 |
| Maailma käsissä, oma napa mielessä? |
Ensimmäinen lause, joka nousi mieleeni siitä tunnelmien ja teemojen häilyvästä sumusta, jota mielessäni häilähtelee ja pyörii näin vuodenvaihteessa, taisi olla toteamus, että ”valta turmelee”. Jos lause puhuttelee lukijaa, miettiköön kukin itsekseen, missä tilanteissa tuo lausahdus on kenties toteutunut, toteutumassa tai saattaa toteutua. Tosin, mietin myös sitä, että valtaan päässeet ovat useimmiten (en väitä, että aina) myös vallanhaluisia, tai suorastaan ahneita, joten, valtaa saaneen mieli voi olla jo valmiiksi altis ”turmeltumaan”. Vallastahan on hyötyä oman navanympäryksen alueen asioitten vaalimisessa.
”Vaalimisesta” mieleeni tulee ”vaalit”, joilla demokraattisissa maissa valitaan noita vallasta kiinnostuneita ihmisiä päättämään oman napansa ympärillä pyörivistä asioista. Minulla ei ole koskaan ollutkaan erityisen vahvaa uskoa siihen, että vaalijulisteitten esittämien pällinaamojen tai livehaastatteluissa viisastelevien tai provokatiivisia väitteitä esittävien roolipellejen äänikilpailun perusteella valitut ihmisolennot olisivat kiistatta viisaimpia olentoja johtamaan tätä tai mitään valtakuntaa. Ihmismassojen suosioon perustuva valtaanpääsytapa on liian altis tunnepitoisille vaikuttimille ja keinottelijoitten vaikutustavoille. Kuten olen aiemminkin todennut, yleisesti oletetaan, että enemmistö ihmisistä on vain keskinkertaisen älykkäitä, joten heille voi olla liian raskasta paneutua valtaapitävien valitsemiseen järkiperustein, joten ”mutu”-valinnat ratkaisevat.
Eikä älyllisempikään porukka välttämättä osaa hahmottaa sitä, miten paljon kuhunkin henkilökohtaisesti vaikuttavat julkkispersoonien valheelliset lupailut ja hyvät pärstäkerroinvaikutelmat, mielikuvamainonta ja muu sellainen manipulointi, jota ei ehdi aina edes huomata. Parempi tiedostaminen olisi avain viisastumiseen, tässäkin asiassa. Mutta kuka sitä jaksaa harjoitella? Liian harva, luultavasti. Meillähän on hirveä kiire syödä ja juoda, koska huomenna kuollaan…
Eikä älykkyys tosiaankaan takaa sitä, että ihminen olisi viisas, etenkään eettisesti. Älylliset ihmiset voivat olla hirvittäviä kusipäitä, jos heiltä puuttuu kyky empatiaan. Joten, mieluummin meitä pässejä paimentamaan voisi valita vähän yksinkertaisen, mutta sääliin kykenevän paimenen, kuin julman kepinkäyttäjän, tai lipevän hyväksikäyttäjän, tai sosiaalisesti taitavan, suuriegoisen hurmurin…
Kirjoitan nyt pelottavan sanan: ilmastokatastrofi. Jos suuri osa ihmisistä sulkee peloissaan silmänsä ja osa hyökkää vihaisena väittämään vastaan, mitä se kertoo enemmistön suhtautumisesta ja siitä, millaisia poliitikkoja seuraavissa vaaleissa pääsee päättämään valtakuntamme asioista? Ne, jotka ovat esimerkiksi viimevaaleissa päässeet valtaan olemalla suureen ääneen sitä mieltä, ettei mitään ilmastonmuutosta edes ole tapahtumassa, tai ettei siitä ole ainakaan mitään haittaa, haluavat jatkaa samaa toitotustaan säilyttääkseen kannattajakuntansa suosion seuraaviinkin vaaleihin asti, jotta säilyttävät hyväpalkkaiset virkansa. He eivät siis voi muuttaa mieltään asiassa, etteivät vain menetä suosiotaan ihailijoittensa silmissä. Sama idea pätee toki muihinkin valtaapitäviin, joiden suosio perustuu parin keskeisen asian ajamiseen.
Ja tämä tarve säilyttää oma asema ja palkka on toki inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta liittynee siihen poliitikoilla ehkä joissain tapauksissa myös muunlaisia motiiveja, kuten tärkeilyntarvetta. Mutta typerääkään mielipidettä ei siis saa muuttaa, ettei vain menetä äänestäjien suosiota. Esimerkiksi ilmastotoimia vaalien alla toppuutellut päättäjä ei siis voi ryhtyä puoltamaan päätöksiä, jotka auttaisivat hidastamaan ilmastonmuutosta. Oma hyvä menee yhteisen edun edelle. Tällainen on typerää, haitallista ja eettisesti väärin, eikä sellaista pitäisi tapahtua varsinkaan siellä, missä päätetään yhteisistä asioista. Pahimmillaan äänestäjien mieliksi oleminen voi aiheuttaa globaalia vahinkoa.
Poliitikkojen ei oikeastaan edes pitäisi antaa vaalilupauksia mistään yksittäisistä asioista, tai jos sellaisia lupauksia tehdään, niihin on syytä suhtautua varauksella. Lupailijat voisivat rehellisesti sanoa jo etukäteen, että saattavat joutua muuttamaan mieltään asiassa yhteisen edun vuoksi. Vastuullisen ihmisen täytyy kyetä muuttamaan mieltään yhteiseksi hyväksi, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että hän joutuu luopumaan mukavasta valta-asemastaan. Mutta jos valta-asema on jo ehtinyt ”turmella” ihmisen eettistä ajattelua, kykeneekö hän ajattelemaan yhteistä hyvää ennen kuin vasta pakon edessä painostettuna?
On järkyttävää, jos yhteisistä asioista päättämään oikeasti pääsee ihmisiä, jotka pohjimmiltaan ajavat vain omaa etuaan, vaikka tarkoitus olisi olla demokraattinen ja solidaarinen, kai? Mitä se kertoo äänestäjistä? Mitä se kertoo systeemistä? Eikö meidän kaikkien tulisi olla tietoisempia, rehellisiä, ja avoimia, myös motiiveistamme? Eikö niiden, joille päätäntävalta on annettu, tulisi olla aitoja ihmisiä karvoineen kaikkineen, eikä koristeltuja roolipellejä tai ”mielikuvatushahmoja”?
Valta ilman vastuuta on mielivaltaa. Valtaapitävän tulisi olla epäitsekäs, laajasti asioita huomioiva, harkitseva, empaattinen ja erittäin tietoinen niin siitä, mihin omat mielipiteet perustuvat, kuin siitäkin, mitä ympärillä tapahtuu, ja miten häneen kenties yritetään vaikuttaa. Mutta miten tällainen ihminen löytyy? Tuskin hän on itseään esittelemässä ja kehumassa ympäri pitäjää mukavia lörpötellen tai vahvuuttaan uhoten, tai tälläydy vaalijulisteeseen esittelemään valkoisia hampaita ja kaikin puolin luotettavaa tai edustavaa olemustaan. Mainostaminen on huono tapa antaa luotettava vaikutelma tuotteesta kuin tuotteesta, kuten tuotteistetusta roolipellestä, joka maksaa yhteiskunnalle kansanedustajan palkan verran. Vaalimainokset ovat vain mielikuvia. Mielikuvat eivät ole totuus. Kartta ei ole maasto, vaikka olisi miten tarkka. Eivätkä roolipellet ole ihmisiä. Eikä oikea elämä ole peliä tai näytelmää. Oikea elämä on tietoisuutta siitä, että on olemassa ja elossa. Muu on harhaa; osittain jaettua, osittain henkilökohtaista.
En saa oikein kiinni tästä laajalle leviävästä kyynisyyteen vivahtavasta mielijohdetulvastani. Olen ollut tyytymätön tämän maan ilmastopolitiikkaan ja odotan asian muuttuvan tänä vuonna. Jos määräyksiä ekologisempiin elämäntapoihin tulisi ”ylemmältä taholta”, eikö muutos parempaan muka vauhdittuisi? Vai onko omaakin mukavuutta vähentävien päätösten tekeminen kansanedustajille ja hallituksen jäsenille jotenkin liian vaikeaa? Onhan se tietysti epämukavaa, jos ison palkan kulutustapoja aletaan liiaksi säädellä. Mitä järkeä on olla isopalkkaisessa työssä, ellei saa törsätä palkkaansa mihin tahtoo? No, toivottavasti noissa lauseissa ei ole häivääkään yhtymäkohtia kenenkään oikean poliitikon todellisiin ajatuksiin…
Ja lopuksi: pahoittelen, jos jotakuta loukkaan mielipiteilläni, mutta tuskinpa tätä tekstiä lukee kukaan niin ”merkittävä” ihminen kuin vallassa oleva poliitikko, jollainen saattaisi hieman pahoittaa mielensä sarkasmistani. Mutta mielipiteitäänhän saavat ilmaista muutkin kuin poliitikot, kai? Ja kuten äiti sanoi lapsuudessani, ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”.
”Vaalimisesta” mieleeni tulee ”vaalit”, joilla demokraattisissa maissa valitaan noita vallasta kiinnostuneita ihmisiä päättämään oman napansa ympärillä pyörivistä asioista. Minulla ei ole koskaan ollutkaan erityisen vahvaa uskoa siihen, että vaalijulisteitten esittämien pällinaamojen tai livehaastatteluissa viisastelevien tai provokatiivisia väitteitä esittävien roolipellejen äänikilpailun perusteella valitut ihmisolennot olisivat kiistatta viisaimpia olentoja johtamaan tätä tai mitään valtakuntaa. Ihmismassojen suosioon perustuva valtaanpääsytapa on liian altis tunnepitoisille vaikuttimille ja keinottelijoitten vaikutustavoille. Kuten olen aiemminkin todennut, yleisesti oletetaan, että enemmistö ihmisistä on vain keskinkertaisen älykkäitä, joten heille voi olla liian raskasta paneutua valtaapitävien valitsemiseen järkiperustein, joten ”mutu”-valinnat ratkaisevat.
Eikä älyllisempikään porukka välttämättä osaa hahmottaa sitä, miten paljon kuhunkin henkilökohtaisesti vaikuttavat julkkispersoonien valheelliset lupailut ja hyvät pärstäkerroinvaikutelmat, mielikuvamainonta ja muu sellainen manipulointi, jota ei ehdi aina edes huomata. Parempi tiedostaminen olisi avain viisastumiseen, tässäkin asiassa. Mutta kuka sitä jaksaa harjoitella? Liian harva, luultavasti. Meillähän on hirveä kiire syödä ja juoda, koska huomenna kuollaan…
Eikä älykkyys tosiaankaan takaa sitä, että ihminen olisi viisas, etenkään eettisesti. Älylliset ihmiset voivat olla hirvittäviä kusipäitä, jos heiltä puuttuu kyky empatiaan. Joten, mieluummin meitä pässejä paimentamaan voisi valita vähän yksinkertaisen, mutta sääliin kykenevän paimenen, kuin julman kepinkäyttäjän, tai lipevän hyväksikäyttäjän, tai sosiaalisesti taitavan, suuriegoisen hurmurin…
Kirjoitan nyt pelottavan sanan: ilmastokatastrofi. Jos suuri osa ihmisistä sulkee peloissaan silmänsä ja osa hyökkää vihaisena väittämään vastaan, mitä se kertoo enemmistön suhtautumisesta ja siitä, millaisia poliitikkoja seuraavissa vaaleissa pääsee päättämään valtakuntamme asioista? Ne, jotka ovat esimerkiksi viimevaaleissa päässeet valtaan olemalla suureen ääneen sitä mieltä, ettei mitään ilmastonmuutosta edes ole tapahtumassa, tai ettei siitä ole ainakaan mitään haittaa, haluavat jatkaa samaa toitotustaan säilyttääkseen kannattajakuntansa suosion seuraaviinkin vaaleihin asti, jotta säilyttävät hyväpalkkaiset virkansa. He eivät siis voi muuttaa mieltään asiassa, etteivät vain menetä suosiotaan ihailijoittensa silmissä. Sama idea pätee toki muihinkin valtaapitäviin, joiden suosio perustuu parin keskeisen asian ajamiseen.
Ja tämä tarve säilyttää oma asema ja palkka on toki inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta liittynee siihen poliitikoilla ehkä joissain tapauksissa myös muunlaisia motiiveja, kuten tärkeilyntarvetta. Mutta typerääkään mielipidettä ei siis saa muuttaa, ettei vain menetä äänestäjien suosiota. Esimerkiksi ilmastotoimia vaalien alla toppuutellut päättäjä ei siis voi ryhtyä puoltamaan päätöksiä, jotka auttaisivat hidastamaan ilmastonmuutosta. Oma hyvä menee yhteisen edun edelle. Tällainen on typerää, haitallista ja eettisesti väärin, eikä sellaista pitäisi tapahtua varsinkaan siellä, missä päätetään yhteisistä asioista. Pahimmillaan äänestäjien mieliksi oleminen voi aiheuttaa globaalia vahinkoa.
Poliitikkojen ei oikeastaan edes pitäisi antaa vaalilupauksia mistään yksittäisistä asioista, tai jos sellaisia lupauksia tehdään, niihin on syytä suhtautua varauksella. Lupailijat voisivat rehellisesti sanoa jo etukäteen, että saattavat joutua muuttamaan mieltään asiassa yhteisen edun vuoksi. Vastuullisen ihmisen täytyy kyetä muuttamaan mieltään yhteiseksi hyväksi, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että hän joutuu luopumaan mukavasta valta-asemastaan. Mutta jos valta-asema on jo ehtinyt ”turmella” ihmisen eettistä ajattelua, kykeneekö hän ajattelemaan yhteistä hyvää ennen kuin vasta pakon edessä painostettuna?
On järkyttävää, jos yhteisistä asioista päättämään oikeasti pääsee ihmisiä, jotka pohjimmiltaan ajavat vain omaa etuaan, vaikka tarkoitus olisi olla demokraattinen ja solidaarinen, kai? Mitä se kertoo äänestäjistä? Mitä se kertoo systeemistä? Eikö meidän kaikkien tulisi olla tietoisempia, rehellisiä, ja avoimia, myös motiiveistamme? Eikö niiden, joille päätäntävalta on annettu, tulisi olla aitoja ihmisiä karvoineen kaikkineen, eikä koristeltuja roolipellejä tai ”mielikuvatushahmoja”?
Valta ilman vastuuta on mielivaltaa. Valtaapitävän tulisi olla epäitsekäs, laajasti asioita huomioiva, harkitseva, empaattinen ja erittäin tietoinen niin siitä, mihin omat mielipiteet perustuvat, kuin siitäkin, mitä ympärillä tapahtuu, ja miten häneen kenties yritetään vaikuttaa. Mutta miten tällainen ihminen löytyy? Tuskin hän on itseään esittelemässä ja kehumassa ympäri pitäjää mukavia lörpötellen tai vahvuuttaan uhoten, tai tälläydy vaalijulisteeseen esittelemään valkoisia hampaita ja kaikin puolin luotettavaa tai edustavaa olemustaan. Mainostaminen on huono tapa antaa luotettava vaikutelma tuotteesta kuin tuotteesta, kuten tuotteistetusta roolipellestä, joka maksaa yhteiskunnalle kansanedustajan palkan verran. Vaalimainokset ovat vain mielikuvia. Mielikuvat eivät ole totuus. Kartta ei ole maasto, vaikka olisi miten tarkka. Eivätkä roolipellet ole ihmisiä. Eikä oikea elämä ole peliä tai näytelmää. Oikea elämä on tietoisuutta siitä, että on olemassa ja elossa. Muu on harhaa; osittain jaettua, osittain henkilökohtaista.
En saa oikein kiinni tästä laajalle leviävästä kyynisyyteen vivahtavasta mielijohdetulvastani. Olen ollut tyytymätön tämän maan ilmastopolitiikkaan ja odotan asian muuttuvan tänä vuonna. Jos määräyksiä ekologisempiin elämäntapoihin tulisi ”ylemmältä taholta”, eikö muutos parempaan muka vauhdittuisi? Vai onko omaakin mukavuutta vähentävien päätösten tekeminen kansanedustajille ja hallituksen jäsenille jotenkin liian vaikeaa? Onhan se tietysti epämukavaa, jos ison palkan kulutustapoja aletaan liiaksi säädellä. Mitä järkeä on olla isopalkkaisessa työssä, ellei saa törsätä palkkaansa mihin tahtoo? No, toivottavasti noissa lauseissa ei ole häivääkään yhtymäkohtia kenenkään oikean poliitikon todellisiin ajatuksiin…
Ja lopuksi: pahoittelen, jos jotakuta loukkaan mielipiteilläni, mutta tuskinpa tätä tekstiä lukee kukaan niin ”merkittävä” ihminen kuin vallassa oleva poliitikko, jollainen saattaisi hieman pahoittaa mielensä sarkasmistani. Mutta mielipiteitäänhän saavat ilmaista muutkin kuin poliitikot, kai? Ja kuten äiti sanoi lapsuudessani, ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”.
Älähdyksiä odotellessa, tietoisempaa uutta vuotta, ja olkaa ihmeissänne siitä, että olette edelleen olemassa ja elossa! Ja jos se ei jollekulle riitä siihen kokemukseen, että on arvokas ja ihmeellinen olento, niin pyrkikää vain kaikin mokomin roolipelleteatteriin esittämään milloin mitäkin merkittävää mielikuvatushahmoa prameissa lavasteissanne. Jossain vaiheessa saattaa ymmärtää, että se esittäminen ja tärkeily on raskasta ja suorastaan turhaa, ja on aivan mukava vain olla, oma itsensä, muitten aitojen kummajaisten joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti