Tavaraa ja ihmisiä on ihan liikaa. Ihmisjoukon tuottama haju saattaa laukaista astmaattisen hengenahdistuksen. Se hajuvesien ja partavesien paljous, mikä kaupan ruuhkissa pöllähtelee, ylittää mukavuuskynnyksen. Räikeää ärsykettä... ei ihan omiaan tuomaan rauhaisaa mieltä! Kävin liikekeskuksen kirjakaupassa hieman ahdistuneena väenpaljoutta ja krääsänpaljoutta seuraten. Oli lähes mielipuolinen tunnelma. Ihan kuin joukkoharhaisuus pitäisi ihmisiä vallassaan; kaikki kulkivat joko pienessä maniassa tai sitten tyhjä katse silmissään, lamaantuneen väsyneinä, pakonomaisen velvollisuudentunteen ajamina. Joku ohikulkeva vanhempi nainen kuului totevan seuralaiselleen ostoskeskuksessa, että "ei nämä liikkeet suomalaisten kulutuksella kestä pystyssä, ihan totta!" En kuullut enempää, mutta jäin miettimään, ajatteliko hän, että Suomeen pitäisi tuoda ulkomailta lisää kuluttajia, jotta liikkeet pysyisivät pystyssä. Vai, että suomalaisia pitäisi innostaa kuluttamaan vielä enemmän? Olisin toivonut kuulevani jotakin kulutuskriittistä. No, ei kuulunut, minunkaan suustani siinä hetkessä. Itsekseni vain hymähtelin ja huokailin.
Mikä on ahneutta, tärkeilyä ja pröystäilyä, mikä aitoa iloa antamisesta ja saamisesta? Lahjat on kyllä mukavia, ja ne auttavat mieltämään Joulun antamisen ja saamisen juhlana. Velvollisuudesta annetut lahjat ovat kuitenkin vain kiusallisia niin antajalle kuin saajallekin. Ja ruoka sitten... Kaikilla ei ole varaa juhlaruokiin. Kaikilla ei ole aikaa tehdä itse. Kaikki eivät edes jaksa mitään ylimääräistä hössötystä, ja toisilla Joulu muistuttaa aiemmista kamalista Jouluista, ikävistä tapahtumista, edesmenneen läheisen puuttumisesta... Tai on muuten turha juttu. Mutta rahaliikenne on vireää; joten talouskasvuintoilijatkin lienevät innoissaan. Kaupallisuus ylläpitää joulunviettoa myös irrotettuna alkuperäisistä juuristaan. Ja mikähän se idea olikaan, kysyi ilkeä pakanallinen vuohipukki, kun sille vedettiin cocacola-väriset trikoot jalkaan. Perinteet sekoittuvat. Ihmiset keksivät ja kehittelevät merkityksiä ja tapoja ja selityksiä... Mutta jos palataan ihan alkuun, idea oli tämä:
 |
| (Kuva: Henri Kähkönen) |
En oikein ymmärrä, mitä tekemistä tonttu-ukoilla on tuon kuvan tapahtuman kanssa. Mutta asiasta toiseen. Olen viime viikkoina yrittänyt harjoitella tietoista läsnäoloa säännöllisesti. Se ei ole itselleni kovin helppoa, koska suunniteltu ajankäyttö ja paikallaan istuminen ja keskittyminen ovat hieman hankalia asioita minun levottomille aivoilleni. Mutta olen päässyt jo kuudennelle viikolle harjoittelussa. Ja nyt on jo paljon varmempi olo suositella tietoista läsnäoloa toisillekin, kun on sitä riittävästi itse kokeillut. Williams&Penman: "Tietoinen läsnäolo - Löydä rauha kiireen keskellä" on hyvä opas harjoittelun aloittamisen avuksi. Olen myös lukenut toista innostavaa ja vakuuttavaa kirjaa, Daniel Siegelin "Mielitaju" - opusta. Sen sisällön osittainenkin tajuaminen antaa motivaatiota harjoitella tietoista keskittymistä. Mutta haastetta riittää; sekä ajan järjestämisessä harjoitteluun, muistamisessa, aikaansaamisessa, paikallaan istumisessa ja huomion keskittämisessä. Se aasinsilta, miten tietoisen läsnäolon harjoittaminen liittyy Jouluun, on tämä: sisäinen rauha, kiitollisuus ja ystävällisyys kaikkia luotuja kohtaan.
Keskittyminen tähän hetkeen ja siihen, että minulla on keho, joka on juuri minua varten, antaa yllättävän hyvän mielen; aivan kuin olisi löytänyt jotakin kauan kadoksissa ollutta. Ja se tosiasia, että aivoissani on saareke (insula), joka on nähdäkseni jonkinlainen sisäisen rauhan ja rakkauden tyyssija, ja että voin keskittymillä kasvattaa tuota aivoaluetta, avaa huikeita näkymiä, ja antaa toivoa! Rauhoittuminen kasvattaa kykyäsi rauhoittua. Yritä rauhoittua, niin opit ennenpitkää kokemaan enemmän ja enemmän rauhaa. Jos odotat rauhan tulevan jostakin ulkopuoleltasi, rauhallisuutesi on riippuvainen muista ihmisistä, aineista, tietynlaisista olosuhteista... (Tämä ei koske pieniä lapsia: pienet lapset tarvitsevat rauhoittelua hoitajiltaan ja riittävän rauhalliset olosuhteet...)
En tee nyt juuri töitä, koska on sunnuntai, enkä siksi edes yritä selittää tätä teoreettisemmin, siis psykologin näkökulmasta. Suosittelen lukemaan vaikkapa tuon Siegelin kirjan. Tai ehkä helppolukuisempaakin materiaalia löytyy. Yksinkertaisemmillaan idea on tämä: jos haluat olla ystävällinen, harjoittele mielessäsi olemaan ystävällinen; edes yritä, edes hetken! Kun mieli alkaa suuntautua toivomaasi asiaan, hermosoluissasi ja niitten välisissä yhteyksissä alkaa tapahtua... Saat aikaan prosessin, joka muokkaa aivojasi siten, että jatkossa ystävällisenä pysyminen on aina vain helpompaa ja helpompaa, kunnes se on suorastaan automaattista. Tähtää siis siihen, mitä toivot, niin saat käyttöösi uskomattoman ihmeellisen mielen kapasiteetin...
Yksi tärkeä iloa, rauhaa ja hyvää mieltä lisäävä harjoitus, joka esiteltiin myös Williamsin & Penmanin kirjassa, on se, että nimeät joka päivä jokaiselle sormellesi asian, josta olet kiitollinen. Asiat voivat olla hyvinkin pieniä ja itsestään selviä. Joskus olin kiitollinen esim. siitä, että minulla on sormi. Kiitollisuus on hyvin voimakas hyvää oloa lisäävä tunnetila. Itse tein harjoituksesta kristillisen yksinkertaisesti ajattelemalla joka sormen kohdalla: "Kiitos Herra, että..." Se lisää harjoitukseen syvyyttä ja yhteyden kokemista koko maailmankaikkeuteen.
Näillä miettein haluan toivottaa kaikille, jotka sattuvat lukemaan tämän tekstin, rauhallista ja kiitollista mieltä Jouluna 2013 sekä edelleen sisäisesti rauhallista tulevaa vuotta. Ja vaikkei enää olisi Joulunaika, kun joku tämän lukee, toivotan silti ihan samaa!
