Neuropoikkeavuus, stressinsietokyky ja ihmiskunnan kohtalo?

"Anna Minulle Rauha" - romaanini Joel,
esimerkki stressiherkästä yksilöstä, jolle
meinaa käydä huonosti.

Elämänmuutokset, ympäristön olosuhteet ja erilaiset suorituspaineet aiheuttavat ihmiselle enemmän tai vähemmän stressiä. Se, miten paljon yksilö sietää stressiä oirehtimatta psyykkisesti ja psykosomaattisesti, on yksilöllistä. Yksilön stressinsietokykyyn vaikuttavat esimerkiksi perintötekijät, varhaislapsuuden ympäristötekijät ja elämänkokemus. Eri ihmisiä stressaavat erilaiset asiat: joku ehkä hallitsee yrityspolitiikkaa, mutta menee pois tolaltaan, kun pitäisi hoitaa vauvaa. Surkuhupaisaa on, että stressille immuuneimmat yksilöt ovat tunnekylmiä, kun taas empaattisimmat ihmiset ovat usein stressiherkkiä sosiaalisessa ympäristössä, ja usein myös muutenkin herkkiä erilaisille ympäristön aistimuksille (kuten erityisherkät persoonat). Toiset yksilöt taas eivät välttämättä ole tunneherkkiä, mutta aistiherkkyydet saattavat tehdä heidän elämästään todella kuormittavaa nykyaikaisessa elinympäristössä.

Olemme siis varsin erilaisia, ja meillä on yksilölliset heikkoutemme ja vahvuutemme. Joku pärjää kohtalaisen hyvin tavanomaisessa elämäntavassa, joka sisältää tavallisen leipätyön, sosiaaliset suhteet, perheen ja ajanviettotavat. Joku taas voi mieluummin elää erakkona ja toteuttaa jotakin erityislahjakkuuttaan itsenäisesti. Joku on parhaimmillaan keskittyessään hoitamaan perhettään, joku saattaa panostaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, joku taas tehdä pääosin fyysisesti raskaita hommia, tai kilpailla koko elämänsä. On siis yksilöllistä, millaisissa olosuhteissa yksilön vahvuudet pääsevät parhaiten esiin, niin että toisessa tilanteessa ”heikkouksina” pidetyt ominaisuudet saattavatkin osoittautua ”vahvuuksiksi”. Esimerkiksi neuroepätyypillisyys voi olla normiympäristössä haaste, mutta tietynlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä jopa suotavaa, suorastaan välttämätöntä selviytymiselle.

Olisi toivottavaa, että kaikki voisivat löytää oman paikkansa tässä yhteisessä kokonaisuudessa. Mutta onko sopivia koloja tarjolla kaikille? Joskus ihminen voi ajautua tavallaan ”väärälle paikalle”, ja väärässä paikassa oleminen usein sekä hiertää (esim. liikaa paineita) että turhauttaa (mielekkyyttä puuttuu). Se, missä määrin yksilö kykenee muuttamaan ympäristöään, vaihtelee; samoin yksilön kyky muuttaa itseään (eli joustaa ympäristön vaatimusten mukaan). Jos nyky-yhteiskunnassa pärjääminen vaatii tietynlaisia persoonallisuudenpiirteitä (kuten ekstroverttiyttä ja neurotyypillisyyttä), osa ihmiskunnasta joutuu varsin usein ylivoimaisten haasteitten eteen. Kaikille ei olekaan tarjolla sopivia paikkoja; monet kärsivät liikaa ominaisuuksiensa ja ympäristön vaatimusten ristiriidasta.

Ihmisen onnellisuus on sisäinen tunnekokemus. Olosuhteet eivät siis sinällään tee ihmisestä onnellista tai onnetonta, vaan se, miten ihminen tulkitsee tilanteensa. Tätä tulkintaa voi muuttaa, jolloin myös tunnekokemus muuttuu. Mutta liika on liikaa! Ihmisen psyyke ei siedä mitä tahansa eikä miten paljon tahansa, eikä yksilö voi joustaa loputtomiin. Persoonansa ominaisuuksia voi muuttaa vain jossain määrin ja ajan kanssa, eikä kaikkea ole järkeä yrittääkään muuttaa vain siksi, että ympäristö niin vaatii. Jotkut piirteet eivät yksinkertaisesti muutu, eivätkä edes helpotu ajan kanssa ”siedättämällä”. Niin ollen, ei ole esimerkiksi kestävä ratkaisu käyttää vuosikausia masennuslääkettä jaksaakseen epäsopivassa leipätyössä, tai sietääkseen tätä masentavaa maailmanmenoa. Joskus on pakko yrittää muuttaa ympäristöä, vaihtaa paikkaa, oman kärsimyksensä lievittämiseksi. Vain pyhimykset kestävät mitä tahansa. Kuka haluaa valita sen tien, valitkoon, mutta harva meistä on siihen valmis.

Nykyään puhutaan paljon ”siedättämisestä”, esimerkiksi sosiaalisessa ahdistuksessa tai jopa aistiherkkyyksissä, mutta käytännössä yksilölle ei anneta tarpeeksi, jos ollenkaan, aikaa ”siedättyä” ympäristön vaatimuksiin. Laitetaan vain kaikki vaikkapa iän mukaan samanlaiseen prässiin, eikä anneta sopeutua pikku hiljaa. Yhteiskuntahan vaatii sopeutumaan ja ”siedättymään” normitahtia esim. päivähoitoon, kouluun, jatko-opintoihin, työpaikkaan, kulttuuriin, tai sosiaalisiin pelisääntöihin, jotka eivät jousta yksilön ehdoilla. Entäpä jos yksilön hermosto ei sopeudukaan riittävän nopeasti, tarpeeksi, tai ollenkaan toivotusti? Milloin prässin alta saa lähteä? Vasta sittenkö, kun oirehtii jo vakavasti? Pitkäaikaisen stressin tuottamasta uupumistilasta toipumiseen menee usein yhtä pitkä aika kuin uupumustilan (burnoutin) syntyminen kesti. Kannattaako siis sinnitellä vuosikausia, ellei toivoa muutoksesta ole näkyvissä?

Jos kaikkien ihmisten oletetaan sopeutuvan ja muovautuvan (edes ulkoisesti, käytökseltään ja tavoiltaan) olemassa oleviin, jähmeisiin rakenteisiin, lopputulos on lauma muottiin survottuja materiaklönttejä, joista on hävitetty kaikki se, mikä olisi ollut persoonallista ja yksilöllistä. Teeskentelemme ”normaaleja” ja kidumme sisäisesti; pahimmillaan koemme osan meistä kuihtuvan ja kuolevan, jos emme saa ilmaista sitä mitä oikeasti olemme. Tämä yhteiskunta, tämä kulttuuri, tämä maailma ei sovi kaikille sellaisenaan. Mutta jos yksilö aina vain muovautuu kulttuurin mukaan, kulttuuri ei muutu koskaan.

Jos saamme elää kokonaisina, persoonallisina olentoina vain päittemme sisällä ja yhteisön keskellä joudumme teeskentelemään normi-ihmistä tavanomaisine habituksinemme, maailmassa on paljon turhaa henkistä kärsimystä. Samalla ihmiskunta menettää paljon sellaista persoonallista ilmaisua, mikä voisi muovata kulttuuriamme ja ”siedättää” normi-ihmisiä hyväksymään erilaisuutta, kuten neuropoikkeavuutta. Neurodiversiteettihän on kulttuurista rikkautta. On OK olla neurotyypillinen, mutta on yhtä lailla OK olla neuropoikkeava. Se ei ole ”huonommuutta” eikä ”paremmuutta”; se on vain erilaisia ominaisuuksia, jotka sopivat enemmän tai vähemmän hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Ja neuropoikkeavatkin ovat keskenään hyvin erilaisia yksilöitä. Osa sopeutuu helpommin normatiivisten joukkoon, osa jättäytyy omasta valinnastaan ulkopuolelle, osa tulee syrjityksi, osalle käy surullisesti. Pahimman kohtalon ehkäiseminen on meidän kaikkien vastuulla. Ehkä nytkin jossakin joku kituu puristuksissa, yhteisön paineitten ja pilkan kourissa, elämänhalunsa menettäneenä. Voisitko pelastaa edes yhden kärsivän antamalla hänen olla oma, ainutkertainen itsensä?

Niin kuin kanat joskus nokkivat kuoliaaksi yksilön, joka poikkeaa joukosta, meissä ihmisissä on joitakuita, jotka eivät siedä valtavirrasta poikkeavia, vaan ottavat ”omituiset” yksilöt silmätikuikseen, aivan kuin normista poikkeaminen olisi heille henkilökohtainen loukkaus. Onhan siihen tietysti puututtava, jos lakia rikotaan tai ”omituisen” ihmisen käytös on muulla tavoin vaarallista ja haitaksi. Mutta kiusatuiksi ja syrjityiksi tulevat usein nekin ”omituiset”, jotka eivät tee tahallaan yhtään mitään haitallista toisille. He vain pistävät silmään, ärsyttävät erilaisuudellaan, ”ovat olevinaan parempia”, eivät ole supliikkeja tai symppiksen oloisia, ovat vain omissa oloissaan, eivät halua tulla joukkoon, pukeutuvat ”hullusti”, tai ihan vain jotenkin uhkaavat normatiivisuuden harmoniaa.

Tahalliselta vaikuttava erilaisuus saatetaan tulkita ylimielisyydeksi, ja tällaiset yksilöt ”ammutaan alas”, etteivät he vain herätä huonommuudentunteita tavallisissa yksilöissä. Jatkuva kilpailumentaliteetti tuottaa vertailua ja ajatuksia paremmuudesta ja huonommuudesta, menestymisestä ja häviämisestä. Poikkeavuus voidaan tulkita toisten yläpuolella tai alapuolella olemiksi, ja joissakin ”lajeissa” erityisyydestä suorastaan kilpaillaan. Mutta miksi ja mistä ihmiset kilpailevat? Asemasta yhteisössä, sosiaalisesta arvostuksesta, kumppanista tai kumppaneista, hyödykkeitten turvaamisesta, elämisen edellytyksistä… Loppujen lopuksi kilpailu on taistelua eloonjäämisestä, ja tässä taistelussa ”heikot sortuu elontiellä”, jos meillä ei ole solidaarisuutta. Miksi emme voisi auttaa toisiamme selviytymään elossa? Välitämmekö edes auttaa muita kuin itseämme ja jälkeläisiämme, jos niitäkään?

Jos kukin keskittyy huolehtimaan vain itsestään ja omasta selviytymisestään täällä pallolla, lopputuloksena on harvalukuinen lauma itsekkäitä, empatiakyvyttömiä ”menestyjiä”. Kilpailijat on näet nokittu, näännytetty ja viime kädessä tapettu matkan varrella. Nämä ”vahvat” selviytyjät ovat todennäköisesti narsisteja ja psykopaatteja, ja heidän yhteiset, promiskuiteettisessa kutemisessa alkunsa saaneet lapsensa ovat todennäköisesti ensimmäisen asteen psykopaatteja. Jatketaanko siis vain kilpailua? Voittajat selviytyvät osaksi psykopaattiyhteisöä, joka luultavasti kuluttaa maapallon varat loppuun vielä nykyistäkin nopeammin (nopeushan on kilpailussa valtti!) ja lähtee jonnekin avaruuteen jatkamaan stressitöntä selviytymistään. Ehkäpä heidän nisäkäsaivonsa surkastuvat kehityksen myötä lopullisesti, ja jäljelle jää vain liskoaivot (peruselintoiminnot ja lisääntymistarve) sekä kylmän älykäs aivokuori. Kenties tuo avaruuteen siirtynyt ihmiskunnan parhaimmisto muuttuu lopulta ulkonäöltäänkin liskomaisiksi niljakkeiksi…

No, jospa meistä jotkut kuitenkin pysyvät herkkinä, jopa erityisen herkkinä, ja empaattisina kärsimykseen saakka, ja autamme toisia luusereita selviämään vielä jonkin aikaa hengissä ennen kuin nuo matelijamaiset ”lajikumppanimme” ovat kuluttaneet yhteiset luonnonvaramme ja häipyvät tältä planeetalta seikkailemaan ja lisääntymään vaikkapa Marsin pinnalle. Oikeastaan he voisivat häipyä jo nyt, niin joittenkin nokittujen kärsimys kenties hieman lievittyisi. Tervemenoa siis, ei jää ikävä, senkin sammakot!

(PS: Luotan siihen, ettei sammakoksi nimittäminen tuota liiaksi ahdistusta em stressille immuuneille yksilöille, jotka tunnistavat itsensä tästä jutusta. Mutta todennäköisesti he eivät ole edes alentuneet lukemaan tähän saakka…)


Lue lisää psykopatiasta ja menestymiskilpailusta.

Lue sitten luusereista.

Päätä sitten, onko tärkeämpää olla "sosiaalinen" vai "solidaarinen".

Apua kielteisten tunteitten hallintaan?

Helpoin keino piristää mieltä: Katse ylöspäin!

Yksinkertaiset vinkit ja keinot kielteisten tunteitten hallintaan ovat arjen keskellä arvokkaita, olipa kyse sitten akuutista stressistä, ärtymyksestä, turhautuneisuudesta, pelosta tai ahdistuksesta. Tunteittensäätelyssä sekä fyysisistä että psyykkisistä keinoista voi olla apua, koska ne eivät ole oikeastaan edes erillisiä asioita, vaan osa samaa kokonaisuutta, ”kehomieleen” vaikuttamista.

Keinoja löytyy kokeiltaviksi, ja niistä voi valita itselle sopivimmat, ja harjoitella niitä etukäteen, kun kielteinen tunne ei vielä ole vallannut kehomieltä kokonaan. Harjoittele keinoja niin usein, että ne alkavat tuntua lähes automaattisilta, niin että pystyt helposti turvautumaan niihin aina hankalassa tilanteessa. Tunnesäätelykeinot eivät tietenkään poista kielteisten tunteitten syitä, eikä ole tarkoitus sammuttaa normaaleja tunnereaktioita ikäviin tapahtumiin. Mutta usein reagointimme on liian voimakasta ja toimintakykyä alentavaa, jolloin on hyvä hieman tasaannuttaa tunteitaan, vaikka niihin olisikin luonnollinen syy. Rauhoittuminen ja rentoutuminen auttavat asioitten selvittämistä ja toimimista tilanteen vaatimalla tavalla.

Kielteiset tunteet lisäävät stressihormoneiden tuotantoa, mikä taas esim. nostaa verenpainetta ja saattaa aiheuttaa liian pitkään jatkuessaan muitakin ikäviä oireita kehoon, jopa fyysisen sairastumisen. Tietoinen rauhoittuminen auttaa katkaisemaan elimistössä syntyneen ”hälytystilan” ja ehkäisee siten stressin ei-toivottuja vaikutuksia.

Mitä kaikkea sitten voi kokeilla, kun stressi kiristää hermoja, ahdistaa tai suututtaa, tai kaikkea yhtä aikaa?

Anna mielellesi jotakin muuta tekemistä kuin murehtia ja vatvoa sitä, miten hermostunut oletkaan! Keskity hengitykseen. Sido mielesi hengityksen seurantaan: rauhoita hengitystäsi, laske hengityksiä, tai laske numeroita mielessäsi samalla kun hengität. Laita vaikka käsi vatsallesi ja seuraa, miten se kohoilee. Tai seuraa, miltä nenässä tuntuu kun ilma kulkee sieraimista sisään ja ulos.

Kehitä itsellesi mielikuva paikasta, jossa saat rauhoittua ja olet turvassa niin ympäristön paineilta kuin sisäisiltä ahdistuksiltasi. Kuvittele se mahdollisimman elävästi, kaikin aistein. Voit ankkuroida tämän mielikuvan johonkin eleeseen tai esineeseen, joka on aina mukanasi. Arjen keskellä voit pysähtyä, sulkea silmät ja keskittyä tähän mielikuvaan muutaman minuutin ajaksi.

Tilanteen analysointi kertomalla siitä jollekulle tai kirjoittamalla siitä voi auttaa selkiyttämään ajatuksia, erottamaan turhat huolet käytännön asioista ja katkaisemaan erilaisia ajatuskehiä. Voit kirjoittaa analyysia siitä, mitä tapahtui, miten tilanteen tulkitsit, miten reagoit, ja voisiko olla olemassa jokin toinen, rakentavampi tapa toimia samanlaisessa tilanteessa. Puhuminen koetaan yleensä helpottavana, jos kuuntelija osaa osoittaa ymmärrystä ja myötätuntoa. Mutta jos ketään ei ole juuri sillä hetkellä saatavilla, mikset voisi puhua itseksesi? Ääneen ajattelu voi kummasti selkeyttää sekavaa päätä, ja voit aivan vapaasti puhua itsellesi kuin myötätuntoinen kuuntelija, ja heittää lopuksi vielä muutaman kannustavan kommentin!

Säännöllinen liikunta ehkäisee lihasjännitystä ja rauhoittaa myös mieltä. Mutta ruumiillisista harjoituksista voi olla apua myös akuutisti, silloin kun suututtaa, ahdistaa tai paineet tekevät hulluksi. Voit tehdä esimerkiksi kyykkyjä tai vatsapunnerruksia, työntää voimiesi takaa seinää, siirrellä raskaita huonekaluja, tai kokeilla pysyä lankku-asennossa jonkin aikaa. Myös vapaamuotoinen liikkuminen, tanssahtelu, hyppiminen, ravistelu, venyttely ym. auttavat katkaisemaan kehossa tuntuvan kielteisen olotilan. Ja jos on mahdollista kävellä metsään, siellä voi vaikkapa juoksennella mättäitä pitkin ja huutaa itsekseen. Parempi että riehut siellä kuin kotona, jossa saattaa olla muita olentoja säikkymässä tunteenpurkaustasi…

Ylikierrosten katkaisuun voi riittää pienikin tauko; teekupillinen, lemmikin rapsuttelu, kävely (etenkin luonnossa), kuvien katselu, jonkun yksinkertaisen pelin pelaaminen (kuten pasianssi), musiikki, käsityöt… Aivot tarvitsevat muuta ajateltavaa, jos ne ovat liiaksi uppoutuneet ”stressaamiseen”. Vireystila voi jäädä päälle, jos jatkat ylivireänä koko ajan samaan tahtiin, etkä saa illalla unta. Ja untahan olisi hyvä saada tarpeeksi. Pidä siis taukoja. Ei ole mitään järkeä pitää niin kiirettä, että vain pahentaa stressiään sähläämällä ja hermoilemalla; tai antaa itsensä riehua hermostuneena väsyksiin asti…

Opettele laskemaan mielessäsi kymmeneen! Sekin on jo tauko. Laske siis kymmeneen ennen kuin reagoit, jos arvelet olevasi suuttumassa, ja etenkin jos olet raivostumassa. Laske kymmeneen, jos et heti tiedä, mitä kannattaa vastata, kun tuttava pyytää auttamaan juuri silloin, kun sinulla olisi itselläsikin jotain tekemistä. Pysäytä siis itsesi, rauhoitu, hengitä, mieti, mitä oikeasti haluat ja tarvitset, ja reagoi vasta sitten. Maltti ja harkinta säästävät monelta lisäharmilta ja uusilta stressinaiheilta!

Ponnistele siirtääksesi huomiosi myönteiseen. Tee siitä päivittäinen harjoitus. Tee se vaikka väkisin, vaikkei yhtään huvittaisi. Kirjaa ylös myönteisiä asioita ja niitä asioita, joista voit olla kiitollinen, vaikka päivä tuntuisi menneen päin hötteikköä. Myönteisempää ajattelua voi oppia, ja sitä kannattaa harjoitella. Olet itse vastuussa siitä, mitä ajattelet, ja oikeastaan vain sinä voit siihen viime kädessä vaikuttaa. Helpointa on harjoitella myönteisempää ajattelua ympäristössä, jossa muutkin ovat myönteisiä, tai neutraalissa ympäristössä (kuten luonnossa), mutta kunhan kehityt, alat ehkä yhä paremmin ja paremmin sietää tätä maailmaa, joka haastaa koko ajan kykysi pysyä toiveikkaana…

Näissä vanhemmissa teksteissäni on lisää asiaa kielteisten tunteitten, kuten ahdistuksen, masennuksen, vihan ja katkeruuden hallinnasta:

Ahdistuksen itsehoitokeinoja

Stressin itsehoitokeinoja

Kotikonsteja masennukseen

Suuttumuksen hallintakeinoja

Luonnon hyvinvointivaikutuksista

Peloista eroon nopeasti NLP:n avulla?

Iso, musta hämähäkki - Hyi kauhistus!

Nopea fobian, pelon tai trauman käsittelymetodi

“Fast Fobia Cure”- menetelmä lienee NLP:n piirissä jo lähes klassikko; laajaltikin tunnettu ja käytetty NLP:n harjoittajien parissa. Törmäsin siihen ensimmäisen kerran itsekin jo 90-luvulla. Tässä esittelemäni versio perustuu omaan suomennokseeni teoksessa Andreas&Andreas: “Heart of the Mind” esitellystä mielikuvaharjoituksesta. Alkuperäinen harjoitus sisälsi kuvitelman elokuvateatterista, ja totta kai sellainenkin mielikuva voi toimia edelleen, etenkin ihmisillä, joiden on helppo eläytyä kuvittelemaan elokuvateatterissa istumista. Tässä versiossa käytän kuitenkin arkisempaa elokuvankatselutilannetta, eli videon katselua TV-näytöltä tai tietokoneen ruudusta. Oleellista on, että näyttö, jota mielikuvaharjoituksessa kuvitellaan katsottavan, on katsojasta riittävän kaukana, ja että harjoituksen tekijä voi kuvitella näkevänsä mielikuvassaan myös itsensä katsomassa tuota näyttöä.

Tämä metodi toimii erilaisissa yksittäisiä objekteja tai tilanteita koskevissa peloissa. Fobian kohteena voi olla esimerkiksi tietyt hyönteiset, korkeat paikat, vesi, suljetut tilat, hissit, käärmeet ja sen sellaiset yksittäiset objektit. Samaa metodia voi kuitenkin käyttää myös ahdistusta tuottavien tilanteitten ”neutralointiin” tai traumaattisten muistojen käsittelyyn. Sillä voi käsitellä niin sanottuja ”flashbackkejä” (mieleen tunkeutuvia, välähdyksenomaisia takaumia ikävistä tilanteista). Sen sijaan laajempien ahdistuneisuusoireitten ja pelkotilojen käsittelyyn soveltuu paremmin muut NLP-metodit, esimerkiksi ”swish”-harjoitus, tai muunlaiset terapeuttiset lähestymistavat.

Vakavampien ja vaikeitten pelkojen ja traumojen käsittelyssä tämän metodin soveltamiseen tarvitaan koulutusta saanut ohjaaja, mutta ”Heart of the Mind”- kirjan kirjoittajien mukaan monet ihmiset ovat pystyneet käyttämään tätä metodia pelkojensa käsittelyyn yksinkin. Itsensä terapoinnissa on kuitenkin syytä noudattaa varovaisuutta, ja siksi kannattaa testata menetelmää ensin jollakin vain lievästi epämiellyttävällä tai pelottavalla asialla. Jos menetelmä tuntuu liennyttävän asiaan liittyvää pelkoa tai epämukavuutta, voi kokeilla käsitellä jotakin hieman inhottavampaa tai pelottavampaa muistikuvaa tai mielikuvaa.

Eli, kokeile ja harjoittele ensin vain lievästi epämiellyttävillä mielikuvilla ja muistoilla, jotta opit menetelmän ennen kuin kokeilet sitä yhtään vakavampiin pelkoihin tai traumaattisiin muistoihin! Sen lisäksi sinulla on hyvä olla käytettävissä keinoja rauhoittaa itsesi, jos alat tuntea liiallista ahdistusta harjoituksen aikana. Esimerkiksi itsensä ”maadoittaminen” (tuntoaistimukset lattiasta, tuolin käsinojien koskettaminen), rauhoittava palleahengitys, jokin turvaa tuova ankkuriesine, tai kaverin seura voi olla hyvä turva, jos harjoittelu herättää liian epämiellyttäviä tunteita.

Aloita harjoitus valitsemalla pelonaihe tai traumaattinen muisto, jonka haluat ”neutraloida”.

Sinun ei tarvitse kuvitella sitä vielä elävästi; riittää, että tiedät, mistä on kyse, niin että voi harjoituksen aikana kuvitella sitä tapahtumana, ikään kuin videonpätkänä.

Rento asento tuolilla istuen tai makuulla sekä silmien sulkeminen helpottavat harjoitukseen keskittymistä!

1) Kuvittele katselevasi televisiota (tai tietokoneen näyttöä, josta voit katsella televisiolähetystä). Näyttö on melko kaukana sinusta, huoneen toisella seinustalla, ja siinä pyörivä video on mustavalkoinen. Näet ruudussa itsesi tekemässä jotakin neutraalia ja arkista. Tarkista, että näet näytön melko pienenä, ja tuo arkinen ohjelma on mustavalkoinen.

2) Siirry nyt mielikuvassasi elokuvaa katselevan itsesi ulkopuolelle, itsesi taakse. Näet nyt siis itsesi selkäpuolelta, katselemassa television näytöltä ohjelmaa itsestäsi. Näet itsesi ehkä omassa olohuoneessasi, sohvassa tai tuolissa, jossa yleensä katselet muitakin ohjelmia.

3) Pysy hetki tässä asemassa: katsele itseäsi tuolissa tai sohvassa, kun katselet televisiota, joka näkyy kauempana, huoneen toisella laidalla. Sinun hallussasi on kaukosäädin. Voit kuvitella laittavasi näyttöön pyörimään uuden videon itsestäsi. Voit pysäyttää sen ja aloittaa uudelleen. Voit säädellä kuvaa kaukosäätimen kautta aivan miten haluat.

4) Aloita uuden, itsestäsi kertovan videon katsominen mustavalkoisena. Tämä uusi video näyttää sinut siinä tilanteessa, jonka haluat neutraloida. Näkymä on mustavalkoinen, näyttö kaukana, ja näet itsesi samalla myös sohvassa katsomassa videota, jossa elät tilannetta, jonka haluat neutraloida.

5) Kun pelottava tai ikävä tilanne videolla on ohi, pysäytä ruudun kuva!

6) Kuvittele, että siirryt itse mukaan pysähtyneeseen kuvaan, näytölle. Voit kuvitella, miten menet ruudun luo ja hyppäät videoon. Ja silti kaukosäädin on yhä hallussasi!

7) Muuta nyt videokuva värilliseksi, ja kelaa sitten ohjelma kuvakelauksella taaksepäin. Video pyörii nopeasti vilisten taaksepäin. Aivan kuin aika muuttaisi kulkusuuntansa, näet ohjelman pyörivän hyvin nopeasti takaperin, ja sinä olet siinä mukana.

8) Kun olet kelannut videon alkuun saakka, sulje video ja sammuta näyttö. Palaa tähän hetkeen. Et ole enää TV:n ääressä katsomassa videota… Olet rauhassa, tässä ja nyt.

9) Avaa silmäsi ja hengittele jonkin aikaa rauhallisesti, ajatellen vain jotakin neutraalia ja arkista.

10) Testaa, mitä harjoitus sai aikaan. Kuvittele alkuperäistä muistoa tai asiaa, jonka halusit neutraloida. Pystytkö ajattelemaan sitä ahdistumatta? Jos pystyt, et tarvitse enempää harjoittelua. Jos ahdistusta on vielä jäljellä, voit toistaa harjoitusta uudelleen. (Voit myös kokeilla sitä jonkun menetelmään perehtyneen ohjaajan kanssa.)

Harjoituksen tehoa voi mitata esimerkiksi niin, että ennen harjoitusta arvioi valitsemansa neutraloitavan asian pelottavuutta asteikolla 1 – 10, ja harjoituksen jälkeen tekee saman arvion. Jo parinkin yksikön pudotus asian pelottavuudessa voi olla arjen kannalta merkityksellinen. Voi olla vapauttavaa, jos saa vaikkapa viiden yksikön verran pelottavan asian lientymään sellaiseksi, ettei se erityisemmin tunnu miltään. 8 – 10 tasoisesti pelottavia asioita on ehkä parempi neutraloida vain asiaan perehtyneen ohjauksessa, tai vasta sitten kun on onnistuneesti neutraloinut keskitasoisesti pelottavia asioita ja osaa tarvittaessa myös nopeasti rauhoittua kesken harjoituksen.

Kokeile siis harjoitusta ensin vain lievästi pelottavilla asioilla! Tarkoitus ei nimittäin ole traumatisoitua uudelleen, eli vahvistaa kytköstä tietyn triggerin ja pelontunteen välillä toistamalla tähän liittyviä mielikuvia ja ahdistumalla niistä joka kerta! Siksi traumojen käsittelyssä opetellaan ensin ”polkemaan jarruja”. Pelottavia asioita ei kannata nostattaa mieleen, ellei osaa myös rauhoittua niitten herättämistä reaktioista. Sitten kun osaa rauhoittua, pelkojen toistuva käsittely muuttuukin terapeuttiseksi! Siinä opitaan uusi kaava: trigger – pelkotila – hallintakeino – rauhoittuminen, joka toistojen myötä vahvistuu, aivan kuin paljon tallattu polku, ja samalla vanha reaktio ”sammuu” kuin käyttämätön polku.

Monien NLP-harjoitusten idea onkin siinä, että mielikuvituksen avulla puretaan ärsyke – reaktio – kaavoja erilaisilla väliin tulevilla tekijöillä ja uusilla mielikuvilla, ja muutetaan näin hermostomme ”polkuja”. Tällä fobiametodilla saadaan puretuksi automatisoitunut kaava merkitykselliseksi tulleen mielikuvan tai muiston ja pelontunteen välillä. Voimakkaat tunnekokemukset jättävät vahvoja muistijälkiä, joten traumojen ”purkaminen” tai sammuttaminen voi vaatia hieman enemmän uuden kaavan toistoja kuin lievästi ärsyttävien mielikuvien neutralointi.

Monia ärsyttäviä ja ahdistavia tilanteita voi neutraloida helposti kuvittelemalla katselevansa tapahtumia pienestä, mustavalkoisesta TV-ruudusta, kaukana huoneen nurkassa. Tätä ”elokuvaa” voi kelata ja pysäytellä miten haluaa, ja myös äänenvoimakkuutta ja nopeutta voi säätää. Elokuvaan voi kuvitella myös lisämuutoksia; esimerkiksi muuttaa koko jutun piirrosanimaatioksi, jossa pelottavat tai ärsyttävät hahmot ovat vaikkapa vanhanaikaisia piirroshahmoja ja niillä on naurettava, vikisevä ääni, ja ne tekevät kaikenlaista naurettavaa sukkahousuissaan ja vaipoissaan. Elokuvalle voi myös kuvitella onnellisen lopun, ja sitten vahvistaa ääntä ja värejä, kun on saanut haluamansa lopputuloksen visualisoitua. Onnellisesta lopusta voi ottaa pysäytyskuvan, suurentaa sen ja laittaa vaikkapa julisteeksi seinälle… siis, mielikuvituksessaan! Mutta mikä estää visualisoimasta onnellista loppua vaikkapa maalaamalla oikean kuvan, jota voi aina ohimennen katsoa ihan oikeasti?

Itse olen kehittänyt ”silppurimielikuvan” epämiellyttävien mielikuvien hävittämiseen. Ärsyttävä mielikuva on hetken aikaa lähellä näkökenttääni, kuin juliste, mutta sitten lennätän sen nopeasti kauemmas itsestäni, huoneen nurkassa olevaa, itsekseen rouskuttavaa silppuria kohden. Suppilomainen silppuri suorastaan imaisee ärsyttävän julisteen sisäänsä, jonkinlaisella pyörteisellä voimalla, ja juliste silppuuntuu niin pieniksi säleiksi, etten saa siitä enää selvää. En siis saa enää edes mielikuvaa siitä. Jos mielikuva putkahtaa uudelleen silmieni eteen, lennätän sen uudelleen silppuriin, vielä aiempaakin nopeammin. Toistan tätä niin kauan kuin on tarpeen. Aivot oppivat tekemään silppuamisprosessin aina vain nopeammin, kunnes se on automatisoitunut ja niin nopeaa, etten enää edes huomaa sitä…

Hyvästi vain siis, ärsyttävät muistikuvat! Tätä taitoa kyllä kaipaakin tässä nykypäivän visuaalisessa tykityksessä… 

PS: Muita NLP- aiheisia tekstejäni:

Uskomusten muuntaminen - tehoaako NLP-harjoitus?

Hylätyksi tulemisen pelko - apua NLP:stä?

Laihduttamisen psykologiaa ja luonnollisesti hoikentava syömisstrategia

Luonnollisesti hoikka olento

Painonhallinta ei pohjimmiltaan ole kalorien laskemista ja fyysistä ponnistelua niitten kuluttamiseksi. Se on monelta osin psykologinen ilmiö, vaikkakin ihmisen painoon vaikuttaa myös moni psyykkisestä ponnistelusta riippumaton tekijä, kuten peritty ruumiinrakenne. Monille luonnollisesti eläville olennoille painonhallinta ei ole ongelma, vaan tapa syödä ylläpitää ihannepainoa kuin itsestään.

Laihduttamisen ja painonhallinnan psykologiseen puoleen voi liittyä erilaisia virheellisiä ajatusmalleja, kuten liian ankarat tai vääränlaiset itselle asetetut tavoitteet. Ihmisillä on erilaisia syitä laihduttamiseen. Joskus motiivi liittyy terveyteen, mutta usein lähinnä ulkonäköpaineisiin, joista osa on jopa hengenvaarallisia. Tässä tekstissä esittelemäni ”luonnollisesti hoikentava syömisstrategia” soveltuu parhaiten sellaiseen laihduttamiseen, jonka tavoitteena on terveempi keho ja terveellisemmät ruokailutottumukset. Se auttaa välttämään ylensyöntiä, napostelua ja epäterveellisiä ruokia, joista usein kertyy liikakiloja.

On tärkeä ymmärtää, että paino ja ulkonäkö ovat kunkin ihmisen oma asia, ja saamme olla sen näköisiä kuin olemme, onnellisia sellaisina kuin olemme, ja terveen itsevarmojakin, vaikka joku toinen pitäisi meitä väärän kokoisena. En siis tässä tekstissä painota sitä, että me kaikki voimme olla hoikempia, tai että kaikkien pitäisi laihtua, jos se kerta on mahdollista. Kirjoitan niille, joille laihtuminen olisi terveellinen ja itselle mielekäs, tärkeä tavoite, ja jotka kaipaavat siihen lisäymmärrystä.

Laihduttaminen tai lihomisen ehkäiseminen on harvoille ihmisille helppoa. Onkin hyvä tiedostaa, mitkä asiat kannustavat painonhallintaan, niin että syntyy tulosta. Viisaimmat tähän asiaan liittyvät ohjeet korostavat, että painonhallinta on elämäntapa, eivätkä mitkään ihmekuurit ja dieetit tuo pysyvää muutosta. Jos painoa on kertynyt terveyttä haittaavasti, ihannepainoon pääseminen voi olla luonteva osa terveellistä elämänmuutosta, joka sisältää muutoksia ruokailussa, nukkumisessa, liikkumisessa, ja stressinhallintakeinoissa. Tällainen elämäntapamuutos on kokonaisvaltaisesti elämänlaatua lisäävä, eikä siis pohjaudu vain tarpeeseen näyttää paremmalta ulkonäköasioita arvostavien ihmisten mielestä, tai mahtua johonkin lempivaatteeseensa.

Painonhallinnan kannalta olisi selkeintä, jos ihminen söisi vain silloin, kun hänellä on nälkä. Muu syöminen on kulutuksen kannalta ylimääräistä, ja kerryttää vararavintoa. Mutta tunnistaako nykyihminen nälkäänsä tai kylläisyyttään? Ja toisaalta, liian ankaran itsensä nälkiinnyttämisen seurauksena on usein ahmintaa, ja haitallinen kierre on valmis. Eli, jos ei syö silloin kun on nälkä, petaa itselleen ylensyöntikohtauksen. Mutta nälkäiselle riittää, että syö sen verran, että näläntunne poistuu. Syömisen jatkaminen ähkyyn saakka on ylimääräistä. Jatkuvan ylensyönnin takia vatsapussi venyy, jolloin kylläisyydentunnetta ei tule kulutuksen kannalta riittävästä annoksesta, ja silloin ihminen syö toistuvasti liikaa. Usein neuvotaankin syömään mieluummin usein (4 – 5 kertaa päivässä) pienempiä, tasakokoisia annoksia, kuin kaksi valtavaa ateriaa (ja napostelua niitten välillä).

Nälän ja syömisen mielihalun erottaminen toisistaan on oleellinen taito, jos haluaa välttää turhaa syömistä.

Tunnesyöminen on yleistä paino-ongelmien kanssa kamppaileville. Ylensyönti ja passiiviset ajanvietteet voivat olla merkkejä psyykkisestä ylikuormittumisesta ja yrityksestä korjata omaa oloa rentoutumalla ja hoivaamalla itseä, liiaksikin. Hyvin usein ihminen syö pahaan oloon, kuten yksinäisyyteen tai levottomuuteen. Ihminen saattaa syödä myös ”oheistekemisenä” muun ajanvietteen parissa, kuten television ja tietokoneen ääressä, tai toisten seurassa, jolloin ei välttämättä huomaa syöneensä jo tarpeeksi.

Jos sinulla on tapana syödä silloinkin, kun et ole nälkäinen (esim. melko pian edellisen aterian jälkeen, tai lähes jatkuvasti jotakin pientä, tai saat ”ylensyöntikohtauksia”), pysähdy tarkastelemaan syömistä edeltävää olotilaa.

Mikä tunne syömistä tai napostelua edeltää? Millaisia ajatuksia mielessäsi pyörii? Mitä oikeastaan tarvitsisit, kun haluat syötävää? Kaipaatko vain jotakin lohduttavaa suuhusi (lapsenomainen ”tutintarve”), tai rouskuttelua (aistiärsykkeitä virikenälkään), tai ylipäätään edes jotakin tekemistä tyhjään ja kärsimättömään oloon? Syötkö kenties henkiseen pahaan oloon jotakin herkullista, koska saat siitä mielihyvää? Palkitsetko itsesi herkuilla, kun olet tehnyt jotakin kuormittavaa ja haastavaa? Vai onko verensokerisi ehkä oikeasti liian alhaalla? No, vähempikin annos sokeria voisi riittää, tai terveellisempi välipala! Onko sinua jo lapsuudessa kenties palkittu tai lohduteltu herkuilla, tai tarjottu herkkuja, kun olisit oikeastaan halunnut yhdessäoloa tai syliä? Onko sinua patisteltu syömään ”kunnolla”, että kasvat, tai että jaksat käydä koulua tms.? Syötkö yhä ”kunnolla”, että jaksat, mitä sinun sitten pitääkään henkisesti jaksaa?

Hyvin moni menneisyydessä opittu käsitys tai tapa, tai omaksuttu tunneside syömiseen voi aiheuttaa tarpeetonta syömistä. Psykoanalyytikot puhuvat ”oraalisesta mielihyvästä” viitatessaan siihen, että ihminen nauttii asioitten suussa pitämisestä, maistelusta ja sen sellaisesta. He näkevät aikuisen ”oraalisessa mielihyvähakuisuudessa” yhtymän ihmisyksilön varhaiseen kehitysvaiheeseen, jossa kaikki uusi piti ensimmäisenä työntää suuhun, ja imeminen oli tapa saada ravintoa. Ottamatta tässä kantaa psykoanalyyttiseen näkemykseen kaikkinensa, haluan lähinnä muistuttaa siitä, että aikuinenkin ihminen on monella tapaa lapsenomainen ja etenkin ahdistuksissaan ”taantuu” herkästi lapsenomaisiin käyttäytymistapoihin (sormi menee suuhun, keinuttaa itseään, kitisee, kiukkuaa jne.).

Tutki siis itseäsi, jos tunnistat haluavasi syödä, vaikkei sinulla olisi nälkä. Jos sinulla on tarve ottaa jotakin suuhusi (napostella, tai ottaa aina vain lisää ruokaa), pysäytä itsesi. Laske vaikka kymmeneen. Mieti hetken, mitä oikeasti tarvitset. Tekemistä? Lepoa? Seuraa? Mielenrauhaa? Täyttäisikö jokin muu tekeminen kuin syöminen sinun tarpeesi sillä hetkellä – soitto ystävälle, kävelylenkki, hyvä kirja, läheisen halaus, tunteitten ilmaisu?

”Syömisketju” on yksi tapa analysoida syömistilannetta

Sen voi tehdä käymällä kirjoittamalla läpi jotakin tilannetta, jossa söit, vaikkei sinulla ollut nälkä.

1) Syömistapahtuma: Kirjoita, mitä söit ja miten paljon. Kirjoita, mitä tunteita ja ajatuksia sinulla oli syömisen aikana.

2) Edeltävä tilanne: Kirjoita tilanteesta, joka edelsi syömistapahtumaa. Mitä tapahtui? Mitä tunteita ja ajatuksia sinulla oli ennen kuin aloit syödä?

3) Tilanne syömisen jälkeen: Mitä tunsit ja ajattelit syömisen jälkeen? Miten ympäristö reagoi? Mitä syömisestä seurasi lyhyellä aikavälillä? Entä pidemmällä aikavälillä?

Kuvitteellinen esimerkkianalyysi tilanteesta, jossa henkilö on syönyt, vaikkei hänellä ole ollut nälkä:

1) Söin kokonaisen konvehtirasiallisen, nopeasti, useita konvehteja kerrallaan. Olin vihainen, enkä halunnut ajatella yhtään mitään. Avasin vain rasian ja aloin syödä, enkä oikein edes nauttinut suklaan mausta, ja lopetin vasta kun rasia oli tyhjä.

2) Ystävän kanssa tuli riitaa, koska loukkaannuin, kun hän ei halunnutkaan jäädä koko illaksi kylään. Hänellä oli tärkeämpää menoa kuin minä. Tuntui pahalta jäädä yksin, ja olin myös vihainen hänelle. Ajattelin, että nyt kyllä syön ne suklaat, jotka varasin tarjottavaksi ruuan jälkeen, kun juttelisimme yhdessä siitä, miten olen jaksanut. Mutta hän ei edes kysynyt kuulumisiani tarkemmin. Hänellä oli kiire lapsenlasta katsomaan. Tunsin itseni niin yksinäiseksi. Minulla ei ole lapsenlapsia, ei edes puolisoa.

3) Kun olin syönyt viimeisetkin konvehdit, suussani oli inhottavan tahmea olo. Tajusin miten paljon olin juuri syönyt kaloreita, ja tunsin itseni epäonnistuneeksi. Tiesin, etten saavuttaisi sen viikon laihdutustavoitettani. Ajattelin, että aina minulle käy näin. Tunsin olevani tuomittu yksinäiseksi ja hylätyksi. Ajattelin, ettei kukaan välitä siitä, olenko hoikka vai en, joten ei ole väliä laihduttaa. Vatsassani oli paha olo. Olin janoinen, ja jouduin juomaan paljon, ja oloni muuttui vielä huonovointisemmaksi. Tuntui turhalta edes yrittää laihduttaa, kun aina kuitenkin epäonnistuisin…

Mitä tästä analyysista voi havaita?

Henkilö tuntee itsensä yksinäiseksi ja joutuu pettymään odotuksissaan saada jotakin mukavaa ja lohduttavaa ystävältään. Hän tulkitsee ystävän käytöksen kielteisesti, itseään väheksyvästi. Hän taantuu lapsenomaiseen tilaan, jossa lohduttaa itseään syömisellä ja makealla. Seurauksena on kuitenkin epäonnistunut olo ja tunne, ettei laihtumisella ole edes väliä, koska hän ei tunne muutenkaan oloaan merkitykselliseksi. Repsahdus vie motivaation edes yrittää. Tällainen syömiskäyttäytyminen kertoo heikosta itsetunnosta ja huonoudentunteista, jopa masennuksesta. Ei ole ihme, jos painonhallinta on vaikeaa, jos ihmisellä on näin paljon tunnetaakkaa ja ongelmia itsensä merkitykselliseksi kokemisessa!

Mitä kannattaisi ajatella sen sijaan?

Olla myötätuntoinen ja ymmärtävä itseään kohtaan. ”Olen yksinäinen ja tarvitsen lohdutusta. Ystävä antaa sitä sen verran kuin voi. Voin pyytää, mitä tarvitsen…” Esimerkkitapauksen tavoin käyttäytyvä henkilö voisi hyötyä mielialan itsehoitokeinoista, terapiasta, itsemyötätunnon harjoittamisesta ja muista psykologisista keinoista päästäkseen huonoa oloa lisäävästä tunnesyömisen ansasta. Ymmärtävä ja hyväksyvä myötätunto on oleellinen asia, kun käsitellään tunnesyömiseen liittyviä, painonhallintaa vaikeuttavia ilmiöitä.

Jos sinulla on taipumusta syödä pahaan oloon…

· Pysäytä itsesi ennen kuin alat syödä. Jos et muuten voi välttää esim. makeitten herkkujen nauttimista, siirry pois houkutusten läheltä! Älä hanki itsellesi ”herkkuvarastoa” pahan päivän varalle. Etsi muita tapoja saada samanlaista mielihyvää kuin herkuista.
· Ellet halua päästä kokonaan eroon herkuista, opettele pysymään kohtuudessa. Kun nautit jotakin herkullista, tee se hitaasti ja keskittyen. Voit toki nautiskella jonkin aikaa, mutta jo hetkeä ennen kuin nauttimasi herkku loppuu, siirry kuvittelemaan sitä huonoa oloa vatsassasi, mikä seuraa herkkujen yliannostusta. Näin sinun on helpompi lopettaa yhteen kahvileipään tai muuhun herkulliseen.

Mittaatko itsetuntoasi painomitoissa?

Hoikkuus tai ”oikeissa mitoissa oleminen” ei koskaan saisi olla edellytys sille, että ihminen voisi kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu. Jos jonkun itsetunto perustuu ”oikeaan painoon” tai muuhun ulkonäköön liittyvään seikkaan, se ei ole kestävällä pohjalla! Meistä kaikista tulee joskus ryppyisiä ja kumararyhtisiä, ehkä tanakoitakin, tai kuivan luisevia. Katoaako itsetuntomme, kun emme enää täytä ulkonäköihanteita? Eikö meillä muka voi olla hyvä itsetunto, vaikkemme koskaan täyttäisi ihannemittoja? Ihminen on olento, jolla on oikeus olla olemassa, vaikka hänen ruumiinsa näyttäisi tynnyriltä tai kukkakepiltä. Ulkonäköpaineitten vuoksi laihduttaminen on pohjimmiltaan turha motiivi ja altis tuottamaan liiallista ahdistusta tavoitteitten suhteen. Liian kova paine ja ahdistus haittaavat mitä tahansa suorittamista, niin myös laihduttamista. Repsahduksista tulee liian kamalia asioita ja itsensä rankaisemisesta liian raivokasta. Liialliset vaatimukset pakottavat ”ei sillä ole mitään väliä”- vastareaktioihin. Ja mitä etenemisestä tulee, kun horjuu kahtaalle, eikä tiedä haluaako vai eikö halua laihtua?

Laihduttamiseen ja painonhallintaan ei todellakaan tarvita liian tunnepitoista asennetta, vaan järkevää ja mielekästä tavoitteellisuutta! Terveydellisistä syistä laihduttaminen on motiivina paljon kestävämpi ja kokonaisvaltaisemmin toimiva kuin itsetunnon kohentamiseksi tapahtuva vähän väliä dieetillä oleminen tai pysyvä rääkki mieluisan ulkonäön ylläpitämiseksi, terveyden kustannuksella.

Painonhallinnan vaikeudet ja masennus kietoutuvat usein yhteen itseään ylläpitäväksi noidankehäksi, ja pysyvämmät itsearvostuksen pulmat kummittelevat usein paino-ongelmien takana. Ylipaino ja liikakilot voivat joskus olla jopa panssari tai suoja. Onkin tärkeä pohtia myös sitä, onko ylipainoisuudesta sinulle jotakin toissijaista hyötyä? Oletko kiintynyt kehonkuvaasi niin ettet oikeastaan haluakaan muuttua, vaikka se olisi sinulle terveellistä? Tuntuuko liikakiloista luopuminen jotenkin turvattomalta? Vastustaako jokin osa sinussa laihtumista, syystä jota et ehkä ole tullut ajatelleeksi? Tuletko jostain syystä iloiseksi repsahduksistasi ja siitä, että saat jatkaa samaan malliin, vaikka järki sanoo, että olisi terveellistä laihtua?

Keskeisiä painonhallinnan psykologiaan liittyviä asioita tunneperäisen ylensyömisen lisäksi ovat myös tavoitteenasettelu, suhtautuminen tavoitteista lipsumiseen, motivaation ylläpitäminen ja pitkän tähtäimen asenne. Kun tavoite on selkeä, sen voi visualisoida ja elävöittää esimerkiksi NLP:n keinoilla. Ja aina kannattaa kuvitella onnistunutta lopputulosta! Keskity siihen, mitä toivot – älä siihen, mitä pelkäät! Mielikuvitus vie sinut perille tavoitteeseesi, kun kuvittelet juuri sitä, minne haluat, etkä vain pakene sitä, mitä et halua…

Mikä on “luonnollisesti hoikentava syömisstrategia”?

Esittelen tässä “Luonnollisesti hoikentavan syömisstrategian” (“Naturally Slender Eating Strategy”) jonka olen mukaillen suomentanut NLP-teoksesta: Connirae&Steven Andreas: ”Heart of the Mind – Engaging Your Inner Power to Change with Neuro-Linguistic Programming”

Miten purkaa ärsyke-reaktio- kaava, jossa ruoka herättää automaattisesti ajatuksen syömisestä? Muuta sitä mihin keskityt.

Tarkoitus on etsiä ja löytää uusi tapa suhtautua ruokaan ja syömiseen. Huomio siirretään pois siitä tunteesta, että itse syömistapahtuma tuottaa mielihyvää (epäterveelliset ruuat usein maistuvat hyviltä), ja keskitytään sen sijaan siihen, millainen olo on syömisen jälkeen! Esimerkiksi, liian rasvaisesta ruuasta voi tulla närästystä, liian makeasta tai suolaisesta jano ja ”turpea” olo, liian voimakkaasti maustetusta ruuasta jopa sappikipuja. Ylensyönnistä seuraa inhottava kiristys, liian paljosta makeasta ällötys, jne. Yksinkertainen idea, mutta vaatii harjoittelua. Ja harjoittelun myötä se automatisoituu, ja siitä tulee tapa, elämänmuutoksesi kohti monella tapaa terveempää elämää.

Askeleet ”luonnollisesti hoikentavaan syömisstrategiaan”: Miten harjoitella uutta tapaa syödä?

1) ETSI AIKA JA PAIKKA, jossa voit rentoutua ja hiljentyä miettimään keskeytyksettä noin parinkymmenen minuutin ajaksi. Silmien sulkeminen auttaa mielikuvitteluun.

2) POHDI sitä, mikä saa sinut ajattelemaan syömistä. Onko se tietty kellonaika, nälkä, tai ruuan näkeminen? Tunnetko näläntunteen? KUVITTELE: Voit kuvitella istuvasi ruokapöytään ja näkeväsi jotakin ruokaa edessäsi, tai katselevasi jääkaapista ruokavaihtoehtoja, tai valitsevasi ruokaa ruokalistasta.

3) NYT HUOMAA TUNNE VATSASSASI. Miltä vatsassasi tuntuu juuri nyt – nälän tai kylläisyyden tunteen lisäksi? Vatsassasi tuntuu erilaiselta riippuen siitä, mitä olet viimeksi syönyt, tai riippuen siitä, oletko rento vai jännittynyt. KESKITY tunteeseen.

4) KYSY ITSELTÄSI: ”Mikä tuntuisi hyvältä vatsassani – mitä vatsani kaipaisi?” (Ei tarvitse sanoa ääneen, riittää kun kysyt mielessäsi jotakin tämän tapaista.)

5) KUVITTELE jokin ruoka-annos – voileipä, salaatti, keitto, tms.

6) KUVITTELE ETTÄ SYÖT TÄTÄ RUOKAA. Ajattele miltä se maistuu, miltä tuntuu, kun pureskelet sitä, ja kun se menee nielustasi alas, aina vatsaan saakka. KUVITTELE miltä vatsassasi tuntuu jonkin ajan kuluttua syötyäsi tämän ruoka-annoksen. Entäpä parin tunnin päästä ateriasta?

7) Jos kuvittelet, että olosi on tämänhetkistä parempi syötyäsi annoksen, pidä tämä ruoka yhtenä vaihtoehtona mielessäsi. Jos sinusta tuntuu, että syötyäsi juuri tuota ruokaa olosi muuttuukin parin tunnin päästä huonommaksi, hylkää tämä vaihtoehto. Ei ole mitään järkeä syödä sellaista, mikä tekee olosi huonoksi syömisen jälkeen!

8) Seuraavaksi kuvittele jokin muu ruoka-annos.

9) Kuvittele miltä se maistuu, miltä tuntuu, kun se menee nielustasi alas, aina vatsaan saakka. Kuvittele, miltä vatsassasi tuntuu syötyäsi tämän ruoka-annoksen, ja pari tuntia myöhemmin.

10) Huomaa miltä tämä ruokavaihtoehto tuntuu; onko se ehkä parempi kuin edellinen vaihtoehto? Mikä ruokavaihtoehto tuntuisi parhaimmalta vatsassasi ja elimistössäsi vielä monta tuntia aterian jälkeen?

11) TOISTA ASKELIA 7,8 JA 9 niin usein kuin haluat; pitäen mielessäsi sen, millainen olosi olisi aterian syötyäsi. Vertaa muita vaihtoehtoja parhaimmalta tuntuvaan.

12) Kun tunnet, että olet vertaillut riittävästi eri vaihtoehtoja, valitse se ruoka, jonka kuvittelit tuntuvan vatsassasi ja elimistössäni parhaimmalta vielä jonkin aikaa syömisen jälkeenkin.

13) SYÖDESSÄSI TIEDOSTA, ETTÄ JUURI TÄMÄ VAIHTOEHTO SAA OLOSI TUNTUMAAN KAIKKEIN PARHAIMMALTA! Olet valinnut itsellesi parhaan ruuan, jonka syömisestä tulee sinulle hyvä olo, ja joka on todennäköisesti myös terveellistä sinulle. Ja kun syöt tietoisesti ja keskittyen, syöt hitaammin ja vähemmän, ja todennäköisesti tunnistat, milloin olet syönyt riittävästi (=nälkä on hävinnyt).

Lisäharjoittelua

Varmistaaksesi, että alat automaattisesti käyttää edellä kuvattua syömisstrategiaa, kuvittele käyväsi samat askeleet läpi useissa erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi:

- kuvittele olevasi suosikkiruokapaikassasi ja käyväsi samat askelet lävitse valitessasi ruokaa siellä

- kuvittele olevasi juhlissa ja valitsevasi ruokaa siellä samojen askeleitten mukaan

- kuvittele nauttivasi aamiaista kotona jne.

Kun askeleitten suorittaminen alkaa tuntua sinusta luonnolliselta, se on merkki siitä, että alat automaattisesti valita ruokaa sillä perusteella, mikä on sinulle pitkällä tähtäimellä parasta – ei vain sen hetkisen mielihalun pohjalta! Tästä alkaa uusi, luonnollinen ruokailutapasi. Syöt sopivasti ja terveellisemmin, ja, painosi laskee tai pysyy sopivana, aivan luonnollisesti.

Entä milloin on aika lopettaa syöminen?

Sama tiedostamiseen ja keskittymiseen perustuva strategia auttaa sinua päättämään, milloin on aika lopettaa syöminen. Jokaisen suupalan jälkeen voit pysähtyä tuntemaan, miltä vatsassasi tuntuu. Saiko suupala olon vatsassasi tuntumaan paremmalta – vaiko huonommalta? Alatko tuntea epämiellyttävää liian täyden vatsan tuntua? Kun opit erottamaan, milloin vatsa on riittävän täynnä – eli näläntunne poissa – siitä tulee automaattinen merkki, josta tiedät lopettaa syömisen!

Jos sinulla on tapana syödä aina lautanen tyhjäksi, vaikka tuntisit jo olevasi kylläinen, koeta siirtyä ottamaan pienempi määrä ruokaa lautaselle (esim. vain 80% siitä mitä yleensä otat). Jos lautanen näyttää epämukavan tyhjältä, kannattaa hankkia ja siirtyä käyttämään pienempiä lautasia, jolloin annoskoko väkisinkin pienenee! Tämä on yksi parhaista pikavinkeistä painonhallintaan.

Ainahan ruokaa voi hakea lisää, mutta ennen kuin päättää hakea uuden annoksen, on syytä pysähtyä kuulostelemaan, miltä vatsassa tuntuu. Odota hetki ja tunne, millaiselta vatsassasi tuntuu. Kuvittele, millainen olosi tulee olemaan, jos syöt vielä toisen annoksen. Onko vatsasi sitten jo liian kireä? Alkaako ruoka nousta jo ruokatorvea ylös, nielua kohti? Kuvittele epämukavaa täyteyden tunnetta, mahdollista närästystä, epämiellyttävää väsymystä tms.

Huomaa pitkäntähtäimen tulokset! Ne ovat todennäköisesti pysyviä. Tämä syömisstrategia ei välttämättä tuota nopeaa ja suurta painonmuutosta, mutta pidemmällä aikavälillä se auttaa saavuttamaan pysyvän painonlaskun ja muuttamaan yleensäkin ruokailutottumuksiasi terveellisempään suuntaan. Myös muista NLP- strategioista voi olla hyötyä laihduttamisessa; esimerkiksi itsearvostuksen lisäämiseen, motivointiin ja ristiriitaisten tavoitteitten käsittelyyn.

Sovellus ”luonnollisesti hoikentavasta syömisstrategiasta” epäterveellisten herkkujen syömisen vähentämiseen

1) Ajattele jotakin herkullista. (Jos näet jotakin syötävää juuri nyt, pysäytä itsesi, ennen kuin otat tarjolla olevaa herkkua, ja kokeile ensin käydä läpi nämä vaiheet.)

2) Kuvittele miltä sinusta tuntuu, kun syöt kyseistä herkkua. Kuvittele miten pureskelet sitä, nielaiset sen, miten se valuu alas ruokatorveasi ja päätyy mahalaukkuun.

3) Kuvittele edelleen, miltä vatsassasi tuntuu, kun se on täynnä tuota ainetta…

4) Muistele niitä tilanteita, joissa sinulle on tullut huono olo syötyäsi liikaa jotakin samantapaista. Palauta mieleesi se huonovointisuuden tunne, joka aiheutuu liiasta syömisestä tai siitä, ettei aine, jota olet syönyt, tunnukaan hyvältä vatsassasi. Pysähdy hetkeksi tähän muistoon.

5) Näe mielessäsi jokin vaihtoehtoinen ruoka tai juoma – esim. pala porkkanaa, lasillinen raikasta vettä. Palauta mieleesi muisto, jossa nautit esim. lasillisen vettä; se maistui hyvältä suussasi, poisti janontunteen, tuntui hyvältä vatsassasi jne. Koe miten hyvältä tämä vaihtoehto tuntuisi. Palaa sitten taas alkutilanteeseen…

6) Palauta alkuperäinen mielikuva, ja toista vaiheet 2. – 4.

7) Toista vaihe 5.

8) Palauta alkuperäinen mielikuva ja testaa, haluaisitko edelleen syödä kyseistä herkkua.

9) Jos ei tee mieli, kokeile ja kuvittele, miltä vaihtoehtoinen ruoka tai juoma tuntuisi…

10) Jos edelleen haluaisit syödä tuota herkkua, toista edelleen vaiheet 2. – 4. ja sitten vaihe 5.

11) Jos sinun vielä tämänkin jälkeen tekee mieli syödä tuota herkkua, syö. Mutta syö hitaasti. Maistele kunnolla, ja tunnustele, miten se menee nielusta alas ja päätyy vatsalaukkuusi.

12) Jos sinun tekee mieli syödä vain vähän, etkä halua lisää, olet onnistunut hillitsemään makeannälkääsi!

13) Jos syöt liikaa ja vatsassasi on ikävä olo, keskity siihen hetkeksi. Kuvittele että syömääsi herkkua on siellä vatsassa ihan liikaa, ja se saa aikaan huonon olon. Pysähdy joksikin aikaa tähän mielikuvaan. Ajattele, että seuraavalla kerralla sinun on hyvä syödä vähemmän. Jatka harjoittelua toisella kertaa.

Visualisointiharjoitus hoikentumiseen:

Tavoitteen selkiyttäminen ja motivaation lisääminen NLP:n keinoin

1) Rentoudu. Sulje silmäsi, ota rento asento, päästä jäsenet veltoiksi ja hengitä rauhallisesti, niin että vatsa kohoilee.

2) Mene mielikuvissa ympäristöön, jossa on miellyttävää olla. Se voi olla jokin maisema, aurinkoinen niitty, ranta tai jokin muu paikka, jossa haluat olla.

3) Kuvittele näkeväsi itsesi siellä, hoikentuneena; sen näköisenä, millainen toivot olevasi, kun olet saavuttanut oman laihdutustavoitteesi.

4) Nauti näkymästä, siitä, miltä itse näytät ja missä ympäristössä olet.

5) Astu sisälle siihen itseen, jonka näet. Koe elävästi, millaista on olla hoikentuneessa kehossa. Nauti siitä tunteesta, miten hyvä ja kevyt olosi on, ja miten helppoa on liikkua hoikentuneena, ja miten paljon paremmin jaksat vaikkapa liikkua tai tehdä jotakin työtä.

6) Muistele tilanteita, joissa olet tehnyt hyviä valintoja; syönyt sopivan määrän ruokaa ja terveellisesti, kieltäytynyt herkuista, tehnyt kävelylenkin tai voimistellut, tai muuta vastaavaa.

7) Totea itsellesi, että nämä kaikki hyvät valinnat ovat auttaneet sinua pääsemään tavoitteeseesi.

8) Nauti vielä hetken aikaa hyvästä, kevyestä olosta hoikentuneessa kehossasi. Astu sitten ulos kehostasi ja katsele vielä hoikentunutta itseäsi, viihtyisässä ympäristössä.

9) Säilytä tuo hyvä mielikuva tavoitteena mielessäsi! Olet terve, hyvinvoiva ja tunnet olosi mukavaksi.

10) Palaa tähän hetkeen, venyttele ja avaa silmäsi. Palauta vielä tavoitemielikuva hoikentuneesta itsestäsi ja kertaa mielessäsi hyvät valinnat, jotka johtivat tulokseen. Jos haluat, voit vielä ankkuroida tavoitemielikuvasi johonkin esineeseen, tai käteesi, tai johonkin eleeseen. Ankkuri auttaa sinua muistamaan tavoitetilasi ja keinot siihen pääsemiseksi!


PS: Lue lisää itsetunnosta, mielialan itsehoidosta ja NLP- harjoituksista vanhemmista blogiteksteistäni.

Mindfulness eli tietoinen läsnäolo vaihtoehtona masennuslääkkeille?

Pieni läsnäolon hetki - koirakin sen osaa, eikä varmasti murehdi juuri nyt!

Törmäsin jo keväällä 2015 Helsingin Sanomien juttuun Lancetin julkaisemasta tutkimustuloksesta, jonka mukaan mindfulness-metodiin perustuva psykoterapia voisi olla hyvä vaihtoehto masennuslääkkeille. Oxfordin yliopiston tutkijat olivat osoittaneet, että mindfulness-terapia ehkäisee masennuksen uusiutumista ”yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet”. Tämä tarjoaisi vaihtoehdon lukuisille ihmisille, jotka eivät halua jatkuvasti (tai ollenkaan?) syödä masennuslääkkeitä. Tutkijoitten mukaan mindfulness-terapia ei kuitenkaan korvaa lääkitystä silloin, kun potilas kärsii vakavasta, sairaalahoitoa vaativasta masennuksesta. Myöskään itsetuhoisille masennuspotilaille mindfulness-terapiaa ei suositella.

On toki ymmärrettävää, että omatoiminen harjoittelu on haastavaa etenkin kun toimintakyky on laskenut. Itsekin tietoista läsnäoloa harjoitelleena on helppo todeta, ettei harjoittelun aloittaminen ja jatkaminen ole helppoa, ja harvalla vakavasti masentuneella riittää aloitekykyä ja motivaatiota harjoitteluun. Mutta pitkällä tähtäimellä olen todennut myös hyödyt. Jo muutaman viikon harjoittelu lievitti omia stressioireitani ja vähensi negatiivista, masentavaa ajattelua hyvin selvästi. Mindfulnessin kautta sain myös kokea hetkiä, jolloin en ollut riippuvainen edes siitä, että elämän ulkoisten olosuhteitten pitäisi olla kunnossa. Saatoin esimerkiksi kokea syvää tyytyväisyyttä, vaikka olin flunssainen ja kipeä.

Mainitsemassani brittitutkimuksessa koehenkilöinä oli 424 aikuista, jotka olivat sairastaneet vakavaa masennusta ja saivat siihen lääkitystä. Koehenkilöt jaettiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään. Toinen ryhmä jatkoi lääkitystä, mutta verrokkiryhmässä lääkitys korvattiin vähitellen mindfulness-terapialla. Terapiaan kuului kahdeksan ryhmäistuntoa ja päivittäisiä harjoituksia kotona.

Mindfulnessin ideana oli pyrkiä mielentilaan, jossa ”omia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia tarkkaillaan ikään kuin etäältä ja niihin suhtaudutaan hyväksyvästi ja tuomitsematta”. Tutkimukseen osallistuneet opettelivat myös tunnistamaan masennuksen ensioireita ja käsittelemään niitä siten, ettei uusi masennus saanut otetta. Tutkimukseen liittyvä seuranta kesti kaksi vuotta. Tänä aikana 44 prosenttia mindfulness-terapiaan osallistuneista ja 47 prosenttia masennuslääkkeitä syöneistä sairastui masennukseen uudelleen. Tuloksen julkaisussa tuota kolmen prosentin eroa mindfulness-terapian eduksi ei ilmeisesti katsottu tilastollisesti merkittäväksi?

Eräs tutkimukseen osallistunut piti mindfulness-terapiaa parempana vaihtoehtona kuin jatkuvaa masennuslääkkeiden syömistä, koska mindfulness ”saa minut luottamaan lääkkeiden sijasta itseeni ja ottamaan tulevaisuuden omiin käsiini”. Eri yhteyksissä olen törmännyt kommentteihin, että masennuslääkkeiden käyttöön voi kehittyä psyykkistä riippuvuutta (siis, pelätään, että masennutaan uudelleen, kun lääkkeen vaikutus loppuun). On väitetty sitäkin, että masennuslääkkeitten teho perustuisi suurelta osin lumevaikutukseen (Irwin Kirschin tutkimus). Myös ns. ”lopetusoireet”, joita mielialalääkityksen vähentämiseen voi liittyä, ja joita jotkut nimittävät myös ”vieroitusoireiksi”, saattavat herättää pelon voinnin huononemisesta. Näistä asioista käydään kiivastakin keskustelua. On hyvä olla vaihtoehtoja rutiininomaiselle mielialan lääkitsemiselle, etenkin jos ihmisen toimintakyky on riittävä muihin hoitokeinoihin, ja jos tukea esimerkiksi mindfulnessin harjoittelemiseen on saatavilla.

Edellä mainittua tutkimusta kommentoineet asiantuntijat ovat varoittaneet, ettei kaikki ”mindfulnessin brändillä myyty toiminta täytä terapian kriteerejä”. Ja näin varmasti onkin. Mindfulness – sanaa käytetään monista muodikkaista metodeista, joita tarjotaan avuksi monenlaisiin asioihin ja vaivoihin. Mindfulness- metodin ”laajempi käyttöönotto masennuspotilailla edellyttää asiantuntijoiden mukaan alan koulutusta ja valvontaa”. Kriteerit täyttävä mindfulness- ohjaajan koulutus antaa varmasti jo hyviä edellytyksiä ohjata masennuspotilaankin harjoittelua. Ja kaikki voivat kokeilla harjoittelua silloin, kun vointi on riittävän hyvä. Mielenterveystalon sivuilta löytyy hyvä itsehoito-ohjelma, ”Tyyni – Tietoinen hyväksyvä läsnäolo”, joka perustuu toimivaksi todettuun menetelmään (MBCT eli Mindfulness Based Cognitive Therapy). Samaan ideaan perustui myös se 8 viikon harjoitteluohjelma, jota itse olen kokeillut ja hyväksi havainnut.

Jos siis toimintakyky riittää, uskon että lievässä ja keskivaikeassa masennuksessa mindfulness (tietoinen läsnäolo) voi tarjota huomattavaakin hyötyä niin ahdistuksen sietämiseen, stressin vähentämiseen ja ehkäisyyn, ja sitä kautta masennusoireitten lievittymiseen. Uskon, että säännöllinen tietoisen läsnäolon harjoittelu pienentää merkittävästi riskiä masentua uudelleen. Ja toisin kuin psyykenlääkityksillä valitettavasti joskus ilmenee, mindfulnessilla ei tietääkseni ole todettu kiusallisia, hankalia tai jopa haitallisia sivuvaikutuksia. Läsnäolotaitoja olisi hyvä oppia jo lapsena, niin saattaisi ne ensimmäisetkin hoitoa edellyttävät masennukset tulla ehkäistyksi!

PS: Tässä esimerkki yksinkertaisesta läsnäoloharjoituksesta keskelle arkea.

Ja lapsille ja koko perheelle löytyy harjoituksia esimerkiksi täältä.

Pesuainepullon mystinen tapaus...

Ohdakemaa – fantasiakirjasarjan toisen osan kannen piti olla sininen. Ja se näyttää kyllä siniseltä kaikilla nettisivuilla, kuten kansitiedosto omissa silmissänikin oli, siis kun tein sitä kuvankäsittelyohjelmalla. Mutta kun sain kirjan painosta käteeni, kannen väri olikin ilmiselvästi violetti. Näin kävi siitä huolimatta, että toimitin käskyn ja ohjeen mukaan kansitiedoston RGB-väreissä, jotta paino sen väriprofiilin sitten lopulta määrittelisi. Mutta prosessi muuttikin tuotteen värin. Painossa ei kaiketi välitetty digitaalisen kuvan väristä, vaan valittiin violettiin päin menevät CMYK – arvot. Olisihan sitä voinut olettaa, että joku tajuaisi, että tuon kannen suunnittelija haluaa näköjään sinisen kannen, joten, muutetaanpa se tässä väriprofiilissa sinertäväksi… Mutta luultavasti digitaalista kansimallia ei kukaan painossa edes katso, saati sitten ala säätämään. Todennäköisesti joku ohjelma muuttaa kuvan CMYK-muotoon ja siitä tulee sellainen kuin tulee… No, Ohdakemaa II:n kansi on siis violetti. Mutta silti, jos nyt otan digikuvan kirjan violetista kannesta ja katson sitä kuvaa näytöltä, kansikuva näyttää taas siniseltä! Onnistuin siis vahingossa valitsemaan sinisävyn, joka näyttää painettuna violetilta, mutta muuttuu taas digikuvattuna siniseksi. Outoa. Mutta väri onkin outo asia. Eihän se ole ainetta, se on valoa…

Pirkka WC-puhdistusaine

Muutoksen jälkeen...

Seuraavana aamuna sen jälkeen, kun olin kokenut pettymyksen kirjan kannen värin suhteen, sain kokea järkytyksen vessanpesuainepullon kanssa. Kyseinen Pirkka WC-pesuaine oli ihan varmasti keltaista, kun sen osti kaupasta. Mutta se oli muuttunut värittömäksi, ihan mystisesti (siis kemiallisesti reagoituaan). Mietin jo hetken, onko päässäni tai silmissäni jotain vikaa, kun näen asioita erivärisinä kuin niiden piti olla. Mutta oletan, että pesuaineen värinmuutokselle on jokin tieteellinen syy, jota en yritäkään selittää, koska kemian termit on unohtuneet liian vähäisen käytön vuoksi. Mutta jotain sellaista sille litkulle oli tapahtunut, ettei se enää heijasta samaa valon aallonpituutta kuin kaupassa.

Värinmuutokset ovat kiinnostavia ilmiöitä, ja tietysti tein näistä pienistä, puolen vuorokauden aikana tapahtuneista sattumuksista oman johtopäätökseni, siis ikään kuin otin opikseni. Vaikka miten jotakin asiaa hioisit ja viimeistelisit, se voi kuitenkin mennä pieleen jonkun sellaisen asian takia, jota et tiedä, joten et pysty siihen etukäteen vaikuttamaankaan. Ja asiat voivat muuttua toisenlaisiksi ihan vain jostakin sinusta riippumattomastakin syystä. Ja usein muuttuvatkin. Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa askeleet. Ja se on sitten kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvä niin, koska suunnitelmamme perustuvat aina varsin vaillinaiseen tietoon…

PS: Onneksi Ohdakemaa III:n värisuunnitelma sujui sitten jo ikävittä yllätyksittä. Neljännen osan kannesta olisi tarkoitus tehdä harmaasävyinen. Päivitän julkaisusuunnitelmaa Ohdakemaa- blogiin.

Onko ”päivittelyssä” mitään mieltä?

Koira vai petolaiskiainen?

Ulkona sataa vettä ja mietin täällä sisällä taas kerran tämän blogini kohtaloa. Jos en aio kirjoitella säännöllisesti, onko mitään mieltä (siis, taas kerran mieli hukassa itseltäni jossakin asiassa) kirjoittaa edes silloin tällöin? Lueskelin joitakin tekstejäni ja totesin, että niissä on kyllä edelleen sellaista asiaa, jota minun mielestäni joidenkin ihmisten olisi tärkeä tiedostaa ja ymmärtää. Sitten on tekstejä, joissa ei ole paljoakaan yleishyödyllistä, mutta tietynlaisille hyödyllistä, eikä epärakentavaa kenellekään. Ja on myös kriittisiä tekstejä, joissa ilmaisen oman näkemykseni joistakin ilmiöistä.

Loppupäätelmä "blogi-itsetutkiskelusta" on siis se, että ei kai se haittaa, jos annan tekstieni olla vielä näkösällä ja löydettävissä. Ja ellen halua niiden hautautuvan tähän internetin bittiavaruuteen täysin tavoittamattomiin, on hyvä pitää tämä blogi aktiivisena edes lyhemmillä päivityksillä. Eihän niitä ole pakko kenenkään lukea tai kyttäillä aktiivisesti omassa kiireisessä arjessaan, mutta onpahan löydettävissä ne muutamat yleishyödylliset tekstit masennuksen, stressin ja ahdistuksen hoidosta ja henkisen hyvinvoinnin lisäämisestä.

Olen viime aikoina kirjoittanut uutta tekstiä ”Ohdakemaa”- sarjaan, josta on nyt siis julkaistu kolme osaa, ja melko valmista tekstiä on vielä kuusi osaa työstettävänä julkaisukuntoon. Kirjoitan mahdollista kymmenettä osaa. Tarkoitukseni on kuitenkin myös työstää neljäs osa, ”Narrin tarina”, painokuntoon parin kuukauden sisällä. Lisäksi minulla on menossa yhden luuserisarjakuvan tekstien työstäminen ja parin oman terapeuttisen työvälineen kehittely. Ja odottamassa on myös "Junttiluuserin päiväkirjan" päivitys, ja nuortenromaani erilaisten poikkeavuuksien ja vertaisryhmän ristiriidoista.

Eskapismia tästä todellisuudesta? Kyllä, mutta kiinnittyneenä tähän todellisuuteen. Ihmisten kärsimys ja hätä herättelee kollektiivista syyllisyyttä ja tarvetta tehdä sitä mitä osaa, jotta voisi edes jossain määrin helpottaa joittenkin ihmisten henkistä tilaa. Itsetuntokysymykset ovat aina tapetilla ja ihmisarvon hämärtyminen, eriarvoisuus ja näennäissuvaitsevaisuus mietityttävät. Teen sen mitä jaksan ja osaan. Kirjoitan.

Fantasiakirjasarjani pyrkii olemaan sen verran suvaitsevainen (erilaisuutta kohtaan) kuin mihin tällä hetkellä itse kykenen. Jonkun mielestä se on liian vähän, jonkun mielestä liikaa. Mutta kukapa pystyisi miellyttämään kaikkia, ja miksi pitäisi yrittääkään, kun se on joka tapauksessa turhaa? Aina joku loukkaantuu, suuttuu, närkästyy, on eri mieltä, ahdistuu, halveksii… Miksi ei siis voisi olla oma itsensä, ellei tahallaan loukkaa tai vahingoita ketään tai riko lakia olemalla sellainen kuin on? Miksei voisi ilmaista persoonaansa, kukin tavallaan, jos vain yrittää muistaa kultaisen säännön soveltamisen; ettei tee toiselle sellaista, mitä ei toivoisi itselleenkään tehtävän?

Toisin sanoen, ehkäpä jatkan ”päivittelyä”, vaikkei siinä suurempaa mieltä olisikaan. Ja kirjoittamista jatkan vaikka pöytälaatikkoon, tai muuten joudun piiloutumaan sinne itsekin, koska luultavasti kutistun henkisesti, ellen kirjoita mitään. No, ehkä jatkan myös julkaisemista, koska ei ole tarkoitus kokonaan haudata kynttilöitään vakkojen alle. Tulipalohan siitä syntyy, tai sitten tukehduttaa oman liekkinsä kokonaan…