 |
| Jos aihe alkaa liikaa inhottaa, niin huomio tähän :) |
En taaskaan oikeastaan haluaisi edes aloittaa kirjoittamista, koska on vaikea hillitä itseään ”sanomasta” vihaisia ja rumiakin asioita, jos niin sanotusti ”avaa suunsa”. Kauniit ja toiveikkaat sanat tuntuvat tällaisessa maailmantilanteessa vastenmielisen epäuskottavilta. Enkä minä ole koskaan ollut erityisen optimistinen, ja etenkin juuri nyt on haastavaa kaivella väen väkisin mitään myönteisiä huomioita sen enempää näiltä periltä kuin rapakonkaan takaa.
On suorastaan tympinyt katsoa ajankohtaisuutisia, ja kun en nyt erityisemmin pidä tietystä pyöreäsuisesta naamasta, etenkään, jos sen omistaja elehtii ja ilmeilee hävyttömästi, on tullut tarve jopa suorastaan välttää suoraa katsetta ruutuihin, joissa saattaisi nähdä tuon tietyn kuuluisan pärstän.
Rumasti sanottu, mutta olkoon minun häpeäni, etten nyt kykene tätä mielipidettäni pidättelemään. Voihan sitä ihminen ilmaista vaikkapa sellaisenkin asian, ettei pidä jonkun koirarodun naamasta, ja sitten joutuukin noloon tilanteeseen, kun joku hyvänpäiväntuttu sanookin sitten omistavansa juuri sellaisen koiran. Ehkäpä joudun nolostumaan siitä, että joku lukija sattuukin ihailemaan kyseisen ihmisen naamaa.
No, yleensä, vaikka joku koira olisikin rumanpuoleinen, en minä sinänsä sitä inhoa sen ulkonäön takia, koska useimmiten elikot ovat ihan sympaattisia, vaikka olisivatkin vähän rumanlaisia. Ja makuasiahan se on. Ehkäpä joku ihminen pitää sellaista edellä mainitsemaani ihmisnaamaa komeana ja sen ilmehdintää viehättävänä.
En tiettävästi kuitenkaan ole ainoa ihminen, joka ei olisi halunnut kyseisen naaman omistajan pääsevän sellaiseen asemaan, johon hän nyt näyttäisi olevan pääsemässä. Mutta minkäpä tuolle asialle voi, kun niin moni hänet kerta halusi sellaiselle paikalle, ja täytyneehän demokratian kökköisempääkin muotoa arvottaa sentään paremmaksi kuin diktatuuria. Tosin se kökköinenkin kahden-vaihtoehdon-demokraattisuus saattaa neljän seuraavan vuoden aikana jäädä yhden ihmisen mielialojen ja mielihalujen temmellyskentän uhriksi.
Toivonpa, että ihmisten silmät avautuisivat mahdollisimman harmittomalla, mutta tehokkaalla tavalla, ja että kyseinen henkilö voisi mennä viettämään rauhallisia eläkepäiviä jonnekin, jossa ei aiheuta enää laajamittaisia vahinkoja. Samaa toivottelen kyllä joillekuille muillekin valtaapitäville. En minä halua kenenkään ”tuhoa” tai pahaa kenellekään, mutta olisi ehkä maapallon tulevaisuuden kannalta suotavaa, jos jotkut ihmiset maailmassa muuttuisivat nykyistä harmittomammiksi eläjiksi.
Yritin tässä yhtenä iltana saada itseni ymmärtämään laajemmassakin mittakaavassa, ettei jonkun tahon inhottavaa ja aggressiivista käytöstä todellakaan voi vähentää toimimalla samalla tavalla itse. Siis, jos itse on inhottava inhottavaa tahoa kohtaan, inhottavuuden kokonaismäärä vain kasvaa. Ja jos hyökkää aggressiivisesti mahtisonni-öhöttäjiä vastaan, muuttuvatko he siitä sen empaattisemmiksi ihmisiksi? Eivätköhän he vain pullistele ja puhise entistäkin enemmän…?
Niin että jos maailman mahtisonnivaltaa edustaa symbolisesti yhdenlainen hökötysrakennelma, voi olla energiantuhlausta yrittää hyökätä sitä vastaan ja yrittää saada sitä ”olemaan olematta olemassa” olemalla sille ilkeä, uhkailemalla sitä, tai kokeilemalla saada sitä jollain keinolla kumoon. Aina tulee nousemaan uusia mahtisonneja, jotka vain vahvistuvat vastustuksesta (ja puhun siis näistä ”mahtisonneista” symbolisesti, sukupuoli-identiteetistä riippumatta).
Alkujaan jokainen mahtisonni on kokenut itsensä jollain tapaa ”pikku-ukoksi” ja siksi uhatuksi, ja pyrkinyt kompensoimaan tätä tunnetta pullistumalla mahdollisimman mahtavaksi, keinolla millä hyvänsä. Eikä hän varmasti suostu enää kutistumaan pikkuruiseksi, koska se on ollut liian pelottavaa…
Mutta miten kävikään ilkeälle pikku-ukolle satumaailmassa? Kun se epäonnistui juonissaan eikä saanut hyvää sankaria tuhotuksi, se turhautui ja poksahti omaan frustraatiokiukkuunsa. Mahtisonnien olisi lohduttavaa tietää, että vaikka he poksahtaisivatkin ja olisivat taas ihan vaan pikku-ukkoja, joku taho saattaisi jopa sääliä ja armahtaa heitäkin. Pikku-ukkokin voisi valaistua ja saada rauhan tiedostaessaan, ettei oikeastaan ole mikään pikku-ukko, vaan olento, joka on.
No, yritin nyt ajatella myönteisesti ja rakentavasti…
Tarkoitus oli sanoa, että parempi on käyttää omat energiansa ja saamansa ajan kasvattaakseen hyvää; vastavoimaksi kaikelle vastenmieliselle tässä maailmassa, eikä antaa huomionsa viipyillä liiaksi siinä kaikessa inhottavassa, johon tämänkin tekstin aihe lukeutuu. Sen inhottavuuden olemassaoloa ei tietenkään kannata unohtaa kokonaan, mutta ei sitä alituiseen tarvitse toljottaakaan ja aiheuttaa itselleen pahaa mieltä moisella ajanvietteellä.
Se kasvaa, mihin keskittyy, enkä halua ainakaan sen yhden pärstän kasvavan mielikuvissani.
