Suuttumus hallintaan, viha ja katkeruus kuriin



Kuva: Kuvittaja Henri Kähkönen

Olen työssänikin miettinyt välillä väsyttävän paljon väkivaltaan, vihan ilmaisuun ja riitelyyn liittyviä asioita. Enkä ole mikään viilipytty itsekään, joten ymmärrän kokemusperäisestikin jotain siitä, miten hankalaa saattaa olla pitää suuttumuksensa aisoissa. Ajan kanssa olen opetellut keinoja päästä eroon menneisyyden kartuttamasta katkeruudesta ja hillitä reaktioitani, jos jokin asia osuu huonosti parentuneeseen traumaan tai muuten sapettaa.

Joillakin ihmisillä on jo synnynnäisesti matalampi ärsyyntymis- ja turhautumiskynnys johtuen joidenkin aivoalueiden poikkeavasta toiminnasta. Suuttumisen hallinta on luonnollisesti sitä vaikeampaa, miten herkemmin tämä fysiologinen reaktio syntyy ja mitä köykäisemmät systeemit yksilöllä on jo syntyneen suuttumuksen sammuttamiseksi. Temperamenttierot ovat siis paljolti oman vaikutuspiirimme ulottumattomissa, mutta kiukkuisen ja vihamielisen luonteen kehittymiseen tarvitaan myös siihen kannustava tai mallia antava kasvatusympäristö, tai se, ettei lasta opeteta rauhoittumaan riittävää hoivaa tarjoamalla. Vaikeasti traumatisoituneet ihmiset saattavat olla aggressiivisia. Pienetkin ärsykkeet saattavat saada aikaan hillittömän raivonpurkauksen. Missä määrin tällainen yksilö sitten on vastuussa vihanpurkauksistaan; sitä varmaan mietitään toisinaan käräjilläkin.

Sanotaan, että turhautuminen tarpeitten tyydytyksessä saa aikaan katkeruutta ja vihaa. Toisaalta sama turhautuminen voi saada aikaan surua ja masentuneisuutta. Yksilöt reagoivat eri tavoin pettymyksiin. Joku itkee, toinen suuttuu, joku ei ilmaise mitään, mutta patoaa tunteen sisälleen. Kanssamatkustajien kannalta ikävin vaihtoehto on kiukku ja raivo, joka toisinaan kohdistuu jopa sivullisiin. Pelikumppani saattaa saada mailan otsaansa tai kortit lentävät pitkin laminaattia. Työkalut lentävät seinään, oveen tulee pari lommoa, tai kaveria tulee vähän ravisteltua. Hallitsematon suuttumus saa paljon vahinkoa ja muuta pahaa aikaan. Se vahingoittaa myös ihmistä itseään. Itseen kohdistuva viha voi tarkoittaa suoranaista itsensä vahingoittamista, mutta se voi näyttäytyä myös kohtuuttomina huonoudentunteina ja masennuksena.

Vihaa ei pitäisi myöskään hautoa eikä lietsoa. Katkeruus on myrkkyä, josta saattaa tulla riippuvaiseksi. Vihan lietsonta toimii kuin huume. Suuttuminen kohottaa aktivaatiotasoa, mikä voi tuntua miellyttävältä ja antaa energiaa. Gorillatkin jystävät nyrkeillä rintaansa, kun tarvitsevat vireyden nostatusta ja haluavat uhkua pelottavaa energiaa. Vihanlietsontaa esiintyy paljon urheilussa, etenkin niissä lajeissa, joissa pyritään "lyömään" vastustaja. Suomalainen sisukin taitaa olla pohjimmiltaan uhon lietsontaa. "Minä sulle suo vielä näytän", sanoo Jussi ja antaa kuokan puhua. Tällaista väkivaltaista uhoa toisaalta ihaillaan, toisaalta pelätään. Uhoavat ja puhisevat aikuiset ovat lapselle pelottava näky. Lapsi yleensä alkaa joko jäljitellä tai varoa ja vältellä tällaista käytöstä. Sisu, uho ja viha ovat tarpeen, kun kamppaillaan hengen edestä tai puolustetaan läheisiä todellisia uhkia vastaan. Mutta jos suuri porukka "äijiä" lietsoo uhoa ja vihaa saadakseen nuijia ja paukuttaa "vihollisporukan" nurin pelkän viihteen nimissä, kuka huolehtii siitä, että nämä urhot palautuvat normaalitilaan vahingoittamatta hormonihurmoksessaan viattomia sivullisia? Jos suuttumusta saa purkaa vapaasti jollakin areenalla, on suurempi riski siihen, että tällainen käytös hiipii muillekin kentille. Tai sitten ihmisestä tulee vähän kaksijakoinen ja arvaamaton.

Viha sinänsä on vain tunne, eivätkä tunteet ole "väärin". Vihastuminen ja suuttumus ovat usein ymmärrettävissä ja tarpeellisia tiedostaa. Jos ihminen tiedostaa olevansa vihainen, hänen on helpompi hallita vihan ilmaisua. Nopeasti syttyvä vihareaktio pääsee helposti impulssikontrollin läpi ja ehtii jo tulla käytöksessä esille ennen kuin ihminen pystyy aloittamaan "järjellisen" reagoinnin. Vihaiset ihmiset syyttävät herkästi suuttumuksestaan olosuhteita tai toisten ihmisten tekemisiä. Vaikkakin olosuhteet tai toiset ihmiset tahallaan tai tahattomasti toimisivatkin vihastuksen laukaisijoina, suuttumus on ihmisen oma reaktio. On luonnollista reagoida suuttumuksella, mutta se, mitä suuttumuksellaan tekee, on suuttujan vastuulla. Vihastus ei oikeuta loukkaamaan toista, ei verbaalisesti eikä fyysisesti; ei rikkomaan esineitä tai käyttäytymään pelottavasti. Saat tuntea vihaa, mutta et saa vahingoittaa sillä itseäsi tai muita. Viha on voimakas tunne, mutta se on silti vain tunne. Tunne ei väistämättä tule esille toiminnan tasolla.

Vihamielisiksi ja katkeriksi oppineet ihmiset ovat herkkiä tulkitsemaan tilanteita siitä näkökulmasta, että heillä on syytä suuttua. Riitaa haastaessaan ihmiset etsimällä etsivät syitä ja oikeutusta suuttumukselleen. "Kukaan ei koskaan kuuntele minua! Kukaan muu ei siivoa jälkiään pöydästä! Et sitten ikinä voi auttaa! Aina sinä vain makaat siinä sohvassa! Tuokaan ei ikinä muuta tee kuin seisoo kädet taskuissa! Tosi idiootti! Luulee minua tyhmäksi! Pitääkö aina tulla siihen eteen heilumaan!"

Ihmisen kielteinen sisäinen puhe aiheuttaa, lisää ja ylläpitää suuttumusta. Joskus turhautuneet ja väsyneet ihmiset hakemalla hakevat suuttumuksentunnetta saadakseen vireämmän olon tai ikäänkuin tilaisuuden purkaa "paineita" rähinöimällä muille. Mutta kanssaeläjältä vaaditaan varsinaista viilipyttymäisyyttä, jos meinataan pitää rähinöinti yksipuolisena. Aikuisten kärhämät ovat jo riittävän ikävää kuunneltavaa ja katseltavaa muutenkin, mutta jos paikalla on lapsia, tilanne on luvattoman ikävä. Myös esineisiin kohdistuva väkivaltaisuus on etenkin lapsista pelottavaa. Se herättää tunteen siitä, ettei aikuinen pysty hillitsemään vihansa ilmaisua. Lapset sekä pelkäävät että oppivat samalla itse hölmöjä tapoja. Heistä voi tulla kiukkuisia ja katkeria aikuisia, tai masentuneita ja katkeria, tai vältteleviä ja uhrautuvia, tai kilttejä ja psykosomaattisesti sairaita... Vaihtoehtoja on monia, mutta useimmat kielteisiä.

Mitä siis tehdä suuttumuksen hallitsemiseksi? Opettele tunnistamaan suuttumuksen ensimmäiset merkit kehossasi ja mielessäsi. Saatat esimerkiksi tuntea kuristavaa tunnetta kaulalla, hengityksen vaikeutumista, kiristystä kasvolihaksissa, koko kehon jännittymistä. Huomaat ehkä ajatuksia, jotka väittävät sinulle, että vihasi on oikeutettua, ja lietsovat suuttumustasi. Siinä vaiheessa pysähdy. Sano vaikka itsellesi STOP ja ala hengittää rauhallisesti ja laskea numeroita. Älä tee mitään muuta. Älä mene mukaan vihastukseesi, vaan tarkastele sitä niinkuin se olisi mielesi ulkopuolella. Voit toistella mielessäsi: "Olen vihainen... Minua suututtaa... Olen todella vihainen... Minua suututtaa..." Viestität itsellesi, että tunne on OK; voit olla vihainen, jos kerta olet. Sinun ei kuitenkaan tarvitse reagoida vihaisesti.

Jos kyse on erimielisyydestä tai ongelmasta, joka tarvitsee ratkaista, muista, että vihaisena ajattelu toimii kehnosti. Pystyt paljon parempaan, kun rauhoitut. Keskity siis rauhoittumaan. Jos voit, poistu paikalta, ja jos sinun on pakko ilmaista vihaasi ääneen tai teoilla, huuda mieluummin tyhjille seinille ja hakkaa vaikka pehmustettua sohvaa yksinäsi. Jos sinun on pakko sanoa jotakin ihmisille, jotka ovat paikalla, kun hermostut, sano vaikka: "Nyt suututtaa", ja poistu. Älä sano: "Senkin k..ipäät!" tai haistattele ketään. Sanallisetkin loukkaukset lisäävät toisten katkeria tuntoja; heidän on vaikeampi kohdella sinua ystävällisesti myöhemmin.

Käy tilannetta läpi jälkeenpäin. Muistele, millaisia ajatuksia mieleesi nousee, kun alat suuttua. Paisutteletko asiaa? Liioitteletko? Käytätkö yleistäviä sanoja, kuten "ei ikinä", "aina", "ei mitään", "kaikki"? Käsititkö ehkä väärin toisen teon tai sanat? Kuvitteletko toisen tarkoituksen pahaksi, koska itselläsi on kurja olo? Entä jos hän ei tarkoitakaan mitään pahaa? Entä jos huomautus ei ollutkaan sinulle tarkoitettu? Otitko tapahtuneen liian henkilökohtaisesti? Kirjaa ylös ajatukset, jotka herättivät suuttumuksesi tai lisäsivät tai ylläpitivät sitä. Tarkastele näitä ajatuksia kriittisesti. Korvaa ne myönteisemmillä tulkinnoilla.

Voit myös etukäteen miettiä lisää tapoja pysyä rauhallisempana tai saada huomio muihin asioihin, kun huomaat alkavasi suuttua. Ja kun tunnistat suuttumuksen merkit, muuta HETI käytöstäsi. Älä anna kielteisen ajatusmyllyn käynnistyä. Toistele mieluummin vaikkapa vain yhtä sanaa mielessäsi kuin että rakentelet tekosyitä saada raivostua enemmän. Laske numeroita, huokaile, liikehdi, lähde kävelylle. Vältä siis pelottavilta näyttäviä tekoja ja sellaisia, jotka kiihdyttävät lisää. Jotkut saattavat vihaisena pelata väkivaltaisia pelejä. Tämä kuitenkin vain ylläpitää uhoamistilaa. On todettu, että väkivaltainen käytös lisää väkivaltaisuutta. Aggressiivinen toiminta ei siis "pura paineita", se vain ylläpitää suuttumusta ja vahvistaa väkivaltaista toimintamallia pitkällä tähtäimellä.

Suuttumuksen nostattama fysiologinen reaktio kannattaa purkaa rauhoittavalla tavalla, kuten kävelemällä. Kävely on monella tapaa terapeuttista muutenkin; myös mieli tasoittuu ja ajattelu helpottuu kävellessä. Jos sinulla on tapana suuttua ja turhautua ongelmien edessä, kokeile pohdiskella ongelmiasi kävellessä. Keskustele sellaisten ihmisten kanssa, joitten mielipiteisiin luotat. Kuuntele vaihtoehtoja ilman painetta valita niistä heti yksi. Listaa ratkaisuideoita. Tee tämä kaikki, kun olet rauhallisella mielellä. Vihaisena pähkäilystä tulee vain enemmän vihaiseksi. Voimakkaitten tunteitten vallassa ihmisen järki on oikeasti "jäässä".

Jotta et tulisi katkeraksi siitä, että joudut joskus tukahduttamaan vihatunteitasi, muista, että saat olla vihainen, muttet ilkeä. Saat suuttua, muttet loukata. Saat ärtyä ihmisiin, muttet haukkua heitä. Saat kokea suuttumusta ja vihaa, mutta sinulla on vastuu siitä, miten toimit vihasi kanssa. Katkeruutta ehkäisee se, että sanoo pielessä olevista asioista ääneen ja suoraan ennen kuin on edes suuttunut, tai sen jälkeen, kun on riittävästi rauhoittunut. Kannattaa yleensä tarkastella kriittisesti omia oletuksiaan ja ajatuksiaan ennen kuin sanoo niistä toiselle. On kuitenkin oikeus sanoa ääneen, esim. että "minua suututtaa, koska luulen sinun jättäneen tahallasi tekemättä tämän homman". Et väitä tietäväsi mitään muuta kuin että sinua suututtaa ja että luulet toisen tehneen jotakin tahallaan. Toisalla on mahdollisuus kumota luulosi tai selittää tekemisensä, jos oletkin luulossasi oikeassa. Moni rähinöinti tulisi ehkäistyksi rakentavalla riitelyllä.

Useimmat ihmiset ymmärtävät, ettei ole oikein levittää vihamielisyyttä ja pelkoa ympärilleen, eikä lietsoa ja hautoa vihaa tai kostoa. Tässä on kyse moraalista ja arvoista. Jos sinulla on ongelmia siinä suhteessa, mitä oikeutat itsellesi, joudut luultavasti ennenpitkää vaikeuksiin viranomaisten kanssa. Jos taas uskot, ettei toiselle pidä tehdä sellaista, mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän, haluat luultavasti päästä epärakentavasta vihan käsittelystä eroon.

Motivoi itsesi muutokseen. Jokainen onnistunut suuttumuksen hallintayritys auttaa sinua tulemaan paremmin toimeen läheistesi ja muitten ihmisten kanssa. Rauhallisena pystyt paremmin ratkomaan ongelmia. Nekin ihmiset, jotka kääntävät kokemansa pelon aggressiiviseksi käytöksesi muita kohtaan, kaipaavat itse asiassa rakastavaa kohtelua. Joskus on vaikea luottaa rakastavan käytöksen voimaan tai ottaa rakkautta vastaan. Joskus rakkaus kuitenkin onnistuu murtamaan vihamielisyydestä rakentuneen kuoren, ja sisältä virtaa pelkoa ja surua. Viha voi olla suojakeino, jolla yrittää hallita sitä, ettei kukaan pääse satuttamaan. Viha voi olla lapsenomaista kiukkua, murrosikäisen uhmaa. Ratkaisevaa on kuitenkin se, oikeuttaako ihminen itselleen millaisen tahansa käytöksen suuttumuksen perusteella, vai onko hänellä empatiaan perustuva omatunto. Jos siis meillä edes toisinaan kaduttaa vihastuneena aiheuttamamme ikävyydet, yritetään jatkossa vähän enemmän hallita suuttumisiamme ja ehkäistä katkeruuden kertymistä, itsessä ja toisissa...