Itsetunnon käsi ® : Miten kehittää pysyvästi hyvä itsetunto?

Mikä itsetunto on ja miten saavuttaa riittävän hyvä, kolhuja kestävä itsetunto?

Miten käden kuva voisi muistuttaa aina
ja kaikissa yhteyksissä siitä, että olen
arvokas ja merkityksellinen olento?
Siitä on kyse Itsetunnon käsi ® -
harjoituksessa.

Tässä tekstissä käsittelen itsetuntoa ja perinteisiä psykologisia neuvoja sen kehittämiseksi, sekä esittelen lopuksi kehittämäni harjoituksen terveen, vakaalle pohjalle rakentuvan itsetunnon kehittämiseen.

Itsetunnon käsite on hieman kulunut ja epäselväkin, vaikka siitä on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Itsetunnolla tarkoitetaan yleensä ihmisen omaa arviota ja käsitystä itsestään, ja se kehittyy ja muuttuu erilaisten kokemusten kautta, varhaislapsuudesta alkaen, koko elämän ajan. Hyvän itsetunnon on sanottu olevan kykyä rakastaa itseään, arvostaa itseään ja luottaa itseensä. Tällöin on helpompi sietää virheitään ja epäonnistumisiaan, ja arvostaa myös muita. Myös ympäröivään maailmaan on helpompi suhtautua realistisesti, kun luottaa itseensä ja siihen, että on samanarvoinen kuin muutkin. Hyvä itsetunto auttaa ihmistä asennoitumaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa avoimin mielin, luottavaisesti, ja silti realiteeteissa pysyen.

Itsetunnon voi ajatella olevan ”itseen kohdistuvaa tunnetta”, jolloin hyvä ja terve itsetunto olisi sitä, että esimerkiksi tuntee itse itsensä ”riittävän hyväksi”, välittää itsestään ja arvostaa itseään. Itseään arvostava ihminen osaa esimerkiksi huolehtia itsestään ja omista tarpeistaan, ja pitää kiinni omista oikeuksistaan ja päämääristään, huomioiden myös muut ihmiset. Hän uskoo, että hänen valinnoillaan on merkitystä ja hän pystyy vaikuttamaan asioihin edes jossakin määrin.

Toisaalta itsetunnon käsitteen voi mieltää liittyvän myös ”itsetuntemukseen”. Ihmisellä voi olla ”hyvä tuntuma itseen”, niin että hän ymmärtää itseään ja pysyy kärryillä siinä, mitä itsessä tapahtuu. Itsetutkiskelu on tutustumista itseen. On todettu, että johonkin asiaan perehtyminen herättää kiintymystä mielenkiinnonkohteeseen, joten itsetutkiskelun kautta voi herätä kiintymystä itseä kohtaan. Ja miten muuten voisi nähdä itsensä realistisesti, ja silti hyväksyä sen, mitä näkee, ellei edes tarkastele itseään? Mutta vaikkei ihminen tuntisikaan itseään kovin hyvin, hän voi silti tuntea kiintymystä ja rakkautta itseään kohtaan. Osa meistä pysyy mysteerinä itsellemme, vaikka miten itseämme tutkisimme. Uskallammeko rakastaa muukalaista, joka olemme?

Meidän ei kuitenkaan kannata olla liian kiintyneitä (= riippuvaisia) siihen, mitä olemme ns. egon tasolla. Liiallinen keskittyminen omaan persoonaan voi muuttua itsekeskeisyydeksi. Mutta itsensä laiminlyöntikään ei yleensä palvele yhteistä hyvää, eikä sekään olisi oikeudenmukaista, että kohtelisi itseään huonommin kuin kohtelee toisia. Oman hyvinvoinnin uhraaminen toisten puolesta sopii aidoille marttyyreille, mutta tavallisilla ihmisillä, arkisen elämän tasolla, se yleensä aiheuttaa vain katkeruutta.

Itsetunnon käsite ilmeisesti sekoittuu arkikielessä helposti ”itsevarmuuteen” tai itsevarmaan käytökseen. Tässäkin asiassa sisäinen kokemus on merkittävämpi kuin se, mitä ihmiset ulkoisesta käytöksestä tulkitsevat! Hyvä itsetunto ei todellakaan tarkoita samaa kuin itsevarma esiintyminen tai ulkoinen menestyminen. Se ei ole itsensä näkemistä aina myönteisessä valossa, virheettömänä ja parempana kuin muut ovat. Liiallinen itsevarmuus on epärealistista ja narsistista, joskus jopa tunnekylmää piittaamattomuutta toisista. Terve itsetunto ei koskaan ole itsekkyyttä tai omien mielihalujen ja tavoitteiden toteuttamista toisen kustannuksella, toisia huomioimatta. Oikeanlainen itsevarmuus ei ole myöskään ulospäinsuuntautuneisuutta! Myös ujolla introvertilla, jopa erakolla, voi olla hyvä itsetunto. Liiallinen seuran keskipisteeksi hakeutuminen voi kertoa joskus huonosta itsetunnossa. Itsetunnon tilaa ei aina voi nähdä ulkoapäin. Sehän on tunnetta omasta itsestä, eivätkä kaikki edes näytä tunteitaan ulos, ja monet taas teeskentelevät tunnetilaansa.

Miten itsetunto näkyy ja vaikuttaa?

Etenkin nuoruudessa, kun ihminen tavallaan etsii identiteettiään, itsetunto voi heitellä paljon, ja kautta elämän erilaiset vaikeat tilanteet, pettymykset ja toisten ihmisten suhtautuminen voivat vaikuttaa itsetuntoa alentavasti. Heikko itsetunto voi näkyä alistuvana käytöksenä ja toistuvana uhriksi ajautumisena, mutta toisaalta, se voi näkyä myös toisten arvosteluna, polkemisena, ja liiallisena itsensä kehumisena. Hyvään itsetuntoon kuuluu realistisen myönteinen käsitys itsestä. Tällöin ihminen on tietoinen omista puutteistaan ja heikkouksistaan, mutta niiden havaitseminen ei vähennä luottamusta itseen tai määrittele kokonaan käsitystä itsestä (”olen huono, en osaa mitään”). Heikko itsetunto saa ihmisen pohtimaan liiaksi sitä, mitä toiset hänestä ajattelevat, ja hän saattaa jättää mielekkäitäkin asioita tekemättä, koska pelkää epäonnistumista ja toisten mielipiteitä.

Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen on riippumaton erilaisista ympäristön odotuksista. Hän tietää olevansa ainutlaatuinen, ja että hänen elämänsä on ainutkertainen ja sillä on itseisarvo. Jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus ja päämäärä! Terveelle pohjalle rakentuva itsetunto auttaa ymmärtämään, ettei tarvitse olla riippuvainen kulttuurin asettamista paineista tai toisten käsityksistä siitä, mitä on ”hyvä elämä”. Toisten ihmisten arvostelun pelosta ja hyväksynnän tavoittelusta vapautuminen tuottaa myönteistä suhtautumista ympärillä oleviin ihmisiin ja maailmaan. Kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat (kunhan eivät tahallaan riko yhteisiä eettisiä normeja, lakia ja toisten oikeuksia).

Itsensä rakastaminen, sellaisena kuin oikeasti on, ei ole narsismia eikä liiallista itsekkyyttä. Narsismin pohjalla on päinvastoin se, ettei ihminen rakasta itseään tarpeeksi, ja yrittää korvata tämän puutteen hakemalla huomiota ja rakkautta muilta ihmisiltä. Todellinen itsensä hyväksyminen ja itsemyötätunto vapauttaa narsistisista pyyteistä ja tekee ihmisestä rakastavamman myös muita kohtaan. Kun arvostaa itseään, ei tarvitse mollata muita ollakseen olevinaan parempi, tai kadehtia toisten asemaa tai saavutuksia. Kritiikkiä on helpompi sietää, ja pystyy myös itse osoittamaan arvostusta toisille, menettämättä itsearvostuksestaan mitään.

Hyvä, oikealla pohjalla oleva itsetunto lisää sietokykyä epäonnistumisissa ja pettymyksissä. Epäonnistuminen tekemisissään ja tavoitteissaan ei tee ihmisestä ”huonoa”. Virheistä voi oppia, ja epäonnistumista selviytyminen auttaa sietämään niitä jatkossakin. Yritykset ja erehdykset auttavat siis monella tapaa eteenpäin. Hyvä itsetunto auttaa suhtautumaan myös toisten tekemiin virheisiin kärsivällisemmin ja välttämään toisten syyttelyä omista virheistä.

Itsetunto on siis tunnetta, ja tunnekokemusta voi kehittää paremmaksi, kaikissa ikävaiheissa. Itseen liittyvien tunteitten myönteisyys luonnollisesti lisää tyytyväisyyttä elämään ja kokemusta siitä, että omilla teoilla on merkitystä!

Mitä sinua yleensä neuvotaan tekemään, jos haluat parantaa itsetuntoasi?

Usein kehotetaan itsetunnon kohottamiseksi miettimään asioita, joihin on itsessään tyytyväinen. Kuten, missä asioissa olet hyvä? Millaisista asioista olet saanut kehuja ja positiivista palautetta? Mutta entä jos kukaan ei ole koskaan kehunut mistään? Tai jos masentaa, eikä mitään tule mieleen? Masentuneelle tämä keino ei toimi, vaan on sanottava: vaikket keksisi mitään erityisiä ansioita, olet silti OK ja merkityksellinen olento. Ei sinun tarvitse suorittaa tai osata mitään erityistä. Olet ainutkertainen joka tapauksessa, ja se riittää.  Olet olemassa, joten sinulla on joku merkitys. Kukaan ei myöskään ole aivan samanlainen kuin sinä, ja silläkin on syynsä. Ja se riittää!

Joskus ”hyvän tunteen itsestään” saavuttamiseksi voi helpottaa, jos voi hakeutua tilanteisiin, jotka tekevät iloiseksi, ja sellaisten ihmisten seuraan, jossa voi olla oma itsensä. Kannattaa siis välttää seuraa, jossa ei koe oloaan hyväksi ja luontevaksi, ja varsinkin sellaista, jossa toiset suhtautuvat kriittisesti ja väheksyvästi. Ihmiset ovat joskus hölmöjä ja tuottavat toisille pahaa mieltä enemmän tai vähemmän tarkoituksella. Sinulla on oikeus välttää tällaista vaikutusta! Tätä keinoa voi soveltaa siinä määrin kuin olosuhteet sallivat. Mutta joskus meidän on pakko sietää ikäviä ihmisiä, ja silloin olisi hyvä, ettei itsetuntomme olisi riippuvainen toisten ihmisten keljuista kommenteista ja valituksesta.

Toisen ihmisen itsetuntoa voi vastavuoroisesti kohottaa antamalla hänelle realistista, hyvää palautetta, ja osoittamalla hänelle välittämistä, sellaisena kuin hän on. Voi kiittää toisia, ja saada itsekin enemmän kiitoksia. Voi iloita omista onnistumisistasi ja siitä, että selviää hankalista tilanteista. Ja aina kannattaa olla itselleen armollinen, vaikka asiat menisivät pieleen! Kukaan ei ole ulkoisesti ja käytöksessään koskaan täydellinen, missään asiassa. (Vain sisäinen ydin on täydellinen, mutta siitä toisessa yhteydessä!) Virheettömyys olisi loppujen lopuksi varsin tylsää ja ahdistavaa. On parempi, että kaikki mokaavat joskus, joissakin asioissa. Kaikki ovat joissain asioissa ”luusereita”, ja se on loppujen lopuksi tragikoomista!

Itseensä tutustuminen voi herättää kiintymystä itseään kohtaan. Keskity myönteiseen ja siihen, mikä herättää sinussa myötätuntoa itseäsi kohtaan. Millainen olit aivan pienenä lapsena? Mistä pidät, mitä haluat, mikä on sinulle tärkeää? Kun löydät jonkinlaisen kuvan siitä, millainen persoonasi on, pyri hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Ei sinun tarvitse hävetä sitä, millaiseksi olet syntynyt tai miten sinua on kohdeltu, tai tuntea syyllisyyttä siitä, mitä olet syntyjäsi tai mihin ympäristö on sinut pakottanut! Persoonaansa ei tarvitse hävetä. Teoistaan voi ottaa vastuuta, ja sitä on kohtuullista hävetä, jos tekee tahallaan pahasti. Mutta sitä ei tarvitse hävetä, ettei osaa tai pysty johonkin, vaikka haluaisi! Pyri siis vapautumaan turhista häpeän ja syyllisyyden tunteista. Ole armollinen ja myötätuntoinen itsellesi ja toisille. Nosta esiin myönteiset asiat ja ole kiitollinen. Vaikeina hetkinä nämä mielikuvat lohduttavat ja rohkaisevat. Aina on löydettävissä jotakin hyvää; vaikkapa se harmaan pilven hopeareunus. Kiinnitä katseesi siihen!

Itsetuntoa tukee, jos opettele tekemään elämässään itsenäisiä valintoja ja päätöksiä niissä asioissa, jotka ovat omalla vastuullasi. Vastuunotto kasvattaa varmuutta. Opettele ilmaisemaan oma tahtosi ja mielipiteesi nöyristelemättä tai raivoamatta, jämäkästi. Panosta niihin asioihin, jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä; ei niihin, jotka ovat vain toisten mielestä tärkeitä, hienoja ja arvostettavia! Sinulle mielekäs ei aina ole toisille minkään arvoista. Mutta se on sinun asiasi!

Älä vertaile itseäsi muihin, äläkä vaadi itseltäsi epärealistisia suorituksia. Tee sitä, mikä toimii sinulla. Lisää sitä, mikä sujuu! Huolehdi itsestäsi, koska olet arvokas; syö terveellisesti, liiku, ulkoile, lepää, tee asioita, joista nautit. Jos haaveilet ja kuvittelet, älä muuta haavemaailmassasi itseäsi toisenlaiseksi kuin olet. Kuvittele onnistumisia ja hyviä asioita juuri sellaisena kuin olet! Se on realistista mielikuvaharjoittelua, ja sellainen harjoittelu ohjaa alitajuntasi todella myös onnistumaan.

Haluathan oikeasti olla juuri sinä, etkä kukaan muu? Eikö sinulla ole oikeus olla olemassa juuri sellaisena kuin olet, niin kuin muillakin? Ihminen saa olla puutteellinen, erilainen, poikkeava, outokin, ja epäonnistua, ja olla taitamaton. Vain tarkoituksellista pahuutta on syytä hävetä; ei omaa itseään!

Älä kulje harhaan, kun tavoittelet ”hyvää itsetuntoa”!

Eri lähteistä löytyy hyvää luettavaa itsetunnosta, ja sitten vähän ”huonompaa” ja pinnallisempaa, esim. naistenlehtien itsetuntovinkit. On todettu, että liiallinen itsensä esille tuominen, vertailu toisten elämään, ulkonäköön ym. ja siitä viriävät huonoudentunteet (esim. Facebookin maailmassa) aiheuttavat mielenterveydellisiä haittoja nykymaailmassa; jopa itsetuhoisuutta. Hyvä ja terve itsetunto ei koskaan voi perustua ulkoisiin asioihin, kuten ulkonäköön, asemaan, statussymbolien haalimiseen, kaverien ja tykkääjien määrään, rakkaussuhteeseen, harrastuksessa menestymiseen tai muuhun tällaiseen! Näitten asioitten edistämiseksi kohdistetut vinkit ovat siis huonoja ja haitaksi; pelkkää ”ehostusta” tai kiiltävää pinnoitetta likaisen ja rikkinäisen pinnan päällä! Kannattaa perustaa itsetuntonsa johonkin sellaiseen, joka ei koskaan muutu; siihen, mikä pysyy, vaikka sinä vanhenet ja muutut, ja vaikka elämäntilanteesi muuttuisi kymmeniä kertoja laidasta toiseen.

Oma näkemykseni itsetunnosta poikkeaa etenkin noista pinnallisista ”itsetunnonkohotuskeinoista”. Se on myös syvällisempi kuin peruspsykologisiin vinkkeihin perustuva tapa nostaa itsetuntoa, koska se perustuu ihmisen todellisen olemuksen ymmärtämiseen. Ihmisen olemisen ydin on helmi, sen päälle kertyneestä kuonasta (negatiivisista kokemuksista ja käsityksistä) ja pintakääreestä (yritykset peittää ”huonouttaan”) huolimatta. Kirjoitin tästä jo vuosia sitten, katso tästä silloinen tekstini.

Esimerkiksi Arto Pietikäinen on pohtinut ”Joustava mieli”- blogissaan itsetunnon ja itsemyötätunnon käsitteitä, ja on selvää, että itsemyötätunnon opettelu on tärkeämpää kuin keinotekoinen itsetunnon nostattaminen suorituksia ja taitoja painottamalla, tai esim. itsevarmuutta lisäämällä. Itsemyötätuntoa kehittää itseen tutustuminen etenkin pienenä lapsena, jopa avuttomana vauvana. Tuo lapsi on yhä sisälläsi, tarpeineen ja toiveineen, ja pettymyksineen. Kun osoitat sille myötätuntoa, osoitat samalla rakkautta itseäsi kohtaan.

Pyri löytämään aito persoonasi sisus, sinun todellinen olemuksesi. Tutustu tuohon sisukseen, niin sinun ei oikeastaan edes tarvitse tehdä mitään saadaksesi hyvän itsetunnon. Olet jo nyt ihmeellinen, hieno luomus, teetpä mitä tahansa ja saatpa millaista huomiota tahansa. Ihmisarvosi perustuu olemiseen, ei tekemiseen. Olemisesi tulee väistämättä esille tietynlaisten tekojen kautta. Oleminen on ensin; siitä seuraa teot, jotka ilmentävät sitä, että olet OK itsesi kanssa.

Kun rakastat itseäsi, siis, todellista olemustasi, siitä seuraa, että tunnet olevasi OK ihmisenä; tiedät, että sinulla on oikeus olla oma itsesi, eikä kaikkien tarvitse pitää sinusta; pidät silti itse itsestäsi! Olet uskollinen ystävä itsellesi, koska rakastat itseäsi, vaikka kaikki muut jättäisivät sinut ja vaikka miten sähläisit. Ja koska rakastat itseäsi, näet itsessäsi myös haavoittuneen lapsen, josta haluat pitää huolta. Et ole riippuvainen kenestäkään muusta, koska rakastat itseäsi ja huolehdit itse itsestäsi. Ja se vapauttaa sinut rakastamaan puhtaammin myös toisia.

Näihin näkemyksiini perustuu äskettäin kehittämäni harjoitus ja muistikartta: ”Itsetunnon käsi”. Se putkahti mieleeni kesäisellä työmatkalla, ja luonnostelin sen nopeasti. Sain sen kuvittamiseen apua Henri Kähköseltä.  Tässä julkaisemani kaavio-kuva on luonnollisesti kopiosuojattu kuvien ja sisällön esitystavan osalta, eli kokonaisuudessaan. Asiasisältöä saa toki levittää, kunhan mainitsee lähteen. Ja jos joku kiinnostuu ottamaan harjoituksen ammatilliseen käyttöön, kuten asiakastyöhön, lupaa kaavakkeen kopiointiin voi pyytää minulta (sähköpostiosoitteeni on tekstin lopussa).

”Itsetunnon käteen” liittyvän teoriapohjan syventämiseksi selvittelen ensin, miten Robert Diltsin ”loogiset tasot” (esitelty mm. kirjassa ”Muuttavat ajatukset- Uskomusjärjestelmien muuttaminen NLP:n avulla”) ja itsetunto liittyvät toisiinsa.

Miten itsetuntoa voidaan tarkastella suhteessa Diltsin loogisiin tasoihin?

Ympäristön taso (puitteet, esteet): Itseen kohdistuvat tunteet voivat olla riippuvaisia ympäristöstä – millaisissa olosuhteissa ja keitten kanssa on. Kokemus, että on ok, ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, jos se riippuu ympäristön suhtautumisesta! On hyvä, jos ihminen kykenee säilyttämään hyväksyvän tunteen itseään kohtaan riippumatta siitä, keitten seurassa on, ja mitä toiset ajattelevat itsestä. Jos siis synnyt herkkänahkaisena keskelle piikkipensaikkoa, on haaste kokea olevansa hyväksytty ja tuntea myönteisiä tunteita itseään kohtaan. Mutta se on silti mahdollista. Koska olet olemassa, sinulla on jokin tarkoitus. Ja sillä on erityinen merkitys, että olet juuri siinä ympäristössä. Se antaa sinulle hyvän tunteen olemassaolostasi, joka on ihme, missä sitten oletkin!

Käyttäytyminen ja teot (reagointi): Omilla teoilla ja suorituksilla on yhteys siihen, millaiseksi tunnemme itsemme. Itsetunnon ei kuitenkaan tarvitse olla suorassa yhteydessä suoriutumiseen ja onnistumisiin. Jos käytös on haitallista toisille tai itselle, ihminen saattaa kokea itsensä ”huonoksi” tai ”pahaksi”. Mutta ihminen ei ole ”huono” tai ”paha”, vaikka teot olisivat sellaisia. Ihminen ei myöskään tule pyhimykseksi suorittamalla hyviä tekoja, jos häneltä puuttuu oikea tunne, asenne ja motiivi, eli rakkaus. Ihminen voi kokea itsensä riittävän hyväksi, kun suhtautuu rakastavasti itseensä ja toisiin ihmisiin. Kun rakastaa itseään ja toisia, haluaa tehdä oikein. Teot ja käytös ailahtelevat, rakkaus pysyy!

Taidot ja kyvyt (toiminta): Taidoilla on yhteys itsetuntoon silloin, jos ihminen uskoo, että ihmisarvoa mitataan onnistumisilla, taitavuudella, pätevyydellä ja sen sellaisella. Tuleehan siitä hyvä tunne, kun osaa jotakin, eikä siinä ole mitään pahaa, jos iloitsee taidoistaan tai ihailee toisten osaamista. Mutta loppujen lopuksi; vaikka olisit miten taitava jollakin alueella ja osaisit mitä tahansa, mutta kukaan ei rakastaisi sinua, etkä itsekään rakastaisi itseäsi, mitä väliä olisi noilla kaikilla taidoillasi? Rakastatko sinä ihmisiä siksi, että he osaavat jotakin erityistä? Etkö siis rakastaisi vastasyntynyttä, joka ei osaa vielä yhtään mitään? Tai eläinpienokaista, joka on kognitiivisilta taidoiltaan idiootin tasolla?

Uskomukset ja arvot (suunta): Uskomuksilla ja arvoilla on erittäin suuri merkitys itsetunnon rakentumisessa, ja nyt päästään lähelle perinteistä psykologista itsetunnon käsittelyä. Mutta en pysähdy nyt tähän…

Identiteetti (lupa, motivaatio): Keskeinen taso itseen liittyvien tunteitten näkökulmasta on identiteetin taso. Kuka olen, pohjimmiltani, ja millaiseksi voin tulla? Kuka siis olenkaan – olenko jotakin erityistä, olenko ainutlaatuinen, olenko ihmeellinen? Olet kyllä. Me kaikki olemme, jo syntyjämme. Eikä siihen tarvitse mitään lisäsuorituksia, lisämääritteitä. Olen olento, joka olen.

Itseä suurempi ydintaso (välitystehtävä, elämäntehtävä): Ja silti vielä kaiken tämän yläpuolella on itseä suurempi taso. Nyt puhutaan jo oman olemassaolon merkityksestä ja elämäntarkoituksesta – miksi olen olemassa? Kuka minut on luonut? Miksi maailma on?

Pysyvin ”itsetunnon” perusta on tämä ylin taso. (Kristitty voi esimerkiksi uskoa, että olen Jumalan lapsi, luotu rakkaudesta, tarkoitettu rakastamaan). Identiteetti, joka muodostuu tämän ylimmän ydintason pohjalta, on hyvä ja ok, ihme, juuri sellainen kuin pitääkin olla. Ja kun uskoo olevansa niin kuin pitääkin, ja rakastettu, ja tietää saaneensa ja saavansa ne taidot, joita tarvitseekin, voi pitää itseään myös riittävän kyvykkäänä. Käyttäytymisen tasolla tämä hyvä tunne välittyy rakastavana ja arvostavana käytöksenä muitakin kohtaan. Oma käyttäytyminen vaikuttaa ympäristöön, ja muutos ympäristössä hyödyttää kaikkia.

Pysyvä ratkaisu itsetunnon ongelmiin on siis korkeamman tason juttu

Diltsin ”loogisten tasojen kautta” on helppo nähdä, että ratkaisu ns. itsetunnon ongelmiin on ”ylemmällä tasolla” kuin suorituksissa ja taidoissamme. Loogisiin tasoihin sijoitettuna itsetunto ei ole ”turha käsite” myöskään itsemyötätunnon rinnalla. Itsetunto tunteena itseä kohtaan ei ole turha asia; sillä on todella suuri merkitys käyttäytymiseemme, tunnemmeko itseämme kohtaan inhoa vai uteliaisuutta, tai olemmeko tyystin välinpitämättömiä. Jos tunne itseä kohtaan on myötätuntoa ja rakkautta, kyse on loppujen lopuksi samasta asiasta kuin itsemyötätunnossa. Kielteiset tunteet itseä kohtaan tuottavat pahaa mieltä, vaikka ihminen kenties yrittäisi toimia rakastavasti toisia kohtaan ansaitakseen edes toisilta myönteistä suhtautumista. Toisten osoittama hyväksyntä yritetään sitten muuntaa hyväksynnäksi itseä kohtaan. Mutta toimiiko se? Onko järkevää, että rakkaus itseä kohtaan on riippuvainen toisten osoittamasta rakkaudesta?

Kuka rakastikaan ensin, jotta voimme ylipäätään rakastaa ketään? On mentävä ”itseä suuremmalle ydintasolle”, olemassaolomme merkitykseen ja mieleen. Meidät on luotu rakkaudesta, meillä on merkitys ja tarkoitus, ja sitä kautta elämäntehtävä. Identiteettimme voi perustua siihen, mikä on alkuperämme. Jos vain uskomme sen! Uskomusten taso on ratkaiseva kaiken sen alapuolella olevan merkityksessä ja tulkitsemisessa. Näemmekö todelliset taitomme ja kykymme, voimavaramme, mahdollisuutemme vaikuttaa asioihin? Miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme? Toimimmeko jonkin suuremman mission hyväksi, vai sähläämmekö vain ympäristön mielen ja mielihalujen mukaan ja annammeko ympäristön määritellä itsetuntomme sen pohjalta, miten hyvin tai huonosti meidän arvioidaan suoriutuvan ympäristön asettamissa odotuksissa?

Ympäristö on täynnä viestejä siitä, millainen meidän muka tulisi olla ja mitä meidän muka tulisi tehdä; ja yritämme tehdä sen kaiken, jos uskomme, että hyvä tunne itsestä on riippuvainen toisten hyväksynnästä, ihmisten osoittamasta huomiosta. Mutta kun se ei ole niin, eikä sellaista tarvitse uskoa! Me olemme rakastettuja; emme olisi muuten edes olemassa. Meillä on merkitys ja tarkoitus. Kaikki muu ”alemman tason touhu” on riippuvaista siitä, miten hyvin me ymmärrämme alkuperämme ja elämäntehtävämme.

Itsetunnon käsi ®

ITSETUNNON KÄSI ® - Mikä se on ja miten se toimii?

Edellä kirjattuun teoretisointiin ja filosofointiin pohjautuen esittelen tässä oman mallini ”itsetunnon kehittämiseen”, eli ”Itsetunnon käsi”- harjoituksen. ”Itsetunnon käsi” muistuttaa tärkeimmistä ja keskeisimmistä elementeistä, joita edellä pohdin itsetunnon rakentumiseen liittyen. Se on sarja uskomuslauseita, jotka sijoitetaan sormiin ja kämmeneen. Käytän siis kättä sekä helposti muistettavana mielikarttana että osittain myös metaforana. Käsi antaa mahdollisuuden laajentaa harjoitusta myös kinesteettiselle tasolle, käsimerkkeinä ja liikkeinä. Se taas tukee asian muistamista ja siihen liittyvän tunteen ankkuroimista käsimerkkeihin.

1) Olen OK tällaisena kuin olen! Peukalo ja ”peukkumerkki” vakuuttavat, että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet, eikä sinun tarvitse kuvitella itseäsi toisenlaiseksi persoonaksi. Käytöstään ja toimintatapojaan voi muuttaa mielekkäämpään ja rakentavampaan suuntaan, mutta olemusta ei tarvitse muuttaa.

2) Minulla on oikeus olla oma itseni! Etusormi ja siihen liittyvä käsimerkki, etusormi pystyssä, vakuuttavat, että sinulla on oikeus olla oma itsesi, sellainen kuin olet, ja ilmaista persoonaasi, ellet tahallasi loukkaa toisia.

3) Minun ei tarvitse miellyttää kaikkia! Keskisormi ja sen näyttäminen viestii, ettei sinun tarvitse yrittää ansaita kaikkien hyväksyntää ja miellyttää kaikkia, mikä olisikin sitä paitsi mahdotonta, koska ihmiset ovat erilaisia ja pitävät erilaisista asioista. (Oikeasti ei ehkä kannata tehdä kyseistä käsimerkkiä ihan missä vain tilanteessa, mutta se toimii hyvänä muistutuksena itselle!)

4) Olen uskollinen ystävä itselleni. Nimetön, johon usein pujotetaan sormus sitoumuksen merkkinä, symboloi tässä yhteydessä lupausta kohdella itseään kuin parasta ystävää; eli ajatella itsestään myönteisesti, ymmärtäväisesti ja arvostavasti, sekä rohkaista itseään tarvittaessa. Tämä liittyy suoraan itsemyötätuntoon.

5) Huolehdin sisäisestä lapsestani. Pikkusormi, se sormisarjan ”kuopus”, muistuttaa sisäisestä lapsesta, ja liittyy sekin itsemyötätuntoon. Olemme kaikki välillä lapsenomaisia, taantuneita lapsen kokemuksiin ja hätään, osin tiedostamattomissa muistoissamme. Otamme nyt siis hoivaavan suhteen itseemme, vielä vastuullisemmalla ja hellemmällä tavalla kuin kohtelemme aikuista, tasavertaista ystäväämme.

6) Olemassaoloni on ihme ja sillä on tarkoitus. Kämmeneen sijoittuu kaikkein tärkein asia, kaiken muu pohja. ”Itsetunnon käden” keskiössä on ajatus, että on ihmeellistä olla ylipäätään olemassa, ja sillä on merkitys, että olemme juuri sellaisia kuin olemme. Kristittyä ihmistä kämmen muistuttaa myös Luojasta ja Luojan huolenpidosta. Tämä on sitä Diltsin kuvaamaa ”itseä suurempaa ydintasoa”, johon kaikki muu perustuu.

”Itsetunnon käsi” on helppo visuaalinen rakenne muistettavaksi, sekä helppo harjoitus ajatusten herättämiseksi ja muistin tueksi. Käsimerkit tukevat uskomusten muistamista ja niihin saa rakennetuksi niin visuaalisen, auditiivisen kuin kinesteettisenkin ankkurin vahvaan tunteeseen vakaalla pohjalla olevasta itsetunnosta.

Piirtäminen, kirjaaminen, ääneen lausuminen. Harjoituksen voi tehdä esimerkiksi siten, että asiakas piirtää oman, ainutkertaisen kätensä tyhjälle paperille (yleensä vasemman), ja sitten kirjoittaa uskomuslauseet sormien ja kämmenen kohdille. Kämmenen keskelle tuleva ajatus on hyvä kirjata viimeisenä, mikä muistuttaa siitä, että kaikki muu perustuu tuohon ydintason lauseeseen. Lauseita toistetaan ääneen jo niitä kirjoittaessa, ja kirjoittaminen tukee niitten mieleen painamista.

Käsimerkit, ääneen lausuminen ja kertaus. Tämän jälkeen ohjaaja näyttää käsimerkit ja toistaa taas lauseet ääneen. Myös asiakas (tai ohjattava) tekee käsimerkit ja voi toistaa lauseet ääneen niitä tehdessään. ”Itsetunnon käden” sisältöä voi kerrata katsoen samalla paperista miellekarttaa itse piirretystä kädestä. Käsimerkeistä voi tehdä myös omat kuvat, joitten viereen voi kirjoittaa uskomuslauseet sekä omia ”versioita” lauseista, eli vahvistavia lisälauseita tai soveltavia lauseita niihin liittyen. Tällä tavoin uskomuksia voi jo laajentaa erilaisiin asiakkaan elämään kuuluviin tilanteisiin, joissa itsetunto on koetuksella.

Ankkurien vahvistaminen. Kun asiakkaalla nousee hyvä tunne esimerkiksi ajatuksesta, että hän on ok sellaisena kuin on, tuo tunne on hyvä ankkuroida käsimerkkiin. Palautetaan lause ja siihen liittyvä tunne mieleen samalla kun tehdään käsimerkki eläytyen kaikkiin aistimuksiin, äänensävyyn ym. miellepiirteisiin. Uskomuslause voidaan sanoa ääneen tai mielessä. Toistetaan tätä, kunnes käsimerkin tekeminen toimii ankkurina uskomukseen ja hyvään tunteeseen, missä tahansa tilanteessa.

”Itsetunnon käden” kuvan voi jokainen piirtää omanlaisekseen, tai sitten käyttää valmista kuvaa. Kuvaa voi olla alkuun syytä katsella toistuvasti (esimerkiksi jääkaapin ovessa) ja harjoitella sen mieleen palauttamista erilaisissa tilanteissa. Käsimerkkiankkureita on myös hyvä toistaa ja vahvistaa. Käsimerkki ja uskomuslause muodostavat vahvan ankkurin hyvään tunteeseen itsestä; siis, hyvään itsetuntoon, joka rakentuu vakaalle perustalle ja kaikkein syvimpään mahdolliseen tunteeseen: rakkauteen ja myötätuntoon.

Lue tästä lisää vinkkejä harjoituksen toteuttamiseen.

HUOM. Jos haluat tämän harjoituksen ammatilliseen käyttöön ja kopiointiluvan harjoituslomakkeelle, minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse (hukkaanmenee@gmail.com). Siinä osoitteessa vastaan kyllä viestiin omalla nimelläni ja laillistettuna psykologina, vaikka tässä blogissa olenkin vain ”T. H. Hukka”.

PS: Ne jotka tuntevat minut sekä kirjailijana että psykologina, tietävät tietysti, minkä niminen psykologi olen ja missä työskentelen. On monia, jotka tuntevat minut vain psykologina, eivätkä lainkaan kirjailijana, eikä heidän tarvitsekaan tutustua minuun ja kirjoittelemisiini sen enempää, ettei asiakastyöni painopiste häiriinny. Sitten on niitä, jotka ehkä tunnistavat kirjailijanimeni, mutteivat tuntisi minua kadulla tai missään muuallakaan, jossa oleilen omana itsenäni. En kaipaa julkisuutta persoonalleni; toivon vain, että hyvät asiat leviävät ja niistä on hyötyä, jos on. Eikä niistä kukaan hyödy, ellei edes kuule niistä! Joten, linkkiä tähän juttuun saa levittää eteenpäin, jos uskoo jonkun ”huonoitsetuntoisen” siitä hyötyvän! Julkaisemalla tämän jutun otan samalla riskin, että linkki päätyy jonain päivänä jollekulle, joka tuntee minut psykologiroolissani, ja joudun ehkä kiusaantumaan muista sanomisistani. Mutta eipä minun periaatteessa tarvitse jakamiani terapeuttisia neuvoja hävetä, koska tarkoitus ei todellakaan ole paha…

Muualla itsetunnosta: https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/mina-ja-muut/itsetunto/

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/hyv%C3%A4-itsetunto-optimistista-realismia

https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/sinulla-on-itsetuntoa/

https://mielipalvelut.fi/artikkelit/mista-itsetunto-muodostuu-ja-kuinka-sita-voi-parantaa/