Rahan ja materian perässä juoksemisen oravanpyörästä olen jo aiemmin jotakin kirjoittanut, enkä jaksaisi jankuttaa samaa. Mutta voin kyllä luontevasti toistaa itseäni, kunhan asiasta uudelleen sisuunnun! Edelleen sapettaa kulutushysteria ja materian haaliminen ja talouskasvun välttämättömyyden toitotus. Miten voikin olla niin vaikeaa sisäistää ajatusta, ettei onni ja mielekkyys tule materiasta? Onnellisuus on tunne, ja tunteet syntyvät sisäisesti. Tunnetta ei kaadeta ihmiseen ulkoapäin. Ilontunne voi kyllä hetkeksi syttyä uudesta härvelistä, mutta yhtä hyvin se ilo voi syttyä mielikuvitushärvelistä! Mielikuvittelu on halvempaa ja ekologisempaa hupia. Hulluilla on halvat huvit. Silti monet ovat mieluummin lyhytnäköisiä ja ajattelemattomia kuin luovasti hulluja...
Tietysti tuntuu kurjalta, kun jotakin oleellista puuttuu. Kukaan kohtuullista elämäntapaa julistava ei tietenkään odota kenenkään olevan iloinen ilman ruokaa ja kattoa pään päällä, tai vajavaisesti pukeutuneena. Tosin joistakuista on ilmeisen hauskaa olla vajaasti pukeutuneita, tai sitten jotkut tahtovat, ettei joillakuilla olisi riittävästi vaatetta päällä. Mutta nekin rievut, joita käytetään alastomuuden korostamiseen, ovat yleensä epäekologista materiaalia ja epäekologisesti tuotettuja rättejä.
"I feel good" sanotaan mainoksessa ja näytetään epäluonnollisen hyvännäköisiä ihmisiä. Sananlaskuissa sanotaan jotakuinkin tähän tapaan: "Kultarengas sian kärsässä - kaunis nainen älyä vailla." Sian voisi pistää lihoiksi ja kullan käyttää vaikkapa lääkkeenä, mutta ilmeisesti tässä kulttuurissa on tärkeämpää olla ulkoisesti viehättävä (vaikka olisikin naurettava), ja törsätä siihenkin tarkoitukseen luonnonvaroja. Surullista ja turhauttavaa! Ulkonäköpaineista on siis muutakin kuin psyykkistä haittaa...
Ihmisellä taitaa olla toisinaan taipumus ahnehtia ja unohtaa kohtuus. Mutta miksi? Onko ihmisparalla tarve varmistella turvallisuuttaan rahalla ja materialla? Pönkittää asemaansa? Saada valtaa ja sitä kautta turvaa? Onko niin kovin turvatonta olla ilman kaunista asuntoa ja vaatetusta, tai uudempaa autoa, tai lentolippua trendikkääseen lomakohteeseen? Mitenkä se olikaan: syntyykö turvallisuudentunne materiasta? Jos uskot, että syntyy, mikä ylläpitää tätä uskomusta?
Jokin saa ihmiset pelaamaan toisiaan vastaan, kadehtimaan ja kilpailemaan - ja kulutus kasvaa! Talouskriisillä pelotellaan, ja lisätään kulutusta. Jos ihmiset tyytyisivät kohtuuteen, suostuisivat jakamaan tasapuolisesti ja ottaisivat todesta sen ilon, joka syntyy sisäisesti, vaikkapa tässä ja nyt, ei tarvitsisi törsätä luonnonvaroja eikä kuluttaa energiaa kaikenlaisilla viihdykkeillä.
Nykyinen meininki tulee kyllä joskus tiensä päähän, viimeistään tietysti sitten kun maapallo alkaa muistuttaa elinkelvotonta planeetta X:ää. Jatkuvan talouskasvun vaatimus on kestämätöntä - se on säälittävän lyhytnäköinen suhtautumistapa. Se lietsoo hysteerisesti kuluttavaa mieltä. Teemme töitä, kunnes sekoamme tai kuolemme uupumustauteihin, jotta saamme tuettua maailmantaloutta törsäämällä turhukkeisiin, kasvatamme lapsistamme samanlaisia tasapainottomia yksilöitä, ja lämmitämme ilmastoa tuhoamalla otsonikerrosta, saastutamme, pilaamme normaaleja ihmissuhteita, korvaamme keskinäisen kunnioituksemme idolienpalvonnalla ja jaottelemme ihmisiä menestyjiin ja luusereihin... Pilaamme elämämme ja hyvinvointimme edellytykset. Voisimmeko valita toisin?
Voiko joku uskoa, ettei kulttuurinmuutos olisi tarpeen? Minä en. Mutta pystyisimmekö tulemaan toimeen ja olemaan kohtuullisen onnellisia vähemmällä rahalla, materialla ja energiaa kuluttavalla viihteellä? Asiatietoa on olemassa esim. teoksessa "Maailman tila 2010 - Kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan". Ekologisen ja hiilijalanjälkensä voi laskea netissä, jos uskaltaa. Ja sitten miettiä, mitä itse voi tehdä muuttaakseen tätä katastrofiin johtavaa trendiä...
Oma perheeni elää pienillä tuloilla, joten kulutamme vähän. Rahat menevät yleensä välttämättömyyksiin. Kotimme näyttää köyhältä. Tapetit irtoilee, pönttö vuotaa. Emme matkustele. Harmikseni joudun käyttämään henkilöautoa kolmesti viikossa työmatkoihin, kun ei ole julkista liikennettä jota hyödyntää. Yritän miettiä vaihtoehtoja, kuten etätyötä. Ostan mieluummin lähellä tuotettua ruokaa ja luomua. Yritämme kierrättää sen, mikä on mahdollista, ja keksiä uutta käyttöä joillekin hankalasti kierretettäville materiaaleille. Parannettavaa olisi vielä monessakin suhteessa, ja joihinkin ekologisiin kohennuksiin tarvittaisiin rahaa. Mutta ainakin yritämme mennä oikeaan suuntaan. Isoja muutoksia tapahtuisi, jos kaikki muutkin tekisivät edes tämän verran. Mutta muutos vaatii luopumista monista tavanomaisista "statusasioista". Kiitän vilpittömästi niitä, jotka pystyvät parempaan!
Ihailen luonnonkansoja, jotka ovat eläneet oikeasti ekologisesti. Kunpa emme levittäisi tätä markkinatalouteen nojaavaa törsäyskulttuuriamme joka paikkaan "hyvinvoinnin" nimissä! Ilmastonmuutos voi tuottaa mielettömiä määriä elinolosuhdepakolaisia. Ruuantuotanto heikkenee, väestö vain kasvaa, kunnes alkaa vastareaktio; mitä se sitten tuleekaan olemaan. Tappelemmeko lopulta niistä vähäisistä elinkelpoisista alueista ja ruokavaroista, joita nääntynyt maapallomme pystyy enää tuottamaan? Jätämmekö lapsillemme elinympäristöksi ylikansoitetun kaatopaikan, jossa ihmisoliot käyvät toistensa kimppuun - kuola suupielestä valuen, haarukka ja veitsi kädessä?
Valaisevaksi esimerkiksi on rohjettu nostaa Pääsiäissaarten kansan kohtalo. Kansa kalusi saarensa tyhjäksi luonnonvaroista ja söi lopulta itsensä. On meidän vastuullamme, tapahtuuko samankaltainen katastrofi laajemmassa mittakaavassa. Voimme aina valita henkisen ja materialistisen näkökulman välillä. Tässä asetelmassa henkinen näkökulma edustaa toivoa, armahtavaa asennetta ja mielenrauhaa; materialistinen taas katastrofia. Emme voi palvella kahta herraa, ja meillä on vain yksi maapallo - onko se hukassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti