Henkinen tilannekatsaus sängynpohjalta

Väri palautunut normaaliksi,
vrt. tähän.

Vuosi vaihtui, ja on henkisen tilannekatsauksen aika. Ulkona on nyt 35 astetta pakkasta ja sisällä noin 19 astetta lämmintä. Olin huonossa hapessa, käheästi ulvova ja yskähtelevästi haukahteleva tässä useamman viikon jonkun pöpön tai toisenkin takia, mutta nyt on sängynpohjalla vaihtolämpöisesti vetelehtiminen onneksi alkanut luontaisesti kääntyä myös laahustamisen, pomppimisen ja vaappuvan heilahtelun suuntaan; joskin virta loppuu nopeasti, ja on palattava välillä tänne sängynpohjalle ainakin kymmeneksi minuutiksi.

Täytyy antaa myönteistä palautetta Omaolo-palvelulle, jossa sai tehdä oirekartoituksen ja lähettää tulokset sitten ihan oikealle ihmiselle. Tällaisesta ei niin kovin sosiaalisesta oliosta oli etenkin kurkkukipuisena paljon mukavampi viesteillä kirjallisesti hoitoalan ammattilaisen kanssa kuin jonottaa puhelinpalvelussa tai oleskella kusi sukassa tuntikausia odottaessaan takaisinsoittoa terveysasemalta ja yrittää sitten olemattomalla äänellä pihistä muka kuuluvasti, tehokkaasti ja ymmärrettävästi jollekin kiireiselle ja ylirasittuneelle hoitajaihmiselle niitä epäselviä oireitaan, jotka eivät olleet koronaa, influenssaa tai RS-virustakaan.

Niin, puhumatta yhtikäs mitään sain selittää sairaanhoitajalle omat oireeni seikkaperäisesti, ja sen perusteella sain häneltä kirjallisen arvion, oireitten hoito-ohjeen ja toimintaohjeet jatkoon. Se riitti rauhoittamaan minun pääkoppaani siinä vaiheessa, kun mietin, pitääkö lähteä lääkäriin vai ei. Lepo, höyryhengittely, hunaja, lämmin juotava ja kurkun säännöllinen desinfiointi alkoi sitten pikku hiljaa edistää toipumista.

No, lonkkaa on siis vedetty päiväkausia, ja nyt olisi aika vetäistä lonkalta ja sängynpohjalta ajatuksia siitä, mitä haluaisin tänä tulevana vuonna tehdä, jos Luoja suo:

Tämän blogin jatkaminen on vähän epävarmaa ja epämääräistä ja ristiriitaista… Joten totean vain, että Herran haltuun; päivittelen jos päivittelen. En päätä nyt mitään.

Minulla on (toivoakseni) jo melko hyvässä vaiheessa Ohdakemaan maailmaan sijoittuva, mutta siitä erillinen (tai uuden sarjan aloittava) romaani, jonka lanseeraan ehkä suoraan nuorten fantasiaromaanina. Siitä olisi paljonkin selitettävää, mutta jätän sen selostuksen ehkä Ohdakemaa-blogin puolelle ja sellaiseen hetkeen, kun jaksan paneutua ko. romaanin kuvailuun. No, sen kantava sanoma on kuitenkin niin tärkeä ja ajankohtainen, että mainitsen sen tässä:

Pahaa ei voi voittaa pahalla – sen enempää kuin pimeyttä voi poistaa ilman valoa. Paras tapa vähentää pahaa on lisätä hyvää, ja siitä on jokainen (henkisesti) aikuinen (ja psyykkisesti ”täysvaltainen”) ihminen vastuussa. Piste.

Minulla on myös meneillään Taideterapiaohjaajan koulutus. Siihen liittyen pitää tehdä jonkinlainen opinnäytetyö. Minulla on siihen kyllä jo idea, mutten ole vielä aloittanut mitään kirjaamaan. Onhan tässä muutama kuukausi aikaa… Vitkuti, vitkuti.

Lisäksi olen luvannut auttaa sarjakuvan käsikirjoituksen muotoilussa ja dialogien kirjoittamisessa, mikä on vähän sellaista irrallisempaa hommaa, koska en tietenkään pysty olemaan niissä maailmoissa koko aikaa. Olisin mieluummin lähinnä omissa maailmoissani ja työstäisin vain omia juttujani…

Kuten, olen ajatellut jossain vaiheessa ruveta työstämään yhtä vanhempaa ”luuseritarinaa” nykyaikaisempaan muotoon, jos se inspiroi. Ja sitten päässäni on myös fantasiatarina, joka sopisi tuon aiemmin mainitsemani jatkoksi, mutten ole oikeastaan edes aloittanut sitä. Olen kirjoittanut siitä vain juoni-idean, koska se tuli joskus suhteellisen valmiina ideana päähäni, sen kummemmin suunnittelematta. Eli, voisin kirjoittaa uuttakin tekstiä, jos, jos, jos…

Leipätyö jatkuu omine vinkeineen. Kehittelen omaan työskentelyyni vaihtelua siinä määrin kuin voin. Säännöllinen ihmisaltistus pitää minut kiinni jonkinlaisessa hyväntahtoisessa yhteydessä ihmisolentoihin, ja nimenomaan symppiksiin sellaisiin, eikä niihin, joilla ei mielestään ole mitään ongelmia, ja jotka porskuttavat menemään pitäen luusereina niitä, jotka eivät porskuta.

En vieläkään oikein millään jaksaisi pakottaa itseäni kirjoittamaan mitään teoreettisempaa opusta. Ideoita tosin on ollut sellaisestakin; siis siitä, että kokoaisin samoihin kansiin vaikkapa kaikki nämä epämääräiset henkiset viisasteluni vuosien varrelta. Vaan enpä inspiroidu, ellen inspiroidu. Herran haltuun siis sekin.

Minulla olisi paljonkin spontaanisti syntyneitä tai terapeuttisessa mielessä synnyttämiäni kuvia, joita voisin johonkin järjestellä ja säilöä. Vanha läppäri on kuitenkin siinä kunnossa, etten luultavasti saa sillä enää tehtyä kuvankäsittelyä tai edes arkistointia, joten, olisi tarpeen opetella työskentelemään vanhan pöytäkoneen vieressä, eli eri paikassa kuin tässä, ja se on vastenmielinen ajatus. Minun aivoni toimivat parhaiten juuri tässä paikassa ja tässä asennossa. Muutos siihen on YÖK. No, ehkäpä liioittelen vastenmielisyyttäni, ja on joka tapauksessa melkein pakko sopeutua siihen muutokseen, koska en mitenkään saa sitä pöytäkonetta ja näyttöä mahtumaan tähän puoleen neliöön, enkä jaksa järjestellä enempää tilaa…

Näitten edellä mainittujen ”projektien” lisäksi minulla on tietenkin muutakin tekemistä joka päivä, ja sitäkin enemmän ajatuksia siitä, mitä haluaisin tai arvelisin tärkeäksi tehdä, jos vain olisi aikaa ja jaksamista. Mutten tietenkään jaksa nyt tehdä listaa niistä…

Olen edelleen vähän väsähtänyt vedeltyäni lonkkaa huonossa hapessa useamman viikon, mutta oikeastihan tämä jaksamattomuus johtuu myös yleisestä vastentahtoisuudestani tehdä yhtään mitään, mikä ei kiinnosta (ADHD), tai mitä ei ole ihan pakko tehdä toisten ihmisten puolesta (liiallinen vastuuntunto).

Olisi minulla kai vielä joitakin asioita, joita haluaisin sanoa kaikille ihmisille, mutteivat kaikki kuitenkaan lue tätä blogia, joten, täytyisi olla joku muu foorumi sellaiseen paasaamiseen.

No, katsotaan, mitä on tullakseen, jos alkaa taas joku asia ulisuttaa… Presidentinvaalit ehkä.