lauantai 5. tammikuuta 2019

Haasteellista mutta hauskaa uutta vuotta!




Vuosi vaihtui, ja olen pohdiskelevalla mielellä. Olen viime aikoina lueskellut ilmastonmuutokseen liittyvistä aiheista, ja joitakin terapeuttisia kirjoja, joista saattaa olla apua myöskin ilmastoahdistukseen, kunhan niitä vielä vähän reflektoin. Asioita leijailee ja liikehtii päässäni, jäsentymättä vielä valmiiksi. Yritän lähinnä palauttaa mieleen sen, mitkä asiat ovat tärkeimpiä. Kaikkeen ei ihminen ehdi, eikä pysty kuitenkaan. Mitä siis on mielekästä tehdä, mihin asioihin seuraavaksi keskittyisin?

Arjessa on joitakin ”pakkoja” jotka on hoidettava. Taisin tosin itse kirjoittaa joskus peruskouluiässä koulun lehteen jonkun stressinvastaisen pakinan siitä, ettei mikään muu ole pakko kuin kuolema. Ihminenhän voi valita äärimmillään täydellisen tekemättömyyden (siis, jättää tekemättä kaikki ne ”pakot” ja ”pitäisi”-jutut, joita luulee välttämättömiksi tehdä, ja kaiken muunkin), ja silloin pakostikin kuolee jossain vaiheessa, ennemmin (ellei kukaan muu tee mitään) tai myöhemmin (vaikka muut tekisivätkin kaikkensa ylläpitääkseen elämääsi).

No, niitten päivittäisten ”pakkojen” jälkeen ihmiselle jää sitten ehkä jonkin verran aikaa, jonka käyttämisen voi valita vapaammin. Ajankäyttö heijastelee ihmisen arvoja. Monilla onkin mielekkäitä ja arvojen mukaisia tekemisiä vapaa-ajalleen. Jos ihminen lähinnä kuluttaa aikaansa, hänellä ei ilmeisesti ole sellaista arvoa, joka saisi hänet tekemään jotakin tarkoituksellisempaa. Jos hän taas valitsee tekemisensä muitten ihmisten antaman mallin mukaan, hän saattaa orjailla lähipiirin antamaa mallia tai maailman trendejä. No, jos joku sanoo tänä päivänä, ettei hänellä ole mitään järkevää tekemistä elämässään, olisi viisasta tarjota hänelle vaihtoehdoksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastaminen omilla teoillaan ja valinnoillaan. Siinä asiassa voi varmasti tehdä jotakin, ellei ole muutakaan tekemistä. Se on merkityksellistä, tärkeää, ja ansaitsee kiitoksen.

Jotkut väittävät, ettei yksittäisten ihmisten teoilla ja pienillä arjen valinnoilla olisi muka merkitystä kokonaisongelmassa, eli ilmastokatastrofin ehkäisyssä. Mutta eihän se ole totta! Jos kaikki pienet osaset jossakin systeemissä muuttavat toimintaansa, koko systeemi muuttuu. Jos enemmistö alkaa toimia eri tavalla, muutospaine kohdistuu niihin, jotka eivät haluaisi syystä tai toisesta muuttaa toimintaansa. Väitteet, ettei yhden ihmisen pienellä ekologisella valinnalla olisi muka merkitystä, vapauttavat yksilön vastuusta muuttaa toimintaansa. Vastuu sysätään ”järjestelmälle”, poliitikoille, toisille valtioille…

Jos kaikki ajattelevat näin, eli pallottelevat vastuuta muille, kukaan ei tee mitään. Mikään ei muutu. Mutta oikeasti, eikö yhteiskunnan ja esim. teollisuuden toiminta perustu ihmisiin? Ihmisiähän ne ovat, jotka valitsevat, mitä ja missä tuotettuja tavaroita ostavat. Tuotteen valmistaminen loppuu, jos kukaan ei osta sitä. Kuluttaja siis päättää, mitä tehtaan kannattaa tehtailla. Kuluttaja valitsee, haksahtaako hän turhakkeisiin mainonnan perusteella. Olenko siis vain pieni, mitätön ihminen, joka en tee mitään haittaa pienillä teoillani? Jos olen onnistunut tekemään haittaa ympäristölle pienilläkin tekemisilläni ja valinnoillani, pystyn kyllä tekemään hyötyäkin, samassa määrin.

"Mutta enhän se ollut minä, se oli systeemi!" Mutta mistä systeemi muodostuu? Poliitikotkin ovat, kumma kyllä, ihan vain ihmisiä. Ja valtiotkin koostuvat kansasta, eli ihmisistä. Ihmisneuvostot, muut kokoonpanot ja asioita vatvovat elimet tekevät päätöksiä isoista asioista, ja ne yksittäisten ihmisten yhteiset päätökset ratkaisevat maailman kohtalon (siltä osin kuin se on ylipäätään ihmisistä kiinni). Onko siis ihan samantekevää, mitä nuo päättävissä elimissä istuvat, yksittäiset ihmiset ajattelevat yksilön vastuusta? Haittaako se, jos hallituksessa istuu tyyppi, joka ajattelee, ettei yhden ihmisen teoilla ole mitään väliä? Hän saa siis itsekin jatkaa ökyelämäänsä, mutta kiinalaisten tai joittenkin muitten pitää tehdä ne epämukavat muutokset, joilla ilmastonmuutosta hidastetaan…

On aika turhauttavaa, jos vain vastuuntuntoiset tekevät edes jotakin, ja vastuuttomat eivät edes yritä tehdä mitään. Oikeasti on ihailtavaa, jos joku pystyy muuttamaan elämäänsä ekologisemmaksi. Jos joku vähättelee sellaista muutosta, väheksyminen kumpuaa ehkä huonosta omastatunnosta, jos itse ei tule tehneeksi mitään asioitten eteen. Tiedän kyllä, että monella kyse on jaksamisen puutteesta ja muista haasteista elämässä, ja ekologisten seikkojen huomiointi omassa arjessa ja elämäntavassa olisi juuri nyt liian vaikeaa. Olisikin kohtuutonta odottaa, että heikommassa asemassa olevat yksilöt, joitten omakin selviytyminen on pelkkää taistelua, joutuisivat suuremmassa vastuuntunnossaan kantamaan enemmän vastuuta ilmastonmuutoksen hidastamisesta kuin ns. hyvinvoivat, vauraudessa elävät ihmiset. Sen sijaan kohtuullista olisi odottaa, että terveet ja suhteellisen ongelmattomat ihmiset jaksaisivat edes jonkin verran ponnistella ekologiseen suuntaan, yhteisvastuullisesti. Mutta jos oma napa on tärkein, niin eipä sitä paljoakaan mieti, miten tulevat sukupolvet selviytyvät. Eivätkä kaikki ihmiset tunne niin suurta huolta luonnosta ja eläimistä; heidän mielestään ihmisillä on ilmeisesti oikeus riistää ja hyväksikäyttää luomakuntaa…

Aloin selvästikin muuttua kriittiseksi ja ärtyneeksi, kun mietin tätä asiaa. Yritän kyllä miettiä sitäkin, mitä muutoksia voisi itse vielä tehdä, jos voisi, mutta jotkut muutokset vaativat rahaa, ja rahan tienaaminen saattaa tarkoittaa lisäpäästöjä moniksi vuosiksi. Tarvitsisin etätyön. Juuri nyt en voi noin vain lähteä jonnekin ekologiseen telttamajaan elelemään, tai vaeltelemaan sähköllä toimivalla asuntoautolla. (Tajusin vasta äsken, että Ohdakemaa-sarjan Vaeltajat ovat sen maailman minimalisteja; heillä on vain sen verran omaisuutta, jonka he jaksavat kantaa mukanaan kävellen, ei siis lentolaukussa…)

Mutta, mikä olikaan tärkeintä, niin se, että jaksaisi kaikesta huolimatta suhtautua myötätuntoisesti lähimmäisiinsä, lievittää kärsimystä, milloin voi, ja pysyisi itse jotakuinkin toimintakykyisenä, koska muuten ei saa tehdyksi mitään. Ei kannata siis masentaa ja ahdistaa itseään tai toisia liiaksi, joten, anteeksi valitukseni! Yritän nyt kovasti saada huomioni takaisin myönteiseen. Luontomaisemakuvat toimivat joskus siinä tarkoituksessa. Mutta nykyään ärsyttää sekin, että tietokoneen aloitusnäytön kuvissa ja taustakuvissa on hienoon maisemaan usein otettu mukaan myös ihminen tai jotakin ihmisestä muistuttavaa. Ymmärrän sen, että kuvien saamiseksi jonkun on täytynyt matkustaa paikanpäälle, ellei kuvaa ole otettu jollain lennätettävällä härvelillä, mutta pitääkö ihmisen läsnäoloa korostaa maisemakuvissakin, aivan kuin rohkaisten kaikkia muitakin hakeutumaan kyseiseen paikkaan? Eikö ihminen voisi joskus olla ihan vain katselija, tunkematta isoa egoaan näkyville jopa koskemattomaan luontoon?

Ulkomaanmatkailumainokset (eli varsinkin lentoturismiin yllyttävä mielikuvamainonta) olisi pitänyt kieltää jo vuosikausia sitten, siinä missä tupakka- ja alkoholimainontakin. Jos ihmisen on tarpeen matkustaa jonnekin, kyllä hän osaa selvittää, miten sinne pääsee, ilmankin mainoksia. Turhien ja haitallisten mielihalujen luominen mielikuvamainonnalla on yleensäkin niin epäeettistä, etten jaksa tällä hetkellä olla sanomatta sitä ”ääneen”. Olen jo yli 20 vuotta boikotoinut mainoksellisia TV-kanavia. Ymmärrän kyllä informatiiviset mainokset ja tiedotteet osana tarpeellista viestintää, ja sellaista minun on itsekin yritettävä käyttää esim. kirjojeni olemassaolosta kertoakseni, vaikka sekin tuntuu jotenkin vastenmieliseltä, vaikka asia olisikin hyvä...

Mutta mitä turhempi tuote ja raflaavampi mainos, sitä enemmän herää ihmetystä siihen, miten helposti kusetettavissa ihmismassat ovatkaan, ja miten jotkut voivat olla niin omatunnottomia, että käyttävät hyväkseen näitä höppänöitä, jotka rakentavat elämäänsä mainosten mukaiseksi. Ja miten vastuuttomia ovatkaan ne, jotka ylipäätään tuottavat turhakkeita myyntiin, itselleen rahaa saadakseen. Ja kun on rahaa, sitä pitää tietysti kuluttaa... En usko, että "vaurastuminen" pelastaa maailman (kuten jossakin kuulemma väitetään?), jos se tarkoittaa kulutuksen kasvamista. Kohtuullinen elintaso kaikille ja kohtuus kulutuksessa sen sijaan kuulostaa jo paremmalta tavoitteelta. Kulutusriippuvuus on koko maailmaa kalvava tauti. Pitääkö siihen todellakin vielä ihmisiä yllyttää mielikuvamainonnalla ja ylläpitämällä harhaa, että vauraus on välttämätöntä onnellisuudelle?

PS: Omatuntoni vaatii lisäämään vielä rakentavan ”loppukevennyksen” tälle ärtyneelle valitukselleni. Kokeile tänään tehdä jotakin, joka rikkoo tottumuksiasi ja valmistaa mieltäsi muutoksille (jotka ovat siis tarpeen ilmastokatastrofin ehkäisemiseksi). Tee jotakin väärinpäin, hullusti tai muuten eri tavoin kuin yleensä (vaarattomasti!). Laita vaikka eriväriset sukat jalkaan, jonkun toisen ihmisen vaate tai hattu päähän, tai käytä tahallasi rikkinäistä vaatetta. Tai konttaa tai ryömi osa matkasta makuuhuoneesta olohuoneeseen. Piirtele kuin yksivuotias, kättä vaihdellen. Makaa lattialla ja kuvittele, miltä tuntuisi kävellä katossa. Puhu osa puheistasi kontinkielellä tai siansaksaksi. Tee omituista mutta syömäkelpoista ruokaa. Mene pöydän alle syömään. Ryömi sohvan taakse ja lymyile siellä vähän aikaa. Nuku väärinpäin tai tee itsellesi hassu nukkumamaja. Jos et koskaan leiki, leiki tänään. Se ehkäisee kalkkeutumista…

Jos haluaa muuttaa tottumuksiaan, entisen tavan rikkominen luo pohjaa uuden rakentamiselle. Vanha viisaus väittää, että kun jonkun asian on toistanut 21 kertaa, siitä tulee tapa. Valitse siis joku hyödyllinen (ja hauska) asia, ja tee siitä tapa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti