 |
| Itsetunto hanskassa? Ja pallo haltuun... |
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että itsetunnon pulmat saavat ihmisen varsin usein ja arkisissakin tilanteissa tekemään valintoja ja toimimaan tavalla, joka aiheuttaa haittaa niin hänelle itselleen kuin ympäristöllekin. Hyvin tavallinen elämänalue, jossa tällaista tapahtuu, on kulutus. Miten paljon hankimmekaan erilaisia tuotteita siksi, että kuvittelemme niitten suojaavan meitä nolostukselta, kiusaantumiselta, tai häpeältä toisten ihmisten seurassa? Tai miten usein hankimme jotakin tavaraa siksi, että luulemme sen tuovan meille aitoa arvostusta toisilta ihmisiltä? Ja eikö tämä kerro siitä, ettemme ymmärrä olevamme arvokkaita olentoja ilmankin noita hienoja tavaroitamme?
Yksinkertaisia esimerkkejä siitä, miten huono itsetunto liittyy ympäristöhaittoihin:
Voi olla, että useilla meistä esimerkiksi hävettää mennä ”hienojen” ihmisten pariin kirpparilta ostetussa tai ahkerassa käytössä kuluneessa takissa tai muussa vaatteessa. Aivan kuin tuo kulunut, vanha, epämuodikas vaate tekisi meistä huonomman ihmisen kuin ne, joilla on uudempia ja muodikkaampia pukineita. Eikö tämä ole aivan järjetöntä ajattelua? Miten monta tarpeetonta uutta vaatetta ostammekaan ihan vain siksi, että tunnemme itsemme huonommaksi kuin muut, jos käytämme kirpparivaatteita, lainattuja tai omia iänikuisia komerosta löydettyjä pukineita? Muotiteollisuus käyttää hyväkseen etenkin niitä huonoitsetuntoisia reppanoita, jotka luulevat ihmisarvonsa olevan kiinni trendikkyydestä. Pahimmillaan vaatevarasto pannaan uusiksi vähän väliä. Tämä on törkeää ihmisen inhimillisillä heikkouksilla rahastamista, jolla on kaiken lisäksi hävyttömän iso hiilijalanjälki! Vaatteiden tarpeettoman nopea kierto tekee vaateteollisuudesta yhden maailman saastuttavimmista aloista, ja suurin osa käytetyistä vaatteista päätyy edelleen kaatopaikalle! Ylen uutisissa (2018) todettiin, että ”YK:n mukaan muotiteollisuus on yksin vastuussa kymmenestä prosentista maailman hiilidioksidipäästöistä”. Muotiteollisuuden hiilijalanjälki on suurempi kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen yhteensä! Joten, jos huono itsetunto ajaa muodin suurkuluttajaksi, itsetunnon paranemisella on jo tässäkin yksittäisessä asiassa selkeä vaikutus.
Voi olla niinkin, että osalla ihmisistä hävettää liikkua pienellä, ekologisella autolla, kun monet ajelevat järeämmillä kärryillä. Jollekulle se voi olla vaikkapa ”miehuutta” kyseenalaistavaa, jos auto on pienempi kuin muilla. Tämäkin on aivan järjetöntä! Miksi ihminen häpeää sitä, jos hänen henkilökohtaisessa käytössä oleva autonsa on pienempi kuin toisilla? Millä tavalla se muka oikeasti vähentää hänen ihmisarvoaan? Perustuuko ihmisen omanarvontunto siihen, miten iso, kiiluva, järeä, vauhdikas tai muulla tavoin näyttävä auto hänellä on käytössään? Luullaanko miestä naiseksi, tai lapseksi, jos hänellä on pieni auto? Egohan siinä puhuu ja puhkuu, jos hankitaan jotakin isoa siksi, ettei kukaan vain luule itseä pienemmäksi tai ”alempiarvoiseksi” kuin onkaan. Miten monta tarpeetonta bensalitraa kuluukaan ja hiilijalanjälkimittaa ihminen saattaakaan tuottaa siksi, ettei hänen egonsa kestä näyttäytyä pienehkön auton sisällä? Fysiikan perustiedoillakin ymmärtää, että vähän kuluttavat ja pienipäästöisemmät autot ovat yleensä massaltaan ja myös ulottuvuuksiltaan pienempiä, ilmanvastuskin kulutuksessa huomioituna. Jos siis haluaa tehdä ekoteon autoa hankkiessaan, kannattaa muistuttaa itseään siitä, että on OK sellaisena ihmisenä kuin on, eikä oikeasti tarvitse sitä huomiota, mitä näyttävän ajopelin kautta saisi ekologisesti sivistymättömiltä kanssaeläjiltä. (Isompia autoja tarvitaan totta kai, jos on iso perhe, jonka kanssa on tarpeen liikkua, mutta viittaankin tässä esimerkissä ihmisiin, jotka ajelevat enimmäkseen yksin.)
Eräs melko merkittävä alue, jolla on vaikutusta hiilijalanjälkeen, on rakentaminen ja remontointi. On tärkeää tehdä energiaremontteja ja sisäilmaremontteja, ja rakentaa ekotaloja, totta kai, mutta miten iso osa nykypäivän rakentamisesta ja remontoinnista saattaakaan pohjimmiltaan johtua vain huonosta itsetunnosta? Esimerkiksi vanha tapetti saattaa nolottaa ja aiheuttaa huonoudentunteita vieraitten silmissä. Rumat kaakelit saattavat hävettää, ja siitä poikiikin esteettinen remontti, jolle ei olisi ollut oikeastaan mitään terveydellistä tai kosteusvauriota ehkäisevää perustetta. Ja miten monet ihmiset rakentavatkaan itselleen tarpeettomia lattianeliöitä, jotta tuntisivat oman olonsa ”isommaksi ja tärkeämmäksi”? Näkyyhän tämä ilmiö luonnollisesti yritystenkin arkkitehtuurissa ja rakentamisessa. Kaupallisuus ja asiakkaista kilpailu vaatii isoa ja näyttävää. Iso huomataan, pieni jää näkemättä. Myös vallanpitäjien auktoriteetin ilmaiseminen vaatii olevinaan mahtipontista, laajaa ja korkeaa; toisin sanoen, runsaasti materiaalia, aikaa ja energiaa vain siksi, että halutaan antaa vaikutelma, että minä olen suurin, paras, uskottavin, tärkein jne.
Kulissien ylläpito voi olla yksittäisellekin ihmiselle suhteettoman iso syy kuluttaa rahaa ja luonnonvaroja erilaisiin ulkoisiin asioihin, kuten konkreettiseen julkisivuun asumisympäristössään. Pihatkin laitetaan samaan kulissiin sopivaksi. Sitten asutaan kulissin takana neljän seinän sisällä toivottavasti omana itsenä, mutta ulkopuolella elämä on surkuhupaisaa teatteria jaetuissa kulisseissa. Tällaisen yhteisesti jaetun teatterin ylläpitäminen sisältää aivan varmasti tarpeetonta energian ja luonnonvarojen kuluttamista, ja tuottaa taatusti myös päästöjä, joita voisi välttää tyytymällä vähempään esittämiseen. Miksi siis kulissien rakentamista ja ylläpitämistä yhä jatketaan niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla? Miksi jatkamme tätä näytelmää, johon meillä ei ole varaa?
On OK rakentaa esteettistä, jos jotakin rakentaa, mutta ekologisuuden tulee olla ensisijaista. Eihän ole mahdotonta rakentaa ympäristöstään sekä esteettistä ja ekologista. Luontohan rakentuu sillä tavoin! Mutta voisi ehkä toivoa, että jos ihminen haluaa ilmaista itseään tuottamalla ympäristöön jotakin mielestään esteettistä, hän voisi pitäytyä kohtuullisissa rajoissa. Joku taiteilija haluaa ehkä tuottaa hehtaareja kauneutta ympäristöönsä. Eikä siinä mitään, jos hiilijalanjälki pysyy kurissa ja hanke on muutenkin eettisesti perusteltu. Mutta jollekin taiteelliselle ihmiselle riittää ehkä postikortin kokoinen pala munakennoa ja vanhat vesivärit, joitten kautta hän saa ilmaisunsa esiin, egolleen riittävässä laajuudessa.
On vielä yksi esimerkki, jonka haluan mainita, vaikka sitä olisikin ehkä vaikea sulattaa. Kirjoitin tästä aiheesta jo vuosia sitten. Tiedän, että matkustaminen eri paikkoihin ja kulttuureihin voi olla henkisesti avartavaa ja ihmisten välistä ymmärrystä lisäävää, mikä on hyvä asia. Mutta olen huomannut senkin, että tavallista työssä käyvää ihmistä, joka ei matkustele lomillaan, saatetaan vähän säälitellä, tai jopa pitää hieman ”sivistymättömänä”. Tällainen asenne voi aiheuttaa itsetunnon pulmista kärsivälle tarpeetonta häpeää toisten ihmisten matkustelujuttuja kuunnellessa, ja kenties joskus jopa painetta tehdä niin kuin muutkin, eli käväistä lomalla etelänmatkalla, ja tietysti lentäen, kun eihän sitä muutenkaan ehdi. Sitten voi osallistua keskusteluun matkakokemuksista kokematta itseään huonommaksi. Eikä kukaan tietenkään kehtaa olla pahanilmanlintu ja sanoa, että kannattaisi matkustaa muulla tavoin kuin lentämällä! Omien näkemysten ilmaisemiseen tarvitsisi terveen itsetunnon, joka ei muserru siitä, jos toiset hieman oudoksuvat tai loukkaantuvat tosiasioista…
Nykyään tilanne on onneksi kääntymässä toisin päin. Lentomatkailu on kiistatta ongelma ilmaston kannalta, ja siitä kertoo myös Ruotsin puolella kehittynyt ilmaisu, ”lentohäpeä”. Yle toteaa, että Ruotsi on Suomea kymmenkunta vuotta edellä ympäristöajattelussa, eikä lentämiseen liittyvä häpeä ole ilmeisesti vielä saanut suomalaisia vähentämään lentämistä. Mutta ”lentohäpeä” ilmaisuna kertonee siitä, että välinpitämättömyyttä lentämisen ympäristövaikutuksesta voitaisiin pitää nykyään merkkinä sivistymättömyydestä, tai tietämättömyydestä, tai ajattelemattomuudesta. Eihän senkään tosin tarvitse kenenkään itsetuntoa romuttaa, jos paljastuu, että on ollut jossakin asiassa tietämätön. Sehän on inhimillistä ja anteeksiannettavaa! Mutta on hölmöä, jos ihmisen täytyy pysyä ”tietämättömänä” siksi, että nolottaa tiedostaa jokin asia, jota toiset eivät vielä tiedosta. Kun olisi kuitenkin koko ihmiskunnan kannalta hyvä puhua ääneen siitä, missä asioissa kukin voisi pienentää hiilijalanjälkeään…
On varmasti lukuisia muitakin esimerkkejä siitä, miten väärälle pohjalle rakentuva itsetunto saa ihmisen tekemään haitallisia ympäristövalintoja. Harrastustoiminnankin puolelta voi löytyä kaikenlaisia hölmöyksiä, ja viihdeteollisuuden puolelta myös. Mutta niitä voi itse kukin tunnistaa, jos aihetta on. Ja voihan olla, että alamme kohta ”leveillä” sillä, miten ekologisia olemmekaan, ikään kuin se tekisi meistä parempia ihmisiä. Mutta yhä on liian paljon ikävää asennetta niitä kohtaan, jotka ovat ympäristöasioista huolissaan. Se tulee esille nimittelyissä ”viherpiipertäjiksi” tai muissa vähättelevissä kommenteissa; ja myös siinä, että naureskellaan setämäisesti, kun joku on ”ilmastoahdistunut”. Ei tässä nyt tarvittaisi ainakaan vähättelyä ja halveksuntaa! Monet ympäristöasioista tietoiset kokevat itsensä huonoiksi jo senkin takia, kun eivät pysty tekemään omasta mielestään tarpeeksi, vaikka haluaisivatkin tehdä enemmän. Mutta sekin on inhimillistä ja anteeksiannettavaa, jos ei vielä kykene, vaikka haluaisi. On hyvä, jos sentään välittää, ja yrittää! Sitä paitsi, yksilön on vaikea toimia merkittävässä määrin, jos yhteiskunta ei auta muutoksessa riittävästi! Ja on vaikea toimia myös silloin, jos enemmistö pitää hössöttävänä höyrypäänä, tai pahanilmanlintuna, joka tuottaa tuskaa herättämällä kuulijan omantunnon…
Terveen itsetunnon kannalta on tärkeä uskoa, että meille kaikille kuuluu paikka maailmassa. Mutta jotkut ottavat itselleen liikaa tilaa, kuten myös hyödykkeitä ja mukavuuksia, ja siksi toiset joutuvat ahtaalle. Sekä ”riistäjän” että ”riistetyn” ja kaikkien sivustakatsojien tulisi todella ymmärtää ja sisäistää se, että olemme kaikki yhtä arvokkaita olentoja. Omanarvontunteemme tulisi perustua kyseenlaistamattomaan ihmisarvoon. Siihen, että olemassaolomme on ihme, ja sillä on tarkoitus. Jos riistäjä ei sitä usko, hän jatkaa porskuttamista toisten kustannuksella. Jos riistetty ei sitä usko, hän ei edes yritä puolustaa itseään, ja nääntyy ahtaaseen asemaansa. Jos sivustakatsojat eivät sitä usko, he eivät tee mitään asioitten muuttamiseksi.
Olemme kaikki niin arvokkaita, että ansaitsemme paremman maailman. Totean siis vielä kerran, että itsetunnon parantaminen olisi ekoteko. Samalla se olisi eettisesti oikein. Oikeastaan se olisi eettinen velvollisuutemme, koska väärälle pohjalle perustuva itsetunto aiheuttaa haittaa myös muille, eikä vain meille itsellemme.
PS: Toivoisin, että esittelemästäni harjoituksesta terveen itsetunnon rakentamiseksi olisi apua, jos haluamme itsekin tehdä sen minkä voimme, täyttääksemme eettisen velvollisuutemme olla ihmisarvoisia olentoja. Muutosta ei tarvitse tehdä yksin! Uskon, että asian ymmärtäminen avaa myös monen nuokkuvan sivustakatsojan silmät, ja hekin haluavat edistää sitä, että saisimme kaikki olla sellaisia kuin olemme, maailmassa, josta pidämme huolta toisistamme ja luonnosta paremmin kuin koskaan aiemmin teollisen vallankumouksen jälkeen.
Voisimme kuvitella olevamme kuin rakennuskiviä yhteisessä rakennuksessa. Jos emme usko olevamme yhtä lujia kiviä kuin muutkin, miten meidän varaamme voisikaan rakentaa? En puhu nyt uroteoista ja suorituksista; en merkittävistä saavutuksista, uurastuksesta hyvien asioitten eteen, tai muusta sellaisesta tekemisestä. Puhun olemisesta.
Ole se mitä olet. Älä esitä mitään, älä etsi rooliasuja, älä rakenna kulisseja. Ole se olento, joka olet, niin se riittää! Tunne olemassaolosi ja ymmärrä, että olet elossa. Silloin olet kuin vahva kivi yhteisessä rakennuksessa. Olet osa luomakuntaa ja ymmärrät oman arvosi, ja näet myös toisten olemassa olevien arvon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti