Miten Itsetunnon käden ® avulla voi arvioida, millainen on ihmisen itsetunnon ja itsearvostuksen perusta? Miten sitä voi käyttää terapeuttisen tavoitteen hahmottamisessa?
Kun ”Itsetunnon käsi”- harjoitus putkahti päähäni kesällä 2018, melko valmiina ideana, en ollut tietoinen kaikesta siihen liittyvästä tausta-ajattelustani. Kirjoitin taustalla olevaa teoreettista ajatteluani auki vasta myöhemmin. Ja mitä enemmän itse pohdin tuota harjoitusta ja ajatuksiani sen taustalla, sitä selkeämmin huomaan, että se on syntynyt niin psykologisesta viitekehyksestä kuin filosofisesta ajattelustani, joka on myös terapeuttisen työskentelyotteeni taustalla. Se on kooste tai lopputulos eri lähteistä yhdistelmistäni tiedonmurusista ja reflektoimistani kokemuksista. Niinpä se ilmentää myös jollain tapaa sitä, millaisia ovat omat tavoitteeni ja toiveeni, kun kohtaan jonkun ihmisen, joka kaipaa tukea elämäänsä.
”Itsetunnon käsi” auttaa minua hahmottamaan, millä tavoin ja millä perusteella kukin ihminen arvostaa itseään suhteessa siihen, millaisen ajattelun itse uskon olevan rakentavaa. Siinä mielessä sitä voisi ajatella jonkinlaisena ”arviointivälineenä”. Kun sitä katselee ja lukee noita lauseita, joita on tarkoitus sisäistää ja muistaa harjoituksen myötä, tulee arvioineeksi, ajatteleeko itse sillä tavoin; uskooko itse nuo väitteet, joita ”Itsetunnon käsi” sisältää?
Kokeile, mitä ajatuksia herää, kun katselet "Itsetunnon kättä" ja kysyt itseltäsi, uskotko noihin lauseisiin! Haluaisitko uskoa?
Uskotko, että olet OK sellaisena kuin olet?
Hyvin moni ei usko, vaikka haluaisi, ja ainakin toimii vastoin tuollaista uskomusta, pyrkien muuttamaan itseään (esimerkiksi ulkonäköään ja imagoaan). Sen sijaan että hän miettisi, onko hänen käytöksensä ja toimintansa OK ja rakentavaa itselle ja muille, hän keskittyy muuntelemaan itseään toisten silmissä jotenkin ”paremmaksi”; antamaan itsestään paremman kuvan ihmisenä; joskus pelkästään ulkoisesti, joskus pyrkien olemaan pätevä, kyvykäs, viisas, hyvä, tarpeellinen jne. Ikään kuin olisi tärkeämpää ”näyttää hyvältä”, ”vaikuttaa kivalta ja mielenkiintoiselta”, ”todistaa pätevyyttään” ja suorittaa jotakin meriittejä, kuin olla oma itsensä ja käyttäytyä rakastavasti itseään ja muita kohtaan.
Onko sinulla oikeus olla oma itsesi?
Syystä tai toisesta meistä voi tuntua, ettei meillä ole oikeutta olla oma itsemme, vaikka haluaisimme olla. Se on väärinkäsitys. Meillä on kyllä oikeus olla sellaisia kuin olemme. Sen sijaan meillä ei ole oikeutta käyttäytyä miten tahansa, ei edes tunteittemme pakottamana. Mikä on olemista, mikä toimintaa ja käyttäytymistä? Omatunnoltaan herkkä kyllä erottaa sen, jos vain kuuntelee omatuntoaan. On OK olla vaikkapa ekstrovertti. Sen sijaan ei ole OK häiritä toisia liiallisella tuttavallisuudella, olettaa tietävänsä, mitä toiset tahtovat, ja määräillä toisia, kun kukaan muu ei sano mitään. On OK olla introvertti, mutta ei ole OK hermostua ja raivota ihmisille, jotka tulevat ymmärtämättömyyttään keskeyttämään oman yksityisen hetken…
Uskotko, ettei kaikkien tarvitse pitää sinusta, eikä sinun tarvitse miellyttää kaikkia ihmisiä?
Luonteva seuraus siitä, että on OK sellaisena kuin on ja pyrkii olemaan oma itsensä, on se, etteivät kaikki pidä siitä, millainen on. Ihmisillä on näet hyvin erilaisia mieltymyksiä. Oma itse ei miellytä kaikkia, kaikin tavoin, ja on siksi tarpeetonta tuhlata voimiaan kaikkien hyväksynnän saavuttamiselle. Ei sellainen olisi mahdollistakaan, oikeasti! Kuten vanha sanonta toteaa: kun kumarrat jollekulle, pyllistät toisille. Kannattaa siis miettiä, kenelle kumartaa. Melko moni ”kaikkien kumartelija” tulee pyllistelleeksi sinne tänne, usein omalle perheelleenkin. Ja silti moni luulee, että pitäisi olla kaikille mieliksi. On ymmärrettävää inhota konflikteja ja välttää tahallaan ärsyttämästä toisia. On mahdollista toimia rauhaa rakentavasti, mutta mielistelemättä ja pokkuroimatta. Sekin jo, että pysyy jämäkkänä omissa näkemyksissään, ärsyttää joitakuita ihan riittävästi, joten ei kannata tahallaan ärsyttää, ellei halua varta vasten olla vihattu. Ja miksi joku haluaisi olla vihattu? Siksi, ettei ole saanut huomioita ja hyväksyntää omana itsenään… Olemassaolontunne häilyy, ellei kukaan huomaa, edes pahalla…
Oletko uskollinen ystävä itsellesi?
Kaikki eivät ole itselleen uskollisia ystäviä. Moni ei ole lainkaan ystävällinen itselleen, vaikka olisi toisille, mutta jotkut eivät ole välttämättä aidosti ystävällisiä edes oikeille ystävilleen. He vain mielistelevät, kun pelkäävät jäädä kokonaan yksin. Moni etsii uskollista ystävää vain pettyäkseen kerta toisensa jälkeen, ja pettää koko ajan myös itsensä. Ensin kannustaa itseään, sitten haukkuu, nimittelee, lannistaa, arvostelee. Jos olisimme itsellemme ystävällisiä, tarvitsisimmeko niin paljon tukea, kannustusta ja ”tykkäämistä” muilta ihmisiltä?
Huolehditko sisäisestä lapsestasi?
Tiedätkö edes, että sellainen on olemassa? Meissä kaikissa on erilaisia persoonan osia, ja jotkut niistä ovat sangen lapsenomaisia. Yksinkertaistettuna puhun tässä yhdestä lapsesta sisällämme. Se lapsi tarvitsee huolenpitoa. Se vaatii, usein äänekkäästi; se kiukuttelee ja valittaa, kieltäytyy yhteistyöstä, hätääntyy, pelkää, ja on usein avuton. Emme voi sivuuttaa sitä, jos haluamme olla henkisesti kypsempiä. Jos laiminlyömme sitä, se huutaa sitäkin äänekkäämmin; tai jos se ei enää huuda, se on jo vaipunut shokkitilaan. Mitä tapahtuu, jos unohdamme sisäisen lapsemme? Mitä kaikkea meissä kuoleekaan sen mukana?
Itsetutkiskelun ja pidemmän tai lyhemmän terapeuttisen tuen kautta ihminen voi päätyä sellaiseen onnelliseen olotilaan, että on ymmärtänyt ja sisäistänyt ”Itsetunnon käden” viisi ensimmäistä toteamusta. Mutta kenties jollekulle, jonka oma uskomusmaailma ei sisällä filosofisia tai hengellisiä elementtejä, kämmeneen sijoittuva uskomuslause onkin vaikein, vaikka tavallaan se voi olla vakaa perusta noille muille.
Itsetutkiskelun ja pidemmän tai lyhemmän terapeuttisen tuen kautta ihminen voi päätyä sellaiseen onnelliseen olotilaan, että on ymmärtänyt ja sisäistänyt ”Itsetunnon käden” viisi ensimmäistä toteamusta. Mutta kenties jollekulle, jonka oma uskomusmaailma ei sisällä filosofisia tai hengellisiä elementtejä, kämmeneen sijoittuva uskomuslause onkin vaikein, vaikka tavallaan se voi olla vakaa perusta noille muille.
”Olemassaoloni on ihme, ja sillä on tarkoitus.”
Uskotko sen tuosta vain, suorilta käsin? Mutta jos vähän aikaa mietit, eikö ole aika outoa, että olet olemassa? Se on todella outoa! On outoa, että on olemassa maailmankaikkeus, jolla ei ole rajoja. On mielettömän outoa, että näkymättömän hiukkasen sisällä on käsittämätön määrä energiaa. Kaikki on oikeasti aivan käsittämätöntä! Vain harva tieteilijäkään ymmärtää kaikkia ilmiöitä maailmankaikkeudessa. Eikö siis ole ihmeellistä, mitä kaikkea onkaan olemassa? Sinäkin. Jostain syystä me olemme olemassa.
Jotkut kuvittelevat, että tiede ja hengellinen uskomusmaailma sulkisivat toisensa pois. Einstein oli tiedemies, sitä kukaan tuskin kiistää, ja hän oli syvästi Jumalaan uskova ihminen. Hän halusi ymmärtää paremmin Jumalaa, ja siksi hän tutki maailmaa, tieteen keinoin. Höyrypää ukkeli, voisi joku skeptikko ehkä sanoa tuosta nerouden symboliksi vastoin tahtoaan nostetusta ihmisestä. Minusta hän on hyvä esimerkki siitä, että älykäs ihminen voi joskus olla myös viisas. Kaikki älykkäät kun eivät ole. Eikä tiede voi todistaa, ettei Jumalaa ole. Myös Hawkins totesi, ettei tiede voi selittää, miksi maailma on olemassa. Tarkoituksen etsiminen ja löytäminen ei ole tieteen asia; siinä tiede ei voi auttaa. Tarkoitus on oivallettavissa joskus ehkä vasta sitten, kun se on jo toteutunut. Ennen sitä on vain uskottava siihen, että se on olemassa. Ja näin uskon. Jos maailmankaikkeudella on tarkoitus, myös jokaisella olemassa olevalla hiukkasella on tarkoitus osana tuota kokonaisuutta. Kun joskus törmäsin Eckhart Tollen lauseeseen tähän liittyen, laitoin sen muistilapulle koneeni työpöydälle:
Jotkut kuvittelevat, että tiede ja hengellinen uskomusmaailma sulkisivat toisensa pois. Einstein oli tiedemies, sitä kukaan tuskin kiistää, ja hän oli syvästi Jumalaan uskova ihminen. Hän halusi ymmärtää paremmin Jumalaa, ja siksi hän tutki maailmaa, tieteen keinoin. Höyrypää ukkeli, voisi joku skeptikko ehkä sanoa tuosta nerouden symboliksi vastoin tahtoaan nostetusta ihmisestä. Minusta hän on hyvä esimerkki siitä, että älykäs ihminen voi joskus olla myös viisas. Kaikki älykkäät kun eivät ole. Eikä tiede voi todistaa, ettei Jumalaa ole. Myös Hawkins totesi, ettei tiede voi selittää, miksi maailma on olemassa. Tarkoituksen etsiminen ja löytäminen ei ole tieteen asia; siinä tiede ei voi auttaa. Tarkoitus on oivallettavissa joskus ehkä vasta sitten, kun se on jo toteutunut. Ennen sitä on vain uskottava siihen, että se on olemassa. Ja näin uskon. Jos maailmankaikkeudella on tarkoitus, myös jokaisella olemassa olevalla hiukkasella on tarkoitus osana tuota kokonaisuutta. Kun joskus törmäsin Eckhart Tollen lauseeseen tähän liittyen, laitoin sen muistilapulle koneeni työpöydälle:
“You are here to enable the divine purpose of the universe to unfold. That is how important you are!”
Terapeuttisessa työskentelyssä voi tapahtua moniulotteista henkistä kasvua, jos ihmisen mieli on avoin laajemmallekin muutokselle. ”Virallisen” tavoitteen mukaan ihmisen tulee tervehtyä psyykkisesti terapeuttisen prosessin aikana; mitä kaikkea se sitten kullekin tarkoittaakaan. Mutta soisin ihmisen kasvavan mahdollisimman eheäksi; tulevan syvemmälläkin tavalla enemmän omaksi itsekseen. Helmeksi, joka hän on aina ollut kuonan ja kiiltävän käärepaperin sisällä. ”Itsetunnon käsi” voi auttaa niin terapeuttia kuin asiakastakin tekemään kysymyksiä ja miettimään vastauksia, jotka kuljettavat prosessia tähän suuntaan.
Olet OK, millainen sitten oletkin, mutta älä esitä muuta kuin olet, ettet kadota itseäsi itseltäsikin, samalla kun muutkin kadottavat sen, mitä oikeasti olet. Muistatko, että olet helmi, vaikka oletkin ehkä hieman likainen? Et tarvitse kullattua käärepaperia, vain pesua. Pesuun saattaa kuulua ahdistavaakin itsetutkistelua ja muuttuneita vuorovaikutustilanteita toisten ihmisten kanssa, jopa elämänmuutoksia. Mutta kaikki tuo epämukavuus on vaivan arvoista, jotta jonakin päivänä voisit olla oma itsesi, ja jotta itsetuntosi perustuisi terveeseen omanarvontuntoon; ei ulkoisiin mittareihin, toisten mielipiteisiin, tai suorituksiin.
Olet OK, millainen sitten oletkin, mutta älä esitä muuta kuin olet, ettet kadota itseäsi itseltäsikin, samalla kun muutkin kadottavat sen, mitä oikeasti olet. Muistatko, että olet helmi, vaikka oletkin ehkä hieman likainen? Et tarvitse kullattua käärepaperia, vain pesua. Pesuun saattaa kuulua ahdistavaakin itsetutkistelua ja muuttuneita vuorovaikutustilanteita toisten ihmisten kanssa, jopa elämänmuutoksia. Mutta kaikki tuo epämukavuus on vaivan arvoista, jotta jonakin päivänä voisit olla oma itsesi, ja jotta itsetuntosi perustuisi terveeseen omanarvontuntoon; ei ulkoisiin mittareihin, toisten mielipiteisiin, tai suorituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti