 |
| Kannen kuva ilmaisee sitä, että ihmisen tekemästä tulkinnasta syntynyt mielikuva ei useinkaan vastaa todellisuutta, ja se voi olla jopa "negatiivi" reaali-ilmiöstä. |
Törmäsinpä tuolla Blueskyn puolella viestiin, jossa kerrottiin J. K. Rowlingin viimeisimmästä trans-vihamielisestä teosta, sekä osuvaan meemiin tähän liittyen. ”The Guardianin” jutun mukaan Rowling on nääs kehottanut ottamaan kuvia naistenvessoissa siltä varalta, että siellä onkin transihmisiä (tästä ko. Bluesky-viestiin).
Jo aiemminhan satuin törmäämään myös uutiseen, että Rowling käyttää ”Harry Potterista” saamiaan varoja trans-vastaisen organisaation perustamiseen, ja päätin, etten kyllä osta enää mitään ”Harry Potter” tuotteita, koska en todellakaan halua rahoittaa sellaista organisaatiota. Täällä myös osuva meemi aiheesta.
Kaikki se, mitä itse olen kirjoittanut, välittää ihan päinvastaista viestiä ainakin mitä tulee transihmisiin ja LGBTQIA2S+ - asioihin. Ja jos tienaisin kirjoittamisistani, mieluummin tukisin ylimääräisillä rahoilla näitä vähemmistöihmisiä. Mutta (kuten Ohdakemaa-blogin puolella jo totesin asiaa pohtiessani), enhän minä tällaisella epäkaupallisesti tuotetulla kirjallisuudella tienaa ylimääräistä, joten ei minulla ole tällä saralla muuta annettavaa kuin tarinoitteni sisällöllinen viesti. Kunpa se leviäisi edes aktivisteille.
No, jossakin päin on sentään alettu reagoida Rowlingin transfobiseen vihamielisyyteen, kuten tuolla. Surullista, että joku onkin niin pelokas, vihamielinen ja vainoharhainen. Ymmärrän, että on tärkeää puolustaa ja ajaa naisten oikeuksia, niin kauan kuin niitä ei enää ole tarvetta puolustaa, muttei sellaisen aktivismin tulisi kummuta miesvihasta tai synnyttää vihaa esimerkiksi juuri transnaisia / transtaustaisia naisia kohtaan; ikään kuin transtaustaiset naiset uhkaisivat cis-naisten etuja heidän arjessaan, tai suoraan ihmisinä esimerkiksi vessoissa ja pukuhuoneissa... Joo, jotain suhteellisuudentajua, kiitos!!!
Minulle on syntynyt käsitys, että transtaustaiset naiset kohtaavat vielä enemmän transfobisia reaktioita, ennakkoluuloja ja vihaa kuin transtaustaiset miehet, ja minulla on aavistus siitä, millaisista syistä se saattaisi näin ollakin, mutta eipä siitä tässä ja nyt sen enempää. Pääpointtihan on siinä, että transihmiset, muunsukupuoliset ja muutkin genderqueer- ihmiset ovat kaikki ihmisiä, siinä missä cis-naiset ja cis-miehetkin. Ja jos joku tätä asiaa kauhistelee vaikkapa ”uskonnollisista” syistä, niin pohdiskelkoon hetken näitä vaihtoehtoisia näkökulmia:
A ) Jos maailmankaikkeudella on Luoja, hän on luonut myös LGBTQIA2S+ - ihmiset, koska heidän erilaisuudellaan on biologinen/synnynnäinen perusta (usein neurokirjava), ja sillä on myös jokin tarkoitus tässä maailmassa (biodiversiteetinkin näkökulmasta). Ja siksi heillä on oikeus kehittyä omanlaisikseen niissä puitteissa kuin on mahdollista, ja saada tähän myös tarvittaessa apua; siinä missä cis-heteroillakin on oikeus vaikkapa korjauttaa synnynnäinen sydämen läppävika tai kitalakihalkio, hankkia silmälasit näköä parantaakseen, oikoa hammaskalustoaan, jne. jne.
Transsukupuolisen ihmisen kokema dysforia (ilman korjaavaa hoitoa) uhkaa hänen mielenterveyttään ja aiheuttaa myös itsetuhoisuutta, ja siksi hänellä täytyy olla oikeus hoitoon siinä missä niilläkin ihmisillä, joilla on jokin esim. kehityksellinen häiriö, vamma tai sairaus, joka vaikuttaa oleellisesti hänen elämänlaatuunsa ja elämänhaluunsa. (Tämän suuntainen on myös Suomen Psykologiliiton kanta, eikä vain minun.) Ja jos yhteiskunta ja vallitseva kulttuuri validisoisivat esimerkiksi kolmannen sukupuolen/sukupuolineutraalisuuden (niin juridisesti kuin sosiokulttuurisesti), muunsukupuolisten kokema sosiaalinen dysforia lievittyisi, ja lääketieteellisen ”neutraloivan” hoidon tarpeellisuuskin ehkä otettaisiin trans-poliklinikoilla paremmin ”tosissaan”.
B ) Jos taas maailmankaikkeus olisikin vain sattumanvaraisesti syntynyt (mitä en itse usko, mutta uskokoon kukin, miten haluaa), tällä kaikellahan ei olisi mitään syvempää ideaa tai hengellistä merkitystä, eikä siis olisi mitään väliä silläkään, millaisia ihmiset ovat. Ihan sama siis, onko joku LGBTQIA2S+ tai ei. Ketään ei voisi ”tuomita” ainakaan ”uskonnollismoralistisista” syistä. Mutta sittenpä ihmiset ihan vain omin päin tappelisivat keskenään milloin mistäkin egoistisesta tarpeesta, mielihalusta tai pelosta, pohdiskelematta koskaan ”syntyjä syviä”, maailmankaikkeuden alkuperää ja syytä olemassaololleen. Ei olisi olemassa kollektiivista tietoisuutta, johon yksilön tietoisuus voi yhdistyä; ei mitään ”korkeampaa voimaa ja viisautta”, ”universaalia rakkautta ja harmoniaa”… Mutta olisipa vapaus tehdä mitä lystää ja vaikka listiä ne kaikki, joista ei pidä, ja ottaa toisilta, mitä itse tarvitsee välittämättä toisen kärsimyksestä, ja niin edelleen…
Tällaistako ”jumalattomuutta” ihmiset muka haluavat? Nimittäin, ellei ihminen usko, että myötätunto (=rakkaus) on perustavanlaatuinen, ihmisen toimintaa solidaariseen suuntaan ohjaava ”voima” tai ”viisaus” ja parasta, mitä hänen kannattaa tavoitella, eihän hänen kannattaisi tuntea myötätuntoa ollenkaan tässä kilpailunhaluisten ja menestymään pyrkivien opportunistien tähdittämässä maailmassa, jossa ”sääli on sairautta” ja ”myötätunto tekee vain heikoksi ja estää menestymisen!” No, miksi ”sydämen viisaus” on kuitenkin aika arvostettua kärsivien ihmisten keskuudessa, ja myötätuntoa on sangen vaikea puuduttaa kokonaan? Siksi, että kyky myötätuntoon on ohjelmoitu suurimpaan osaan ihmisistä (ehkä jopa 99 %:iin), ja se on säilynyt ihmispopulaatiossa kautta sukupolvien, koska se on mielekästä eloonjäämisen kannalta. Ja jossakin vaiheessa elämäänsä valtaosa ihmisistä yleensä ehtiikin tajuta, että ”rakkaus on suurinta”; viimeistään, kun on henki kyseessä.
C ) Jos taas joku kuvittelee, että maailma on kyllä luotu, mutta sen luoja onkin joku ahdasmielinen ja armoton, arvaamattomasti käyttäytyvä ja sadistinen universaali äly, joka olevinaan ensin luo kaiken elävän ja elottoman kaikessa monimuotoisuudessaan, mutta haluaakin sitten toisten luotujen käyvän armottomasti sellaisten kimppuun, jotka poikkeavat heidän mielestään siitä, mikä olisi milloinkin oikein ja suotavaa heidän mielestään… Ja tällainen sadistinen, rakkaudeton luoja ottaa ilon irti siitä, kun ihmiset kilpailevat, pelkäävät, vihaavat ja inhoavat toisiaan; aiheuttaen toisilleen kärsimystä. Te kaikki julmaan ja valikoivaan ”tuomarijumalaan” uskovat: eihän tuommoinen ole evankeliumin mukaista, eikä teidän jumalanne ole ainakaan se, joka on ilmaissut olevansa itse RAKKAUS. Eräät ”kristityiksi” itseään kutsuvat omahyväiset, hurskastelevat ja egoistiset julmurit herättävät epäilyksen, ovatko he ”Jeesusta nähneetkään”, niin sanoakseni…
Tällainen ihminen tekee jumalastaan ”oman kuvansa”, projisoi oman mielensä omaan visioonsa jumalasta… Ja tuloksena on epäjumala. Armottomat uskovaiset siis palvovat oman armottomuutensa projisoinnin tulosta, epäjumalaa. No, ei kai tätä näkökulmaa tarvitse enempää edes kuvailla?
Esimerkiksi Priden ja LGBTQIA2S+-ilmiöihin liittyvän ”woken” vastustamisessa taitavat isointa ääntä pitää ne ihmiset, jotka identifioituvat voimakkaasti omaan sukupuoleensa ja takertuvat normeihin, tapoihin ja ”perinteisiin”, jotka kannattelevat tätä heidän ulkoista, sukupuoleen perustuvaa identiteettiään (”Olen mies, tykkään naisista, teen miesten hommia!” ”Olen nainen, tykkään miehistä, teen naistenhommia!”). He kokevat kaiken omista käsityksistään poikkeavan uhkana omalle identiteetilleen = egolleen, joka on kovin riippuvainen ulkoisista asioista. Ongelma on siinä, ettei heillä ole tietoisuutta olemassaolonsa ihmeellisyydestä, tai siitä, mitä he ovat henkisellä tasolla tai varsinkaan hengellisellä tasolla: siis olentoja, jotka ovat.
Ja toinen iso ongelma on konservatiiviset, ahdasmieliset, lakihenkiset uskovaiset, joitten henkilökohtainen maailma ja oma itse tuntuu romahtavan, jos he joutuvat luopumaan säännöistä ja uskomuksista, joihin he ovat takertuneet omaa ahdistustaan paetakseen (”meidän jumala sanoo sitä, meidän tätä…”). Ja tähänkin voi sanoa, että mitä hengellisempi ihminen, sitä vähemmän ”sukupuoli-identiteetillä” on ylipäätään väliä. Minusta olisi aika naurettavaa, jos joku hengellinen ”pyhimys” korostaisi omaa sukupuoltaan/sukupuoli-identiteettiään, tai luokittelisi toisia ihmisiä sukupuolen mukaan.
Ja sitten on niitä toksisia ”mahtisonneja” ja ”ääri-femmareita” (vai miten heitä nyt nimittäisikään, ”TERFFEJÄ”?), jotka ovat ihan vain itsekeskeisiä ja ilkeitä ”kiusaajia”, ja saavat rohkealla inhottavuudellaan suosiota noilta tavallisen tason ennakkoluuloisilta cis-miehiltä ja cis-naisilta, jotka etsivät vahvoja egoja turvakseen ”pelottavia” vähemmistöjä vastaan…
Tämä on siis tietysti lonkalta vetämäni yksinkertaistus tuosta ilmiöstä. Itse en pelkää transihmisiä vessoissa, pukuhuoneissa tai muuallakaan sen enempää kuin cis-ihmisiä (en yleensäkään pidä monista ihmisistä ahtaissa tiloissa ilman yksityisyyttä, sukupuolesta riippumatta). Mutta suoraan sanottuna inhoan toksisia ”mahtisonneja” ja ”ääri-femmareita”, jotka kiusaavat heikommassa asemassa olevia, kuten vähemmistöihmisiä. Yritän kyllä herätellä myötätuntoa näitä ”käveleviä myrkkyjä” kohtaan sitä kautta, että ymmärtäisin heidän raukkamaisen toimintansa taustalla olevat säälittävät motiivit, mutta nekään eivät oikeuta heidän syrjiviä ja ennakkoluuloisia tekojaan.
Ja siirtyäkseni J. K. Rowlingin tekemisistä omiini... voin vain todeta, että hän antaa kyllä nyt minulle erittäin hyvän syyn kehua omia kirjojani tästä näkökulmasta. Kirjanihan ovat sangen LGBTQIA2S+ - ystävällisiä, ja etenkin Ohdakemaa- sarjan seitsemännestä osasta alkaen niissä esiintyy useampia genderqueer- hahmoja (kuten muunsukupuolisia/transsukupuolisia), kuten myös jatko-osissa (”Warginmaan Hiljainen Sota” ja tuorein tekeleeni, ”Warginmaan Noita”).
Rowling on toden totta osannut kaupallistaa noitatarinansa ja ”lyönyt leiville” niillä, mutta se, mihin hän nyt käyttää varakkuuttaan, on täysin vastoin omaa ajatteluani. Olkoon seuraava julkaisuni siis osaltaan ”vastaisku” hänen trans-vastaisuudelleen!
Kuinka ollakaan, tarinani ”Warginmaan noidasta” ei ole mikään noitia ja velhoja ihannoiva epälooginen populaarifantasiatarina, vaan enemmänkin psykologisia faktoja sisältävä tarina, joka sijoittuu keskiajan tapaiseen maailmaan (suht realistiseen), mutta jossa kuitenkin on myös fantasia/scifi-elementtejä (mahdollisimman loogisia, koska Asperger-piirteeni pitävät loogisuudesta). Tarina kuvaa ”ihmismielen tuhoisaa taipumusta pelätä sitä, mitä ei vielä tunne, ja sokeutua omiin oletuksiinsa” (kuten esittelytekstissä totean), mutta samalla se on myös queer-henkinen rakkaustarina.
Aloitin tämän tarinan kirjoittamisen vuodenvaihteessa, lähes yhtäkkiä, pohjaten juoni-ideaan, jonka olin saanut melkeinpä täsmälleen kolme vuotta aiemmin. Tarinaidea palautui mieleeni keskusteltuani erään samanhenkisen ihmisen kanssa jostakin häntä kiinnostavasta fantasiajutusta. Tuo hänen innostuksenaiheensa nosti minulle jotenkin epäsuorasti inspiraation aloittaa lopultakin kirjoittamaan romaania aiheesta, joka on itsellenikin joiltain osin ”sydämenasia”.
Kirjoitin tuon tarinan ”ulos päästäni” vain noin kuukauden aikana. Ajatukset ja mielikuvat syntyivät välillä niin nopeasti, etten ehtinyt kirjoittaa kaikkia kohtauksia kunnolla, joten jätin ne myöhemmin täydennettäviksi. Kevään mittaan pidin välillä ”makuutuskausia” ja työstin käsikirjoitusta ”muokkauslukukierroksilla”, joista viimeisimmän tein viime viikolla.
Päätin tietoisesti, etten aio ”kiduttaa itseäni” liiallisilla muokkauspaineilla enää kesän yli, että saan romaanin ylipäätään julkaistuksi. Niinpä lähestyin viimeistelyvaihetta ”potkut perfektionistille”- tyyliin, jollainen auttoi saamaan myös edellisen romaanin valmiiksi (saatan näet hioa ja hioa tekstejäni loputtomiin, ellen tekemällä tee itselleni sitä ”loppua” ja pakota itseäni sietämään mahdollisia huolimattomuusvirheitä ja keskeneräisyyksiä). ”Warginmaan Hiljainen Sota” oli erityisen työläs prosessi verrattuna yhteenkään Ohdakemaa-sarjan romaaniin, ja siihen verrattuna tämän uusimman romaanin kirjoittaminen sujui melkein kuin vettä vain, kunnon virtauksella suorastaan…
”Warginmaan noidan” tarina sijoittuu ajallisesti Ohdakemaa-sarjan viimeisen osan tapahtumien jälkeisiin vuosiin, ja siinä esiintyy myös joitakuita aiemmista tarinoista tuttuja henkilöitä, mutta kertoja on uusi hahmo; Argillan ja Warginmaan rajaseudulla syntynyt Eemil. Viittauksia ”Warginmaan Hiljaiseen Sotaan” tulee ilmi tarinan myötä; ovathan tuon ajan tapahtumat osa argillalaisten historiaa ja ”warginmaalaisten salaisuutta”.
Tästä pääsee lukemaan romaanin takakansitekstin Ohdakemaa-blogin puolella.
Jo aiemminhan satuin törmäämään myös uutiseen, että Rowling käyttää ”Harry Potterista” saamiaan varoja trans-vastaisen organisaation perustamiseen, ja päätin, etten kyllä osta enää mitään ”Harry Potter” tuotteita, koska en todellakaan halua rahoittaa sellaista organisaatiota. Täällä myös osuva meemi aiheesta.
Kaikki se, mitä itse olen kirjoittanut, välittää ihan päinvastaista viestiä ainakin mitä tulee transihmisiin ja LGBTQIA2S+ - asioihin. Ja jos tienaisin kirjoittamisistani, mieluummin tukisin ylimääräisillä rahoilla näitä vähemmistöihmisiä. Mutta (kuten Ohdakemaa-blogin puolella jo totesin asiaa pohtiessani), enhän minä tällaisella epäkaupallisesti tuotetulla kirjallisuudella tienaa ylimääräistä, joten ei minulla ole tällä saralla muuta annettavaa kuin tarinoitteni sisällöllinen viesti. Kunpa se leviäisi edes aktivisteille.
No, jossakin päin on sentään alettu reagoida Rowlingin transfobiseen vihamielisyyteen, kuten tuolla. Surullista, että joku onkin niin pelokas, vihamielinen ja vainoharhainen. Ymmärrän, että on tärkeää puolustaa ja ajaa naisten oikeuksia, niin kauan kuin niitä ei enää ole tarvetta puolustaa, muttei sellaisen aktivismin tulisi kummuta miesvihasta tai synnyttää vihaa esimerkiksi juuri transnaisia / transtaustaisia naisia kohtaan; ikään kuin transtaustaiset naiset uhkaisivat cis-naisten etuja heidän arjessaan, tai suoraan ihmisinä esimerkiksi vessoissa ja pukuhuoneissa... Joo, jotain suhteellisuudentajua, kiitos!!!
Minulle on syntynyt käsitys, että transtaustaiset naiset kohtaavat vielä enemmän transfobisia reaktioita, ennakkoluuloja ja vihaa kuin transtaustaiset miehet, ja minulla on aavistus siitä, millaisista syistä se saattaisi näin ollakin, mutta eipä siitä tässä ja nyt sen enempää. Pääpointtihan on siinä, että transihmiset, muunsukupuoliset ja muutkin genderqueer- ihmiset ovat kaikki ihmisiä, siinä missä cis-naiset ja cis-miehetkin. Ja jos joku tätä asiaa kauhistelee vaikkapa ”uskonnollisista” syistä, niin pohdiskelkoon hetken näitä vaihtoehtoisia näkökulmia:
A ) Jos maailmankaikkeudella on Luoja, hän on luonut myös LGBTQIA2S+ - ihmiset, koska heidän erilaisuudellaan on biologinen/synnynnäinen perusta (usein neurokirjava), ja sillä on myös jokin tarkoitus tässä maailmassa (biodiversiteetinkin näkökulmasta). Ja siksi heillä on oikeus kehittyä omanlaisikseen niissä puitteissa kuin on mahdollista, ja saada tähän myös tarvittaessa apua; siinä missä cis-heteroillakin on oikeus vaikkapa korjauttaa synnynnäinen sydämen läppävika tai kitalakihalkio, hankkia silmälasit näköä parantaakseen, oikoa hammaskalustoaan, jne. jne.
Transsukupuolisen ihmisen kokema dysforia (ilman korjaavaa hoitoa) uhkaa hänen mielenterveyttään ja aiheuttaa myös itsetuhoisuutta, ja siksi hänellä täytyy olla oikeus hoitoon siinä missä niilläkin ihmisillä, joilla on jokin esim. kehityksellinen häiriö, vamma tai sairaus, joka vaikuttaa oleellisesti hänen elämänlaatuunsa ja elämänhaluunsa. (Tämän suuntainen on myös Suomen Psykologiliiton kanta, eikä vain minun.) Ja jos yhteiskunta ja vallitseva kulttuuri validisoisivat esimerkiksi kolmannen sukupuolen/sukupuolineutraalisuuden (niin juridisesti kuin sosiokulttuurisesti), muunsukupuolisten kokema sosiaalinen dysforia lievittyisi, ja lääketieteellisen ”neutraloivan” hoidon tarpeellisuuskin ehkä otettaisiin trans-poliklinikoilla paremmin ”tosissaan”.
B ) Jos taas maailmankaikkeus olisikin vain sattumanvaraisesti syntynyt (mitä en itse usko, mutta uskokoon kukin, miten haluaa), tällä kaikellahan ei olisi mitään syvempää ideaa tai hengellistä merkitystä, eikä siis olisi mitään väliä silläkään, millaisia ihmiset ovat. Ihan sama siis, onko joku LGBTQIA2S+ tai ei. Ketään ei voisi ”tuomita” ainakaan ”uskonnollismoralistisista” syistä. Mutta sittenpä ihmiset ihan vain omin päin tappelisivat keskenään milloin mistäkin egoistisesta tarpeesta, mielihalusta tai pelosta, pohdiskelematta koskaan ”syntyjä syviä”, maailmankaikkeuden alkuperää ja syytä olemassaololleen. Ei olisi olemassa kollektiivista tietoisuutta, johon yksilön tietoisuus voi yhdistyä; ei mitään ”korkeampaa voimaa ja viisautta”, ”universaalia rakkautta ja harmoniaa”… Mutta olisipa vapaus tehdä mitä lystää ja vaikka listiä ne kaikki, joista ei pidä, ja ottaa toisilta, mitä itse tarvitsee välittämättä toisen kärsimyksestä, ja niin edelleen…
Tällaistako ”jumalattomuutta” ihmiset muka haluavat? Nimittäin, ellei ihminen usko, että myötätunto (=rakkaus) on perustavanlaatuinen, ihmisen toimintaa solidaariseen suuntaan ohjaava ”voima” tai ”viisaus” ja parasta, mitä hänen kannattaa tavoitella, eihän hänen kannattaisi tuntea myötätuntoa ollenkaan tässä kilpailunhaluisten ja menestymään pyrkivien opportunistien tähdittämässä maailmassa, jossa ”sääli on sairautta” ja ”myötätunto tekee vain heikoksi ja estää menestymisen!” No, miksi ”sydämen viisaus” on kuitenkin aika arvostettua kärsivien ihmisten keskuudessa, ja myötätuntoa on sangen vaikea puuduttaa kokonaan? Siksi, että kyky myötätuntoon on ohjelmoitu suurimpaan osaan ihmisistä (ehkä jopa 99 %:iin), ja se on säilynyt ihmispopulaatiossa kautta sukupolvien, koska se on mielekästä eloonjäämisen kannalta. Ja jossakin vaiheessa elämäänsä valtaosa ihmisistä yleensä ehtiikin tajuta, että ”rakkaus on suurinta”; viimeistään, kun on henki kyseessä.
C ) Jos taas joku kuvittelee, että maailma on kyllä luotu, mutta sen luoja onkin joku ahdasmielinen ja armoton, arvaamattomasti käyttäytyvä ja sadistinen universaali äly, joka olevinaan ensin luo kaiken elävän ja elottoman kaikessa monimuotoisuudessaan, mutta haluaakin sitten toisten luotujen käyvän armottomasti sellaisten kimppuun, jotka poikkeavat heidän mielestään siitä, mikä olisi milloinkin oikein ja suotavaa heidän mielestään… Ja tällainen sadistinen, rakkaudeton luoja ottaa ilon irti siitä, kun ihmiset kilpailevat, pelkäävät, vihaavat ja inhoavat toisiaan; aiheuttaen toisilleen kärsimystä. Te kaikki julmaan ja valikoivaan ”tuomarijumalaan” uskovat: eihän tuommoinen ole evankeliumin mukaista, eikä teidän jumalanne ole ainakaan se, joka on ilmaissut olevansa itse RAKKAUS. Eräät ”kristityiksi” itseään kutsuvat omahyväiset, hurskastelevat ja egoistiset julmurit herättävät epäilyksen, ovatko he ”Jeesusta nähneetkään”, niin sanoakseni…
Tällainen ihminen tekee jumalastaan ”oman kuvansa”, projisoi oman mielensä omaan visioonsa jumalasta… Ja tuloksena on epäjumala. Armottomat uskovaiset siis palvovat oman armottomuutensa projisoinnin tulosta, epäjumalaa. No, ei kai tätä näkökulmaa tarvitse enempää edes kuvailla?
Esimerkiksi Priden ja LGBTQIA2S+-ilmiöihin liittyvän ”woken” vastustamisessa taitavat isointa ääntä pitää ne ihmiset, jotka identifioituvat voimakkaasti omaan sukupuoleensa ja takertuvat normeihin, tapoihin ja ”perinteisiin”, jotka kannattelevat tätä heidän ulkoista, sukupuoleen perustuvaa identiteettiään (”Olen mies, tykkään naisista, teen miesten hommia!” ”Olen nainen, tykkään miehistä, teen naistenhommia!”). He kokevat kaiken omista käsityksistään poikkeavan uhkana omalle identiteetilleen = egolleen, joka on kovin riippuvainen ulkoisista asioista. Ongelma on siinä, ettei heillä ole tietoisuutta olemassaolonsa ihmeellisyydestä, tai siitä, mitä he ovat henkisellä tasolla tai varsinkaan hengellisellä tasolla: siis olentoja, jotka ovat.
Ja toinen iso ongelma on konservatiiviset, ahdasmieliset, lakihenkiset uskovaiset, joitten henkilökohtainen maailma ja oma itse tuntuu romahtavan, jos he joutuvat luopumaan säännöistä ja uskomuksista, joihin he ovat takertuneet omaa ahdistustaan paetakseen (”meidän jumala sanoo sitä, meidän tätä…”). Ja tähänkin voi sanoa, että mitä hengellisempi ihminen, sitä vähemmän ”sukupuoli-identiteetillä” on ylipäätään väliä. Minusta olisi aika naurettavaa, jos joku hengellinen ”pyhimys” korostaisi omaa sukupuoltaan/sukupuoli-identiteettiään, tai luokittelisi toisia ihmisiä sukupuolen mukaan.
Ja sitten on niitä toksisia ”mahtisonneja” ja ”ääri-femmareita” (vai miten heitä nyt nimittäisikään, ”TERFFEJÄ”?), jotka ovat ihan vain itsekeskeisiä ja ilkeitä ”kiusaajia”, ja saavat rohkealla inhottavuudellaan suosiota noilta tavallisen tason ennakkoluuloisilta cis-miehiltä ja cis-naisilta, jotka etsivät vahvoja egoja turvakseen ”pelottavia” vähemmistöjä vastaan…
Tämä on siis tietysti lonkalta vetämäni yksinkertaistus tuosta ilmiöstä. Itse en pelkää transihmisiä vessoissa, pukuhuoneissa tai muuallakaan sen enempää kuin cis-ihmisiä (en yleensäkään pidä monista ihmisistä ahtaissa tiloissa ilman yksityisyyttä, sukupuolesta riippumatta). Mutta suoraan sanottuna inhoan toksisia ”mahtisonneja” ja ”ääri-femmareita”, jotka kiusaavat heikommassa asemassa olevia, kuten vähemmistöihmisiä. Yritän kyllä herätellä myötätuntoa näitä ”käveleviä myrkkyjä” kohtaan sitä kautta, että ymmärtäisin heidän raukkamaisen toimintansa taustalla olevat säälittävät motiivit, mutta nekään eivät oikeuta heidän syrjiviä ja ennakkoluuloisia tekojaan.
Ja siirtyäkseni J. K. Rowlingin tekemisistä omiini... voin vain todeta, että hän antaa kyllä nyt minulle erittäin hyvän syyn kehua omia kirjojani tästä näkökulmasta. Kirjanihan ovat sangen LGBTQIA2S+ - ystävällisiä, ja etenkin Ohdakemaa- sarjan seitsemännestä osasta alkaen niissä esiintyy useampia genderqueer- hahmoja (kuten muunsukupuolisia/transsukupuolisia), kuten myös jatko-osissa (”Warginmaan Hiljainen Sota” ja tuorein tekeleeni, ”Warginmaan Noita”).
Rowling on toden totta osannut kaupallistaa noitatarinansa ja ”lyönyt leiville” niillä, mutta se, mihin hän nyt käyttää varakkuuttaan, on täysin vastoin omaa ajatteluani. Olkoon seuraava julkaisuni siis osaltaan ”vastaisku” hänen trans-vastaisuudelleen!
Kuinka ollakaan, tarinani ”Warginmaan noidasta” ei ole mikään noitia ja velhoja ihannoiva epälooginen populaarifantasiatarina, vaan enemmänkin psykologisia faktoja sisältävä tarina, joka sijoittuu keskiajan tapaiseen maailmaan (suht realistiseen), mutta jossa kuitenkin on myös fantasia/scifi-elementtejä (mahdollisimman loogisia, koska Asperger-piirteeni pitävät loogisuudesta). Tarina kuvaa ”ihmismielen tuhoisaa taipumusta pelätä sitä, mitä ei vielä tunne, ja sokeutua omiin oletuksiinsa” (kuten esittelytekstissä totean), mutta samalla se on myös queer-henkinen rakkaustarina.
Aloitin tämän tarinan kirjoittamisen vuodenvaihteessa, lähes yhtäkkiä, pohjaten juoni-ideaan, jonka olin saanut melkeinpä täsmälleen kolme vuotta aiemmin. Tarinaidea palautui mieleeni keskusteltuani erään samanhenkisen ihmisen kanssa jostakin häntä kiinnostavasta fantasiajutusta. Tuo hänen innostuksenaiheensa nosti minulle jotenkin epäsuorasti inspiraation aloittaa lopultakin kirjoittamaan romaania aiheesta, joka on itsellenikin joiltain osin ”sydämenasia”.
Kirjoitin tuon tarinan ”ulos päästäni” vain noin kuukauden aikana. Ajatukset ja mielikuvat syntyivät välillä niin nopeasti, etten ehtinyt kirjoittaa kaikkia kohtauksia kunnolla, joten jätin ne myöhemmin täydennettäviksi. Kevään mittaan pidin välillä ”makuutuskausia” ja työstin käsikirjoitusta ”muokkauslukukierroksilla”, joista viimeisimmän tein viime viikolla.
Päätin tietoisesti, etten aio ”kiduttaa itseäni” liiallisilla muokkauspaineilla enää kesän yli, että saan romaanin ylipäätään julkaistuksi. Niinpä lähestyin viimeistelyvaihetta ”potkut perfektionistille”- tyyliin, jollainen auttoi saamaan myös edellisen romaanin valmiiksi (saatan näet hioa ja hioa tekstejäni loputtomiin, ellen tekemällä tee itselleni sitä ”loppua” ja pakota itseäni sietämään mahdollisia huolimattomuusvirheitä ja keskeneräisyyksiä). ”Warginmaan Hiljainen Sota” oli erityisen työläs prosessi verrattuna yhteenkään Ohdakemaa-sarjan romaaniin, ja siihen verrattuna tämän uusimman romaanin kirjoittaminen sujui melkein kuin vettä vain, kunnon virtauksella suorastaan…
”Warginmaan noidan” tarina sijoittuu ajallisesti Ohdakemaa-sarjan viimeisen osan tapahtumien jälkeisiin vuosiin, ja siinä esiintyy myös joitakuita aiemmista tarinoista tuttuja henkilöitä, mutta kertoja on uusi hahmo; Argillan ja Warginmaan rajaseudulla syntynyt Eemil. Viittauksia ”Warginmaan Hiljaiseen Sotaan” tulee ilmi tarinan myötä; ovathan tuon ajan tapahtumat osa argillalaisten historiaa ja ”warginmaalaisten salaisuutta”.
Tästä pääsee lukemaan romaanin takakansitekstin Ohdakemaa-blogin puolella.
