En tarkoita, etten yhtään pitäisi tai välittäisi ihmisistä. Minulla ei vain kiinnosta tavalliset, arkiset jutustelut niin paljoa että hakeutuisiin tilanteisiin, joissa on tarjolla lähinnä sellaista. Haluan pohtia psykologisia ilmiöitä ja tarkkailla ihmisten vuorovaikutusta, analysoida heidän käytöstään ja ymmärtää, mitä tapahtuu ja miksi, jotta kenties löytyisi myönteisen muutoksen mahdollisuus. En tiedä tosin onko siitä pohdiskelusta enempää hyötyä kuin small talkista, siis toisille ihmisille. Leppoisa rupattelu on kyllä joskus hieno asia ilmapiirin kannalta; tai ainakin harmitonta verrattuna siihen, että joku pohdiskelee filosofisesti asioita, joita kunkin ihmisen olisi tarpeen muuttaa universaalin kärsimyksen vähentämiseksi. Kun vaikenen, olen kenties tylsä, välinpitämättömältä vaikuttava, omissa ajatuksissaan hajamielisesti hymyilevä ja huoahteleva olento, joka uhkaa pilata yleisen kivan lörpöttelyfiiliksen, jos tulee huomatuksi. Pahoittelen, jos häiritsen. Mutten oikeastaan halua muuttaa asiantilaa siinä suhteessa, mikä vaatisi minulta kohtuutonta teeskentelyä ilman suurempaa päämäärää.
Olen introvertti. Kaipa olen siis syntyjäni sellainen, joka elää päänsä sisällä ja tulostaa ajatuksiaan ulos vain kun oikeasti innostuu tai haluaa vaikuttaa asioihin. Mutta kasvuoloni olivat omiaan vahvistamaan toisinaan liiallista sosiaalista eristyneisyyttä ja esillä olemisen välttelyä. Tästä pääsenkin siihen henkilökohtaisessa elämänkulussani historialliseen asiaan, että sain lopultakin aikaiseksi tuottaa julkaisuksi asti yhden lukuisista romaanikäsikirjoituksistani. Tarinan nimi on "Anna minulle rauha", ja se kertoo juopon pojasta, joka yrittää kasvaa aikuiseksi. Romaani on nyt saatavana 292- sivuisena pokkarina tai e-kirjana, mm. täältä. Yhtymäkohta edeltävään aiheeseen oli siis se mainitsemani problemaattinen kasvutausta, johon liittyy toisen vanhemman alkoholismi. Se, miten paljon romaanissa on piilotettuna ns. omaelämänkerrallista ainesta, jääköön määrittelemättä tarkemmin. Mutta tuskin kertojaminän sisäisiä kokemuksia osaisi niinkään uskottavasti kuvata, ellei olisi yhtään mitään vastaavanlaisia tunnelmia kokenut ikinä. Vähäistäkin kokemusta voi laajentaa ja syventää eläytymiskyvyn ja mielikuvituksen kautta. Jotkin peruskokemukset yhdistänevät kaikkia lapsuudessaan turvattomuutta ja häpeää kokeneita ihmisiä, kuten alkoholistien aikuisia lapsia.
 |
| "Anna minulle rauha"- tarinan "sankari" (Kuva: Kuvittaja Henri Kähkönen ) |
Toinen yhtymäkohta tällä päivällä ja sillä, että mainostan tässä omaa julkaisuani, on se, että "Anna minulle rauha" kertoo myös ystävyyden merkityksestä. Ja itse asiassa tänään sattui olemaan kirjan virallinen julkaisupäivä. Hassua, mutta onkohan mikään oikeasti vain sattumaa? Ainakin itse voin ristiä kädet ja kiittää Yläkerran Isäntää, että asiat ovat kuin ovat. Ja ne ystävät, mukaanlukien rakkain ystäväni eli puoliskoni, jotka tietävät itsekin merkityksensä minulle, saakoot tässä samalla kiitoksen kannustuksestaan ja myötäelämisestään kirjoittamisharrasteluitteni suhteen. Kiitän mielessäni myös työnohjaajaani ja erinäisiä muita ihmisiä, jotka eri tilanteissa ovat kannustaneet minua kirjoittamaan. Mutta alun perin yhdeksänvuotiaana aloin syystä tai toisesta kirjoittaa, kun isän veli lähetti minulle päiväkirjan. En tosin aloittanut päiväkirjanpitämistä, vaan tarinaa susilaumasta. Alteregoni oli ironinen susihahmo, joka oli varsinainen "yksinäinen susi", eikä tuntenut kuuluvansa toisten seuraan...
Tästä tekstistä tuli varsinainen egoistinen jaaritus, mutta on kaiketi terapeuttista olla iloinen, kun on saanut aikaiseksi jotain. Samaa suosittelen kaikille muillekin, joilla alkaa herkästi masentaa tässä maailmassa, jossa on liiaksikin aikaansaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti