Tämä juttu on jatkoa aiempiin kirjoituksiin:
Interaktiivista aikuisviihdettä lapsille - kuka on vastuussa?
"Miksei saisi, kun se on kivaa?"
Nyt kysyn, miksi ylipäätään on tarjolla "haitallista viihdettä", keitä varten sitä on, ja mitä se aiheuttaa ihmisissä?
Kun lapsille haitallisesta aikuisviihteestä on tullut ongelma alaikäisille ja lapsille, voi tietysti ihmetellä, mihin aikuisetkaan tarvitsevat esimerkiksi raakaa tappamista, perversioitten toteuttamista tai väkivaltaista pornoa? Kuka sellaista viihdettä oikeasti on alun perin kaivannut? Pieni antisosiaalinen osuus ihmiskunnasta?
Väkivaltaa ihannoiva materiaali on heijastumaa jostakin inhottavasta, paaduttavasta mentaliteetista, ja on aika huolestuttavaa, jos sellaisen mentaliteetin ajatellaan olevan ”ihan normaalia, kun sitä tulee muutenkin joka tuutista”. En vain tajua, miksi ihmiset haluavat itseään ruokkia sellaisella, ellei tavoite ole tulla härskeiksi, karskeiksi ja omatunnottomiksi. No, ehkä se on joidenkin ihmisyksilöitten ihanne. Ehkä laki puuttuu sellaiseen mentaliteettiin vasta siinä vaiheessa, kun se mentaliteetti alkaa todentua konkreettisessa elämässä järjettömänä väkivaltaisuutena ja julmuutena, viattomien tappamisena ja raiskauksina… Puhumattakaan lievemmistä haitoista. Hm… eikö se ole jo todentunut riittävästi, jotta olisimme huolissamme?
Jotkuthan sitä ”kökköä” tuottavat, markkinoivat ja myyvät; joko leipänsä eteen, tai ihan vain ahneessa rikastumistarkoituksessa. Ihminen on kummallinen olento. Hänellä on ihmeellisiä, itsekkäitä tarpeita, ja inhottavuus muita ihmisiä kohtaan tuntuu olevan niin kiehtovaa, ettei siitä olla vuosisatojenkaan saatossa päästy eroon. Inhottavuuksia on ollut aina olemassa, ja nykyään ne tulevat ilmi muun muassa moraalittomana viihteenä. Se ei kuitenkaan ole mikään oikeutus sille, että moraalittomuutta saa jatkaa… ”kun sitä on aina ennenkin ollut”. Hoh hoi. Ollaan vain edelleen inhottavia ja itsekkäitä, kun ainahan niin on tehty, ja kun kaikki muutkin on…
Jospa joku osaisi perustella ihan järkevästi ja rauhallisesti, ja tieteelliseen tutkimukseen vedoten, mitä oikeaa hyötyä esim. GTA- pelien sisällöistä on? Jos kyseisessä pelissä ruokitaan ja kehitetään rikollista ja moraalitonta mielenlaatua, mitä hyötyä siitä on ihmiskunnalle? Haiskahtaa vähän siltä, että jos jotain hyötyä on, se on lähinnä subjektiivisesti koettua; siis hauskaa itselle, toisille aiheutuvista haitoista piittaamatta. Tai rahaa itselle, keinolla millä hyvänsä; vaikkapa luomalla turhia tarpeita, tekemällä riippuvaiseksi, ja tuottamalla lisää sitä kökköä. Niin, onpa sanottu sellaistakin, ettei väkivaltaisten pelien pelaaminen sinänsä lisäisi väkivaltaa, mutta väkivallasta kiinnostuneet ihmiset vain yksinkertaisesti haluavat pelata sellaisia pelejä. Huolestuttavaa, jos maailmassa on niin paljon väkivallasta kiinnostuneita ihmisiä, mitä näitten eräitten suosikkipelien myyntiluvut ilmaisevat! On varmaan aivan totta, että väkivallasta kiinnostuneet ihmiset pelaavat mielellään väkivaltaisia pelejä… Mutta väkivaltainen käyttäytyminen lisää väkivaltaista käyttäytymistä. Tämäkin on tutkittu.
Ihmismieleen perehtyneenä uskon, että väkivallasta kiinnostuneitten määrä lisääntyy esimerkiksi mallioppimisen ja matkimisen kautta, ryhmään kuulumisen tarpeesta, tai uhkaajaan samaistumisen myötä, tai ihan vain siksi, että pääkoppa turtuu väkivaltaisuudelle. Voihan se olla, että innostuneimmat pelaajat ovat niitä, joilla muutenkin, siis reaalimaailmassakin, kiinnostaa toimia epäempaattisesti. Mutta en ymmärrä, miksi tällaista toimintaa pitäisi mielikuvatreenaamisen ja toistuvan turruttamisen kautta vielä vahvistaa ja palkita? Ja miksi pitää vetää mukaan niitäkin ihmisiä, jotka ehkä alussa vähän kammoksuvat ja hämmentyvät näitten tiettyjen sisältöjen takia, mutta ”tottuvat” sitten, ja saattavat turtua lopulta siinä määrin, etteivät enää tajua katsoa niitä lapsen silmin…
Niinpä, selittäköön joku (asiantuntija, kiitos!), miksi on sallittua tarjota ihmisille sellaistakin viihdettä, joka valmentaa ja kannustaa rikollisuuteen? Eikö rikokseen yllyttämisen pitäisi olla laitonta ja rangaistavaa? Jos kerta väkivalta ja raiskaukset ovat rikoksia, ja mielikuvatreenin kautta voidaan suggeroida ja valmentaa kohti vastaavaa todellista toimintaa, eikö rikollisen toiminnan esittämistä ihailtavassa valossa voida tulkita suorastaan rikolliseen toimintaan yllyttämiseksi?
Tietynlaisten pelien kautta rikollisuuteen suorastaan ”suggeroidaan”. Täytyisi olla varsin järkevä, tasapainoinen ja moraalitajuinen ihminen, ettei vahingossa suggeroidu ja eläydy liikaa rikollisten seikkailuihin. Suurin osa aikuisviihdepelaajista varmasti haluaa kuvitella olevansa itse tällainen ylivertainen ihminen, joka on muka täysin immuuni haitoille. Mutta miksi joku haluaa eläytyä rikolliseen mielenlaatuun? Millainen ihminen tappaa omantunnontuskitta? No, psykopaatti. Miksi joku haluaa eläytyä psykopaatin nahkoihin? Ei ainakaan vahvasti moraalitajuinen ihminen. Mikä siinä siis kiehtoo ns. ”tavallisia harmittomia pelaajia”, muu siis, kuin se pahaan samaistumisen tarve, jottei paha pelottaisi sietämättömästi? No, valitettavasti, osa pelaajista voi olla oikeasti psykopaatteja. Ja tällaiset, jo valmiiksi epäempaattiset ja antisosiaaliset henkilöt eivät niitten pelien pelaamisesta ainakaan parane. Siis muitten mielestä. Omasta mielestään kenties tulevat entistä ehommiksi.
Joku kenties ajattelee, ettei ”viihde” voi aiheuttaa mitään pahaa kenellekään, jos se tuntuu itsestä pelkästään hauskalta. Näinhän ajattelevat sellaiset ihmiset, jotka esimerkiksi kiusaavat koulussa toisia omaksi huvikseen. Tai sotkevat paikkoja, koska se on hauskaa. Tällainen asenne ilmaisee kyvyttömyyttä asettua toisen ihmisen asemaan ja tuntea pahaa mieltä tämän kärsimyksestä, tai suoranaista tarvetta saada toiset kärsimään, kostonhalusta tai sadistisesta mielihyvästä. Onko siis ok, että oma hupi tuottaa vahinkoa muille ihmisille? Onko ok, että on olemassa viihdettä, joka on haitaksi toisille ja suorastaan vaarallista lapsille?
Tässä ei ole kyse vain pikseleistä ja kuvista ja harmittomista mielikuvitusleikeistä. Mielikuvat vaikuttavat myös tietoisuuden ulkopuolelle, ns. alitajuisesti. Järkesi sanoo, että kyse on ”vain pikseleistä näytöllä”, vain kuvitteellisista hahmoista. Mutta mielikuvat herättävät huomaamattasi todellisia muistikuvia, ideoita, jotka kytkeytyvätkin todelliseen elämään. Vaikutus voi olla samankaltainen kuin jo muinoin keksitty tapa mainostaa niin nopeilla mielikuvilla, ettei otsalohko edes ehdi tiedostaa niitä nähneensä. Tiedostamattasi väkivalta- ja seksimielikuvat herättävät jotakin omassa mielessäsi, järjellisen tiedostamisen taustalla. Useimmat eivät huomaa tätä vaikutusta itse. Joskus läheiset saattavat huomata hyvinkin selviä merkkejä, esim. aggressiivisuuden lisääntymisen, empatian vähenemisen, kiroilun ja rivouksien ilmaantumisen sanavarastoon. No, esimerkiksi pelaaminen voi tuntua niin tärkeältä, ettei muutoksista olla muutenkaan itse huolissaan; saati sitten sellaisista vaikutuksista, joita pelaaja ei itse edes huomaa…
Täytyy olla henkisesti hyvin tasapainoinen ihminen, jotta pystyy pelaamaan raakoja pelejä tai tuijottamaan väkivaltapornoa menemättä niistä jollain tapaa ”turtumuspöhnään”. Mutta kuka oikeasti haluaa eläytyä raakoihin mielikuviin, siis, etenkään henkisesti kypsä ihminen? Tai miksi tunneälykkäät ihmiset haluaisivat nauttia jotain niin mautonta viihdettä? Onko niin hirveän tyylikästä olla kovanaama, joka kehuu nauttivansa väkivaltapeleistä tai yleensä väkivaltaviihteestä? Onko kyse herkän sisuksen suojelemisesta kovaa pintaa esittämällä? Jotkut naispuolisetkin tuntuvat kehuskelevan sillä, että pelaavat raakoja pelejä, sukupuoltaan samalla korostaen. Mutta mitä ihmeen hyötyä ihmiskunnalle on raakuudesta ja normaalin empatiareaktion paaduttamisesta? Esimerkiksi siitä, että pelissä on mahdollisuus kuvitella tappavansa lapsihahmon… Suorastaan sairasta. En viitsisi kehua sellaisella suorituksella, tai yleensäkään millään, mikä oikeasti on epäeettistä ja laitonta. Hävettää tällaisten kerskailijoitten puolesta.
Maailma on pelottava paikka. Yritetäänkö väkivaltaisten pelien kautta saada tämä pelottavuus jotenkin olevinaan hallintaan?
Pyritäänkö raakuuksiin samaistumalla ja tapahtumia kuvitteellisesti hallitsemalla korjaamaan jotakin omaa traumaa? Ja koska maailmassa tapahtuu niin paljon ikäviä asioita, väkivaltatrauman kokeneita ihmisiähän riittää… Ehkä kyse onkin hyvästä markkinaraosta. Raakuuksia itse kokeneet ihmiset saattavat tuntea viehätystä siihen, että saavat itse olla raakoja ja hallita tapahtumia pelimaailmassa. Oma trauma on voinut aiheuttaa syvää avuttomuudentunnetta. Ja pelatessahan se korjaantuu, kun saa mätkiä ketä tahansa, eikä ole enää itse avuton. No… Vähemmänkin paaduttavia keinoja traumojen käsittelyyn olisi kyllä olemassa. Pelaaminen ”omaterapiana” saattaa karata käsistä; siihen voi jäädä koukkuun, koska se on niin vetävää ja helppoa viihdettä. Ja jotkut tekevät taas vaihteeksi rahaa toisten vahingoilla ja kärsimyksillä. (Niinpä ne tekevät monet terapeutitkin, mutta keinot ovat onneksi yleensä eettisempiä ja vähemmän haitallisia kuin väkivaltapeleihin uppoutuminen…)
Kuka ottaa vastuun yleisistä haitoista?
Tärkeintä on tietysti estää lapsia ja nuoria saamasta käsiinsä pelejä tai muuta viihdettä, jotka on heille haitallisiksi todettu. Ja kukahan siitä olikaan vastuussa? Mutta kuka on vastuussa haitoista, joita syntyy niille (eli yli 18-vuotiaille) jotka ovat itse vastuussa siitä, millaista viihdettä nauttivat? Kuka on vastuussa siitä, että epätervettä viihdettä ylipäätään tarjotaan ja mainostetaan?
Rahaa keinolla millä hyvänsä haluavat tahot tietysti myyvät vaikka mitä kökköä, jos vain laki sen sallii, eivätkä hirveästi varoittele siitä, että paketissa on kökköä. Eipä Alkokaan taida hirveästi kantaa eettistä vastuuta siitä, että osaltaan mahdollistaa alkoholiongelmien kehittymistä ja niitten lasten kärsimystä, jotka elävät pullon varjossa. Voisi kuvitella, että ihmiselle haitallisen materiaalin tuottamista ja levittämistä jotenkin rajoitettaisiin. Mutta nykyään kun ei nähtävästi haluta rajoittaa minkään myymistä, ettei vain talouskasvu vaarannu. Tehdään siis ensin ihmiset riippuvaisiksi jostain, ja aletaan sitten markkinoida sitä joka tuutissa, ja toimitetaan klikkauksen päähän, helposti saataville, niin kassa kilisee, ja talouskasvuintoilijat ovat iloisia. Kunnes tajutaan, että myyty tuote olikin pitkällä juoksulla haitaksi ihmismassojen terveydelle, ja alkaa tulla kuluja näitten ongelmien hoitamisesta… ”Syödään ja juodaan, huomenna kuollaan” – mentaliteetti vallitsee nähtävästi myös viihteen tarjonnassa ja kulutuksessa. Kakan vertaa ei välitetä seurauksista, kunhan tässä ja nyt saadaan itselle hyöty.
Nousipa mieleen vielä yksi lukemani K18-pelejä puolustava ja ihannoiva kommentti, joka liittyi siihen, miten laadukkaita nämä pelit ovat, ja miten valtava määrä työtä niitten kehittäminen ja tuottaminen on vaatinut, ja miten moni neropatti on joutunut paiskimaan töitä, että on saatu aikaiseksi niin huippulaatuista viihdettä… Ja siksikö niitä pitäisi ihailla, ihan oikeasti? Siksikö niitä ei saisi arvostella, kun niihin on satsattu niin paljon rahaa, aikaa ja ihmistyövoimaa, ja ne on niin ”huippulaatua”? Voihan kökkö! Samalla logiikalla atomipommikin on ilmeisesti kaiken arvostelun yläpuolella! Ja huippuosaajia käyttävä aseteollisuuskin, varmaan... Jotkut reppanat joutuvat tekemään töitä ja uhraamaan älynlahjansa tuottaakseen viihdettä toisille… Todellakin, miten paljon turhaa työtä ja uhrauksia, jotta saadaan tuotettua huippulaadukasta potaskaa! Kuka käärii voitot? Peliteollisuus ja kaupat. Kuka kerää haitat? Peliriippuvaiset yksilöt, läheiset, ja loppujen lopuksi muukin yhteisö ja yhteiskunta.
Voidaanko esimerkiksi K18- pelien haittoja oikeasti ehkäistä?
Pelikauppojen tulisi sijoittaa K16- ja etenkin K18- pelit siten, etteivät sitä nuoremmat edes näe niitä, ettei iske hinku saada niitä, kun niissä on vielä kiehtovat kansikuvat. Myyjät eivät kuitenkaan voi valvoa sitä, kenen pelattavaksi peli päätyy. Sitä paitsi, vaikka pelaaja olisi yli 18, eihän ikä sinänsä takaa henkistä kypsyyttä, eikä varsinkaan moraalitajun kypsyyttä. Kyse on vähän samasta asiasta kuin aseenkantoluvassa. Raakaan, viattomiin kohdistuvaan väkivaltaan ja rikollisuuteen mieltä valmentava peli on vaarallinen väärissä käsissä. Pelaaminen voi herättää yllykkeitä samantapaiseen toimintaan todellisuudessa, tai madaltaa kynnystä toimia haitallisesti, jos yllykkeitä on jo alkujaankin ollut olemassa. Entäpä jos pelin laillisesti ostanut täysi-ikäinen onkin vaikkapa heikkolahjainen, impulssikontrolliltaan häiriytynyt tai muulla tavoin harkintakyvytön tai kykenemätön erottamaan, mikä on todellisuudessa sallittua, mikä ei? Kuka tätä pystyy valvomaan?
(Tämä on sitten hivenen sarkastinen näkemys, ellei joku sitä sellaiseksi tunnista...)
Jos kerta näitä eräitä raakoja ja sisällöllisesti huonolla maulla tehtyjä pelejä pitää kerta olla olemassa, olisi syytä yrittää edes vähentää vältettävissä olevia haittoja. Eli ikärajojen noudattamisen lisäksi jonkinlainen ”henkisen kypsyyden arvio” olisi tarpeen, kun mietitään, kuka voi pelata K18- pelejä. Pelien ostaminen ei tietenkään saisi olla mahdollista alaikäiselle, edes netissä. Myös vanhempien älykkyys/ sivistystaso pitäisi nähtävästi tarkistaa, kun kaikki eivät ilmeisesti ymmärrä ikärajoja. Jotkut tosin laiminlyövät muutenkin lastensa hyvinvoinnin, joten ei kai se ihme ole, jos jää pelaaminenkin valvomatta. Tosin tämä johtuu paljolti siitä, että maailma puristaa vanhemmat ahtaalle, joten monet kyllä yrittävät parhaansa, mutteivät vain pysty parempaan… Eli pitäisi tehostaa yleensäkin perheitten hyvinvoinnista huolehtimista. Lisää varoja lapsi- ja perhetyöhön. Ja oikeastaan perhettä perustaessa pitäisi jo tehdä psykopaattitesti, ettei synny lisäongelmia…
Aikuisten pelaajien, joka on (ainakin muka) näitten pelien varsinainen markkinakohderyhmä, olisi syytä suostua moraalinsa testaamiseen ja empatiakyvyn arvioon, sekä testaukseen antisosiaalisuuden varalta, ennen kuin heille voi näitä pelejä ”suositella”. Ihan siis vain yksilökohtaisten ja yhteisöllisten haittojen ehkäisemiseksi. Ja muutaman kuukauden pelaamisen jälkeen olisi tarpeen seurantatestaus, jossa nähtäisiin, onko haittavaikutuksia alkanut kehittyä. Ja seuranta tietysti jatkuisi, jolloin haastateltaisiin myös läheisiä, ja seurattaisiin, alkaako muunlaisia yhteisöllisiä tai yksilöllisiä outoja, ei-toivottuja piirteitä esiintyä…
Yhteiskunnan pitäisi siis tehdä varsin iso taloudellinenkin satsaus, jos haluttaisiin varmistaa, ettei jo nyt levikissä olevista K18-peleistä aiheutuisi minkäänlaista haittaa, tai että ne haitat voitaisiin ajoissa todeta. Puhumattakaan kaikesta muusta haitallisesta viihteestä, olipa se huippulaatuista tai ei; tai pelkästään töllötettävää tai interaktiivista. Ja sellaistahan satsausta ei tietenkään tehdä, kun on muutenkin tiukkaa…
Ja eihän sitä yksinkertaisesti voi kokonaan lakata tuottamasta tällaista viihdettä! Syntyisi ihan liikaa regressiivistä parkua, valitusta ja mellakointia, jos isojen ihmismassojen mielihalujen tyydyttäminen äkkinäisesti katkaistaisiin. Ja miten markkinoidenkin kävisi? Eli annetaan vain ihmisten viihdyttää itseään peleillä ja muilla toistaiseksi laillisilla keinoilla, ettei vain tule enempää yhteiskunnallista valitusta (kun elämä on niin tylsää ilman viihdettä!). Geenimanipuloitua leipää ja huipputasoista, interaktiivista sirkushupia; siinäkö ihmiskansojen tulevaisuus? Katsellaan menoa sormien välistä ja toivotaan parasta, eikä haluta uskoa ”kukkahattutätejä” tai muitakaan varoittelijoita. Saahan sitä viinaa ja tupakkaakin aika vapaasti ostella, ja salaa välittää alaikäisillekin, vaikka haitat tiedetään. Joten, ihan sama?
Onkohan jollakulla vielä kaiken tämän jälkeen aihetta kysyä, ”mitä ihmeen haittaa niistä K18-peleistä on, nehän on niin laadukkaita ja kivoja”?
Itse en suosittelisi varsinkaan kaikkia K18- pelejä kenellekään, en siis aikuisillekaan (paitsi kenties tarkoin valvotusti erityiseen terapeuttiseen tai tutkimustarkoitukseen, lyhytaikaisesti ja hallitusti. Jos kyse olisi vaikka trauman ”siedättämisestä”, joku pelikohtaus saattaisi tällaiseen rajatusti soveltuakin), mutta ihmiset ovat erilaisia, ja luultavasti joku luulee minua kukkahattutädiksi tämän moralisoivan pakinan luettuaan ja sadattelee minulle kuten kaikille muillekin, jotka asettuvat mielihalujen tyydyttämisen esteeksi. En kuitenkaan käytä kukkahattuja, enkä tässä heristele sormeani tuhmille lapsille, vaan puhuttelen niitä, joilla on vastuu asioista. Sormen heristely ei sitä paitsi auta niitten kanssa, jotka huutavat v:tä ja p:tä yms.
Se eräs toinen K18- pelejä arvosteleville usein annettu nimitys, joka liittyy kristilliseen vakaumukseen, sen sijaan liittyy minuun. Olen kristitty, ja se on eettisten mielipiteitteni perusta. Mutta hyviä ja samansuuntaisia eettisiä pyrkimyksiä on varmasti monilla muillakin tahoilla, joissa nähdään empatian olevan ihmiskunnalle keskeinen ja säilyttämisen arvoinen ominaisuus. Totesin jo tämän juttusarjan alussa, että yhteinen vihollinen voisi olla kaikki sellainen vaikutus, joka vähentää ihmisen empatiakykyä.
Kysyn nyt uudelleen, haluammeko elää maailmassa, jossa saa tehdä mitä tahansa toisista piittaamatta, vaikka tappaa tai kiduttaa, kunnes joku tappaa meidät? Vai maailmassa, jossa pyrimme rakentamaan omaa hyvinvointiamme samalla kuin muittenkin hyvinvointia, ja autamme niitä, jotka eivät itse kykene lisäämään hyvinvointiaan?
En halua tuomita ihmisiä, vaikka ilmiöitä kritisoisinkin. Välillä vain ärsyttää liikaa ja tekee mieli haukkua ihmisiä, jotka käyttäytyvät mielestäni itsekkäästi tai ilkeästi, ja siksi tulee oltua ylenkatseellinen ja pilkallinen. Olen siitä nyt tällä hetkellä pahoillani. Itse olen monilla muilla tavoin vajaa ja hölmöyksiin ailahteleva, joten haukkuja saan itsekin itseltäni ajoittain… Mutta toivon kaikille hyvää. Toivon empatian lisääntymistä. Toivon empatiaa vähentävän toiminnan lopettamista.
Kyllä, olen herkkis, nynnerö ja nössö, ja harrastan monen ihmisen mielestä varmaan varsin säälittävän nynnyjä asioita, kuten kirjoittamista. Enkä edes kirjoita mitään kiehtovan väkivaltaista tai pornahtavaa. Hyi, miten kalkkista ja tylsää! Sori vain, mutta inhoan raakuutta ja estotonta nakuilua ja monia sellaisia asioita, joista jotkut varmaan tykkäävät. Tykätköön kukin mistä tykkää, mutta entäs omatunto? Onko reilua aiheuttaa huveillaan haittaa toisille?
Ratkaiseva ero lienee siinä, onko ihminen itsekäs vai myötätuntoinen harrastellessaan asioita, joista on kiinnostunut. Jos tietää tuottavansa harrastuksellaan vakavaa haittaa toisille, myötätuntoinen ihminen yrittää edes minimoida haitat, tai sitten luopuu harrastuksestaan kokonaan. Itsekäs ihminen jatkaa siitä huolimatta, vaikka tietää haitat, ja torjuu omatuntonsa varoitukset ja kieltää syyllisyydentunteensa… No, jossain vaiheessa laki tulee vastaan; lastensuojelulaki, tai laki tahdosta riippumattomaan hoitoon toimittamisesta, tai rikoslaki, tai jokin muu.
En kirjoittanut tätä juttua siksi, että haluaisin vain provosoida, vaan kasvaneesta huolesta. Kävimme erään läheiseni kanssa valaisevaa ajatustenvaihtoa tästä aiheesta. Hän oli hyvin huolissaan ilmiöstä ja valisti minua tässä asiassa, josta en vielä niin paljon tiennyt, koska en omissa harrasteissani siihen ollut elävästi törmännyt. Niinpä uppouduin ilmiöön hetkeksi, ja maailma tuntui jonkin aikaa niin ällöttävältä paikalta, ettei siihen huvittaisi olla missään yhteydessä. Alkoi tuntua turvattomalta, vihaiselta ja kaoottiselta. Mutta ahdistus lähes pakottaa toimimaan jotenkin.
Ärsyttää, joten otan kantaa. Lisääntyneen ”viihteellisen” väkivallan ja esineellistävän seksin takia olen oikeasti huolissani, etenkin lapsista, alaikäisistä ja muuten ”heikommassa asemassa olevista ihmisistä”, joten haluan ymmärtää ilmiötä ja ehkäistä haittoja, jos ne ovat ehkäistävissä. Yrittäkää tekin, jotka ehkä olette uskaltaneet lukea tätä tänne asti, ymmärtää, mistä on kysymys. Ja valitkaa vasta sitten puolenne, kun olette todella ymmärtäneet. Jos alkaa ”melkein” hävettää tai myötähävettää, antakaa häpeän tulla! Se on merkki omatunnon toimimisesta, ja sitä ei kannata paaduttaa.
Mitä epämoraalisiin peleihin ja muuhun epämoraaliseen viihteeseen hurahtaneet nuoret ja vanhemmat ihan oikeasti haluavat? Siis ihan oikeasti, pohjimmiltaan? Haluaisivatko hekin ehkä kipeästi olla turvassa, niin ettei mikään paha heitä oikeasti uhkaisi? Niinhän me kaikki (inhimilliset) ihmiset haluamme. Se on myötätuntoa herättävä totuus. Toivoisin, että olisimme kaikki turvassa. Maailma on monella tapaa tylsä ja ällöttävä ja piinaava ja pelottava paikka.
Pelimaailma on ”turvallinen” niin kauan kuin se on vain peliä, mutta jos se varkain ja huomaamattamme muuttuu mielemme sisällä todellisuudeksi, olemme kaikki kusessa.
PS. Tämän aiheen käsittely on minun osaltani toistaiseksi tässä... Tähän loppuun voin vain todeta, että "hedelmistään puu tunnetaan". Eiköhän niitä mätähedelmiä ala olla näkynyt jo tarpeeksi (niin kodeissa kuin uutisissa), jotta puun laatu olisi jo selvillä? Vai pitääkö sen mätähedelmän pudota ihan suoraan puun vieressä viihtyvän omaan päähän, että tapahtuu jotain oivallusta asiaan?
Tämä on jatkoa aiheeseen ”Interaktiivista aikuisviihdettä lapsille – kuka on vastuussa?” (eli edellinen juttu)
On suorastaan tuskallista lukea sellaisten ihmisten, joilla ei ole hajuakaan esimerkiksi ihmismielen toiminnasta psykologisessa mielessä, saati sitten neurobiologisista ilmiöistä (esim. miten raakuuksiin turtuminen tapahtuu aivotasolla), puolusteluja K18- peleihin liittyen. Laki ei kiellä aikuista ihmistä näitten pelien iloista, mutta haittoja kuulemma syntyy perheissä aikuisenkin liiallisesta pelaamisesta, ja yleinen moraalinen piittaamattomuus saattaa olla sivullisten kokemana aika kurjaa… Aikuinen pelaaja on itse vastuussa pelaamisen mahdollisista haitoista, ymmärsipä niitä tai ei. Lasten takia haitat kuitenkin pitäisi ymmärtää, ja lakia tulee noudattaa. Ja jos joku alaikäinen suuttuu siitä, että vanhempi tai pelikaupan myyjä noudattaa ikärajoja, mistä se kertoo? Eikö nykypäivänä ole enää trendikästä vedota jonkun asian laittomuuteen? Eikö se enää tehoa, jos sanoo jonkun asian olevan rikos? Ja piste.
Väkivaltaisia pelejä ihailevat ja kenties niistä riippuvaiset eivät tietenkään pidä siitä, että näitä pelejä arvostellaan. Kun tähän asiaan otetaan julkisesti kantaa, kiivaimmin K18- pelejä nousevat puolustamaan yleensä ne, jotka ovat itse tietynlasten pelien lumoissa ja/tai pelaavat niitä luvatta tai laittomasti, ja haluavat omantunnonrauhan vähättelemällä haittoja. Puolustajissa on varmasti vanhempia, jotka ovat tulleet tarjoilleeksi näitten pelien iloja lapsilleen tai muille alaikäisille, ja yrittävät vähätellä tuottamaansa vahinkoa. On luultavasti ihmisiä, jotka yleensäkin tykkäävät väkivalta- ja seksiviihteestä, ja ovat ehkä täysin sokeita niitten haitoille. On varmaan niitäkin, jotka ymmärtävät haitat, mutta ovat silti koukussa niihin. Ok, ehkä monet kritiikistä kiivastuneet kaipaavatkin omantunnonrauhaa harrasteittensa suhteen, mutta K18- pelejä kiivaasti puolustavien joukossa lienee myös niitä, jotka vain yksinkertaisesti suuttuvat ja turhautuvat siitä, jos joku uhkaa estää heitä harrastamasta heille tärkeää ja mielekästä asiaa. Sekin on ihan ymmärrettävää, jos sellaisesta suuttuu, mutta kritisoijan nimittely ”kukkahattutädiksi” tai joksikin trolliksi (?) ilmaisee useimmiten K18-peliharrastustaan puolustelevan henkisen iän.
Ja tässä on nyt kyse lastensuojelusta ja moraalisesta asiasta, ei vain henkilökohtaisista mieltymyksistä. Laki kieltää alaikäistä ”nauttimasta” K18- viihdettä siinä missä esimerkiksi tupakkaakin. Kumpaakaan ei saisi mainostaa alaikäisille, saati sitten tarjoilla. K18- viihdettä pidetään yksiselitteisesti haitallisena alaikäisille. Muuttuuko se sitten yhtäkkiä haitattomaksi, kun sitä käyttävä ihminen täyttää 18? Vai muuttuuko ihminen yhtäkkiä älyltään ja moraaliltaan niin ylivertaiseksi, että K18- viihteen haitat loppuvat samalla kellonlyömällä, kun 18 vuotta tulee täyteen? Kyse ei todellakaan ole haittojen loppumisesta, sen enempää kuin tupakoinninkaan haitat loppuisivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Kyse on vastuusta; vastuun siirtymisestä vanhemmilta nuorelle itselleen. Täysi-ikäinen on itse vastuussa siitä, millä aineilla elimistöään tärvelee. Ja siitä, millaisella materiaalilla aivojaan ja psyykeään tärvelee.
Olenpa törmännyt sellaisiinkin K18- pelien puolustajien näkemyksiin, että miksei peleissä voisi olla pornoa ja raakuuksia, kun niitä on elokuvissa ja TV-ohjelmissakin. Niinpä. Kun kerta ihminen saa periaatteessa tehdä kakkansa vaikka omalle pihalleen, miksei saisi kakkia vaikkapa olohuoneen lattiallekin? Tai sängylle? Tai naapurin pihalle? Kakkiminen kun on niin luonnollinen ja välttämätön tarve meille kaikille… Vaikka perusta väkivaltaiseen toimintaan ja lisääntymisen maksimoivaan seksuaalikäyttäytymiseen olisikin ihmisen biologiassa, niin että ”taipumus” on meissä kaikissa olemassa, me emme ole omatunnottomia matelijoita. Meillä on pikkuisen kehittyneemmät aivot kuin niillä elollisilla, jotka osaavat lähinnä tappaa ja harjoittaa lisääntymisaktia. Mikähän se meissä onkaan inhimillistä? Ymmärrys toiminnan seurauksista, kyky hillitä toimintaansa, ja empatian kokemisen kautta tarve vähentää myös toisten, ei vain itsen kokemaa kärsimystä. Niinpä, meillä kaikilla ihmisillä ei ole yhtä valtaisaa ja hillitöntä tarvetta eläytyä rikollisuuteen, raakuuksiin ja pornoon, vaikka olemmekin elimistöltämme myös biologisia olentoja.
Tällaisen väkivaltaa ihannoivan ja alistavaa seksuaalisuutta henkivän materiaalinen levittäminen siinä mittakaavassa, kun se nykymaailmassa tehdään television, netin ja muitten mainoskanavien kautta, on vähän sama kuin joku ääliö ja vastuuntunnoton taho ripottelisi jotakin vaikkapa ”kökkö”- nimistä ainetta lähes kaikkien ihmisten ruokalautasille, myös lasten, yhtään välittämättä siitä, onko joukossa mahdollisesti vakavasti ”kökölle” allergisia. Ja miettimättä myöskään sitä, tarvitseeko yhdenkään ihmisen elimistö oikeasti sitä ”kökköä” ollenkaan. Tämän itsekkään ja moraalitajultaan vaurioituneen tahon tarkoitus on tehdä rahaa niitten kustannuksella, joita ”kökkö” syystä tai toisesta kiinnostaa alkujaankin, tai jotka ”kökköä” ensimmäisen kerran haistettuaan ja maistettuaan jäävät siihen koukkuun.
Ja lisää esimerkkejä irrationaalisista perusteluista… Erään väkivaltaisia pelejä puolustavan mielestä suuttuminen ja tappaminen on ”luonnollista”, koska sitä on tehty iät ajat, ja eläimetkin sitä tekee. Ehkä joo, aina varmaan on ollut ihmisiä, joilla herää tappamishalu kun joku suututtaa heidät. Mutta sellainen on, kas kummaa, silti lain vastaista, vaikka olisikin ”luonnollista”. Siis on laitonta tappaa ihminen, vaikka suuttuisikin tälle; voiko tämä olla vielä jollekulle epäselvää? Mutta tapetaan niissä peleissä ihan huvikseenkin, eikä pelkästään suuttumuksesta tai itsepuolustukseksi. Onko sellainen huvikseen tappaminen luonnollista ja tervettä? Lieneekö lukijoitten silmiin sattunut uutinen, jossa kerrottiin poliisin epäilevän 8- vuotiaan murhanneen ampumalla 90- vuotiaan lapsenvahtinsa? Juuri ennen ampumista lapsi oli pelannut Grand Theft Auto IV- peliä ja räpeltänyt sitten aseen kanssa vanhuksen kuoliaaksi. Meniköhän eläytyminen vähän liialliseksi? Kuka ottaa vastuun tapahtuneesta?
Joku toinen lapsensa pelaamista puolusteleva oli sitä mieltä, että on parempi, että lapsi pelaa GTA- peliä kuin ryyppää torilla. Ikään kuin olisi väistämätöntä, että lapsi ryyppää torilla, ellei saa pelata GTA- peliä. Kummallisia ovat nämä nykyajan ajanvietevaihtoehdot lapsilla ja nuorilla! Ei taida olla kummempia monilla aikuisillakaan. Joku sanoo, että antaa lasten pelata… ”ovatpahan sitten ainakin kiltisti ja hiljaa…” Niin, onhan niitä sellaisiakin vanhempia, jotka juottaa vauvalle kaljaa, jottei tämä häiritsisi. Aikuisilla kun on aina jotain tärkeämpää tekemistä silloin kun lapsi on läsnä, vai? Ok, monet vanhemmat ovat väsyneitä, ja on tärkeä saada hengähtää. Jos laittaa lapsensa vaikka tunniksi ruudun ääreen saadakseen levätä, se on kohtuullista, kunhan varmistaa, että ohjelma tai peli, jonka kanssa lapsi ajan viettää, on lapselle sopiva ja haitaton.
Suomen johtava lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toteaa, että digitaalinen maailma ylikuormittaa lapsia, ja aggressiivisuus lisääntyy tämän ylikuormituksen seurauksena. Ja esimerkiksi GTA- peleissä lapsi voi eläytyä vaikkapa alkoholistin ja psykopaatin sankarirooleihin (jos siis ymmärtämätön vanhempi antaa lapsensa pelata kyseistä K18- peliä). ”Se ei ole tervettä”, toteaa Sinkkonen. No, ei kai sellainen ole tervettä aikuisellekaan?
Itsellä ei kumma kyllä edes kiinnosta pelata mitään sellaisia pelejä, joissa on realistista, julmaa, viattomiin kohdistuvaa väkivaltaa, tai seksiä. Pelasin kyllä K12-ikärajaista legopeliä, ja ymmärrän kokemusperäisesti, että erilaisten palikkarakennelmien hajottaminen oli tietyssä mielentilassa jollain tavalla terapeuttista. Onnekseni kyllästyin siihen pian, eikä siitä ehtinyt herätä tarvetta särkeä oikeita esineitä. Legopelimaailma on jo väriensäkin puolesta niin epärealistinen, ettei se ihan helposti sotkeudu todellisiin mielikuviin. Mutta parin tunnin pelaamisesta tulee tokkurainen ja vähän outo olo. Ja vaikka pelihahmot ovat legopalikkaukkoja, tuntui silti aika kammottavalta ja raa’alta, että eräs pelihahmo paukutti viattoman ohikulkijan katukivetystä vasten rikki. Se oli ihan tarpeeton tapahtuma pelin idean kannalta. Vaikka kyse on palikkaukosta, pelaaja mieltää sen ihmiseksi, koska siinä maailmassa se hahmo oli tavallinen kadulla kulkeva ihminen, eikä mikään robotti tai mutantti. Sekin, että saa rahaa siitä, kun hajottaa paikkoja, on vähän… hm… älytöntä. Jos pelaaja on yksinkertainen (siis paljonkin ikäsuositusta nuorempi) lapsi, pitää aikuisen selittämällä selittää, ettei oikeassa elämässä saa hajottaa puhelinkoppeja ja autoja. Yksinkertaisella lapsella (tai aikuisella) kun saattaa jäädä jonnekin takaraivoon ajatus, että paikkojen hajottaminen on hauskaa ja kannattavaa. Ja uskokaa tai älkää, on olemassa myös vähemmän älyllisiä aikuisia kuin te lukijat olette; siis sellaisia, jotka eläytyvät pelimaailmoihin niin voimakkaasti, että saattavat humala- tai huumepäissään tai muuten psyykkisesti seonneina kuvitella elävänsä pelimaailmaansa todeksi koko ajan…
Miksi pelaaminen on siis vielä haitallisempaa kuin pelkkä töllöttäminen?
Interaktiivisuus ja visuaalisesti hyvin todentuntuinen maailma yhdessä tekevät pelimaailmaan eläytymisestä jopa suggestiivisen helppoa ja voimakasta. Fysiologiset reaktiot, joita eläytyminen tuottaa, ovat suorastaan huumaavia ja koukuttavia.
K18- pelien sisältöjen moraaliset haitat ovat kyllä muuten samanlaisia kuin samansisältöisessä muussa mediassa (yleensäkin väkivaltaviihde, väkivaltainen, esineellistävä seksi tms.), mutta pelaamisen interaktiivisuus tekee sisältöön eläytymisen voimakkaammaksi, joten pelien maailma imee sisälleen tehokkaammin kuin vain elokuva. Interaktiivisuus on jo sinänsä kiehtovaa; on jännittävää hallita tapahtumia ikään kuin olisi kaikkivoipa. Jos joku ei tiedä, mitä interaktiivisuus on, se on sitä, että kun haluat pelihahmon tekevän jotain, se tottelee sinua ikään kuin olisit sinä. Voit vaikuttaa pelin kulkuun aktiivisesti. Ja kun pelissä tapahtuu jotain, sinun on reagoitava tapahtumiin aktiivisesti. Sen sijaan elokuvan sankari tekee vain sen mitä käsikirjoittaja on hänet pistänyt tekemään, etkä voi vaikuttaa hänen seikkailuihinsa. Eläytyminen elokuvan hahmoon voi katketa siinä vaiheessa, kun sankarille tapahtuu jotakin, mitä et toivoisi itsellesi tapahtuvan hänen housuissaan tai hameessaan. Mutta peleissä interaktiivisuus mahdollistaa katkeamattoman eläytymisen. Suggestiivinen vaikutus on siten voimakkaampi; se ei katkea kesken, ellet lopeta pelaamista. Ja saat usein itse valita, milloin lopetat; eli jatkat, jos olet koukussa (ja jos joudut lopettamaan kesken, tulee turhautumisraivari). Elokuva sen sijaan loppuu kun loppuu, ja silloin on pakko havahtua tähän maailmaan, ainakin hetkeksi, kunnes saa ladatuksi pesään uuden viihdeannoksen.
Nykytekniikalla toteutettu grafiikan realistisuus tekee eläytymisestä vielä voimakkaampaa. Käyttäjät kehuvat, että nykypelien kuvan realistisuus on sitä luokkaa, että sekoittuu elokuvaan. Yksityiskohtia myöten. Esimerkiksi välianimaatioissa saattavat esiintyä oikeat ihmisvartalot. Tämäkin tekee nykyajan peleistä vaikuttavampia kuin esim. 20 vuotta sitten tehdyt väkivaltaa sisältävät pelit ovat olleet. Jos joku kehuu pelanneensa ”iät ajat” ilman haittoja, ei hän oikeasti ole voinut pelata vastaavanlaisia pelejä niin kauan, että juuri näitten nykypelien tasoisten pelien haitat olisi vielä täysin selvillä hänen kohdallaan. Ja yksilön itse arvioima ”haitattomuus” on vain subjektiivinen arvio. Kuka tahansa voi mennä väittämään vaikkapa tutkivalle psykologille, että kokee itsensä huippuälykkääksi. Tai skitsofreenikko voi mennä sanomaan psykiatrille, että on ihan tasapainoinen, mutta lääkäri on seonnut. Sairaudentunnottomuus ei ole kovin harvinaista niillä, jotka ovat ihan kunnolla sekaisin, eikä riippuvuuden kieltäminen harvinaista niillä, joiden riippuvuuden kyllä ulkopuoliset huomaavat. Jos kysyttäisiin haitoista läheisiltä, nämä voisivat olla ihan eri mieltä.
Haittoja siis vähätellään mitä erilaisimmilla syillä…
Irrationaaliset, itsekritiikittömien ihmisten suosimat perustelut erilaisten haitallisten asioitten sallimisen puolesta ovat suorastaan rasittavia ja ärsyttäviä. Ei niissä ole mitään järkeä, oikeasti. Ne muistuttavat alkoholistin perusteluja siitä, miksi yhdestä kaljasta tai yhdestä ryyppyillasta ei ole mitään haittaa. Se haitta kun ei ole kirkkaana mielessä etukäteen. Se tulee jälkikäteen, ja sitten sitä ehkä hävetään, tai sitten se torjutaan mielestä vielä silloinkin. Ihmiset eivät suostu ajattelemaan epärakentavan toimintansa haittoja. Syyllisyys on liian kipeä asia kohdata. Mutta jospa kuitenkin yritettäisiin edes hetken aikaa miettiä esimerkiksi ylettömän seksiviihteen haittoja ja yllyttämistä promiskuiteettiin; sukupuolitauteja, heitteille jääviä lapsia, ylikansoitusta, tulevaa nälänhätää. Tai naisen asemaa maailmassa, jossa heille on ”kivaa” tehdä väkivaltaa, kun kerta peleissäkin sellainen on kiehtovaa ja hauskaa… Ja entäs rikollisuuden ihannointi, omatunnotta tappaminen ja varastaminen… Väkivallasta nauttiminen… Eikö ole kuitenkin aika epätervettä, jos sellainen alkaa tuntua mielenmaailmassa ”tavalliselta ja luonnolliselta”? Jos joku tässä kohtaa ajattelee, että tietenkään tämmöinen kehityssuunta ei ole hyvä, miksi se sitten hiljaa hyväksytään, ja sitä levitetään lastenkin omaksuttavaksi?
Kerrataanpa vielä: Kosketukseen reagoiva, yksityiskohdiltaan realistinen kakkakasa olohuoneessa vaikuttaa voimakkaammin kuin stabiilisti paikallaan lösöttävä, reagoimaton kakka, jota huonon pixels per inch -luvun takia tuskin kakaksi tunnistaa. Eli: pelit vaikuttavat voimakkaammin kuin sellainen viihde, jota vain katsellaan, osallistumatta ja vaikuttamatta itse tapahtumiin. Tämän pitäisi olla kyllin selvää maallikollekin. Harmi vain, että osa maallikoista ei ymmärrä väitelauseitten ja johtopäätösten logiikkaa. Sen verran älyä on normilapsellakin, että hän oppii, mistä napista saa pelin päähenkilön tekemään kaikkea hassun kiehtovaa, mutta kuka on vastuussa siitä, mitä lapsen aivoissa tapahtuu pelaamisen aikana ja jälkeen? Kuka antaa lapsen painaa nappia, jonka seurauksena hänen mielessään kuolee viattomia ihmisiä, tai lapsi joutuu vahingossa eläytymään hänelle hämmentävään, jopa ahdistavaan seksuaaliseen tapahtumaan?
Suggestiivisessa tilassa mieli ottaa vastaan vaikutteita… hyvässä ja pahassa
On aika rajoittunutta ajattelua, jos ei ymmärretä voimakkaan, lähes suggestiiviseen tilaan vetävän eläytymisen vaikuttavan ihmisen psyykeen. Jos pelin sisältö on humaani ja rakentava, eläytymisen kautta voi omaksua jotakin hyvää. Ja mitä enemmän pelaa ja eläytyy, sitä voimakkaampi on vaikutus. Käsittääkseni digitaalisista peleistä vain viitisen prosenttia on K18- pelejä. Eikö lapsille siis olisi muka tarjolla muunlaisia pelejä ihan kylliksi? Mutta tarjolla olevista peleistä, joissa on varmasti hauskoja ja hyödyllisiäkin mukana, kumma kyllä innostutaan kiihkeimmin niistä, missä tapetaan ja härskeillään, ja eläydytään pahantekijän seikkailuihin. Vaikuttaneeko tähän se, että sellaiseen materiaaliin on muun viihteen kautta jo ehditty tottua ja turtua, ja kaivataan aina vain lisää ja rankempaa?
Ihminenhän kyllästyy; toiset ihmiset vielä nopeammin kuin toiset. Sama ilmiö näkyy niissä ihmisissä, joiden toleranssi alkoholille kehittyy nopeasti. Heistä tulee ongelmakäyttäjiä. Näin lienee myös raakuuksista nauttimisen suhteen. Terapian vaikutukset aivoissa on jo pystytty todentamaan aivokuvilla. Myös väkivaltaan turtumisen aiheuttamia muutoksia aivoissa on tutkittu. Mitä jos muutos onkin ikävän pysyvä, ja pelien parissa kulutettujen vuosien mittaan menetetään jotakin ihmisyydestämme, kuten empatiakykyä? Entä sitten, jos lapsilla ja nuorilla tietyt, empatiasta vastaavat aivoalueet eivät edes kehity kunnolla, kun he saavat isoja annoksia turruttavaa ”viihdettä” aivoilleen kaiken muunkin aivoja syövyttävän informaatiotulvan lisäksi?
Jos viihteen suhteen ollaan tilanteessa, että kuluttajat haluavat aina vain rajumpaa ja kiihdyttävämpää, missä raja tulee vastaan? Vai siirtyykö itsensä kiihdyttämisentarve ennen pitkää todelliseen maailmaan, kun pelien todellisuus alkaa tuntuu liian ”epäaistilliselta”? Valitettavasti joillekin yksilöille saattaa olla jo käynyt näin. Toivottavasti muut älyävät tehdä täyskäännöksen ajoissa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen suosittelee peleistä paastoamista lapsille ja nuorille, jotka pelaavat liikaa. Paastoaminen voisi olla tarpeen aikuisillekin, ja muunkin viihteen suhteen. Kummasti alkaa vaatimatonkin ruoka maistua hyvältä, jos on jonkin aikaa syömättä mitään.
Ihminen ei reagoi todellisuuteen, vaan omaan tulkintaansa siitä
Sisällöllisiä haittoja vähätellään vetoamalla siihen, että raa’at tai pornahtavat kuvat ovat ”vain pikseleitä”, tai sisältävät ”vain digitaalisia hahmoja”. Vähättelijät eivät ymmärrä ihmismielen toimintaa. Ihminen ei reagoi kuvaan, vaan omaan tulkintaansa kuvasta, ja siitä herääviin sisäisiin mielikuviin. Esim. pelkkä tikku-ukkohahmo väkivaltaa ilmaisevassa asennossa voi herättää hyvin elävän sisäisen mielikuvan, joka vaikuttaa siihen, mitä katsojan mieleen nousee, ja millaisia toimintayllykkeitä hänessä herää. Pelkkä pystyyn nostettu keskisormikin herättää kaikenlaisia mielikuvia, siksi kai siihen reagoidaan varsin voimakkaasti… Niin että se ei ole mikään puolustus, että kyse on ”vain kuvista”. Jos ne raa’at kuvakohtaukset eivät enää herätä minkäänlaista inhoa tai ahdistusta, on syytä epäillä, heräisikö kyseisessä katselijassa kovin voimakasta ahdistusta raakoja uutiskuviakaan katsellessa. Valitettavasti ihminen turtuu väkivaltaan, siinä missä yliseksuaaliseenkin materiaaliin.
Tapetaanhan sitä leikisti örkkejäkin… miksei siis ihmisiä?
Viattomiin ihmishahmoihin kohdistuva väkivalta, ja yleensäkin erityisen raaka väkivalta tai kiduttaminen on tietysti myös eri asia kuin se, että tapetaan toisia kuten sodassa, tai että tuhotaan örkkejä, robotteja tai yleensäkin ei-inhimillisiä hahmoja. Samastuminen mielikuvaan ihmisen tappamisesta on siis selkeästi eri asia kuin eläytyminen robotin tappamiseen. Samalla tavoin kuin urheilusuorituksiin voidaan valmistautua mielikuvien avulla, eräänlaista henkistä valmentautumista on sekin, että eläydytään tekemään mielikuvissa asioita, joita ei oikeasti (ainakaan vielä) ole tehnyt. Voiko siis ihmishahmojen tappaminen mielikuvissa valmentaa (tahattomastikin?) siihen, että voi joskus kylmäverisesti tappaa oikeankin ihmisen? Huoli ei ole ihan hatusta vedetty. Ja vaikkei tällainen riski koskisikaan kuin vain murto-osaa väkivaltapelien kuluttajista, yksikin viattomien tappamiseen ”valmentautunut” yksilö on yhteisön kannalta liikaa.
Saahan sitä oikeastikin intiimielämää viettää… Mutta ei lasten nähden, eikä saisi raiskatakaan!
Yleisökeskusteluissa on esim. todettu, että esitetty väkivalta, johon voimakkaasti eläydytään, on haitallisempaa kuin pornahtavatkaan seksikohtaukset. Mutta jos kuvattu seksi on alistavaa, tai väkivaltaista ja esineellistävää, eihän sekään haitatonta ole. Jos kohteena, alistetussa asemassa on useimmiten nainen, asettaahan se naisen inhottavaan rooliin, joka voi sitten puolittain huomaamatta todentua tosielämässäkin. Seksin ilmaantuminen peleihin mielletään ”normaaliksi” ilmiöksi, ”kun sitä on elokuvissa ja tv-sarjoissakin”. Kun jokin ilmiö yleistyy, tuleeko siitä automaattisesti normaalia? Ja onko tällainen normaali aina rakentavaa? No kun juodaan sielläkin, miksei meilläkin. Ja kun kerta aikuisetkin juo, miksei nuoretkin, kun se on jo niin yleistä. Ja kun kerta isovelikin pelaa niin paljon, mikset pikkuvelikin voisi pelata kuusi tuntia, kun kaikkihan pelaa. Ja kun kerta rikollisuus on yleistynyt, sehän on ihan normaalia, miksei siis voisi itsekin tehdä jotain laitonta… Ja jos kerta on sallittua esittää pelissä esimerkiksi ilotytön tappaminen (=rikos), joku pelintekijähän voi ajatella, että on yhtä lailla sallittua lisätä peliin pedofiilinen kohtaus (=rikos). No, kaipa niitä on jo elokuvissakin, eikä sitäkään pidetä tällaiseen toimintaan yllyttämisenä, joten… miksei siis peleissäkin saisi? (En tiedä, onko sellaisia kohtauksia olemassa, kun en ole tässäkään asiassa riittävän ”sivistynyt” nykykulttuurisesti…) Tässä vaiheessa paatuneet kanssaeläjät kenties säälittelevät minua, kun en tiedä mitä kaikkea muuta iljettävää maailmassa on. No, minua säälittää enemmän se, jos on jo niin paatunut, ettei reagoi iljettävyyksiin. Säälittää, että ihmisten pitää tietää niin paljon pahaa. Säälittää, että lasten pitää nähdä ja syödä niin paljon sitä ”kökköä”.
Muutama sana GTA – pelisarjasta…
Jossain suomalaisessa GTA:n jonotusmyynnissä tarjoiltiin nettijutun mukaan ”GTA- henkistä” rappia ja tanssityttöjä… Erityisesti miespuolisten massahysteriaa? Jos joku ei tiedä kyseisestä pelistä mitään, tässä muutama kuvaileva lause:
Sankari, jonka seikkailuun eläydytään, on rikollinen.
Hän voi tehdä mitä vain pelkäämättä henkensä puolesta, koska vaikka hän kuolisi, hän herää aina henkiin
Hän voi vaikkapa ”rietastella” strippareitten tai ilotyttöjen kanssa, juoda viinaa ja polttaa kannabista
Hän voi hakata ja tappaa ostamansa ilotytön
Hän voi käyttää pesäpallomailaa tai moottorisahaa ihmisten telomiseen, ja ”veri vain roiskuu”, ja ajella varastamillaan autoilla viattomien ihmisten päälle
Rikoksia tekemällä sankarimme kohoaa alamaailman eliitissä ylöspäin.
Joku kirjoittaja hehkuttaa varsin kaunopuheisesti: ”GTA on lähes arvostelun ulkopuolella. Se on instituutio, jonka kasvatteja me nykypelaajat olemme. Se on uskonto ja raaka todellisuus samassa paketissa…” … ”GTA on toiveet täyttävä aikuisten seikkailupuisto.” ”…riiston musikaali, josta melkein häpeää nauttivansa.” Joo, miksi vain ”melkein” häpeää? Hävettääkö joillakin ihmisiä myöntää tuntevansa häpeää moraalittomuudesta nauttimisesta?
Useimmilla ihmisillä varmasti hävettäisi tunnustaa se että nauttii ihmisten tappamisesta ja esineellistävästä pornosta. Kirjoitus tuo selkeästi esille, miten ”helvetillinen” GTA- pelimaailma on. Ihannoiden sitä. No… miksi sellaisista asioista nauttisi keinotodellisuudessa, jos niistä ei jollain alitajuisella tasolla saattaisi nauttia todellisuudessakin? Ainakin toisin päin yhteys on olemassa. Siis, ihmiset, jotka tekevät raakuuksia todellisessa elämässä, nauttivat niistä myös keinotodellisuudessa. Ja toisaalta, ihminen, joka kavahtaa raakuutta mielikuvamaailmassa, kavahtaa sitä myös todellisuudessa.
Mutta miksi ylipäätään on tarjolla viihdettä, joka on niin haitallista, että se on lailla kielletty alle 18-vuotiailta? Jatkan vielä tästä aiheesta… ELI EI TÄMÄ VALITETTAVASTI VIELÄ TÄHÄNKÄÄN LOPU...
Tästä piti alkujaan tulla ihan yksinkertainen blogiteksti; osin asiatietoa sisältävä, osin moraalinen kannanotto liittyen väkivaltaa ja seksiä sisältäviin digitaalisiin peleihin ja siihen, että niitä pelaavat liian nuoret ihmisenalut. Aiheeseen perehtyessäni ja kirjoittaessani tämä juttu vain alkoi syystä tai toisesta paisua. En ole pystynyt kirjoittamaan tätä yhdeltä istumalta. On niin paljon selitettävää. Ja yritän hakea rakentavaa tapaa käsitellä tätä voimakkaita tunteita herättävää aihetta. Yritän ymmärtää ja olla olematta ilkeä kenellekään, mutta se on vaikeaa, kun on siinä määrin huolissaan, ja inhottaa koko ilmiö.
Digitaalisten pelien yleisistä haitoista käydään kiivastakin keskustelua. En edes jaksa luetella niitä kaikkia haitoiksi mainittuja, mitä tulee sähkölaitteista sinänsä tai tuntikausien paikallaan könöttämisestä, enkä nyt aio pakista verenpaineen noususta, epilepsiakohtausten riskeistä, unettomuudesta tai muusta sellaisesta. Tai siitä, että varhain aloitettu pelaaminen altistaa peliriippuvuudelle aikuisuudessa. Mutta terveyshaittojahan tulee televisionkin katselusta, tai lukemisesta… Ja tietyt pelisovellukset ovat opettavaisia ja jopa terapeuttisia. Ja on lukuisia pelejä, joista ei ole sen kummemmin haittaa kuin hyötyäkään, siis henkisesti. Sisältö ratkaisee. Niinpä pohdiskelen nyt enemmänkin tietynlaisten digitaalisten pelien henkisiä ja moraalisia haittoja, enkä sitä, onko yleisesti ottaen miten terveellistä viettää aikaa pelikoneen ääressä…
VAROITUS: Tämä teksti sisältää asioita ja näkemyksiä, jotka saattavat tuottaa pahaa mieltä niille, jotka ovat erityisen innostuneita tai jopa riippuvaisia K18- viihteestä. Jos sinä lukija olet alle 18-vuotias, sinun ei pitäisi kokemusperäisesti edes tietää, mistä puhun. Jos sinulla on kokemusta näitten pelien pelaamisesta, joku on mahdollisesti syyllistynyt rikokseen, tai on aihetta lastensuojelulliseen huoleen. Jos olet alle 18-vuotias ja haluat puolustella K18- pelien pelaamistasi, neuvoisin kertomaan ne puolustelut vanhemmillesi. Tai vaikka suoraan poliisille, jos olet saanut pelin laittomasti haltuusi. Jos joku muu kehottaa ja houkuttelee sinua pelaamaan K18- peliä, hän toimii lainvastaisesti.
”Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.”
Olen täysin tietoinen siitä, että mielipiteeni ja näkemykseni tästä aiheesta tulee herättämään joissakin lukijoissa syyllisyyttä ja joissakin kenties suuttumusta tai jotakin muita tunteita. Jopa pelkkä asiatieto voi nostaa karvat pystyyn ja herättää tarpeen kyseenalaistaa ja väittää vastaan; ymmärsipä asian tai ei. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole arvostella yksittäisiä ihmisiä heidän harrastuksistaan, vaan tuoda esille ilmiö, joka voi olla haitaksi monille ihmisille, vieläpä lisääntyvässä määrin. Niin että jos aiheutan suuttumusta tai syyllisyyttä, voisinko olla aiheuttamatta sitä muutoin kuin jättämällä mielipiteeni kokonaan sanomatta? Ja jos näkemykseni suututtaa, eikö se ole merkki siitä, että lukija ottaa sanomani kylliksi tosissaan reagoidakseen siihen? Heitän nyt kalikan, ja jos joku älähtää ja yrittää purra, tiedän osuneeni kipeästi.
Pohjimmainen tarkoitukseni on heittää se kalikka kohti yhteistä vihollista; ei kiistellä makuasioista ja mieltymyksistä, tai varsinkaan ruveta irrationaaliseen väittelyyn sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät maallikkoina yksinkertaisesti voi tietää riittävästi esim. ihmisen aivotoiminnasta tai moraalin kehittymisestä. Tietämättömyys on täysin ymmärrettävää, eikä siitä kellekään pidä suuttua. Olisi ahdistavaa, jos joku suuttuisi minulle siitä, etten tiedä riittävästi kvanttifysiikasta ymmärtääkseni jonkun ihmisen väsäämää artikkelia siitä aiheesta. Viittaan ”maallikolla” tässä yhteydessä ihmisiin, joilla ei ole riittävästi tietoa kehityspsykologiasta tai neurobiologiasta. Omiin näkemyksiini vaikuttaa luonnollisesti se, että olen psykologi. Olen lisäksi lueskellut oman kiinnostukseni mukaan kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Eli asiatieto tässä tekstissä on psykologiaa. Moraalinen kannanotto taas on henkilökohtainen mielipiteeni. En tarkkaan ottaen tiedä, missä määrin oman alani ihmiset ovat huolissaan tähän aiheeseen liittyvistä laajemmista moraalikysymyksistä. Toivottavasti ovat.
”Yhteinen vihollinen” tässäkin yhteydessä on kaikki sellainen vaikutus, joka vähentää ihmisen empatiakykyä. Veikkaan, että lähes kuka tahansa ihminen joutuu joskus sellaisen tilanteen eteen, että huomaa olevansa varsin kurjassa asemassa, jos maailmasta ja ihmisistä on kadonnut kyky empatiaan. Ja ne, jotka eivät empatiaa koe tarvitsevansa, eivät sitä myöskään toisille osoita.
Kysymys kuuluu: Haluammeko elää maailmassa, jossa saa tehdä mitä tahansa toisista piittaamatta, vaikka tappaa tai kiduttaa, kunnes joku tappaa meidät? Vai maailmassa, jossa pyrimme rakentamaan omaa hyvinvointiamme samalla kuin muittenkin hyvinvointia, ja autamme niitä, jotka eivät itse kykene lisäämään hyvinvointiaan?
Jos vastaat ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi, sinä tuskin edes haluat lukea eteenpäin. Jos taas vastaat toiseen kysymykseen myöntävästi, koeta olla kärsivällinen, vaikka kalikka kalahtaisi tässä asiassa sinun kylkeesi.
Tulen myöhemmin selittämään, miksi interaktiivinen, haitallisia käytösmalleja sisältävä ”viihde” on vielä hieman pulmallisempi asia kuin pelkkä töllötettävä materiaali. En todellakaan väitä, etteikö töllötettäväkin, sisällöllisesti haitallinen materiaali olisi… niin, haitallista! Ei ohjelmissa ja elokuvissakaan ikärajoja turhan takia ole. Itse asiassa media on täynnä haitallista materiaalia ilmankin ikärajoja, ja voisin niistäkin keksiä sekä moraalista ”niuhottamista” ja että ihan psykologisia näkemyksiä. Vaikkapa siitä, miten median välittämät ulkonäkökäsitykset vaikuttavat itsetuntoon tms. Mutta yleisesti ottaen on aika turhauttavaa yrittää selittää järkevästi tai varsinkaan tieteellisesti asioita ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta ole järkevässä mielentilassa tai yleensäkään tieteellisesti suuntautuneita. Mutta minkäs sille mahtaa? En minäkään aina jaksa ymmärtää ja olla järkevä. Joskus olisi hyvä yrittää. Ei voi oikein kritisoida, ellei edes ymmärrä, mistä on kyse.
Ymmärrän siis, etteivät kaikki ymmärrä, mitä haittaa väkivaltaisesta materiaalista tai sukupuolielämän levittelystä kaiken kansan silmille on. Eivät, vaikka miten selittäisi. Toivon, että lukija olisi henkisesti kypsä ihminen, joka olisi parhaillaan järkevässä mielentilassa, eikä hermostuisi heti, ja edes yrittäisi ymmärtää, ja mahdollisesti veisi viestiä eteenpäinkin. Niihin, jotka eivät ymmärrä, vaikka miten selittäisi (älyllinen kapasiteetti ei riitä, tai ei huvita ymmärtää) puree vain ”keppi” (= lain määräämät sakot ja muut rangaistukset) tai ”porkkana” (jokin mielihyvää tuottava palkinto). Jotkut eivät siis kenties halua ymmärtää, vaikka älyä olisi riittävästi. Se on varsin harmillista. Tämä on nimittäin vastuukysymys. Jos olet aikuinen, olet vastuussa itsestäsi, ja mahdollisista lapsistasi, ja yhteiskunnan jäsenenä olet myös ”yhteisvastuullinen”. Olisi aika tärkeää yrittää ymmärtää, vaikkei huvittaisi… Ja sitten on niitä ihmisiä, joilla ei ole omatuntoa, jotka eivät edes välitä ymmärtää, eivätkä välitä haitallisista seurauksista, vaikka teoriassa ymmärtäisivätkin asian.
Käsittelen nyt siis erityisesti digitaalisia K18- pelejä. Yleensä K18- merkinnän saavat pelit, joissa on erityisen raakaa, veristä ja viattomiin kohdistuvaa väkivaltaa. Uudempi ilmiö on joihinkin peleihin ilmestynyt pornahtava seksi, jota ei sitäkään tietysti pitäisi alaikäisille tarjoilla. On outoa, jos tuossa edessä olevan K- kirjaimen merkitystä ei tiedetä. Se tarkoittaa yksiselitteisesti KIELLETTYÄ. Mutta käytännössä alaikäiset saavat jostain käsiinsä näitä pelejä, ja ne toimivat vähän kuin huumausaine. Niitten pelaamisen jälkeen mikään muu ei kumma kyllä enää tunnukaan yhtä jännältä, ja pelaamista ja pelejä puolustetaan irrationaalisen raivokkaasti; ”Kaikki hauskako pitää kieltää!” – tyyliin. K18- pelien sisältö tuskin on välttämättömän hyödyllistä ja rakentavaa aikuisillekaan, mutta jokin näissä peleissä kiehtoo ainakin tietynlaisia aikuisia, ja lapsille ja nuorille lisäkiehtovuutta antaa se, että ne ovat heiltä, syystä tai toisesta, kiellettyjä.
On surullista, että monien ihmisten elämä on niin kurjaa, psyykkisesti köyhää tai ylikuormittavaa, että helpotusta etsitään liikaa (ajallisesti, tai suhteessa muihin asioihin, joista voisi saada mielekkäitä kokemuksia) digitaalisesta viihteestä. Ja kyse voi olla aika rajusta viihteestä; jopa epämoraalisesta. Mikä esimerkiksi raa’assa väkivallassa kiehtoo? Fysiologinen jännitystila alivireyden ”lääkitsemiseksi”? Epätodellinen, hormonien virittämä ”pöhnäkokemus” vastapainona arjen harmaudelle? Vai onko kyse tarpeesta samaistua uhkaajaan, jottei tätä tarvitse enää pelätä? Siis että mennään pahuuden puolelle, kun tämä tuntuu liian pelottavalta ja mahdottomalta voittaakaan…
Jos joku K18- pelien aikuinen ”puolustaja” vielä tässä vaiheessa lukee tätä ”ärsyttävää” kirjoitusta, tässä suora puhuttelu näitten pelien harrastajille ja pelien levittäjille:
Ok, K18–pelit, joissa on brutaalia väkivaltaa ja esimerkiksi väkivaltaista seksiä, ovat lain mukaan sallittuja täysi-ikäisille. Subjektiivisesti koettuna niistä ehkä tuntuu olevan teille pelkkää hyötyä. Ymmärtäkää kuitenkin, että niistä voi olla lapsille, nuorille ja yleensäkin toisille ihmisille ja yhteisölle vahinkoa, vaikkette itse kokisikaan niistä olevan haittaa. Ette voine kuitenkaan vielä todistaa, etteikö haittaa saata tulla teille itsellennekin jossain vaiheessa. Kun sellaista viihdettä kerta on olemassa ja se on ehkä tullut teille niin tärkeäksi, ettette pysty luopumaan siitä, pitäkää se kuitenkin edes poissa alaikäisten ja muitten siitä kärsivien silmistä ja huolehtikaa siitä, ettei haittoja oikeasti tule muille, eikä itsellenne. Viime kädessä viranomaiset ottavat haittoihin kantaa. Jos olette niin syvällä harrastuksenne parissa, ettei sivullisten kärsimys enää liikuta teitä, ymmärtäkää, että jo se on yksi syy huoleen. Sivullisten mahdollisen kärsimyksen tulisi tuottaa syyllisyyttä. Jos se ei sitä tuota, teillä on ongelma.
Seikkaileeko joku tuntemasi lapsi julmassa ja härskissä bittitodellisuudessa?
Jätettäköön nyt hetkeksi ”rauhaan” ne aikuiset, jotka tällaisella viihteellä itseään viihdyttävät, ja ollaan aiheellisesti huolissaan alaikäisistä…
Kiusallinen kysymys: miksi vanhemmat eivät valvo ikärajoja sen enempää digitaalisten pelien suhteen kuin elokuvissa ja tv-ohjelmissakaan, tai nettisivustoilla? Miksi alaikäisten annetaan ”nauttia” K18- viihteestä, vaikka ”K18” merkitsee yksiselitteisesti vain aikuisille tarkoitettua sisältöä, eikä sitä olisi kielletty alaikäisiltä, ellei siitä tiedettäisi olevan jotakin haittaa? Luulevatko vanhemmat, että K18- merkintä viittaa pelin vaikeustasoon, ja että se on merkki älykkyydestä, että oma lapsi pelaa aikuisten pelejä? Voivatko jotkut vanhemmat edelleen mieltää kaikki digitaaliset pelit ”lasten leluiksi”? Vähän niin kuin luullaan, että kaikki sarjakuvat on muka lapsille tarkoitettuja…
Puutteellista valistusta vai leväperäisyyttä suositusten noudattamisessa? Vai molempia?
Aiheesta ei kai sitten vieläkään ole valistettu tarpeeksi, koska K18- pelien sisältö tulee ehkä yllätyksenä monille vanhemmille. Ikärajaluokittelun tarkoitus on lisätä kuluttajien tietämystä peleistä. PEGI- merkintä, joka tarkoittaa ikärajaa 3, 7, 12, 16 tai 18, esitetään pakkauksen etu- ja takakannessa. Merkinnän tarkoitus on antaa luotettavaa tietoa pelin soveltuvuudesta alaikäisille: se liittyy siis pelin sisältöön, soveltuvuuteen ja mahdolliseen haitallisuuteen alaikäisille. Luokitus ei kerro pelin vaikeudesta tai sen pelaamiseen tarvittavista taidoista. PEGI:n pelihausta voi hakea tietoa peleistä, jotka on julkaistu sen perustamisvuoden 2003 jälkeen. Myös Mediakasvatus ja kuvaohjelmakeskuksen sivuilta löytyy tietoa pelien ikärajoista. Yksiselitteisesti aikuisille tarkoitettuja ohjelmia (esimerkiksi pornografia ja gore-elokuvat) ei tarvitse luokitella. Ne merkitään erilaisella merkinnällä kuin luokitellut, alle 18-vuotiailta kielletyt ohjelmat. Näitten merkintöjen ymmärtäminen ja noudattaminen on vanhempien vastuulla. Sopivan viihteen valintaa ei saa jättää lasten vastuulle sen enempää kuin lasten ulottuville saisi jättää lääkkeitä tai myrkkyjä tai tulitikkuja…
K18- pelit ovat siis niin sanottua ”aikuisviihdettä” siinä missä väkivalta- ja pornoelokuvatkin. K18 -viihteessä voi olla erittäin voimakasta ahdistusta herättävää materiaalia, esimerkiksi järkyttävää, yksityiskohtaista kuvausta julmuuksista ja perversioista, ja ihannoiden esitettyä itseä tai muita vahingoittavaa käyttäytymistä. Ja seksikohtauksia, joissa sukuelimet näytetään yksityiskohtaisesti, ja seksi voi olla vaikka miten perverssiä ja väkivaltaista. (Jo yli 16-vuotiaillekin tarkoitetussa viihteessä on väkivaltaa ja avointa seksiä, ja myös väkivaltaista seksiä!)
Laki suojelee lapsia haitalliselta materiaalilta. Miksi vanhemmat eivät suojele? Eivätkö vanhemmat enää tunnista haitallista sisältöä, ”kun sitä tulee muutenkin joka tuutista”? Mutta onko pakko pitää niitä tuutteja aina auki?
Vain aikuisille tarkoitettujen ohjelmien ja pelien luovuttaminen alaikäiselle on rikoslain vastaista. Tässäpä lainaus lakitekstistä:
”15 § Lapsen kehitykselle haitallinen kuvaohjelma
Lapsen kehitykselle haitallisena pidetään kuvaohjelmaa, joka väkivaltaisuutensa tai seksuaalisen sisältönsä vuoksi tai ahdistusta aiheuttamalla taikka muulla näihin rinnastettavalla tavalla on omiaan vaikuttamaan haitallisesti lapsen kehitykseen.”
Tämä on niin sanotusta ”kuvaohjelmalaista”, johon niin elokuvien kuin pelienkin ikärajat perustuvat. Se on luonteeltaan lastensuojelulaki, eli sen tarkoitus on suojella lapsia ohjelmien ja pelien mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta. Lapsen emotionaaliset ja kognitiivisista taidot kehittyvät vähitellen. Niissä voi olla suuriakin yksilöllisiä eroja. Totta kai vanhemmat herkästi pitävät omaa lastaan henkisesti kypsempänä ja taitavampana kuin muita lapsia. ”Kyllä meidän Matti ymmärtää, ettei niin saa oikeasti tehdä…” Jos Matti ei sitten ymmärräkään, syy on sitten kai muka olosuhteissa eikä vanhempien älyssä? Jos aikuinenkin saattaa joskus huomaamattaan tulla suggeroiduksi, eikö sitten lapsi? Ja jos vanhemmillakaan ei ole näkemystä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, miten he osaavat ohjata lastaankaan? Jos vanhempi ei noudata lakia, onko ihme, jos lapsikaan ei sitä pidä niin tärkeänä? Mutta onko omalla turtumuksella pakko turruttaa jo alaikäistenkin mielet?
Lapset ja nuoret saavat raivareita, kun heitä yritetään estää pelaamasta näitä kiehtovia pelejä. Vähän kuin lapselta tempaistaisiin tikkari ilkeästi suusta, onhan se tuskallista, että jokin itselle mielihyvää tuottava asia yhtäkkiä yritetään kieltää. Mutta laki sanoo, että vanhemmat ovat vastuussa. Tällä hetkellä rikoslain mukaan se, joka antaa alle 18-vuotiaalle käyttöön K18-merkityn ohjelman tai pelin, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Ei siis pitäisi antaa naapurin lapsukaisten tulla kylään pelaamaan oman nassikan kanssa K18- peliä. K18- pelin antaminen omalle alaikäiselle kullannupulle ei vielä ole rikos, mutta rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta on esittänyt, että ikärajamerkinnän ”K18” saaneiden ohjelmien ja pelien antaminen omille lapsille pitäisi olla rikoslaissa rangaistavaa. Aika kummallista onkin, miksi omaa lasta pitäisi suojella vähemmän kuin vieraita lapsia; tai että haitan tuottaminen omalle lapselle on sallittua, mutta vieraalle ei. Olisihan se vähän outoa, jos omaa lasta saisi lyödä, kun naapurin lapsiakaan ei saa...
Tiedotus siis tökkii, ja mainontakin hämmentää…
Vanhempien puolustukseksi on todettava, että ehkei ikärajoista ole tosiaankaan tiedotettu ja valistettu tarpeeksi. Niitä päinvastoin ”hämmennetään” erilaisilla irrationaalisilla puolusteluilla mediassa, kuten pelejä puolustelevissa nettikeskusteluissa. Haitoista tuskin varoitellaan myöskään pelien pakkauksissa tai mainonnassa. Ja miksipä varoiteltaisiin; silloinhan vanhemmat, joiden käsissä päätös pelin ostamisesta tai ostamatta jättämisestä on, saattaisivat tajuta olla ostamatta peliä, ja myynti vähenisi… Ja kun oma alaikäinen vieläpä vaatii, selittelee, perustelee ja valehtelee, ja vanhemmassa herää huoli, että oma kullannuppu saattaa jäädä paitsi jostakin tärkeästä kulttuuri-ilmiöstä, josta muutkin saavat nauttia… tai ei pääse siihen kivaan kaveripiiriin, jossa harrastetaan mielikuvissa viattomien tappamista ja irstaillaan. No, ”fiksuimmat” nuoret valehtelevat ikänsä, väärentävät pelien etikettien ikärajamerkintöjä tms., eli juksaavat niin nettikauppoja kuin omia vanhempiaankaan. Eipä kai ole ihme, jos sellaisen moraalin omaavalla nuorella huvittaa eläytyä vaikkapa rikolliseen pelimaailmaan.
No, syystä tai toisesta kaikki vanhemmat eivät siis vieläkään ymmärrä, ettei K18- rajoitus ole vihje siitä, että lapsesi on älykäs, jos osaa pelata tätä peliä. Nämä pelit ovat kaukana älyllisyydestä. Kerrataanpa vielä kerran: K18- merkintä tarkoittaa, että tuote sisältää jotakin alaikäiselle haitallista, ja että teet rikoksen, jos välität kyseisen tuotteen alaikäisille (esim. lapsesi kautta tämän kavereille).
Hoh hoi. En jaksaisi aina vain ymmärtää ihmisiä, etenkään ihmismassoja, jotka käyttäytyvät irrationaalisesti. Mutta yritän, etten suuttuisi enempää. Arvelen, että laumasieluisuus vaikuttaa tässäkin. Ei uskalleta poiketa massasta, edes eettisistä syistä. Pelätään, että lasta haittaa enemmän se, että hän on ”ulkona” siitä muusta yhteisöstä, jossa esim. pelataan tiettyä lapsilta kiellettyä peliä. Todellisuudessa kyse voi kuitenkin olla vain parista muusta lapsesta, jotka ovat saaneet käsiinsä tällaisen ”kivan” pelin, jota ei kuitenkaan haluta vanhemmille esitellä. Kuka vanhempi oikeasti uskoo vielä lapsensa ”no kun kaikilla muillakin on” – perusteluihin? Ne vanhemmat varmaan, jotka toimivat itse samalla tavalla aikuisten maailmassa. Tehdään niin kuin kaikkien muidenkin luullaan tekevän, ja hankitaan sitä mitä luullaan kaikilla muillakin olevan. Koska luullaan, että se tekee minustakin onnellisen ja hyvinvoivan, kun olen samanlainen kuin muut. (Siis samanlainen kuin ne toiset onnettomat, jotka myös kuvittelevat olevansa onnellisia sitten kun ovat samanlaisia kuin muut…)
Siinä näyttäisi olevan eroja, missä määrin eri K18- peleissä on lapsille haitallista materiaalia. Jotkut pelit ovat saattaneet saada K18- merkin esim. jonkin yksittäisen raa’an kohtauksen takia, kun taas joissakin peleissä viattomiin kohdistuva väkivalta on osa pelin perusideaa. Sisältöön tarkemmin perehtymättä lienee mahdotonta vertailla eri pelejä niitten haitallisuuden kannalta. On varmasti vähemmän haitallisia K18- pelejä, joissa saattaa olla lapsille ”siedettäviä” osuuksia. Ja sitten niitä varsin tökeröitä pelejä, joita ei kannata edes vilauttaa lapsille, ja kaikkea siltä väliltä. Siinäkin on eroja, onko joku peli tehty ”parodian sävyyn” niin että kaikki törkeys vetäistään rajusti yli. Mutta pitäisi olla yleisesti tiedossa, etteivät lapset ymmärrä parodiaa, eivätkä varmasti kaikki aikuisetkaan! Niin että henkisiä haittavaikutuksia voi tulla, vaikka pelien suunnittelijat, tekijät ja pelaajat kokisivat itse vain pelleilevänsä väkivalta- ja seksimielikuvilla. Vitsinä lausutut härskiydet voivat sattua yhtä lailla kuin leikkimielinen napautus nenään… Eikä kumpaakaan pitäisi harrastaa lapsen seurassa.
K18- ikärajaan kannattaa siis suhtautua yksiselitteisesti, ja esittää tämä myös omalle lapselleen yksiselitteisesti. Alaikäisiltä kielletty. Ja lakitekstin lainaus liitteeksi, ellei lapsi tai nuori muuten usko. Se on kyllä sitten aika kummallista, jos vanhempi itse suhtautuu lakitekstiin vähättelevästi. Syytä lastensuojelulliseen huoleen?
TÄMÄ EI VALITETTAVASTI LOPU TÄHÄN, VAAN JATKUU TOISESSA TEKSTISSÄ!
