Ja saako neljäs voisilmäpullan? Entäpä viides tai kuudes? Meneekö jo liian monimutkaiseksi?
 |
| Korvapuusti taisi osuakin silmään. |
Heti alkuun pieni kuriositeetti ihmiskunnan historiasta:
Muinaisen Israelin kuningaskunnassa (1020–931 eaa) kerrotaan olleen kuusi virallisesti tunnustettua sukupuolta:
1. Zachar: mies
Muinaisen Israelin kuningaskunnassa (1020–931 eaa) kerrotaan olleen kuusi virallisesti tunnustettua sukupuolta:
1. Zachar: mies
2. Nekeveh: nainen
3. Androgynos: sekä mies että nainen
4. Tumtum: neutraali sukupuoli/määrittelemätön sukupuoli
5. Aylonit: naisesta mieheksi transsukupuolinen
6. Saris: miehestä naiseksi transsukupuolinen
Lähdeviitettä en löytänyt, mutta olipa tuo jostakin tutkielmasta poimittu tai kirjoittajan itse keksimä juttu, idea on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ja tieteellinen poiminta: elinkelpoisia sukupuolikromosomiyhdistelmiä on tunnistettu kuusi. Ei siis ole olemassa pelkästään XX- ja XY-ihmisiä (siis, ”XX-naisia” ja ”XY-miehiä”).
Ja ette usko: dinosauruksiakin on ollut olemassa! Jotkut ovat kai luulleet päinvastaista.
Tämä tahtoo sanoa, että siinä missä ihmiset kai yleensä nykyään tietävät, että maapallo on todennäköisemmin pallo eikä pannari, niin joissakin muissakin asioissa on saatettu löytää uutta, huomionarvoista tietoa (joita konservatiivistenkin ihmisten kenties kannattaisi varovasti tutkailla). Jotkut vanhahkot käsitykset saattavat muuttua, ja toisaalta, jotkut muinaiset ”faktat” saattavatkin todentua perusteellisemman tutkimuksen ja uuden todistusaineiston myötä. Totuus on tietenkin aina suhteellista ja saattaa paeta tieteellistä tutkijaakin, mutta jotenkin olettaisin, että silmien ummistaminen kaikelta mahdolliselta tutkimustiedolta saattaa kalkita tai muumioida ihmisen ajattelun, joskus haitallisesti.
Ennen tuota edellistä, sateenkaariteemaan liittyvää kirjanesittelytekstiäni kirjoitin jotakin siitä, että minun esillä olooni kirjoittajaihmisenä on vaikuttanut se, etten tiedä miten esittäisin itseni siten, ettei minua heti ensisilmäyksellä määriteltäisi tai leimattaisi kaksinapaisella sukupuolikäsityksellä. Kuten totesin, koen, ettei minulla ole sukupuoleen sidottua identiteettiä; siis, sosiaalista sukupuolta. Kumpikin ”ääripää” on kaukana psyykkisestä kokemusmaailmastani, joten en halua identifioitua kummaksikaan.
Ymmärrän kyllä sen, että monet ihmiset ovat aivan ”sinut” biologisen sukupuolensa kanssa ja haluavat identifioitua siihen; ja joskus jopa korostaa sitä, myös sosiaalisena identiteettinään. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole, jos haluaa määritellä itsensä jonkin ominaisuuden tai roolin mukaisesti jollakin nimityksellä tai leimalapulla. Tässä ihmisten maailmassa, sosiokulttuurisessa ympäristössä, on joskus melkeinpä pakko valita joitakin itseä kuvaavia sanoja ja määritelmiä, että toiset ihmiset osaavat sijoittaa kunkin ihmisen ”lokeroonsa” (tai oikeaan pukuhuoneeseen). Ihmistenhän täytyy saada luokitella ilmiöitä ja ”olioita”, jotta kaikki tämä kaoottinen kirjavuus pysyisi olevinaan hallinnassa…
Mutta mitään määritelmää, nimikettä tai roolia ei pitäisi ottaa identiteetikseen. On sääli, jos se olento, joka kukin syvimmällä tasolla on, katoaa roolin tai ulkoisen olemuksen taakse. Henkisessä mielessä sukupuolellakaan ei pitäisi olla mitään väliä (olipa se toinen kahdesta tai yksi kuudesta). Jos siis haluaa niin sanotusti ”kehittyä henkisesti”, ei kannata juuttua ulkoisiin sukupuolimääritelmiin, tai sisäiseen sukupuolikokemukseensa, tai mihinkään psykologisiinkaan pohdintoihin siitä, millainen ihminen olevinaan on, jostakin näkökulmasta.
Psykologisetkin määritelmät ja kuvaukset ovat kuitenkin vain sanoja; parhaimmillaankin vain pelkistettyjä, yhdestä näkökulmasta saatuja ”tarinoita” minusta tai sinusta. Vaikka tietäisin itsestäni erilaisia ”faktoja”, en silti välttämättä ”tuntisi” itseäni sen paremmin. Jos taas tunnen, että ”olen olento, joka olen”, se riittää, ja on lähimpänä totuutta, jonka todeksi oletan, tässä vaiheessa.
On ymmärrettävästi helpompaa elää tavallisten ihmisten joukossa, jos on itsekin samalla tavalla ”tavallinen”. Voisi toivoa, ettei tämä ”tavallinen” enemmistö vieroksuisi tai tuomitsisi niitä, jotka ovat jotenkin erilaisia; siis esimerkiksi kokevat syvän ristiriidan synnynnäisen, biologisesti määritellyn tai sosiaalisesti roolitetun, ja kokemansa sukupuolen (tai sukupuolettomuuden) välillä. Huoli siitä, että joutuu erilaisuudessaan esim. jotenkin syrjityksi, kiusatuksi tai tuomituksi, saa monet esittämään ”tavallista”, jopa vuosikausia. Eipä ihme, että moni uupuu esittämiseen, tai masentuu, kun kokee, että itsessä on vikaa; tai katkeroituu, kun ei saa koskaan olla oma itsensä.
Antaisivatpa ihmiset toistensa olla sellaisia kuin ovat! Jos erilaisuus ei aiheuta toisille vahinkoa, miksi siitä pitää tehdä ongelma? Isä sanoi joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten, että ”ennakkoluuloisuus on maailman pahin synti”. Enpä tiedä, mitä kaikkea hän mahtoikaan tarkoittaa tuolloin, mutta herättipä ainakin minussa pohdiskelua.
Ehkäpä siinä on hyvätkin puolensa, jos on sukupuoli-identiteetiltään ”vähän siltä väliltä”, niin saattaa ymmärtää jossain määrin ”binääristenkin” maailmaa, ja myös niitten, jotka eivät koe olevansa kumpaakaan, tai kokevat ristiriitaa ”ulkoisen” ja ”sisäisen” välillä. Jos identifioituisi hyvin vahvasti jompaankumpaan sukupuoleen ja kokemusmaailmakin olisi täynnä vain toista ääripäätä, olisi ehkä vaikeampi tulla toimeen sen toisen ääripään edustajien kanssa. Tämä ”keskivaiheilla oleminen” auttaa kenties pysymään neutraalimpana, myös leipätyössä.
Toivoisin, että Suomeen saataisiin vähintäänkin kolmas virallinen sukupuoli, ellei sitten kuutta; tai ainakin jokin neutraali vaihtoehto polariteettien välissä, jonka saisi itse valita henkilökohtaisen sukupuoli-identiteettikokemuksensa mukaisesti. Kaksi vaihtoehtoa on ainakin tässä asiassa aivan liian vähän.
Sitä päivää odotellessa joutuu kokemaan olevansa hieman epärehellinen, kun laittaa rukseja erilaisiin virallisiin kaavakkeisiin, ja välillä vähän väärässä paikassa, jos ei ole neutraalia vessaakaan. Ja täytyy kaiken lisäksi keksiä jokin ulkoinen tapa ilmaista olevansa jotakin muuta kuin jompikumpi binääri, jos pitää esitellä ”imagoaan”, eikä halua tulla väärinmääritellyksi.
No, vielä tässä (korvapuustia tai voisilmäpullaa odotellessa) sukupuolineutraali julki-imagoni on se susimainen rillipää.
PS: Oleellisempaa kuin sukupuoli on tietää se, että ko. olento pysyy yleensä omalla reviirillään ja välttää tarpeettomia kahakoita, mutta hampaitten terävyyskin tulee kyllä esille, jos on aihetta irvistää.
Lähdeviitettä en löytänyt, mutta olipa tuo jostakin tutkielmasta poimittu tai kirjoittajan itse keksimä juttu, idea on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ja tieteellinen poiminta: elinkelpoisia sukupuolikromosomiyhdistelmiä on tunnistettu kuusi. Ei siis ole olemassa pelkästään XX- ja XY-ihmisiä (siis, ”XX-naisia” ja ”XY-miehiä”).
Ja ette usko: dinosauruksiakin on ollut olemassa! Jotkut ovat kai luulleet päinvastaista.
Tämä tahtoo sanoa, että siinä missä ihmiset kai yleensä nykyään tietävät, että maapallo on todennäköisemmin pallo eikä pannari, niin joissakin muissakin asioissa on saatettu löytää uutta, huomionarvoista tietoa (joita konservatiivistenkin ihmisten kenties kannattaisi varovasti tutkailla). Jotkut vanhahkot käsitykset saattavat muuttua, ja toisaalta, jotkut muinaiset ”faktat” saattavatkin todentua perusteellisemman tutkimuksen ja uuden todistusaineiston myötä. Totuus on tietenkin aina suhteellista ja saattaa paeta tieteellistä tutkijaakin, mutta jotenkin olettaisin, että silmien ummistaminen kaikelta mahdolliselta tutkimustiedolta saattaa kalkita tai muumioida ihmisen ajattelun, joskus haitallisesti.
Ennen tuota edellistä, sateenkaariteemaan liittyvää kirjanesittelytekstiäni kirjoitin jotakin siitä, että minun esillä olooni kirjoittajaihmisenä on vaikuttanut se, etten tiedä miten esittäisin itseni siten, ettei minua heti ensisilmäyksellä määriteltäisi tai leimattaisi kaksinapaisella sukupuolikäsityksellä. Kuten totesin, koen, ettei minulla ole sukupuoleen sidottua identiteettiä; siis, sosiaalista sukupuolta. Kumpikin ”ääripää” on kaukana psyykkisestä kokemusmaailmastani, joten en halua identifioitua kummaksikaan.
Ymmärrän kyllä sen, että monet ihmiset ovat aivan ”sinut” biologisen sukupuolensa kanssa ja haluavat identifioitua siihen; ja joskus jopa korostaa sitä, myös sosiaalisena identiteettinään. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole, jos haluaa määritellä itsensä jonkin ominaisuuden tai roolin mukaisesti jollakin nimityksellä tai leimalapulla. Tässä ihmisten maailmassa, sosiokulttuurisessa ympäristössä, on joskus melkeinpä pakko valita joitakin itseä kuvaavia sanoja ja määritelmiä, että toiset ihmiset osaavat sijoittaa kunkin ihmisen ”lokeroonsa” (tai oikeaan pukuhuoneeseen). Ihmistenhän täytyy saada luokitella ilmiöitä ja ”olioita”, jotta kaikki tämä kaoottinen kirjavuus pysyisi olevinaan hallinnassa…
Mutta mitään määritelmää, nimikettä tai roolia ei pitäisi ottaa identiteetikseen. On sääli, jos se olento, joka kukin syvimmällä tasolla on, katoaa roolin tai ulkoisen olemuksen taakse. Henkisessä mielessä sukupuolellakaan ei pitäisi olla mitään väliä (olipa se toinen kahdesta tai yksi kuudesta). Jos siis haluaa niin sanotusti ”kehittyä henkisesti”, ei kannata juuttua ulkoisiin sukupuolimääritelmiin, tai sisäiseen sukupuolikokemukseensa, tai mihinkään psykologisiinkaan pohdintoihin siitä, millainen ihminen olevinaan on, jostakin näkökulmasta.
Psykologisetkin määritelmät ja kuvaukset ovat kuitenkin vain sanoja; parhaimmillaankin vain pelkistettyjä, yhdestä näkökulmasta saatuja ”tarinoita” minusta tai sinusta. Vaikka tietäisin itsestäni erilaisia ”faktoja”, en silti välttämättä ”tuntisi” itseäni sen paremmin. Jos taas tunnen, että ”olen olento, joka olen”, se riittää, ja on lähimpänä totuutta, jonka todeksi oletan, tässä vaiheessa.
On ymmärrettävästi helpompaa elää tavallisten ihmisten joukossa, jos on itsekin samalla tavalla ”tavallinen”. Voisi toivoa, ettei tämä ”tavallinen” enemmistö vieroksuisi tai tuomitsisi niitä, jotka ovat jotenkin erilaisia; siis esimerkiksi kokevat syvän ristiriidan synnynnäisen, biologisesti määritellyn tai sosiaalisesti roolitetun, ja kokemansa sukupuolen (tai sukupuolettomuuden) välillä. Huoli siitä, että joutuu erilaisuudessaan esim. jotenkin syrjityksi, kiusatuksi tai tuomituksi, saa monet esittämään ”tavallista”, jopa vuosikausia. Eipä ihme, että moni uupuu esittämiseen, tai masentuu, kun kokee, että itsessä on vikaa; tai katkeroituu, kun ei saa koskaan olla oma itsensä.
Antaisivatpa ihmiset toistensa olla sellaisia kuin ovat! Jos erilaisuus ei aiheuta toisille vahinkoa, miksi siitä pitää tehdä ongelma? Isä sanoi joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten, että ”ennakkoluuloisuus on maailman pahin synti”. Enpä tiedä, mitä kaikkea hän mahtoikaan tarkoittaa tuolloin, mutta herättipä ainakin minussa pohdiskelua.
Ehkäpä siinä on hyvätkin puolensa, jos on sukupuoli-identiteetiltään ”vähän siltä väliltä”, niin saattaa ymmärtää jossain määrin ”binääristenkin” maailmaa, ja myös niitten, jotka eivät koe olevansa kumpaakaan, tai kokevat ristiriitaa ”ulkoisen” ja ”sisäisen” välillä. Jos identifioituisi hyvin vahvasti jompaankumpaan sukupuoleen ja kokemusmaailmakin olisi täynnä vain toista ääripäätä, olisi ehkä vaikeampi tulla toimeen sen toisen ääripään edustajien kanssa. Tämä ”keskivaiheilla oleminen” auttaa kenties pysymään neutraalimpana, myös leipätyössä.
Toivoisin, että Suomeen saataisiin vähintäänkin kolmas virallinen sukupuoli, ellei sitten kuutta; tai ainakin jokin neutraali vaihtoehto polariteettien välissä, jonka saisi itse valita henkilökohtaisen sukupuoli-identiteettikokemuksensa mukaisesti. Kaksi vaihtoehtoa on ainakin tässä asiassa aivan liian vähän.
Sitä päivää odotellessa joutuu kokemaan olevansa hieman epärehellinen, kun laittaa rukseja erilaisiin virallisiin kaavakkeisiin, ja välillä vähän väärässä paikassa, jos ei ole neutraalia vessaakaan. Ja täytyy kaiken lisäksi keksiä jokin ulkoinen tapa ilmaista olevansa jotakin muuta kuin jompikumpi binääri, jos pitää esitellä ”imagoaan”, eikä halua tulla väärinmääritellyksi.
No, vielä tässä (korvapuustia tai voisilmäpullaa odotellessa) sukupuolineutraali julki-imagoni on se susimainen rillipää.
PS: Oleellisempaa kuin sukupuoli on tietää se, että ko. olento pysyy yleensä omalla reviirillään ja välttää tarpeettomia kahakoita, mutta hampaitten terävyyskin tulee kyllä esille, jos on aihetta irvistää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti