On olemassa yksinkertainen tapa testata, onko "hullu". Uskotko omiin ajatuksiisi? Mieti hetken aikaa. Kun jotakin tapahtuu ja mielesi muodostaa tapahtumasta jonkinlaisen käsityksen, uskotko oikopäätä, että käsityksesi on totta? Ovatko kaikki ajatuksesi totta? Oikeasti???
Sinulla on ehkä kokemuksia siitä, että seuraat vaikkapa jotakin urheilutapahtumaa tai peliä, ja samanaikaisesti selostaja selostaa tapahtumia. Miten usein huomaat, että selostaja puhuu omiaan, ja näet itse jotakin, mitä hän ei kommentoi lainkaan? Miten usein selostaja kertoo tilanteen eri tavoin kuin sinä sen olet havainnut? Miten usein selostaja unohtuu jaarittelemaan tai muistelemaan jotakin, tai alkaa ennustaa tapahtumia omien olettamuksiensa mukaan, ja sinä haluaisit hänen palaavan tähän hetkeen; kertomaan siitä, mitä juuri nyt tapahtuu? Millaista tilanteen selostus mahtaisi sinun mielestäsi olla, jos kuuntelisit vastapuolen selostajan tarinaa tapahtumista?
Eikö olekin huvittavaa, miten paljon tapahtumien tulkinta vaikuttaakaan selostuksen sisältöön? Miten paljon selostuksesta puuttuukaan faktoja? Millaisen kuvan saisit tapahtumista, ellet itse näkisi ja kuulisi niitä lainkaan, vaan olisit pelkästään jonkun selostajan antaman raportin varassa? Luotatko siis selostajaan? Toimitko ja teetkö päätöksiä sen käsityksen perusteella, jonka selostajan puheesta olet saanut?
Meillä kaikilla on päässämme selostaja; siellä on myös muistelija, ennustaja, murehtija, jaarittelija, viisastelija… Mieli tulkitsee, pohtii, analysoi, ennustaa, murehtii, vääristelee, sivuuttaa, liioittelee ja niin edelleen. Ajatteleva mieli on usein sokea faktoille. Sillä on omat tulkintansa, omat mieltymyksensä siinä, millaista informaatiota se poimii ympäristöstä. Se lähtee sepittämään tarinoita, joissa saattaa olla hieman totta, mutta jotka loppujen lopuksi ovat pelkkää mielikuvitusta. Uskotko siis ajatuksiisi ja tulkintoihisi, ja toimitko niitten varassa; pelkän selostajan antaman raportin pohjalta? Vai olisiko parempi todella katsoa ja tarkkailla; tallentaa kuin kamera, mitä tilanteessa oikeasti tapahtuu?
Havainnoi siis tosiasiat, mahdollisimman laajasti. Sitten, tarkkaile, millaisia ajatuksia selostaja tuottaa; miten mielesi puhuu tilanteesta. Millaisia tulkintoja selostaja tekee? Miten paljon mielesi lähteekään kuvittelemaan joittenkin tulkintojesi perusteella?
Esimerkki: Ystäväsi lupasi soittaa, mutta soittoa ei kuulu. Tämä on fakta. Muistat kyllä oikein sen, että hän lupasi soittaa, koska voit tarkistaa puhelimestasi, että hän kirjoitti niin viestissään. Katsot useaan kertaan puhelintasi varmistellen, ettei siihen ole tullut puhelua kaveriltasi. Se pysyy faktana. Mutta mitä mielesi asiasta keksiikään? Se ehkä ajattelee, että ystäväsi on epäluotettava; hänellä on tärkeämpää tekemistä; sinä et ole hänelle tärkeä, kun hän kerta unohti soittaa. Tai sitten hänelle on tapahtunut jotakin kamalaa, eikä hän pysty soittamaan. Miten nämä ajatukset vaikuttavat mielialaasi? Ja millainen on vastauksesi, kun hän sitten seuraavana aamuna soittaakin?
Tunnistat ehkä, että mielesi etsii tapahtumalle selityksiä, ja suuri osa niistä on kielteisiä. Vai keksitkö ehkä erittäin toiveikkaan selityksen sille faktalle, ettei ystäväsi soittanutkaan, vaikka oli luvannut? Joku selityksistäsi saattaa olla totta, mutta kenties mikään ei osukaan oikeaan. Se, ettet saanut puhelua kaveriltasi, ei välttämättä tarkoita, etteikö kaverisi olisi saattanut yrittää soittaa sinulle. Voihan olla, että ystäväsi puhelin on tipahtanut wc-pönttöön, mitä et ehkä tullut ajatelleeksi. Olit vain vihainen ja loukkaantunut, tai huolestunut ja ahdistunut hänen puolestaan, ja iltasi meni pilalle. Oliko tarpeellista pilata ilta murehtimalla asioita, jotka eivät edes olleet totta? Ehkä kuvittelit niin voimakkaasti ystäväsi epäluotettavuutta, että mieleesi jäi valheellisia muistijälkiä siitä, ettei hänen sanaansa voi luottaa. Tai ehkä kuvittelit elävästi autokolaria tai muuta ikävää, ja loit mieleesi suorastaan traumatisoivan mielikuvan siitä, mitä kamalaa voi tapahtua, jos luvattua puhelinsoittoa ei kuulukaan. Murehtiminen lisää murehtimista. Epäluottamus lisää epäluottamusta, suuttumus suuttumusta.
Olisitko voinut suhtautua tapahtumaan rauhallisesti? Olisitko ehkä voinut laittaa ystävällesi viestin voidaksesi sitten rauhassa keskittyä johonkin muuhun kuin puhelun odottamiseen? Olisit voinut vaikkapa rauhallisesti todeta viestissäsi, että muistelit, että hän oli aikonut soittaa. Olisit voinut viestittää, että olisi kyllä mukavaa, jos hän soittaisi, mutta ellei hän syystä tai toisesta voikaan soittaa, aiot keskittyä loppuillan omiin puuhiisi.
Mielessämme elää sepitelmien kokonaisuus, mikä saa meidät tulkitsemaan asioita, milloin milläkin tavalla, ja olemme omaksuneet myös erilaisia meille tyypillisiä tapoja reagoida asioihin. Joku tulkitsee asiat välittömästi sillä tavoin, että loukkaantuu, ja ilmaisee loukkaantumisensa sanojaan säästelemättä. Joku kerää vihaa sisälleen, eikä ilmaise sitä suoraan. Joku huolestuu ja ahdistuu mitättömästäkin vahingon mahdollisuudesta, tai menettää luottamuksensa pienenkin pettymyksen vuoksi. Mutta jos astuu mielensä ulkopuolelle ja näkee kirkkaasti omien tulkintojensa taakse, ei enää toimi sokeasti, vaan näkee faktat ja näkee myös omat tulkintansa niistä. Silloin pystyy valitsemaan, mihin uskoo, mihin ei, ja miten ajatuksiinsa reagoi, ja miten tilanteessa toimii.
Automaattiset tulkinnat, ajatukset, tunnereaktiot ja teot purkaantuvat, kun pääset mielessäsi höpöttävän selostajan luomien harhojen ulkopuolelle, lähemmäs totuutta. Tärkeintä on hidastaa kaikkea hieman, niin ei töytäile sokkona sinne tänne, näkemättä edes omia ajatuksiaan. Mieli voi olla niin täynnä höpötystä, että se on suorastaan hämärtynyt. Tietoisuutesi on kirkas valokeila, jolla voit tutkia todellisuutta ja havaintojasi siitä. Samanlaisella selkeydellä voit opetella tutkimaan myös mieltäsi, ajatuksiasi, ja kehosi kokemuksia. Ja tästä on enää lyhyt askel siihen, että oivallat, ettet oikeastaan ole se, joka ajattelee. Olet se, joka tiedostaa, että mieli ajattelee, tulkitsee ja sepittää; se, joka pystyy tarkkailemaan, mitä ”kehomielessäsi” ja sen ulkopuolella tapahtuu.
Ankkuroi itsesi siihen, kuka olet tässä positiossa; mielesi yläpuolella. Mielensä sepitelmien vallassa elävät ihmiset – siis me kaikki, vähintäänkin aika ajoin – olemme oikeastaan aika harhaisia höperöitä, siis jonkinmoisia ”hulluja”…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti