Työttömyys – kriisissä on mahdollisuus muutokseen!

Jäitkö työttömäksi? Älä ota itseäsi niskasta kiinni, vaan ota ongelma haltuun.

Lueskelin vuodenvaihteessa työttömäksi jäämiseen liittyvistä teemoista (osin ammatillisista syistä, osin luovaan työhön liittyen). Aihe on ehkä jopa ajankohtainen tässä vaiheessa, kun valtakunnassa on meneillään prosesseja, joitten seurauksena jotkut saattavat menettää työpaikkansa. Katkeroitumisen ja syyllisten etsimisen sijaan on rakentavampaa nähdä tilanne mahdollisuutena johonkin uuteen. Mutta kuten mihin tahansa kriisiin, myös työttömäksi jäämisen käynnistämään sopeutumisreaktioon liittyy erilaisia vaiheita ennen kuin tapahtuneen on valmis hyväksymään. Aivan alussa voi olla shokissa; sitten alkaa ehkä reagoida tunteilla ja fyysisinkin oirein, kunnes asian käsittely saattaa kääntyä pitkäksikin aikaa sisäänpäin. Masennustakin voi kehittyä, etenkin jos elämässä on muitakin haasteita ja henkistä kuormaa. Mikä kaikki vaikuttaakaan työttömyyskriisistä selviytymiseen? Voiko sitä helpottaa omalla suhtautumisella ja toiminnalla?

Työelämän ulkopuolelle jäämiseen liittyy usein taloudellista huolta, mutta stressiä, ahdistusta, turvattomuuden, pelon, epäonnistumisen, vihan ja häpeän tunteita voi nousta ilmankin taloudellista hätää. Varsinkin äkkinäisesti irtisanotuksi tuleminen voi vähentää ihmisen kokemusta siitä, miten paljon hän voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä. Avuttomuudentunteet saattavat suorastaan traumatisoida; ihminen voi kokea olevansa olosuhteitten armoilla, ja tämä lisää pelkoa siihen, että mitä tahansa muutakin ikävää voi tapahtua.

Reagointi työttömyyteen riippuu usein myös siitä, millainen arvo työllä on ihmisen elämässä ollut, ja miten iso osa hänen elämäänsä se on ollut. Erityisesti irtisanotuksi tuleminen voi aiheuttaa huonommuuden ja tarpeettomuuden kokemusta, jopa häpeääkin, vaikka syy irtisanomiseen olisi rakenteellinen. Tällaisessa mielentilassa voi olla herkkä tulkitsemaan kielteisesti toisten puheita työttömyydestä, ja tulkita myös toisten ihmisten ilmeitä ja tekoja kielteisesti. Kielteinen havainnointi, tulkitseminen ja tapahtuneen märehtiminen altistavat masennukselle. Olisi tärkeää, että ympäristö ja muut ihmiset viestisivät hyväksyntää ja ymmärrystä kriisissä olevalle, eivätkä varsinkaan korostaisi työpaikan ja työelämän merkityksellisyyttä ihmiselämässä. Työ ei todellakaan ole koko elämä. Nykypäivänä työttömyys voi koskettaa ketä tahansa, ja tulevaisuudessa enenevässä määrin, kun tekoäly ja robotiikka vievät yhä useampia töitä ihmisiltä. Tarvitsemme elämäämme muuta merkitystä kuin työssä suoriutumista.

On luonnollista hakeutua jonkun ammattiauttajan puheille, jos vaikkapa tulee irtisanotuksi ja ongelmat kasaantuvat. Läheisten tuki ja ymmärrys on tärkeää, mutta liian nopea ratkaisujen tarjoaminen kriisissä olevalle saattaa tuntua pahan olon ja ongelman mitätöimiseltä. Ihminen tarvitsee aikaa surra menetystään. Hän tarvitsee emotionaalista tukea, eikä ”ota itseäsi niskasta kiinni”- ohjeet auta, vaan lisäävät stressiä, etenkin jos ihminen kokee itsensä avuttomaksi olosuhteitten uhriksi. Kriisissä oleva näkee uudet mahdollisuudet vasta kun on saanut rauhassa jäsentää tilanteensa ja kokea siihen liittyvät tunteet.

Työttömän kokemus ”yhteiskunnallisesta osallisuudesta” saattaa heikentyä, ja joillekin ihmisille se on hyvin raskasta. On toki myös ihmisiä, jotka eivät koe erityisen vahvaa osallisuutta muutenkaan, joten heille tämä puoli työttömyydessä ei ole niin traumaattinen. Väitetään, että miehet kokevat työttömyyden tavallisesti raskaammin kuin naiset, ja tämä liittynee perinteisiin rooliodotuksiin miehistä perheen elättäjinä tai ajatuksiin siitä, että työssä menestyminen olisi jonkinlainen ”miehen mitta”. Sanotaan, että työpaikan menetyksen myötä ihminen menettää myös ”ammatillisen statuksensa”, mutta ei hän silti menetä ihmisarvoaan. Ihmisarvoa ei voi menettää. Ja perustuuko aito vuorovaikutus muka statuksiin? Ihmiselämän aitoihin kohtaamisiin ei tarvita statuksia ja rooleja; niissä ollaan ihmisiä ihmisille.

Työttömäksi joutuessaan ihminen saattaa menettää ”arjen säännöllisyyden”, mutta pitääkö arjen aina olla säännöllistä? Jotkut selviävät epäsäännöllisessä työssäkin. Ja toisaalta, mikä estää ihmistä rakentamasta sopivaa säännöllisyyttä arkeensa ilmankin työpaikkaa? Onhan kotonakin kaikenlaista tekemistä, kuten kotitöitä, joita voi aikatauluttaa. Ja voi kehittää harrasterutiineja, rutiineja ihmisten tapaamiseen ja omasta terveydestä huolehtimiseen, ja etsiä jopa vapaaehtoistyötä. Ja miksei voisi aloittaa meditointia ja nousta ihan kunnolla tämän maallisen arjen yläpuolelle? Tietoinen läsnäolo voisi tehdä monella tapaa hyvää ja auttaa myös ymmärtämään, mitä ihminen oikeasti tarvitsee, mitä ei.

Kriisi on muutos. Joskus muutos on ollut väistämätön, jopa tarpeellinen, ja asiat voivat muuttua paremmiksikin. Kriisi aiheuttaa niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin reaktioita, koska esimerkiksi kokemus omasta riittämättömyydestä ja avuttomuudesta saa elimistön valmiustilaan. Voi esiintyä ärtyneisyyttä, hyökkäävyyttä, uniongelmia, tulevan murehtimista ja menneen märehtimistä.

Tilanteessa on hyvä tunnistaa, mihin voi vaikuttaa itse, mihin ei. Joihinkin asioihin tarvitaan käytännön ongelmanratkaisua, tukea ja neuvontaa. Taloudellisiin haasteisiin voi tarvita konkreettista apua. Jotta jaksaa hoitaa ne asiat, joille voi tehdä jotakin konkreettista, ei kannata väsyttää ja lannistaa itseään ja toisia kielteisellä asenteella! Kielteisyys vie voimat; on kuin potkisi turhaan kivenmurikkaa polullaan sen sijaan että lähtee kiertämään sitä. Vaikka tilanne olisi oikeasti haastava ja surullinen, sen hyväksyminen antaa voimia. Realiteetit voi hyväksyä; eihän tapahtunutta voi tehdä olemattomaksi. Mikä tapahtui, se tapahtui. Voi vain todeta: ”OK, tilanne on nyt tämä.” Tilanne on haastava, muttei toivoton!

On arveltu, että ihmisen yksilölliset ominaisuudet, kuten hyvä itsetunto, hyvät selviytymiskeinot ja vahva sosiaalinen tuki lieventävät työttömyyden terveysvaikutuksia. Itsestä huolehtiminen arjessa on tärkeää. Ulkopuolista tukea voi olla tarpeen saada ensiavuksi, jotta selviytyy kriisin ensivaiheesta, mutta jatkossa on hyväksi opetella huolehtimaan itsestään. Jos ihminen ei saa ymmärrystä ja tukea läheisiltä, tutuilta tai ystäviltä, hänen on tärkeä kohdella itseään kuin hyvä ystävä. Se tarkoittaa, ettei moiti, hauku, vähättele, kritisoi ja lannista, vaan tukee, lohduttaa, kannustaa ja ymmärtää. Tällä tarkoitan itsemyötätuntoa.

Yleensä ajatellaan, että vahvasti ammattinsa varaan identiteettinsä rakentanut ihminen ajautuu väistämättä myös identiteettikriisiin, jos hän joutuu työttömäksi, vaihtaa alaa tai jää eläkkeelle. Ihmisen identiteettikin muovautuu läpi elämän. Monimutkaisempi ja aikaisempaa epävarmempi työelämä voi tehdä oman identiteetin ja paikan löytämisen todella haastavaksi. Toisaalta uusi työkulttuuri tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia; ihminen saattaa löytää kokonaan uudenlaisen työidentiteetin.

Yleensäkin on tärkeää tiedostaa, että ulkoa tulevat vaatimukset eivät ole totuuksia. Ei ihmisen pidä olla sellainen kuin hänen odotetaan olevan, eikä kaikkien tarvitse sopia yhteiskunnan ja kulttuurin valmistamiin muotteihin! On hyödyllistä tehdä itsetutkiskelua ja yrittää löytää se asia, joka on juuri itselle merkityksellinen. Itselle tärkeitten asioitten varaan on hyvä rakentaa tulevaisuutta, ja samalla voi kartoittaa sitä, mitä itsellä on jo hallussa, kuten, erilaisia kokemuksen myötä karttuneita taitoja. Harrastuksestakin voi joskus kehittyä leipätyö.

Työpaikan menettäminen pakottaa muutokseen. Muutosprosessi vaatii paljon, mutta se voi myös antaa kokonaan uuden suunnan elämälle. Työttömyyskauden voi ottaa myös levon kannalta, ja silloin on aikaa miettiä, mitä oikeasti haluaa. Kun jotain menettää, jotain uutta löytyy vanhan tilalle! Kiireisen ja paineisen työelämän oravanpyörästä ulos lentäminen voi joskus olla helpotuskin.

Uskon ylläpitäminen itseen, omiin kykyihin ja pystyvyyteen on ratkaisevaa. On hyvä muistella, missä kaikessa on onnistunut elämän varrella, ja mistä kaikista haasteista onkaan jo selviytynyt. Mitkä asiat ja omat ominaisuudet ovat auttaneet tähänkin saakka selviämään, ja edistäneet onnistumisia? Työelämässä oleminen on vain yksi vaihe oman elämän tarinassa, johon kuuluu erilaisia tilanteita ja vaiheita. Eikä ihmisen arvo vaihtele elämän varrella sen mukaan, onko töissä vai ei. Ei lapsi ole työssä käyvää aikuista vähempiarvoinen; ei myöskään ikäihminen, vaikkei olekaan työelämässä. Työtä arvostetaan suomalaisessa yhteiskunnassa korkealle, joten on syytä muistuttaa toistuvasti siitä, ettei työ oikeasti millään tavalla määritä ihmisarvoa! Ja työtönkin voi ja saa olla onnellinen! Työttömien ”masentaminen” on sekä epäeettistä että järjetöntä, jos pyritään yhteiseen hyvään. Masennuksen lisääntyminen ei yhteiskuntaa rakenna…

TÄSSÄ LISTA ASIOITA, JOITA KANNATTAA POHTIA TAI TEHDÄ, JOS ON JÄÄNYT TYÖTTÖMÄKSI:

OTA TILANNE SELLAISENA KUIN SE ON. Hyväksy, hyväksy, hyväksy. Tilanne on nyt tämä, että olet toistaiseksi työtön. Jos sinulla on paha olo, ole myötätuntoinen itsellesi. On OK surra menetystä ja tuntea suuttumustakin. Mutta älä vaikeuta tilannettasi toimimalla vihamielisesti itseäsi tai muita kohtaan.

ÄLÄ TAKERRU MENNEESEEN, vaan kysy itseltäsi kysymyksiä, jotka suuntaavat huomiosi tähän hetkeen ja varovasti myös tulevaan. Miten tämä työttömyys vaikuttaa minuun? Mitä työ merkitsee minulle? Mitä odotan tulevaisuudeltani, ja mitä voisin tehdä sen eteen? Riittävätkö voimavarani? Millaista apua tarvitsen?

KESKITY TEKEMÄÄN SE, MITÄ VOIT, TÄSSÄ HETKESSÄ. Tulevaisuuttakaan ei tarvitse pohtia tauotta. Voi pyrkiä kokemaan sen, että tämä hetki on ihan hyvä; juuri tässä hetkessä ei ole ongelmia. Pohjimmiltaan ongelmat ovat joko menneet tai vasta tulossa, jos ovat. Tämä on hyvä hetki huolehtia itsestä ja osoittaa itselleen myötätuntoa.

ÄLÄ SIIS LIIAKSI MÄREHDI. Murehtimisen ja märehtimisen vähentämiseen voi auttaa ns. ”huolihetki”- harjoitus. Se on yksinkertaisesti sitä, että päättää tietyn ajan päivästä, jolloin märehtii ja murehtii asioita esim. kirjoittamalla huoliaan ylös, tai miksei myös puhumalla asiasta toisille. Muuna aikana ei murehdita, vaan ajatukset siirretään huolihetkenä käsiteltäviksi.

ASETA ITSELLESI JOITAKIN SOPIVIA TAVOITTEITA. Tavoitteitten saavuttaminen antaa uskoa omaan pystyvyyteen. Tee vaikka jokin pieni käsityö, siivoa komero tai autotallia, käy kävelyllä.

POHDI OMIA ARVOJASI. Joitakin näkökulmia ja prioriteetteja on ehkä tarpeen miettiä uusiksi. Jospa olisikin järkevää esim. huolehtia terveydestään, niin olisi kunnossa sitten kun löytää uuden työpaikan tai jonkin toimeentulon?

MUISTA, ETTET SINÄ OLE VAIN TYÖSI. Et ole roolipelle, olet ihminen. Olet tärkeä olento, olitpa töissä tai et. Mitä enemmän itseään arvostaa työn kautta, sitä voimakkaammin sen menettäminen vaikuttaa itsetuntoon ja omakuvaan! Älä rakenna minkään sellaisen varaan, mikä voi nykyelämän tuulissa horjua ja kaatua.

ÄLÄ ERISTÄYDY TURHAAN! Ole itseksesi, jos haluat ja tarvitset yksinoloa, mutta älä anna tarpeettomien häpeäntunteitten eristää itseäsi, jos tunnet kaipaavasi seuraa! Työttömyyskaudella on ehkä aikaa elvyttää vanhoja ystävyyssuhteita ja nähdä enemmän sukulaisia. Hyvä parisuhde auttaa työttömyydestä selviämisessä, ja muutkin ymmärtäväiset ihmiset voivat sekä auttaa konkreettisesti että tarjota emotionaalista tukea.

OLE ERITYISEN YSTÄVÄLLINEN ITSELLESI, jos olet yksinäinen!

HARRASTUKSET JA VAPAAEHTOISTYÖ voivat antaa sisältöä ja merkitystä arkeen. Jos kaipaa tavoitteellista toimintaa, siihen ei välttämättä tarvita työn viitekehystä.

OMASTA KUNNOSTA HUOLEHTIMINEN on pitkälläkin tähtäimellä tärkeää, ja nyt siihen on aikaa!

LUONNOSSA OLEILU tekee hyvää ja rauhoittaa! Kiipeä vaikka mäelle katselemaan maisemia, aivan kuin omaa elämääsi, jossa on monia vaihtoehtoisia määränpäitä ja reittejä.

KÄY MUSEOSSA. Ajankulun ja ajan suhteellisuuden hahmottaminen antaa perspektiiviä omaan tilanteeseen.

ÄLÄ OMAKSU TYÖTTÖMÄN IDENTITEETTIÄ. On hyvä oppia elämään työttömyytensä kanssa, muttei pidä antaa työttömyyden määrittää itseään. Työttömyys on olosuhde tai olotila, ei pysyvä ominaisuus!

MIETI UUSIA VAIHTOEHTOJA. Työttömänä saa miettiä tilannettaan uudelleen, ja myös vaikkapa kouluttaa itseään. Ihminen pystyy oppimaan uutta koko ikänsä, ja karttunut elämänkokemus on arvokasta!

TUTKISKELE ITSEÄSI: Tarvitaan itsetuntemusta tai havainnointikykyä siitä, mikä itselle olisi sopivaa. Tutustu itseesi, omiin ominaisuuksiisi ja mielenkiinnon kohteisiisi. Yksi kypsän identiteetin ominaisuuksista on joustavuus ja avoimuus muutoksille. Ihminen kokee toteuttavansa omia vahvuuksiaan ja tarpeitaan. Hän on terveellä tavalla itsevarma ja kykenee aitoon vuorovaikutukseen toisten kanssa.

POHDI ELÄMÄNFILOSOFIAASI. Usko, että elämällä on merkitystä ja tarkoitusta, vaikket tietäisi, mikä se on. On ihmeellistä olla olemassa ja elossa.

KEHITÄ ITSEÄSI HENKISESTI, KEHITÄ PSYYKKISTÄ JOUSTAVUUTTA VASTAISEN VARALLE. Kehitä sietokykyäsi muutoksille. Kehitä identiteetti, joka ei perustu yhteen ja samaan työhön ja ammattiin; vaan siihen, että olet olento, joka on olemassa ja elää. Epävarmuuden sietokyky ja joustavuus lisääntyy, kun kehität tietoisuustaitojasi!

KEHITÄ ITSETUNTOASI. Itsetunnon käsi- harjoituksesta voi olla hyötyä myös työttömäksi jääneelle. Kämmen muistuttaa, että olemassaololla on tarkoitus, ja ihmisarvo on kaikilla. Peukalo muistuttaa siitä, että olet OK tilanteestasi riippumatta. Etusormi muistuttaa siitä, että sinulla on oikeus olla oma itsesi, työttömänäkin. Keskisormi muistuttaa siitä, ettei sinun tarvitse miellyttää kaikkia (esim. niitä, joilla on kielteinen asenne työttömiin). Nimetön kehottaa suhtautumaan itseensä ystävällisesti ja kannustavasti haastavassa tilanteessa. Ja pikkusormi muistuttaa sinua huolehtimaan ”sisäisestä lapsestasi” eli perustarpeistasi, ja tekemään jotakin mukavaa!

JOS MASENTAA, LUE NÄMÄ VINKIT.

LOPUKSI…

Joten, vaikka oletkin ehkä juuri työtön tai jäämässä työttömäksi, muista, elämä on arvokasta ja se voi olla mielekästä, vaikka olisit syntynyt etanaksi tai kasviksi. Kunnioita elämää sinänsä. Älä kadota itseäsi peleihin ja näytelmiin, joita ihmisyhteiskunta pyörittää! Elämän epävarmuutta on hyvä oppia sietämään ja hyväksymään se, että elämme maailmassa, missä mikään ei ole varmaa, mutta jossa on myös lukuisia mahdollisuuksia. Muutoksen hyväksyminen ja itsensä kehittäminen psyykkisesti joustavammaksi on avainkysymys muutoksiin sopeutumisessa. Muutos ei ole vihollinen, joka pitää torjua; se on osa elämää, ja muutosprosessi kehittää meitä. Kasvaminen uudenlaiseksi ihmiseksi on myös muutosta; muutos on kasvamista, eikä kukaan voi kasvaa muuttumatta.

Ihmisen täytyy luopua aiemmasta voidakseen saada uutta; aivan kuin loisimme kuoremme uudelleen, kun emme enää mahdu vanhan sisälle. Kuten ihosoluja kuolee koko ajan ja antaa tilaa uudelle iholle, jotakin meissä, elämässämme, itsessämme, kuolee jatkuvasti, ja antaa tilaa uudelle.

Kukaan ei siis kadota itseään, vaikka kadottaisi työpaikkansa. Kenties jossakin vaiheessa voi tyynesti todeta:

”Työpaikka meni, mutta ihmisyys jäi. Minä olen yhä olemassa, ja elossa!” 

Oma napa edellä vaalilupauksia vaalien kohti ilmastokatastrofia?

Maailma käsissä, oma napa mielessä?

Ensimmäinen lause, joka nousi mieleeni siitä tunnelmien ja teemojen häilyvästä sumusta, jota mielessäni häilähtelee ja pyörii näin vuodenvaihteessa, taisi olla toteamus, että ”valta turmelee”. Jos lause puhuttelee lukijaa, miettiköön kukin itsekseen, missä tilanteissa tuo lausahdus on kenties toteutunut, toteutumassa tai saattaa toteutua. Tosin, mietin myös sitä, että valtaan päässeet ovat useimmiten (en väitä, että aina) myös vallanhaluisia, tai suorastaan ahneita, joten, valtaa saaneen mieli voi olla jo valmiiksi altis ”turmeltumaan”. Vallastahan on hyötyä oman navanympäryksen alueen asioitten vaalimisessa.

”Vaalimisesta” mieleeni tulee ”vaalit”, joilla demokraattisissa maissa valitaan noita vallasta kiinnostuneita ihmisiä päättämään oman napansa ympärillä pyörivistä asioista. Minulla ei ole koskaan ollutkaan erityisen vahvaa uskoa siihen, että vaalijulisteitten esittämien pällinaamojen tai livehaastatteluissa viisastelevien tai provokatiivisia väitteitä esittävien roolipellejen äänikilpailun perusteella valitut ihmisolennot olisivat kiistatta viisaimpia olentoja johtamaan tätä tai mitään valtakuntaa. Ihmismassojen suosioon perustuva valtaanpääsytapa on liian altis tunnepitoisille vaikuttimille ja keinottelijoitten vaikutustavoille. Kuten olen aiemminkin todennut, yleisesti oletetaan, että enemmistö ihmisistä on vain keskinkertaisen älykkäitä, joten heille voi olla liian raskasta paneutua valtaapitävien valitsemiseen järkiperustein, joten ”mutu”-valinnat ratkaisevat.

Eikä älyllisempikään porukka välttämättä osaa hahmottaa sitä, miten paljon kuhunkin henkilökohtaisesti vaikuttavat julkkispersoonien valheelliset lupailut ja hyvät pärstäkerroinvaikutelmat, mielikuvamainonta ja muu sellainen manipulointi, jota ei ehdi aina edes huomata. Parempi tiedostaminen olisi avain viisastumiseen, tässäkin asiassa. Mutta kuka sitä jaksaa harjoitella? Liian harva, luultavasti. Meillähän on hirveä kiire syödä ja juoda, koska huomenna kuollaan…

Eikä älykkyys tosiaankaan takaa sitä, että ihminen olisi viisas, etenkään eettisesti. Älylliset ihmiset voivat olla hirvittäviä kusipäitä, jos heiltä puuttuu kyky empatiaan. Joten, mieluummin meitä pässejä paimentamaan voisi valita vähän yksinkertaisen, mutta sääliin kykenevän paimenen, kuin julman kepinkäyttäjän, tai lipevän hyväksikäyttäjän, tai sosiaalisesti taitavan, suuriegoisen hurmurin…

Kirjoitan nyt pelottavan sanan: ilmastokatastrofi. Jos suuri osa ihmisistä sulkee peloissaan silmänsä ja osa hyökkää vihaisena väittämään vastaan, mitä se kertoo enemmistön suhtautumisesta ja siitä, millaisia poliitikkoja seuraavissa vaaleissa pääsee päättämään valtakuntamme asioista? Ne, jotka ovat esimerkiksi viimevaaleissa päässeet valtaan olemalla suureen ääneen sitä mieltä, ettei mitään ilmastonmuutosta edes ole tapahtumassa, tai ettei siitä ole ainakaan mitään haittaa, haluavat jatkaa samaa toitotustaan säilyttääkseen kannattajakuntansa suosion seuraaviinkin vaaleihin asti, jotta säilyttävät hyväpalkkaiset virkansa. He eivät siis voi muuttaa mieltään asiassa, etteivät vain menetä suosiotaan ihailijoittensa silmissä. Sama idea pätee toki muihinkin valtaapitäviin, joiden suosio perustuu parin keskeisen asian ajamiseen.

Ja tämä tarve säilyttää oma asema ja palkka on toki inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta liittynee siihen poliitikoilla ehkä joissain tapauksissa myös muunlaisia motiiveja, kuten tärkeilyntarvetta. Mutta typerääkään mielipidettä ei siis saa muuttaa, ettei vain menetä äänestäjien suosiota. Esimerkiksi ilmastotoimia vaalien alla toppuutellut päättäjä ei siis voi ryhtyä puoltamaan päätöksiä, jotka auttaisivat hidastamaan ilmastonmuutosta. Oma hyvä menee yhteisen edun edelle. Tällainen on typerää, haitallista ja eettisesti väärin, eikä sellaista pitäisi tapahtua varsinkaan siellä, missä päätetään yhteisistä asioista. Pahimmillaan äänestäjien mieliksi oleminen voi aiheuttaa globaalia vahinkoa.

Poliitikkojen ei oikeastaan edes pitäisi antaa vaalilupauksia mistään yksittäisistä asioista, tai jos sellaisia lupauksia tehdään, niihin on syytä suhtautua varauksella. Lupailijat voisivat rehellisesti sanoa jo etukäteen, että saattavat joutua muuttamaan mieltään asiassa yhteisen edun vuoksi. Vastuullisen ihmisen täytyy kyetä muuttamaan mieltään yhteiseksi hyväksi, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että hän joutuu luopumaan mukavasta valta-asemastaan. Mutta jos valta-asema on jo ehtinyt ”turmella” ihmisen eettistä ajattelua, kykeneekö hän ajattelemaan yhteistä hyvää ennen kuin vasta pakon edessä painostettuna?

On järkyttävää, jos yhteisistä asioista päättämään oikeasti pääsee ihmisiä, jotka pohjimmiltaan ajavat vain omaa etuaan, vaikka tarkoitus olisi olla demokraattinen ja solidaarinen, kai? Mitä se kertoo äänestäjistä? Mitä se kertoo systeemistä? Eikö meidän kaikkien tulisi olla tietoisempia, rehellisiä, ja avoimia, myös motiiveistamme? Eikö niiden, joille päätäntävalta on annettu, tulisi olla aitoja ihmisiä karvoineen kaikkineen, eikä koristeltuja roolipellejä tai ”mielikuvatushahmoja”?

Valta ilman vastuuta on mielivaltaa. Valtaapitävän tulisi olla epäitsekäs, laajasti asioita huomioiva, harkitseva, empaattinen ja erittäin tietoinen niin siitä, mihin omat mielipiteet perustuvat, kuin siitäkin, mitä ympärillä tapahtuu, ja miten häneen kenties yritetään vaikuttaa. Mutta miten tällainen ihminen löytyy? Tuskin hän on itseään esittelemässä ja kehumassa ympäri pitäjää mukavia lörpötellen tai vahvuuttaan uhoten, tai tälläydy vaalijulisteeseen esittelemään valkoisia hampaita ja kaikin puolin luotettavaa tai edustavaa olemustaan. Mainostaminen on huono tapa antaa luotettava vaikutelma tuotteesta kuin tuotteesta, kuten tuotteistetusta roolipellestä, joka maksaa yhteiskunnalle kansanedustajan palkan verran. Vaalimainokset ovat vain mielikuvia. Mielikuvat eivät ole totuus. Kartta ei ole maasto, vaikka olisi miten tarkka. Eivätkä roolipellet ole ihmisiä. Eikä oikea elämä ole peliä tai näytelmää. Oikea elämä on tietoisuutta siitä, että on olemassa ja elossa. Muu on harhaa; osittain jaettua, osittain henkilökohtaista.

En saa oikein kiinni tästä laajalle leviävästä kyynisyyteen vivahtavasta mielijohdetulvastani. Olen ollut tyytymätön tämän maan ilmastopolitiikkaan ja odotan asian muuttuvan tänä vuonna. Jos määräyksiä ekologisempiin elämäntapoihin tulisi ”ylemmältä taholta”, eikö muutos parempaan muka vauhdittuisi? Vai onko omaakin mukavuutta vähentävien päätösten tekeminen kansanedustajille ja hallituksen jäsenille jotenkin liian vaikeaa? Onhan se tietysti epämukavaa, jos ison palkan kulutustapoja aletaan liiaksi säädellä. Mitä järkeä on olla isopalkkaisessa työssä, ellei saa törsätä palkkaansa mihin tahtoo? No, toivottavasti noissa lauseissa ei ole häivääkään yhtymäkohtia kenenkään oikean poliitikon todellisiin ajatuksiin…

Ja lopuksi: pahoittelen, jos jotakuta loukkaan mielipiteilläni, mutta tuskinpa tätä tekstiä lukee kukaan niin ”merkittävä” ihminen kuin vallassa oleva poliitikko, jollainen saattaisi hieman pahoittaa mielensä sarkasmistani. Mutta mielipiteitäänhän saavat ilmaista muutkin kuin poliitikot, kai? Ja kuten äiti sanoi lapsuudessani, ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”.

Älähdyksiä odotellessa, tietoisempaa uutta vuotta, ja olkaa ihmeissänne siitä, että olette edelleen olemassa ja elossa! Ja jos se ei jollekulle riitä siihen kokemukseen, että on arvokas ja ihmeellinen olento, niin pyrkikää vain kaikin mokomin roolipelleteatteriin esittämään milloin mitäkin merkittävää mielikuvatushahmoa prameissa lavasteissanne. Jossain vaiheessa saattaa ymmärtää, että se esittäminen ja tärkeily on raskasta ja suorastaan turhaa, ja on aivan mukava vain olla, oma itsensä, muitten aitojen kummajaisten joukossa.