 |
| Istutatko mieluummin kasvin vai rahoitatko aseita tekemään lisää tuhoa luomakunnalle? |
Alun pitäen yritin kyllä kovasti olla sanomatta mitään poliittisesti kantaaottavaa, etten ylen määrin närkästyttäisi ketään, mutta jos aina nielee omat närästyksensä, alkaa liiaksi sapettaa. Ja tämä mielipiteenilmaus on sitten perin juurin henkilökohtainen, enkä tätä esittäessäni edusta ammattiryhmääni. Enkä myöskään kuulu mihinkään puolueeseen, mutta kaipa tästä sapetuksenilmaisusta voi päätellä senkin, millaisille asioille olen antanut ääneni.
Seurasin jonkin verran vaalitenttejä. Enkä taida edelleenkään ymmärtää poliittista keskustelukulttuuria, ellei se ole sitä, että puhutaan järkevän kuuloisia asioita tiukalla naamalla tai sopivasti tuohtuneena, tai sitten virnuillaan omahyväisesti ja töksäytellään räväkästi yleisön mieliksi, jotta päästään eduskuntaan, tai ei menetetä paikkaa eduskunnassa. Kärjistetään ja liioitellaan, lupaillaan ja rehennellään. Voiko televisioesiintymisiin luottaa sen enempää kuin käsiteltyihin vaalimainoskuviin? Miten olisi kansanedustajien soveltuvuustestit? Joku karsinta olisi sentään hyvä olla niinkin vastuulliseen tehtävään, siinä missä hoitoalan koulutuksiinkin. Esiintymiskyky tai verbaalinen nokkeluus ei ainakaan minua vakuuta, jos sisältö on hölmö, mutta ilmeet kyllä kertovat aika paljon siitä, ajaako ihminen enemmän omaa etuaan vai yleistä hyvää.
No, toivon mukaan jyvät erottuvat akanoista ja hedelmistään puu tunnetaan, sitten aikanaan. On vain niin tympeää nähdä joittenkin ihmisten esiintymisen läpi heidän tarkoitusperänsä; niiden siis, jotka eivät oikeasti edes aja mitään asiaa, vaan lähinnä sitä omaa etuaan. Nyt viimeistään on maailmassa sellainen tilanne, että poliitikkojen olisi välttämätöntä hoitaa ASIOITA eikä omaa poliittista uraansa.
Arvokysymyksistä puheen ollen, en esimerkiksi pidä siitä, että itseään kristityiksi nimittävät poliitikot ottavat Raamattuun vedoten kantaa vaikka millaisiin kysymyksiin, mutta ovat kuitenkin unohtaneet muistuttaa siitä ohjeesta, että ihmisen tulee viljellä ja varjella luomakuntaa. Viljellä, ja VARJELLA! Viljelty on kyllä, muttei varjeltu!
En jaksa käsittää, miten nämä ”kristillisinä” itseään pitävät ihmiset voivat väheksyä luonnon varjelemisen tärkeyttä, vieläpä näin kriittisessä tilanteessa! Miten on mahdollista, että ”kristilliseksi” ajatteluaan ja arvojaan nimittävä puolue pokkuroi talouskasvua ajavia tahoja, eli oikeastaan kumartaa mammonaa? Anteeksi vain, mutta tuollainen aatteellisuus on minun mielestäni jotakin muuta kuin armoa, laupeutta ja ilosanomaa. Pidän itseäni jonkinlaisena ”Jeesustelijana”, mutta välillä tuntuu, että ajatteluni on niin kaukana joittenkin uskonnollisten ihmisten uskomuksista, että luultavasti monet sellaiset ”oikeaoppiset” pitävät minua harhaoppisena ja vääräuskoisena…
Turvallisuuskin kuuluu olevan yksi vaaliteema. Ja mikähän meitä eniten ja kaikista varmimmin uhkaa tällä pallolla?
Onhan niitä turvallisuusuhkia muitakin, mutta minusta on silti lyhytnäköistä, ellei satsata ilmastonmuutoksen ehkäisyyn, vaan pidetään vaikkapa sodanuhkaa ympäristötuhoja isompana uhkana ihmiskunnan turvallisuudelle. Maanpuolustus on varmasti monelle sydämenasia, tai sitten se on pelkoneuroosi, tai ehkä egon tuhoutumisen pelkoon pohjautuva pakkomielle (Minä = Minun kansani = Minun maani, jne.). Ihmisellä on toki oikeus puolustautua uhan edessä ja suojella vastuullaan olevia, mutta liiallinen pelko ja fanaattisuus tekevät sokeaksi. Itsepuolustusvarustelu voi mennä liiallisuuksiin, jolloin ehkä jääkin joku isompi, puskista hiipivä, konkreettinen uhkatekijä huomaamatta.
Onko ylipäätään kovinkaan järkevää ja ihailtavaa keskittyä nyt ihan vain oman navan, tai oman sukupolven, oman valtion ja oman kansan turvallisuuteen sen kustannuksella, että tulevia ihmissukupolvia kuolee sitten nälkään, janoon, lisääntyviin tauteihin ja luonnoskatastrofeihin ympäri maailmaa?
Oman pesän turvaaminen ja oman hyvän edistäminen ja puolustaminen on inhimillistä ja ymmärrettävää, ja kuitenkin pohjimmiltaan itsekeskeistä.
”Kunhan olisi rauhalliset ajat MINUN elinaikanani…”
Niinpä. Miksipä pitäisi pinnistellä ja sietää epämukavuutta tulevien sukupolvien tai kaukaisten maitten vieraitten ihmisten ja elikoitten elinolosuhteitten turvaamiseksi, kun juuri nyt pelottaa, että oma turvallinen ja mukava elämä on uhattuna?
Joillakin ihmisillä on oikeasti akuutti hätä päällä, eikä heiltä voi vaatia epäitsekkyyttä ja toisten huomioimista. Mutta läheskään kaikilla ihmisillä ei juuri nyt ole hätää; kenties he sentään voisivat ajatella niitäkin, joitten täytyy elää täällä viidenkymmenen vuoden päästä? Jotkut onneksi välittävät niittenkin elämästä, joita eivät edes tunne; niittenkin, jotka asuvat toisella puolen palloa, tai jotka eivät ole vielä edes syntyneet.
Jos nyt päättäjiksi pääsee enimmäkseen poliitikkoja, jotka hössöttävät esimerkiksi turvallisuusmenoista ympäristöasioitten sijaan, niin maailman lasten ja koko eliökunnan tulevaisuus voi olla uhattuna. ”Sodanpelko” saattaisi mennä ohi muullakin tavalla kuin sotimismenoja ja sotateollisuutta lisäämällä, mutta ilmastonmuutos ei pysähdy ilman että itsekin teemme joitakin konkreettisia muutoksia sen eteen.
Ilmastokatastrofin pysäyttäminen vaatii sen, että myös päättäjät alkavat hoitaa vastuunsa niin, että kestävä elintapa tulee helpommaksi ja edullisemmaksi kaikille kansalaisille.
Jos siis täytyy valita jompikumpi, johon panostaa, kumman valitset?
A) Minä itse mukavasti turvassa nyt, ja lapset pulassa kahdenkymmenen vuoden päästä. Vai…
B) Minä ja lapset samassa keikkuvassa veneessä nyt, mutta lapset ehkä siedettävissä olosuhteissa sitten, kun itse olen jo muualla tältä pallolta…
Jos maailma poksahtaa radioaktiiviseksi tuhkapilveksi tässä lähivuosina, niin se ei ole välttämättä niin paljon minun vikani kuin se, jos maapallo muuttuu elinkelvottomaksi seuraavien vuosikymmenten aikana. Siihen en näet voi vaikuttaa, mitä keskenään sodassa olevat ihmiset valitsevat tehdä asearsenaalillaan, mutta siihen voin, rakennanko itse rauhaa vai öhisenkö sotaa lietsovaa, egoistista uhittelua ollakseni ihailtava ”kansalainen”. Ja siihenkin voin vaikuttaa, yritänkö vaikkapa siedättää itseäni planetaariseen ruokavalioon, vai jatkanko ”business as usual”, kunnes joku ulkopuolinen puuttuu ruokalautaseni sisältöön…
Tai no, ainahan voi kokeilla myös hengellistä lähestymistapaa, jos vaikka jotakin outoa tapahtuisikin, kun alkaisi rukoilla myös ”pahantekijöitten” ja vihamiestensä puolesta? Eiväthän hekään aina ymmärrä, mitä tekevät, jos minäkään.
Lyhyesti virsi kaunis, sisäistä rauhaa kaikille, ja aamen.
Seurasin jonkin verran vaalitenttejä. Enkä taida edelleenkään ymmärtää poliittista keskustelukulttuuria, ellei se ole sitä, että puhutaan järkevän kuuloisia asioita tiukalla naamalla tai sopivasti tuohtuneena, tai sitten virnuillaan omahyväisesti ja töksäytellään räväkästi yleisön mieliksi, jotta päästään eduskuntaan, tai ei menetetä paikkaa eduskunnassa. Kärjistetään ja liioitellaan, lupaillaan ja rehennellään. Voiko televisioesiintymisiin luottaa sen enempää kuin käsiteltyihin vaalimainoskuviin? Miten olisi kansanedustajien soveltuvuustestit? Joku karsinta olisi sentään hyvä olla niinkin vastuulliseen tehtävään, siinä missä hoitoalan koulutuksiinkin. Esiintymiskyky tai verbaalinen nokkeluus ei ainakaan minua vakuuta, jos sisältö on hölmö, mutta ilmeet kyllä kertovat aika paljon siitä, ajaako ihminen enemmän omaa etuaan vai yleistä hyvää.
No, toivon mukaan jyvät erottuvat akanoista ja hedelmistään puu tunnetaan, sitten aikanaan. On vain niin tympeää nähdä joittenkin ihmisten esiintymisen läpi heidän tarkoitusperänsä; niiden siis, jotka eivät oikeasti edes aja mitään asiaa, vaan lähinnä sitä omaa etuaan. Nyt viimeistään on maailmassa sellainen tilanne, että poliitikkojen olisi välttämätöntä hoitaa ASIOITA eikä omaa poliittista uraansa.
Arvokysymyksistä puheen ollen, en esimerkiksi pidä siitä, että itseään kristityiksi nimittävät poliitikot ottavat Raamattuun vedoten kantaa vaikka millaisiin kysymyksiin, mutta ovat kuitenkin unohtaneet muistuttaa siitä ohjeesta, että ihmisen tulee viljellä ja varjella luomakuntaa. Viljellä, ja VARJELLA! Viljelty on kyllä, muttei varjeltu!
En jaksa käsittää, miten nämä ”kristillisinä” itseään pitävät ihmiset voivat väheksyä luonnon varjelemisen tärkeyttä, vieläpä näin kriittisessä tilanteessa! Miten on mahdollista, että ”kristilliseksi” ajatteluaan ja arvojaan nimittävä puolue pokkuroi talouskasvua ajavia tahoja, eli oikeastaan kumartaa mammonaa? Anteeksi vain, mutta tuollainen aatteellisuus on minun mielestäni jotakin muuta kuin armoa, laupeutta ja ilosanomaa. Pidän itseäni jonkinlaisena ”Jeesustelijana”, mutta välillä tuntuu, että ajatteluni on niin kaukana joittenkin uskonnollisten ihmisten uskomuksista, että luultavasti monet sellaiset ”oikeaoppiset” pitävät minua harhaoppisena ja vääräuskoisena…
Turvallisuuskin kuuluu olevan yksi vaaliteema. Ja mikähän meitä eniten ja kaikista varmimmin uhkaa tällä pallolla?
Onhan niitä turvallisuusuhkia muitakin, mutta minusta on silti lyhytnäköistä, ellei satsata ilmastonmuutoksen ehkäisyyn, vaan pidetään vaikkapa sodanuhkaa ympäristötuhoja isompana uhkana ihmiskunnan turvallisuudelle. Maanpuolustus on varmasti monelle sydämenasia, tai sitten se on pelkoneuroosi, tai ehkä egon tuhoutumisen pelkoon pohjautuva pakkomielle (Minä = Minun kansani = Minun maani, jne.). Ihmisellä on toki oikeus puolustautua uhan edessä ja suojella vastuullaan olevia, mutta liiallinen pelko ja fanaattisuus tekevät sokeaksi. Itsepuolustusvarustelu voi mennä liiallisuuksiin, jolloin ehkä jääkin joku isompi, puskista hiipivä, konkreettinen uhkatekijä huomaamatta.
Onko ylipäätään kovinkaan järkevää ja ihailtavaa keskittyä nyt ihan vain oman navan, tai oman sukupolven, oman valtion ja oman kansan turvallisuuteen sen kustannuksella, että tulevia ihmissukupolvia kuolee sitten nälkään, janoon, lisääntyviin tauteihin ja luonnoskatastrofeihin ympäri maailmaa?
Oman pesän turvaaminen ja oman hyvän edistäminen ja puolustaminen on inhimillistä ja ymmärrettävää, ja kuitenkin pohjimmiltaan itsekeskeistä.
”Kunhan olisi rauhalliset ajat MINUN elinaikanani…”
Niinpä. Miksipä pitäisi pinnistellä ja sietää epämukavuutta tulevien sukupolvien tai kaukaisten maitten vieraitten ihmisten ja elikoitten elinolosuhteitten turvaamiseksi, kun juuri nyt pelottaa, että oma turvallinen ja mukava elämä on uhattuna?
Joillakin ihmisillä on oikeasti akuutti hätä päällä, eikä heiltä voi vaatia epäitsekkyyttä ja toisten huomioimista. Mutta läheskään kaikilla ihmisillä ei juuri nyt ole hätää; kenties he sentään voisivat ajatella niitäkin, joitten täytyy elää täällä viidenkymmenen vuoden päästä? Jotkut onneksi välittävät niittenkin elämästä, joita eivät edes tunne; niittenkin, jotka asuvat toisella puolen palloa, tai jotka eivät ole vielä edes syntyneet.
Jos nyt päättäjiksi pääsee enimmäkseen poliitikkoja, jotka hössöttävät esimerkiksi turvallisuusmenoista ympäristöasioitten sijaan, niin maailman lasten ja koko eliökunnan tulevaisuus voi olla uhattuna. ”Sodanpelko” saattaisi mennä ohi muullakin tavalla kuin sotimismenoja ja sotateollisuutta lisäämällä, mutta ilmastonmuutos ei pysähdy ilman että itsekin teemme joitakin konkreettisia muutoksia sen eteen.
Ilmastokatastrofin pysäyttäminen vaatii sen, että myös päättäjät alkavat hoitaa vastuunsa niin, että kestävä elintapa tulee helpommaksi ja edullisemmaksi kaikille kansalaisille.
Jos siis täytyy valita jompikumpi, johon panostaa, kumman valitset?
A) Minä itse mukavasti turvassa nyt, ja lapset pulassa kahdenkymmenen vuoden päästä. Vai…
B) Minä ja lapset samassa keikkuvassa veneessä nyt, mutta lapset ehkä siedettävissä olosuhteissa sitten, kun itse olen jo muualla tältä pallolta…
Jos maailma poksahtaa radioaktiiviseksi tuhkapilveksi tässä lähivuosina, niin se ei ole välttämättä niin paljon minun vikani kuin se, jos maapallo muuttuu elinkelvottomaksi seuraavien vuosikymmenten aikana. Siihen en näet voi vaikuttaa, mitä keskenään sodassa olevat ihmiset valitsevat tehdä asearsenaalillaan, mutta siihen voin, rakennanko itse rauhaa vai öhisenkö sotaa lietsovaa, egoistista uhittelua ollakseni ihailtava ”kansalainen”. Ja siihenkin voin vaikuttaa, yritänkö vaikkapa siedättää itseäni planetaariseen ruokavalioon, vai jatkanko ”business as usual”, kunnes joku ulkopuolinen puuttuu ruokalautaseni sisältöön…
Tai no, ainahan voi kokeilla myös hengellistä lähestymistapaa, jos vaikka jotakin outoa tapahtuisikin, kun alkaisi rukoilla myös ”pahantekijöitten” ja vihamiestensä puolesta? Eiväthän hekään aina ymmärrä, mitä tekevät, jos minäkään.
Lyhyesti virsi kaunis, sisäistä rauhaa kaikille, ja aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti