Jos jokin tavanomainen murhe ahdistaa mieltämme, meitä usein neuvotaan ajattelemaan jotakin muuta. Ilmastonmuutokseen liittyvissä asioissa tämä ahdistuksenhallintakeino vaikuttaa olevan laajasti ja yleisesti käytössä. Itsekin sovellan sitä usein, koska on paljon kaikkea akuutimpaa huolehdittavaa kuin tulevaisuuden uhkien ennakointi. Mutta tänään luin kolme tuoretta YLE:n uutisartikkelia ilmastonmuutoksesta ja erityisesti IPCC:n jättimäisestä ilmastoraportista. Poimin sieltä oheisia asioita.
Ensinnäkin todetaan, että ”kaikki maailman valtiot joutuvat kiristämään päästötavoitteitaan tuntuvasti, mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan rajoittaa 1,5 asteeseen”. Ilmastonmuutos aiheuttaa luonnollisesti ongelmia kaikille maailman maille. Silti vain harvat maat yrittävät aktiivisesti edistää ilmastoneuvotteluja, saati sitten ryhtyä todellisiin - ja riittäviin - toimiin vähentääkseen ilmastopäästöjään. (Sama varmaan pätee myös yksilötason suhtautumisessa.)
IPCC on YK:n alainen, hallitusten välinen ilmastopaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change). Sen julkaisemassa jättiraportissa on vedetty yhteen ensimmäistä kertaa kaikki, mitä tieteellisesti tiedetään ilmaston lämpenemisestä 1,5 asteella. Tällainen selvitys tilattiin Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015. IPCC ei itse tee tutkimusta, vaan se kokoaa yhteen ja arvioi tutkimuslaitosten tuottamaa tieteellistä tietoa, johon kansainvälinen ilmastopolitiikka, kuten päästörajoitukset, nojaavat. Nyt julkaistulla raportilla on yli 90 kirjoittajaa, ja siinä viitataan yhteensä 6 000 tutkimukseen. (Se on tieteellistä faktaa, jolta ei kannata ummistaa silmiään! Ja jos haluaa väittää tuloksia vastaan, saa kyllä kerätä melkoisen aineiston perustellakseen vastaväitteitään…)
Keskeinen raportin viesti on, että jos päästöt ilmakehään saadaan käännetyksi nopeaan laskuun lähivuosina, ilmaston lämpeneminen on yhä mahdollista rajata 1,5 asteeseen, jolloin haitat olisivat kenties vielä kestettävissä. On siis erittäin ratkaisevaa, mitä toimenpiteitä tehdään lähivuosina ja -vuosikymmeninä. Maailman maiden tämänhetkiset lupaukset ja sopimukset päästövähennyksistä tarkoittavat yli kolmen asteen lämpenemistä, ja sellaisen muutoksen seuraukset olisivat katastrofaalisia. Kahdenkin asteen muutos voisi tarkoittaa dramaattisesti pahempia seurauksia kuin 1,5 asteen muutos. ”Koralliriuttojen tilanne on karu kummassakin skenaariossa. IPCC:n mukaan 1,5 asteen myötä koralliriutoista tuhoutuisi 70–90 prosenttia, kahden asteen maailmassa ne kaikki menetettäisiin.”
(Kuten useimmat varmasti tietävät, koralliriutat tarjoavat ruokaa ja lisääntymispaikkoja lukuisille kalalajeille. Alakoulun oppilaskin ymmärtää, että jos riutta kutistuu, jossakin vaiheessa kalakannat vähenevät, ja sitten kalalla elävien olentojen ruoka käy vähiin. Jo nyt eliökunta kärsii muistakin lämpenemisen aiheuttamista muutoksista, ja käsillä voi olla ennakoimattoman rajuja mullistuksia, jos muutosta ei kyetä hillitsemään riittävästi. Haluammeko lisää myrskyjä, tulvia, kuivuutta, punkkeja, tuhoeläimiä ja tauteja?)
Lämpenemisen rajaaminen 1,5 asteeseen vaatisi "nopeita, kauaskantoisia ja ennätyksellisiä" päästöleikkauksia. Esimerkiksi, öljyn käytön liikenteessä pitäisi romahtaa rajusti. Liikkumistapojen muutos koskisi myös tavallisia kuluttajia. Sähkökäyttöisiä ajoneuvoja tulisi kenties enemmän, julkista liikennettä tulisi käyttää enemmän. Kulutuksen pitäisi muuttua selvästi nykyistä vähähiilisempään suuntaan. Esimerkiksi nautakarjan ja maitotuotteiden tuotanto aiheuttaa runsaasti metaanipäästöjä. Päästöjä voisi leikata myös vähentämällä asuntojen ylilämmittämistä ja lämpöhukkaa, sekä välttämällä lentämistä.
No, tässä oli siis nopea silmäykseni aiheeseen Ylen artikkelien pohjalta. On tämä aihe ennenkin ahdistanut; samoin nyt. Koska pidän luonnosta ja kaikesta luonnollisesta ja luonnonmukaisesta, olisi emotionaalisesti hirveää, jos joutuisi näkemään itse aiheuttamansa tuhon eliökunnassa. Osa jo nyt tapahtuneesta tuhosta on minunkin aikaansaannostani. En halua sulkea silmiäni asialta kokonaan, mutten myöskään jaksa toimia yhtä ripeästi kuin jotkut ihmiset toimivat asian eteen. Kiitos heille! Omatuntoa rauhoittaa vähän se, että olen elänyt tähänkin saakka kohtalaisen vaatimatonta elämää kärsimättä kulutushysteriasta, ja tyytymällä monessa asiassa vanhaan ja kuluneeseen. Enkä harrasta lentoturismia. Mutta kohennettavaa on yhä arkisessa hiilijalanjäljen pienentämisessä. En ole onneksi niin lamaantunut ahdistuksesta, etten pystyisi edes pohtimaan asiaa. Kenties saan tehtyä joitakin muutoksiakin, kohtuullisessa ajassa, mielenterveyttäni vaarantamatta. Liika ahdistuneisuus tämänkin asian suhteen vie toimintakyvyn!
En voi vaikuttaa suoraan toisten tekemisiin ja valintoihin kovin laajassa mittakaavassa; minulla ei ole valtaa estää heidän epäekologisia valintojaan tai pakottaa heitä tekemään toisin. Mutta voin ehkä jossakin määrin vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja tunteisiin, ja sitä kautta tekemisiin. En kuitenkaan voi saarnata asiasta työroolissani, joten, ilmaisen mielipiteeni ja huoleni lähinnä tässä yksityisblogissani. Mietin siis, miksei ihminen tyydy vähempään ja yksinkertaisempaan? Mikä nälkä ihmistä ajaa kuluttamaan ja kuluttamaan, ahnehtimaan ja haalimaan kaikenlaista varastoon? Mikä tarve saa ihmisen rakentamaan itselleen kalliita kulisseja ja etsimään onnea maailmalta, valitettavan usein lentokonetta käyttäen?
Yksi asia tämänhetkisessä ilmastoahdistuksessani vähän lohduttaa itseäni. Kun on vaikea tehdä uusia asioita ja muutoksia ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi, niin olisiko kuitenkin mahdollista välttää tekemästä jotakin, josta ei sentään ole riippuvainen? Voisiko jättää tekemättä jonkun jutun, jonka hiilijalanjälki on merkittävän suuri? Minun on kohtalaisen helppo valita yksi asia ”tekemättä jätettäväksi”.
Matkailu avartaa, kyllä; lentomatkailu avartaa reikiä otsonikerroksessa ja laajentaa koloa uusiutumattomien luonnonvarojen varastossa. Minun on helpointa välttää tekemästä lentomatkoja. Olen elämässäni lentänyt kerosiinilla vain yhden edestakaisen sukulaisvierailun Etelä-Eurooppaan, joten en ole riippuvainen lentomatkailusta. Voin siis liiaksi ahdistumatta päättää jättää loputkin lentelyt väliin, ellei tule hyvin pakottavaa ja eettisesti erittäin perusteltua syytä käyttää lentokonetta, ja ellei moista matkaa pysty aidosti päästökompensoimaan. Muut lentoni saavat jäädä vaikkapa omilta jaloilta persuuksilleen lentämisiksi ilmaston lämpenemisen lisäämien jäisten asfalttipintojen takia…
Mutta sitten on joitakin muita asioita, joissa minun on vaikeampi toteuttaa ekologisia muutoksia. Kuten työmatkan kulkeminen julkisella liikenteellä, kun sellaista liikennettä ei ole tarjolla. Enkä halua muuttaa kaupunkiin tai taajamaan. Kärsisin liikaa, koska tarvitsen oman kolon ja riittävästi reviiriä. Tai sitten ruokailutottumukset… Lihan korvaaminen kokonaan kasviperäisillä aineksilla tulisi olemaan haastavaa. En vain kerta kaikkiaan saanut alas edes puolikasta härkispyörykkää! Yritin kyllä, mutten tiedä kykenenkö tottumaan sellaisten makuun. Neuropoikkeavat aivoni tuntuvat vaativan riittävästi proteiinia (kuinkas muuten, ovathan hukat lihansyöjiä), joten voi olla, etten noin vain muutu täysin kasvissyöjäksi. Liika kalaöljy saa limakalvoni verestämään, joten ei kalaakaan kestä syödä monena päivänä peräkkäin. Soijarouhe taas tuntuu kumirakeilta suussani; siihen tottuminen vaatisi määrätietoista psyykkistä työtä. Mutta ehkä valkoiset pavut menisivät jotenkuten alas nielustani? Papuihinhan piti Sepe Sudenkin tyytyä, kun ei saanut porsasta. Mutta tuo asia herätti minussa jo lapsena sääliä, etenkin kun en itse halunnut niellä palkokasveja ollenkaan…
Hyväksy se, mitä et voi muuttaa, ja muuta se, minkä voit. Franciscus Assisilaisen sanat saavat neuvoa ja lohduttaa tässä asiassa. OK, en voi vaikuttaa kaikkeen enkä pysty tekemään kaikenlaisia hyödyllisiä muutoksia. Mutta sen, mihin voin vaikuttaa ja mitä voisin tehdä, voin toteuttaa, jos se on minulle tärkeää. Ja vaikka se olisi vain pisara valtameressä, se on kuitenkin osa kokonaismassaa. Kun suurin osa pisaroista muuttuu, myös valtameri muuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti