keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Takaisin luontoon!



Aivan kuin luomakunnan kruunu luisuisi pois päästä – onko ihmisen luontoyhteys hukassa?

Nanoteknologia, geenimanipulaatio, keinoelinteknologia, humanoidirobotit… En aio ajatella niitä juuri nyt, vaan mietin paljon yksinkertaisempia asioita, ja oikeastaan varsin vastakkaista teemaa. Törmäsin joskus Metsähallituksen Luonto liikuttamaan – hankkeen yhteydessä esitettyyn listaan ”10 syytä liikkua luonnossa”. Se on suorastaan inspiroiva listaus luontoliikunnan ja jopa pelkästään luonnossa oleskelun hyödyistä. Jo ensimmäiseksi todetaan, ettei luonnossa tarvitse edes hikoilla, tai oikeastaan edes liikkua, koska jo pelkkä muutaman minuutin luontoympäristössä oleskelu lisää hyvinvointia. Terveyttä edistävää ja paranemista nopeuttavaa on jo pelkkä luontokuvien katselukin. Merkityksensä on silläkin, mitä ikkunasta ulos katsellessaan näkee; luontomaisemaa vai rakennuksia. Ikkunasta katselu voi parhaimmillaan olla arjesta irrottava kokemus; hetkeen pysähtyminen, kokemus yhteydestä johonkin suurempaan.

Luonto tarjoaa loputtomasti esteettisiä elämyksiä, isossa ja pienessä mittakaavassa. Luonnossa oleskelun on todettu lisäävän myönteisiä tunteita, vähentävän ahdistusta ja tasaavan mielialaa. Luontoympäristö virittää tai saattaa innostaa liikkumaan ja se tehostaa liikunnan terveysvaikutuksia. Luonnossa oleskelu kehittää vastustuskykyä. Luonto laskee tutkitusti stressihormonien määrää, alentaa sykettä ja verenpainetta. Luonnossa liikkuminen edistää motorisia perustaitoja. Mättäillä ja kivikoissa tulee tasapainoiltua ihan luonnostaan. Myös oppimisvalmiuksien väitetään kehittyvän luonnossa; tarkkaavaisuus ja keskittyminen vahvistuvat.


Ihmiset suhtautuvat toisiinsa myönteisemmin luontoympäristössä, ja vuorovaikutus ja luottamus lisääntyvät. Enpä oikeastaan ihmettele sitä, koska tietysti toisiin suhtautuu rennommin, jos on muutenkin rento olo. Ainakin itselleni on huomattavasti helpompi väistellä toisia ihmisiä ja saada oma huomio miellyttäviin asioihin, jos olen vieraampien ihmisten kanssa vaikkapa metsässä kuin neljän seinän sisällä. Rasittavat ihmiset eivät rasita ollenkaan niin paljon, kun he uppoavat luontoympäristöön. Heidän persoonansa suorastaan kutistuvat ja mitätöityvät kaiken sanomattoman ihmeellisen ja kauniin virikepaljouden äärellä…

”Luontoilun” hyvä puoli lienee sekin, että se on yleensä ilmaista ja kaikille sallittua. Mutta kaikki eivät valitettavasti pääse luontoympäristöön niin helposti kuin ne onnekkaat, joilla luontokokemus alkaa jo ikkunasta katsoessa. Se että luontoympäristön läheisyyden on todettu pidentävän elinikää, voisi olla hyvä syy pyrkiä säilyttämään puistoalueita kaupunkiympäristöissä ja metsiköitä taajamissa, ja ylipäätään pitämään huolta siitä, että maapallo pysyisi sinivihreänä. Toisaalta jotkut kaupungeissa asuvat saattavat osata arvostaa puhdasta luontoa paremmin kuin jotkut sellaiset maalla asuvat ihmiset, joille luonnonläheisyydestä on tullut itsestäänselvyys. Moni onnekseen asuu luonnon keskellä ja todella arvostaa sitä. Joku taas asuu keskellä kaupunkia, eikä edes haluaisi minnekään metsään ryvettymään.

Liian monet ovat valitettavasti kadottaneet ”luontoyhteytensä” ja alkaneet suosia rakennettua ja sähköistettyä ympäristöä. Ja samalla he tekevät - usein ymmärtämättömyyttään, joskus piittaamattomuuttaan - oman osansa eliökunnan elinolosuhteittensa tuhoamisessa. Sairasta… ja sairastuttavaa. Mutta nykypäivänähän voi ainakin yrittää ylläpitää ”elinvoimaisuuttaan” monenlaisilla keinotekoisilla tavoilla, ja ehkä sellaiset luonnottomat terveydenhoitotavat välttävät paremman puutteessa, tai jos ei paremmastakaan tiedä. Luulenpa vain, että moni olisi kokonaisvaltaisesti terveempi olento, jos juoksentelisi tuolla metsissä jänisten perässä päivät pitkät, tai loikkisi jäniksenä puskasta toiseen ja pysähtyisi välillä puputtamaan haavankuorta.

Jos ihminen unohtaa, että on osa luomakuntaa, millainen säälittävä automaattiohjauksella toimiva robotti hänestä tuleekaan…


LUE YLEN juttu aiheesta.