Ukkonen jyrisee parhaillaan, ja jahkailen päivittäisinkö tätä blogia enää vai en. Viime aikoina on ollut akuutimpaa ja tärkeämpääkin tekemistä, ja on turhauttanut kirjoittaa mitään kellekään laajemmallekaan yleisölle, vaikka ehkä olisi ollutkin asioita, joista olisi voinut pakinoida tai jauhaa omaa sylttyään. Olen siis jättäytynyt rutkasti jälkeen summittaisesta ajatuksestani kirjoitella jotakin ehkä suunnilleen kerran kuukaudessa.
Ei liene tarpeen antaa enempää selityksiä hiljaisuudelleen, tai vaikenemiselleen, kumpi sitten tuleekaan ensin. Joskus vaikeneminen on viisasta, joskus typeryyttä siinä mielessä, ettei osaa sanoa mitään. Joskus se vastuuttomuutta, kun ei sano jotain tärkeää, vaikka olisi velvollisuus tiedottaa tai varoittaa… Kaikenlaista tähän päähän mahtuukin; vaikenemiseen liittyen. Niin tyhjyyttä kuin täyteyttä; sekä kirkkautta että sumeaa sotkua. Onko hiljaisuus tyhjyyttä vai täyteyttä; onko vaikenemisen takana liian sotkuinen mieli? Mutta ei siitä sen enempää, etten mene sekaisin...
Olen vapaahetkinäni muokannut pitkää, jonkinlaiseen sadunomaiseen varhaiskeskiaikaan sijoittuvaa romaanisarjaa; satoja sivuja, ja lähinnä vain omaksi huvikseni. Tarinassa on enemmän kuvausta ihmisten mielensisällöistä ja ihmisten välisistä asioista kuin ulkoisista tapahtumista; hengellisesti sävyttynyttä psykologista tematiikkaa, joka ei ole ajasta riippuvainen. No, mitäpä siitäkään? Huvinsa kullakin.
Lukaisin noita aiempia blogitekstejäni ja totesin, että jotain asiaa minulla on näköjään joskus ollut muillekin ihmisille kuin asiakkaille tai läheisille. Ei vain aina jaksa jauhaa samaa tai ylipäätään mitään. Olisi hyvä kirjoittaa jokin kooste ajattelustani, mutten ole saanut aloitetuksi, kun on huvittanut, kas kummaa, enemmän kirjoittaa vain huvikseen, muun työlään ajanvietteen vastapainoksi.
Jotain tärkeää huvittaisi nyt kyllä sanoa; jotain tyhjentävää. En vain tiedä mitä. Olemme kovin sokeita ja kuuroja. Hetkittäin, vain välähdyksenomaisesti, saatan nähdä tai kuulla jotakin, joka vetää hiljaiseksi. Muun ajan olen hiljaa siksi, että ennakoin kaiken puhumani kuulostavan jo kertaalleen sanotulta, tai siksi, ettei kukaan luultavasti halua kuulla ainakaan kriittisistä ajatuksistani kuitenkaan, tai siksi, etten jaksa selittää. Ja jos en ole hiljaa, voi olla, että kadun jälkeenpäin. Helpointa on päättää, puhuako vai ei, jos joku jotain kysyy, ja olisi epäystävällistä tai jopa ylimielistä olla vastaamatta. Mutta tässä tilanteessa, kun kukaan ei ole mitään kysynytkään, päätän lopettaa tämän vähäisenkin ajatusteni ilmaisemisen tähän. Ainakin toistaiseksi.
PS. Sen verran kuitenkin sanon vielä, että Thousand Foot Krutchin uusin albumi "Exhale" on kuuntelemisen arvoinen, ja viime aikoina automatkoilla on soinut rutkasti myös Twenty One Pilotsin musiikki. Jos harrastaisin fanittamista ja "tykkäämistä", niin "peukuttaisin" näitä nyt. Mutta koska olen "vain" hengessä mukana, niin nöyrästi kiitän vain tässä, että saan osaltani myötäkokea noita sisällöllisesti rikkaita ja musiikillisesti kiinnostavia hengentuotteita.
