"Yksijalkainen kokomielinen puolihomo" lähti maailmanvalloitukseen...

Tuota otsikkoa ei kannata tulkita kirjaimellisesti; sehän on vain englanninkielistä versiota varten mukaillun otsikon "käännöksen käännös" (jollaisia minulla tuli testailtua käännöstyön aikana Officen kääntäjän avustuksella. Osa meni pahasti pieleen, osa vaikutti toimivan ihan kelvollisesti!). Eikä maailmanvalloituskaan ole kovin osuva termi tässä yhteydessä, koska transgender-asiat ovat monella suunnalla maailmaa suorastaan "pannassa". Voihan olla, ettei kirjaani huolita myyntisivustoille esim. rapakon takana lainkaan, kun kerta joissain osavaltioissa tyhjennetään kirjastoistakin "sopimattomia" kirjoja...

Tarkoitukseni oli kuitenkin ja joka tapauksessa uhmata kansainvälistä epämääräistä ja ennakoimatonta "sensuuria" ja julkaista tässä blogissa "Jalkapuolimielipuolipuolihomojutun" englanninkielisen version esipuhe, jos tänne sattuukin joku englantia ymmärtävä ja haluaa sen lukea ihan vain uteliaisuuttaan. (Eihän sitä suomenkielellä olekaan saatavilla, ymmärrettävistä syistä!) Joten, tässäpä se on:

ONE-LEGGED, WHOLE-MINDED, HALF-GAY (© 2026 T. H. Hukka)

Preface to the English version

When I originally wrote this story, the term "non-binary" was not yet widely used in Finland. Yet there was some discussion about “gender identity” in society, and some transgender people even managed to get into "gender reassignment treatment", as it was called at the time.

In Finland, the situation has changed since then in a positive direction, generally, but unfortunately there is even persecution going on against trans people around the world at the moment, and non-binary people are not legally recognized in many countries yet. That's why I feel that the topic of this story is still relevant, even more so in other parts of the world than in my home country, and I decided to translate this story into English, even though I didn't have a professional translator to help me. I tried my best to bring out the message of the story, despite any grammatical or word errors or clumsiness of expression.

I often had to search for words, which were unfamiliar to me, from internet, and often the AI suggested expressions for me, from which I tried to choose the most suitable one. In addition, I took advantage of the correction reading tool, so that there wouldn’t be a disturbing number of spelling mistakes in the text. However, I didn't do this translation totally with AI. If there are word errors in this translation that make the content obscure, it’s due to my own lack of ability as a translator. I humbly and self-ironically admit this. As I said to myself and my loved ones; I’m not doing this to win any literary prize, but to get the message of the content to spread to a wider audience. I just hope that the imperfection of the translation doesn’t hinder my goal too much.

The characters in the original story live in Eastern Finland and their way of speaking contains nuances of the North Karelian dialect. That’s how I speak, too. It would be impossible to translate that peculiar dialect into any other language, or to reproduce the expressive power of the language I use myself with the vocabulary of another language. The Finnish language is expressive and rich, and I couldn't always find words in English that match the words I would have liked to use. And of course, I don't speak English well enough to play with words and expressions in the way I do when writing in Finnish.

So, I've had to settle for the fact that the characters in the story speak mostly some kind of standard language and not any special dialect or slang. Maybe you can imagine them living in some imaginary northern European country where most of the people speak some kind of English and teenagers study in upper secondary education from the age of about sixteen.

I hope that the thoughts described by the narrator of the story and the conversations of the characters, despite their linguistic simplicity and “inauthenticity “, speak to the reader.

The story is about the right to be who you are, to be loved and to love, as you are, in this world of prejudice-filled, fearful people. It’s the right of all of us, and with this book I wish it especially for all queer, genderqueer and neurodivergent people, and people with disabilities or mental health problems.

T. H. Hukka, a non-binary creature from the periphery

Jotenkuten englantilaisittain: "One-legged, Whole-minded, Half-gay"

Sain eilen julkaistuksi "Jalkapuolimielipuolipuolihomojutun" englanninkielisen version, ajoittain hermojani koettelevan, epäammattimaisen käännöstyöni päätteeksi.

Käännöstyöhön meni joitakin kuukausia, ja kuten yleensä käy, alan olla valmis luopumaan projektista siinä vaiheessa, kun se alkaa kyllästyttää ja väsyttää liikaa; vaikka siinä saattaisikin olla vielä yhtä jos toista korjattavaa tai ainakin paranneltavaa. Ajattelin, että nyt saa välttää, kun on kuitenkin kirjoitusvirheet tarkistettu ja kielioppiasiat käyty läpi oman "tyylin" mukaisesti, Word-sovelluksen "kirjoitusavustajaa" hyödyntäen. On hyvinkin mahdollista, että olen saattanut käyttää joissain kohdin asiayhteyteen nähden "vääriä" sanoja, vaikka ne olisivatkin kieliopillisesti korrektissa lauseessa ja oikein kirjoitettukin. No, onpahan tarjolla joitakin outouksia lukijan ihmeteltäväksi! Näyttää sellaisia jäävän esim. nettisivujenkin käännöksiin erilaisten "tekoälypäitten" jäljiltä. Enkä ylipäätään kirjoita ja julkaise tarinoitani tavoitellaksi niillä mitään kirjallisuuspalkintoja, vaan levittääkseni omaa sanomaani; ja usein sanoma voi olla riittävän ymmärrettävä, vaikka tuhatta sanaa kohti olisikin yksi "väärä" sana...

Englanninkielisen version kansi on suunnilleen sama kuin suomenkielisessä versiossa, mutta romaanin nimeä oli järjetöntä tai mahdotonta kääntää sanatarkasti, joten mukailin sen englantilaisittain sopivan tyyliseksi, mutta kuitenkin tarinan sisältöä kuvaavaksi. Ja tässä vielä takakannen teksti, kuvan muodossa.

Mikä ihmeen "Trans Awareness Week" ???

No, se on suomeksi "trans-tietoisuuden viikko", joka on juuri nyt (13.11.-19.11.) meneillään kansainvälisesti, mutta Suomessa tätä viikkoa vietetään lähinnä "trans-muistopäivän" 20.11. ympärillä.

Kyseisen viikon kunniaksi ja mahdollisten uusien vierailijoitten trans-tietoisuutta lisätäkseni julkaisen tässä uudelleen aiemman (3.2.2025) TRANS-aiheisen tekstini sisällön, hieman eri järjestyksessä, tosin...

Muistisääntönä transihmisen läheiselle – ”TRANS”:

T =                    Tiedosta mistä on kyse.

R =                    Rakasta häntä sellaisena kuin hän on.

A =                    Auta häntä siinä missä pystyt.

N =                   Näytä muille esimerkkiä oikeanlaisesta suhtautumisesta transihmisiin.

S =                    Selitä niille, jotka eivät vielä ymmärrä.

Tiivistetysti ja helppotajuisesti - Mistä on kyse?

 Transsukupuolisuus tarkoittaa sitä, että ihmisen sukupuoli-identiteetti poikkeaa hänen syntymässä määritellystä sukupuolestaan, ja tämä identiteettikokemus on pysyvä.

 Transsukupuolisuutta on esiintynyt kautta historian eri kulttuureissa, mutta aihe on noussut esille vasta viime vuosikymmeninä, tiedon ja avoimuuden lisääntyessä.

 Transsukupuolisuus on osa ihmisen biologista monimuotoisuutta, ei ”muoti-ilmiö”.

 Joissakin kulttuureissa on aina ollut useampi sukupuoli-identiteetti, ja joissakin valtioissa on myös useampi juridinen sukupuoli, jolloin sukupuolikokemuksen ilmaisukin on vapaampaa.


Ihminen on itse oman sukupuolensa paras asiantuntija.

 Sukupuoli-identiteetti on henkilökohtainen kokemus, eikä se aina vastaa muiden oletuksia.

 Sukupuolidysforialla viitataan kielteisiä tunteita aiheuttavaan ristiriitaan henkilön itse kokeman ja hänelle määritellyn sukupuolen välillä.


Mistä transsukupuolisuus johtuu?

 Transsukupuolisuus ei ole mielenterveyden häiriö, vaan luonnollista erilaisuutta, jonka taustalla on arvioitu olevan biologisia tekijöitä (kuten geenit, hormonitasot).

 Sikiönkehityksen aikaisen hormonimäärien vaihtelun vuoksi aivot ja ruumiin sukupuolipiirteet saattavat joskus kehittyä toisiaan vastaamattomiksi.

 Ihmisen aivot voivat kehittyä ”naistyypillisiksi”, ”miestyypillisiksi” tai ”androgyynisiksi”. Kokemus siitä, kuka olen (= identiteetti) syntyy ihmisen aivoissa, joten esimerkiksi miestyypilliset aivot saattavat tuottaa kokemuksen miespuolisuudesta, vaikka keho olisi naistyypillinen, tai päinvastoin; tai androgyyniset aivot tuottaa kokemuksen ei-binäärisyydestä.

(Esim. autismikirjon ja sukupuolikokemuksen poikkeavuuden välillä on todettu huomattavaa yhteisesiintyvyyttä, mikä saattaa myös liittyä edellä mainittuun ilmiöön.)

 Myös sosiaalisilla ja kulttuurisilla tekijöillä on vaikutusta yksilön sukupuoli-identiteetin kokemiseen, ilmaisuun ja esimerkiksi koetun dysforian määrään.


Transsukupuolisuus haastaa henkistä hyvinvointia ja toimintakykyä

 Pitkäaikainen kokemus ”väärässä kehossa elämisestä” aiheuttaa henkistä kärsimystä.

 Kehodysforiaan voi liittyä inhon- ja vieraudentunteita oman kehon piirteitä kohtaan.

 Sosiaalista dysforiaa voi kokea tilanteissa, joissa tapahtuu vääriä oletuksia sukupuolesta tai tulee kohdelluksi oletetun sukupuolen perusteella.

 Transsukupuolisilla ihmisillä onkin usein masennusta, ahdistusta, elämänhaluttomuutta ja jopa itsetuhoisuutta; etenkin ilman asianmukaista hoitoa ja tukea.

Vähemmistöön kuuluminen aiheuttaa aina stressiä.

 Vähemmistöstressiin voi liittyä erilaisuuden kokemuksen lisäksi syrjityksi ja kiusatuksi tulemista, jopa väkivallan uhkaa.

 Ympäröivän yhteiskunnan sukupuolioletusten ja sukupuolinormien takia transsukupuolinen voi kokea olevansa ”vääränlainen”, ja tavallisiin sosiaalisiin ympäristöihin on vaikea sopeutua.

Mikä avuksi?

 Läheisten ymmärrys, hyväksyntä ja tuki on transsukupuolisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Sukupuoli-identiteetin esille tuomisen tulisi olla turvallinen kokemus!

 Terapeuttisilla menetelmillä ei pyritä sukupuoli-identiteetin muuttamiseen, vaan niiden avulla voidaan lievittää edellä mainittuja psyykkisiä oireita ja kohentaa toimintakykyä.

 Transsukupuolinen voi muuttaa nimensä ja korjata juridisen sukupuolensa sukupuoli-identiteettiään vastaavaksi, ja tehdä sukupuolikokemukseensa sopivia muutoksia elämässään.

 Hänellä on oikeus myös lääketieteelliseen hoitoon. Kehodysforiaa voidaan lievittää kehon ominaisuuksia muokkaavilla sukupuolenkorjaushoidoilla, tapauskohtaisesti arvioiden.

 Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimus ja korjaushoidot on keskitetty kahteen yliopistolli-seen sairaalaan (HYKS ja Tays), jonne hakeutuu liki 2000 henkilöä vuosittain.

 Oikein kohdistettu sukupuolenkorjaushoito vähentää masennus- ja ahdistusoireita ja itsetuhoisia ajatuksia, sekä parantaa psykososiaalista toimintakykyä ja elämänlaatua.

(Ks. asiatietolähteet alempaa)

JK:

Jos tiedät jonkun, jonka olisi mielestäsi hyvä lukea tämä teksti, en pane pahakseni, jos jaat tämän.

Toivoisin, että tämän luettuaan myös ennakkoluuloisemmat "perusihmiset" ymmärtäisivät, mistä on kyse; ja elleivät he edelleenkään ymmärrä, kognitiivisessa käsityskyvyssä tai asenteessa esim. neurobiologista ja psykologista tieteellistä tutkimusta kohtaan lienee jotakin vialla.

Kirjoitin tämän "tiivistelmän" myös psykologiasiantuntijana, jotta myös asiaan perehtymättömillä, mutta avoimin mielin suhtautuvilla ihmisillä olisi mahdollisuus saada nopeasti yleiskäsitys siitä, mistä transsukupuolisuudessa on kyse, ks. asiatietolähteet ja lisätietoa:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01195

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/seksuaalisuus-sukupuoli/sukupuoli-identiteetti-ja-transsukupuolisuus

https://seta.fi/sateenkaaritieto/sukupuolen-moninaisuus/transsukupuolisuus/

https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/autismikirjon-hairio-ja-sukupuolikokemus/

Sukupuolen moninaisuus ja kehon kirjo -opas, 2021 (ladattavissa pdf-tiedostona)

Steensma, Thomas D. & Kreukels, Baudewijntje P.C. & de Vries, Annelou L.C. & Cohen-Kettenis, Peggy T.: Gender identity development in adolescence. Hormones and Behavior, 2013, 64. vsk, nro 2, s. 288-297. 10.1016/j.yhbeh.2013.02.020 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2021.

Vaihdetaanpa otsikkoa....

Tämä kuva on "muistiinpano" unesta,
jonka näin ennen "Sateenkaarisilta"-
romaanin kirjoittamista.

Oli kiinnostavaa huomata, miten edellinen tekstini, jonka otsikossa oli TRANS-sana, herätti kiinnostusta tuolla rapakon takana erikielistenkin keskuudessa. Kävipä tietysti mielessä, mahtaako tämä g-alkuinen hakukone pyrkiä estämään kyseisen kirjoitukseni näkyvyyden, etenkin kun oli siellä päin syynätty ahkerasti muitakin tekstejäni ja toistakin blogiani, oikein teksti tekstiltä. Odotellaan nyt sitten sitä, että tilini häviää (ainakin näkyvistä hakukoneilta), jos jonkun tahon mielestä tuotan globaalipilveen liikaa haitallista sisältöä.

Tyhmältäpä tuntuu kirjoitella mitään, millä toivoisi olevan merkitystä, jos tai kun tekstit katoavat sinne niin kutsuttuun ”bittiavaruuteen”; saati sitten jos joku taho tahallaan esteleekin niitten näkymistä varsinkin siellä, missä niitten olisi tarpeen näkyä, esim. joillekin syrjityille ihmisryhmille vainon keskellä. Minusta on kuitenkin epäeettistä jättää jakamasta faktatietoa, josta voisi olla ihmiselle lohtua ja tukea, mutta lienee liian idealistista odottaa, että joku hakupalvelu olisi sillä tavoin eettinen. Mutta saahan sitä toivoa ja yrittää…

Ajatellaanpa tilannetta, jossa jollakulla ihmisellä on jo syntyessään jokin sellainen tilastollisesti poikkeava ominaisuus, joka aiheuttaa hänelle enenevässä määrin henkistä kärsimystä, kun hän varttuu ja aikuistuu. Se ahdistaa, masentaa, aiheuttaa vaikeuksia sopeutua ja löytää itselle sopivia ystäviä, ammatti tai yhteisö, jossa tuntee olevansa hyväksytty. Pahimmillaan se vie elämänhalun ja aiheuttaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta. Yhdistettynä ulkopuolisten suhtautumiseen, kuten kiusaamiseen, syrjintään ja väkivallan uhkaan, tuo synnynnäinen ominaisuus voi olla jopa henkeä uhkaava; se altistaa väkivallan kokemiselle ja nostaa itsemurhariskiä. Kieltäisitkö sinä hoidon ja tuen ihmiseltä, joka on syntynyt tällaisen ominaisuuden kanssa?

Yleensä, ainakin täällä Suomessa, jos lapsella todetaan synnynnäinen vamma tai jokin etenevä sairaus, joka saattaa olla jopa hengenvaarallinen, siihen järjestetään tukea ja hoitoa julkisista varoista (tai ainakin ymmärretään, että näin tulisi tehdä, vaikkei tuki riittäisikään). Mielenterveyden haasteisiin suhtaudutaan hieman kaksijakoisemmin; monet ymmärtävät, että hoitoa tulisi saada riittävästi julkisista palveluista, mutta jotkut ymmärtämättömät ja itsekylläiset ihmiset pitävät ”mielenterveysongelmaisia” tai ”nepsy-ihmisiä” suunnilleen vain laiskoina luusereina, joitten pitäisi kaiketi maksaa omien ongelmiensa hoito itse, tai ihan vain ryhdistäytyä ja mennä töihin…

Mitä tulee trans- tai muunsukupuolisiin ihmisiin, joihin tuossa aiemmassa kappaleessa viittaan, ymmärryksen puute aiheuttaa yksilöille valtavasti henkistä kärsimystä ja käy lopulta myös yhteiskunnalle kalliiksi, koska henkinen kärsimys näyttäytyy psyykkisinä ongelmina, joitten hoitaminen maksaa, ja monessa tapauksessa myös syrjäytymisenä, jolloin yksilöstä ei kehity sitä ”tuottavaa veronmaksajaa ja kuluttajaa”, joita etenkin tietynlaiset poliitikot tänne ensisijaisesti kaipailevat. Ja olisihan se toivottavaa, että ihminen, millainen sitten onkaan, ihan oikeasti löytäisi itselleen mielekästä ja sopivaa tekemistä, ja kokisi olevansa osa edes suhteellisen siedettävää ihmisyhteisöä ja yhteiskuntaa, jossa ihmisen olemassaololla on itseisarvo ja ihmisellä kyseenalaistamaton ihmisarvo, eikä mikään hyöty- tai rahallinen arvo.

Trans- ja muunsukupuolisten hoitoon ei ole edelleenkään riittävästi resursseja, koska useat sadat ihmiset jonottavat palvelua ja kärsivät joka päivä dysforian ja muitten mahdollisten psyykkisten oireitten lisäksi epävarmuudesta, saavatko ylipäätään koskaan hoitoa, ja tulevatko kohdelluksi ja kohdatuksi validoidusti ja yksilöllisesti, vaikka hoitoarvioon pääsisivätkin. Tämä on eettisesti kestämätön tilanne, ja monien psyykkinen vointi pahentuu entisestään, jos yleismaailmallinen asenne kääntyy vielä vähemmän validoivaksi ja jopa vihamieliseksi.

Osa tästä trans-polille pyrkivien joukosta on ihmisiä, jotka kokevat olevansa pakotettuja valitsemaan keinotekoisesti sen toisen juridisen vaihtoehdon, kun ei ole sitä kolmattakaan tarjolla. Eikä siinä ole mitään järkeä, jos joutuu vaihtamaan sukupuolimerkinnän yhdestä epäsopivasta toiseen epäsopivaan. Joitakin trans- tai muunsukupuolisia saattaisi lohduttaa edes se, että saisi sentään sen juridisen sukupuolensa määritellyksi oikein, kun joutuu odottelemaan lääketieteellistä apua.

Ymmärryksen puute, tietynlainen asenneilmapiiri ja erilainen arvomaailma jarruttanee asioitten etenemistä siellä, missä näistä voitaisiin päättää. Ja jotkut ennakkoluuloiset tai ihan vain periaatteesta ”erilaisia” asioita vastustavat ihmiset saavat lisää pontta ja intoa tuolta rapakon takaa ja ainakin jossain määrin tältäkin mantereelta. Kaksinapainen, mustavalkoinen sukupuolijaottelu on nyt yksi vallan ja mahdin osoittamisen väline. Luokittelu ja määrittely on vallankäyttöä, kuten myös painostaminen tietynlaiseen toimintaan, käyttäytymiseen ja olemukseen sen perusteella, mihin lokeroon sinut on luokiteltu.

Sukupuolen moninaisuutta ei edelleenkään ymmärretä riittävästi; ihmisiltä puuttuu asiatietoa, eikä tätä sivistyksen puutetta todellakaan korjata sillä, että sensuroidaan oppikirjoja tai kielletään vaikkapa Setaa vierailemasta kouluissa. Uskonnollinen vakaumus, vaikka siihen voisi sisältyä rakentaviakin eettisiä normeja, ei mielestäni anna poliitikollekaan oikeutta puuttua tieteellisen tiedon esittämiseen ja jakamiseen. Omia uskomuksia saa toki kullakin olla, muttei niillä saa jyrätä toisten uskomuksia tai kieltää faktatietoa.

Kertauksena (viittaan johonkin aiempaan tekstiini): Esimerkiksi konservatiivikristityt väittävät, että sukupuolia on vain kaksi, ja yrittävät tällä perusteella kieltää sukupuolen moninaisuudesta puhumisen vaikkapa lapsille. Mutta ihan oikeasti, jos haluaa uskoa Raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti, siinähän kerrotaan, että ensin luotiin ”ensimmäinen ihminen”, ja sitten tästä ihmisestä erotettiin nainen, ja jäljelle tästä ”ensimmäisestä ihmisestä” jäi mies. Toisin sanoen, ensimmäinen ihminen oli olento, johon sisältyi mies ja nainen. Vanhassa Testamentissa mainitaan siis ”ensimmäinen ihminen”, mies ja nainen, ja sehän on sormillakin laskettuna enemmän kuin kaksi.

Ja jos lukee Uutta Testamenttia, käy ilmi myös se, että Jeesus Kristus on ”uusi ensimmäinen ihminen”, eli olento, josta ei ole erotettu miestä ja naista erillisiksi sukupuoliksi. En ymmärrä, miksei tämä olisi muka looginen johtopäätös, jos olevinansa uskoo Uuteen Testamenttiin. Ja sitä paitsi, kuka onkaan lukenut Uutta Testamenttia, voi hyvin todeta, ettei Jeesus ole ollut ihmisenä ainakaan mikään toksinen maskuliini; minun mielestäni ei sen kummemmin maskuliini kuin feminiinikään. (Spekuloin mm. tätä asiaa romaanissani ”Sateenkaarisilta – Eli luuserihomon evankeliumi” eräässä keskustelupätkässä.)

Stereotyyppisiä sukupuolirooleja kannattavien konservatiivikristittyjen näkökulmasta ”naisten” pitäisi myös olla tietynlaisia kotiäitejä tai -rouvia. Mutta jos haluaa huomioida ensisijaisesti Jeesuksen opetukset (kuten kristittyjen käsittääkseni tulisi tehdä), kannattaa perehtyä siihen, mitä Jeesus sanoo aiheesta kertomuksessa Martasta ja Mariasta (Luuk. 10: 39-42).

Maria ei häärää tarjoilun kanssa, vieraita palvellen, kuten sisarensa Martta, vaan asettuu istumaan Jeesuksen jalkojen juureen, kuuntelemaan tämän puhetta. Martalla on ”kädet täynnä työtä” ja hän sanoo Jeesukselle: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Tähän Jeesus vastaa: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Kristitty naiseksi identifioituva ihminen voi siis tähän erityisen vahvaan mandaattiin vedoten valita aivan erilaisen osan kuin emäntäihmisen roolin, ”eikä sitä oteta häneltä pois”. Ei edes se rapakon takaa aivopierujaan päräyttelevä mies voi kumota tuota Jeesuksen antamaa mandaattia, vaikka poseeraisikin Raamatun kanssa mairean näköisenä ja antaisi ymmärtää kyseessä olevan hänen lempikirjansa. Vaikuttaa siltä, ettei hän ole kyllä lukenut sitä kovin tarkoin.

JK: Jos myötäelät ja haluat lievittää edes joittenkuitten trans- tai muunsukupuolisten ihmisten henkistä kärsimystä, voisit jakaa tätä ja edellistä tekstiäni aiheesta ihmisille, joitten toivoisit ymmärtävän ilmiötä paremmin. Kasvava ymmärrys yhteiskunnassa vähentää kyseisten ihmisten kokemaa sosiaalista dysforiaa ja vähentää pikku hiljaa ”väärinsukupuolittamista” ja stereotyyppisten roolien tyrkyttämistä oletetun sukupuolen perusteella.

Kun ”isot” alkavat sortaa ”pienempiä”, ”keskikokoisten” on valittava puolensa.

Mikä ihmeen TRANS…?

Marja-Sisko Aalto, pappi ja kirjailija… Mona Bling, toimittaja ja sisällöntuottaja… Miiko Toiviainen, näyttelijä… Petra De Sutter, gynekologian professori ja poliitikko… Yazka Love, toimittaja ja yrittäjä… Mira Eskelinen, kulttuurituottaja… Cris Owen, muusikko… Balian Buschbaum, ent. seiväshyppääjä… Elliot Philpotts-Page, näyttelijä… Alexander Saloranta, ent. pesäpalloilija… Lana Wachowski, elokuvaohjaaja… Kasper Kivistö, liikenneopettaja… Jade Nyström, ent. korkeushyppääjä…

Mikä heitä yhdistää?

- He ovat tunnettuja transsukupuolisia ihmisiä.

Tiivistetysti ja helppotajuisesti - Mistä on kyse?

 Transsukupuolisuus tarkoittaa sitä, että ihmisen sukupuoli-identiteetti poikkeaa hänen syntymässä määritellystä sukupuolestaan, ja tämä identiteettikokemus on pysyvä.

 Transsukupuolisuutta on esiintynyt kautta historian eri kulttuureissa, mutta aihe on noussut esille vasta viime vuosikymmeninä, tiedon ja avoimuuden lisääntyessä.

 Transsukupuolisuus on osa ihmisen biologista monimuotoisuutta, ei ”muoti-ilmiö”.

 Joissakin kulttuureissa on aina ollut useampi sukupuoli-identiteetti, ja joissakin valtioissa on myös useampi juridinen sukupuoli, jolloin sukupuolikokemuksen ilmaisukin on vapaampaa.


Ihminen on itse oman sukupuolensa paras asiantuntija.

 Sukupuoli-identiteetti on henkilökohtainen kokemus, eikä se aina vastaa muiden oletuksia.

 Sukupuolidysforialla viitataan kielteisiä tunteita aiheuttavaan ristiriitaan henkilön itse kokeman ja hänelle määritellyn sukupuolen välillä.


Mistä transsukupuolisuus johtuu?

 Transsukupuolisuus ei ole mielenterveyden häiriö, vaan luonnollista erilaisuutta, jonka taustalla on arvioitu olevan biologisia tekijöitä (kuten geenit, hormonitasot).

 Sikiönkehityksen aikaisen hormonimäärien vaihtelun vuoksi aivot ja ruumiin sukupuolipiirteet saattavat joskus kehittyä toisiaan vastaamattomiksi.

 Ihmisen aivot voivat kehittyä ”naistyypillisiksi”, ”miestyypillisiksi” tai ”androgyynisiksi”. Kokemus siitä, kuka olen (= identiteetti) syntyy ihmisen aivoissa, joten esimerkiksi miestyypilliset aivot saattavat tuottaa kokemuksen miespuolisuudesta, vaikka keho olisi naistyypillinen, tai päinvastoin; tai androgyyniset aivot tuottaa kokemuksen ei-binäärisyydestä.

(Esim. autismikirjon ja sukupuolikokemuksen poikkeavuuden välillä on todettu huomattavaa yhteisesiintyvyyttä, mikä saattaa myös liittyä edellä mainittuun ilmiöön.)

 Myös sosiaalisilla ja kulttuurisilla tekijöillä on vaikutusta yksilön sukupuoli-identiteetin kokemiseen, ilmaisuun ja esimerkiksi koetun dysforian määrään.


Transsukupuolisuus haastaa henkistä hyvinvointia ja toimintakykyä

 Pitkäaikainen kokemus ”väärässä kehossa elämisestä” aiheuttaa henkistä kärsimystä.

 Kehodysforiaan voi liittyä inhon- ja vieraudentunteita oman kehon piirteitä kohtaan.

 Sosiaalista dysforiaa voi kokea tilanteissa, joissa tapahtuu vääriä oletuksia sukupuolesta tai tulee kohdelluksi oletetun sukupuolen perusteella.

 Transsukupuolisilla ihmisillä onkin usein masennusta, ahdistusta, elämänhaluttomuutta ja jopa itsetuhoisuutta; etenkin ilman asianmukaista hoitoa ja tukea.

Vähemmistöön kuuluminen aiheuttaa aina stressiä.

 Vähemmistöstressiin voi liittyä erilaisuuden kokemuksen lisäksi syrjityksi ja kiusatuksi tulemista, jopa väkivallan uhkaa.

 Ympäröivän yhteiskunnan sukupuolioletusten ja sukupuolinormien takia transsukupuolinen voi kokea olevansa ”vääränlainen”, ja tavallisiin sosiaalisiin ympäristöihin on vaikea sopeutua.

Mikä avuksi?

 Läheisten ymmärrys, hyväksyntä ja tuki on transsukupuolisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Sukupuoli-identiteetin esille tuomisen tulisi olla turvallinen kokemus!

 Terapeuttisilla menetelmillä ei pyritä sukupuoli-identiteetin muuttamiseen, vaan niiden avulla voidaan lievittää edellä mainittuja psyykkisiä oireita ja kohentaa toimintakykyä.

 Transsukupuolinen voi muuttaa nimensä ja korjata juridisen sukupuolensa sukupuoli-identiteettiään vastaavaksi, ja tehdä sukupuolikokemukseensa sopivia muutoksia elämässään.

 Hänellä on oikeus myös lääketieteelliseen hoitoon. Kehodysforiaa voidaan lievittää kehon ominaisuuksia muokkaavilla sukupuolenkorjaushoidoilla, tapauskohtaisesti arvioiden.

 Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimus ja korjaushoidot on keskitetty kahteen yliopistolli-seen sairaalaan (HYKS ja Tays), jonne hakeutuu liki 2000 henkilöä vuosittain.

 Oikein kohdistettu sukupuolenkorjaushoito vähentää masennus- ja ahdistusoireita ja itsetuhoisia ajatuksia, sekä parantaa psykososiaalista toimintakykyä ja elämänlaatua.

(Ks. asiatietolähteet alempaa)

Muistisääntönä transihmisen läheiselle – ”TRANS”:

T =                    Tiedosta mistä on kyse.

R =                    Rakasta häntä sellaisena kuin hän on.

A =                    Auta häntä siinä missä pystyt.

N =                   Näytä muille esimerkkiä oikeanlaisesta suhtautumisesta transihmisiin.

S =                    Selitä niille, jotka eivät vielä ymmärrä.

 

JK:

Jos tiedät jonkun, jonka olisi mielestäsi hyvä lukea tämä teksti, en pane pahakseni, jos jaat tämän.

Toivoisin, että tämän luettuaan myös ennakkoluuloisemmat "perusihmiset" ymmärtäisivät, mistä on kyse; ja elleivät he edelleenkään ymmärrä, kognitiivisessa käsityskyvyssä tai asenteessa esim. neurobiologista ja psykologista tieteellistä tutkimusta kohtaan lienee jotakin vialla.

Kirjoitin tämän "tiivistelmän" myös psykologiasiantuntijana, jotta myös asiaan perehtymättömillä, mutta avoimin mielin suhtautuvilla ihmisillä olisi mahdollisuus saada nopeasti yleiskäsitys siitä, mistä transsukupuolisuudessa on kyse, ks. asiatietolähteet ja lisätietoa:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01195

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/seksuaalisuus-sukupuoli/sukupuoli-identiteetti-ja-transsukupuolisuus

https://seta.fi/sateenkaaritieto/sukupuolen-moninaisuus/transsukupuolisuus/

https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/autismikirjon-hairio-ja-sukupuolikokemus/

Sukupuolen moninaisuus ja kehon kirjo -opas, 2021 (ladattavissa pdf-tiedostona)

Steensma, Thomas D. & Kreukels, Baudewijntje P.C. & de Vries, Annelou L.C. & Cohen-Kettenis, Peggy T.: Gender identity development in adolescence. Hormones and Behavior, 2013, 64. vsk, nro 2, s. 288-297. 10.1016/j.yhbeh.2013.02.020 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2021.

Tässä mainitut transsukupuoliset henkilöt löytyivät mm. wikipediasta ja Ylen uutissivuilta.

Oikeus tulla itsekseen ja olla itsensä

En ole mitenkään erityisesti "kukkaihminen", mutta
nämä luonnosta löytyneet värit puhuttelivat, symbolisestikin.

Kansainvälisen Pride-kuukauden kunniaksi kaivelin vähän asiatietoa yhdestä tähän teemaan liittyvästä osa-alueesta. APA eli ”American Psychological Association” on jo 2015 tehnyt psykologeille ohjeistuksen transihmisten ja sukupuolinormeja vastaamattomien ihmisten kanssa työskentelyyn, jotta se olisi asianmukaista ja pätevää myös transihmisiä kohtaan. Psykologien todetaan olevan ”merkittävässä roolissa syrjinnän vastustamisessa” ja ”heidän on tuettava transhenkilön pääsyä asianmukaisen hoidon piiriin sekä jaettava omaa tietämystään ammattikunnalle”.

Löysin ohjeistuksesta suomennetun tiivistelmän ”Sukupuolen osaamiskeskuksen” sivuilta (linkki) ja halusin siihen itsekin perehtyä tarkemmin; saadakseni varmuutta ammatilliseen asenteeseeni ja motivaatiota aiheen esillä pitämiseen tälläkin foorumilla.

”Transihmisiä tai sukupuolinormeja vastaamattomia ovat ihmiset, joiden sukupuoli-identiteetti ei täysin sovi yhteen syntymässä määritellyn sukupuolen kanssa.”

Vaikka tämä marginaalisen pieni ihmisryhmä on ollut aina olemassa, tietämys transihmisistä on vasta vähitellen lisääntynyt, ja ilmiö on konservatiivisissa piireissä edelleen jotenkin vaikea pala hyväksyä; jopa pelkoa ja vihaa herättävä.

Joitakin tutkimuksia on kuitenkin tehty, ja transihmisten on todettu kokevan ”stigmaa ja syrjintää”, mikä luonnollisesti vaikuttaa mielenterveyteen ja elämänlaatuun; pahimmillaan aiheuttaa jopa itsetuhoisuutta. On puhuttu myös ”vähemmistöstressistä”, joka toki koskettaa muitakin vähemmistöjä, ja on aina kuormitustekijä psyykkiselle hyvinvoinnille.

Ammattilaisten tiedonpuute transihmisyydestä voi aiheuttaa jopa vahinkoa terveydenhuollon asiakkaille, joita asia henkilökohtaisesti koskettaa. Ammattilaisten tulisi nojata olemassa olevaan tieteelliseen tietämykseen, eikä omiin kenties vanhentuneisiin tai maailmankatsomuksellisesti värittyneisiin käsityksiinsä. Transihmisyys, johon myös ns. muunsukupuolisuus sisältyy, on luonnollista biologista vaihtelua, eikä sairaus tai häiriö, saati sitten ”synti ja häpeä”.

Nostin tähän tuosta edellä mainitusta APA:n kuudentoista kohdan ohjeistuksesta muutaman lainauksen, jotka liittyvät suoremmin siihen, miksi haluan pitää aihetta esillä myös tässä blogissa – niin psykologina kuin yksityishenkilönä.

”Psykologit ymmärtävät, että sukupuoli on ei-binaarinen rakenne, johon kuuluu laaja joukko erilaisia sukupuoli-identiteettejä, ja että sukupuoli-identiteetti ei aina sovi yhteen syntymässä määritellyn sukupuolen kanssa.”

”Psykologi ymmärtää, että sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen ovat erillisiä mutta toisiinsa vaikuttavia rakenteita.”

”Psykologit tunnistavat, miten stigma, ennakkoluulot, syrjintä ja väkivalta vaikuttavat terveyteen ja hyvinvointiin sukupuolinormeja vastaamattomilla ihmisillä ja transihmisillä.”

”Psykologi pyrkii tunnistamaan institutionaaliset esteet ja auttaa kehittämään sukupuolinormeja vastaamattomille ja transihmisille turvallisia ympäristöjä.”

”Psykologit ymmärtävät tarpeen edistää sosiaalista muutosta, joka vähentää stigman kielteisiä vaikutuksia transihmisten ja sukupuolinormeja vastaamattomien ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.”

”Psykologit tunnistavat, että sukupuolinormeja vastaamattomat ihmiset todennäköisimmin kokevat myönteisiä elämän muutoksia saadessaan sosiaalista tukea ja transsensitiivistä hoitoa.”

Niinpä, minunkin on ammattini edustajana pyrittävä näitten suositusten ja ohjeitten mukaiseen toimintaan, eivätkä suositukset todellakaan ole ristiriidassa myöskään henkilökohtaisten arvojeni tai ”elämänfilosofiani” kanssa. Haluan levittää ymmärrystä tästä aiheesta ja poistaa stigmaa myös kirjoittamalla tarinoita sateenkaarevista ihmisistä, ja olemalla itsekin omalla tavallani ”muusu”.

JK. Huom. ICD-II- tautiluokituksessa transsukupuolisuus- ja muunsukupuolisuus-diagnoosit ovat tiettävästi yhdistymässä yhdeksi diagnoosiksi.

Oikeus olla muutakin kuin joko tai, tai ei ollenkaan

Maalasin tämän kuvan yhtenä iltana, vähän väsyneenä ja surullisena. Olin valmistellut luentoa yhteen etäkoulutukseen, johon taideterapiaohjaaja- koulutuskaverini oli minut pyytänyt. Ei minua se luennoiminen sinänsä ahdistanut tai stressannut, koska pystyn kyllä puhumaan paljon ja improvisoidenkin, jos minulle annetaan suunvuoro. Mutta olin tuota kuvaa maalatessani jotenkin yleisesti ottaen surullinen, itseni ja kaltaisteni ”muusujen” puolesta.

Kun sitten katselin tuota maalaamaani kuvaa uudelleen (ihan hyvähenkisen luentotilaisuuden jälkeen), tuo surullinen, lähes epätoivoisen pinnistelyn värittämä tunnelma, oli helposti palautettavissa.

Tuntuu, että joudun koko ajan kulkemaan jotenkin ”vastatuuleen”; tai ellen edes yritä kulkea, tuo ajoittain myrskylukemin yltävä ilmavirta lennättää minut pyrstölleni, tai suorastaan kierin sen voimasta jonnekin maanrakoon, josta olen yrittänyt päästä eteenpäin; enkä jaksakaan ihan heti kaivautua sieltä ylös…

Joku voisi kysyä, että miksi pitää uhallaankin kulkea vastatuuleen; miksi en lakkaa vastustamasta ja anna tuulen viedä minua mennessään? No, minä koen, ettei tuo ”vastatuuli” ole tässä tapauksessa oikeaa tuulta, vaan ihmisten kehittämää ilmavirtausta, joka on suunnattu puhaltamaan koko ajan tiettyyn suuntaan, ”enemmistön” mielen mukaan. Ja jos haluaisi kääntää tai sammuttaa tuon ”jättituulettimen”, pitäisi ensin päästä sen luokse.

Tässä ”tavallisten” ihmisten (eli enemmistöjen) synnyttämässä kulttuurissa on kyllä vastakkaisia ilmiöitä ja ajattelusuuntia, mutta nyt tuntuu olevan vallalla sellainen, joka aiheuttaa minulle ja ehkä muillekin kokemuksen, että joutuu koko ajan pinnistelemään päästäkseen etenemään; saati sitten että saisi jotenkin vaikutetuksi asioihin (siis, sammuttamaan sen tuulettimen, tai kääntämään sen vaikkapa sotahulluutta, korruptiota ja vähäosaisten riistoa vastaan).

Kautta tunnetun historian, eri kulttuureissa, on ollut olemassa ihmisiä, jotka eivät ole yksiselitteisesti naisia tai miehiä, ja silti tästä länsimaisesta nykykulttuurista löytyy edelleen ihmisiä, jotka eivät tiedä tätä, tai kieltävät tämän faktan, tai leimaavat sen ”muoti-ilmiöksi”.

Mutta eihän ”muunsukupuolisuus” ollut aikoinaankaan mikään ”muoti-ilmiö”, eikä se oikeasti ole sitä nytkään (vaikka varmastihan on sellaisiakin tapauksia, että myös trans- ja muunsukupuolisuutta saatetaan ”apinoida” siinä missä muitakin ilmiöitä). Ja koska esimerkiksi intersukupuolisuus on tosiasia, ei kukaan saisi oikeasti väittää, että sukupuolia olisi muka vain kaksi. Sellainen on harhaanjohtamista, valehtelua, tieteellisten faktojen kieltämistä. Transsukupuolisuutta on myös esitetty aivorakenteen perusteella erääksi intersukupuolisuuden muodoksi (Lähde).

”Intersukupuolisuus voi ilmetä monella eri tavalla. Vaihtelua voi olla sisäisissä tai ulkoisissa sukuelimissä, hormonitoiminnassa tai kromosomeissa. … Intersukupuolisuus ei määritä henkilön sukupuoli-identiteettiä. Jotkut intersukupuoliset ihmiset identifioituvat intersukupuolisiksi, jotkut muunsukupuolisiksi ja jotkut miehiksi tai naisiksi. Sukupuoli-identiteetin ymmärretään nykyään olevan jokaisen ihmisen oma sisäinen kokemus, jota ei ulkopuolelta voi määritellä.” (Lähde)

Ihminen voi siis olla myös ”näkymättömällä” tavalla intersukupuolinen. Minusta tuntuu, että jotkut ihmiset ovat aivan kummallisen sivistymättömiä tai ”harhaisia”; suorastaan samalla tasolla kuin ne, jotka yhä kieltävät vaikkapa dinosaurusten olemassaolon. Minusta on siis todella outoa, jos joku kiistää vaikkapa tällaisen tieteellisen faktan:

”Geneettiset variaatiot ja raskaudenaikaiset hormonaaliset tekijät muokkaavat fyysisiä sukupuoliominaisuuksia ja voivat tuottaa samaan henkilöön sekä miehisiä että naisellisia piirteitä. Intersukupuolisuudesta puhutaan, kun kehon sukupuolitettujen ominaisuuksien, kuten kromosomien tai sukuelimien, variaatio on niin suurta, ettei niistä voida suoraan luokitella henkilöä naiseksi tai mieheksi.”
”Transsukupuolisuudella tarkoitetaan ristiriitaa syntymässä määritetyn sukupuolen ja koetun sukupuoli-identiteetin välillä. Määritelmällisesti transsukupuolisuus ajatellaan yläkäsitteeksi, jonka alla ihminen voi olla esimerkiksi transmies, transnainen tai muunsukupuolinen. Transsukupuolisuuden esiintyvyys on eri aineistoissa keskimäärin 0,5–1,3 prosenttia väestöstä.” (Lähde)

Jos tämän ilmiön esiintyvyys on vaikkapa noin yksi sadasta, voisi kuvitella, että jokainen ihminen saattaisi tietää tai tuntea jonkun ihmisen, joka kenties on jollain tavalla transsukupuolinen. Osa transihmisistä toki pysyttelee tarkoituksella ”piilossa”, eikä välttämättä paljastu ”sateenkaarevaksi” myöskään seksuaalisen suuntautumisensa perusteella, koska suuntautuminen on tietysti eri asia kuin sukupuolikokemus. Mutta jotkut saattavat toki olla avoimesti sellaisia kuin kokevat olevansa, ja heidät enemmistö näkee ”poikkeavina”.

No, onhan enemmistöön nähden ”poikkeavaa ja outoa” olla vain yksi sadasta jonkin ominaisuuden suhteen, mutta eihän sen pitäisi olla ”väärää”, jotenkin ”huonoa” tai vaarallista poiketa enemmistöstä vaikkapa sukupuolikokemukseltaan! Ehkäpä se on jotenkin liian rasittavaa, kun joutuu sietämään erilaisuutta sosiaalisissa tilanteissa? Kiusallista? Noloa? Aiheuttaa kalliita remontteja vessoihin ja pukuhuoneisiin?

Se, että sadasta ihmisyksilöstä 1–2 on psykopaatteja, on luultavasti jossain määrin haitaksi ja ehkä vaaraksikin muille. Mutta mikä kumma siinä on niin pelottavaa ja hankalaa, jos joku ei ole yksiselitteisesti mies tai nainen, tai kokee tarvetta korjata ulkoisen olemuksensa sisäisen kokemuksensa mukaiseksi? Miksi niin moni ihminen kokee pelkoa, vihaa, moraalista närkästystä, inhoa, halveksuntaa, järkytystä, kummeksuntaa tällaisia ”poikkeavia tapauksia” kohdatessaan?

Jos minä tapaan ihmisen, jolla on vaikkapa joku synnynnäinen erikoispiirre, josta ei aiheudu erityistä haittaa toisille ihmisille (tai luomakunnalle), olen kiinnostunut ennemminkin siitä, aiheuttaako tuo piirre haittaa tai kärsimystä hänelle itselleen. Ja ellei se aiheuta haittaa tai kärsimystä hänelle itselleenkään, miksi siitä pitää tehdä ongelma? Jos tuosta piirteestä tulee ihmiselle ongelma siksi, että muut ihmiset pitävät sitä ongelmana, haittana, pelottavana, moraalittomana tai paheksuttavana, niin ”ongelman” aiheuttajia ovat nuo muut ihmiset! He aiheuttavat tuolle erikoispiirteiselle ihmiselle kärsimystä omalla suhtautumisellaan.

No, tuntuupahan vain nyt siltä, etteivät kaikki ihmiset välitä aiheuttamastaan pahasta mielestä. Ja se on eettinen ongelma, ja huomattavasti ikävämpi asia kuin se, että joku ihmisyksilö vaikuttaa enemmistön mielestä jotenkin ”oudolta” (tämä koske myös ”neuropoikkeavia”) …

Anteeksi vain, mutta minusta on moraalisesti väärin, elleivät ihmiset ota vastuuta toiminnastaan ja asenteistaan ”friikkejä” kohtaan. Saahan asiat ja ilmiöt tuntua epämukavilta, pelottavilta ja ärsyttäviltä, muttei oma vaikea tunne oikeuta sellaista toimintaa, joka aiheuttaa toisille kärsimystä; siis, esimerkiksi vähättelyä, pilkkaamista, loukkaamista, syrjimistä, pelottelua tai fyysistä väkivaltaa…

Sekin aiheuttaa muunsukupuolisille kärsimystä, ettei heitä ”nähdä” ja validoida tässä kulttuurissa; eihän meitä ole vieläkään edes olemassa, juridisesti / virallisesti. Ensimmäisen suomalaisen muunsukupuolisuudesta kertovan kirjan nimeen viitaten, me olemme ”näkymätön sukupuoli” niin kauan kuin alistumme (pelosta tai rakenteellisesta pakosta) kaksinapaiseen sukupuoliluokitteluun ja stereotypioihin; niin kauan kuin ”muu” ei ole juridinen vaihtoehto; niin kauan kuin enemmistö ei ota kokemustamme edes todesta, vaan luokittelee meidät joko miehiksi tai naisiksi.

Eikö meillä olisi oikeutta olla muutakin?

Avoin kirje Riikka Purralle

Anteeksi vain, Riikka, mutta en itsekään pidä siitä, millainen käsitys minulla on sinusta, etkä sinäkään tule siitä pitämään. Sinut on kuitenkin demokraattisesti valittu asemaasi, ja demokratiaan kuuluu tämäkin, että kerron sinulle mielipiteeni sinusta.

Olisi mukavaa, jos lukisit tämän tekstin, ja vieläpä ihan ajatuksella! Yritän kyllä kovasti ymmärtää käytöstäsi ja toimintaasi, mutta minä olen saanut sinusta varsin epämiellyttävän vaikutelman. Olen kyllä lukenut mm. ”puolustuspuheenvuorosi” viime kesältä ja odottanut toiveikkaana, että ehkäpä sinä jossakin televisioesiintymisessä edes joskus sanoisit jotakin solidaarista, ihmisystävällistä ja empaattista, kun kerta kehut itseäsi ”herkäksi ihmiseksi”.

Toivon, että jonakin päivänä näkisin sinussa jotakin, miksi läheisesi ja jotkut tuttavasi ilmeisesti pitävät sinusta. Jos oletkin ”omiasi” kohtaan ystävällinen, mutta ”toisille” ilkeä, et minun mielestäni ole erityisen humaani ihminen. Minusta humaanius olisi vallanpitäjälle hyväksi. Olethan sentään vastuussa ison ihmisjoukon asioista, mutta valitettavasti minulle on syntynyt vaikutelma, että huolehdit vain ”omistasi” ja toimit vain ”omiesi” mieliksi.

Olen odottanut ja toivonut, kaikesta huolimatta, että käsitykseni sinusta paranisi, mutta…

Minusta sinun ilmeesi on usein omahyväinen ja kova, ja käytät sarkastista huumoria loukataksesi toisia; vieläpä sellaisia ihmisiä, jotka ovat heikommassa asemassa kuin sinä itse (viittaan esim. leikkuulauta- ja saksivitsailuihisi). Minusta sinun kirjoituksesi ja puheesi ovat paikoin varsin ylimielisiä ja ilkeitä, ja julkaiset niin paljon selfieitä, että tulee pakostakin mieleeni, että taidat itse pitää olemuksestasi ja ilmeistäsi, toisin kuin esimerkiksi minä pidän omasta naamastani tai sinun ilmeistäsi. Meillä on liian erilainen maku ja erilaisia näkemyksiä; jopa vastakkaisia, jotta voisin olla iloinen sinun puheistasi ja kirjoituksistasi. Sinulla on toki oikeus niihin, mutta minun ei tarvitse pitää niistä, eikä olla samaa mieltä kuin sinä.

Twiittasit 8.3.2023, että: "Naiseutta ei tämän päivän Suomessa uhkaa epätasa-arvo tai riistävä patriarkaatti vaan woke-hulluus ja sukupuolettomuus."

Ja 19.1.2023 twiittasit: "Edistykseksi kutsuvat jotkut tahot sitä, että sukupuolesta tulee ilmoitusasia. Sukupuolen vapaa ilmoittaminen on kuulemma ihmisoikeusasia. Eikä se ole keneltäkään pois. Milloin kaikesta tuli näin hullua?"

Minun mielestäni on vähintäänkin epäystävällistä ja ylimielistä leimata woke-ilmiö tai juridisen sukupuolen korjaamisen tarve ”hulluudeksi”. Nähtävästi se ilmiö on jotenkin sinulta pois, tai uhkaa sinua itseäsi, kun haluat antaa sille ”hullun leiman”? Vai onko kyse vain konservatiivien äänten varmistelusta?

Millä tavoin jonkun toisen ihmisen sukupuolettomuus tai sukupuolen muuttaminen uhkaa sinun naiseuttasi, Riikka? Sinähän saat aivan vapaasti pukeutua ns. naisellisesti ja pyrkiä miellyttämään ”vastakkaista sukupuolta” tavoilla, joita itse ilmeisesti pidät viehättävänä. Ei sitä oikeutta ole kukaan sinulta viemässä pois, vaikka jotkut ihmiset ovatkin sukupuolettomia. Pelottaako erilaisuus sinua niin kovasti, ettet haluaisi myöntää, että on olemassa myös ”sukupuolettomuutta”, intersukupuolisuutta, muunsukupuolisuutta, transsukupuolisuutta? Vai onko yleissivistyksessäsi tässä kohdin oikeasti niin iso aukko, ettet ymmärrä näitä todennettavissa olevia biopsykososiaalisia ilmiöitä?

Pelkäätkö, että jos myönnettäisiin virallisesti, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, joku saisi päähänsä kyseenalaistaa sinunkin sukupuolikokemuksesi, vaikkapa ihan vain sarkastisena vitsinä, jollaisia itsekin harrastat? Ehkäpä aavistatkin, miten pahalta tuntuu tulla väärinsukupuolitetuksi, etkä haluaisi kohdata sellaista itse. Mutta oikeasti, ei se ole sinulta pois, jos joku toinen ihminen kokee sukupuoli-ilmiöt eri tavoin kuin sinä. Pelkäätkö, että mustavalkoiselta vaikuttava maailmasi romahtaa, jos joudut jonakin päivänä myöntämään, ettei ole olemassa vain miehiä ja naisia?

Entä pidätkö yliseksualisoituneesta kulttuurista, jossa naiseksi identifioitujen odotetaan pukeutuvan viehättävästi, jopa viettelevästi, jotta he saisivat myönteistä huomiota? Pitääkö sinun mielestäsi naisten pukeutua esimerkiksi juhlissa ja vaikkapa siellä eduskunnassakin vähemmän peittävästi kuin miesten (esimerkiksi sääriä ja pohkeita esittelemällä)? Jos pitää, niin miksi? Mitä on se ”naiseus”, jota sinun mielestäsi uhataan, jos validoidaan myös muunlaiset sukupuolikokemukset? Onko se sinun mielestäsi uhka naiseudelle, jos muunsukupuolinen ihminen tai cis-mies käyttää mekkoa? Meillä on kovin, kovin erilaiset näkemykset tässäkin asiassa…

Ole sinä Riikka ihan rauhassa ”nainen”, jos sellaiseksi itsesi koet. Mutta muillakin on oikeus olla sitä mitä he ovat. Niin kauan kuin sinä ja puolueesi pitäydytte kaksinapaisessa sukupuolikäsityksessä tai jarrutatte ilmastonmuutosta hidastavia toimia, en edelleenkään tule äänestämään teidän edustajianne missään vaaleissa.

Enkä ylipäätään arvostelisi sinun näkemyksiäsi ja arvojasi, ellet olisi julkisessa valta-asemassa ja käyttäisi valtaa omien arvojesi ja mielipiteittesi mukaan. Valta tuo mukanaan vastuun, ja sinun vastuullasi on olla riittävän sivistynyt ja oikeudenmukainen, ja toimia kaikkien ihmisten hyväksi; siis ”muittenkin”, eikä vain ”omiesi” ja itsesi kaltaisten ”miesten ja naisten”.

Ja tämä oli minun henkilökohtainen näkemykseni ja tulkintani sinusta, sinun omien kirjoitustesi, julkaisemiesi selfieitten ja Ylen televisiolähetyksistä saamani vaikutelman perusteella. Jätän kirjoittamatta tähän auki sellaisia ajatuksia, jotka liittyvät vanhoihin kirjoituksiisi yksityishenkilönä, koska kytkettyinä erään Vornasen tapaukseen ne saattaisivat aiheuttaa (onneksi jo vanhentuneita) spekulaatioita siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos sinä olisit joskus muinoin kantanut mukanasi vaikkapa hernepyssyä.

Jätetään siis ne menneet puheet sinne menneisyyteen, koska tyhmyyksiä lienee itse kukin päästellyt joskus, ja keskitytään nyt siihen, tuletko sinä koskaan saavuttamaan minun, tai aika monen muunkaan luottamusta. Mutta tuskinpa sillä on sinulle mitään väliäkään; ethän sinä muutenkaan näytä välittävän muista kuin niistä ”omistasi” ja heidän hyvästään.

Nyt sinulla olisi mahdollisuus todistaa meille, että oikeasti välität kaikista ihmisistä, ja että ansaitset myös meidän luottamuksemme. Olet sen velkaa, kun olet päässyt tuollaiseen asemaan.



JK. Tämän ”kirjeen” saa jakaa eteenpäin. Jospa se joskus ohjautuu oikean vastaanottajan luettavaksi.

JJK. Selityksenä tämän tekstin kirjoitusmuodon valinnalle, Wikipedian mukaan:

”Avoin kirje on kirje, joka on tarkoitettu laajan yleisön luettavaksi tai kirje, joka on kirjoitettu henkilökohtaiseksi kirjeeksi, mutta sitä kuitenkin levitetään tarkoituksella laajalle yleisölle. Avoimet kirjeet on tavallisesti kirjoitettu tietylle henkilölle tai yhteisölle, mutta ne kuitenkin julkistetaan sanomalehtien tai muun median kautta. Erityisen yleisiä ovat kriittiset avoimet kirjeet poliittisille päätöksentekijöille. Tarkoituksena voi olla esimerkiksi kannan esittäminen, toimenpiteen vaatiminen, laajan julkisen keskustelun käynnistäminen tai päättäminen, sekä huumori.”

Ärtymyksestä mutkan kautta asiaan

Ihmisentapainen kuivapastelleilla
mustalle paperille. Sukupuoli?

Enpä ole uskaltanut kirjoittaa tähän blogiin mitään viime aikoina, koska olen ollut niin ärtynyt kaikenlaisista asioista ja ilmiöistä, että olisin luultavasti kirjoittanut liian rumasti, ilkeästi ja loukkaavasti, jos olisin alkanut kirjoittaa lonkalta sitä, mitä mieleni päällä on.

En edelleenkään pidä esimerkiksi Riikka Purrasta, Ville Rydmanista tai Päivi Räsäsestä sen vaikutelman perusteella, jonka olen heistä saanut ihan vain Ylen uutisista tai keskusteluohjelmista. En lue juoru/paska/roskalehtiä, vaikka saatankin nähdä joitain raflaavia otsikoita silloin tällöin joko kaupassa asioidessani tai netin hakutuloslistalla. Ja olen boikotoinut MTV3:n ohjelmia ainakin -90- luvun loppupuolelta asti. Niin että julkisuuden henkilöistä pitämiseni tai ei-pitämiseni perustuu ihan vain siihen, mitä heistä kuulen, näen tai luen Yleisradion toimittajien ”suodattamana”.

No, tuskinpa sillä on kyseisille henkilöille mitään väliä, pidänkö minä heistä vai en, tai olenko eri mieltä vai samaa mieltä heidän kanssaan. Eivät he hirveästi tunnu välittävän saamastaan kritiikistä, joten suututtavatpahan varmaan ihmisiä edelleenkin. Minuakin. En kuitenkaan halua heille mitään pahaa; haluaisin, että he ”valaistuisivat” ja muuttuisivat sellaisiksi, etteivät enää aiheuttaisi pahaa mieltä toisille ihmisille. Samaa voisin sanoa monista muistakin ihmisistä, joitten naama esiintyy usein Ylen uutissivuilla.

Haluaisin pohjimmiltani rakentaa rauhaa, joten on tuon tavoitteeni vastaista lietsoa vihaa ja inhoa ketään kohtaan. On kuitenkin vaikea malttaa olla ilmaisematta minkäänlaista ärtymystä näitä tiettyjä julkisuuden henkilöitä kohtaan. Enkä väitä, etteikö Ylen välittämä vaikutelma heistä saattaisi olla jossain määrin ”epätarkka”, mutta olisihan noilla ”perussuomalaisilla” ihmisillä mahdollisuus pyrkiä antamaan itsestään mukavampikin vaikutelma toimittajien edessä, eikä sellainen, jonka monet ihmiset ovat (ainakin Ylen juttujen kommenttien perusteella) kokeneet ilkeäksi ja ylimieliseksi.

Päivi Räsäsestä taas syntyy vaikutelma, että hän on hankkinut poliittista hyötyä itselleen olemalla niin sinnikkäästi tiettyjä vähemmistöjä vastaan, luettuaan Raamatusta ilmeisesti vain tuota asiaa koskevia jakeita, eikä niitä, jotka eivät hänen asiaansa hyödytä, ja saattaisivat kolahtaa hänen itsensä nilkkaan. Se, jos joku ”hyvässä uskossa” paasaa sanomaansa sinnikkäästi ja aiheuttaa sillä toisille kärsimystä, on säälittävää, surullista ja epärakentavaa. Mutta se, jos paasaa tietynlaisille ihmisille mieluista sanomaa hyötyäkseen näitten miellyttämisestä itse, eli säilyttääkseen vaikkapa kansanedustajan hyväpalkkaisen homman, ja samalla aiheuttaa toisille ihmisille (tässä tapauksessa tietyille vähemmistöille) kärsimystä, se ei mielestäni ole kristillisen sanoman mukaista…

No, minunkin on juuri nyt vaikea tuntea lähimmäisenrakkautta näitä edellä mainittuja ja monia muitakin ihmisiä kohtaan, joten ymmärrän, jos rakkaudellinen toiminta on noille muillekin vaikeaa. Niinhän se on. Tekisi mieli jatkaa keljuilua, mutta yritän lopettaa tähän.

Sanonpahan vain tässä pari asiaa. Mielestäni ihmiset, jotka haluavat elää yhdessä ja rakastaa uskollisesti toisiaan, ja saada liittoonsa siunauksen siltä Jumalalta, johon uskovat, sukupuolesta riippumatta, ”ansaitsisivat” kyllä ”siunauksen” myös seurakunnalta ja papeilta. Minä henkilökohtaisesti en epäile sitä, etteivätkö Jumalalta siunausta liitolleen pyytävät ihmiset voisi saada siunausta, papista ja seurakunnasta riippumatta. Jos joku ylipäätään kääntyy Jumalan puoleen ja pyytää jotakin, miksi Jumala vastaisi epärakastavasti, eikä antaisi sitä, mitä pyytäjä tarvitsee? Miksei anneta Jumalan päättää siitä siunauksesta? Eihän se ole pappien mielipiteestä kiinni, keitä Jumala siunaa, keitä ei…

Toinen asia liittyy myös sateenkaariteemaan. Muunsukupuoliset tarvitsevat oman virallisen ”sukupuolivaihtoehdon”, ja ilman mitään lääketieteellisiä tutkimuksia tai diagnooseja. Ei ole oikein, että muunsukupuoliset ja intersukupuoliset joutuvat edelleen väen väkisin valitsemaan ”sukupuolensa” kahdesta yhtä sopimattomasta vaihtoehdosta, tai sitten teeskentelemään ja kärsimään tässä binäärisessä yhteiskunnassa. Tai, jotkut joutuvat epätoivoissaan kirjaamaan ja korjaamaan sukupuolensa siihen toiseen viralliseen vaihtoehtoon, kun ei ole olemassa virallista mahdollisuutta olla ihan vain muu, tai olla olematta kumpaakaan.

Ja nyt ”vaikenen”, koska ärsyttää liikaa.

JK: Ja niille tahoille, jotka tarkistavat tämän blogin sisältöjä jostakin muusta syystä kuin lukeakseen mielenkiintoisia juttuja – Hyvää päivää ja siunausta teillekin.

Siunattua Joulua meille muillekin? (Joulukalenterini 23. ”luukku”)

Olen iät ajat ja useimmiten ollut jonkinlainen ”outsider”, ”yksinäinen susi”, ainakin hieman ”toisinajattelija”, useammalla tavalla erilainen suhteessa niin sanottuun ”vertaisryhmääni”. Minä en edes tunne paljoakaan ”vertaisiani”. Mutta ehkei se haittaa minua niin paljon kuin saattaisi haitata ekstrovertimpää ihmistä.

Itsensä erilaiseksi ja ulkopuoliseksi kokeminen on johtunut varmasti osittain nepsy-piirteistäni ja osittain sukupuolistereotypioihin sopimattomuudestani. (Ne tosin saattavat liittyä neurobiologisesti toisiinsa.) Minä en ole kokenut olevani sitä, miltä ehkä näytän toisten silmissä, ja mitä toiset minusta olettavat. Koen olevani ei-binääri, ”muu”, ja siksi aivan kuin luonnostaankin karttelen rooleja, joita minulle yritetään tyrkyttää oletetun sukupuoleni perusteella. Kun en sitten istukaan siihen rooliin, olen friikki. Ja sisäinen maailmani voi olla monelle tuttavalleni hämärä mysteeri, mutta ne, jotka ovat ehkä lukeneet kirjojani, saattavat tuntea minut paremmin kuin vaikkapa joku työkaveri.

Voisi toivoa, että edes näin joulun aikaan sekin väki, jolla on vaikkapa uskonnollisena tapana toivottaa siunausta kanssaeläjille, ei jättäisi siunaamatta sydämessään myös minun kaltaisiani, missä heitä nyt sitten palloileekaan; ehkäpä jopa kirkon ovella empimässä, uskaltaisiko sinne mennä sisään kuulemaan evankeliumia, joka on käsittääkseni aivan kaikille tarkoitettu?

Jos tunnet jonkun neuropoikkeavan tai muunsukupuolisen (tai muulla tavoin sateenkaarevan) ihmisen, mitäpä jos osoittaisit hänelle tänään, että hänkin on OK sellaisena kuin on?

Linkit juttuihini tästä aiheesta:

Kaapista ulos, senkin häirikköfriikki!

Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti?

Taideterapeuttinen hämmennys ja herätys!

"Pikku-Hukka" vai "Iso Paha Susi"? Avoin
käsi viestii, ettei minulla ole asetta; olen siis
rauhan asialla.

Aloitin tällä viikolla taideterapiaohjaajan täydennyskoulutuksen, ja ”päässäni” häilyy nyt ylettömästi sekalaista informaatiota, mielikuvia, sanallisia katkelmia, sekä niistä herääviä omintakeisia assosiaatioita.

Toisin sanoen, mieleni on hieman sekavassa, jäsentymättömässä tilassa; kuin saavi, jossa on kaikenlaisia toisiinsa sekoittuvia, vellimäisiä aineksia, ja lisäksi joitain uusiakin möykkyjä ja palleroita, ja jota on vastikään sekoitettu oikein hartiavoimin. Yritän nyt päästä sen sekalaisen saavinsisällön yläpuolelle ja vain tarkastella sitä ennen kuin se läikkyy yli ja tulee itselle sellainen olo, että sattui se kuuluisa lapsi lentämään pesuveden mukana… tai tässä tapauksessa pääsi loiskahtamaan saavin laidan yli, kun sisältö niin kovasti velloutui.

No, ehkei sentään mitään niin dramaattista ole tapahtumassa. En minä tähän taideterapeuttiseen prosessiin ja oppisisältöihin aio ”hukkua”, enkä myöskään viskata sivuun mitään itselleni tärkeää. Ylimääräinen informaatio ja ”vaikutuselämykset” saavat kyllä tulvia yli astiasta, mutta yritän noukkia ne tarpeelliset ”sattumat” sieltä seasta, että jäisi sentään jotakin uutta ja tarpeellista noukittavaksi, ja vanha sekoitus seestyisi. Mitä se sisältö sitten onkaan.

Enkä tietenkään oikeasti ole mitään sekoittelemassa; ei ole saavia, velliä eikä sattumia. Tämähän oli vain vertauskuvallinen mielikuva, jollaisia sinne mieleen syntyy aina välillä, vaikkei mitään miettisikään. Kirjoitan tätäkin tekstiä vain, jotta ajatukseni seestyisivät, ja jotakin jäsentyisi ”päässäni”.

Huomaan kyllä, että runsas määrä virikkeitä yhden päivän aikana ylikuormittaa mieltäni, ja olen jonkin aikaa ”tööt”. En välttämättä saa mitään järjellistä aikaiseksi, ja saatan vaikkapa katsoa jonkun BBC:n dekkarin, jossa on ikärajana 12 v. Eli aktuaalisesti teinkin sellaista eilen; siis, katsoin ”Foylen sotaa” ja tein samalla jotakin piirtämisen tapaista tussikynillä, sekä vesivärin levittämistä paperille. Tänään sain kuvaidean ikään kuin jatkoksi taideterapiaohjaajan koulutuksessa tehdylle harjoitukselle, ja piirsin sen simppelisti muistiin. (Harmi kyllä, en saa jakaa noita harjoitusohjeita yleiseen käyttöön.)

No, asiasta toiseen, luinpa uutisista, että oli Joensuussa tehty ilkivaltaa Pride-lipuille. Mitä ihmettä?!? Sen tempun tekijä tai tekijät voisivat esitellä omaa lippuaan jossakin julkisesti, niin voisimme yhdessä analysoida heidän lippunsa viestiä vaikkapa psykodynaamisesta viitekehyksestä käsin. Ilmaisisiko se vihamielisyyden alle piiloutunutta pelkoa? Tai kateutta ja katkeruutta, jonka pohjalla on surua siitä, ettei itse ole saanut riittävästi huomiota? Mutta ehkeipä heillä ole mitään lippua, jolla liputtaa omaa viestiään, ja se harmittaa. Surullista sekin.

Asiasta kolmanteen, oudoksun hieman sitä, jos näitä tekstejäni luetaan vaikkapa rapakon toisella puolella. Onko siellä muka joitain suomenkielisiä, joilla kiinnostaa lukea tekstejäni ihan vain niitten merkityksellisen sisällön takia? Eihän kai näissä jorinoissani ole mitään sellaista, miksi niitä pitäisi ”valvoa”? Enhän ole mukana politiikassa; esitän vain henkilökohtaisia näkemyksiäni, ja kerron ehkä, mistä pidän ja mistä en, mutten kuulu mihinkään puolueeseen tai järjestöihin. Maksan kyllä Luontoliiton Susiryhmän jonkun vuosittaisen tukimaksun (koska minusta susi kuuluu pohjoismaiseen luontoon), muttei senkään ole tarkoitus aiheuttaa vahinkoa kenellekään. Biodiversiteetin ylläpitäminen on globaalisti hyödyllistä; olisi aivan höperöä tieten tahtoen tuhota eläinlajeja…

Mutta jos nyt joku rapakon takana olisikin kiinnostunut ajatuksistani, syystä tai toisesta, niin en minä sitä yritäkään salata, etten pidä mahtipontisuudesta, kermakakkukomedioista, ylettömästä ekstroverttien suosimisesta, enkä monesta muustakaan asiasta sillä mantereella. Enkä myöskään kannata tuon mantereen presidentiksi sitä erästä henkilöä, jonka sukunimi kuulostaa pieruääneltä. Sanottakoon kuitenkin selvyyden vuoksi, etten ole sen enempää kallellani toiseenkaan suuntaan, siis siitä rapakosta katsottuna itäänkään päin.

”Hölmöläisiä” asuu joka puolella maapalloa; siis, tiedostamattomuutta on kaikkialla, ja myös seuraukset ovat valitettavasti nähtävissä kaikilla mantereilla. Kyse ei ole ihmisistä, kansoista ja valtioista; siis siitä, kuka on hyvä tai paha, parempi tai huonompi. Kyse on siitä, olenko itse ”sokea ja kuuro”, vai tietoinen.

Arvostan rauhaa ja vapautta, mutta vastuullista sellaista. Jos oma vapaus vahingoittaa toisia ihmisiä tai luomakuntaa, se ei ole rakkaudellista eikä rakentavaa. Oman edun ajaminen toisia uhkaamalla, tuhoamalla tai pelottelemalla ei tietenkään ole eettistä, muttei myöskään toisten olentojen tuhoaminen ”siltä varalta”, ettei vain itse tulisi tuhotuksi. Onko tämä maailma luisunut ”hätävarjelun liioittelun” tilaan?

Väkivallalla ei saa mitään korjatuksi; se vain vahvistaa ja ylläpitää kärsimystä ja katkeruutta, ja tuottaa lisää vihaa. Eikä pakolla saa ketään muuttumaan ”hyväksi” tai katumaan tekosiaan. Pahaa ei voi tuhota pahalla.

Tarvitsemme tietoisuuden heräämistä, havahtumista, oikeaa ”näkökykyä”. Maailma olisi parannettavissa ja pelastettavissa, jos kaikki ihmiset oikeasti havahtuisivat, heräisivät, tiedostaisivat.

Suurin osa meistä on edelleen harhaisia, sokeita, kuuroja, unessa. Ihmekö tuo, että on niin paljon ahdistusta, pelkoa ja kärsimystä, jos jatkuvasti aiheutamme sitä itsellemme ja toisillemme? Herääminen ”muodon unesta”, tästä ihmismielen harhakuplasta, voi pelottaa, mutta olisi kai mukavampi herätä omaan tahtiinsa, vapaaehtoisesti, kuin tulla sitten yhtäkkiä, akuutin hädän keskellä, rajusti ravistelluksi hereille?

Ei sillä, että ”hätäherätyskään” tarkoittaisi sitä, että oikeasti olisi hätä. Päinvastoin. Heräätpä sitten, miten heräätkin, tiedät olevasi hereillä, kun hätää ei enää olekaan. On vain elämä, tämä hetki, tässä ja nyt.

Laitan tähän vielä ”Rollen” runon tuoreimmasta romaanistani:


Herätä minut varoen
– kuin olisin rakas, hauras lapsesi,
joka on nähnyt unta paremmasta todellisuudesta,
eikä tahdo vielä herätä;
tai joka uinuu syvässä painajaisessa
ja lyö sokeasti ympäriinsä,
jos kosketat häntä varoittamatta.

Herätä varoen –
kuiskaa ensin kaukaa; kerran, kolmesti,
tai seitsemän kertaa,
ja vasta sitten kosketa.
Älä huuda, älä ravista, älä purista.
Muista se rakkaus, jota tunnet,
jossa ei ole pelkoa siitä,
mitä voisin sinulle tehdä,
kun en ole vielä hereillä.

Herätä varoen –
kuin olisin seitti,
jolle asettuneet kastepisarat heijastavat valoa
kuin kyyneleesi, tai kyyneleeni,
joista yhdenkään et halua putoavan maahan.

(T. H. Hukka: "Sateenkaarisilta - eli luuserihomon evankeliumi” 2023)

PS. Myötäelän kaikkia Pride-tapahtumia, missä niitä lieneekään lähitulevaisuudessa. Rakkaus kuuluu kaikille, myös se "ylimaallinen rakkaus"!

Ja jos tästä hyväntahtoisesta kommentista joku vetää herneet nenään täällä, tai rapakoitten jommallakummalla puolella, niin se on kunkin sieraimiaan höröttelevän olennon aivan oma reaktio. Minä syön herneitä joskus, mutten pakota ketään muita ihmisiä niitä syömään, tai tunkemaan nenäänsä. Lapsena laitoin napin nenääni, ja se oli ymmärtämätöntä. Niin että antakaahan toisten lippujen olla rauhassa, ja tehkää omanne. Siitäkin voi tulla ihan kaunis, tai ainakin tekemisen prosessi voi olla terapeuttinen...

Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti?

Ja saako neljäs voisilmäpullan? Entäpä viides tai kuudes? Meneekö jo liian monimutkaiseksi?

Korvapuusti taisi osuakin silmään.

Heti alkuun pieni kuriositeetti ihmiskunnan historiasta:
Muinaisen Israelin kuningaskunnassa (1020–931 eaa) kerrotaan olleen kuusi virallisesti tunnustettua sukupuolta:
1. Zachar: mies

2. Nekeveh: nainen

3. Androgynos: sekä mies että nainen

4. Tumtum: neutraali sukupuoli/määrittelemätön sukupuoli

5. Aylonit: naisesta mieheksi transsukupuolinen

6. Saris: miehestä naiseksi transsukupuolinen

Lähdeviitettä en löytänyt, mutta olipa tuo jostakin tutkielmasta poimittu tai kirjoittajan itse keksimä juttu, idea on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ja tieteellinen poiminta: elinkelpoisia sukupuolikromosomiyhdistelmiä on tunnistettu kuusi. Ei siis ole olemassa pelkästään XX- ja XY-ihmisiä (siis, ”XX-naisia” ja ”XY-miehiä”).

Ja ette usko: dinosauruksiakin on ollut olemassa! Jotkut ovat kai luulleet päinvastaista.

Tämä tahtoo sanoa, että siinä missä ihmiset kai yleensä nykyään tietävät, että maapallo on todennäköisemmin pallo eikä pannari, niin joissakin muissakin asioissa on saatettu löytää uutta, huomionarvoista tietoa (joita konservatiivistenkin ihmisten kenties kannattaisi varovasti tutkailla). Jotkut vanhahkot käsitykset saattavat muuttua, ja toisaalta, jotkut muinaiset ”faktat” saattavatkin todentua perusteellisemman tutkimuksen ja uuden todistusaineiston myötä. Totuus on tietenkin aina suhteellista ja saattaa paeta tieteellistä tutkijaakin, mutta jotenkin olettaisin, että silmien ummistaminen kaikelta mahdolliselta tutkimustiedolta saattaa kalkita tai muumioida ihmisen ajattelun, joskus haitallisesti.

Ennen tuota edellistä, sateenkaariteemaan liittyvää kirjanesittelytekstiäni kirjoitin jotakin siitä, että minun esillä olooni kirjoittajaihmisenä on vaikuttanut se, etten tiedä miten esittäisin itseni siten, ettei minua heti ensisilmäyksellä määriteltäisi tai leimattaisi kaksinapaisella sukupuolikäsityksellä. Kuten totesin, koen, ettei minulla ole sukupuoleen sidottua identiteettiä; siis, sosiaalista sukupuolta. Kumpikin ”ääripää” on kaukana psyykkisestä kokemusmaailmastani, joten en halua identifioitua kummaksikaan.

Ymmärrän kyllä sen, että monet ihmiset ovat aivan ”sinut” biologisen sukupuolensa kanssa ja haluavat identifioitua siihen; ja joskus jopa korostaa sitä, myös sosiaalisena identiteettinään. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole, jos haluaa määritellä itsensä jonkin ominaisuuden tai roolin mukaisesti jollakin nimityksellä tai leimalapulla. Tässä ihmisten maailmassa, sosiokulttuurisessa ympäristössä, on joskus melkeinpä pakko valita joitakin itseä kuvaavia sanoja ja määritelmiä, että toiset ihmiset osaavat sijoittaa kunkin ihmisen ”lokeroonsa” (tai oikeaan pukuhuoneeseen). Ihmistenhän täytyy saada luokitella ilmiöitä ja ”olioita”, jotta kaikki tämä kaoottinen kirjavuus pysyisi olevinaan hallinnassa…

Mutta mitään määritelmää, nimikettä tai roolia ei pitäisi ottaa identiteetikseen. On sääli, jos se olento, joka kukin syvimmällä tasolla on, katoaa roolin tai ulkoisen olemuksen taakse. Henkisessä mielessä sukupuolellakaan ei pitäisi olla mitään väliä (olipa se toinen kahdesta tai yksi kuudesta). Jos siis haluaa niin sanotusti ”kehittyä henkisesti”, ei kannata juuttua ulkoisiin sukupuolimääritelmiin, tai sisäiseen sukupuolikokemukseensa, tai mihinkään psykologisiinkaan pohdintoihin siitä, millainen ihminen olevinaan on, jostakin näkökulmasta.

Psykologisetkin määritelmät ja kuvaukset ovat kuitenkin vain sanoja; parhaimmillaankin vain pelkistettyjä, yhdestä näkökulmasta saatuja ”tarinoita” minusta tai sinusta. Vaikka tietäisin itsestäni erilaisia ”faktoja”, en silti välttämättä ”tuntisi” itseäni sen paremmin. Jos taas tunnen, että ”olen olento, joka olen”, se riittää, ja on lähimpänä totuutta, jonka todeksi oletan, tässä vaiheessa.

On ymmärrettävästi helpompaa elää tavallisten ihmisten joukossa, jos on itsekin samalla tavalla ”tavallinen”. Voisi toivoa, ettei tämä ”tavallinen” enemmistö vieroksuisi tai tuomitsisi niitä, jotka ovat jotenkin erilaisia; siis esimerkiksi kokevat syvän ristiriidan synnynnäisen, biologisesti määritellyn tai sosiaalisesti roolitetun, ja kokemansa sukupuolen (tai sukupuolettomuuden) välillä. Huoli siitä, että joutuu erilaisuudessaan esim. jotenkin syrjityksi, kiusatuksi tai tuomituksi, saa monet esittämään ”tavallista”, jopa vuosikausia. Eipä ihme, että moni uupuu esittämiseen, tai masentuu, kun kokee, että itsessä on vikaa; tai katkeroituu, kun ei saa koskaan olla oma itsensä.

Antaisivatpa ihmiset toistensa olla sellaisia kuin ovat! Jos erilaisuus ei aiheuta toisille vahinkoa, miksi siitä pitää tehdä ongelma? Isä sanoi joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten, että ”ennakkoluuloisuus on maailman pahin synti”. Enpä tiedä, mitä kaikkea hän mahtoikaan tarkoittaa tuolloin, mutta herättipä ainakin minussa pohdiskelua.

Ehkäpä siinä on hyvätkin puolensa, jos on sukupuoli-identiteetiltään ”vähän siltä väliltä”, niin saattaa ymmärtää jossain määrin ”binääristenkin” maailmaa, ja myös niitten, jotka eivät koe olevansa kumpaakaan, tai kokevat ristiriitaa ”ulkoisen” ja ”sisäisen” välillä. Jos identifioituisi hyvin vahvasti jompaankumpaan sukupuoleen ja kokemusmaailmakin olisi täynnä vain toista ääripäätä, olisi ehkä vaikeampi tulla toimeen sen toisen ääripään edustajien kanssa. Tämä ”keskivaiheilla oleminen” auttaa kenties pysymään neutraalimpana, myös leipätyössä.

Toivoisin, että Suomeen saataisiin vähintäänkin kolmas virallinen sukupuoli, ellei sitten kuutta; tai ainakin jokin neutraali vaihtoehto polariteettien välissä, jonka saisi itse valita henkilökohtaisen sukupuoli-identiteettikokemuksensa mukaisesti. Kaksi vaihtoehtoa on ainakin tässä asiassa aivan liian vähän.

Sitä päivää odotellessa joutuu kokemaan olevansa hieman epärehellinen, kun laittaa rukseja erilaisiin virallisiin kaavakkeisiin, ja välillä vähän väärässä paikassa, jos ei ole neutraalia vessaakaan. Ja täytyy kaiken lisäksi keksiä jokin ulkoinen tapa ilmaista olevansa jotakin muuta kuin jompikumpi binääri, jos pitää esitellä ”imagoaan”, eikä halua tulla väärinmääritellyksi.

No, vielä tässä (korvapuustia tai voisilmäpullaa odotellessa) sukupuolineutraali julki-imagoni on se susimainen rillipää.

PS: Oleellisempaa kuin sukupuoli on tietää se, että ko. olento pysyy yleensä omalla reviirillään ja välttää tarpeettomia kahakoita, mutta hampaitten terävyyskin tulee kyllä esille, jos on aihetta irvistää.

Väliinputoaja vai sillanrakentaja? Tervetuloa "sateenkaarisillalle"!

Tämä on oikeastaan kaikenlaisten sateenkaarevien
ihmisten evankeliumi, ei vain "luuserihomojen"...

Sain idean tästä uusimmasta ”luuseritarinasta” vajaat pari vuotta sitten. Viime vuoden tammikuussa olin jo aloittanut kyseisen tarinan kirjoittamisen, kun näin voimakkaan, symbolisen unen.

Unessani olin korkean vuoren laella; mustien, teräväsärmäisten kallioitten ja valkoisen jää- ja lumipeitteen keskellä, öisen taivaan alla. Äkkiä mustassa kalliopinnassa alkoikin hohtaa väriläikkiä, ikään kuin eteerisiä kiteitä. Ne taittoivat niihin osuvan valon spektrin tavoin, niin että näytti kuin kallio olisi alkanut hohtaa sateenkaaren värisenä täplämerenä, ja se outo, eläväinen hohde levisi jalkoihinikin. Kysyin häkeltyneenä, jopa peloissani: ”Mitä tämä on?” Silloin huomasin jonkin matkan päässä seisovan, valkoista valoa loistavan hahmon, ja hän sanoi minulle: ”Älä pelkää! Minä autan sinua.” Olin sitten luisua alas yhdeltä liukkaalta lohkareelta, mutta minuun tartuttiin ja minut vedettiin ylös, niin etten pudonnutkaan pimeään rotkoon.

Tuolloin aluillaan olevan romaanikäsikirjoituksen keskeisin sisällöllinen teema varmistui ja vahvistui, kun ymmärsin tuon uneni merkityksen. Päätin sitten ladata tähän kirjaan melko lailla täysillä sen viestin, jonka koin saaneeni tuon unen ja muittenkin ”sattumalta” vastaani tulleitten vihjeitten myötä. Ja nyt on korkea aika saada tämä viesti jakoon.

Kirjoitin ”Sateenkaarisillan” niille, joita ”sateenkaariteemat” pelottavat ”uskonasioitten” vuoksi, ja toisaalta niille, joita ”uskonasiat” pelottavat, koska he ovat tavalla tai toisella ”sateenkaarevia”.

Ihan maallisistakin ennakkoluuloista, syrjinnästä ja henkisestä väkivallasta aiheutuu monenlaista kärsimystä sateenkaari-ihmisille, ja se on jo ongelma sinänsä. Mutta viime vuosina olen suorastaan järkyttynyt siitä, millaista vahinkoa konservatiivisesta uskonnollisuudesta ja hengellisestä / uskonnollisesta väkivallasta aiheutuu tälle ihmisryhmälle ja heidän läheisilleen. Millaista järjetöntä ja armotonta tuomitsemista, vihamielisyyttä, syrjintää, hurskastelevaa paheksuntaa… Kaikkea sellaista siis, mistä on ns. kristillinen lähimmäisenrakkaus kaukana, tai suorastaan vastakkaisessa suunnassa!

Koin, että on tarpeen korottaa ääntään näitten ”uskonnollisesti tuomittujen” ihmisten puolesta, vaikka huuto särähtäisikin joittenkin tahojen korviin. Tarkoitukseni ei ole pahantahtoinen niitäkään ihmisiä kohtaan, joita tulen ehkä ”sohaisseeksi” tällä viestilläni, mutta tämän verbaalisen ”sohaisun” tarkoitus on vähän herätellä; tai ainakin herättää pohdintaa, avata uutta näkökulmaa. Haluan muistuttaa ”uskonnollisesti lakihenkisiä” ihmisiä siitä, mikä oikeasti on tärkeintä, ja mikä se olikaan, mikä ”täyttää lain vaatimukset”. Koska sehän se tuntuu herkästi unohtuvan…

”Sateenkaari” symboloi tässä rakkautta, jota ei voi kieltää tai evätä keneltäkään ihmiseltä, sukupuoli-identiteetistä ja sukupuolisesta suuntautumisesta huolimatta. Sateenkaarihan ilmestyy sinne, minne milloinkin ilmestyy, ihmisten näkemyseroista ja henkilökohtaisista mielipiteistä huolimatta. Luonnossa esiintyvä spektri syntyy vedestä ja valosta, joita me ihmiset emme omista; ne tulevat taivaasta, kaikille, ansioihin katsomatta. Inhimillisen mieltymyksen ja kiintymyksen ylittävä rakkaus ei ole ”ansaittavissa”, eikä siis vaadi tekoja; se on lahja, joka kuuluu kaikille.

Jos joku muistaa Aale Tynnin runon ”Kaarisilta” (löytyy esim. täältä), siinä runossa on ollut minulle aina joku kummallinen ”juttu”, koska sen lukeminen tuottaa minulle ihmepuistatuksia ja sisäistä ”hytinää”. Nyt se runo yhdistyi mieleni ”rojuaarreaitassa” sateenkaareen, ja niin syntyi ”sateenkaarisilta”. (Huom. sen niminen pieneläinkrematorio on olemassa, ja ”urbaanisanakirjan” mukaan ”sateenkaarisilta” on myös ”kauniita värejä täynnä oleva silta Taivaan ja Maan välillä, jonne rakastetut lemmikit menevät kuollessaan”. Ehkäpä sinne meni myös Jasu-koiramme noin vuosi sitten…)

Minun ”vertauskuvallisessa” mielikuvamaailmassani ”sateenkaarisilta” ei tarkoita sen enempää ihmisen kuin lemmikinkään ruumiillista kuolemaa (jos jotakin kuolemaa, niin ”egon”), vaan ko. silta luo yhteyden tästä ”maanpäällisestä” maailmasta hengelliseen todellisuuteen. Tavallaan se silta johtaa myös jonkinlaisen merkityksettömyyden (”kadotuksen”) kuilun toiselle puolen, uudenlaiseen elämään. Ja kun pääsemme pois tästä inhimillisten käsitysten, tulkintojen ja leimojen maailmasta, voimme tuntea olevamme olemassa, merkityksellisiä ja rakastettuja, juuri sellaisina kuin olemme.

”Silta” ylipäätään voi symboloida myös polariteettien välistä ”tilaa”, jossa saamme olla rauhassa, putoamatta minnekään, vaikka olisimmekin jostakin näkökulmasta ”väliinputoajia”. Ja kun siihen siltaan lisätään sateenkaaren värit, päästään takaisin aiheeseen…

On äärimmäisen rakkaudetonta ja surullista, jos – anteeksi vain rumanlaiset ilmaisuni – jonkinlaiset tekopyhät hurskastelijat, lakihenkiset fanaatikot ja omahyväiset ”oikeauskovaiset” yrittävät estää sellaisia ihmisiä, joita itse karsastavat, etsimästä ja lähestymästä hengellistä todellisuutta.

Minun on vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi jotkut kristityiksi itseään nimittävät ihmiset voivat toimia niin tuomitsevasti ja armottomasti, vaikka juuri armon pitäisi olla se ydinasia kristillisyydessä! ”Kaikki on kutsuttu, harvat valittu.” Ne, jotka sitten lopulta kenties heitetään ulos juhlapöydästä ”itkemään ja kiristelemään hampaita”, valitsee kutsujen ”isäntä”, eikä toiset vieraat, tai joku tärkeilevä ovivahti!

Saarnaamatta tässä sen enempää totean vain, että minulla on oma, henkilökohtainen uskonfilosofiani, jonka kirjoitin auki romaanin päähenkilön sanoihin ja ajatuksiin. Saatanpa olla jonkun perinteisemmän ja suppeamman uskonkäsityksen näkökulmasta varsin ”harhaoppinen”, ja jostain toisesta näkökulmasta taas epätieteellinen hörhö, mutta minulla on oikeus henkilökohtaiseen hengelliseen vakaumukseen ja näkemykseeni. Eihän sitä tarvitse kenenkään omaksua ja ”jakaa”, vaikka siitä kertoisinkin.

Mahdollisista teologisista tulkintavirheistäni ja valtavirrasta poikkeavista näkemyksistäni huolimatta haluan puolustaa tällä kirjanmittaisella puheenvuorollani niitä ihmisiä, joilta esimerkiksi tietynlainen konservatiivinen uskonnollisuus haluaisi viedä oikeuden valita itse elämänkumppaninsa, tai joita uhkaillaan ja pelotellaan pahimmillaan itsetuhoisuuteen saakka, ”syntisiksi” ja ”helvettiin joutuviksi” leimaten. Yksikin hengellisellä väkivallalla aiheutettu itsemurha on liikaa; äärimmäisen rakkaudeton teko.

Halusin siis kirjoittaa jonkinlaisen oman uskoni mukaisen evankeliumin sateenkaari-ihmisille.

En tiedä onnistuinko sinne päinkään, mutta ainakin yritin tässä reilun vuoden aikana tehdä käsikirjoituksestani julkaisukelpoisen, kantaaottavan puheenvuoron; puettuna kuvitteelliseen, tragikoomiseen ”luuseritarinaan”. Romaani on samalla ”luuserisaarnaajan matka itseensä”, eli myös kertojaminän henkilökohtainen kehitystarina. Oma jälkikasvuni antoi myös panoksensa tähän romaaniin yhteisten pohdintojen, mielikuvitusmaailmojen jakamisen, kahden koskettavan tekstinpätkän ja muutaman häneltä lainatun hahmon kautta.

Tässä jonkinlainen esittelyteksti (yhdistelmä takakansitekstiä ja myyntisivuston kuvausta):

Joel-Petrus, jota läheiset kutsuvat ”Jopeksi”, kokee ymmärtäneensä jotakin hyvin syvällistä ja merkityksellistä, ja tuntee velvollisuudekseen lähteä levittämään tätä ilosanomaa edes joillekin ventovieraillekin ihmisille, ”maailman parantamiseksi”, vaikka onkin sosiaalisia haasteita omaava Asperger-piirteinen introvertti.

Poliisi-isä ja nunnaksi ryhtynyt äiti ovat evästäneet jälkikasvunsa erilaisilla moraalisilla ja henkisillä opetuksilla. Osan ajatusmaailmastaan Joppe on omaksunut enemmän tai vähemmän virallisesti opiskelemalla, osan “johdatuksessa”. Joppe on tuntenut olevansa oudoksuttu ja syrjittykin, muttei haluakaan olla riippuvainen kenestäkään; paitsi ehkä koirasta. Hän kokee olevansa jonkinlainen yksinäinen pahanilmanlintu, jonka velvollisuus on varoittaa ihmisiä siitä, minkä hän uskoo “harhaksi”: siitäkin huolimatta, ettei sillä tavalla saa ihmisten hyväksyntää, eikä pahemmin elantoakaan.

Joppe on valmistellut naapurinisännän vanhaan pakettiautoon petipaikan ja laatikot välttämättömille matkatavaroille ja tarvikkeille, jotta voisi viipyä automatkallaan vähintään pari kuukautta. Koska Joppe haluaa seurata intuitiotaan tai ”johdatusta”, hän arpoo sormellaan paikan, jonne suuntaa ensimmäiseksi. Matkakohteeksi sattuu Kuusamo, ja Rukalla Joppe tapaakin “tutuntuttuja”. Eräs nuorimies änkeytyy hänen Hiacensa kyytiin, eikä tästä kyytiläisestä olekaan niin helppo päästä eroon! Umpi-introvertti Joppe ei ole mikään ”niitä näitä rupattelija”, joten kuka tahansa kyytiläinen olisi hänelle stressinlähde, mutta tämä “kaverin veljen bestis”, Rolle, sattuu vielä olemaan kevytmielinen, riippuvuuksiin taipuvainen, ulkoisesti itsevarma, ADHD-piirteinen homopoika.

Homous ei niinkään ole Jopelle “ongelma”; hän kokee itse olevansa ei-binääri aseksuaali ja hyväksyisi sateenkaarevuuden jopa tärkeimmälle hengelliselle idolilleen, eikä mielestään kärsi myöskään homofobiasta. Mutta jostain syystä Rolle saa Jopen ymmälleen; jopa ahdistumaan ja suuttumaan, ja siinä samalla Jopen oletukset, kuvitelmat, ajatukset, laskelmat ja aikomukset heittävät häränpyllyä. Eikä hän yleensäkään pidä kaaoksesta, hälinästä, suunnitelmien muuttumisista, epävarmuudesta, eikä tunteilusta…

Joppe kyllä tapaa matkallaan muitakin ihmisiä, mutta monikaan ei ole erityisen kiinnostunut hänestä eikä hänen sanomastaan; paitsi tuo tietty ihminen, Rolle, jonka kiinnostus on enemmänkin kiusallista ja tunkeilevaa, ja jota Joppe ei ensi alkuun olisi edes halunnut ottaa mukaansa, vaikka tämä tarvitsikin kaikenlaista apua ja tukea. Mutta epäluuloinen ennakkoasenne kääntyy sekin päälaelleen, kun Rolle sotkee ihan kaiken; myös Jopen tarpeen olla kenestäkään riippumaton ”laupias samarialainen”.

Joppe kokee olevansa varsinainen “luuserisaarnaaja”, kun juuttuu auttamaan vain yhtä erityisen eksynyttä pässiä, kun olisi pitänyt “pelastaa koko maailma”. Ja kuitenkin: ellei hän olisi lähtenyt, kuten “uni johdatti”, olisi saattanut jäädä se tärkein ilosanoma kertomatta, ja samalla löytämättä jotakin, mitä ei oikeastaan edes tiennyt etsivänsä.

”Parental advice”: Tässäkään kirjassani ei ole mitään sen räävittömämpää intiimielämän kuvausta tai väkivaltaa, mitä nyt elokuvissa tai tv-ohjelmissakaan, joissa suositusikäraja on 12-v. Romaanin sisältämät mielenterveys- ja päihdeaiheet sen sijaan saattavat olla vähän rankkoja niin nuorille ihmisille. Sen takia en tätä romaania kohdistanut suoraan nuorille / teineille. Kertoja on neuropoikkeava nuori aikuinen; toisaalta ikäistään lapsellisempi, toisaalta kypsempi, joten, riippuu toki lukijasta, miten mielekästä on eläytyä tällaisen hahmon kokemusmaailmaan.

PS. Jos Luoja suo, joku ehkä saa tästä kirjasta irti sen viestin, minkä tarkoitin hyvällä. Olkoon se valoa. Ja jos herätän ”närää”, olkoon se sen suolan vaikutusta, jota lisäsin nyt runsaasti, ihan tarkoituksella.