 |
| Elokuun lopulla noin puoli kuuden aikaan. Elähdyttävää stimulanttia. |
Kun keskittyminen häröilee, ihminen saattaa haluta kiinnittää sen edes johonkin; niinpä hän onnistuu juuttumaan esimerkiksi tunteikkaisiin vuorovaikutusvälikohtauksiin tai vaikkapa kauhukuvitelmiin. Toisaalta, jostakin syystä jo virinnyt levottomuus ja epämääräinen hermostuneisuus tuntuvat pakottavan tekemään edes jotakin, vaikkapa valittamaan maailman kurjuutta tai oman elämänsä kurjia puolia kelle tahansa lähettyvillä olevalle elolliselle. Kärsimystähän on olemassa, kiistattomasti, meillä kaikilla, ja sen vastapainoksi tarvitaan myötätuntoa. Mutta henkistä kärsimystään ei kannata boostata ihan vain itseään stimuloidakseen. Kurjuudesta puhuessaan tulee samalla vahvistaneeksi kurjien ilmiöitten olemassaoloa; joskus jopa liioitelleeksi niitä, jotta saa tunnelmansa viritettyä erityisen stimuloivaksi. Tällainen kärsimyksen nostatus ja siihen uppoutuminen on tietysti raskasta myös ihmiselle itselleen. Mielialan kannalta olisi hyvä, jos huomion saisi siirretyksi johonkin muuhun kuin omiin kielteisiin ajatuksiinsa. Kanssaihmiset voivat auttaa tarkkaavaisuusongelmaista siirtämään huomion toisaalle; sehän se nimenomaan on vaikeaa, jos on taipumus uppoutua ja ylikeskittyä asioihin; etenkin niihin ”mielenkiintoisiin”. Ja mielihän kiinnittyy tunteita herättäviin asioihin; olivatpa nuo tunteet mukavia tai epämukavia.
Vireystilan säätelyn haasteet tarjoavat siis toimivan perustan esimerkiksi murehtimiselle, tyhjänpäiväiselle riitelylle, valittamiselle, hölmöilylle, älyttömyyksille; ja näissä seuraavissa vinkeissä on siis jossain määrin käsitelty tätä teemaa.
23) ”Hyväksy pelkosi siitä, että asiat sujuvat hyvin ja tuntuvat helpolta!”
En oikein tiedä, miksi asioitten sujuminen ja helppous pelottaakaan niin kovin. Johtuuko pelko siitä uskomuksesta, että ”kaikki menee kuitenkin aina pieleen” (koska siten on käynyt aika usein)? Eikä kukaan kai halua varta vasten pettyä, jos pettymys olisi ennalta estettävissä. Ja kun ei odota mitään, niin ei myöskään pety. Tai, herääkö joskus sellainen pelko, että jos jokin tuntuu liian helpolta, on saattanut käsittää tehtävän väärin? Sellaistakin on saattanut joskus sattua, kun on huolimattomasti tulkinnut jonkin asian omalla tavallaan, ja sivuuttanut joitakin keskeisiä seikkoja esimerkiksi jostakin käyttöohjeesta.
Vai onko liian helppo niin tylsää, että siihen voi kyllästyä, ja pelottaa, että homma jää siksi kesken, kun siinä ei ole riittävästi haastetta? Kenties pelon syy vaihtelee tilanteesta riippuen. Itse olen ehkä kuitenkin taipuvaisempi odottamaan ja ennakoimaan ongelmia, ja varautumaan niihin etukäteen miettimällä asiat ja tilanteet läpi tunnistaakseni ne asiat, jotka saattavat mennä pahiten pieleen. Ja koska se pieleen meneminen on tavallaan mahdollista aivan kaiken kohdalla, uudet asiat tuntuvat jostain kumman syystä hieman vastenmielisiltä. Paitsi tietysti, jos varta vasten haluaa elämään hieman haastetta, kannattaa yrittää vaikkapa tehdä ruokaostoksia eri kaupasta kuin yleensä. Se on varsin ärsyttävää, ja todennäköisesti unohtaa jotakin, kun ei voi käyttää hyllyjärjestystä ja tuttuja mielikuvia muistin apuna.
24) ”Älä haali liikaa tekemistä stimuloidaksesi itseäsi!”
Jos sattuu olemaan energisellä tuulella, saattaa hyvin helposti suunnitella päiväänsä, viikkoonsa, lomaansa tai elämäänsä yleensäkin liiaksi kaikenlaista, mitä haluaa tai pitää tehdä, syystä tai toisesta. Jotkut ihmiset pitävät itsensä kiireisinä tekemällä koko ajan jotakin, miettimättä edes välillä, mitä oikeasti kannattaa tehdä. Liika tekeminen voi olla myös pakenemista oman ajatusmaailman ja tunteitten kohtaamiselta. Pysähtyminen voi olla pelottavaa, jos pois mielestä työnnetyt asiat ja tunteet pääsevät tunkeutumaan mielen sisäiselle näytölle. Mutta tämä on vähän eri asia kuin se, että haluaa lähinnä stimuloida itseään jatkuvalla tekemisellä. Saattaahan se stimuloiva tekeminen olla ihan vain huvinpitoa, eikä sinänsä rasittavaa työtä tms. touhuilua. Mutta jos koko ajan ja tauotta touhottaa menemään, jossain vaiheessa uupuu tai sekoaa, tai sairastuu fyysisesti, tai aiheuttaa itselleen jonkin sekavuustilasta johtuvan tapaturman, etenkin jos yöuni on jäänyt vähiin.
Ulkoinen touhukkuus ei ole niin tyypillistä ADD-tyyppisille ihmisille kuin ns. hyperaktiivisille, mutta monet heistäkin touhuavat päänsä sisällä kaikenlaista, vaikkei ulospäin näkyisi eväkään värähtävän. Jatkuvasti työn touhussa tai liikkeellä tai äänessä olevat hyperaktiiviset ihmiset taas huomataan. Yletön vireys voi kanavoitua hyödyllisiin tai hieman vähemmän hyödyllisiin tekemisiin. Fyysisissä töissä ns. yliaktiivisuudesta on suurta iloa. Taiteeseenkin voi kanavoitua paljon ilmaisuvoimaista energiaa. Sosiaalisesti vireät, auttavaiset ja vilkasmieliset ihmiset voivat tuottaa paljon iloa kanssaihmisille, jotka kaipaavat seuraa ja apua. Levottomuudesta tai motorisesta ylivireydestä ja impulsiivisuudesta toisinaan seuraavia haitallisia aktiviteetteja tuskin tarvitsee luetella. Jotkut istuvat vankilassa niitten seurauksena, jotkut makaavat sairaalassa. Monenmoinen tahaton tai tahallinen häiriköinti on usein se, mihin ADHD esimerkiksi koulumaailmassa herkästi mielletään. Ja jos yhteiskunta mieltyy yhtä tylsänä paikkana kuin koulu, mikseipä tälläkin kentällä saata joillakuilla huvittaa kehitellä jotakin ”häiriköivää”? Jos olisi jotakin hauskaa, ei tulisi tehtyä niin paljoa tuhmuuksia… mistä päästäänkin seuraavaan vinkkiin.
25) ”Älä kehitä ongelmaa saadaksesi jännitystä – kehitä jotakin hauskaa sen sijaan!”
Tämä on varmasti erittäin rakentava ohje, jos vain saisi sitä sovellettua. Jotkut onnistuvat tässä paremmin kuin toiset. Tosin, yletön hauskuus, vitsailu tai hulluttelu voi käydä kanssaihmisille rasittavaksi, tai olla joissakin tilanteissa hieman epähienotunteista. Jotkut vitsit kannattaa pitää omassa tiedossaan ja naureskella vain itsekseen. Mutta ongelmien kehittely ei tietenkään ole pidemmän päälle virkistävää. Jännitystä ja pelkoa sillä kyllä saa aikaiseksi, muttei se ainakaan liennytä masennusta tai sosiaalista ahdistusta, tai paniikkioireita. Liika ajattelu on joissain tapauksessa yhtä lailla ongelmallista kuin totaalinen ajattelemattomuus, joskin eri tavalla. Ajattelematon ihminen saattaa aiheuttaa suoraa vahinkoa ympäristöönsä ja kanssaihmisille; esim. törppöilee liikenteessä, toteuttaa ideoita, jotka vaarantavat terveyttä, tms. Mutta toisaalta liikaa ajatteleva (siis, yleensä murehtiva tai märehtivä ihminen) useimmiten masentaa ja ahdistaa itsensä, ja sitten välillisesti tuottaa myös toisille haittaa. Niin, kannattaa kyllä kehittää jotakin hauskaa sen sijaan että kehittäisi ongelmia, muttei ehkä ihan mitä tahansa harkitsematonta hauskaa kuitenkaan…
26) ”Älä puolustele ja selittele ylen määrin tekemisiäsi.”
Tämä liittynee tilanteisiin, kun on jotenkin töpeksinyt tai sählännyt, ADHD:n takia tai muusta syystä. ADD / ADHD voi auttaa itseä ja toisia ymmärtämään, miksi esimerkiksi unohti ostaa kaupasta sen, mitä oli mennyt sieltä hakemaan, tai, miksi unohtui kahdeksikymmeneksi minuutiksi jonnekin kun olisi pitänyt lähteä viisi minuuttia sitten. Mutta kaikkiin ihmisen hölmöyksiin neuropsykiatrinen diagnoosi ei anna tekosyytä. Eettisten normien tahallinen rikkominen ei selity pelkällä vilkasmielisyydellä. Impulsiivinen ihminen tulee varmasti usein rikkoneeksi omiakin normejaan, mutta jos omatunto toimii, hän katuu ja pyytää anteeksi, ja edes yrittää hillitä itseään jatkossa paremmin. Jos ei ole sisäistettyä moraalia, eikä empatiakykyä, tunnesäätelyvinkeistäkään ei ole pahemmin hyötyä, vaan tarvitaan jonkinlaista ulkoista säätelyä…
Mutta yleisesti ottaen, jos sinulta tivataan, mitä tapahtui ja miksi, selitä toki oma käsityksesi siitä, miten tilanne kehittyi ja mikä vaikutti toimintaasi. Mutta älä ”selittele” liiaksi, äläkä varsinkaan epärehellisesti! Mikä tapahtui, se tapahtui. Virheensä voi myöntää, ja toisen osapuolen on helpompi antaa anteeksi, jos töpeksijä pyytää anteeksi. Vahinkoja sattuu, etenkin tekevälle ihmiselle. Impulsiivisuus tuottaa paljon vähintäänkin sanallisia hölmöilyjä, mutta myös tekoja. Pinnaansa voi onneksi kasvattaa harjoittelemalla, ja se voi ehkäistä tulevia hölmöilyjä. Pari syvää hengitystä sen sijaan, että reagoi heti, voi jo pelastaa sen hetkisestä haasteesta. Tai kymmeneen laskeminen sen sijaan, että antaa heti sanallisesti takaisin toisen osapuolen kommenttiin, voi ehkäistä rasittavan väittelyn tai konfliktin.
Aivot muokkautuvat käytön mukaan, joten, AD(H)D - oireitaankin voi lievittää. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi syvähengitystä rauhoittumiseen, ja tietoisen läsnäolon harjoittelua pitkän tähtäimen kuntoutumiseen. Sitä voi harjoitella enemmän tai vähemmän muodollisesti, kullekin sopivalla tavalla, vaikkapa miten pienestä ja lyhyestä aloittaen, kunhan paremmasta tiedostamisesta tulee ennen pitkää osa elämää. Monet ADD/ADHD:n pulmalliset puolet ovat juuri sellaisia, joihin hyväksyvän, tietoisen läsnäolon harjoittamisesta voisi olla apua. Itse olen havainnut esimerkiksi reaktiivisuuden vähentyneen säännöllisen harjoittelun myötä. Ärsykkeen ja reaktion välistä "tyhjää tilaa" kasvattamalla voi käydä niinkin, että alkuperäinen toimintayllyke katoaa "kuin pieru Saharaan" (kuten äiti saattoi lapsuudessani toisinaan sanoa, joskin eri asiayhteydessä. Ehkä jokin konkreettinen tavara oli kadonnut?).
Mutta haaste onkin usein juuri siinä, että kaikenlainen säännöllinen harjoittelu on jo itsessään vaikeaa aloittaa ja ylläpitää, etenkään ihan oma-aloitteisesti, jos on tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen pulmia. Arki saattaa olla sekavaa ja kiireistä, ja voimavarat vähissä, jolloin uusien asioitten aloittaminen voi tuntua lähes mahdottomalta. Mutta, löytyisiköhän tahoja, jotka tarjoaisivat tällaiseen harjoitteluun matalan kynnyksen tukea ja opastusta (ja mielellään hyvin edullista tai jopa ilmaista)?
PS: Vinkit jatkuvat vielä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti