 |
| Vuorella ( Henri Kähkönen ) |
Mieleni ei ole tällä hetkellä oikein jäsentynyt; niinpä tästä tekstistäkin saattaa tulla pelkkää hyppelehtivää ajatusvirtaa; tai verbaalista yökkäilyä tai jopa oksennusta, osin tahattoman ylensyönnin seurauksena. Olen imenyt itseeni liikaa monenlaista, pienempää tai isompaa asiaa. Osan pakkosyöttönä, osan oma-aloitteisesti, jopa neuroottisen pakkomielteisesti… No, syystä ja toisesta pääkoppani on ylikuormittunut, ja keho saa kantaa osansa stressistä. Niskat jumissa, korvissa suhisee, leukapieliä kiristää… ja väsyttää.
Oletetaanpa, että on olemassa vaikkapa leipätyöhön liittyvä turhauttava ongelma, jota olet aktiivisesti yrittänyt ratkaista voittaen jopa luontaisen liiallisen hyvätapaisuuden asettamat kahleet (eli esimerkiksi puhumalla päälle ja keskeyttämällä organisaatiohierarkiassa ylemmällä tasolla olevan henkilön). Yritys on ollut hyvä, tavoite oikea, keinot asialliset, mutta tulet silti tyrmätyksi syistä, joissa haistat jotakin likaista tai vähintään epämääräistä. Vuorovaikutustilanteessa haisee vallan väärinkäyttö. Tunnet asemasi epämääräisellä tavalla uhatuksi. Pitäisi pelata sopupeliä, vaikka toinen kiertää sääntöjä. Typerätkin päätökset ovat päättäjien taholta ok, kunhan vain on suunnilleen pysytty laillisissa puitteissa. Nielepä siinä sitten kiukkusi ja sano vaisun viileästi ”no heippa” kun lähdet kokouksesta. Mätä ärräpäitä kun olet yksin, puhu hysteeristä huumoripotaskaa kun olet muitten kaltoin kohdeltujen seurassa. Asia ei sillä korjaannu. Tunnet uhkaavaa avuttomuutta; ylempi väki ei halua ymmärtää järkiperusteluja, ei myönnä olleensa väärässä, ei halua puhua siitä, mikä meni pieleen, ja reagoi defensiivisesti ehdotuksiin siitä, miten asiat tulisi korjata. Ylempi väki ei ylhäisyydessään ota neuvoja vastaan alemmalta väeltä. Ylempi väki, joka on asian sössinyt, voi keksiä jotakin inhaa, jos vielä jatkat valitusta. Kas kun lakia ei ole rikottu, ei saisi valittaa, vaikka työnteko merkittävästi hankaloituukin ja aiheuttaa nääntymisriskin.
No, tuo oli yksi ajankohtainen oksennuksenaihe. Olen viime aikoina ruokkinut itseäni myös tietopuolisella materiaalilla. Olen lukenut lisää erityisherkkyydestä ja enemmän vain lisää sensorisesta integraatiosta ja sen häiriöstä. Jos lukee useamman tietopainotteisen kirjan muutamassa viikossa, ehtii jo unohtaa osan. Sitten yrittää kyllä kerrata oleellisen tiedon, ja toivottavasti jotakin jää aktiiviseen käyttöön. Mutta yksi kirjastosta lainattu kirja haisi homeelta, ja yksi kirjoista on englanninkielinen. Keskittyminen häröilee, kun lukeminen on hitaampaa kääntämisvaikeuden takia, tai jos kirja haisee. Hoh hoi. Olen pohtinut koiraeläinten persoonallisuutta, ja miettinyt, miksi en pidä tietynlaisista väreistä tai kuvioista, enkä pinnoista, enkä hajuista, enkä ihmisistä…
Oletetaanpa, että on olemassa vaikkapa leipätyöhön liittyvä turhauttava ongelma, jota olet aktiivisesti yrittänyt ratkaista voittaen jopa luontaisen liiallisen hyvätapaisuuden asettamat kahleet (eli esimerkiksi puhumalla päälle ja keskeyttämällä organisaatiohierarkiassa ylemmällä tasolla olevan henkilön). Yritys on ollut hyvä, tavoite oikea, keinot asialliset, mutta tulet silti tyrmätyksi syistä, joissa haistat jotakin likaista tai vähintään epämääräistä. Vuorovaikutustilanteessa haisee vallan väärinkäyttö. Tunnet asemasi epämääräisellä tavalla uhatuksi. Pitäisi pelata sopupeliä, vaikka toinen kiertää sääntöjä. Typerätkin päätökset ovat päättäjien taholta ok, kunhan vain on suunnilleen pysytty laillisissa puitteissa. Nielepä siinä sitten kiukkusi ja sano vaisun viileästi ”no heippa” kun lähdet kokouksesta. Mätä ärräpäitä kun olet yksin, puhu hysteeristä huumoripotaskaa kun olet muitten kaltoin kohdeltujen seurassa. Asia ei sillä korjaannu. Tunnet uhkaavaa avuttomuutta; ylempi väki ei halua ymmärtää järkiperusteluja, ei myönnä olleensa väärässä, ei halua puhua siitä, mikä meni pieleen, ja reagoi defensiivisesti ehdotuksiin siitä, miten asiat tulisi korjata. Ylempi väki ei ylhäisyydessään ota neuvoja vastaan alemmalta väeltä. Ylempi väki, joka on asian sössinyt, voi keksiä jotakin inhaa, jos vielä jatkat valitusta. Kas kun lakia ei ole rikottu, ei saisi valittaa, vaikka työnteko merkittävästi hankaloituukin ja aiheuttaa nääntymisriskin.
No, tuo oli yksi ajankohtainen oksennuksenaihe. Olen viime aikoina ruokkinut itseäni myös tietopuolisella materiaalilla. Olen lukenut lisää erityisherkkyydestä ja enemmän vain lisää sensorisesta integraatiosta ja sen häiriöstä. Jos lukee useamman tietopainotteisen kirjan muutamassa viikossa, ehtii jo unohtaa osan. Sitten yrittää kyllä kerrata oleellisen tiedon, ja toivottavasti jotakin jää aktiiviseen käyttöön. Mutta yksi kirjastosta lainattu kirja haisi homeelta, ja yksi kirjoista on englanninkielinen. Keskittyminen häröilee, kun lukeminen on hitaampaa kääntämisvaikeuden takia, tai jos kirja haisee. Hoh hoi. Olen pohtinut koiraeläinten persoonallisuutta, ja miettinyt, miksi en pidä tietynlaisista väreistä tai kuvioista, enkä pinnoista, enkä hajuista, enkä ihmisistä…
Olen tuskaillut sotkuisen ”työpöytäni” kanssa, sotkuisen harrastenurkkani kanssa, sotkuisen keittiön, sotkuisen olohuoneen kirjahyllyn ja muiden vastaavien kanssa; tekemättä asioille mitään. Pystyn kyllä kuvittelemaan, että järjestely voisi olla mukavaa. Mutten aloita sitä, koska nyt juuri ei ole riittävästi aikaa. Viisi minuuttia päivässä ei riitä, jos sotkua tulee aina vain lisää juuri siistityn tilalle. Enkä tietenkään ole ainoa talossa asuja, joka sotkee. Jatkuva sotku on stressinaihe. Koska yritän lajitella jätteet, sotkun vähentäminen on haastavampaa kuin niillä, jotka eivät lajittele. On ihmisiä, jotka työntävät kaikkea mahdollista sekajätteeseen ja pääsevät huomattavasti nopeammin eroon roskistaan ja kaikesta joutavasta. Sellainenhan oli ennen vanhaan meininki kaatopaikalla. (Minulla on vieläkin tallessa ja käytössä erittäin hyvät Fiskarsin ompelusakset, jotka löytyivät aikoinaan kaatopaikalta. Lapsuuteni eka polkupyörä oli myös kaatopaikalta peräisin. Isä osasi uusikäyttää kaikenlaista jo 80-luvulla.)
Mutta takaisin asiaan… Komeron siistiminen on paljon haasteellisempaa, jos sieltä löytyvä tavara on lajiteltava useampaan kuin yhteen säkkiin. SER-romu, metalli, erilaiset lasit, ihmeelliset muoviesineet, monenlaiset erilaiset ongelmajätteet, paperi, puu, rikkinäiset lelut, tekstiilijäte… Miten monta eri laatikkoa tai säkkiä pitäisikään olla lähettyvillä, kun aloittaa komeron tyhjennyksen? Miten ne edes mahtuvat yhtä aikaa siihen ulottuvilleni? Mihin laitan ne kaikki laatikot, jos joudun keskeyttämään järjestelyn (niin kuin todennäköisesti joudun, koska komeron tyhjennykseen menee vähintään tunteja, ellei jopa päiviä…)?
Homma on liian monimutkainen minun aivoilleni, tällä hetkellä, joten siirrän sitä, koska eihän sitä ole ihan pakko juuri nyt... Tarvitsisin ylimääräisiä vapaapäiviä siihen tarkoitukseen. Pitäisi organisoida. En saa aikaiseksi. Mutta kun pitäisi, koska se auttaisi! Mutta kun ei onnistu, niin koetpa sitten taas huonommuutta, kun et osaa. Aivoissa jumittaa, etenkin väsyneenä. Ja nythän ne aivot tietysti ovat väsyneet, koska leipätyöoloissa on se turhauttava tilanne, joka syö henkisiä voimavaroja. Tilanteen ratkaisemiseksi pitäisi toimia jäsentyneesti, mutta kun ei nyt vain onnistu. Teen pakolliset asiat aikataulun mukaan, mutta epämääräiset, laajat, selvittelyä ja suunnittelua vaativat toimenpiteet, joita olisi hyvä tehdä ihan vain itseä varten, eivät käynnisty, tai sitten ne jäävät kuitenkin kesken. Yritän olla itse itseni valmentaja. Siis: Pysähdy. Listaa asioita. Hengitä rauhallisesti. Tee tietoisen läsnäolon harjoitus. Rauhoitu. Hengähdä. Jäsennä paperille. Pysähdy taas. Huokaise syvään. Kirjoita ratkaisuideoita…
Sori vain itselleni, kun en pysty tekemään niin kuin itse itseäni valmennan. Olen sen verran hiiltynyt, että tarvitsen myös tunteitten purkamista; en voi olla järkevä ja rauhallinen ennen kuin pahin stressireaktio on purettu… Pitäisikö siis mennä TRE- menetelmäkoulutukseen vai kokeilla EFT- terapiaa? Että voikin olla ihmisparalle vaivalloista purkaa ihan tavallista stressiä ilman jotain erikoismenetelmiä. Liikuntahan se auttaisi, kun vain pääsisi liikkeelle näkemättä yhtä ainutta ihmissielua, koska nekin olennot välillä stimuloivat liikaa ja kielteisellä tavalla. Ja kun aikaa on rajallisesti, olisi tarve pikapurulle. Elämässä kun on sellaisia tilanteita, että läsnäoloasi tarvitaan myös vapaa-aikanasi; et voi tuosta vain hävitä harrastustesi pariin tai hiljaisuuteen, ainakaan toista huonetta kauemmas. Joskus toinen ihminen tarvitsee läsnäoloasi kipeämmin kuin sinä tarvitset harrastustasi tai yksinoloa. Mutta… niinhän se sanotaan, että ellei huolehdi itsestä, ei jaksa kohta huolehtia toisistakaan. Tarjoan sitä lausetta työssäni kohtaamille uupuneille ja masentuneille ihmisille. Tarjoilen tässä itsellenikin. Ja yritän ottaa sen todesta, eli ottaa sitä aikaa itselleni…
Mutta vaikka tietäisin varsin hyvin, millä kaikilla keinoilla voin vaikuttaa stressiin ja vaikkapa parantaa pitkällä aikavälillä stressinsietokykyäni, mitäpä se tieto auttaa, jos en saa tehdyksi sitä, mitä olisi tarpeen tehdä. Eihän nykypäivän ihmiseltä tietoa puutu. Se, mitä usein puuttuu, on emotionaalinen tuki. Ihmiset tarvitsevat välittämistä, että välittävät välittää itsestään ja toisistaan. Pahinta on, kun ei enää välitä välittää mistään. Kaikki on ihan turhaa ilman rakkautta; viisastelu ja hyvän tekeminen ja kaikki muukin päteminen. Ettemme nyt siis vain kadottaisi myötäelämisen kykyämme ja muuttuisi välinpitämättömiksi… Laitan tähän linkin yhteen musiikkivideoon, joka toivottavasti koskettaa ja ehkäisee välinpitämättömyyttä: for King and Country: Proof of Your Love
Tällä hetkellä on sisäinen tarve nousta jonnekin ”vuorelle”, nähdä asiat laajemmassa perspektiivissä, oikeassa mittakaavassa. Tiedän, että voin saada elämäni asioihin uudenlaisen näkymän, kun uskon, että Kristus on siellä vuoren laella kanssani.
Mutta takaisin asiaan… Komeron siistiminen on paljon haasteellisempaa, jos sieltä löytyvä tavara on lajiteltava useampaan kuin yhteen säkkiin. SER-romu, metalli, erilaiset lasit, ihmeelliset muoviesineet, monenlaiset erilaiset ongelmajätteet, paperi, puu, rikkinäiset lelut, tekstiilijäte… Miten monta eri laatikkoa tai säkkiä pitäisikään olla lähettyvillä, kun aloittaa komeron tyhjennyksen? Miten ne edes mahtuvat yhtä aikaa siihen ulottuvilleni? Mihin laitan ne kaikki laatikot, jos joudun keskeyttämään järjestelyn (niin kuin todennäköisesti joudun, koska komeron tyhjennykseen menee vähintään tunteja, ellei jopa päiviä…)?
Homma on liian monimutkainen minun aivoilleni, tällä hetkellä, joten siirrän sitä, koska eihän sitä ole ihan pakko juuri nyt... Tarvitsisin ylimääräisiä vapaapäiviä siihen tarkoitukseen. Pitäisi organisoida. En saa aikaiseksi. Mutta kun pitäisi, koska se auttaisi! Mutta kun ei onnistu, niin koetpa sitten taas huonommuutta, kun et osaa. Aivoissa jumittaa, etenkin väsyneenä. Ja nythän ne aivot tietysti ovat väsyneet, koska leipätyöoloissa on se turhauttava tilanne, joka syö henkisiä voimavaroja. Tilanteen ratkaisemiseksi pitäisi toimia jäsentyneesti, mutta kun ei nyt vain onnistu. Teen pakolliset asiat aikataulun mukaan, mutta epämääräiset, laajat, selvittelyä ja suunnittelua vaativat toimenpiteet, joita olisi hyvä tehdä ihan vain itseä varten, eivät käynnisty, tai sitten ne jäävät kuitenkin kesken. Yritän olla itse itseni valmentaja. Siis: Pysähdy. Listaa asioita. Hengitä rauhallisesti. Tee tietoisen läsnäolon harjoitus. Rauhoitu. Hengähdä. Jäsennä paperille. Pysähdy taas. Huokaise syvään. Kirjoita ratkaisuideoita…
Sori vain itselleni, kun en pysty tekemään niin kuin itse itseäni valmennan. Olen sen verran hiiltynyt, että tarvitsen myös tunteitten purkamista; en voi olla järkevä ja rauhallinen ennen kuin pahin stressireaktio on purettu… Pitäisikö siis mennä TRE- menetelmäkoulutukseen vai kokeilla EFT- terapiaa? Että voikin olla ihmisparalle vaivalloista purkaa ihan tavallista stressiä ilman jotain erikoismenetelmiä. Liikuntahan se auttaisi, kun vain pääsisi liikkeelle näkemättä yhtä ainutta ihmissielua, koska nekin olennot välillä stimuloivat liikaa ja kielteisellä tavalla. Ja kun aikaa on rajallisesti, olisi tarve pikapurulle. Elämässä kun on sellaisia tilanteita, että läsnäoloasi tarvitaan myös vapaa-aikanasi; et voi tuosta vain hävitä harrastustesi pariin tai hiljaisuuteen, ainakaan toista huonetta kauemmas. Joskus toinen ihminen tarvitsee läsnäoloasi kipeämmin kuin sinä tarvitset harrastustasi tai yksinoloa. Mutta… niinhän se sanotaan, että ellei huolehdi itsestä, ei jaksa kohta huolehtia toisistakaan. Tarjoan sitä lausetta työssäni kohtaamille uupuneille ja masentuneille ihmisille. Tarjoilen tässä itsellenikin. Ja yritän ottaa sen todesta, eli ottaa sitä aikaa itselleni…
Mutta vaikka tietäisin varsin hyvin, millä kaikilla keinoilla voin vaikuttaa stressiin ja vaikkapa parantaa pitkällä aikavälillä stressinsietokykyäni, mitäpä se tieto auttaa, jos en saa tehdyksi sitä, mitä olisi tarpeen tehdä. Eihän nykypäivän ihmiseltä tietoa puutu. Se, mitä usein puuttuu, on emotionaalinen tuki. Ihmiset tarvitsevat välittämistä, että välittävät välittää itsestään ja toisistaan. Pahinta on, kun ei enää välitä välittää mistään. Kaikki on ihan turhaa ilman rakkautta; viisastelu ja hyvän tekeminen ja kaikki muukin päteminen. Ettemme nyt siis vain kadottaisi myötäelämisen kykyämme ja muuttuisi välinpitämättömiksi… Laitan tähän linkin yhteen musiikkivideoon, joka toivottavasti koskettaa ja ehkäisee välinpitämättömyyttä: for King and Country: Proof of Your Love
Tällä hetkellä on sisäinen tarve nousta jonnekin ”vuorelle”, nähdä asiat laajemmassa perspektiivissä, oikeassa mittakaavassa. Tiedän, että voin saada elämäni asioihin uudenlaisen näkymän, kun uskon, että Kristus on siellä vuoren laella kanssani.
