämässäsi edes pari kertaa päivässä. Huomaatko, miten usein törmäätkään tähän asiaan, kun olet virittynyt havaitsemaan sen?

3) Yritä huomata seuraavina päivinä jokin hassu tai mielenkiintoinen asia omassa itsessäsi! Jos et keksi muuta, irvistele aamulla peilikuvallesi, kokeile laittaa kynä poikittain suuhusi ja katso sitten itseäsi. Hymyilyttääkö edes surkuhupaisesti? Sano itsellesi, että näytät hauskalta. Eikö ole mukavampi ajatella olevansa "hauskannäköinen" kuin jurottavasti irvistelevä stressaaja?

4) Tee päivittäinen tai viikoittainen onnistumislista. Missä asioissa onnistuit tänään tai tällä viikolla? Nosta esille vähintään yksi asia per päivä. Pienetkin jutut lasketaan! Ja toisaalta, myös ”selviytyminen” haastavasta hetkestä tai ihan vain tavallisesta arjestakin on jo onnistuminen!

5) Laadi päivittäinen kiitollisuuslista. Mistä asioista olet tänään kiitollinen? Sait ehkä jotakin, mitä varten et itse joutunut ponnistelemaan. Jotkin asiat ovat elämässäsi ilman omaa ansiotasi. Tai sitten jaksoit tänään paremmin kuin yleensä, mistä voi olla kiitollinen, ja toisaalta sen voi kirjata myös onnistumislistalle! Ei haittaa, vaikka kirjoittaisit hyviä asioita useallekin eri listalle, tai sanoisit niitä ääneen useammalle ihmiselle! Yritä saada kiitollisuuden lähteitä mietityksi vaikkapa joka sormelle. Vaikka asia olisi pieni, ei haittaa! On itse asiassa tarkoituskin, että opit huomaamaan ne pienetkin myönteiset asiat elämässäsi…


Eli tässä oli viisi ensimmäistä harjoitusta seuraaville päiville, jatkoa tulee muutaman päivän päästä! Hyvää adventinaikaa ja Joulun odotusta, siis!

Olemmeko me todella itsenäisiä?

Onnea kaikille oikeasti itsenäisille!

Autonomia on itselleni tärkeä arvo, enkä ajatellut vesittää Suomen itsenäisyyspäivän tunnelmia jupisemalla mitään kriittistä siitä, onko sitä asiaa syytä juhlia vai ei. On aivan reilua osoittaa arvostusta kaikille, jotka ovat kärsineet siksi, että Suomi säilyttäisi sen, mitä yleensä ajatellaan poliittiseksi itsenäisyydeksi. En siis tarkoita väheksyä asiaa. En vain arvosta elitististä juhlintaa ja siihen liittyviä lieveilmiöitä. Mutten aikonut olla ilonpilaaja ja pelkästään valittaa ”linnanjuhlista”. Onhan se kiinnostava sosiaalipsykologinen ilmiö, kun ihmiset juhlivat, mutta kärpäsenä katossa on helpompi olla kuin moisen teatteriesityksen keskiössä. Jos joskus tulisin itse jostain omituisesta ja epätodennäköisestä syystä kutsutuksi sinne, en tiedä miten suhtautuisin. Olisiko liian epäkohteliasta kieltäytyä? Mutta toisaalta, sangen kyseenalaista olisi sekin, että menisi sinne elukka-asuun ja susinaamariin pukeutuneena. Joku vielä luulisi terroristiksi…

Onneksi tuo ahdistuksenaihe ei ole edes realistinen, joten moista ongelmaa ei tarvitse omalla kohdalla murehtia. Mutta onkohan joku joskus kieltäytynyt kutsusta ”linnanjuhliin”? Ja jos on, niin millä perusteella? Olen joskus katsonut TV:sta jonkun aikaa sitä vastaanottoa ja tuntenut myötähäpeää joittenkin ihmisten puolesta. En ole muutenkaan tapakulttuuriin kuuluvien juhlasysteemien fanittaja, enkä myöskään ymmärrä, miksi joidenkin pitää kömpelösti jäljitellä ”eliittiväen” juhlatapoja ikään kuin se jotenkin parantaisi omaa elämää tai maailmaa. En tajua, miksi pitää kilistellä laseja ja höpistä jotain juhlallista, ja miksi pitää pukeutua sään vastaisesti, käyttää tietynlaisia kenkiä, tai miksi jotkut pukeutuvat esimerkiksi lapsen kastejuhlissa melkein samalla tavoin kuin olisivat menossa bilettämään…

Tapojen mukainen ”juhlinta” (jossa monet osallistujat itse asiassa kärsivät) ja jotkut epäloogiset etikettisäännöt (joita jotkut rikkovat jonkin toisen logiikan takia) ja muut ihmisten keksimät tavat tuntuvat minusta kollektiiviselta pakkoneuroosilta. Miksi pitää esimerkiksi olla erikokoisia lusikoita ja haarukoita, ja erimuotoisia laseja erilaisille juomille? Miksi pitää liikehtiä jäykästi ja nyökkäillä ja kätellä ja hymistellä ja sanoa tyhjänpäiväisiä fraaseja, joilla ei oikeasti tarkoita mitään, ja jotka eivät tarkoita kuulijallekaan mitään muuta kuin signaalia siitä, että tässä me yhdessä esitetään taas jonkinlaista pelleteatteria, jostain syystä. Mitä kuuluu, kiitos hyvää, eli: täällä ei tarvitse olla oma itsensä; riittää, kun esität sitä joksi me sinua luulemme! Me kun ihan järkytymme, jos oletkin oma itsesi ja puhutkin oikeita mielipiteitäsi! Hymistellään nyt vain yhdessä kaikki ja tekohymyillään ja nyökytellään, ja olevinaan nautitaan kaikesta tarjottavasta ja kehutaan kaikkea, vaikka oikeasti hirvittää tai ällöttää tai tympii…

En siis oikein pidä juhlallisista juhlista, enkä varsinkaan isoista sellaisista, joissa on paljon sellaisia ihmisiä, joihin ei jaksaisi tutustuakaan, ja ylipäätään aivan liikaa virikkeitä siedettäväksi. Mieluummin olen ihan vain omana itsenäni jossakin, missä ei tarvitse esittää muuta kuin on; niitten kanssa, joille kelpaa, vaikkei osaisi tai jaksaisi vääntää small talkia. Ja kaikki voi olla ihan mukavaa ja juhlallista, vaikka pöytään onkin katettu vain yhdenlainen lasi ja yhdet ruokailuvälineet, ja suun pyyhkimiseenkin käy vaikka vessapaperi, jos ei satu olemaan muuta. No, voihan sitä välillä koristella pöytäänsä ja kotiaan, mutta nykyisen ilmastotilanteen ja ekologisen katastrofin uhkan alla voisi suosia vähäisempää ”luksusta” ja välttää kertakäyttökrääsää. Voihan sitä elävöittää paikkoja vaikkapa kierrätysmateriaalista tehdyillä, merkityksellisillä kädentöillä, tai nostalgisilla, vuodesta toiseen säilyneillä koristeilla…

Hyvähän se on muistuttaa joillakin elementeillä tärkeistä asioista ja arvoista, ja rituaaleillakin on merkityksensä, siis, hyvätkin sellaiset. Mutta joillakin on enemmät omanlaiset rituaalinsa kuin toisilla, ja toisen mielestä ne saattavat olla paheksuttavan vaatimattomia. Mutta liiallinen pröystäily saattaa kertoa ärsyketurtumuksesta. Kannattaisi viettää muutama viikko ”ärsykepaastossa” niin pystyisi ehkä nauttimaan pienistäkin juhlan signaaleista. Ei tarvitsisi hössöttää niin paljon, eikä tuhlata ja kuluttaa saadakseen itselleen ja toisille ”juhlatunnelmaa”…

Kaiken kaikkiaan taidan olla tänään vähän kyynisellä tuulella. En siksi, etten arvostaisi itsenäisyyttä monissa asioissa. En vain tiedä onko poliittisella itsenäisyydellä käytännössä miten paljon enemmän merkitystä kuin kulttuurisella itsenäisyydellä, koska kulttuurihan vaikuttaa poliittiseen systeemiin, etenkin demokraattisessa valtajärjestelmässä. Ja miten vapaita kansalaiset ovat kulttuurista? Miten paljon kulttuuri vaikuttaakaan yksilöitten arvomaailmaan? Olemmeko me todella vapaita kulttuurivaikutuksilta, jotka eivät tunne eivätkä kunnioita valtakuntien rajoja, tai siltä arvomaailmalta, joka syö tulevien sukupolvien elinolosuhteita? Olemmeko me vapaita olentoja, vai toisiaan matkivia häkkiapinoita, jotka pidetään tyytyväisinä leivällä ja sirkushuveilla?

Olenko yhteisölle vaarallinen ”yksinäinen susi”?

Sudenreppana. Voi olla härpittäessä vaarallinen, koska onhan sillä

hampaat ja niissä on todennäköisesti pöpöjä. Ja jos sillä on vesikauhu,

se saattaa käydä herkemmin kimppuusi pahassa olossaan...

(kuva on "maxpixel.freegreatpicture.com" -sivustolta)

Puhutaanko nyt syrjäytyneistä, luusereista vai jopa terroristeista? Joka tapauksessa käsite "yksinäinen susi" on leimaava, epäoikeudenmukainen ilmaisu väärässä asiayhteydessä käytettynä!

Olen jo lapsena kokenut itseni monella tapaa erilaiseksi suhteessa muihin ihmisiin, mutta en ole, syystä tai toisesta, pitänyt sitä katkerana ongelmana. Kun susista tuli jonkinlainen ”erityiskiinnostuksenkohteeni”, aloin nimittää itseäni ”yksinäiseksi sudeksi” (siinä mielessä yksinäiseksi, että olisin kaivannut itselleni ”susikaveria” tai edes omaa koiraa; ja siinä mielessä ”sudeksi”, koska halusin samaistua tuohon hienoon luomukseen). Pari vuotta sitten aloin törmätä ”yksinäisen suden” käsitteeseen ikävissä asiayhteyksissä, enkä ollut ainoa ilmaisun käytöstä provosoitunut. Nimitys leimaa sekä yksinäisiä että yksikseen viihtyviä ihmisiä, ja susia.

Etsiskelin netistä ko. ilmaisuun liittyviä artikkeleja, ja eteeni osui Helsingin Sanomissa 10.4.2016 julkaistu juttu, jota varten oli haastateltu keskusrikospoliisin päällikköä Robin Lardotia. Kritisoimatta jutun sisältöä sinänsä, leimaavat sanavalinnat ovat se ongelma. Onko pakko käyttää yhteisölle vaarallisina pidetyistä ihmisyksilöistä, kuten esimerkiksi kouluampumista suunnittelevia henkilöistä, käsitettä ”yksinäiset sudet”?

Suoria lainauksia kyseisestä jutusta:

”Uusien uhkien rinnalla säilyy vanha ongelma, kantasuomalaiset yksinäiset sudet.” Toimittajan mukaan Lardot totesi: ”Meillä on useita kymmeniä ihmisiä, jotka ihannoivat joukkoampumisia ja koulusurmia. He käyvät keskustelua keskenään ja välillä vihjailevat, että olisivat valmiita tekemään vastaavan teon. Tälläkin hetkellä meillä on kymmeniä ihmisiä seurannassa.” Ja toimittaja kirjoitti: ”Motiivina näillä ihmisillä on yleensä joko kosto tai laajempi ihmis- ja yhteiskuntaviha. Osa on syrjäytyneitä, osa koulukiusattuja, osa ihannoi joukkomurhia muuten vain.”

En yhtään vähättele asian vakavuutta, enkä kyseenalaista sitä, etteikö monissa ihmisen toisille ihmisille aiheuttamissa vahingonteoissa voisi olla taustalla torjutuksi tulemisen aiheuttamaa katkeruutta. Kritisoin tuossa ja muissa jutuissa sitä, että yhteisölle vaarallisesti ajattelevia ja toimivia ihmisiä nimitetään SUSIKSI. Se on hyvin epäoikeudenmukaista susia kohtaan ja vaikuttaa asennetasolla vähintään yhtä haitallisesti kuin vanhat sadut ”pahoista susista”. Samoin on epäoikeudenmukaista viitata siihen, että ihmisen yksinäisyyden kokemus tai syrjään vetäytyminen olisi aina vaaraksi yhteisölle. Kaikki syrjässä elävät ihmiset eivät ole yksinäisiä. Nekin, jotka kokevat yksinäisyyttä tai ovat joskus tulleet kiusatuiksi, eivät välttämättä ole katkeria muille, vaan kenties itselleen; tai sitten lähinnä surullisia, eivätkä edes vihaisia.

Katkeruutta ja kostonhimoa aiheuttava yksinäisyys on useimmiten tulosta torjutuksi tulemisesta, kaltoin kohtelusta, hylkäämisestä. Kostosuunnitelman toteuttavilta saattaa puuttua, syystä tai toisesta, empatiakykyä. Tällaiset ihmiset haluaisivat ehkä kovastikin saada huomiota ja tunnustusta olemassaololleen, mutta he eivät ymmärrä kiintymystä ja rakkautta. Se on hyvin surullista, ja vaarallista. Mutta kyse ei edelleenkään ole SUSISTA!

Jos puhutaan oikeista yksinäisistä susista, sudelle perheestä lähteminen (tai perheen menettäminen laittoman metsästyksen vuoksi!) voi olla haastavaa aikaa. Ilman omaa kumppania ja perhettä niiden on vaikeampi saada ravintoa, ja toisinaan ne toimivat ihmiselle haittaa aiheuttaen, eli syöden koti- tai lemmikkieläimiä. Sellaista eläimelle luonnollista toimintaa ei tietenkään pitäisi käyttää vertauskuvana lajikumppaneitaan kostonhimoisesti tappavien, sairaitten tai psykopaattisten ihmisyksilöitten toiminnalle! Sudet tuskin hautovat mielessään ”susivihaa” tai ”ihmisvihaa” samalla tavalla kuin ihmiset voivat kokea ”ihmisvihaa”, tai harmillisen monesti myös ”susivihaa”.

Sudet ovat perhekeskeisiä, jälkeläisistään huolta pitäviä olentoja. Ne käyttävät kyllä välittömiä ”rangaistuksia” vuorovaikutuksessaan, mutta eivät ne haudo kostoa, tai jauha päässään suunnitelmia, miten tappaa entinen ”laumansa”, jossa tuli kiusatuksi tai kaltoin kohdelluksi. Jos oikeat yksinäiset sudet ovat sairaita, ne saattavat kyllä olla vaaraksi ihmisellekin lähikohtaamisissa, mutta eivät ne silti ole mitään terroristeja. Eivätkä oikeat yksinäiset sudet ”käy keskustelua keskenään” (etenkään internetissä) ja suunnittele yhdessä kurjia tekoja lajitovereilleen. Ja onko se muka ”yksinäistä” toimintaa, jos verkostoituu netissä ja käy keskustelua yhteisistä kiinnostuksenaiheista? Minusta ei; se on sosiaalista vuorovaikutusta, ryhmittymistä.

Susien perhekokoonpanoista käytetään nimitystä ”lauma”, mutta sekin nimitys on minusta hieman harhaanjohtava. Varsinaisiksi ”laumaeläimiksi” nimittäisin ennemminkin muunlaisia ryhmittymiä kuin perheryhmiä muodostavia eläimiä. Onhan niitä esimerkiksi haaremiryhmiä ja sukuyhteisöjä. Ihmisillä niin sanottuja ”laumoja” muodostavat yleensä ne tavanomaisessa määrin tai jopa korostuneesti sosiaalisesti riippuvaiset yksilöt, jolloin ”lauman” mielipide vaikuttaa kaikkien mielipiteeseen. Ja tämähän voi kääntyä kielteiseen suuntaan, kun ”lauman” yleistä näkemystä ei uskalleta kyseenalaistaa, vaikka näkisi sen vaaralliseksi, ettei vain joudu ulos joukosta, syrjäydy ja jää yksin.

Liiallinen riippuvuus toisten ihmisten hyväksynnästä voi tuottaa liian voimakasta pelkoa hylätyksi tulemisesta tai syrjään jäämisestä, ja aiheuttaa pahimmillaan katkeruutta ja vihaa. Ihmisellä on taipumus hakea mitä kummallisimpia korvikkeita perustarpeilleen, elleivät ne tule tyydytetyksi. Jos ei saa rakkautta ja hyväksyntää, yrittää saada edes huomiota, ja jos sitä ei saa hyvällä, niin sitä otetaan pahalla. Vihan kohteenakin saa sentään tunnustusta olemassaololleen; eihän kukaan voi sivuuttaa ja jättää huomioimatta ”pahista”. Aikuisen voimilla ja keinoilla varustettu, raivokkaasti huomiota kiukkuava ”vauva” vain on paljon vaarallisempi ja vaikeammin rauhoiteltava kuin nelikiloinen rääpäle.

Ihmisyksilön kokemus ”lauman” ulkopuolelle jäämisestä on voinut saada alkunsa jo vauvaiässä. Jos omat vanhemmat ja oma perhe on kohdellut kuin muukalaista, kuin tunkeilijaa, katkeruuden ydin on syvällä. Varhaislapsuuden kokemukset vaikuttavat nimittäin ihmisyksilöön voimakkaammin kuin nuoruudessa tai aikuisuudessa koetut asiat. Kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana luodaan perusta tuleville vuorovaikutussuhteille, ja myös synnynnäiset piirteet vaikuttavat siihen, millaiseksi olennoksi kukin ihmisyksilö kehittyy suhteessa toisiin ihmisiin. Kaikki eivät ole yhtä seurallisia tai seuraa hakevia, toisille riittää ”laumaksi” oma perhe, toiset haluavat elää yhteisöissä. Jotkut haluavat elellä ihan itsekseen, vaikkapa mökissä luonnon keskellä koiransa kanssa, eivätkä he todellakaan suunnittele töllön töitä yhteiskunnan vahingoksi, vaan haluavat tulla jätetyiksi rauhaan.

No, yritän nyt harrastaa ”näkökulman vaihtamisen taitoa” ja etsiä jotakin yhtäläisyyttä ”yksinäisen suden” vertauskuvallisesta käsitteestä ja ihmisyksilön tarpeista. Ok, on ehkä totta, että kuten yksinäinen susi saattaa joissain olosuhteissa lyöttäytyä yhteen vaikkapa lampaita saalistamaan tottuneen lajikumppaninsa kanssa, yksinäinen ihminen saattaa lyöttäytyä ”vääränlaiseen seuraan”. Susikumppanukset saalistavat lampaita yhdessä, ja niiden perhe oppii syömään lampaanlihaa. Mutta eihän susi harrasta ruuanhankintaa kostonhimoisesti ihmisen elinkeinon vahingoittamistarkoituksessa, tai tieten tahtoen lajitovereitaan tuhotakseen!

Toisin käy vaikkapa terroritekoja harrastavaan jengiin liittyneelle ihmiselle. Hänen ajatusmaailmansa muokkautuu syvemmin; onhan kyse kognitiivisesti monimutkaisemmasta olennosta. Kostomielikuvat ja suunnitelmat alkavat elää ihmisen mielessä; susi taas nauttii hetkestä, jos on kylläinen, ehkä leikkii välillä pentujensa kanssa, ja keskittyy ruuanhankintaan taas sitten kun on nälkä. Tuossa vaiheessa joku eliölajien monimuotoisuudesta piittaamaton taho on jo ehkä suunnittelemassa, miten ”hankkiutua eroon” lammaslaumaa verottavasta susiperheestä. Ihmisyhteisölle haitallisen jengin käsittely ei ole yhtä suorasukaista. Ongelmakin on paljon monimutkaisempi selvittää, kun vastassa onkin toinen ihminen. Ehkäpä haitallisesti toimivan ihmisen ”sudeksi” leimaaminen onkin mielikuvallinen yritys tehdä ”ongelmasta” helpompi käsitellä? Onhan aina helpompi ”niittää vihulaisia” kuin teloittaa lajikumppaneita. Ihminen antaa ”tuholaiselle” nimen, jotta voi itse tuhota sen haitallisena ja tarpeettomana. Mutta kuka se tuholainen onkaan, lopulta? Minun mielestäni se, joka vie toiselta ihmiseltä ihmisarvon, tai se, joka aiheuttaa toiminnallaan eliölajien tuhoa...

Susien tuottamat haitat ihmisille eivät ole ”tahallista vahingontekoa”, jollaiseen ihmislajin yksilöt paljon herkemmin syyllistyvät. Eivätkä sudet kuljeksi pitkin maita ja mantuja, tai lymyile koloissaan tarkoituksenaan tappaa suunnitelmallisesti mahdollisimman monta lajitoveriaan. Sudet etsivät reviiriä, omaa kotia, omaa aluetta, jossa elää perheensä kanssa. Tarvittaessa kotia puolustetaan uhkaavilta tunkeilijoilta. Tämä lienee ihmisyksilöllekin tuttu tarve? Pitäisikö susien ymmärtää käsite ”hätävarjelun liioittelu”, etteivät ne kävisi jonkun reviirilleen tunkeutuneen metsästyskoiran kimppuun? Eivät kaikki ihmisetkään ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Jotkut ehkä kokevat puolustavansa oikeutetusti omaa ylisuurta reviiriään (tai egoaan?), kun ottavat nyrkit pystyssä vastaan vaikkapa turvapaikanhakijoita.

”Yksinäiset sudet” ei siis todellakaan ole osuva ilmaus psykopaattisille tai mieleltään haavoittuneille tai sairaille ihmisyksilöille, jotka haluavat tahallaan ja suunnitelmallisesti aiheuttaa haittaa lajitovereilleen, ja tekevät suunnitelmiaan verkostoitumalla ja saamalla siten hyväksyntää muilta yksilöiltä. Ei siis pidä leimata sen enempää ”yksinäisiä” ihmisiä, kuin ”susiakaan”! Toivoisin, että ihmisen haitallisesta toiminnasta puhuttaessa käytettäisiin ilmaisuja, jotka viittaavat siihen mistä oikeasti on kyse, eli ihmisen toimintaan, eikä luotaisi viattomille luontokappaleille haitallisia mielleyhtymiä!

”Ihminen on ihmiselle susi”, siinäpä yksi sananparsi, jota on vaikea sulattaa, etenkin jos sen liittää yhteen toisen sanonnan kanssa, ”olla ihminen ihmiselle”, joka onkin sitten muka hyvä asia. Mutta jos ihminen = susi, tarkoitetaanko noilla sanonnoilla, että ”susi on sudelle susi” (ihanko totta?), tai että on hyvä ”olla susi sudelle”? Vai että ihminen on suhteessa toisiin ihmisiin kuin susi (= jonkun mielestä paha asia?), ja että on sitten kuitenkin hyvä olla ”susimainen sudelle”, vai mitä ihmettä tällä tarkoitetaankaan? Ihmisen on kaiketi vaikea kohdata omaa "viheliäisyyttään"; siksihän niitä "syntipukkeja" on aina tarvittu, kuten myös "pahoja susia"...

Kunpa ihmiset eivät sotkisi asioita käyttämällä epämääräisiä, yleistäviä ilmaisuja… Otettaisiinko sudet susina ja ihmiset ihmisinä, vaikka he olisivatkin joskus hieman "kettumaisia" ja "sikamaisia"?

Terveisin,

Perhelaumassa ja itsekseenkin viihtyvä Hukka, joka ei tosiaankaan suunnittele kellekään mitään pahaa, vaikka vähän uliseekin...

PS: Julkaisin tämän jutun aiemmin "Luuseritarinoitten" puolella, mutta poistin sen sieltä ja siirsin tänne vähän rikastettuna...