 |
| Selvyyden vuoksi; en ole käynyt taidemuseossa yhdistelemässä orgaanisia aineita taideteoksiin jonkinlaisena mielenosoituksena. Alla oleva on vain palapeli, ja tämä on vain kevennys. |
Tänä vuonna olen sattuneesta syystä tullut katsoneeksi Ylen iltauutisia useamman kerran viikossa. Täälläkin päin maailmaa hätäillään inflaatiosta ja uhkaavasta lamasta, ja ”hyvinvointiyhteiskunta” on uhattuna, kun valtion kassa ei riitä siihenkään palvelutasoon, mihin on totuttu; saati sitten mihinkään parannuksiin (vaikkapa nuorten mielenterveyden palveluissa). Joku talouselämän asiantuntijaihminen, jota jossakin uutislähetyksessä haastateltiin, kehotti hymysuin niitä, joilla on rahaa, ”kuluttamaan”, jotta tämä rahalla rakennettu ”hyvinvointiyhteiskunta” säilyisi ennallaan.
Niin että hyvää Joulua, kuluttakaa vain maapallo loppuun!
Minua lähinnä ärsytti moinen innostunut kehotus. Maapalloa uhkaavan ekokatastrofin takia ei näet pitäisi ”kuluttaa” etenkään yhtään nykyistä enempää, ja mieluummin paljon vähemmän. Ei pitäisi ryöstää uusiutumattomia luonnonvaroja, eikä tukea ostoksillaan tehtaita, jotka aiheuttavat ympäristöhaittoja tai polkevat ihmisoikeuksia, eikä ylipäätään pitäisi enää ostella mitä sattuu, ettei aiheuta sademetsien katoamista tai valtamerien tuhoa. Tarkka joutuu olemaan ostaessaan sellaisiakin tuotteita, mitä ihmiseläjä kohtuudella tarvitsee…
En ollenkaan tajua, mitä tuotteita tai palveluita tämä jokin asiantuntija-ihminen oikein ajatteli hyvätuloisten tai omaisuutta omaavien ihmisten voivan ”kuluttaa” ilman, että siitä tulisi pitkällä tähtäimellä enemmän haittaa maapallolle kuin lyhytnäköistä hyötyä rahan varaan rakennetulle ”hyvinvoinnille”? Eikö hän ajatellut kuluttamisen pitkän tähtäimen haittoja ollenkaan? Oliko hänellä mennyt jotenkin huti se, että maapallo muuttuu elinkelvottomaksi, jos jatkamme ”business as usual”- tyyliin?
Jos ihmiset olisivat toisiaan kohtaan empaattisempia ja vanhemmat huolehtisivat jokaisesta jälkeläisestään mahdollisimman hyvin ja suojelisivat heitä myrkyllisen henkisen ympäristön haitoilta, ei olisi niin paljon henkistä pahoinvointia, jonka vuoksi menetetään ”työuria” ja verotuloja, ja tarvitaan julkisen puolen mielenterveyspalveluita tai Kelan korvauksia psykoterapiaan. Täydelliseen vanhemmuuteen ei tietenkään kukaan pysty (etenkään, kun osa ihmisistä on synnynnäisesti alttiimpia kärsimään ympäristön haittavaikutuksista), mutta vähän parempaan suoritukseen saattaisi päästä, jos henkinen hyvinvointi laitettaisiin oikeasti etusijalle jo uuden elämän alkuvaiheessa.
Mutta mikä onkaan joillekin hämmentyneille tuoreille vanhemmille ”tärkeää” tässä kieroutuneessa ihmisegojen kulttuurissa? Laittaa masukuvia someen ja tehdä vanhemmuudestaan julkinen, vääränlaisen itsetunnon rakennusprojekti? Esitellä lapsiperhearkeaan tuntemattomille ja tehdä pikku-lapsesta vastoin tahtoaan ”julkkis”? Vai olevinaan edistää lapsensa älyllistä kehitystä ylikuormittamalla lapsensa erilaisilla virikkeillä ja tavaroilla jo ennen kuin hän osaa sanoa ”ättä” tai ”iti”? Tai pakottaa lapsensa ”harrastamaan” jotakin kodin ulkopuolella, ettei itse koe huonommuutta kahvipöytäkeskusteluissa tai vanhempainvarteissa, kun lapsi viihtyy liian hyvin ”vain” kotona?
Kummallisen moni vanhempi ei esimerkiksi tiedä, että liialliset virikkeet voivat haitata etenkin alle kolmivuotiaan aivojen kehitystä, tai että hoivan ja kasvatuksen tulisi mukailla lapsen synnynnäistä temperamenttia. Kaikki lapset eivät ”sopeudu” siihen, mikä useimmille on ok tai siedettävää. Vaikken olekaan töissä varhaiskasvatuksesta, minulle on syntynyt vaikutelma, että on liian paljon vanhempia, jotka heivaavat lapsensa heti, kun pystyvät, yhteiskunnan ja median ”kasvatettaviksi”. Heillä on ilmeisesti tärkeämpää tekemistä kuin kasvattaa jälkikasvuistaan vastuullisia aikuisia; tai he luulevat, että yhteiskunta ja media kasvattavat tasapainoisia ihmislapsia. Kaamea erehdys! Ja on myös liian paljon sellaisia vanhempia, jotka haluaisivat koulia lapsistaan jonkinlaisia ”ihmelapsia”, mutta saavat aikaan narsisteja tai ahdistuneita neurootikkoja.
Lapsistaan oikeasti välittävillä ihmisillä saattaa sitten olla kaikenlaisia muita vaikeuksia, joitten takia vanhemmuus ja lapset kärsivät. Moni vanhempi yrittää oikeasti parhaansa, mutta yhteiskunta saattaa kampittaa tai tuottaa pettymyksen heikkoina hetkinä. Ja ylipäätään tämä hemmetin egoistinen kulttuuri harhaannuttaa lapsia, jotka hyvin helposti pääsevät ”nauttimaan” internetin pseudotodellisuudesta, eivätkä voi sinne yksin unohdettuina tietää, mikä on ok, mikä totta, mikä tervettä. Ihmekö tuo, että kouluikäisetkin alkavat olla sairaan väkivaltaisia?
Päiväkodeissa menee huonosti. Koulumaailmassa menee huonosti. Opiskelijoilla menee huonosti. Työttömillä menee huonosti. Työelämässä olevillakin menee huonosti. Ja vanhuksillakin menee huonosti. Eikö tämä kaikenikäisten ihmisten henkisen pahoinvoinnin lisääntyminen viimeistäänkin jo kerro, että jotain on pielessä tässä yhteiskunnassa, tässä kulttuurissa, tässä ihmisten maailmassa? Eikö sekään ole vielä herättänyt, että ”sivistynyt” ihmiskunta on oikeasti pilaamassa maapallon?
Ja miten moni ihminen aiheuttaakaan mielenterveysongelmia läheisilleen, kun ei ymmärrä, mitä tekee, eikä pysty ottamaan vastuuta tekemisistään, tai korjaamaan aiheuttamaansa vahinkoa? Kuinka moni penska aiheuttaakaan hölmöyksissään mielipahaa, tai jopa vuosikymmeniä kestäviä traumoja vertaisryhmässään, siellä koulumaailmassa, joka pahimmillaan voi olla yhtä traumatisoiva kuin pitkittynyt sotatila? Tai kuinka moni aikuinen aiheuttaakaan työelämässä henkistä kärsimystä työtovereille, alaisille, esihenkilölle, eikä edes tajua sitä itse?
Ja että pitää olla vielä niin hemmetin sotaisaakin tämä ihmisten yhteiselo! Ihmisluonnon sotaisuus aiheuttaa suunnattomia tuhoja ja ympäristöhaittoja, ja sotaan varustautuminen kuluttaa luonnonvaroja, energiaa, materiaaleja ja rahaa. Ja se myös vie suuren osan ”ajatusenergiastamme”, tuottaa hirvittävän paljon murehtimista, ahdistusta, pelkoja, märehtimistä myös ulkopuolisille, saati sitten niille, jotka elävät sodan keskellä. Sota-asioihin keskittyminen vie huomiota monelta tärkeältä asialta; kuten läheisiltä, terveydestä huolehtimiselta, ympäristöasioilta, ihmisoikeuksien puolustamiselta…
Olemmepa sitten hyvin ”turvassa”, kun olemme halunneet turvata rauhaa varustautumalla sotaan, mutta yhä edelleen kovin mielenterveysogelmaisia, ja lopulta vailla riittävää julkista palvelua menetetyn mielenterveytemme korjaamiseksi! Eipä ole varaa hoitaa mielenterveyttä, jos pitää lisätä ”puolustusmenoja”. Sotaisa mentaliteetti pitää yllä stressitilaa, ja stressaantunut ihminen voi pian olla putkinäköinen, ärtymisherkkä ja lopulta vainoharhainen…
Eikä yksittäisillä ihmisilläkään tunnu olevan ”varaa” ehkäistä mielenterveysongelmia vaikkapa hoitamalla pikkuvauvaansa itse, kun pitää olla mahdollisimman paljon työelämässä tullakseen edes toimeen. Pitäisikö olla vielä enemmän työelämässä valtion verokassaa lisätäkseen, jotta päivähoitoon yötä myöten raahattu lapsi saa sitten isona mielenterveyspalveluita julkiselta puolelta ilmaiseksi? Tai pitääkö paahtaa ylen määrin töitä saadakseen ylimääräistä rahaa, että voi kuluttaa markkinatalouden tuotteita, että olisi itsellä edes hetken aikaa ”kiva olo”? Tai, pitääkö meidän oikeasti ”kuluttaa” siksi, kun se asiantuntijaihminen niin kehotti Ylen iltauutisissa vedoten jonkinlaiseen yhteisvastuullisuuteen ”hyvinvointiyhteiskunnan” säilyttämisessä?
Onko tämä se ”hyvinvointiyhteiskunta”, jota kannattaa ylläpitää ”kuluttamalla”? Rakennetaanko hyvinvointia rahalla vai rakkaudella? Aina ei ole mahdollista saada molempia, eikä toista voi hankkia toisella. Todellista rakkautta ei voi myydä eikä ostaa.
”Kuluttamisen” sijaan meitä kaikkia voisi kehottaa siihen, että lopettakaamme pahan mielen ja kärsimyksen aiheuttaminen toisille ihmisille, niin ei tarvita niin paljoa mammonaa henkisten vahinkojen korjaamiseen. Mikä hitto meitä ihmisiä riivaa, kun emme osaa olla traumatisoimatta toisiamme?
Sokeus. Tietoisuuden puute.
Jos joutuisin syystä tai toisesta haastateltavaksi iltauutisiin, kehottaisin ihmisiä pysähtymään, olemaan jonkin aikaa ilman mitään ulkoisia virikkeitä, ja kuuntelemaan sitä, mitä he aivan oikeasti tarvitsevat, ensisijaisesti. Vastaus löytyy sisäisestä maailmasta.
Emme tarvitse yletöntä aineellista ”hyvinvointia”; etenkään sokeaa kulutusvimmaa hedonismin, eskapismin tai olevinaan järkevän talousajattelun huumassa. Ihminen tarvitsee ensisijaisesti tunteen siitä, että hän on. Hän on olemassa, elossa. Moni pinnallinen tarve laantuu tai jää kokonaan heräämättä, kun on tietoinen olemassaolostaan ja tavoittaa läsnäolon ihmeellisen rauhan todetessaan ääneen tai mielessään: ”Minä olen.”
Tässä pari lainausta Eckhart Tollen kirjasta ”Läsnäolon voima”:
”Oleminen on kaikessa ikuisesti läsnä oleva kaikkinainen elävä ykseys lukemattomien syntymän ja kuoleman lain alaisten muotojen tuolla puolen.” --- ”Valaistuminen merkitsee juuri Olemis-tietoisuuden saavuttamista ja tuossa ’toteutumisen tunnun’ tilassa elämistä.”
”Koko mainosteollisuus ja kulutusyhteiskunta romahtaisivat, jos ihmiset valaistuisivat eivätkä rakentaisi enää minuuttaan tavaroiden avulla.”
Joten, kuten sanoi ihminen, jonka kunniaksi (ainakin olevinaan) vietetään tulevaa ”kulutusjuhlaa”, kun hän oli joutunut ymmärtämättömän väen ristiinnaulitsemaksi:
”Antakaa heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä he tekevät.”
Niin, eivätpä tainneet tietää, eikä moni tiedä vieläkään. Tulkoon siis valkeus ja uusi maailma itse kunkin sisälle!
PS: Adventin ajalle muistutuksena, kertaa tästä vinkit ”hyvään joulumieleen”.
