Vanha sanonta pätee vertauskuvallisesti myös henkiseen kehitykseen. Toisin sanoen, millaisella ravinnolla ruokit mieltäsi, sellaiseksi kehityt. Itsensä kehittäminen lukemalla tai vaikkapa kuuntelemalla äänikirjoja on loppujen lopuksi aika helppoa. Mikä on mielievääsi matkalla totuuteen? Mistä löydät oikeanlaista, itsellesi sopivaa ruokaa; vastuullisesti tuotettua henkistä ravintoa; sellaista, joka ei tee sinusta narsistisen itseriittoista, lihavaa pässiä, eikä toisaalta kuihduta sinua, erilaisia kieltäymyksiä vaatien, nälkäänsä määkiväksi hyötyeläimeksi?Sinulla on oikeus terveelliseen ravintoon, niin ruumiillisesti kuin henkisesti. Sinulla on niin ollen oikeus tietää myös se, millaista ravintoa tämän blogin tekstit sinulle tarjoavat; miten nämä tekstit ovat syntyneet ja kehittyneet; aivan kuin pohtisit syömäsi viljan tai lihan alkuperää.
Olen ollut jo kauan aikaa huolissani siitä, että markkinoilla on niin paljon harhaanjohtavaa materiaalia; tuulentavoitteluun ohjaavaa, turhien asioitten perään hinkuvaa, narsistiseen mieleen vetoavaa menestyskeinojen suitsutusta, sääntöjä ja ohjeita, kieltoja, pelottelua… Aloitin bloggaamisen huhtikuussa 2012 jonkinlaisella arkajalkaisen maailmanparantajahaihattelijan mielellä ("Onko missään enää mitään mieltä?"), ja olen kirjoittanut siitä lähtien vaihtelevalla tahdilla, riippuen muista ajanvietteistäni ja intresseistäni, ja kulloinkin vallitsevasta umpimielisyyteni asteesta. Oikeastaan olen kirjoittanut selventääkseni itselleni omaa ajatteluani. Vuosien asiakastyö erilaisten ihmiskohtaloitten parissa, pääosin henkisesti kärsivien ihmisten kanssa, on herättänyt erilaisia ajatuksia ja pohdintoja, jotka jossain määrin poikkeavat siitä teoreettisesta opista, jota omaksuin akateemisen koulutuksen kautta. Toisten ihmisten kokemusten ja oman elämän reflektointi oman ajattelun kautta on kehittänyt henkilökohtaisen näkemyksen mielen ja hengen asioihin. Sitä ei löydy suoraan, sellaisenaan, mistään oppikirjasta tai teoksesta, koska se on minun tulkintani kaikesta kokemastani ja lukemastani.
Omassa ajattelussani en nojaa pelkästään kirjatietoon, jollaista ihminen voi kyllä opetella ulkoa ymmärtämättä välttämättä sen merkityksestä mitään. Tietoa saisi kyllä kirjoista, kursseilta, luennoilta ja netistä, enemmän kuin kukaan jaksaa opetella. Enkä itse edes muista kovin hyvin nippelitietoa tai sitä, mistä minkäkin asian olen noukkinut, tai missä vaiheessa ”sekoitin” jonkin asian johonkin toiseen yhteyteen. Mutta tietohan onkin aina vajavaista ja suhteellista. Totuus sen sijaan pysyy samana vuosisatoja, ikuisesti, ja olemme kaikki tavallamme etsijöitä ja monella tapaa eksyksissä ennen kuin törmäämme perimmäisiin totuuksiin.
Hyvin monet tietävät esimerkiksi, mitä masennus on, ja saavat helposti selville, miten masennusta teoreettisesti hoidetaan. On kuitenkin eri asia kokea masentuneisuutta itse ja toipua siitä itse; oivaltaa, mitä masennus oikeastaan on (koska se on vain sana), ja huomata, ettei välttämättä tarvita kaikkia niitä keinoja, joita esimerkiksi psykiatrinen näkökulma masennuksen hoitoon pitää sisällään. Onneksi ”parannuskeino” masennukseen löytyy useimmiten; joskus onnistuneen hoitoprosessin myötä, joskus huonosta hoidosta huolimatta, joskus kaiken hössötyksen takaa, ja mutkienkin kautta. Tai vain oivaltamalla, ettei sinussa olekaan mitään vikaa. Ei ole mitään parannettavaa.
Matkalla parempaan voisi joitakin mutkia kokeilla joskus oikaista menemällä suoraan ytimeen. Joskus on nimittäin kyse siitä, että ihminen kulkee pimeässä, koska ei tiedä, missä valokatkaisija on. Tai että pimeys onkin vain yö, joka päättyy aikanaan; ei siis ole järkeä hautautua peiton alle, koska silloin ei huomaa, milloin aamu sarastaa, ja olisi aika nousta.
Se, mitä nyt "tiedämme" ihmisten psyykestä ja niin kutsutuista psyykkisistä pulmista, on enemmän kuin joskus ennen, mutta silti vajavaista tietoa; joiltain osin jopa virheellistä. Epävarmaan tietoon pohjautuva ohjaus- ja neuvontatyö on kuin kulkisi heikoilla jäillä, tai sumuisella suolla. Jokin kohta reitillämme voi pettää, ja sitten olemmekin liemessä tai kuopassa. Joitakin tieteellisiä tosiasioita on kenties jo selvillä, ja niihin voi varoen nojata. Mutta ihmisen kokemusperäinen tietoisuus tai intuitiivinen ymmärrys ovat joissain tilanteissa ainoita asioita, joiden kautta voi arvioida sitä, onko jokin ohje hyväksi, pahaksi vai tyhjänpäiväinen. Tarkoitan sellaista ”korkeampaa” tietoisuutta, että jonkin asian kokee todeksi intuitiivisella varmuudella; ymmärtämistä kokemuksen kautta, totuuden tiedostamista, johon liittyy voimakas tunne siitä, että tämä todella on totta. Silloin on kuin valo syttyisi pimeyteen. Voimat palaavat. On kuin näkisi taas kirkkaammin ja selkeämmin, ja tuntee olevansa todella olemassa, ja on onnellinen siitä.
Kirjoituksissani saatan joskus esittää näkemyksiä, jotka ehkä sotivat sitä vastaan, mitä ammattiauttajan pakeilla on totuttu kuulemaan. Jotkut ajatukseni näissä blogiteksteissäni saattavat jopa suututtaa. Ihminen ei aina tunnista sitä, miten monipuolisilla ja ovelilla tavoilla jokin puoli hänessä itsessään jarruttaa hänen toipumistaan. Jos ihmisellä on paha olo, hän yleensä pyrkii siitä eroon; mutta joskus ei. On mahdollista, että ihmisen olemassaolontunne nojaakin tuohon tunteeseen; kärsimykseen. Tällöin elämä ilman kärsimystä tuntuukin hämmentävän tyhjältä, ikään kuin ei olisikaan elossa, tai edes olemassa. (Uskotko, että olet kärsinyt jo tarpeeksi?) )Jonkun kohdalla taas elämän mielekkyys perustuu nautintoihin ja mielihyvään, ja kun nautinto viedään pois, tuntuu kuin elämä loppuisi kokonaan.
Näistä asioista on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja puhuttu monilla eri areenoilla, paljon laajemmin, syvemmin ja selkeämmin kuin edes yritän itse kirjoittaa. Omien blogitekstieni tarkoitus ei ole referoida toisten oppeja tai esittää tieteellisiä viitteitä. Tämä kaikki on vain kuvausta omasta ajattelustani, johon olen saanut vaikutteita todella monista eri lähteistä, ja joka on kehittynyt oman kokemukseni myötä, vähitellen itselleni jäsentyen. Toisin sanoen, se, mitä milloinkin kirjoitan, on senhetkistä henkilökohtaista tulkintaani, näkemystäni, mielipidettäni, filosofiaani. Se mitä tässä blogissani kirjoitan, ei aina edusta yleistä psykologista näkemystä, enkä siis useinkaan kirjoita ensisijaisesti psykologina, vaan ihmisenä, joka olen. Yritän parhaani mukaan ilmaista, milloin kyse on psykologian alan "tiedosta", milloin henkilökohtaisesta näkemyksestäni.
Lue siis omalla vastuullasi, kuten syöt sitä mitä sitten syötkin. En tiedä, onko tämä sellaista ravintoa, jota juuri Sinä kaipaat sisäiseen nälkääsi. Ehkei tämä reitti ole sinua varten; ehkä kaipaat selkeämpiä suuntaviittoja matkallesi. Mutta joskus jotkut vintiöt saattavat kääntää kylttejä väärään suuntaan, ihan kiusallaan, ja tienviittoihin sokeasti luottava harhautuu reitiltään. Gandalf kehottaa käyttämään nenäänsä, jos et ole varma oikeasta tiestä. ”Haistele” siis ennen kuin maistelet. Ehkä hienoinen hajuaistimus auttaa sinua löytämään sopivaa ravintoa hengelliseen kasvuusi ja samalla oikean polun matkalla kohti Totuutta.
PS: Kun pohdin tätä tekstiä, mieleeni muistui vuosia sitten ”pääni sisällä” kuulemani kehotus. Jokin sisäisistä äänistäni (en tarkoita ääniharhaa, mutta jonkinlainen sisäinen kommentti alitajunnastani?) sanoi minulle selkokielellä: ”Sytytä lamppusi.” Aivan kuin olisin ollut pimeässä, sokkona etsimässä jotakin, ilman valoa, joka olisi ollut ulottuvillani; siis minussa itsessäni (siis se lamppu!). Joskus ratkaisu on käden ulottuvilla, nenän edessä, ajatuksen päässä – kuin oivallus, aivan kuin lamppu todella syttyisi päässäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti