 |
| Julkaisusuunnitelma 2019 |
Ajatuksenani oli kirjoittaa vain lyhyt päivitys, mutten malta olla pysähtymättä tuoreimman Psykologi-lehden (2/2019) juttuun ”Kuin surmaisi satakielen” kirjallisuuden merkityksestä psyykelle (Henna Helmi Heinonen, kirjailija ja psykologi). Jutussa on samansuuntaista sisältöä kuin blogitekstissäni mielen teorian kehittämisestä. En valitettavasti löydä lehden jutusta tietoa, mihin ”runsaaseen tutkimusaineistoon” Heinonen esseessään viittaa, mutta poimin nyt tähän joitakin lukemisen positiivisista vaikutuksista, joita tekstissä mainitaan:
”Lukeminen parantaa työmuistia ja keskittymiskykyä, vähentää stressitasoa, rikastaa sanavarastoa sekä kehittää niin emootioiden tunnistamista ja sanallistamista kuin empatiakykyäkin. ”
Heinosen mukaan kaikki lukeminen ei kuitenkaan ole aivojen kehityksen kannalta samanarvoista. ”Tunnetusti lukemisen edut liitetään juuri pitkiin teksteihin, ei sähkösanomanomaiseen sosiaalisen median maailmaan.”
”Myös pidempien tekstien välillä näyttää olevan eroja. Viime vuosien tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi empatian kehittymisessä olisi merkittävä rooli nimenomaan kaunokirjallisuudella, mahdollisesti etenkin minäkertojan narratiivilla.”
Tällä väitteellä on neuropsykologinen perusta; tiedetäänhän, että kuvitellessa (kuten tarinaa lukiessa) aivoissa aktivoituvat samat alueet kuin oikeassa kokemuksessa. (Eli, esimerkiksi empatian kokeminen tarinan kautta kehittää aivosaarta.) Heinonen toteaa myös: ”Koska kirja on lukunopeuden vuoksi kohtalaisen hidas kokemus, se myös mahdollistaa pysähtymisen ja aivojen muokkautumisen toiseen tapaan kuin elokuva tai Youtube-video.”
Heinosen mukaan lukemisen hyödyt ihmisen aivoille ja psyykelle näyttäisivät olevan yksiselitteisen positiivisia. (Haittojakin tietysti voi olla, esimerkiksi jos ihminen laiminlyö muuta itsestään huolehtimista liiallisen lukemisen takia!) Ruutuaika on Heinosen mukaan alkanut viedä aikaa lukemiselta, etenkin nuorilla. Ruutuaikakin muokkaa aivoja, mutta valitettavasti eri suuntaan kuin kaunokirjallisuuden lukeminen (esim. keskittyminen, emootioiden tulkintakyky ja empatia heikkenevät). Heinosen mielestä olisi juuri nyt tärkeää pitää esillä kirjallisuuden ja muiden taiteiden myönteisiä vaikutuksia psyykelle. Teenpä siis tässä juuri sitä 😊
No, kilpailu ajasta ja voimavaroista on kovaa! Osittain itse aiheutetussa kiireessä ihmisillä on taipumus valita ”helppoa viihdettä”. Huomaan sen kyllä itsekin, enkä todellakaan jaksa milloin tahansa keskittyä lukemaan mitä tahansa pitkiä kaunokirjallisia tekstejä. Ja sitä paitsi viime vuosina olen enemmänkin tuottanut tekstiä kuin lukenut, tai sitten lukenut ja eläytynyt itse tuottamiini teksteihin loputtomissa muokkausprosesseissa. Mutta tämän Heinosen esseen luettuani voinen tuntea kohtuullista tyytyväisyyttä siinä suhteessa, että kun julkaisen omia kirjojani, voin ajatella tuottavani tutkitusti psyykelle hyödyllistä viihdettä; pitkiä, kaunokirjallisia tekstejä, ja vieläpä minäkertojan narratiivilla! Vaikka siis kirjoitankin vain omaksi huvikseni, julkaisemalla tekstejäni en aiheuta haittaakaan, vaan potentiaalista hyötyä niille, jotka haluavat tehokkaan stressitason alentamiskeinon, sekä kehittää työmuistiaan, keskittymistään, sanavarastoaan, tunteitten tunnistamista ja sanallistamista, ja empatiakykyään. Ei pahaksi mielenterveysalan ammattilaisellekaan!
Tuo ammattilehden juttu tuli itselleni oikeaan aikaan. Ehkäpä kaipasinkin juuri nyt motivointia siihen, että saan työstetyksi Ohdakemaa- sarjan seitsemännen osan julkaisukuntoon muutaman viikon sisällä, kenties heinäkuussa. Käsikirjoitus on suunnilleen yhtä laaja kuin sarjan ensimmäinen osa, joten, voi olla että muokkausluvusta ja oikoluvusta huolimatta tekstiin jää joitakin virheitä ja puutteita, jotka ehkä jälkeenpäin ärsyttävät itseäni. Mutta olenpahan huoltanut omia aivojani kirjoittamalla ja lukemalla, eikä siitä kai ole ollut muillekaan liiaksi haittaa, paitsi että olen useita tunteja viikossa omissa maailmoissani. Tosin, voihan se olla joskus helpotuskin kanssaihmisille…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti