Pölyisiä papereita, ironisia huokaisuja ja androgyynisiä siunauksia

Androgyyninen Jeesus siunatkoon meitä! Maalasin tämän pääsiäiseksi 2026

Koen olevani jollain tapaa velvollinen kirjoittamaan jotakin tähän blogiin, vaikka tiedän, ettei uusia postauksiani kovin laajasti odotetakaan. Olen nähtävästi lähestulkoon kokonaan lopettanut pakisevan valittamiseni tietyistä politikoista tai muista haitallisesti tai ärsyttävästi käyttäytyvistä ihmisistä. Ehkäpä olen väsähtänyt tähän maailmantilanteeseen, enkä halua tuhlata aikaa ja energiaa siitä jauhamiseen. Olen ollut jollain lailla puoliupoksissa omissa henkisissä prosesseissani, kuten siinä, miten voisin olla vastedes olemassa, toisten ihmisten silmissä, vähemmällä kärsimyksellä, kun en voi vetäytyä kokonaan poiskaan tästä stereotypioistaan turvaa etsivien normi-ihmisten maailmasta.

Tavalliset ihmiset kun usein haluavat kaiken olevan selkeää ja luokiteltavissa, ja tuppaavat muun muassa määrittämään ja luokittelemaan toisiaan esimerkiksi ulkoisen olemuksen, kehonkielen ja puhetavan ja nimen perusteella. Ja jos haluaa vaikuttaa noihin toisten tekemiin oletuksiin, on joko käytettävä suoraa kielellisistä julistusta (esim. sanottava ääneen, vaikkei kukaan mitään kysykään, ettei minua pidä ”sukupuolittaa”, tai pidettävä paitaa, jossa lukee selkokielellä, etten ole ”mikään sukupuoli”) tai ilmaistava tuo sama asia mahdollisimman monella muulla tavalla ennen kuin tuo hämmentynyt stereotyypittelijä ehtii prosessoida ensimmäisiäkään hypoteesejaan.

Voisinpa sanoa, ettei toisten ihmisten oletuksilla ole yhtään mitään väliä, mutta monenlaisissa tilanteissa väärät oletukset ovat kuitenkin vähintäänkin turhauttavia, ärsyttäviä ja rasittavia. Toisen ihmisen hämmennys siitä, ettei hänen sukupuolioletuksiaan tarvita eikä kaivata, ei ole lainkaan niin haitallista kuin noista oletuksista toiselle ihmiselle aiheutuva ahdistus. Satunnainen hämmennys ei ole vaarallista. Krooninen ahdistuneisuus sen sijaan saattaa olla.

Niin että sen kun vain hämmennytte, te jotkut, jotka uskotte vain kahteen sukupuoleen. Taivaankansi ei oikeasti romahda päällenne, enkä minä ole yhtään sen vaarallisempi ihminen ”muunlaisena” kuin olisin, jos minulla olisi jonkinlainen kaksinapaiseen sukupuolijaotteluun pohjautuva identiteetti. Saatan tosin olla sisäisesti hyvin pahastunut, jos koen tahallista väärinsukupuolittamista, ja se voi kostautua esimerkiksi pahantuulisena blogitekstipakinana kyseistä toimintaa harjoittavia ihmishenkilöitä kohtaan.

No, faktahan on, että tässä maailmassa voisi päästä helpommalla, jos sopisi niihin enemmistölle soveltuviin Aatamin ja Eevan muotteihin; samoin kuin monissa muissakin asioissa olisi helpompaa olla olematta outo, poikkeava, friikki tai vähemmistön edustaja. Mutta jos ihminen on jo syntyjään erilainen kuin 99 satunnaisesti kasaan kauhottua ihmistä, tavanomaisellakin järkeilykyvyllä varustettu normi-ihminen saattaisi aikansa asiaa pähkäiltyään tajuta, että sen erilaisen voi olla esimerkiksi aika hankalaa löytää samanhenkistä seuraa. Hänenhän pitäisi jaksaa tutustua kahteensataan ihmiseen, niin saattaisi löytää edes yhden ”henkiystävän”. Introvertti-friikki luopuu samanhenkisten löytämisen toivosta ehkä viimeistään satakunta satunnaisotannalla valikoitunutta ihmistä tavattuaan…

En silti halua valittaa siitä, millainen olen, vaikka toisten ihmisten suhtautuminen onkin ajoittain tuskastuttavaa juuri siksi, että olen oikeasti erilainen tai erilaisempi kuin he olettavat minun olevan. Ajattelin siis jatkossa auttaa heitä ja itseäni tekemällä heidän hämmentyneen luokittelupohdiskelunsa tarpeettomaksi, eli olemalla selkeämmin niin erikoinen, että he ymmärtävät heti, etten ole tavallinen, ja voivat luokitella minut yksinkertaisesti vain ”friikiksi”. Sellainen yksinkertainen luokittelutoiminta antaa heille ehkä riittävästi turvallisuudentunnetta, niin että he voivat asettua asialliseen vuorovaikutukseen kanssani, jos sellainen on ylipäätään tarpeen. Kadulla kulkiessaan he voivat ihan vain mutista tuon nimikkeen (”Mikä ihmeen friikki?”) puoliääneen tai mielessään, eikä heidän tarvitse yrittääkään kehittää mitään kohteliasta jutustelua kanssani. Ja minä saan olla rauhassa, kun he eivät edes uskalla puhutella ”friikkiä”. Win-win!

Olen viime aikoina tutkiskellut ”epätyypillisen sukupuolikokemukseni” historiaa esimerkiksi käymällä läpi vanhoja paperikasoja pölyisten laatikoitten pohjalta; niinkin paljon että olen melkein saanut silmäni tulehtumaan. Olen lohdutuksekseni löytänyt sieltä mm. kiinnostavia kuvia ja joitakin muistiinpanolappusia, joissa on ollut joitakin melko älyllisiä tai vähintään kiinnostavia lauseitakin. Osa lauseista on tosin ollut kiinnostavia jonkin aikaa lähinnä siksi, etten ole saanut käsialastani heti selvää.

Laatikoita penkoessani löysin myös vihkosen, johon olin aloittanut kirjoittamaan romaania, jossa itseään etsivä ja baarireissun jälkeen kadulla harhaileva nuorimies tapaa toisen nuorenmiehen, joka on jollain tapaa hauska ja hengellisesti erikoinen tyyppi. Se tarina oli jäänyt pian alkukohtauksen jälkeen kesken, mutta jotenkin se haiskahti aika queer-teemaiselta. Ja näitten vuosien aikana olin kokonaan unohtanut, että olin sellaista tarinaa edes aloittanut. Pääni on ilmeisesti ollut elämänmuutosten takia jotenkin höttöinen tuohon aikaan. Harmi kyllä siinä vihkosessa ei ollut päivämäärää, mutta veikkaisin, että olen aloittanut sen tarinan yli kaksikymmentä vuotta sitten…

Olen jonkin verran pohdiskellut muunsukupuolisuus-teemaa myös liittyen progressiiviseen kristilliseen teologiaan, ja käsitellyt aihetta itse asiassa myös maalaamalla. Sain inspiraation eräästä Leonardo da Vincin aikalaisen ja oppilaan, Bernardino Luinin maalauksesta, joka esittää hyvin androgyynisen oloista Kristusta. Kuva teoksesta löytyy mm. tältä sivustolta.

Maalasin tuosta teoksesta oman, mukaillun versioni, johon otin hieman vaikutteita mm. Layne Staleyn kasvoista. Pidän kuvasta itse, enkä ole sitä kaupittelemassa, joten muitten mielipiteet ovat toissijaisia, mutta laitoin sen tähän katseltavaksi, jos siunaus kelpaa.

Ja odottelen lähipäivinä, että englanninkielinen romaanini ilmestyisi myös e-kirjana, ja odotellessani ilmaisen itseäni Bluesky-tililläni postaamalla ”mielentila-kuvia” ja lyhyitä englanninkielisiä lauseita. Jos jaksaisin, tekisin ehkä nukkesarjakuvaa, mutta tällä hetkellä en ehkä jaksa muuta kuin selailla kuvia nukkehahmoista…

JK: Hieman toivoa herättävä tieto tänä keväänä oli sentään se, että kansalaisaloite kolmannesta juridisesta sukupuolesta on etenemässä eduskunnan käsittelyyn. Ainakin 50 000 suomalaista siis haluaisi edistää asiaa… mutta miten lie kansanedustajat? Tai tämänhetkinen hallitus konservatiiviedustuksineen? Herran haltuun.

"Yksijalkainen kokomielinen puolihomo" lähti maailmanvalloitukseen...

Tuota otsikkoa ei kannata tulkita kirjaimellisesti; sehän on vain englanninkielistä versiota varten mukaillun otsikon "käännöksen käännös" (jollaisia minulla tuli testailtua käännöstyön aikana Officen kääntäjän avustuksella. Osa meni pahasti pieleen, osa vaikutti toimivan ihan kelvollisesti!). Eikä maailmanvalloituskaan ole kovin osuva termi tässä yhteydessä, koska transgender-asiat ovat monella suunnalla maailmaa suorastaan "pannassa". Voihan olla, ettei kirjaani huolita myyntisivustoille esim. rapakon takana lainkaan, kun kerta joissain osavaltioissa tyhjennetään kirjastoistakin "sopimattomia" kirjoja...

Tarkoitukseni oli kuitenkin ja joka tapauksessa uhmata kansainvälistä epämääräistä ja ennakoimatonta "sensuuria" ja julkaista tässä blogissa "Jalkapuolimielipuolipuolihomojutun" englanninkielisen version esipuhe, jos tänne sattuukin joku englantia ymmärtävä ja haluaa sen lukea ihan vain uteliaisuuttaan. (Eihän sitä suomenkielellä olekaan saatavilla, ymmärrettävistä syistä!) Joten, tässäpä se on:

ONE-LEGGED, WHOLE-MINDED, HALF-GAY (© 2026 T. H. Hukka)

Preface to the English version

When I originally wrote this story, the term "non-binary" was not yet widely used in Finland. Yet there was some discussion about “gender identity” in society, and some transgender people even managed to get into "gender reassignment treatment", as it was called at the time.

In Finland, the situation has changed since then in a positive direction, generally, but unfortunately there is even persecution going on against trans people around the world at the moment, and non-binary people are not legally recognized in many countries yet. That's why I feel that the topic of this story is still relevant, even more so in other parts of the world than in my home country, and I decided to translate this story into English, even though I didn't have a professional translator to help me. I tried my best to bring out the message of the story, despite any grammatical or word errors or clumsiness of expression.

I often had to search for words, which were unfamiliar to me, from internet, and often the AI suggested expressions for me, from which I tried to choose the most suitable one. In addition, I took advantage of the correction reading tool, so that there wouldn’t be a disturbing number of spelling mistakes in the text. However, I didn't do this translation totally with AI. If there are word errors in this translation that make the content obscure, it’s due to my own lack of ability as a translator. I humbly and self-ironically admit this. As I said to myself and my loved ones; I’m not doing this to win any literary prize, but to get the message of the content to spread to a wider audience. I just hope that the imperfection of the translation doesn’t hinder my goal too much.

The characters in the original story live in Eastern Finland and their way of speaking contains nuances of the North Karelian dialect. That’s how I speak, too. It would be impossible to translate that peculiar dialect into any other language, or to reproduce the expressive power of the language I use myself with the vocabulary of another language. The Finnish language is expressive and rich, and I couldn't always find words in English that match the words I would have liked to use. And of course, I don't speak English well enough to play with words and expressions in the way I do when writing in Finnish.

So, I've had to settle for the fact that the characters in the story speak mostly some kind of standard language and not any special dialect or slang. Maybe you can imagine them living in some imaginary northern European country where most of the people speak some kind of English and teenagers study in upper secondary education from the age of about sixteen.

I hope that the thoughts described by the narrator of the story and the conversations of the characters, despite their linguistic simplicity and “inauthenticity “, speak to the reader.

The story is about the right to be who you are, to be loved and to love, as you are, in this world of prejudice-filled, fearful people. It’s the right of all of us, and with this book I wish it especially for all queer, genderqueer and neurodivergent people, and people with disabilities or mental health problems.

T. H. Hukka, a non-binary creature from the periphery