Olet kärsinyt jo tarpeeksi!

Miksi niin moni edelleen uinuu onnensa ohi, tai kärsii, vaikka ulkoiset olosuhteet ovat jotakuinkin kunnossa? Miksi niin harva ihminen kokee tyytyväisyyttä ja onnea, vaikka monilla olisi periaatteessa mahdollisuus siihen? Entäpä jos pääsisitkin eroon nykymaailman elintasosairaudesta, eli masennuksesta, hyvin vähäisin ulkoisin ponnistuksin, ”vain” identiteettiäsi muuttamalla? Toisin sanoen, pelkästään olemalla se, joka olet.

Hoidollinen haaste ei ainakaan enää nykypäivänä ole siinä, etteikö ihmiselle olisi tarjolla tietoa ja ohjeita henkisen hyvinvoinnin kohentamiseen. On olemassa guruja ja opettajia, itsehoito-ohjelmia, kursseja ja terapiaa. Jostain syystä ihminen ei vain saa aikaiseksi toteuttaa niitä asioita, jotka edistäisivät tilannetta. Mitä meiltä puuttuu, kun itsehoito ei käynnisty? Aikaansaamisen kykyä? Toisen ihmisen tukeako? Ihmisarvo? Vai koko elämisen merkitys ja mieli, ja toivo paremmasta?

Yleinen virhe henkisen pahoinvoinnin hoitomenetelmissä on aloittaa ulkoisista asioista ja olosuhteista ja unohtaa sisäinen kokemus. Ulkoiset hoitokeinot kyllä toimivat, jos niitä saa toteutettua, mutta eihän niitä toteuta eikä niihin edes usko, jos asenne on pessimistinen. Jos ihminen ei koe itseään arvokkaaksi, tai kokee, ettei edes ansaitse parempaa, miksipä hän mitään edes yrittäisi tehdä hyvinvointinsa eteen?

Tarvitsemme tunteen, että haluamme hoitaa itseämme. Se on ratkaisevaa. Ilman sitä on turha opetella itsehoitokeinoja ja asettaa tavoitteita hyvinvointinsa eteen. Niihin ei ole energiaa. Jatkuva epäonnistuminen itsehoidossa ja tavoitteitten saavuttamisessa vain pahentaa tilannetta. Mikään itsehoito-ohjelma ei siis käynnisty, ellet koe sitä merkitykselliseksi. Mikään hoito ei tehoa, ellet koe, että olet sen arvoinen, että ansaitset hyvän elämän. Mikään ei yksinkertaisesti auta, ellet usko siihen, että voit saavuttaa jotakin parempaa, ja että sinulla on oikeus olla onnellinen.

Miksi kukaan hoitaisi itseään, ellei millään ole mitään väliä? Saatan kyllä haluta auttaa toisia, mutten auta itseäni. Saatan syyttää toisia omasta tilanteestani, enkä näe, että aiheutan itse itselleni kärsimystä ja laiminlyön itseäni, koska en välitä itsestäni. Kiellän itseltäni sen arvon, jonka ehkä annan muille, tai sitten en heillekään.

Motivaatiota ei voi kaataa ihmiseen ulkoapäin; ei myöskään merkityksen tunnetta. Jos kaikki välittäisivät itsestään ja osaisivat pitää huolen itsestään, maailmassa olisi sangen vähän mielenterveysongelmia. Suurin ongelma on välinpitämättömyys, rakkaudettomuus; se, ettei ole väliä, ei merkitystä, eikä myötätuntoa. Merkityksellisyyttä ei kuitenkaan kannata rakentaa minkään ulkoisen varaan. Vain sisäisellä kokemuksella on loppujen lopuksi merkitystä. Keskity siis siihen. Eikö tärkeintä ole kokea rauha ja tyyneys, ilo, myötätunto, ja yhteys kaikkeen olemassa olevaan; ”vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat”? Mutta mistä löydät merkityksen ja miten koet olevasi elossa; olevasi se, joka olet?

Ole enemmän itsesi kanssa – ole läsnä itsellesi, tässä ja nyt. Opit tuntemaan sen olennon, joka olet, ja jossain vaiheessa huomaat, ettei millään ulkoisilla määreillä ole enää merkitystä. Sillä, mitä toiset ajattelevat sinusta, ei ole merkitystä. Kun olet läsnä itsellesi, olet rauhassa ja myötätuntoinen, ja myötätunto tekee suhtautumisen toisiin ihmisiin helpommaksi, luonnollisen harmoniseksi.

Etsi tätä olemassaolon tyyneyden kokemusta, ja kun sen löydät, ymmärrät löytäneesi peltoon kätketyn aarteen. Jossain vaiheessa olet valmis luopumaan kaikesta saadaksesi omaksesi tuon aarteen. Syvimmällä tasolla et välttämättä tarvitsekaan muuta. Ja jos saat muuta, olet kiitollinen siitä.

Kaikki ulkoinen, kaikki materia on loppujen lopuksi tyhjänpäiväistä, jopa haitaksi, ja merkityksetöntä ilman kiitollisuutta. Syöt, muttet tule kylläiseksi. Nautit ehkä, mutta tarvitset aina vain lisää mielihyvää. Ilman läsnäoloa, syvää kokemusta olemassaolosta ja elämän ihmeestä, asioista tulee merkityksettömiä ja halpoja. Nautinnot kokevat inflaation. Yrität nauttia asioista, mutta ne jättävät sinut tyhjäksi. Yrität ravita itseäsi, muttet kasva ja kehity. Tuhlaat energiaasi turhiin asioihin, turhiin saavutuksiin, pinnallisiin ihmissuhteisiin, statussymboleihin, turhaan taisteluun, vastustamiseen, valittamiseen…

Hyväksy, että olet nyt ehkä jumissa tai hukassa mielesi sisällä. Älä hätäänny, älä taistele totuutta vastaan. Jos olet hämmentynyt, ole vain rauhassa hämmentynyt. Mitään hätää ei oikeasti ole, juuri nyt. Tunnet, miten tämä totuus vapauttaa olosi. Ei sinun tarvitse ymmärtää järjellä, mitä tapahtuu; voit vain olla ja antautua tässä hetkessä sille, että olet olemassa, ja se on ihme. Sinun täytyy olla arvokas olento, koska olet olemassa ja elossa!

Elämäsi on merkityksellinen, ja on ihmeellistä olla olemassa. Haluatko siis todella jatkaa vielä henkilökohtaista kärsimystarinaasi? Haluatko edelleen elää kuin uhri ja marttyyri? Haluatko elää kuin vapaustaistelija ja mätkiä turpaan kaikkia, jotka vaikeuttavat elämääsi? Viha ja katkeruus ovat raskas kahle. Et varmasti halua roikottaa niitä mukanasi, ellet itse halua rangaista itseäsi. Haluatko ehkä kärsiä, koska koet ansaitsevasi sen? Etkö usko, että sinulla on oikeus olla onnellinen ja kokea rauhaa ja iloa elämässäsi? Jos olet itse tehnyt jotakin väärin, voit pyrkiä hyvittämään sen ja pyytää anteeksi. Sen jälkeen ei tarvita enempää rangaistusta. Jos kärsit siksi, että joku on tehnyt sinulle väärin, haluatko rangaista itseäsi hänen teostaan kärsimällä itse yhä? Rankaiseeko se häntä, että sinä kärsit? Onko tarpeen kärsiä edelleen asioista, jotka ovat jo mennyttä; joita ei ole olemassa enää muuta kuin muistoissa?

Muista, että menneisyys on harhaa, se on vain muistoja mielesi sisällä; ei enää olemassa. Jos haluat luopua siitä, sinä voit luopua siitä, nyt, joka hetki, uudelleen ja uudelleen. Kuole siis itsellesi; anna katkeran kärsimysminäsi kuolla joka päivä, niin kärsimystarinasi muuttuu selviytymistarinaksi, ja lopulta et tarvitse enää mitään tarinaa. Et tarvitse menneisyyttä, jota muistella, etkä tarvitse tulevaisuutta, josta haaveilla, koska elämä on vain tässä hetkessä. Voit vaalia sitä, mikä on hyvää ja mikä lisää iloa ja rakkautta, mutta luovu muusta; luovu turhasta taakasta. Et tarvitse enää kärsimysidentiteettiä; se on vain kurja haamu, joka kaappaa sinut unissakävelijäksi rinnalleen, ja masentaa sinut alituisella valituksellaan.