 |
| Tämä puunkanttura puhutteli minua viimeksi Kolilla käydessäni. Se on jotenkin samalla tavalla vänkyrä ja epämääräinen kuin minun tapani ilmaista itseäni. |
15) ”Hyödynnä sopivia haasteita.”
Kyllä, haastamalla itsensä saa viritettyä itselleen toisinaan sellaiseen toimintamoodin, että saattaa saada jopa aikaiseksi jotakin. En tosin tiedä, miten hyvin tämä toimii itsellänikään missään pitkäjänteisempää työskentelyä vaativissa tehtävissä. Pitkäjänteisiin tehtäviin tarvitsen nimittäin sisäisen motivaation. Mutta onhan lukuisia asioita, joita ihmisen on hyvä saada aikaiseksi arjessaan, jos on motivoitunut jotenkuten selviämään esimerkiksi ilman kotiapulaista tai henkilöä, joka käytännössä tekee palkatta kotiapulaisen hommia. Sovelsin tätä vinkkiä alun perin tiskaamiseen. Kysyin itseltäni: ”Mitenkähän paljon ehdin tiskata varttitunnissa?” Sitten tiskasin niin paljon kuin ehdin, ja joskus ehdin jopa kaiken mitä tiskialtaassa ja pöydällä oli, tai sitten sain tiskatuksi jo melkein kaiken, ja tiskasin loputkin sen pakkomielteen voimalla, ettei halua jättää asioita kesken. Joskus meni rikki joku muki tai sitten paidanhelma kastui läpimäräksi ja sukat myös, kun lattialle loiskui vettä. Kaiken kaikkiaan idea oli ihan hyvä, ja käytän sitä toisinaan yhä, vaikkakin nykyään tiskaaminen toimii välillä myös tietoisuusharjoituksena tai sitten ihan vain käsien lämmittelytarkoituksessa.
16) ”Aseta itsellesi määräaikoja.”
Itse määritellyt deadlinet ovat melkeinpä pakollisia, jos meinaa saada aikaiseksi muitakin asioita kuin ne, joihin on jo ulkopuolelta määritelty deadline, kuten työasiat ja veroilmoitus tai vastaavat. Tai sitten teen jonkin vuosikausia lykkäämäni homman vasta kun tapahtuu jotakin sellaista, että se on pakko tehdä muutamassa päivässä. Esimerkiksi, kun tässä jokunen vuosi sitten vesiputki halkesi ja oli pakko tyhjentää pari komeroa ja nurkkausta, tyhjensin ne parissa päivässä hampaat irvessä ja aivosumussa. Se oli oikeasti tuskan takana, mutta olin lopputulokseen tyytyväinen, ja sain luottamusta siihen, että pystyn toteuttamaan vastaavia asioita, vaikken yleensä arjessa olevinaan pystykään. Olisin tosin ollut vielä tyytyväisempi, jos olisin tehnyt tuon homman itse määrittelemäni deadlinen patistamana, enkä vasta absoluuttisessa pakkotilanteessa.
17) ”Jaa isommat tehtävät pieniin osiin, ja aseta määräajat pienille tehtäväjaksoille.”
Edelliseen vinkkiin liittyneestä esimerkkitapauksesta oppineena, jos on ylipäätään motivaatiota tehdä jokin isompi homma joskus tulevaisuudessa, on ehkä kivuttomampaa tehdä palanen kerrallaan suunnitellusti, johonkin realistiseen päivämäärään mennessä. Askel askeleelta, sopiva pala kerrallaan, on siis mielekkäämpi vaihtoehto kuin kaoottisessa kiireessä toteutettu pakkorykäisy. Tiedän kyllä, että pakko on siinä mielessä toimiva yllyke, että pakkotilanteessa on vain jahkailematta aloitettava tekeminen, jota on onnistunut lykkäämään, tai josta on syystä tai toisesta epävarma. Mutta pakon tunne tuottaa stressiä ja kielteisiä ajatuksia. Yritän omassa puheessani (sisäisessä ja ulkoisessa) välttää ilmauksia "Minun on pakko…” tai ”Minun pitää…” ja ilmaista asian mieluummin niin, että tunnen valitsevani itse sen, mitä kulloinkin on käsillä tai työn alla. Eli ”Minun on hyvä…” tai ”Haluan tehdä tämän…”
Nykyään teen jonkin verran suunnitelmia ”muistikirjaani”, ja kirjaan ylös esimerkiksi ”asioita, joita haluaisin saada tehtyä tällä viikolla, jos Luoja suo”. Olen myös oppinut toteuttamaan joitakin omia projekteja pilkkomalla projektin osiin, askeleisiin, ja etenemällä niissä asettamaani määräaikaan mennessä. Eli, kokeiltu on ja toimii tälläkin päällä.
18) ”Laita asiat tärkeysjärjestykseen.”
Kannattaa olla selvillä siitä, mitä itse pitää tärkeänä, ihan oikeasti, ennen kuin laittaa elämänsä asioita tärkeysjärjestykseen. Ja järjestys voi sitä paitsi muuttua elämäntilanteesta tai ajankohdasta riippuen. Pikkuasioitten tärkeysjärjestys syntyy arjessa, mutta isommat asiat voivat vaatia syvällisempää pohdintaa. Itse olen pohtinut arvokysymyksiä aika ajoin enemmän tai vähemmän. Jos arvostan esimerkiksi sisäistä rauhaa olosuhteista riippumatta, minulle ei ole kovin tärkeää vaikkapa käyttää jokaista päiväni tuntia rahan tienaamisen yrittämiseen, jotta voisin ostaa jotakin kivaa viihdykettä niille tunneille, joita en käytä rahan tienaamiseen. Minä en myöskään välitä käyttää aikaani kaveripiirin laajentamiseen, joten minun ei tarvitse tehdä siihen liittyviä asioita. Haluan lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä, ja vähentää kärsimystä, tai ainakin oppia sietämään sitä silloin, jos sitä ei voi poistaa. Tällaiset sisäiset tavoitteet määrittävät sitä, millaisiin asioihin käytän aikaani, jota jää yli pakollisilta elämiseen liittyviltä asioilta ja niiltä asioilta, joitten tekemisestä vastaan jollekulle toiselle (kuten leipätyö). Opettelen sitä asennetta, että henkinen hyvinvointi olisi kaiken edellä – koska ellei ole riittävän hyvässä kunnossa henkisesti, saattaa menettää kykynsä tehdä muittenkaan eteen mitään.
19) ”Tunnista viivyttely – yllätä itsesi tekemällä NYT se mitä meinaat siirtää.”
Tämä toimii joskus yllättävän hyvin, mutta käytän tätä edelleen liian harvoin. Aina ei vain jaksa, vaikka asia tulisikin mieleen, ja sen voisi teoriassa tehdä juuri silloin heti. Kaikkea ei tosin edes voi tehdä juuri silloin, kun asia tulee mieleen. Ja se on joskus ärsyttävää, koska tiedän, että saatan unohtaa sen asian, kun en voi tehdä sitä silloin heti. ”Mitä minun pitikään…? En muista, äh! Ai niin, piti muistaa jokin… Mutta mikä? En muista, mitä piti muistaa… Jotain piti tehdä… Mutta mitä? Ai niin, se oli se, kun tuli mieleen, että… Mutta kello on jo noin paljon, ei tänään enää voi… Pitää muistaa huomenna!”
Olisi hyvä kirjoittaa asia lapulle ja laittaa lappu paikkaan, jossa asian voi tehdä heti, kun näkee lapun. ”Kastele kukat, jos on maanantai.”
Jos tässä englanninkielestä mukaillen kääntämässäni vinkissä oikeasti tarkoitetaan ”monta asiaa kerrallaan”, ikään kuin yhtä aikaa, olen hieman skeptinen siitä, toimiiko se aina. Jotkin tekemiset kyllä sopivat yhtä aikaa tehtäviksi, kuten, dokumentin seuraaminen ja yksinkertainen käsityö tai piirtäminen, tai, äänikirjan kuuntelu ja kotityöt. Kahden tai useamman asian yhtäaikaisen tekemisen sujuvuus riippuu luultavasti siitä, mitä aivoalueita mihinkin hommaan tarvitsee, ja onko toinen tekeminen enemmän automatisoitunutta ja toinen taas keskittymistä vaativaa. Ei siis ole kovin outoa, jos ihminen vaikkapa liimaa etikettejä purkkeihin samalla kun katsoo ennalta tuttua elokuvaa. Samoin, hallittu siirtyminen hommasta toiseen ja takaisin voi toimia hyvin vaikkapa kotitöissä. Joskus onnistuu laittaa ruokaa ja tiskata ja siistiä keittiötä ikään kuin samanaikaisesti, vaikka todellisuudessa siinä siirtyilee asiasta toiseen, eikä tietenkään esim. pese kattilaa vasemmalla kädellä aivan samalla hetkellä kun kääntelee oikealla kädellä ahvenia pannussa.
Ns. multitaskaaminen ei välttämättä toimi niin hyvin kuin sitä joskus hehkutetaan, ainakaan missä tahansa tekemisissä. Sellaisen yrittäminen varsinkin pelkästään ajan säästämisen paineessa voi lisätä stressiä, aiheuttaa ylen määrin virheitä, ja sen, ettei saa tehtyä mitään hommaa kunnolla. Itse sanoisin, että kannattaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, mutta huomiota voi vaihtaa tarvittaessa useamman asian välillä. Dokumentin seuraaminen ja päivän kuulumisista keskustelu ei onnistu yhtä aikaa ainakaan kovin laadukkaasti, eikä luultavasti myöskään matemaattisen yhtälön ratkaisu samalla kun yrittää ymmärtää neuleohjetta (en tosin ole kokeillut viimeksi mainittua, enkä ymmärrä, miksi sellaista edes pitäisi kokeilla). Ja sen olen huomannut, että kun saa itsensä tekemään yhtä asiaa, on helpompi jatkaa tekemään jotakin toista, ja sitten kolmatta, koska tekemisvireeseen päästyään ei tarvitse kamppailla lähtökitkan kanssa. Ja siinä vireessä tekee asian toisensa jälkeen, kunnes on niin väsähtänyt, ettei enää jaksa mitään, tai kello pakottaa lopettamaan. Mutta mieluummin siis peräjälkeen tai vuorotellen, eikä ihan konkreettisesti yhtä aikaa…
Viisas neuvo siinä suhteessa, että on varmasti tarpeen tarkistaa aika ajoin, mitä onkaan tekemässä, ja miksi. Mutta jos jättää liikaa aikaa työtehtävien välillä ihmettelemiseen, vireystila saattaa päästä laskemaan liiaksi, ja joudutaan taas lähtökitkan eteen. Minulla on kyllä tapana pitää pieniä taukoja esimerkiksi kotityöstä toiseen siirtyessä. ”Pieni tauko” voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keitän teetä tai lämmitän mikrossa kahvia. Otan juotavaa kuppiin, istun ehkä pienen tovin keittiöjakkaralla, tai käveleksin ja katselen ikkunasta, tai kuljeskelen ja noukin roskia lattialta tai siirtelen tavaroita oikeille paikoilleen, kuppi kädessä. Jossain vaiheessa laitan kupin jonnekin ja havahdun siihen, että olen jatkanut hommia. Kuppi löytyy myöhemmin jostakin puoliksi täynnä. Toisin sanoen, jos haluan tehdä ne käytännön hommat, joita olen suunnitellut tekeväni, en pidä pitkiä, levollisia ”ajatustaukoja” kesken päivän. Pysyn koko ajan jonkinlaisessa liikkeessä, tai jalkeilla, tai vähintäänkin ajattelen jo seuraavaa vaihetta, etten unohdu muihin ajatuksiin. Minulle sopii paremmin se, että hoidan käytännön työt ja velvollisuudet ensin, ja saan levollisen hupini vasta sitten, kun on oikeasti aikaa juoda teemukillinen loppuun ja uppoutua seuraamaan mielensä polkuja.
Henkisessä työssä tämä neuvo nousee aivan erilaiseen arvoon. On välttämätöntä ”koota ajatukset” tehtävien välillä, jotta voi siirtyä aiheesta ja asiasta toiseen. Tauoiksi ”henkisten” työtehtävien välillä sopivat erilaiset tietoisuusharjoitukset, liikkuminen, musiikki, jokin simppeli peli, luontoelämys, pään tyhjentäminen kirjoittamalla tai selostamalla toiselle…
Kunpa ihminen voisikin tehdä työkseen pelkästään sellaista, jossa on hyvä… Paitsi, ehkäpä siihenkin kyllästyisi, ja alkaisi kaivata haasteita! Monet joutuvat tekemään leipänsä eteen ainakin osittain asioita, joissa joutuu sietämään toistuvia epäonnistumisia, tai joista tulee muista syistä ylen määrin stressiä. Jos mahdollista, kannattaa tietysti hakeutua sellaiseen hommaan, jossa saa tehdä enimmäkseen itselle helppoja asioita. En vain tiedä, onko tämä kaikille kovin realistista nyky-yhteiskunnassa, jossa työelämä vaatii yhä enemmän ”erityisosaamista”, ja simppelimmät työtehtävät annetaan roboteille ja tekoälypäille. Ja mitäpä sitten tekee, jos tuntuu, ettei ole niin sanotusti riittävän hyvä oikein missään, missä pitäisi olla, jotta kelpaisi edes työhaastatteluihin? Unohtaisin tuosta ohjeesta tuon ”hyvä” sanan, koska se korostaa suorittamisen laatuvaatimusta, ja korvaisin koko vinkin mieluummin vaikkapa kliseisellä hokemalla ”do what you love”. Eli, kannattaa tehdä sellaista, mistä pitää ja mikä kiinnostaa, vaikkei siinä olisi mitenkään älyttömän hyväkään. En tosin tiedä, mistä siinä tapauksessa saa tilille euroja leipänsä hankkimiseen. Jos saisi tehdä pelkästään sitä, mistä pitää, voisi olla vaikkapa jonkinlainen syrjäytynyt käsityöläis-kirjailija-boheemi-ekohörhö, mutten tiedä, miten kauan sillä hommalla kestää ruumiillisesti elinvoimaisena. No, hellan päällä on vielä kipollinen kuivia leivänkänttyjä…
PS: Vinkit jatkuvat vielä, olen vasta melkein puolivälissä…
20) ”Tunnusta, että on aivan OK tehdä kahta (tai useampaa) asiaa kerrallaan. Usein ADD/ADHD – henkilön tarvitsee tehdä monta asiaa kerralla saadakseen ylipäätään mitään tehdyksi.”
Jos tässä englanninkielestä mukaillen kääntämässäni vinkissä oikeasti tarkoitetaan ”monta asiaa kerrallaan”, ikään kuin yhtä aikaa, olen hieman skeptinen siitä, toimiiko se aina. Jotkin tekemiset kyllä sopivat yhtä aikaa tehtäviksi, kuten, dokumentin seuraaminen ja yksinkertainen käsityö tai piirtäminen, tai, äänikirjan kuuntelu ja kotityöt. Kahden tai useamman asian yhtäaikaisen tekemisen sujuvuus riippuu luultavasti siitä, mitä aivoalueita mihinkin hommaan tarvitsee, ja onko toinen tekeminen enemmän automatisoitunutta ja toinen taas keskittymistä vaativaa. Ei siis ole kovin outoa, jos ihminen vaikkapa liimaa etikettejä purkkeihin samalla kun katsoo ennalta tuttua elokuvaa. Samoin, hallittu siirtyminen hommasta toiseen ja takaisin voi toimia hyvin vaikkapa kotitöissä. Joskus onnistuu laittaa ruokaa ja tiskata ja siistiä keittiötä ikään kuin samanaikaisesti, vaikka todellisuudessa siinä siirtyilee asiasta toiseen, eikä tietenkään esim. pese kattilaa vasemmalla kädellä aivan samalla hetkellä kun kääntelee oikealla kädellä ahvenia pannussa.
Ns. multitaskaaminen ei välttämättä toimi niin hyvin kuin sitä joskus hehkutetaan, ainakaan missä tahansa tekemisissä. Sellaisen yrittäminen varsinkin pelkästään ajan säästämisen paineessa voi lisätä stressiä, aiheuttaa ylen määrin virheitä, ja sen, ettei saa tehtyä mitään hommaa kunnolla. Itse sanoisin, että kannattaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, mutta huomiota voi vaihtaa tarvittaessa useamman asian välillä. Dokumentin seuraaminen ja päivän kuulumisista keskustelu ei onnistu yhtä aikaa ainakaan kovin laadukkaasti, eikä luultavasti myöskään matemaattisen yhtälön ratkaisu samalla kun yrittää ymmärtää neuleohjetta (en tosin ole kokeillut viimeksi mainittua, enkä ymmärrä, miksi sellaista edes pitäisi kokeilla). Ja sen olen huomannut, että kun saa itsensä tekemään yhtä asiaa, on helpompi jatkaa tekemään jotakin toista, ja sitten kolmatta, koska tekemisvireeseen päästyään ei tarvitse kamppailla lähtökitkan kanssa. Ja siinä vireessä tekee asian toisensa jälkeen, kunnes on niin väsähtänyt, ettei enää jaksa mitään, tai kello pakottaa lopettamaan. Mutta mieluummin siis peräjälkeen tai vuorotellen, eikä ihan konkreettisesti yhtä aikaa…
21) ”Jätä aikaa ajatusten kokoamiseen työtehtävien välillä.”
Viisas neuvo siinä suhteessa, että on varmasti tarpeen tarkistaa aika ajoin, mitä onkaan tekemässä, ja miksi. Mutta jos jättää liikaa aikaa työtehtävien välillä ihmettelemiseen, vireystila saattaa päästä laskemaan liiaksi, ja joudutaan taas lähtökitkan eteen. Minulla on kyllä tapana pitää pieniä taukoja esimerkiksi kotityöstä toiseen siirtyessä. ”Pieni tauko” voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keitän teetä tai lämmitän mikrossa kahvia. Otan juotavaa kuppiin, istun ehkä pienen tovin keittiöjakkaralla, tai käveleksin ja katselen ikkunasta, tai kuljeskelen ja noukin roskia lattialta tai siirtelen tavaroita oikeille paikoilleen, kuppi kädessä. Jossain vaiheessa laitan kupin jonnekin ja havahdun siihen, että olen jatkanut hommia. Kuppi löytyy myöhemmin jostakin puoliksi täynnä. Toisin sanoen, jos haluan tehdä ne käytännön hommat, joita olen suunnitellut tekeväni, en pidä pitkiä, levollisia ”ajatustaukoja” kesken päivän. Pysyn koko ajan jonkinlaisessa liikkeessä, tai jalkeilla, tai vähintäänkin ajattelen jo seuraavaa vaihetta, etten unohdu muihin ajatuksiin. Minulle sopii paremmin se, että hoidan käytännön työt ja velvollisuudet ensin, ja saan levollisen hupini vasta sitten, kun on oikeasti aikaa juoda teemukillinen loppuun ja uppoutua seuraamaan mielensä polkuja.
Henkisessä työssä tämä neuvo nousee aivan erilaiseen arvoon. On välttämätöntä ”koota ajatukset” tehtävien välillä, jotta voi siirtyä aiheesta ja asiasta toiseen. Tauoiksi ”henkisten” työtehtävien välillä sopivat erilaiset tietoisuusharjoitukset, liikkuminen, musiikki, jokin simppeli peli, luontoelämys, pään tyhjentäminen kirjoittamalla tai selostamalla toiselle…
22) ”Tee sellaista, missä olet hyvä! Helppous on OK!”
Kunpa ihminen voisikin tehdä työkseen pelkästään sellaista, jossa on hyvä… Paitsi, ehkäpä siihenkin kyllästyisi, ja alkaisi kaivata haasteita! Monet joutuvat tekemään leipänsä eteen ainakin osittain asioita, joissa joutuu sietämään toistuvia epäonnistumisia, tai joista tulee muista syistä ylen määrin stressiä. Jos mahdollista, kannattaa tietysti hakeutua sellaiseen hommaan, jossa saa tehdä enimmäkseen itselle helppoja asioita. En vain tiedä, onko tämä kaikille kovin realistista nyky-yhteiskunnassa, jossa työelämä vaatii yhä enemmän ”erityisosaamista”, ja simppelimmät työtehtävät annetaan roboteille ja tekoälypäille. Ja mitäpä sitten tekee, jos tuntuu, ettei ole niin sanotusti riittävän hyvä oikein missään, missä pitäisi olla, jotta kelpaisi edes työhaastatteluihin? Unohtaisin tuosta ohjeesta tuon ”hyvä” sanan, koska se korostaa suorittamisen laatuvaatimusta, ja korvaisin koko vinkin mieluummin vaikkapa kliseisellä hokemalla ”do what you love”. Eli, kannattaa tehdä sellaista, mistä pitää ja mikä kiinnostaa, vaikkei siinä olisi mitenkään älyttömän hyväkään. En tosin tiedä, mistä siinä tapauksessa saa tilille euroja leipänsä hankkimiseen. Jos saisi tehdä pelkästään sitä, mistä pitää, voisi olla vaikkapa jonkinlainen syrjäytynyt käsityöläis-kirjailija-boheemi-ekohörhö, mutten tiedä, miten kauan sillä hommalla kestää ruumiillisesti elinvoimaisena. No, hellan päällä on vielä kipollinen kuivia leivänkänttyjä…
PS: Vinkit jatkuvat vielä, olen vasta melkein puolivälissä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti