Psykoositilassa ihmisen kuvitelmat, muistoihin tallentuneet mielikuvat ja aistihavainnot sekoittuvat niin sanottuun arkitodellisuuteen; hän kokee todellisuuden ikään kuin oman mielikuvituksensa kautta, jolloin syntyy vääriä tulkintoja aistihavainnoille, ja jopa aistimuksellisia harhoja. On kuin ihminen näkisi unta ja eläisi todeksi omia kuvitelmiaan, samalla kun on toisaalta jossain määrin toimintakykyinen ja ulkoisesti arvioiden hereillä. Joskin, usein on nähtävissä, että ”päänsä sisällä” elävän katse on erilainen kuin ympäristöään havainnoivan katse. Ihminen saattaa ”tuijottaa tyhjää”, tai muulla tavoin oudosti; tunnetaanhan myös ilmaisu ”hullun kiilto silmissä”.
Harhainen, kuvitteellinen kokemus maailmasta on siis suurelta osin ihmisen mielikuvitusta, mutta sillä voi olla yhtymäkohtia arkimaailman todellisuuteen, niin että ihminen voi olla osaksi hyvinkin normaalin oloinen ja käyttäytyä joissakin tilanteissa aivan skarpisti. Ja normaalistihan ihminen voi kuvitella todella hullujakin asioita tiedostaen koko ajan, etteivät hänen kuvitelmansa ole totta. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa uskoa kuvittelemiensa asioitten olevan todellisia, ihmisen todellisuudentaju on jo enemmän tai vähemmän hämärtynyt, ja hän saattaa olla psykoosiriskissä, tai jo psykoottinen. Mieleltään joustava ja tasapainoinen ihminen erottaa, mikä on kuvittelua, mikä todellisuutta. Jos siis tiedostaa itse kuvittelevansa hulluja, ei ole ainakaan vielä sekaisin, tai ”tullut hulluksi”.
Psykoosissa viestiyhteys eri aivoalueitten välillä ei toimi, jolloin aivojen toiminta tavallaan ”menee sekaisin”. Psykoottisia harhoja kokeva ihminen ei esimerkiksi välttämättä ymmärrä, että hänen mielessään kuulemansa ääni tulee hänen ”päänsä sisältä”, eikä ulkoisesta todellisuudesta. Tai hän ei ymmärrä, että hänen näkemänsä asia on kuviteltu, ikään kuin unikuva, eikä oikeasti olemassa. Tavallaan voi ajatella, että aivot toimivat ilman tietoisen mielen hallintaa silloin, kun aivoissa syntyy aistimuksia tai aistihavaintoja ikään kuin ilman ulkoista lähdettä. Silloin voi tulla ihmiselle itselleenkin kokemus, että aivot toimivat ylikierroksilla, niin vilkkaasti, ettei ajatuksissaan ja havainnoissaan pysy enää perässä. Olisikin hyvä, jos tällaisessa tilanteessa pystyisi tarkoituksella hidastamaan itseään; rauhoittumaan ja keskittymään esimerkiksi vain seuraamaan omaa hengitystään. Ajatuksiinsa voi pyrkiä ottamaan etäisyyttä esim. toteamalla että ”taas ne ajatukset rullaavat, mutta minä pysyn rauhallisena”.
Tietoisen läsnäolon harjoittelulla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia mielenterveydelle. Se vaikuttaa aivojen toimintaa tasapainottavasti ja aivojen eri alueitten yhteistoimintaa parantavasti. Tietoisen läsnäolon taitoja voi itseopiskella, tai niitä saatetaan harjoitella osana esimerkiksi kognitiivista terapiaa.
Oman vireystilan säätelyn keinot auttavat selviämään arkitodellisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla ja ehkäisemään ”pään sekoamista”. Riittävä yöuni on erittäin tärkeä aivojen tasapainoisen toiminnan ja mielenterveyden kannalta. Liian matalassa vireystilassa (unenpuute, väsymys, kuormittuneisuus) aivoalueitten väliset yhteydet toimivat puutteellisesti. Tämä voi aiheuttaa tokkuraisuutta, hajamielisyyttä, muistin häiriöitä, sekavuutta, jopa aistimuksellisia harhoja. Liian korkeassa vireystilassa ajattelu voi nopeutua liiaksi, mutta toisaalta yhteydet joihinkin aivoalueisiin voivat katketa tai pätkiä, ja ihminen saattaa esim. juuttua yhteen ajatusketjuun tai mielikuvaketjuun, ilman että saa sitä hallintaansa. Yksinkertaistettuna kyse on siitä, ettei aivojen otsalohko saa rauhoitettua kiivaasti toimivia muita alueita; jolloin ”järki” ei saa hillityksi kiihtynyttä tunnetilaa ja mielikuvituksen laukkaamista. Tällöin mieli voi tavallaan ajautua ”omiin maailmoihinsa”, jolloin taju arkitodellisuudesta hämärtyy.
On lohdullista tietää, että ”pään sekoaminen” voi olla hyvinkin hetkellistä ja tilapäistä, ja oikeanlaisella tuella, itsehoidolla ja kuntoutuksella uudet sekoamiset voidaan ehkäistä. Joillekuille ensimmäinen psykoosi voi jäädä ainutkertaiseksi kokemukseksi elämässä. Ja kaikilla on joskus enemmän tai vähemmän sekavia hetkiä, etenkin kuormittuneena, ja usein kriiseihin liittyvinä normaaleina reaktioina. ”Pään sekoamisen” pelko nostaa vireystilaa, ja liikaa kohonnut vireys (kuten ahdistus) voi lisätä sekavaa oloa ja ”oikosulun” riskiä pääkopassa. Jos siis tuntuu, että meinaa seota, eikä halua sitä, on hyödyllisempää rauhoittua kuin hätääntyä. Kannattaa hyväksyä sekava olonsa, ja tehdä mitä tarvitsee, jotta se tasaantuu. Voi sanoa itselleen vaikkapa: ”Ok, nyt tuntuu sekavalta, kannattaa siis rauhoittua. Kun rauhoitun, pää selkenee…” Muutama syvä, keskittynyt hengitys, ympäristön analyyttinen tarkkailu (esim. montako kirjaa näen hyllyssä, minkä värinen tyyny on…) ja rauhoittavien kosketustuntemusten hakeminen voivat auttaa ensiavuksi.
Ja kaiken kaikkiaan pään sekoamisen ehkäisemistä edistää ymmärrys siitä, että niin kauan kuin tietää itse olevansa kärryjen ohjaksissa, ei ole ainakaan pudonnut kyydistä, vaikka vähän hyppyyttäisikin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti