Kääntäjän kammotus ja tekoälyn pähkinä!

En tehnyt tänä kesänä puutarhanhoitoa. Ja tämä
kuva on sitä paitsi maaliskuussa otettu.

Kesälomajakson viimeinen päivä on varmaankin oikein sopiva ajankohta tehdä jonkinlainen päivitys tähän blogiin (äänensävy: ironinen). Olen hämmentyneenä todennut, että tänne blogiin tulee paljon aiempaa enemmän kansainvälisiä vierailuja; minkä voisi olettaa johtuvan siitä, että minulla on samalla nimellä myös Bluesky-tili, ja kirjoitan sinne joitakin lauseita kömpelösti englanniksi, ja tiliäni seuraavat lähinnä jotkut englanninkieliset tai englantia ymmärtävät ihmiset tai tahot.

Ja ehkä tuo edellä mainittu asia johtuu osittain myös siitä, että sain sen yhden romaanini käännettyä englanniksi, ja romaanin ”myyntikuva” saattaa olla levinnyt joillekin kansainvälisille myyntialustoille, ja se kuva saattaa osua satunnaisesti jonkun ihmisen silmään, ja tämä joku ihminen saattaa paremman tekemisen puutteessa hakea jollakin valitsemallaan hakukoneella kirjailijanimeni ”T. H. Hukka”, ja päätyä esimerkiksi tähän blogiini. Ja tietenkin hän pettyy kovasti, kun täältä löytyy vain käsittämätöntä suomenkielistä jorinaa…

Joku aika sitten käänsin myös ”nukke-blogini” pääosin englanninkieliseksi, ja olen saanut osan suomenkielellä tekemistäni nukkesarjiksista käännetyksi, joten, sieltäkin saattaa joku niin sanottu ”vierailija” harhautua myös tätä blogia katsomaan; pettyäkseen hänkin, kun täällä on vain tätä outoa, tajunnanvirtamaista höpinää, tällä meidän harvinaisella kielellämme, ja turhan monimutkaisesti (puolitahallisesti) kirjattuna.

Se, että jotkut ei-suomenkieliset ihmiset päätyvät katsomaan tätä suomenkielistä blogiani esimerkiksi tuollaisten mutkien kautta, ei ole sinänsä outoa, vaan ihan loogista. Mutta hämmentävää on se, jos näistä teksteistäni saa minkäänlaisen kääntäjä-systeemin kautta ymmärrettäviä muunkielisiä versioita, joita kenenkään normijärkisen ihmisen olisi mielekästä lukea! Ja siksi ihmettelen, jos jotkut ei-suomenkieliset saavat jotakin järjellistä asiaa irti tästä blogistani.

Nämä tekstit olisivat ihmiskääntäjälle kammotus. Tekoälyn käännöstuloksen taas voisin kuvitella olevan aika kökköä. Mutta tekoäly ei sentään joudu kärsimään kääntämisen ahdistavuudesta… Se vain ehkä kuluttaa sitä enemmän energiaa, mitä vaikeampi käännettävä teksti on ja mitä enemmän se joutuu ”hakemaan sanoja” jostakin ihmepilvestä satelliittien välityksellä…? Sanoisi ehkä jonkun maalaisjärki. Mutta siitähän minä en paljoakaan tiedä (oikeasti, vaikka edesmennyt isäni väitti minulla olevan juuri sellaista); siis että liittyykö tekoälyn ja satelliittien energiankulutukseen minkäänlaista maalaisjärki-ilmiöitä, ja jos liittyy, missä vaiheessa ja mistä näkökulmasta. Selittäköön joku mielikuvitukseton nörtti nuo asiat; olen näet eri lajin nörtti, niin en osaa selittää oikeilla termeillä ja ymmärrettävästi, miten paljon hakukoneen tai tekoälyn käyttö lisää energiankulutusta ja missä. Aavistelen jotain, mutten tiedä siitä varmaksi.

Mutta asiaan palatakseni, ja lukuisten muitten ongelmallisten piirteitteni ja toimintatapojeni lisäksi olen kääntäjälle ongelmallinen tekstintuottaja. Kirjoitan aivan liian pitkiä, suomenkielisellekin ihmiselle tai tekoälylle vaikeaselkoisia virkkeitä; ja joskus käytän sanoja, joita ei varmasti löydy tekoälypääkääntäjien pilvissä leijuvista sanavarastoista. Ihmettelen siis suuresti, jos tekoälyn tai muun sellaisen viritelmän tekemät käännökset teksteistäni ovat kelvollisia tai edes ymmärrettäviä. Osa saattaa toki olla järkeenkäypää, mutta osa on todennäköisesti aivan absurdia asiaa, tai niin kömpelöä kieltä, etten itsekään haluaisi lukea sellaista, ellei ole ihan pakko…

Enkä tiedä miksi edes kirjoitan tätä, koska tälläkään tekstillä on tuskin mitään väliä globaalin kärsimyksen ehkäisemisessä. Olen niin kyllästynyt itsekeskeisiin omaneduntavoittelija-politikkoihin ja itsekylläisiin oikeistouskovaisiin. Haluaisin olla oikeudenmukainen ja ajatella, että ”kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat”; mutta, jos jonkun perusluonne on epäempaattinen ja itsekeskeinen, ei sellaisten pitäisi saada tehdä tekoja, jotka aiheuttavat toisille eläville kärsimystä, vaikka hekin saavat olla olemassa, kun kerta ovat. Jokaisella on oikeus elää, mutta joittenkin ihmisyksilöitten käyttäytymistä ja toimintaa tulee pystyä rajoittamaan, jos se aiheuttaa vahinkoa muille eläville ja elämän edellytyksille tällä pallolla.

Olen huolissani siitä, miten voimattomia tavalliset ihmiset näyttävät olevan psykopaattivaltaisten poliittisten elinten ja markkinavoimien kynsissä. Ja niin kauan kuin suuri osa tavallisista ihmisistä on ”sokeita ja tyhmiä” (= tiedostamattomia), psykopaattiset johtajat ja pyrkyrit pystyvät heitä kusettamaan, hyödyntämään heitä valtaan kiipimisessään, ja sitten ylläpitämään omaa asemaansa heidän avullaan. Ihmismassojen tiedostamattomuus uhkaa tuhota elämän edellytykset tällä pallolla. On surullista, että jotkut havahtuvat vasta siinä vaiheessa, kun esimerkiksi luonnonkatastrofi osuu omalle kohdalle. Silloin voi jo olla myöhäistä sen yksilön kannalta.

Psykopaateista puheen ollen; tarinoissakin on yleensä joku pää-pahis, hänen opportunistiset lähimmät kätyrinsä, ja ”tyhmä” tai pelokas porukka (jopa massa), jota pahis käyttää hyväkseen. Olen niin turhautunut siihen, ettei näistä tarinoista oteta opiksi reaalimaailmassa. Oikeasti, psykopaatteja on vain noin kaksi kappaletta sadan ihmisen joukossa. Miten me emme muka pysty pitämään heitä aisoissa? Miten jotkut eivät edes tunnista heitä, vaikka he paistattelevat kameroitten edessä ja suoltavat (usein vastenmielisen muotoisesta suustaan) epätotuuksia teennäinen perusilme värähtämättä?

Kuvottavaa. Enkä jaksa enempää pakisemista tänään. Kun kerta tämä lomapätkä loppuu, voisin ehkä tehdä tänä iltana jotakin mukavampaakin kuin tätä väsyneisyyttä huokuvaa, sisäänpäin kääntynyttä, melankolista kirjallista mutinaa. Siinäpä tekoälykääntäjälle pähkinä.

Pari valitusta, valistusta ja valaistumista vuodelle 2026!

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan mitään, ja voi olla, että tämän blogin ylläpito jää vähiin nyt alkavanakin vuonna. Kyse ei ole niinkään siitä, etteikö minulla olisi enää mielipiteitä, tai että ne olisivat muuttuneet jotenkin oleellisesti, ja haluaisin siksi unohtaa tämän blogini päivittämisen. En vain ole kokenut tarpeelliseksi jakaa mielipiteitäni ja ajatuksiani täällä senkään vertaa kuin aiemmin.

Minusta tuntuu, että olen näinä vuosina (2012 jälkeen) kirjoittanut jo niin paljon tekstejä, että niistä löytynee jo se oleellisin, mitä minulla on ollut sanottavaa esimerkiksi ”hyvästä elämästä”, henkisestä kasvusta tai mielen hyvinvoinnista. Ja olen ilmaissut itseäni ajoittain kärkevästi ja valittanutkin aika paljon kaikenlaista… Olen myös kirjoittanut joitakin ”yleishyödyllisiä” tekstejä ja kertonut vähän myös omista tekemisistäni.

Nyt, kun olen alkanut harjaantua ilmaisemaan itseäni vähäsanaisemmin ja selkokielellä (englanniksi), alkaa näyttäytyä sangen tyhjänpäiväiseltä ajanhukalta käyttää paria tuntia aikaansa johonkin pakinaan, vaikka se käsittelisikin omasta mielestäni tärkeää aihetta, jos sanoma ei sitä kautta leviä sen laajemmalle. Jaarittelen ehkä siis jatkossa pidempiä sepustuksia vain kirjan kansien väliin, enkä blogi-pakinoina, ellen sitten satu tuntemaan johonkin aiheeseen erityistä paatosta. Tai, ellen saa erityistä energiapiikkiä jossakin vaiheessa. Nyt en aio vaatia itseltäni sellaista, että pitäisi laatia tänne ajankohtaisia ja ”päteviä” tekstejä edes kerran kuussa tänä vuonna. Jätän sen Herran haltuun.

Pari valitusasiaa nyt kuitenkin tähän vuoden 2026 alkuun:

Asia A: Susia aiotaan nyt sitten metsästää, kun valitettavaa tyhmyyttä liiaksi sisältävä hallituksemme runnoi läpi surkeasti valmistellun lain ”suden kannanhoidollisesta metsästyksestä”.

Suomalainen metsänhoitokin kun on sitä että hakataan metsää yllin kyllin metsäteollisuuden tarpeisiin. Susikantaa ”hoidetaan” luultavasti tappamalla susia siellä päin missä on innokkaimpia metsästäjiä ja eniten susivihaa… Nähtäväksi jää, vähenevätkö pedot siellä, missä niistä on ollut eniten haittaa, vai onko koko laji taas kohta kadotuksen partaalla muuallakin. Innostuksen ja vihan kiihkossa susia tappavat metsästäjät tuskin miettivät, mitä tapahtuu, jos he tappavat esimerkiksi ison osan perhelaumaa. Tyhmemmänkin ihmisen pitäisi jo ymmärtää, että ilman laumaa jäävä susi tulee herkemmin ihmisten pihoihin tai turvautuu muuhun ruokaa, kun ei pysty yksin kaatamaan isoa riistaa.

Ja kun susipopulaatio pienenee, sisäsiittoisuus lisääntyy. Saattaapa kumppaniksi kelvata sopivan kokoinen koirakin. Tähänkään asiaan ei voi todeta muuta kuin että jotkut ihmiset ovat lyhytnäköisempiä ja itsekeskeisempiä kuin toiset. Se on rasittavaa kaikille muille, ja alkaa käydä tämän maailman tuhoksi.

Asia B: Yhdysvaltojen presidentin kannatus on kuulemma siinä 40 prosentin luokkaa, eli vieläkin liian suurta. Ihmettelen, miten se voi olla vieläkin sitä tasoa. Miten suuri osa sen mantereen väestä on ajattelematonta, arvostelukyvytöntä, suoraan sanottuna typerää? Ja kuinka moni kannattaa häntä siksi, että itse hyötyy hänen hallinnostaan? Silloinhan hekin ovat itsekeskeisiä, ja myös lyhytnäköisiä…

Onhan näet lyhytnäköistä olla itsekeskeinen, mutta itsekeskeiset eivät ilmeisesti tiedä sitä. Oikeasti, ei kukaan itsekeskeinen luihuilija pysty kusettamaan samoja ihmisiä vuosikausia yhtä kyytiä! Useimmat nilkit joutuvat alati vaihtamaan uhrejaan, koska aina he jossain vaiheessa paljastuvat ja tuottavat pettymyksen, ja heidän on löydettävä uusia kusetettavia…

Voisi kuvitella, että kusetettavissa olevat = tiedostamattomat ihmiset loppuisivat jossakin vaiheessa Amerikoistakin. Toistaiseksi se iso pieru saa kuitenkin vielä ratsastettua mm. maahanmuuttovastaisuudella ja transfobialla. Ja kun tavalliset ihmiset eivät tajua, että heitä manipuloidaan, he aiheuttavaa hölmöyksissään kärsimystä muille, kuten vähemmistöille.

Wake up, fools! Tämä pitäisi tosin sanoa sellaisella kanavalla, jossa siihen törmäisi joku MAGA-ihminen tai muunlainen republikaani, mutta eipähän niille kanaville saa kritiikkiään läpi kuitenkaan.

Suomessakin on tosin aiheellista varoittaa samasta asiasta. Valaistukaa! Älkää olko höperöitä! Älkää antako populistien manipuloida itseänne! Ja toisaalta myös siitä, että jos joku antaa mammonalle liikaa valtaa päänsä sisällä, se luikertelee tiensä myös hänen sydämeensä (keksin tuon just äsken itse). Ja kun puhutaan koko ajan rahasta, säästöistä, velasta, tuodaan ikään kuin jatkuvasti esille, mikä tässä maailmassa on olevinaan tärkeintä – se mammona!?! Joo, kukahan siitä teki alun pitäen niin hemmetin tärkeän asian? Ettei vain sekin ollut joku ahne, itsekeskeinen ihmisälypää?

Tämänhetkisessä hallituksessa istuu liikaa sen tapaisia ihmisiä, ettei heitä huvittaisi nähdä enää missään päättävissä elimissä. Menisivät mieluummin vaikka mato-ongelle.

Ja nyt lopetan tämän pakisemisen. Käsiä paleltaa, kun täällä sisällä on nyt vain 18 – 19 astetta lämmintä, ja olin kuumeessa muutaman päivän, joten olisi viisasta laittaa jotain lämmintä päälle.

Populistin persoonallisuuden puolitieteellinen analyysi ja johtopäätös

Tämä EI ole näkemykseni populistista,
vaan pikemminkin esimerkkipersoonasta,
jollaisista populistit eivät ehkä pidä.

Jotenkin ällöttää edes kirjoittaa tästä aiheesta, mutta koska olen huolissani siitä, miten luomakunnasta ja heikommassa asemassa olevista ihmisistä huolehditaan, tunnen sisäistä painetta ”pakista” tästä edes jotakin. On näet olemassa populistia poliitikkoja, joilla on vähintäänkin jossain määrin vaikutusvaltaa näissä teemoissa, niin täällä kuin rapakonkin takana. Tietynlaiset oikeistolaiset populistit, joitten joukoissa on myös konservatiivi-

”kristittyjä”, näyttävät esimerkiksi vähättelevän ilmastoasioitten ja luonnonsuojelun merkitystä, kyseenalaistavan joittenkin ihmisten ja ihmisryhmien ihmisarvon, ja hyökkäävän erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä vastaan, kuten esimerkiksi eri kulttuurista tulevia, tai TRANS-ihmisiä, etenkin tuolla Atlantin takana.

Minun on hyvin vaikea suhtautua em. tavalla ajatteleviin ja käyttäytyviin ihmisiin ymmärtäväisesti ja myötätuntoisesti. En voi katsoa läpi sormien heidän puheitaan, tunneilmaisujaan ja toimintaansa, joka vaikuttaa toisten ihmisten hyvinvointiin, tai jopa olemassaoloon. He aiheuttavat toiminnallaan kärsimystä, eivätkä vaikuta kokevan siitä omantunnontuskia; päinvastoin, se näyttää tuottavan ainakin eräille heistä suorastaan mielihyvää, tai jonkinlaista itsetyytyväisyyttä. He kokevat usein olevansa kaiken arvostelun ja kritiikin yläpuolella; hyökkäävät, uhittelevat ja osoittavat halveksuntaa, jos jokin kritiikki uhkaa heitä. Tai, jos joku kritiikki osuukin heihin ja menee ihon alle, he uhriutuvat; heistä tulee viattomia sijaiskärsijöitä, marttyyreja, joita syyttä suotta arvostellaan…

Luultavasti ne heistä, jotka vetelevät lankoja puolueittensa sisällä, ovat lukeneet joitakin populismin oppikirjoja ja Macchiavellin opetuksia. Ehkäpä jotakin markkinointipsykologiaakin. Edelleen he onnistuvat kusettamaan ajattelemattomia ihmisyksilöitä, jotka ovat ehkä kokeneet jotakin vääryyttä ja etsivät syntipukkia omalle kärsimykselleen. He hyödyntävät toisten ihmisten pahoinvointia ja katkeruutta; eli he toimivat aika lailla samalla tavoin kuin sithit, kuten Palpatine, Star Wars- tarinoissa. He herättävät toisissa ihmisissä tarkoituksella vihaa ja epäluuloja joitakin toisia ihmisiä tai ihmisryhmiä kohtaan; tekevät vihaisista ihmisistä välineitä omiin tarkoitusperiinsä; lisätäkseen omaa vaikutusvaltaansa. Eivät he oikeasti välitä ihmispersoonista edes omien kannattajiensa joukossa. Äänestäjät ovat heille vain pelinappuloita, joita he siirtelevät pelilaudalla miten tahtovat, omaksi hyödykseen.

Näissä populistipoliitikkojen johtohahmoissa on jotakin sellaista ”erityistä”, joka saa aikaan itsekeskeistä ja epärakentavaa, jopa epähumaania käyttäytymistä ja toimintaa. Mitä se onkaan? Voin yrittää tehdä siitä jonkinlaista vapaamuotoista, puolitieteellistä hypoteesia kehityspsykologian ja oman filosofiani näkökulmasta, silläkin uhalla, että ärsytän kyseisiä ihmisiä.

Jossain vaiheessa arvioitiin, että synnynnäiset tekijät (kuten temperamenttipiirteet) määrittävät 40 – 60 prosenttia ja ympäristötekijät 40 – 60 prosenttia siitä, millaiseksi ihmisyksilön persoonallisuus kehittyy… Joten, populistipoliitikon persoonaan ovat tn. vaikuttaneet sekä synnynnäiset piirteet että sen jälkeiset tekijät, niin että hänestä kehittyy persoonallisuus, joka ajattelee ja käyttäytyy kaikille populistipoliitikoille yhteisellä tyylillä. Persoonallisuuseroja toki on populistien välillä, mutta ydinpiirteet näyttäisivät olevan samantapaisia.

Populistin synnynnäiset piirteet? Populistijohtajien joukossa saattaa olla sellaisia, joilla on jo synnynnäisesti keskimääräistä enemmän kilpailunhalua ja tarvetta päästä statusasemaan. He ovat useimmiten ekstroverttejä, koska valta, menestys ja suosio motivoivat heitä enemmän kuin esim. luova itseilmaisu ihan vain omaksi iloksi. Heillä saattaa olla jo synnynnäisesti vähemmän kykyä myötätuntoon (muita kuin ”omia” kohtaan). Ehkäpä he ovat jo syntyjään myös ennakkoluuloisempia ”uusia” asioita kohtaan ja pitävät enemmän järjestyksestä kuin luovasta kaaoksesta?

Historian saatossa on varmasti ollut myös psykopaattisia populistijohtajia; osa heistä ehkä ”valkokaulus-psykopaatteja”, osa nykymittapuun mukaan ihan ”kunnon” rikollisia. Materialistista ja hedonistista ahneuttakin tuppaa esiintymään tietynlaisilla persoonilla. Puolet psykopaateista on ”sekundääripsykopaatteja”, eli vakava asosiaalisuus on kehittynyt yleensä varhaislapsuudessa, esim. vakavien laiminlyöntien ja kaltoinkohtelun tms. seurauksena. Ja tästä päästäänkin niihin kasvuympäristötekijöihin…

Populistin varhaislapsuuden kokemukset, traumaattiset tapahtumat, kasvatukselliset tekijät? Ehkäpä he eivät ole saaneet vauvana ja lapsena riittävästi lempeää ja hellää hoivaa. Ehkä joku perhepiirissä on käyttäytynyt pelottavasti ja uhkaavasti heitä kohtaan, ja heille on kehittynyt tarve nujertaa tuo uhkaaja. Ehkä heitä on arvosteltu, kuritettu, kiusattu, vähätelty, mitätöity, jätetty huomioitta, nujerrettu älyllisesti, pidetty väkisin alisteisessa asemassa? Ehkäpä joku ”erilainen” ihminen on tehnyt heille jotakin ikävää, eivätkä he ole voineet antaa sitä anteeksi? Ehkäpä heidän vanhempansa, tai statusasemassa oleva vanhempi, on antanut heille vakuuttavan esimerkin siitä, millä tavalla kannattaa ajatella ja toimia, että saa valtaa, kunniaa ja menestystä…

Perimän ja ympäristötekijöitten yhteisvaikutus? Potentiaalisen populistin ajattelu saattaa kehittyä vuosien saatossa sellaiseksi, että se on aikuisuudessa poikkeuksellisen joustamatonta, johonkin tiettyyn ”ideaan” takertuvaa, jopa mustavalkoista. Tällöin heidän mielestään ”erilaiset” ihmiset saavat helposti ”vääränlaisen” leiman, jos he itse kokevat olevansa ”oikeanlaisia”. Jos heillä onkin ollut jonkinlaista kykyä myötätuntoon alkujaan, he ovat ehkä vuosien mittaan kovettaneet itsensä, etteivät tuntisi sitä ”toisenlaisia” ihmisiä kohtaan, jolloin sitä riittää lähinnä ”omille”. Tai sitten sitä ei ole ollut alkujaankaan

Ja sitten… kun nämä tulevat populistipoliitikot ovat varttuneet, millaisessa kulttuurisessa ympäristössä he ovatkaan eläneet; millaisia ihmisiä he ovat ihannoineet ja apinoineet, millaisia arvoja he ovat imeneet tästä kulttuurista… ymmärtämättä kyseenalaistaa niitä vaikutteita, joita olisi ehkä kannattanut tutkailla hieman kriittisemmin? Heitä ajaa halu menestyä poliittisesti… Mutta miksi juuri poliittisesti? Siihen valintaan on vaikuttanut jokin ympäristöstä poimittu vihje, malli tai esimerkki.

Tietynlainen peritty temperamentti ja kasvuympäristö voivat yhteisvaikutuksessa kehittää myös narsistisia piirteitä omaavan henkilön. Sulavasti julkisuudessa käyttäytyvät populistipoliitikot saattavat olla enemmän tai vähemmän narsistisia. Heidän ikävät puolensa saattavat tulla esille niille, jotka tuntevat heidät oikeasti, ja ajan myötä ehkä paljastuvat laajemmallekin yleisölle. Toivotaan niin.

SUMMA SUMMARUM: Minua inhottaa hyvin paljon eräitten populistipoliitikkojen käytös. Yritän olla tuomitsematta heitä ihmisinä ja herätellä myötätuntoa heitä kohtaan… Ottavatpa he sen vastaan tai eivät. (Todennäköisesti eivät ota.)

On helpompaa tuntea myötätuntoa, jos ajattelee heitä kärsivinä ja kaltoinkohdeltuina lapsina, jotka eivät ole valinneet sitä, millaiseen kasvuympäristöön syntyvät. Jos taas joku on syntyjään tunnekylmä tai muulla tavoin altis käyttäytymään toisia eläviä kohtaan epärakentavasti, eihän se ole sitäkään vähää hänen syynsä. Se on aika traagista, jos syntyy sellaiseksi ihmiseksi, joka ei pysty valitsemaan ystävällisyyttä ja solidaarisuutta, vaan tulee aina olemaan pelottava ja inhottava toisten mielestä. Niinpä vaikutusvalta, materia ja nautinnot ovat ehkä ainoat ”mukavuudet”, mitä he voivat saada, koska eiväthän he voi saada aitoa kunnioitusta tai rakkautta toisilta ihmisiltä, kun heidän käytöksensä on niin vastenmielistä. Jotkut pyhimykset ehkä rakastavat heitä pyhällä tavalla. Minä en pysty siihen.

Populistin vallan, aseman, suosion ja sen sellaisen tavoittelun; eli, poliittisen menestyksen ja sen tuoman taloudellisen hyödyn tavoittelemisen taustalla ovat todennäköisesti (= valistunut arvaukseni) kaksi perus-inhimillistä vaikutinta:

A) Ettei tarvitsisi kokea uhkaa eikä pelätä oman olemassaolonsa ja hyvinvointinsa menettämistä.

B) Että saisi kaikkea hyvää, niin paljon kuin tarvitsee, eikä menettäisi sitä toisille. (Ahneitten ihmisten kohdalla tämä tarve on loputon, ja ”hyvää” otetaan myös muilta.)

Huomaamme siis, että populistipoliitikot toimivat sinänsä inhimillisistä motiiveista, mutta nähtävästi aivan liioitellusti, suhteettomalla intensiteetillä ja laajuudella. Valta-asemassa oleminen mahdollistaa ”uhkien” eliminoinnin ennen kuin ne alkavat liikaa pelottaa, ja valta-asema mahdollistaa myös oman hyvän takaamisen ja lisäämisen. (Eipä ihme, jos eräillä on tarve kusettaa uusia äänestäjiä, mustamaalata kilpailijoita ja uhkailla toimittajia, tai olla uutisoimatta mielenosoituksista itseä vastaan, tms.)

Aggressiivisuus retoriikassa ja toiminnassa valta-asemaan pääsemiseksi tai sen säilyttämiseksi, ”toiseuden” korostaminen, epäluuloinen ajattelu ja myötätunnon paaduttaminen ovat siis tulosta populistien suhteettomasta pelosta menettää jotakin itselle tärkeää. Viime kädessä tämä ”tärkeä” tietysti on oma elämä, mutta jos henkeä ei sentään uhata, niin se on oma EGO, josta pidetään kynsin ja hampain kiinni; eli vaimennetaan tai eliminoidaan ne, jotka uhkaavat sitä.

Populistit varsinkin ovat kuori-ihmisiä. Pelokkaita raukkaparkoja, jotka piileskelevät kuorensa sisällä ja ovat olevinaan niin ”kovia” muijia ja äijiä tai jotain. He yrittävät kovasti ja aggressiivisesti ”olla jotakin”; he eivät vain ”ole olemassa”. Se on surullista. Ja vahingollista.

Ehkä joitakuita heidänlaisiaan harmittaisi kovasti lukea tämä teksti ja tuntea omantunnonpisto kuorensa läpi (jos heillä on omatunto), koska eihän heillä olisi oikeasti pätevyyttä kyseenalaistaa tätä puolitieteellistä hypoteesiani. Todennäköisesti primaaritunne (harmitus) muuntuisi nopeasti sekundääritunteeksi (vihaksi), ja he hyökkäisivät esim. teilaamalla minut, ammatillisuuteni ja koko hypoteesini, ja/tai aloittaisivat sen tutun ja tunnistettavan uhriutumisretoriikkansa… Ja sehän todistaisi, että osuin.

No, tuskinpa kukaan populistipoliitikko on edes lukenut tätä! Mutta jos tätä on lukemassa joku, joka on joskus äänestänyt, tai ajatellut äänestää populistia, niin hänenlaisensa saattaa olla tässä vaiheessa närkästynyt. Tai häpeissään. Mutta hänenlaiseltaan kysyisinkin: Haluatko oikeasti olla jonkun populistipoliitikon pelinappula? Luuletko, että he oikeasti välittävät sinusta ja sinun hyvinvoinnistasi? Etkö ole ymmärtänyt vieläkään, että he ajattelevat lähinnä itseään ja ”omiaan”? Se on tosin inhimillistä ja jotenkuten ymmärrettävää, mutta silti epärakentavaa, ja vallanpitäjän roolissa sellaisesta seuraa laajasti vahinkoa ja kärsimystä.

Lue teksti vielä kerran. Muista Star Wars, ja sithit vs jedit. Kosto tekee sinusta pahiksen. Kärsimys ei häviä aiheuttamalla lisää kärsimystä. Pahaa ei voiteta pahalla.

Minä en siis pidä populistipoliitikoista, mutta voin ymmärtää teoreettisesti heidän käyttäytymisensä taustoja ja pitää sitä sinänsä inhimillisenä. (Psykopaatit ovat oma haasteensa.) Toivoisin, että hekin voisivat herätä suojakuoriensa sisällä, astua ulos egostaan ja alkaa elää olemisen ilossa ja toistenkin olemassaoloa kunnioittaen.

Mutta jos he edelleen elävät egosentrisissä kuplissaan, en todellekaan suosittele, että heidänlaisiaan ihmisiä valitaan enää minkäänlaiseen johtoasemaan. Itsekeskeisyydessään he eivät välitä siitä, että ”toiset” kärsivät, ihmisiä ja eläimiä kuolee ja maapallo tuhoutuu. Kunhan vain he itse ja heidän omaisuutensa (materia ja "heidän" ihmisensä) säästyvät.

Joten: Elleivät he herää kuorestaan ja ala välittää muistakin elävistä, he voisivat lähteä jollekin elottomalle planeetalle jo ennen kuin pilaavat koko maapallon.

Vähentyneistä sanoista ja reaktioista jedi-ihanteitten kautta boikottimuistutukseen...

Tässä vaiheessa, kun pidempi vuosilomapätkä on ohitse, tuntuu tarpeelliselta tehdä jonkinlaista tilannekatsausta omaan elämäänsä, tekemisiinsä ja olemiseensa. Minulla ei ole erityisemmin kiinnostanut kirjoitella mitään pakinavalituksia viime aikoina. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, olen kirjoittanut lähinnä parin lauseen kommentteja tai kuvatekstimäisiä toteamuksia englanniksi, ja lisäksi väsäillyt joitakin ”nukkemeemejä” tai ”koirameemejä”. Ja nyt tuntuu, että on suorastaan vaikeaa ilmaista itseään pitkästi ja suomeksi.

Jostain kumman syystä ei ole huvittanut katsoa joka ilta Ylen Uutisiakaan. A-studioitakin on ollut niin harvakseltaan kesäaikaan, ettei niihin ole kehittynyt tavanomaista tiedonsaantiin liittyvää ”F.O.M.O”-suhdetta, jollainen jossain vaiheessa keväällä meinasi olla. Tarkoitan siis sellaista, että saattaa alkaa pelätä jäävänsä paitsi jostakin oleellisesta tiedosta, ellei katsoa ajankohtaisohjelmia. Mutta todellisuudessa ne asiat tulevat kyllä vastaan jopa useamman kerran, kun selaa Ylen uutissyötteen edes kerran päivässä.

Ja sitten on niitä ”uutisia”, mitä joku asiantuntija on sanonut siitä, mitä joku ihminen on sanonut vaikkapa rapakon takana tai tuolla idässä, tai etelämpänä. Ja sitten joku toinen asiantuntija sanoo jotakin siitä, mitä se ensimmäinen asiantuntija sanoi; ja kas kun ei joku kolmaskin sano siihen jotain, ja neljäs siihen taas jotain. Ja sitten se asia onkin jo vanhentunut, ja kaikki tuo asiantunteva löpinä olikin aika turhaa.

Kaikkeen ihmisten kommentointiin ja mielipidelöpinään ei siis ole järkeä reagoida sen enempää kuin omiin ajatuksiinsa. Ja helpointa on olla reagoimatta, kun ei seuraa niitä löpinöitä. Ja oman päänsä löpinän voi antaa rullata omine aikoineen jossain taustalla, ja keskittyä tekemään sitä, mikä on juuri nyt oleellista, tärkeintä, tarpeellista ja/tai rakentavaa.

Luojan kiitos olen oppinut etenkin muutaman viimeisimmän vuoden aikana olemaan reagoimatta moniin sellaisiin asioihin, joihin jopa ylireagoin aiemmin elämässäni. Se muutos on tapahtunut meditoinnin kautta. Ja vaikka olen vasta alussa tuon taidon suhteen, silläkin vähällä taidolla on jo ollut huomattavan iso stressiä helpottava vaikutus.

Jos voisin vaikuttaa toisiin ihmisiin suoraan, sillä tavoin, että he tekisivät mitä vain minä kehotan, kehottaisin heitä kaikkia meditoimaan / harjoittamaan hyväksyvää, tietoista läsnäoloa. Uskon, että maailma olisi paljon parempi paikka kaikille eläville, jos ihmiset tekisivät niin. Mutta eihän minulla ole sellaista suoraa vaikutusvaltaa kehenkään. Voin vain suositella sitä oman kokemukseni, tutkimustiedon ja lukuisten asiantuntijoitten tieteellisen ymmärryksen perusteella. Voin suositella sitä myös hengellisille ihmisille. Kristittykin voi harjoittaa ”syvämietiskelyä” tai ”hiljaista rukousta”, jos kykenee suhtautumaan avoimin mielin kristillisten mystikoitten kokemuksiin.

Yksi asia tässä kesälomakaudessa on ollut se, että on tullut katsottua joitakin Marvelin ”supersankari”-elokuvia ja Star Wars- elokuvat ja -sarjoja. Pidän enemmän jedi-ritareista kuin amerikkalaisista nykyajan supersankareista. Jedit ovat varsin ”tietoisuustaitoisia” ja hengellisiä hahmoja, ja välttävät turhaa tappamista. ”Jedi-asenne” opettaa, ettei pahaan pidä vastata pahalla; muuten menee itsekin pahan puolelle. Ja tämänhän pitäisi olla myös kristittyjen periaate; mutta ainakaan oikeistokonservatiiviuskovaiset eivät sellaista periaatetta noudata.

Minua suorastaan kuvottaa se tekopyhä ja hurskasteleva meininki, mitä rapakonkin takana pidetään yllä, niittenkin keskuudessa, jotka siellä nyt hallitsevat. Siihen rakkaudettomaan ja omahyväiseen meininkiin osallistuvat ovat onnistuneet pilaamaan Jeesuksenkin maineen, ja minulla huvittaisi yrittää palauttaa se. En vain oikein ole vielä päässyt vauhtiin siinä. Onneksi jotkut kansainväliset ”proge-kristityt” pyrkivät samaan tavoitteeseen, niin en ole aivan yksin tuossa missiossa.

No. Yksi asia, mitä ajattelin yrittää saada aikaiseksi kaikesta muusta mielenvaivasta ja käytännön tekemisistä ja ADHD-oireista huolimatta, on se, että kokeilisin pikku hiljaa syksyn mittaan kääntää ”Jalkapuolimielipuolipuolihomo-jutun” englanniksi. Siitä voisi tehdä halvan e-version kansainväliseen myyntiin; ei rahasta, vaan tarpeesta saada tärkeä viesti laajempaan levitykseen. Romaaninhan oli tarkoitus herättää pohtimaan sitä, että…

”… mikä on erityisen herkän, introvertin, sukupuolinormeista poikkeavan, toisinajattelijan, neuropoikkeavan, vammautuneen tai mielenterveytensä kanssa tasapainoilevan ihmisen asema normatiivisten ihmisten ehdoilla rakentuneessa maailmassa? Ja jos rakkaus on elintärkeä lääke, kenellä on oikeus rajoittaa sen jakamista?”

Transihmisten ja muittenkin LGBTQ-ihmisten asema vaikuttaa olevan uhattuna tuolla maailmalla, niissäkin demokraattisissa maissa, joissa asiat ehtivät jo olla paremmalla mallilla tässä viime vuosina, kuten USA:ssa. Nyt siellä esiintyy tarkoituksellista vihanlietsontaa transihmisiä kohtaan, muun muassa sen tietyn punanaamaisen ja kellertävätukkaisen härskin papparaisen toimesta, ja UK:ssa taas esimerkiksi J. K. Rowling rahoittaa Harry Potter - varakkuudellaan trans-vastaista järjestöä. Kannattaisi siis boikotoida Harry Potter-tuotteita.

Ja nyt yritän tehdä jotakin pientä tavoitteitteni suuntaista.

Trump, ole huoleti, en ole tulossa sinne!

Terapeuttisessa nukkeleikkimaailma-blogissani on sarjispätkä, joka käsittelee ihmisten
välisiä vuorovaikutusvaikeuksia... Tuskinpa kovin kiinnostavaa MAGA-ihmisistä.

Keskustelimme äskettäin kollegojen kesken ”niitä näitä”, ja yksi kertoi käyneensä rapakon takana enkeleitten kaupungissa maastopalojen ja mielenosoitusten välisessä aikaikkunassa. Hän pääsi kuulemma ongelmitta sinne ja takaisin, kuten pääsi myös Bilbo toisessa maailmassa, tosin ei ihan ongelmitta. No, joillakuilla muilla on kuulemma saattanut olla hankaluuksia päästä tuonne ekstroverttien luvattuun maahan, jossa tällä hetkellä vaikuttaa olevan valtaa pitämässä aikamoisia ääliöitä ja/tai toisten ääliömäisyydestä hyötyviä egoisteja. Tai, päästä sieltä pois, kuten yksi kauhutarina kertoi…

Niin että jos siellä jotkut tutkailevat minun sometilini läpikotaisin ja löytävät sieltä tällaisen heikäläisiä kritisoivan tekstin, voi käydä niin, etten saisi lupaa astua tuolle maaperälle; tai jos olisinkin sinne astellut, en pääsisikään noin vain kotimatkalle. Minä kun tuotan heikäläisten, noitten ”woken-nitistäjien” ja muiltakin osin fanaattisten pikkusielujen ynnä muitten ei-tietoisten, egonsa vallassa olevien ihmehurskastelijoitten ja oman napansa ihailijoitten mielestä muutenkin epäsuotavaa sisältöä.

Voi ei, miten kestän tämän kauhean vastoinkäymisen (e.v.v.k.), etten voisikaan ikinä lennellä tuonne suureelliseen MAGA(MEGA-ääliöitten) - valtakuntaan? Onhan se ollut haaveeni (tiedostamaton painajaiseni) lapsesta saakka, että kyllä sitä kerran elämässä täytyy käydä siellä ihanassa (kermakakkuisessa) Ameriikassa, jossa ”miehet on miehiä” (toksisia) ja ”naiset naisia” (toksisia), eikä ”muita” olekaan, paitsi lapsia, eli ”tyttöjä ja poikia”, ja lapsetkin ovat ainakin olevinaan lapsia (koko ikänsä)?

Miksi sitä mannerta kutsutaan ”Amerikaksi”, kun se nimihän tulee äijältä, jota ei ollut vielä olemassakaan, kun sillä mantereella jo asusteli ihmisiä? Ja niitten alkuperäisten asukkien keskuudessa oli ”muunsukupuolisia”, eikä siis pelkkiä miehiä ja naisia, eli ”two-spirit”- ihmisiä. Mutta sitten kun sinne maahan muutti nykyisten republikaanien esi-isiä, eiväthän he tajunneet sitä meininkiä, eivätkä tajua vieläkään. Nääs kun tyhmä ihminen ei jotain ilmiötä tajua, hän kieltää sen olemassaolon kokonaan.

Eihän minulla ole mitään sitä mannerta vastaan, sinänsä; siis, se iso maaläntti on varmaan alkujaan ollut ihan harmitonta maaperää, ja alkuperäiskansat ovat olleet todennäköisesti ihan ok ihmisiä verrattuna niihin, jotka sinne väen väkisin muuttivat ja valloittivat heidän maansa… Ja joitten jälkeläisistä yli puolet nyttemmin valitsi heitä johtamaan sen järkyttävän ”pellen”, jonka hävytön itsekylläisyys näyttää vain paisuvan ja paisuvan…

On niin typerää, että sellainen porukka, joka on itsekin ”maahan muuttaneitten” jälkeläisiä (sellaisten ”maahan muuttaneitten”, jotka ovat hyvin tuhoisalla tavalla hävittäneet alkuperäiskansaa tieltään) nyt sitten suhtautuu vihamielisesti siirtolaisiin. Pohdiskelin tänään, että tuo asia, että iso osa vaaleaihoisista amerikkalaisista on aiempien maahanmuuttajien jälkeläisiä, taitaa olla jonkinlainen tabu aihe, tietoisuudesta torjuttu häpeätrauma, joka saa jotkut ihmiset erityisen ennakkoluuloisiksi ja vihamielisiksi nykyisiä maahan pyrkijöitä kohtaan…

Ihminen, joka on joskus itse tehnyt jotakin kauheaa, mutta haluaa salata sen ja unohtaa sen itsekin, saattaa ajatella ja toimia järjettömän vihamielisesti ja tuomitsevasti sellaisia kohtaan, joitten pelkää tekevän jotakin samanlaista. Vähän niin kuin rankaisisi toisia omasta synnistään, jota ei halua tunnistaa ja tunnustaa. Ja tämähän on vain yksi esimerkki siitä, miten ihminen projisoi omaa syyllisyyttään toisiin, kun ei tiedosta eikä tunnusta sitä omaansa.

Niin että ihan oikeasti, miksi haluaisin matkustaa maahan, jonka väestöstä yli puolet on ainakin olevinaan kannattanut sitä miestä, joka on sitten saanut kätyreineen aikaan sen kaiken, mikä tällä hetkellä itkettää ja naurattaa ja kauhistuttaa ihmisiä ympäri maailmaa? Kun en muutenkaan pidä ihmisistä mitenkään erityisen paljon, enkä varsinkaan itsekeskeisistä ja epäempaattisista, niin miksi hakeutuisin paikkaan, jossa sellaisia on aivan ylettömiä määriä?

En siis oikeasti ole haaveillut käyväni siellä ”edes kerran elämässä”, eikä minua liikuta se, vaikken sinne koskaan pääsisikään, etenkään tuon nykyisen hallinnon aikaan. Jos joskus maailmassa olisi ekologinen tapa matkustaa rapakon taakse ja olosuhteet olisivat otolliset, menisin ehkä Kanadaan katsomaan isoja susia, havumetsiä, vuoria ja jokia, ja haluaisin jututtaa jotakuta ”two-spirit”-ihmistä ja ehkä Eckhart Tollea. Mutta en haaveile sellaisestakaan sen enempää kuin ohimennen ajattelen sellaisiakin, että J. R. Tolkien olisi elossa ja voisin mennä kuuntelemaan hänen luentoaan. Tai että Layne Staley olisi ollut asiakkaani ja olisin pystynyt auttamaan häntä niin paljon, ettei hän olisi kuollut ennenaikaisesti, vaan tekisi yhä musiikkia ja olisi naimisissa Jerry Cantrellin kanssa…

No, mutta koska siellä mantereella rapakon takana on tälläkin hetkellä myös sellaisia ihmisiä, tavallisia ja erikoisempiakin, jotka kärsivät nykyhallinnosta ja sen politiikasta, en tietenkään voi sanoa ”inhoavani koko valtiota”. Haluan osoittaa solidaarisuutta niille sikäläisille, jotka kärsivät ja pelkäävät, tai yrittävät ajaa asioita toistenkin hyväksi, kuten puolustaa ihmisoikeuksia ja edistää ilmastoasioita. Ja niille, jotka ihan vain yrittävät pysyä hengissä vaikeissa olosuhteissa…

Ja osittain tätä solidaarisuutta osoittaakseni avasin Bluesky-tilin, jossa voin julkaista kuvia ja lyhyitä englanninkielisiä tekstejä. Niin että sieltäpä voi vaikka itse Trumpkin ihan omalla kielellään lukea näkemyksiäni ja kauhistella nukkekuviani. Eihän hänen oikeasti tarvitse pelätä, että olisin hänen valtakuntaansa tulossa aiheuttamaan kummeksuntaa omalla olemassaolollani.

Opportunistipopulistiluuseri – sinut on nähty!

Jotenkin voisin kuvitella, että tämän-
tapainen olento voisi olla populisti-
opportunisti-luuserin vastakohta, jos
olisi oikeasti olemassa. Harmi kun ei ole.

Yle uutisoi tänään, että perussuomalaisten eduskunta-avustaja Talso on julkaissut Facebookissa ruokajonoja koskevassa keskustelussa tekstin, jonka sisältö oli tämä (lainaus https://yle.fi/a/74-20159393):

”Kukaan ei Suomessa kuole nälkään, siitä pitää Kela huolen. Jos ei ruokaa saa, niin se on ihan omaa tyhmyyttä!!! Sanon tämän siksi, että te luuserit, jotka odotatte tukianne käsi pitkällä ilman, että nostatte persettänne siitä tuolista, niin olette ansainneet köyhyytenne.”

Ylen mukaan Talso on tunnistanut kirjoituksen omakseen ja sanonut ”seisovansa sanojensa takana”. Hänen mielestään ”Suomessa on paljon ideologisesti työttömiä ja tiedän paljon sellaisia, jotka eivät halua mennä töihin.” Ylen mukaan Talso viittaa sanalla ”luuseri” nimenomaan ihmisiin, jotka eivät hae töitä…

Niin kuin mitä töitä?

Ei taitaisi tuo ylimielisesti ja ilkeästi sanaileva miekkonen itsekään ihan mitä tahansa työtä kelpuuttaa, eikä osaisi tehdäkään, luulenpa. Eikä varmaan itsekään "nosta persettään siitä tuolista”, ellei koe sitä pinnistystä välttämättömäksi, tai jos sattuu olemaankin joskus ihan uupunut tai sairas. Kiva jos on terve ja työkykyinen ja hyväpalkkaisessa työssä; olisi siitä mokoma kiitollinen, eikä ylpeilevä ja toisia pilkkaava!

Onhan realiteetti, että vaikkei ihminen olisikaan esimerkiksi vajaatyökykyinen, eihän hänellä voi olla edellytyksiä mihin tahansa työtehtävään, vaikka jotain ehkä olisikin tarjolla. Ja on ihan turhaa energiankulutusta ”nostaa persettä tuolista” hakeakseen töitä, joihin ei kuitenkaan pysty. Ja se työttömien ”työnhakupakko” rasittaa myös työnantajia, joille tulee kymmeniä tai satoja tyhjänpäiväisiä hakemuksia ihmisiltä, joilla ei ole edellytyksiä ilmoitettuun työhön, eikä aina varmaan motivaatiokaan. Joku järki siinäkin systeemissä tulisi olla…

Olen pohdiskellut paljonkin sitä, kuka on ”luuseri”, jo vuosia sitten, esim. tässä tekstissäni. Sanan määritelmä riippuu tietenkin sanojasta ja näkökulmasta. Tietyntyyppiset ylimieliset, omahyväiset ja epäempaattiset ihmiset haukkuvat ”luusereiksi” herkästi niitäkin, joilla on ihan oikeasti haasteita selviytyä tässä yhteiskunnassa; ylipäätään elämänhaluisina ja hengissä. Ja jos kovin leimataan ja haukutaan, kun on oikeasti vaikeaa, eipä ihme, ettei huvita tehdä jotakin epämielekästä hommaa muutaman lisäeuron saadakseen ja ollakseen osallinen tällaisessa syrjivässä, ”parempien ihmisten” kivassa utopiayhteiskunnassa, jossa menestyneimmät leikkivät yhdessä ”velkalaivan kääntelyä”, leikin ulkopuolisten selkänahasta revityillä euroilla…

Jos Suomessa onkin joitakin ihmisiä, jotka ovat ”ideologisesti työttömiä”, kuten Talso väittää, eivät sellaiset minun mielestäni ole ”luusereita” vaan kenties jonkinlaisia opportunisteja. Ja jos opportunisteja haukkuu luusereiksi, sellaisia ovat ehkä jotkut perussuomalaisetkin, jotka toimivat opportunistisesti. Opportunistipopulisteja. Ja luusereita (ainakin kyvyssään kokea empatiaa).

Populisteilla on oma taktiikkansa ajaa omia etujaan, hyödyntäen toisten heikkouksia, psykologisia tai muita. Ensin mielistellään ”tavallista kansaa”, jotta saadaan heidän äänensä ja päästään valta-asemaan. Hyödynnetään tässä mm. ”duunareitten” epäluuloa akateemisia ihmisiä kohtaan, tavallisen kansalaisen ennakkoluuloja muunlaisia ja muunmaalaisia kohtaan, yleisinhimillistä vierauden- ja muutoksenpelkoa, tavallista vähäisempää kykyä analyyttiseen ja kriittiseen päättelyyn, joittenkin yksilöitten luontaista itsekkyyttä, jne.

Sitten kun on päästy vallan ja ison palkan makuun, kevennetään omaa verotusta, ruvetaan ylimielisiksi ja aletaan kyykyttää ja pilkata heikommassa asemassa olevia, koska eipä heitä tarvitse mielistellä ennen seuraavia vaaleja… Heitä tarvitaan nyt vain ”velkalaivan kääntelyyn”. Edelleenkään ei niissä piireissä oikein arvosteta korkeammin koulutettuja ihmisiä, ”älykköjä”, tutkijoita tai filosofeja, taiteilijoista puhumattakaan, koska vain itsen kaltaiset ovat kivoja (eli rahan ja vallanahneet, yli-isänmaalliset, ylimieliset, biologisia ominaisuuksiaan myöten konservatiiviset, suppeakatseiset, vähemmän luovat tai vähemmän viisaat ihmiset…)

Viisaampi ihminen on heidän kaltaisilleen uhka, koska viisaampi ehkä näkee noitten psykologisten manipulointitekniikoitten läpi ja saattaakin paljastaa heidän ketkuilunsa. Opportunistin mahdollisuus hyötyä tilanteista haihtuu, jos hän jää kiinni. Populistiopportunisti täytyy siis tunnistaa ja paljastaa muillekin, jotta muutkin osaavat varoa sellaisen eläjän juonia.

Älkää siis hyvät ihmiset enää äänestäkö populistiopportunisteja hallintotehtäviin, vaikka heitä olisikin ehdolla! He haluavat sellaisiin hommiin ehkä siksi, etteivät välttämättä osaa tehdä kunnolla muutakaan työtä, tai, heillä ei huvita ”nostaa persettään tuolista” muunlaisten töitten takia, ja he ovat omasta mielestään jonkinlaisia ”yli-ihmisiä” alentuakseen itse tekemään ”paskatöitä”. He haluavat siis päästä hyväpalkkaiseen ja arvostettuun asemaan pätemään ja päsmäröimään ja tehtailemaan etuja itselleen ja kaltaisilleen, ja pilkkaamaan ”luusereita”…

Miksi populistiopportunistiluuserit saisivat valita itselleen unelmiensa työn ja vieroksua muita hommia, jos heidän mielestään muittenkin pitäisi ottaa vastaan epäsopivaa työtä ja vielä hakeakin sellaista, vaikkei sitä olisi olemassakaan? Eihän heitä tarvitse sinne eduskuntaan avustaa. Nostakoon ”perseensä tuolista” ihan itse ja hakekoon muita työtehtäviä, vai eikö kelpaa?

Itselleen epäsopivia töitä vieroksuva tavallinen työtön ”luuseri” aiheuttaa paljon vähemmän haittaa toisille ihmisille kuin ilkeä, itsekeskeinen ja epäempaattinen päättäjä, kuten populistiopportunistiluuseri.

Ja vinkki: Uusi jakso nukkesarjiksesta "Kaappiaktivistista mielenosoittajaksi" on ilmestynyt tänne toiseen blogiini.

Aktiivista itseilmaisua vai itseilmaisullista aktivismia?

HUOM. Jos haluat lukea nukkesarjakuvan ja jatkoa sille, se löytyy nyttemmin erillisestä blogistani:

T. H. Hukan terapeuttinen leikkimaailma poikkeaville olennoille

Vaihdetaanpa otsikkoa....

Tämä kuva on "muistiinpano" unesta,
jonka näin ennen "Sateenkaarisilta"-
romaanin kirjoittamista.

Oli kiinnostavaa huomata, miten edellinen tekstini, jonka otsikossa oli TRANS-sana, herätti kiinnostusta tuolla rapakon takana erikielistenkin keskuudessa. Kävipä tietysti mielessä, mahtaako tämä g-alkuinen hakukone pyrkiä estämään kyseisen kirjoitukseni näkyvyyden, etenkin kun oli siellä päin syynätty ahkerasti muitakin tekstejäni ja toistakin blogiani, oikein teksti tekstiltä. Odotellaan nyt sitten sitä, että tilini häviää (ainakin näkyvistä hakukoneilta), jos jonkun tahon mielestä tuotan globaalipilveen liikaa haitallista sisältöä.

Tyhmältäpä tuntuu kirjoitella mitään, millä toivoisi olevan merkitystä, jos tai kun tekstit katoavat sinne niin kutsuttuun ”bittiavaruuteen”; saati sitten jos joku taho tahallaan esteleekin niitten näkymistä varsinkin siellä, missä niitten olisi tarpeen näkyä, esim. joillekin syrjityille ihmisryhmille vainon keskellä. Minusta on kuitenkin epäeettistä jättää jakamasta faktatietoa, josta voisi olla ihmiselle lohtua ja tukea, mutta lienee liian idealistista odottaa, että joku hakupalvelu olisi sillä tavoin eettinen. Mutta saahan sitä toivoa ja yrittää…

Ajatellaanpa tilannetta, jossa jollakulla ihmisellä on jo syntyessään jokin sellainen tilastollisesti poikkeava ominaisuus, joka aiheuttaa hänelle enenevässä määrin henkistä kärsimystä, kun hän varttuu ja aikuistuu. Se ahdistaa, masentaa, aiheuttaa vaikeuksia sopeutua ja löytää itselle sopivia ystäviä, ammatti tai yhteisö, jossa tuntee olevansa hyväksytty. Pahimmillaan se vie elämänhalun ja aiheuttaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta. Yhdistettynä ulkopuolisten suhtautumiseen, kuten kiusaamiseen, syrjintään ja väkivallan uhkaan, tuo synnynnäinen ominaisuus voi olla jopa henkeä uhkaava; se altistaa väkivallan kokemiselle ja nostaa itsemurhariskiä. Kieltäisitkö sinä hoidon ja tuen ihmiseltä, joka on syntynyt tällaisen ominaisuuden kanssa?

Yleensä, ainakin täällä Suomessa, jos lapsella todetaan synnynnäinen vamma tai jokin etenevä sairaus, joka saattaa olla jopa hengenvaarallinen, siihen järjestetään tukea ja hoitoa julkisista varoista (tai ainakin ymmärretään, että näin tulisi tehdä, vaikkei tuki riittäisikään). Mielenterveyden haasteisiin suhtaudutaan hieman kaksijakoisemmin; monet ymmärtävät, että hoitoa tulisi saada riittävästi julkisista palveluista, mutta jotkut ymmärtämättömät ja itsekylläiset ihmiset pitävät ”mielenterveysongelmaisia” tai ”nepsy-ihmisiä” suunnilleen vain laiskoina luusereina, joitten pitäisi kaiketi maksaa omien ongelmiensa hoito itse, tai ihan vain ryhdistäytyä ja mennä töihin…

Mitä tulee trans- tai muunsukupuolisiin ihmisiin, joihin tuossa aiemmassa kappaleessa viittaan, ymmärryksen puute aiheuttaa yksilöille valtavasti henkistä kärsimystä ja käy lopulta myös yhteiskunnalle kalliiksi, koska henkinen kärsimys näyttäytyy psyykkisinä ongelmina, joitten hoitaminen maksaa, ja monessa tapauksessa myös syrjäytymisenä, jolloin yksilöstä ei kehity sitä ”tuottavaa veronmaksajaa ja kuluttajaa”, joita etenkin tietynlaiset poliitikot tänne ensisijaisesti kaipailevat. Ja olisihan se toivottavaa, että ihminen, millainen sitten onkaan, ihan oikeasti löytäisi itselleen mielekästä ja sopivaa tekemistä, ja kokisi olevansa osa edes suhteellisen siedettävää ihmisyhteisöä ja yhteiskuntaa, jossa ihmisen olemassaololla on itseisarvo ja ihmisellä kyseenalaistamaton ihmisarvo, eikä mikään hyöty- tai rahallinen arvo.

Trans- ja muunsukupuolisten hoitoon ei ole edelleenkään riittävästi resursseja, koska useat sadat ihmiset jonottavat palvelua ja kärsivät joka päivä dysforian ja muitten mahdollisten psyykkisten oireitten lisäksi epävarmuudesta, saavatko ylipäätään koskaan hoitoa, ja tulevatko kohdelluksi ja kohdatuksi validoidusti ja yksilöllisesti, vaikka hoitoarvioon pääsisivätkin. Tämä on eettisesti kestämätön tilanne, ja monien psyykkinen vointi pahentuu entisestään, jos yleismaailmallinen asenne kääntyy vielä vähemmän validoivaksi ja jopa vihamieliseksi.

Osa tästä trans-polille pyrkivien joukosta on ihmisiä, jotka kokevat olevansa pakotettuja valitsemaan keinotekoisesti sen toisen juridisen vaihtoehdon, kun ei ole sitä kolmattakaan tarjolla. Eikä siinä ole mitään järkeä, jos joutuu vaihtamaan sukupuolimerkinnän yhdestä epäsopivasta toiseen epäsopivaan. Joitakin trans- tai muunsukupuolisia saattaisi lohduttaa edes se, että saisi sentään sen juridisen sukupuolensa määritellyksi oikein, kun joutuu odottelemaan lääketieteellistä apua.

Ymmärryksen puute, tietynlainen asenneilmapiiri ja erilainen arvomaailma jarruttanee asioitten etenemistä siellä, missä näistä voitaisiin päättää. Ja jotkut ennakkoluuloiset tai ihan vain periaatteesta ”erilaisia” asioita vastustavat ihmiset saavat lisää pontta ja intoa tuolta rapakon takaa ja ainakin jossain määrin tältäkin mantereelta. Kaksinapainen, mustavalkoinen sukupuolijaottelu on nyt yksi vallan ja mahdin osoittamisen väline. Luokittelu ja määrittely on vallankäyttöä, kuten myös painostaminen tietynlaiseen toimintaan, käyttäytymiseen ja olemukseen sen perusteella, mihin lokeroon sinut on luokiteltu.

Sukupuolen moninaisuutta ei edelleenkään ymmärretä riittävästi; ihmisiltä puuttuu asiatietoa, eikä tätä sivistyksen puutetta todellakaan korjata sillä, että sensuroidaan oppikirjoja tai kielletään vaikkapa Setaa vierailemasta kouluissa. Uskonnollinen vakaumus, vaikka siihen voisi sisältyä rakentaviakin eettisiä normeja, ei mielestäni anna poliitikollekaan oikeutta puuttua tieteellisen tiedon esittämiseen ja jakamiseen. Omia uskomuksia saa toki kullakin olla, muttei niillä saa jyrätä toisten uskomuksia tai kieltää faktatietoa.

Kertauksena (viittaan johonkin aiempaan tekstiini): Esimerkiksi konservatiivikristityt väittävät, että sukupuolia on vain kaksi, ja yrittävät tällä perusteella kieltää sukupuolen moninaisuudesta puhumisen vaikkapa lapsille. Mutta ihan oikeasti, jos haluaa uskoa Raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti, siinähän kerrotaan, että ensin luotiin ”ensimmäinen ihminen”, ja sitten tästä ihmisestä erotettiin nainen, ja jäljelle tästä ”ensimmäisestä ihmisestä” jäi mies. Toisin sanoen, ensimmäinen ihminen oli olento, johon sisältyi mies ja nainen. Vanhassa Testamentissa mainitaan siis ”ensimmäinen ihminen”, mies ja nainen, ja sehän on sormillakin laskettuna enemmän kuin kaksi.

Ja jos lukee Uutta Testamenttia, käy ilmi myös se, että Jeesus Kristus on ”uusi ensimmäinen ihminen”, eli olento, josta ei ole erotettu miestä ja naista erillisiksi sukupuoliksi. En ymmärrä, miksei tämä olisi muka looginen johtopäätös, jos olevinansa uskoo Uuteen Testamenttiin. Ja sitä paitsi, kuka onkaan lukenut Uutta Testamenttia, voi hyvin todeta, ettei Jeesus ole ollut ihmisenä ainakaan mikään toksinen maskuliini; minun mielestäni ei sen kummemmin maskuliini kuin feminiinikään. (Spekuloin mm. tätä asiaa romaanissani ”Sateenkaarisilta – Eli luuserihomon evankeliumi” eräässä keskustelupätkässä.)

Stereotyyppisiä sukupuolirooleja kannattavien konservatiivikristittyjen näkökulmasta ”naisten” pitäisi myös olla tietynlaisia kotiäitejä tai -rouvia. Mutta jos haluaa huomioida ensisijaisesti Jeesuksen opetukset (kuten kristittyjen käsittääkseni tulisi tehdä), kannattaa perehtyä siihen, mitä Jeesus sanoo aiheesta kertomuksessa Martasta ja Mariasta (Luuk. 10: 39-42).

Maria ei häärää tarjoilun kanssa, vieraita palvellen, kuten sisarensa Martta, vaan asettuu istumaan Jeesuksen jalkojen juureen, kuuntelemaan tämän puhetta. Martalla on ”kädet täynnä työtä” ja hän sanoo Jeesukselle: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Tähän Jeesus vastaa: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Kristitty naiseksi identifioituva ihminen voi siis tähän erityisen vahvaan mandaattiin vedoten valita aivan erilaisen osan kuin emäntäihmisen roolin, ”eikä sitä oteta häneltä pois”. Ei edes se rapakon takaa aivopierujaan päräyttelevä mies voi kumota tuota Jeesuksen antamaa mandaattia, vaikka poseeraisikin Raamatun kanssa mairean näköisenä ja antaisi ymmärtää kyseessä olevan hänen lempikirjansa. Vaikuttaa siltä, ettei hän ole kyllä lukenut sitä kovin tarkoin.

JK: Jos myötäelät ja haluat lievittää edes joittenkuitten trans- tai muunsukupuolisten ihmisten henkistä kärsimystä, voisit jakaa tätä ja edellistä tekstiäni aiheesta ihmisille, joitten toivoisit ymmärtävän ilmiötä paremmin. Kasvava ymmärrys yhteiskunnassa vähentää kyseisten ihmisten kokemaa sosiaalista dysforiaa ja vähentää pikku hiljaa ”väärinsukupuolittamista” ja stereotyyppisten roolien tyrkyttämistä oletetun sukupuolen perusteella.

Kun ”isot” alkavat sortaa ”pienempiä”, ”keskikokoisten” on valittava puolensa.

Miten sen nyt sanoisi…?

Elikkoa ei vahingoitettu tämän kuvan
luomiseksi, vaan ihan vaan digitaalisesti
aseteltiin pöntölle luonnolliselle asialle.

Yrittelen nyt lonkalta kirjoittaa jotakin, etten vain vaikenisi kokonaan; koska on hetkiä, jolloin vaikeneminen voitaisiin tulkita myöntymisen merkkinä, enkä oikeastaan ole myöntynyt…

Nyt kun rapakon takana on valta vaihtunut ja yksi jos toinenkin ihminen maailmalla vaikuttaa olevan ”kusi sukassa” tämän tilanteen takia, voisi joku ehkä edes symbolisesti osoittaa jotakin merkkiä siitä, ettei pidä nykyisestä asiaintilasta. Hyvin varovasti, toki, ja ihan vain omana mielipiteenään, jotta voi tarvittaessa vedota mielipiteenvapauteen.

Kaikille niille, jotka ovat joskus lueskelleet tekstejäni, lienee jo selvää, etten erityisemmin pidä siitä tunnetusta egosta, jonka sukunimikin on kuin peräpään törähdys; ja jonka suustakin taitaa tulla vähintäänkin niitä ”aivopieruiksi” kutsuttuja joitakin, mitä ne lie ovatkaan (en ymmärrä nykysuomea), enemmän tai vähemmän tahallisesti. No, jos joku Googlen viritelmäsysteemi-algoritmi-härpäke, jollaisen joku edellä mainitun ihmisolennon hännystelijöistä on kehitellyt, keksii, että minä tässä arvostelen maailman vaikutusvaltaisinta henkilöä (tai tarkemmin sanottuna hänen egoaan; sisimmässään hän ehkä olisikin OK, kun vain heräisi tiedostamattomuuden unesta), eihän tämä julkaisu edes tule näkyviin. No harm done.

Periaatteessa, pohjimmiltani, en halua pahaa kenellekään, mutta toivon, että haitallisesti toimivat ihmiset havahtuisivat oman toimintansa seurauksiin ja tekisivät niin sanottua ”parannusta”. Kyseinen ego ei ole sellaisia merkkejä osoittanut, vaikka esiintyy olevinaan kovinkin ”uskovaisena”. Tuontapaisesta uskovaisuudesta on rakkaudellisuus ja armo kaukana, ja kuitenkin niitten pitäisi olla kristillisyyden ydin. Välillä tuntuu, etteivät jotkut konservatiiviset uskovaiset ole Jeesuksesta mitään kuulleetkaan, tai on jäänyt Uusi Testamentti lukematta, niin että on kuunneltu vain jotakin pastoria, joka saarnaa vain hyvin valikoituja kohtia, syystä tai toisesta.

Olen erityisen loukkaantunut siitä yhdestä edellä mainitun egon aikaansaamasta, konservatiivi-uskovaisten mieliksi laaditusta asetuksesta, että sukupuolia on olevinaan vain kaksi, eikä niitä tietenkään saa mennä muuttelemaan. Tällaista julistamalla hän mitätöi myös Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen ”two-spirit”- sukupuoli-identiteetin. Wikipedia valistaa, että ennen eurooppalaisten kolonialistien saapumista rapakon taakse yli 150 alkuperäiskansan heimoa tunnusti kolmannen sukupuolen yhteisöissään, ja nämä ”kaksihenkiset” olivat yhteisöissään jopa kunnioitettuja jäseniä. Ja sitten tämä yksi ego päräyttää, että eipä ole tällaisia kaksihenkisiä olemassakaan. Kuvitelleet vain, mokomat, sellaista…

Taitaa unohtua näiltä joiltakin uskovaisilta sekin, että jos vaivautuu Raamatun luomiskertomusta lukemaan, käy ilmi, että ensimmäinen ihminen, Adam, oli ”sekä että” (eli olento, johon sisältyi sekä mies että nainen), ennen kuin hänestä erotettiin kaksi erisukupuolista olentoa. Ja Jeesuksesta sanotaan, että hän oli ”uusi ensimmäinen ihminen”, eli…?!? Jos siis joku uskovainen vetoaa Raamattuun tuossa ”on olemassa vain kaksi sukupuolta”- väitteessä, niin minun mielestäni hän sattuu olemaan väärässä, Raamatunkin mukaan.

Mutta jos haluaa tutkailla asiaa tieteellisesti, niin täytyy ymmärtää, ettei sukupuoli ole biologisestikaan yksiselitteinen asia, saati sitten sosiaalisena identiteettinä. On myös olemassa intersukupuolisia ihmisiä.

”Intersukupuolisuus tarkoittaa joukkoa erilaisia luonnollisia variaatioita, joissa kehon synnynnäiset sukupuolitetut piirteet, kuten kromosomit, sukuelimet tai hormonitoiminta eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset.” (https://seta.fi/sateenkaaritieto/sukupuolen-moninaisuus/intersukupuolisuus/)

Joittenkin lasten sukupuolta ei välttämättä pystytä syntymässäkään tulkitsemaan yksiselitteisesti; heidänlaisiaan syntyy Suomessa noin kymmenen vuodessa. Intersukupuolisuus saatetaan tunnistaa vasta myöhemmin elämässä, ja heitä arvioidaan olevan jopa 1,7 % ihmisistä. Eli, jos tunnet sata ihmistä, heidän joukossaan saattaa olla yksi intersukupuolinen!

Mutta tämän rapakon takana globaalisti vaikuttavan egon mielestä heidänlaisiaan ei ole edes olemassa, sen enempää kuin ilmastonmuutostakaan.

En jaksa nyt edes eritellä sukupuolen moninaisuuteen ja sukupuoli-identiteetteihin liittyviä muita asioita, joista tämä kyseinen henkilö ei nähtävästi ymmärrä tai halua ymmärtää. Eikä tämä tietenkään ole ainoa asia, jossa tämä ylisuuri ego polkee alkuperäiskansojen oikeuksia, tai ylipäätään toisten ihmisten oikeuksia, tai lasten oikeuksia tulevaisuuteen tällä pallolla…

On vastenmielistä ja epäoikeudenmukaista, että joku, jolla on niin paljon valtaa, ei tiedä tieteellisiä faktoja, ymmärrä niitä, tai välitä niistä. Laajamittainen empatian puute sellaisia kohtaan, joista itse ei pidä, tai jotka eivät ”palvo” itseä, varsinkin on aika vastenmielistä ja vaarallista. Sama vastenmielinen ja huolestuttava tilanne vaikuttaa koko maapallon eliökuntaan ja elämisen edellytyksiin, kun puhutaan ilmastoasioista. Eikö tämä itsetietoisuudella kyllästetty ihmisego todellakaan ymmärrä, vai välitä siitä, miten maapallon käy? Ehkä hän on hännystelijöineen tosiaankin lähdössä sinne Marsiin siinä vaiheessa, kun pallo alkaa olla elinkelvoton, tai hän joutuukin vastuuseen omista valinnoistaan ja teoistaan…

Tulee mieleen lukiossa kirjoittamani tutkielma Ludwig XIV:sta, Aurinkokuninkaasta, jonka tunnuslause oli: ”Valtio olen minä.” Ja sellaistapa se on tämän eräänkin ylisuuren egon ajattelu. Hänen valtionsa on hänen egonsa laajentuma. Joten, se hänen tunnettu iskulauselyhennelmänsä tarkoittaa, että tehdäänpä MINUSTA suuri jälleen, ja se toinen, että: MINÄ ENSIN. Minä, minä, minä, minä olen uhattuna, minä haluan laajentua, minä laitan itseni kaiken edelle, aina. Se on nyt luvattu, niin että muistakaa, äänestäjät, mitä minä sanoin! Te luulitte minun tarkoittavan meitä kaikkia, mutta minä tarkoitin tietysti vain MINUA…

Tällainen ilmeinen ja tökerö egon laajentuma, itsekeskeisyys yhdistettynä omnipotenssifantasiaan, on ehkä ihmislajin piirissä aika tavallistakin, mutta kun kyse on henkilöstä, joka istuu öky-öky-ökyrikkaitten hännystelijöitten keskellä pohtimassa, miten hän ihan oikeasti takaa oman hyvinvointinsa ja mukavuutensa ja suuruutensa, valtansa, maineensa ja kunniansa, tilanne on…

Niin, mikä sana tätä parhaiten kuvaisikaan? Paska.

Pikku-ukosta mahtisonniksi - ja poks!

Jos aihe alkaa liikaa inhottaa, niin huomio
tähän :)

En taaskaan oikeastaan haluaisi edes aloittaa kirjoittamista, koska on vaikea hillitä itseään ”sanomasta” vihaisia ja rumiakin asioita, jos niin sanotusti ”avaa suunsa”. Kauniit ja toiveikkaat sanat tuntuvat tällaisessa maailmantilanteessa vastenmielisen epäuskottavilta. Enkä minä ole koskaan ollut erityisen optimistinen, ja etenkin juuri nyt on haastavaa kaivella väen väkisin mitään myönteisiä huomioita sen enempää näiltä periltä kuin rapakonkaan takaa.

On suorastaan tympinyt katsoa ajankohtaisuutisia, ja kun en nyt erityisemmin pidä tietystä pyöreäsuisesta naamasta, etenkään, jos sen omistaja elehtii ja ilmeilee hävyttömästi, on tullut tarve jopa suorastaan välttää suoraa katsetta ruutuihin, joissa saattaisi nähdä tuon tietyn kuuluisan pärstän.

Rumasti sanottu, mutta olkoon minun häpeäni, etten nyt kykene tätä mielipidettäni pidättelemään. Voihan sitä ihminen ilmaista vaikkapa sellaisenkin asian, ettei pidä jonkun koirarodun naamasta, ja sitten joutuukin noloon tilanteeseen, kun joku hyvänpäiväntuttu sanookin sitten omistavansa juuri sellaisen koiran. Ehkäpä joudun nolostumaan siitä, että joku lukija sattuukin ihailemaan kyseisen ihmisen naamaa.

No, yleensä, vaikka joku koira olisikin rumanpuoleinen, en minä sinänsä sitä inhoa sen ulkonäön takia, koska useimmiten elikot ovat ihan sympaattisia, vaikka olisivatkin vähän rumanlaisia. Ja makuasiahan se on. Ehkäpä joku ihminen pitää sellaista edellä mainitsemaani ihmisnaamaa komeana ja sen ilmehdintää viehättävänä.

En tiettävästi kuitenkaan ole ainoa ihminen, joka ei olisi halunnut kyseisen naaman omistajan pääsevän sellaiseen asemaan, johon hän nyt näyttäisi olevan pääsemässä. Mutta minkäpä tuolle asialle voi, kun niin moni hänet kerta halusi sellaiselle paikalle, ja täytyneehän demokratian kökköisempääkin muotoa arvottaa sentään paremmaksi kuin diktatuuria. Tosin se kökköinenkin kahden-vaihtoehdon-demokraattisuus saattaa neljän seuraavan vuoden aikana jäädä yhden ihmisen mielialojen ja mielihalujen temmellyskentän uhriksi.

Toivonpa, että ihmisten silmät avautuisivat mahdollisimman harmittomalla, mutta tehokkaalla tavalla, ja että kyseinen henkilö voisi mennä viettämään rauhallisia eläkepäiviä jonnekin, jossa ei aiheuta enää laajamittaisia vahinkoja. Samaa toivottelen kyllä joillekuille muillekin valtaapitäville. En minä halua kenenkään ”tuhoa” tai pahaa kenellekään, mutta olisi ehkä maapallon tulevaisuuden kannalta suotavaa, jos jotkut ihmiset maailmassa muuttuisivat nykyistä harmittomammiksi eläjiksi.

Yritin tässä yhtenä iltana saada itseni ymmärtämään laajemmassakin mittakaavassa, ettei jonkun tahon inhottavaa ja aggressiivista käytöstä todellakaan voi vähentää toimimalla samalla tavalla itse. Siis, jos itse on inhottava inhottavaa tahoa kohtaan, inhottavuuden kokonaismäärä vain kasvaa. Ja jos hyökkää aggressiivisesti mahtisonni-öhöttäjiä vastaan, muuttuvatko he siitä sen empaattisemmiksi ihmisiksi? Eivätköhän he vain pullistele ja puhise entistäkin enemmän…?

Niin että jos maailman mahtisonnivaltaa edustaa symbolisesti yhdenlainen hökötysrakennelma, voi olla energiantuhlausta yrittää hyökätä sitä vastaan ja yrittää saada sitä ”olemaan olematta olemassa” olemalla sille ilkeä, uhkailemalla sitä, tai kokeilemalla saada sitä jollain keinolla kumoon. Aina tulee nousemaan uusia mahtisonneja, jotka vain vahvistuvat vastustuksesta (ja puhun siis näistä ”mahtisonneista” symbolisesti, sukupuoli-identiteetistä riippumatta).

Alkujaan jokainen mahtisonni on kokenut itsensä jollain tapaa ”pikku-ukoksi” ja siksi uhatuksi, ja pyrkinyt kompensoimaan tätä tunnetta pullistumalla mahdollisimman mahtavaksi, keinolla millä hyvänsä. Eikä hän varmasti suostu enää kutistumaan pikkuruiseksi, koska se on ollut liian pelottavaa…

Mutta miten kävikään ilkeälle pikku-ukolle satumaailmassa? Kun se epäonnistui juonissaan eikä saanut hyvää sankaria tuhotuksi, se turhautui ja poksahti omaan frustraatiokiukkuunsa. Mahtisonnien olisi lohduttavaa tietää, että vaikka he poksahtaisivatkin ja olisivat taas ihan vaan pikku-ukkoja, joku taho saattaisi jopa sääliä ja armahtaa heitäkin. Pikku-ukkokin voisi valaistua ja saada rauhan tiedostaessaan, ettei oikeastaan ole mikään pikku-ukko, vaan olento, joka on.

No, yritin nyt ajatella myönteisesti ja rakentavasti…

Tarkoitus oli sanoa, että parempi on käyttää omat energiansa ja saamansa ajan kasvattaakseen hyvää; vastavoimaksi kaikelle vastenmieliselle tässä maailmassa, eikä antaa huomionsa viipyillä liiaksi siinä kaikessa inhottavassa, johon tämänkin tekstin aihe lukeutuu. Sen inhottavuuden olemassaoloa ei tietenkään kannata unohtaa kokonaan, mutta ei sitä alituiseen tarvitse toljottaakaan ja aiheuttaa itselleen pahaa mieltä moisella ajanvietteellä.

Se kasvaa, mihin keskittyy, enkä halua ainakaan sen yhden pärstän kasvavan mielikuvissani.

Jos harhauni tympii eikä tekoälykään lohduta…?

Vapaus, vapaus, vapaus!

Onpahan harvinaisen tympääntynyt olotila, joten en jaksa edes yrittää kirjoittaa mitään järjellistä. Kesälomani viimeisenä päivänä kyy puraisi koirakaveriani suupieleen, mikä aiheutti tietysti siinä määrin ahdistusta ja stressiä, että oli sangen rasittavaa yrittää keskittyä normaalisti työasioihin, ja loman palauttava vaikutus taisi nollautua. Luojan kiitos, karvainen kaverini on ihan kunnossa nyt, muttei se luultavasti ymmärrä varoa käärmeitä sen enempää kuin ennenkään, joten, täytyy yrittää olla itse skarpimpi tulevilla heinikonvieruslenkeillä. Hoh.

Auton käsijarrun vaijeri on tyhjänpäiväisessä tilassa, eli niin väljä, että olisi ihan sama vaikkei sitä olisi olemassakaan; paitsi että katsastustyyppi puuttuu asiaan tulevassa katsastuksessa, ellei sille vaijerille tule tänäkään vuonna tehtyä mitään. Muutenkin varmaan joutaisi jarrut huoltaa ennen syksyn liukkaita kelejä, vaikkei mikään ärsyttävä merkkivalo vielä vilkukaan kojelaudassa.

Tympii nuo autoasiatkin, kun joutuu vaivautumaan niitten takia ihmisten ilmoille ”ylimääräisiä” kertoja. Tympii Ylenkin uutiset ja ajankohtaisohjelmien asiat, ja joittenkin vallanpitäjien naamat, ja se kaikki, mikä saa ajattelemaan, että rapakon takana on tyrmistyttävän suuri määrä sellaisia ihmisiä, jotka saattaisivat valita uudelleen presidentiksi sen ihmisen, jonka nimikin on kuin märehtijän peräpäästä kuuluva törähdys.

Olen väsynyt niin oman ”lauluni valheeseen” (siis teeskentelemään jotakin pätevänoloista ammatti-ihmistä myös vapaa-ajallani, kuten tässä blogissa kirjoittaessani) kuin tämän maailman harhaiseen lärpätykseen, jota some ja valitettavan usein myös asiamedia on tulvillaan. Miten erottaa totuus valheesta, harhat reaalimaailman ilmiöistä, tulkinnat faktoista? Ja jos kaikki on harhaa, kenen harhassa elämme?

Nuortenkin pahoinvointi vain äityy, purkautuen yhä enemmän myös väkivaltana. Maailman sotaisa ”henki” tuottaa pelkoa, pelko nostattaa aggressiota, aggressio lisää pelkoa, ja niin noidankehä ruokkii itse itseään. Kuka jää rauhoittelemaan hädissään olevia lapsia ja nuoria, jos vanhemmatkin vain pakenevat omiin kupliinsa?

Monet lapset on jo jätetty kasvatuksellisesti heitteille, netin ja somen ihmeelliseen maailmaan ”kehittymään”, ja eiköhän yhä useampi taapero pääse pian nauttimaan myös tekoälyn antamasta kasvatuksesta. Niin että lapset voivat esittää ”miksi”-kysymyksensä tekoälylle, eikä isille ja äidille, jolloin isi ja äiti ehtivät olla yhä enemmän omassa somekuplassaan, seurustella hekin tekoälyn kanssa tai pelata jotakin peliä, joka saa unohtamaan tämän (omalla tavallaan harhaisen) reaalimaailman rasittavat ja liian vaikeat asiat.

Ehkäpä totuus on katsojan silmässä siinä missä kauneuskin. Minä ja minä olemme sitä ja tuota mieltä, ja se on totuus, koska luimme sen netistä, tai joku somevaikuttaja tai populisti sanoi niin.

Minä en välittäisi väittää mitään tärkeääkään, koska ei sillä varmaankaan ole samanlaista painoarvoa kuin jonkun kivannäköisen somevaikuttajan tai uskottavan oloisen setämiesasiantuntijan sanomisilla. Kuka tahansahan voi teeskennellä tietävänsä vaikka mitä; voihan sitä vaikka väittää opiskelleensa valtiotieteitä ja niin edelleen, että pääsee vaikkapa kansanedustajaksi tai jopa ministeriksi, jos on riittävästi pokkaa valehdella.

Ja ministerikin voi teeskennellä olevansa itsevarma ja tietävänsä enemmän kuin oikeasti tietää; sillä tavalla leuka pystyssä ja omahyväinen ilme naamalla. ”On sanomattakin selvää”, eli: ”te tyhmät kun ette tajua, mutta minäpä tajuan, että se ja se on ihan päivänselvää!”

Kyllä se menee monelle hyväuskoiselle ihmiselle täydestä, kun johonkin asemaan päässyt sanoo jotakin. Sitä kun luulee, että eihän nyt kukaan voi niin härskisti valehdella ja teeskennellä, vielä suoraan silmiin katsoen… Ja ei kai nyt ihmiset kirjoita mitään perätöntä potaskaa nettiin, eihän?

Tympii ja inhottaa tämä salakavalasti hiipivä ja leviävä ”mielisairaus”. Informaatiotulvan (sisältäen niin ”faktat”, disinformaation että kaikenlaisen viihdefiktion, ja tällaisenkin hyväntahtoisen pakisemisen) takia ihmisen mieli on yhä enemmän sekaisin, ja ihmiskunnalla alkaa pian olla kiire ”vapautua mielensä vallasta ja alkaa elää” (viittaan Steven H. Hayesin kirjaan).

Havahtukaa, himputti, ja repikää itsenne edes hetkeksi irti tästä harhaisesta menosta! Pienikin tietoinen hetki voi avata henkireiän tähän kaoottiseen ärsykekuplaan, niin että voi edes kurkistaa ulkopuolella lepäävään avaruuteen.

Rauhaa ja iloa kaikille!

Rauhoittukaa, hyvät ihmiset!

Eilisiltainen ilmaisullinen tunnelmakuva.

Minulla ei oikeastaan edes huvittaisi kirjoittaa mitään, koska saatan herkästi ajautua kirjoittamaan muutakin kuin ”rauhoittavia” kommentteja. Se tarttuu niin kovin herkästi; vouhotus, ahdistus, kauhistus, suuttumus…

Olen ollut tällä(-kin) viikolla jokseenkin ärtynyt, turhautunut, tuskastunut, ja ajatukseni ovat ajoittain lipsahtaneet liiaksi siihen suuntaan, jonka syvimmässä päässä on epätoivo tämän ihmisten maailman ”sairaudesta”. Liikaa ahdistavia uutisia, liikaa ahdistavaa puhetta, liian vähän rauhoittavaa ja palauttavaa olemista tai tekemistä…

Kunpa jaksaisin uskoa, ettei mikään ole niin rikki, ettei se olisi enää korjattavissa, tai ettei mikään ole niin ”sairasta”, etteikö se olisi parannettavissa! Kunpa muistaisin, että pohjimmiltaan kyse on pahasta unesta, josta ihminen voisi kyllä herätä. Jokainen ihminen voisi herätä tästä painajaisesta ja nähdä, ettei oikeasti tarvitse riehua kauhuissaan, ja alkaa sitten siivota ja korjata sitä, mitä on harhaunessaan tullut rikkoneeksi ja sotkeneeksi. Ihmiskunnan tulisi herätä, avata silmänsä ja tiedostaa, mitä on tullut tehneeksi unissaan…

Me teemme tuhoavia asioita ollessamme painajaismaisen harhanunen vallassa. Tai, me emme tee asioille mitään, koska olemme paenneet painajaistamme omiin turvallisiin kupliimme, sulkeneet tarkoituksella silmämme, ettei meidän tarvitsisi vajota epätoivoon ja lamaannukseen. Me joko pakenemme, lamaannumme tai olemme jatkuvassa taisteluvalmiudessa.

Kollektiivisen, globaalin uhantunteen lietsominen katastrofiuutisoinnilla ja ”sotavouhotuksella” vain vahvistaa tätä harhaa, ja lisää pakenemista, lamaantumista, taistelemista milloin mitäkin uhkaa vastaan.

Emme muka pysty elämään rauhassa keskenämme. Ne ”toiset” ovat aina se uhka, jota vastaan minun ja meidän pitää varautua, varustautua, aseistautua…

Meistä tulee myös uhka; meistä tulee vainoharhaisia sotahulluja, jotka aseistautuvat ”kaiken varalta”, ja kas kummaa, turvautuvat väkivaltaan, kun vähänkin säikähtävät…

Jatkuva ylivireys tuottaa tällaista ylivalppautta, ylitulkintoja, ylireagointeja.

Emmekö osaa kääntää tätä ”ylivireyttämme” rakentavaksi toiminnaksi, aktivismiksi hyvien asioitten puolesta, rauhan rakentamiseksi?

Rauhoittukaa siis, hyvä ihmiset! Tie rauhaan vie rauhoittumisen kautta. Ja turha on yrittää ketään muita – edes omia lapsiaan – saada rauhoittumaan, ellei siihen itsekään kykene. Aikuiset ovat vastuussa lapsista; myös niistä, jotka eivät usko saavansa rauhaa ilman väkivaltaa.

Apua ja neuvoja rauhoittumiseen on kyllä saatavilla, ilmaiseksikin, jos vain tahtoo sitä etsiä.

Ja nyt yritän itsekin rauhoittua.

”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt. 5:9)

JK: Ettei tulisi väärinymmärrystä, "Warginmaan Hiljainen Sota" on pasifistinen tarina.

Miten sain ”kitu-projektini” valmiiksi?

Minulla on ADHD, joten ei liene kovin kummallista, että jotkut tekemiseni venyvät, siirtyvät, muuttuvat, unohtuvat, tai jäävät vain lopullisesti kesken. Olen silti onnistunut julkaisemaan jo pitkälti toistakymmentä romaania ”omin päin”, koska opettelin oman tapani toteuttaa itsenäisesti näitä omaehtoisia, itseäni kiinnostavia projektejani. Tällä kertaa projektini tökki välillä niin paljon, että meinasin jo luovuttaa, ja nyt tuntuu todella huojentavalta, että kaikesta tökkimisestä, välttelystä ja sisäänpäin kääntyneestä valituksestani huolimatta olen saanut tämänkin projektin valmiiksi.

Mutta eipä ole yksikään aiemmista romaanikäsikirjoituksistani vaatinut niin paljon muokkaustyötä, motivointia ja hermojen lepyttelyä. En enää oikein edes muista, missä vaiheessa sain idean yhdistää lapsena aloittamistani susitarinoista teini-ikäisenä koostamani romaanikäsikirjoituksen Ohdakemaan maailmaan. Joka tapauksessa tuo idea oli kyllä olemassa jo silloin, kun julkaisin ensimmäisiä sarjan osia; tai, ainakin Warginmaa oli jo paikkana olemassa, ja Ohdakemaan tarinoihin ilmaantui kohtauksia, joita voisi tulkita Warginmaan mystisemmän kulttuurin näkökulmasta.

Niin, minä todellakin vitkuttelin ja vitkuttelin, siirsin ja siirsin tätä hommaa kaikenlaisista tekosyistä, ja toisaalta siksi, että koin tämän romaanin olevan liian erilainen tai ”eri tasolla” kuin Ohdakemaa-sarjan romaanit. Ja hieman erilainenhan se onkin, ja voisin kuvitella, että se saattaisi kiinnostaa hieman nuorempia ihmisiä kuin Ohdakemaa-sarja. Toisaalta, kuten J. R. R. Tolkienkin muistaakseni ajatteli, voi olla ihan hyvä, jos samat tarinat sopivat niin nuoremmille kuin vanhemmillekin ihmisille. Itse pyrin siihen, ettei julkaisemissani kirjoissa olisi mitään sellaista, mitä ei suositeltaisi televisiossakaan alle kaksitoistavuotiaille.

No, mutta mikä tässä ”kitu-projektini” toteutumisessa voisi olla mielenkiintoista muillekin kuin kirjoja julkaiseville tai lukeville ihmisille, on se, mitkä ”teot" auttoivat minua saamaan tämän ajoittain tympeän ja tuskastuttavan projektini valmiiksi.

Tässä siis keinoja tai asioita, joista oli minulle apua, kun työstin käsikirjoitustani aina uudelleen ja uudelleen kohti itsekritiikkini läpäisevää versiota:

1) Yhdistin projektin osaksi isompaa projektia: Alussa ajattelin, että ”Warginmaan Hiljainen Sota” tulisi olemaan osa Ohdakemaa-sarjaa, ja siksi sen muokkaaminen edistäisi tämän isomman idean toteutumista, ja jatkossa toimisi myös ”johdatuksena Ohdakemaahan”.

2) Pidin projektin ajan esillä susiaiheisia kuvia, kuten seinäkalenteria, pyyhettä, palapeliä, niin että susimielikuville oli koko ajan virikkeitä tarjolla.

3) Kehittelin mielikuvia päähenkilöistä esimerkiksi nukkehahmoina ja piirtämällä. Olen huomannut, että kun hahmoon jollain tapaa ”kiintyy”, haluaa kirjoittaa valmiiksi hänen tarinansa.

4) Tein ainakin kaksi kertaa HOT-matriisin tästä tavoitteestani, niin että kirjoitin näkyviin syitä, miksi tämä on minulle tärkeää, ja listasin konkreettisia keinoja, miten edistän tätä tavoitettani. Kirjasin HOT-matriisiin myös kaikki ajatukset ja tunteet, jotka saavat minut välttelemään projektin edistämistä, ja tunnistin, mitä kaikkea sellaista teen, mikä vie poispäin tavoitteestani.

5) Kirjoitin myös erillistä listaa siitä, miksi tämä projekti on minulle tärkeä ja arvojeni mukainen.

6) Tein myös ”miellekarttoja” näistä asioista, värikkäillä kynillä.

7) Listasin projektiin liittyviä ”negatiivisia” ajatuksiani ja kirjoitin sitten niihin rakentavampia, vaihtoehtoisia ajatuksia ja suhtautumistapoja.

8) Käsittelin epäröintiä aiheuttavia ja lannistavia ajatuksiani ja uskomuksiani myös ”puhekuplina”, ja piirsin ja kirjoitin ”vastalauseita” ja voimaannuttavia repliikkejä myös puhekupliin.

9) Kerroin silloin tällöin projektistani ja sen vaiheista läheisilleni, niin sain hieman kannustusta ja loin myös siedettävissä olevaa ”sosiaalista painetta”.

10) Suunnittelin ajankäyttöäni tähän projektiin samalla kun aikataulutin ”pakollisia” tekemisiäni.

11) Maalasin monta kuvaa siitä, miten hankalalta tämä projekti milloinkin tuntui, ulkoistaen näihin kuviin tunteitani.

12) Maalasin myös ”toivetilakuvia” liittyen siihen, miten haluaisin projektini sujuvan ja etenevän.

13) Kehitin omanarvontuntoani tulemalla enemmän omanlaisenani ihmisenä esille niin arjen kontakteissa kuin vieraampien ihmisten keskellä, ja myös tässä blogissani.

14) Muistutin itseäni toistuvasti siitä, että tämä kirjaprojekti on samalla jonkinlainen arvostuksenosoitus itselleni pienenä lapsena: Olinhan vasta yhdeksän-kymmenen, kun aloin kirjoittaa ”susijuttuja”, ja kun olin päässyt kirjoittamisen makuun, aloin kuvitella, että minusta tulisi joskus jonkinlainen kirjailija.

15) Mietin, mikä tämän käsikirjoituksen lopullista ”pakettiin laittamista” oikeasti estää, ja tunnistin virheitä häpeilevän, vaativan ja ankaran sisäisen nilkin, joka vaati tekemään vielä yhden muokkausluvun, tarkistamaan kaiken vielä kerran, ja niin edelleen, niin etten tiennyt, milloin homma on riittävän hyvä. Päätin tietoisesti antaa ”potkut perfektionistille”!

16) Ymmärsin myös, ettei minun tarvitse miellyttää snobbailijoita ja ”elitisti-apinoita”. Voin julkaista kotikutoista, epäkaupallista ja vastakulttuurista, jos se on se, mitä osaan ja mistä pidän.

17) Ymmärsin, että kirjoittamalla siitä, mikä on minulle tärkeää, voin olla ”maan hiljaisten”, kuten vähemmistöjen ja syrjäytyneitten äänenä.

18) Ymmärsin, ettei minun todellakaan tarvitse tienata rahaa luovasta tekemisestäni; minulla ei siis ole paineita olla kaupallisesti suosittu.

19) Jätin projektin monta kertaa ”Herran haltuun”…

Ja, koska olen hengellinen, uskon ”Korkeamman Voiman Johdatukseen”, ja siitä todisteena minulla on joka kerta tullut ”kylmät väreet” tietyssä kohdin romaanin tarinaa, kun olen tehnyt muokkauslukukierrosta. Uskon, että siinä kohdin on joku erikoinen juttu, joka ei ole minun käsissäni. Ja se kohta on myös paras syy siihen, miksi minun oli julkaistava tämä romaani, vaikka se onkin omasta mielestäni vieläkin ”vähän muokkausta vailla”…

Mielelläni ajattelen ja sanon, että kaikki kirjoittamani romaanit ovat hyödyllisiä ja ”henkisesti kehittäviä”. Tähän on vaikea väittää vastaan, ellei joku lue kirjojani ja sitten todista, ettei minkäänlaista ajattelun kypsymistä tai uusia oivalluksia ole tapahtunut lukemisen aikana. Ja sitä paitsi, minkä tahansa lukeminen voi kehittää henkisesti; kuten, kasvattaa kärsivällisyyttä, hyväksyntää ja itsehillintää… No, haluan uskoa, että kirjoissani on joitakin merkityksellisiä teemoja, joitten lukeminen voisi edistää ihmisyksilöitten henkistä kehitystä ja sitä kautta parantaa maailmaa.

”Warginmaan Hiljaisen Sodan” käsikirjoituksen muokkausprosessi oli työläs osin senkin takia, että tein ”alkuperäiseen” (eli joskus parikymmentä vuotta sitten muokkaamaani versioon) huomattavan suuria muutoksia, kun istutin tarinaa Ohdakemaan maailmaan sopivaksi, ja lisäsin siihen myös ”susisielut”. Lisäksi muutin ”kaikkitietävän kertojan” näkökulmasta kirjoitetun tarinan yhden henkilön näkökulmasta kerrotuksi, minä-muotoon. Alkuperäisen tarinan keskeiset teemat säilyivät, mutta lisäsisällöiksi nousivat kertojan henkilökohtaiset tunteet ja ajatukset. Tarinasta tuli niin ollen vielä psykologisempi kuin se oli alkujaan. Hengellisyys, jota tarinassa oli jo silloin, kun sitä lapsena kirjoitin, yhdistyi Ohdakemaan maailman hengelliseen ajatteluun; ja se tietysti heijastelee omaani. Ja nyt koin hyvin tärkeäksi lisätä tähän tarinaan myös transsukupuolisuuden kokemusta ja yleensäkin sateenkaarevuus-teemaa.

Ohdakemaa-sarja on luokiteltu ”spekulatiiviseksi fiktioksi”, paitsi että varsinkin sarjan viimeinen osa, ”Huurupäitä ja Susisieluja”, alkaa olla osittain jonkinlaista fantasiaa. Sen osan lukemisen jälkeen tämä käsillä oleva romaani ei ehkä herätä enää niin paljon kummeksuntaa. Eli, joistakin kömpelyyksistä ja virheistä ja epäloogisuuksista ja tylsyyksistä huolimatta lopputulos on ihan kelvollinen tarina, jossa on merkityksellinen sisällöllinen viesti.

”Warginmaan Hiljainen Sota” on siis nyt ilmestynyt; ja vaikka tarinan ”pohja” on peräisin vuosikymmenten takaa, sen viesti sattuu olemaan yhä ajankohtainen.

Tämä on huuto rauhan ja toivon puolesta. Tämä on epäkaupallista, kotikutoista ja hivenen vastakulttuuristakin kirjallisuutta eri tavoin poikkeaville tai itsensä ulkopuolisiksi tunteville; friikeille, kvääreille, nepsyille ja kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää meitä.

Suolaa närästykseen ja valoa ”pimeille” ihmisille

 

Mitäpä sanoa, jos mitään, kun ei
tiedä mikä on ja missä on?

Tuli pieni paine kirjoittaa jotakin, etten kokonaan hylkäisi tätä itseilmaisukanavaa. On ollut taas kerran muutakin tekemistä, niin että on vaikea löytää aikaa ja energiaa tälle tekemiselle.

Olisin tietysti voinut kirjoitella jotakin ja ottaa kantaa omien näkemysteni puolesta presidentinvaalienkin aikaan, mutta olin siinä vaiheessa niin tuohtunut asioista, etten uskaltanut edes inahdella mitään ääneen, etten tulisi loukanneeksi ketään liiaksi, tai, levittäneeksi tietoa, jonka alkuperästä en voinut olla aivan varma. Olin kuitenkin hyvin, hyvin näreissäni siitä, miten ennakkoluuloista ja suvaitsematonta suuri osa äänestäjistä vaikutti olevan. Olisin voinut kirjoittaa tuosta aiheesta rumasti, ilkeästi ja närkästyneesti, ihan vain ilmaistakseni omia tunteitani, mutta tuskinpa kuitenkaan olisin ehtinyt vaikuttaa vaalitulokseen. Eihän tätä blogia lue kovin moni, ainakaan säännöllisesti.

No, en tiedä nielinkö nuo närkästykseni kokonaan, vai tuliko tähän päälle vain lisää näränaihetta, kun katsoin a-studioita ja sen sellaisia keskusteluohjelmia, niin että tuo aiempi närästyksenaiheuttaja vajosi jonnekin alempiin, puolitietoisiin kerroksiin korventamaan mahanahkoja, toivon mukaan ei sentään mädäntymään ja tuottamaan metaania.

Jotkut televisiossa esiintyvät naamataulut herättävät hämmentävänkin paljon aversiota; saati sitten, kun aukovat omahyväisesti virnuilevia suitaan ja sanovat tyhmiä, jopa epätosia ja ylenkatseellisia asioita. Melkeinpä teki mieleni ruveta ottamaan pysäytyskuvia muutamien henkilöitten kaikkein hölmöimmistä ilmeistä ja lisäämään sitten niihin joitakin ilmaisullisia tekstejä. Mutta sellainenkin olisi ehkä liian ilkeää. Ja jos yrittää noudattaa kultaista sääntöä, niin enpä kai haluaisi sellaista itsellenikään tehtävän, joten, en taida tehdä heillekään. Yritän keksiä jotakin muuta…

”Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen… Kun ihmiskunta tekee itsemurhaa…” (Juicen mukaan) tekstinpätkä sopisi kyllä aika hyvin yhden tietyn ihmisen hämmentyneen perusilmeen oheen.

Niin, voisin tehdä jotain muuta ilmaisullista, mutta pitäisi myös aloittaa opintojen lopputyö, saada romaanintekele lopultakin valmiiksi, ja tietysti hoitaa myös kaikki välttämättömät velvollisuudet. Minulla on siis ehkä liiaksikin tekemistä, joka on kesken tai kokonaan aloittamatta, ja joitakin ikuisuusprojekteja… Ja ajoittain jurppii niin paljon, että turhautuu siihen jurppimiseenkin, eikä tee sitten vähääkään, vaan tekee mieluummin mieli etsiskellä netistä vegeproteiineja tai vähänkäytettyä hupparia tai maastohousuja…

Joo ja rapakonkin takana meitä odottaa kenties demokratian kääntöpuolen (=populismin) riemuvoitto, ellei nyt joku järjellinen taho pysty sen erään trumputtelijan tekemisiin puuttumaan. Pelottavaa, että jossakin on niin paljon tiedostamattomia, kusetettavissa olevia ihmispoloja, joilla ei nähtävästi ole mitään arvostelukykyä ihmisluonteen suhteen, ja silti äänioikeus.

Ja joka puolella tuntuu olevan sotavouhottajia, jotka levittävät pelkoa ympärilleen, ja kaikenlaisia ilkeitä, kaunaisia ihmisiä, jotka eivät tosiaankaan rakenna maailmanrauhaa kaunaisuudellaan. En haluaisi olla itse niin ärtynyt ja tuskastunut ja kaunainen, että alan haastaa riitaa kaikkien toisin-kuin-itse-ajattelijoitten kanssa, mutta sanonpa vain, että kyllä ärsyttää, että maapallo on ihmislajin nerokkuuden ja mukavuudenhalun ja ajattelemattomuuden ja itsekeskeisyyden ynnä muitten ei-välttämättömien ominaisuuksien takia mennyt näin pilalle… Suututtaa koko maailman viattomien puolesta!

Olen jonkun verran maalannut kuvia, joihin saan ehkä rakentavalla tavalla purettua tätä suuttumustani, mutta tietysti piinaan myös itseäni, kun en saa itsekään tehtyä tarpeeksi ”maailmaa parantaakseni”. Yritän kuitenkin parantaa sentään vähän edes itseäni, ja toivon, että muutkin yrittäisivät. Ongelma on lähinnä siinä, kun suuri osa ihmisistä ei ymmärrä ongelman olevan myös itsessä, eikä pelkästään toisissa. Itseen pystyy sentään jonkin verran vaikuttamaan. Ja toisiinkin puree paremmin hyvä kuin paha.

Valo poistaa pimeyden; olisi siis yritettävä olla tuon valon tuoja ja kantaja, eikä pimeyden ylläpitäjä. Ja voisin olla myös suolaa, joka estää tätä maailmaa (tai edes itseään) mädäntymästä enempää. Pitäisi vain saada se suola purkista ulos, ja lamppu pois sieltä vakan alta… jotta se loistaisi myös niille ”pimeimmille”, joitten silmissä ei ole vielä näkynyt järjen pilkahdustakaan.

Öhötys, ökyily ja löllöily ovat turvallisuusuhkia!

Minusta tuntuu ajoittain, että olen pintavesiin joutunut
"monni-krotti", eikä kantamani "valosyötti" edes erotu... 

Niin… presidentin vaalit lähestyvät, ja olen jonkin verran seuraillut ehdokkaitten näkemyksiä arvojen ja toisaalta ymmärryksenkin näkökulmasta. Yksi keskeinen teema näissä vaaleissa on nähtävästi turvallisuus(politiikka). Joittenkuitten ehdokkaitten pääkopassa tämä asia tuntuu liittyvän lähinnä ulkopolitiikkaan ja maahanmuuttoilmiöön, joillakuilla huolettaa myös valtion sisäinen sosiaalipoliittinen tilanne (kuten eriarvoistuminen ja polarisoituminen) ja jopa psykososiaaliset tekijät. Vain osan ehdokkaista olen kuullut sanovan, että suurin uhka turvallisuudellemme on ilmastokriisi lieveilmiöineen.

Eikä sitä uhkaa todellakaan pitäisi jättää mainitsematta, jos puhutaan turvallisuudesta, niin globaalisti kuin valtiotasolla. Moni tämän asian kyllä ymmärtääkin, ja on siksi ahdistunut. Niinpä on ihan hyvä, että ”ilmastoahdistukseen” on kehitelty omahoito-ohjelmakin (Mielenterveystalossa). En ole sitä vielä itse käynyt läpi, jotta osaisin sitä suositella tai olla suosittelematta, mutta tuskinpa siihen tutustuminen haitallistakaan olisi.

Mutta kun nyt puhutaan turvallisuudesta, en halua jättää huomiotta psyykensisäistä turvallisuudentunnetta, joka loppupelissä usein ratkaisee meidän käyttäytymisemme – kuten myös sen, millaisen poliittisen kannan otamme turvallisuusasioihin.

Psyykkinen turvallisuudentunne ei mene aina yksiyhteen konkreettisen turvallisuuden kanssa. Monikin saattaa kadottaa luonnollisen uhantunteen ja ”itsesuojeluvaiston” ollessaan riittävän kauan oikeasti vaarallisissa olosuhteissa; tai toisaalta, herkistyä uhalle niin paljon, että aistii joka puolella vaaraa. Ja sitten toisaalta, joku, joka on parhaillaan oikeasti suhteellisen turvallisissa oloissa, saattaa pelätä aivan hirvittävästi jotakin, tai kokea olevansa uhattuna heti kun astuu kotinsa kynnyksen yli. Syystä jos toisesta olemme eri tasoisesti pelokkaita, pelkäämme erilaisia asioita, ja myös reagoimme tuohon pelon tunteeseen eri tavoin.

Kun sitten pohditaan tällaista psyykkistä kokemusta vaikkapa valtionjohtajien tasolla, lienee ihan loogista, että psyykkistä turvattomuutta, uhantunnetta tai suorastaan vainoharhaa kokeva ihminen saattaa yrittää ”hoitaa” omaa turvattomuuttaan ulkoisilla keinoilla, aggressiivisestikin. Vallankäyttö, väkivaltakin, luo illuusion omasta turvallisuudesta. Eliminoi uhka – ole turvassa? Pelottele toisia, käytä ”pelotteita”… Katoaako uhka?

Jotkut psyykkisesti turvattomat ihmispolot etsivät turvaa materiasta - antaahan mielihyvä ja itsensä hemmottelu ehkä jonkinlaista hyvänolontunnetta ja siihen liittyvää turvallisuuden illuusiota; vähän niin kuin mukavasti ja turvallisesti kohdussa lilluisi, tai niin kuin turvallisen vanhemman sylissä ja ruokinnassa köllöttelisi, yltäkylläisyydessä ja hellittynä.

Ökyrikkaat saattavat haluta luoda itselleen tällaiset löllömukavat olosuhteet, ja tähän saattaa liittyä muutakin regressiivistä käyttäytymistä. Eräillä miespuolisiksi ilmeisesti identifioituvilla se saattaa olla vaikkapa isojen ihmisten lelujen hankkimista (vaikkapa kilpa-autoja, avaruusraketteja) ja loputtomasti feminiinisiä ”äidinkorvikkeita”. Samalla tällainen ”mahtisonni” saa siis huomiota ja hellyyttä kyltymättömälle ja kenties turvattomalle sisäiselle vauvalleen, mutta myös statusta, eli valta-aseman näennäistä ilmineerausta, ihailua ja kateutta. Ökyilyä ja löllöilyä isolla rahalla. Yöh.

Toisin sanoen, turvallisuudentunnetta, jos se on jäänyt jotenkin puutteelliseksi jo alkujaan, tai on ihan ymmärrettävistä syistä järkkynyt myöhemmin elämässä tai vasta viime aikoina, saattaa kukanenkin meistä yrittää luoda itselleen erilaisilla keinoilla. Kellä nyt mitäkin keinoja on käytettävissä, ja kellä sitten omatunto rajoittaa keinovalikoimaa, ja kellä ei.

Uhantunne, pelko, herättää sen kaikille tutun ”stressireaktion”; taistele, pakene, lamaannu. Taistelureaktio tarkoittaa tässä yhteydessä tietysti aggressiivista mentaliteettia, kuten tarvetta ärhäkkään puolustautumiseen (esim. sota-asioissa tai maahanmuuttopolitiikassa), tai jopa tarpeeseen ”eliminoida” uhaksi koetut kokonaan. Sota-öhötystä! Pakeneminen taas voi olla monenlaista vetäytymistä, piileskelyä, psyykkistä eskapismia, fyysisen mielihyvän tai päihtymyksen pakonomaista etsimistä. Siihen voi käyttää älyttömästi rahaa, tai sitten ihan vain ilmaiseksi ja ekologisesti vaipuu päänsä sisäiseen maailmaan…

Turtumus, välinpitämättömyys ja eri tasoinen toimintakyvyttömyys taas liittyy lamaantumiseen uhan edessä, ja sehän voi näyttäytyä masennuksen tapaisesti. Moni siis ”masentuu” uutisten seuraamisesta. Moni ei seuraa niitä ollenkaan. Moni hermostuu, vouhottaa tai uhoaa, paapattaa vihaisesti, etsii syyllisiä ja hyökkää…

Tämäkin on eräänlaista verbaalista ”tykitystä” (huom. sotaöhötys-termi), ammuksina viiriäisenmunan tasoisia pläsäyksiä, jotka eivät ole oikeasti vaarallisia. Korkeintaan herättävät hämmennystä ja närkästystä. Tai ylipäätään herättävät…

Niin, herätys! Nyt puhutaan ”turvallisuuspolitiikasta”, eikö kiinnosta?

Öhötys, ökyily ja löllöily, joihin sisältyy muun muassa yltiöpäinen asevarustelu ja kohtuuton linnoittautuminen, hedonistinen eskapismi, omaan napaan keskittyminen, valtapullistelu, materiaan turvaaminen ja kulutushysteria ahdistuslääkkeenä, ovat ongelmallisia keinoja reagoida globaaliin uhantunteeseen. Tyhmä kysymys: Mitenkähän nämä ihmisen reaktiiviseen käyttäytymiseen liittyvät ilmiöt vaikuttavatkaan ilmastokriisiin, joka on (onneksi joittenkin poliitikkojenkin mielestä) kuitenkin se isoin uhka turvallisuudellemme? 

Olemme samassa veneessä, joka uhkaa upota. Jotkut alkavat hermostuksissaan nahistella ja yrittävät pudottaa toisia pois veneestä varmistaakseen oman selviytymisensä. Joku menee pelosta sekaisin ja alkaa porata reikää veneen pohjaan. Ja jotkut lyövät läskiksi ”mitä väliä”- mentaliteetillaan, ja syövät, juovat ja bilettävät kuin viimeistä päivää. Jotkut käpertyvät veneen pohjalle, kun eivät tiedä, mitä edes voisi tehdä, tai eivät uskalla yrittääkään mitään, kun aina on joku haukkumassa hihhuliksi tai viherpiipertäjäksi tai idealistiksi tai joksikin muuksi, joka ei ole esimerkiksi ”tekniikan titaani” tai ”huippu-urheilija” tai ”huippupoliitikko” tai ”huippu-super-idoli-kosmopoliitti”…

Mitäpä tässä edes voisi tehdä, joku marginaaliolento syrjäperältä? Ulista epätoivoisesti apua?

Jotenkin tästä tulee mieleen eräs tekstinpätkä tapahtumista Genesaretinjärvellä parituhatta vuotta sitten. Kuvittelenpa näkeväni erään vetten päällä kävelevän olennon lähestyvän tätä myrskyssä keikkuvaa paattia…

Kuka haluaa jäädä uppoavaan veneeseen öhöttämään, ökyilemään tai löllöilemään, jos uskoo, että voisi kävellä vetten päällä, eikä huku milloinkaan?