Mielialan itsehoito-ohjeita tarjolla – hyvä jos jaksaa lukea?

Oksitosiininlähteeni

Päivitellessäni tämän blogini tekstejä vuosien takaa tartuin yhteen tekstiini, jossa oli vanhentunutta tietoa liittyen itsehoitokeinojen tarjontaan. Kirjoitin tähän blogiin 21.1.2013 tekstin ”Mielialan itsehoito-ohjeet vai pilleritkö hukassa?”, koska tuohon aikaan oli vielä varsin vähän tarjolla itsehoito-ohjeita ja kotikonsteja esimerkiksi masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Silloin tarjolla oleva tieto netissä oli hämmentävän hajanaista ja niukkaa! Tuolloin ihmettelin, ”panttaavatko mielialan hoidon ammattilaiset itsehoito-ohjeita jossain tietovarastoissaan, jakaakseen niitä vain rahaa vastaan?” Tein itse ”koehakuja” aiheesta, ja monet sivustot, joissa kerrottiin masennuksen hoidosta, olivat lääketehtaitten tuottamia, eikä pelkkään itsehoitoon kannustaminen tietenkään ole lääkebisneksen edun mukaista. Jo tuolloin netistä löytyi kyllä myös asiallista, tieteellisesti pureskeltua tietoa masennuksesta, mm. Käypä Hoito- sivustoilla ja Terveyskirjastossa. Kirjoitin itse blogiini ensimmäiset tekstit ”masennuksen itsehoidosta”, ja niissä vierailtiin ahkerasti. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin Duodecimin ”Masennuksen itsehoito” ja ”Ahdistuksen itsehoito”- oppaat. Ja nyt meillä on Mielenterveystalo, joka tarjoaa omahoito-ohjelmia ja jopa nettiterapiaa.

Asiat ovat siis viidessä vuodessa muuttuneet varsin paljon, eikä minulla ole enää aihetta valittaa ”itsehoito-ohjeitten puutteesta”! Tämä toki ilahduttaa minunkinlaistani jurottajaa, joka pani tuolloin 2013 närkästyneenä merkille, että silloisissa Käypä Hoito- ohjeistuksissakin puhuttiin enemmän lääketieteellisestä hoidosta ja vähemmän itsehoidosta. Masennuksen ehkäisyyn liittyen todettiin, että ”erilaisilla psykologisilla keinoilla ja elämäntavoilla voidaan ehkäistä masennusta”. Nykyään tiedetään onneksi enemmän. Tiedetään, että masennusta voidaan jopa hoitaa, eikä vain ehkäistä erilaisilla itsehoidollisilla keinoilla.

Omassa työssäni mielenterveyspuolella arvioin edelleen masentuneitten ihmisten toimintakykyä ja jaksamisresursseja sen suhteen, pystyvätkö he toteuttamaan itsehoidollisia keinoja vai tarvitsevatko he muutakin tukea. He eivät silti jää täysin yksin mielialansa kanssa, koska ovat tulleet ammattiavun piiriin. Sen lisäksi useimmilla on edes joku läheinen tai ystävä, joka voi olla apuna mielialaa kohentavien keinojen toteuttamisessa. Monetkaan masentuneet eivät mielellään tule hoidon piiriin, vaan toivoisivat selviytyvänsä mielialapulmistaan omin neuvoin. Nyt tietoa itsehoidosta on tuotettu ikään kuin kaiken kansan saataville, mutta kaikki eivät osaa käyttää nettiä, eivätkä koe nettiterapiaa luontevaksi. Toivottavasti face to face – tuen saanti ei kuitenkaan kavennu liiaksi? Kansalaisten itsehoitoon kannustamisen taustalla on totta kai myös paineet säästää julkisen puolen kuluista.

Olen aiemminkin tainnut todeta (tässä blogissani), ettei ihminen todennäköisesti ole vakavasti masentunut, jos hän pystyy toteuttamaan itsehoitoa. Toisaalta olosuhteet voivat ihan konkreettisesti vaikeuttaa itsehoitokeinojen toteuttamista. Joskus ihmisistä tuntuu melkein mahdottomalta saada järjestettyä mielekkäitä tekemisiä ja rakentavia ihmissuhteita, kun elämä on kokonaisuudessaan liian haastavaa tai kaoottista. Ulkopuolinen ei useinkaan voi muokata toisen ihmisen ympäristöä terapeuttisemmaksi tai vaikkapa järjestää varoja mielekkäisiin harrastuksiin. Mutta mitä ihminen voisi itse tehdä; edes jotain, pientä, edes mielensä sisällä? En siis tarkoita, että pitäisi heti jaksaa tehdä konkreettisia asioita. Tarkoitan lähinnä ajatusten muuttamista, tai näkökulman muuttamista. Sen ei tarvitse olla raskasta. Joskus jopa yksi mielikuva riittää!

Olen lueskellut ja vähän opiskellutkin NLP:ta ja kokeillut mielikuvaharjoituksia itselleni ja toisinaan muillekin. Tiedän, että muuttamalla mielikuvaa jostakin asiasta myös sen herättämä tunne muuttuu! Ja kun tunnetila muuttuu, myös toimintaa on helpompi muuttaa. Ja kun uuden tavan toistaa riittävän usein, aivot oppivat idean, ja voi syntyä pysyvää muutosta tapaan kokea erilaisia asioita.

Pohdiskelenpa siis, millainen mielikuva kelläkin on omasta masennuksestaan ja siitä toipumisesta. Jos joku uskoo, että toipuu lääkityksellä ja tekemättä yhtään mitään itse tai muuttamatta olosuhteitaan, saattaa hyvinkin käydä niin, koska placebovaikutus on tunnistettu asia. Henkilölle tosin voi kehittyä psyykkinen riippuvuus lääkitykseen. Hän ei ehkä vakuutu muista keinoista vaikuttaa mielialaansa, ja turvautuu jatkossakin lääkkeisiin, kun mieliala laskee. Hän ei pyri esim. aloittamaan säännöllistä liikuntaa tai kohentamaan ihmissuhteittensa laatua, ei muuta liian stressaavia olosuhteitaan miksikään, eikä satsaa mielekkäisiin harrastuksiin. Psykologiauttajan näkökulmasta masentavin masennuspotilas on ehkä sellainen, joka laskee toipumisensa pelkän lääkityksen varaan eikä usko muihin keinoihin lainkaan.

On varmasti perusteita sille, miksi jotkut psykologikunnan edustajat ovat sotajalalla joidenkin psykiatrian edustajien kanssa psyykenlääkkeitten käyttöön liittyen. Mutta asiahan ei ole lainkaan mustavalkoinen. Jotkut psykiatritkin myöntävät, että ylilääkitsemistä tapahtuu. Mutta myöntävätkö psykologit, että joskus psyykenlääkitys saattaa jopa olla paikallaan? Onhan joskus tilanteita, joissa ihminen on niin "tööt", ettei mitään muutosta tapahdu ilman varsin suorasukaista vaikuttamista aivotoimintaan. Tehokas hoito akuuttivaiheessa saattaa siis vaikkapa ollakin sähköshokki tai tyrmäävän vahva lääkitys. Lääkäreillä on ymmärtääkseni eettinen velvollisuus tarjota apua, ja jos muita keinoja ei ole, on tarjottava lääkitystä, varsinkin jos oirekuva on niin vakava, että syntyy huoli potilaan henkiinjäämisestä. Joskus potilaan hengen turvaamiseksi pitäisi järjestää 24h/ vrk valvontaa ja kaikenlaista terapeuttista toimintaa, mihin tuskin on terveydenhuollolla resursseja kaikkien itsetuhoriskissäkään olevien kohdalla. Surullista on, että toisinaan osastohoidosta kotiutuvat eivät jaksa enää yrittää yksin, vaikka itsehoitoon kannustettaisiinkin.

Psykoterapiankin on todettu purevan masennukseen ja korjaavan aivotoimintaa. Mikä siinä sitten vaikuttaakaan; empaattinen vuorovaikutussuhde vai psykologiset opetukset, kaipa sellaistakin vaikutusta olisi järjestettävissä muutenkin kuin ammattiauttajien pakeilla, rahaa vastaan? Psykoterapioissa ei ole kyse mistään korkealentoisesta mystiikasta eikä varsinkaan kuuluisasta tähtitieteestä. Kaikki mielenrauhaan tähtäävät opit voidaan tiivistää samoihin perusideoihin. Rakkaus ratkaisee.

Aivojen terveyden vaaliminen kohentaa mielenterveyttä, ja siihen taas liittyy niin liikunta kuin ravitsemuskin, sekä kaikenlainen aivoja kuntouttava toiminta, mukaan lukien positiivissävyinen vuorovaikutus ihmisten kesken. Niin ollen mielialan itsehoito koostuu hyvin tavallisista asioista. Terveellisistä elämäntavoista, mielekkäistä ihmissuhteista, kiinnostavista harrastuksista, viihtyisästä ympäristöstä, kohtuullisesta stressistä, riittävästä unesta jne. Se, miksi ihmiset ahdistuvat ja masentuvat, johtuukin aika usein siitä, että näissä keskeisissä asioissa on jotakin pielessä. Jos elämäntapojen ja olosuhteitten kohentaminen ei käynnisty omin avuin tai toisten avulla, tai muilla keinoin, on kaiketi parempien keinojen puutteessa lääkittävä (luonnollisesti vain turvallisiksi ja oikeasti toimiviksi todetuilla tuotteilla).

Maailmaan syntyy silloin tällöin ihmisiä, joilla on jo sikiöasteella keskushermostossa sellainen "tila", että heidän psyykensä oireilee vakavasti jo lapsena, vaikka olosuhteet olisivat miten auvoiset. Ja joskus sikiöaikaiset ”myrkyt” tuottavat vaikeita oirekuvia pienokaisille. Yleisempää on kuitenkin se, että temperamenttipiirteet ja synnynnäiset ominaisuudet tekevät ihmisestä herkemmän stressille ja masennukselle, ja hän oireilee psyykkisesti jossain vaiheessa elämäänsä esim. ylikuormittumisen takia. Lapsuuden olosuhteilla on kuitenkin myös iso merkitys riskille sairastua psyykkisesti; etenkään varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä ei pidä vähätellä!

Kyky tunteitten säätelyyn kehittyy lapsen ensimmäisten ikävuosien aikana, ja riittävän hyvä hoiva on edellytys tulevalle mielenterveydelle. Lapsikin voi myös oppia myönteisen ajattelun alkeet. Harmillisen usein lapset oppivat kasvattajiltaan vain valittamaan, murehtimaan ja mököttämään ja kääntymään ruudun puoleen, kun sisäinen mielikuvamaailma näyttää liian ankealta. Skitsofreenikkojakin kuntoutetaan nykyään kognitiivisesti. Veikkaisinpa, että kognitiivisen kuntoutuksen jälkeen potilaan aivot ovat varmasti paremmassa kunnossa kuin neljänkymmenen vuoden psyykenlääkehoidon seurauksena...

Olenpa havainnut merkkejä sellaisestakin kieroutumasta, että normaalia menetyksiin ja pettymyksiin liittyvää surua on pyritty hoitamaan mielialalääkityksellä, vieläpä ilman keskustelutukea. Tällaisen itsehoitovirheen saattaa tehdä ihminen itsekin, kun ei tunnista tai ymmärrä masentuneisuutensa syytä. On normaalia reagoida surulla ja masentuneisuudella läheisen menetykseen tai muuhun yhtä vahvasti vaikuttavaan tapahtumaan. Menetystä ei voi lääkitä pois sen enempää kuin kirjoittaa romaania napsimalla piristyspillereitä.

Vuonna 2013 provosoin itseäni katsomalla dokumentin "turhista lääkkeistä keksittyihin sairauksiin". Siinä vihjattiin, että lääkebisnes pyrkii vaikuttamaan sairauksien diagnoosikriteereihin, jotta lääkärit voivat tehdä enemmän diagnooseja ja tarjota lääkehoitoa yhä useammille potilaille. Joissain tapauksissa jonkun taudin parantamiskokeilussa epäonnistunut lääkekehitelmä on tuotu sitten uudelleen markkinoille lievittämään jotakin ihan muunlaista oireistoa. Siis, että kaikki mömmöt vaan myyntiin varastonnurkasta, onpa niistä oikeaa hyötyä tai ei? Paha vain, että turha lääkitys voi joskus olla jopa hengenvaarallinen. Kuka ottaa vastuun, jos lääketehdas hämmentää lääkäreille annettua tietoa, ja lääkäri sanoo sitten kaksi arvovaltaista sanaa potilaalle, joka ei ymmärrä kyseenalaistaa mitään? Tuo asia hermostutti jo tuolloin vähän liikaa. Toivon, että tilanne olisi nyt 2018 siinä suhteessa parempi, että lääkäreillä olisi perusteita luottaa lääketehtaitten antamaan tuotetietoon, ja potilailla olisi perusteita luottaa saavansa vastuullista ja asiantuntevaa hoitoa. Tarvitaan puolueetonta tutkimusta lääkkeitten todellisista hyödyistä ja haitoista. Mutta se on hieno muutos, että monipuolisia itsehoito-ohjeita psyykkisiin oireisiin on tarjolla, ihan ilmaiseksi jopa! Otetaan siitä kaikki hyöty irti, jos jaksetaan…

Joten, voikaa hyvin ja huolehtikaa itsestänne ja toisistanne kaikilla mahdollisilla rakentavilla keinoilla. Jos keinot loppuvat, yritetään kehitellä lisää (sellaisia haitattomia, siis…)

PS: Tästä voit lukea lisää aivoterveydestä.