 |
| Luontoliiton Susiryhmän kantaaottava kangaspala. En ole vielä päättänyt, mihin ompelisin sen kiinni. Olisi useampikin sopiva kohde, joten olisi kannattanut tilata useampi... |
Olin muistaakseni alle kouluikäinen, kun näin elokuvan sudesta. Siinä harmaasusi esitettiin väärinymmärrettynä, sympaattisena sankarina. Viesti niin sanotusti kolahti ja resonoi. Samastuin kovin voimakkaasti tuohon erämaissa lymyilevään, epäoikeudenmukaisesti vainottuun olentoon. Olin tietysti ennenkin pitänyt eläimistä, mutta tuon elokuvan myötä susi nousi henkilökohtaiseen valokeilaani; se oli olento, johon pystyin kaikkein parhaiten eläytymään. Olin tietysti pienen ikäni aikana ehtinyt törmätä muunkinlaisiin susikäsityksiin, eli niihin negatiivisiin, jotka tuntuvat edelleen vaikuttavan monen itsensä uhatuksi tuntevan ihmisen mielissä. Iso paha susi, mummoja ja lapsia syövä inhotus, suorastaan pahuuden symboli, verenhimoinen, kiiluvasilmäinen peto, joka repii saaliinsa elävältä. Nuo käsitykset suututtivat minua varhaisessa oikeudentunnossani, ja halusin puolustaa tuota viatonta luontokappaletta, joka ei vielä nykypäivänäkään pysty puolustamaan itse omaa lajiaan, ja nurkkaan ajettuna alistuu henkeään suojellakseen.
Susi-innostuksestani tuli minulle jonkinlainen erityiskiinnostuksenkohde. Kun opin lukemaan, luin susista. Piirsin susia, kuvittelin susitarinoita. Yhdeksänvuotiaana aloin kirjoittaa susilauman selviytymistarinoita, joista muotoutui ensimmäinen romaanikäsikirjoitukseni. Susiviha-alueella sellaisesta romaanista tuskin olisi tullut suosittu; se oli varsin kantaaottava tarina sivutessaan ihmislajin typeriä ennakkoluuloja ja julmuutta haitallisina pitämiään luontokappalaita kohtaan. Teini-iässä otin kantaa petoeläinten puolesta aina kun aihetta sivuttiin. Vauhkosin perhepiirissä nähdessäni susipoliittisia uutisia ja kannatin Susi-Pulliaisen näkemyksiä.
Syystä tai toisesta olen aina samastunut voimakkaammin petoeläimiin kuin saaliseläimiin. Pienenä pelkäsin enemmän lehmiä ja hevosia kuin koiria. Hevonenhan voi potkia ja ruhjoa kuoliaaksi, lehmä voi puhkaista sarvellaan mahasi... Ehkäpä eläydyin enemmän saalistajan loukkaantumisriskeihin kuin saaliin kokemukseen! Muistan lapsuudestani, miten eräs koira tarrasi äkäisesti lapaseeni, kun olisin halunnut osoittaa sille hellyyttä. Äiti selitti, että se koira varmaan pelkäsi minua, koska olin sille vieras. Pystyin täysin ymmärtämään sellaisen käytöksen (olisin tuohon aikaan varmaan itsekin mielelläni kuvitellut purevani vaikkapa kovakouraisia lääkäreitä), enkä siis alkanut pelätä ja vihata koiria, vaikka säikähdin kyllä ja pahoitin mieleni siinä tilanteessa. Petyin siihen, etten saanut yhteyttä tuohon kiinnostavaan olentoon. Mutta minussa heräsi myötätuntoa ja ymmärrystä, ei vihaa. Virhe oli ollut minun; minä olin ollut tunkeileva, ja koiralla oli oikeus puolustaa itseään.
Olin jo nuorena varsin tietoinen siitä, etteivät eläimet ole ”julmia ja ilkeitä”, jos ne tappavat syödäkseen tai puolustavat itseään tai perhettään tunkeilijoilta, tai purevat peloissaan. Ihmiset sen sijaan kykenevät ilkeilemään, juonittelemaan, hautomaan kostoa; jopa toimimaan kylmäverisen julmasti, tai kantamaan vihaa asioista, jotka tapahtuivat vuosia sitten. Eläimet elävät enemmän hetkessä, vähemmän menneessä tai tulevassa. Ne muistavat kyllä traumaattiset kokemukset; ne saattavat toimia aggressiivisesti tilanteissa, jotka mieltyvät esim. aiempaan koettuun kipuun tai uhkaan, mutta eivät ne suunnittele tekojaan, kuten ihmiset, jotka miettivät mielessään ”annanpa sille opetuksen”, ”se saa maistaa omaa lääkettään”, ”näytän sille kuka täällä määrää”…
Sudet pystyvät kyllä tappamaan ihmisen, jos haluavat, mutta miksi ne haluaisivat, jos ihminen ei uhkaa niitä? Normaalisti ne kunnioittavat tai pelkäävät ihmistä ja väistyvät. Mutta jos ihminen käyttäytyy toistuvasti häiritsevästi ja uhkaavasti ylimielisessä typeryydessään, kasvaa riski siihen, että ne puolustavat itseään. Jotkut ihmiset ovat ottaneet asiakseen susien provosoimisen ja niitten tuottamien haittojen liioittelun. Mutta miksi? Miksi jotkut ihmiset kokevat suden eläinlajina niin uhkaavaksi ja vihattavaksi? Yritän kovasti ymmärtää pelkojen ja ennakkoluulojen piinaavia ihmisparkoja, mutta eettisesti en hyväksy käytöstä, joka pyrkii hävittämään jotakin ekosysteemiin kuuluvaa, Luojan luomaa.
Suomen perustuslaki 20 § toteaa: ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Pyrkimys hävittää jokin eläinlaji Suomen luonnosta rikkoo perustuslakia. Susienkin salametsästys on kuitenkin sangen yleistä, koska kiinnijäämisen riski on pieni ja rangaistukset ovat kauan olleet liian lieviä. Vasta vuodesta 2011 on uhanalaisen eläimen tappaminen katsottu törkeäksi metsästysrikokseksi. Susien salakaadot ovat usein myös julmia, eläimelle tuskaa tuottavia. Pantasusia ja lauman vanhempia tappamalla tuotetaan myös yksikseen harhailemaan jääviä nuoria susia, jotka hakeutuvat nälissään ihmisasutuksen lähelle, ja lisäävät susivihaa ja pelkoa.
Salakaatajat toimivat ovelasti, julmasti ja määrätietoisen pahantahtoisesti. Tähän eivät niiden uhrit kykene. Miten jotkut ihmiset pystyvät tuottamaan toisille elollisille sellaisia kärsimyksiä, joita esim. suden suolistossa turpoava superloni aiheuttaa? Sellaisia ihmisiä kyllä itsekin pelkäisin, ja jos sellainen oleilisi oman laumani lähistöllä, saattaisin karkottaa moisen tunkeilijan aika raivokkailla haukuilla.
Sudet sentään kykenevät tuntemaan myötätuntoa, ja niillä voi herätä hoivavietti toisenkin lajin avuttomia yksilöitä kohtaan. Erityisesti Intiassa tiedetään useitakin tapauksia susien kasvattamista ihmislapsista. Eihän suden hoivaamasta ihmisestä kehity ihan ”normaalia” ihmistä, mutta ”susilapsetkin” ovat saaneet emojen hellyyttä, hoivaa ja kasvatusta. Susivanhemmat hoivaavat jälkeläisiään yhdessä ja perhelauman tuella; siis varmasti paremmin kuin mihin jotkut ihmislajin yksilöt kykenevät, surullista kyllä.
Niin että mikä oikeastaan onkaan ihmisen hengelle vaarallisin laji? Luin tilastotietoja aiheesta luontoliiton sivuilta. Sudet voivat kyllä aiheuttaa vaaratilanteita, mutta hengenvaarallisia tapauksia Suomessa on ollut viimeksi 1800- luvulla. Sairaat, ihmisiin tottuneet yksilöt tai risteymät ovat riskitapauksia.
Kansainvälisessä tutkimuksessa laskettiin suden tappaneen koko maailmassa keskimäärin alle 10 ihmistä vuodessa, viimeisten 300 vuoden aikana. Käärmeenpuremiin kuolee maailmassa vuosittain noin 40 000 ihmistä. Suomessa vuosina 1998 - 2005 kuoli yhdeksän ihmistä ampiaisen, herhiläisen tai mehiläisen pistoon. Tilastokeskuksen mukaan vuosina 1998 - 2005 aikana lehmä surmasi kolme, hevonen kolme, sonni yhden ja pässi yhden ihmisen. Nämä tuskin ylittivät uutiskynnystä, mutta jos eläintarhassa oleva susi puree lasta, aiheutuu kamala mediamylläkkä! Vertailun vuoksi: Suomessa koiran hyökkäyksen seurauksena on menehtynyt ainakin kymmenen ihmistä vuosien 1998 - 2006 aikana. Koirapelko tietysti leviää herkästi myös sen villiin esi-isään.
Mutta hirvi se vasta kuolemantuottaja onkin kaikessa viattomuudessaan: hirvikolareissa on 50 vuoden aikana kuollut satoja suomalaisia; vuosittain 5 - 12 kuolonuhria. Kolareitten yleisyys on osittain selitettävissä hirviä saalistavien petoeläinten niukkuudella. Ja ihmislajista sitten: pelkästään metsästäjät ampuvat Suomessa lähes joka vuosi yhden kollegansa hengiltä. Liikenteessä on kuollut viimeisen 50 vuoden aikana yli 20 000 ihmistä. Siitä tulee 400 vuodessa (ja nämä siis ihmisen aiheuttamia liikennekuolemia)! Samassa ajanjaksossa on Suomessa tehty tuhansia tappoja ja murhia. Esimerkiksi vuonna 2005 menehtyi 203 ihmistä henkirikosten ja rattijuoppojen uhreina. Että ihan vielä ”tahallaan” tapetaan lajitovereita… Humalassa aseen kanssa heiluva ”harmiton kaveri” tai vainoharhainen pää pöllyssä oleva aikapommi, tai liian kovaa elämää kokenut epätoivoinen yksilö; kaikki aiheuttanevat tervettä pelkoa? Kannattaa kiertää kaukaa itsesuojelun nimissä. Kaiketi näitäkin tragedioita yritetään ehkäistä joillakin toimenpiteillä? Riittävätkö ne toimet? Vai meneekö liikaa huomiota talouskasvun pohdiskeluun ja syntipukkien etsimiseen?
Ja sitten joku susi jolkuttaa kesämökin rappujen ohi ja saa ihmiset paniikkiin… Maailmahan on kovin vaarallinen paikka, kun täällä on niin paljon kahdella jalalla kulkevia ”susia”…
PS: Aiheesta kiinnostuneille:
http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/susiryhma-1
