 |
Tämä EI ole näkemykseni populistista,
vaan pikemminkin esimerkkipersoonasta,
jollaisista populistit eivät ehkä pidä. |
Jotenkin ällöttää edes kirjoittaa tästä aiheesta, mutta koska olen huolissani siitä, miten luomakunnasta ja heikommassa asemassa olevista ihmisistä huolehditaan, tunnen sisäistä painetta ”pakista” tästä edes jotakin. On näet olemassa populistia poliitikkoja, joilla on vähintäänkin jossain määrin vaikutusvaltaa näissä teemoissa, niin täällä kuin rapakonkin takana. Tietynlaiset oikeistolaiset populistit, joitten joukoissa on myös konservatiivi-”kristittyjä”, näyttävät esimerkiksi vähättelevän ilmastoasioitten ja luonnonsuojelun merkitystä, kyseenalaistavan joittenkin ihmisten ja ihmisryhmien ihmisarvon, ja hyökkäävän erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä vastaan, kuten esimerkiksi eri kulttuurista tulevia, tai TRANS-ihmisiä, etenkin tuolla Atlantin takana.
Minun on hyvin vaikea suhtautua em. tavalla ajatteleviin ja käyttäytyviin ihmisiin ymmärtäväisesti ja myötätuntoisesti. En voi katsoa läpi sormien heidän puheitaan, tunneilmaisujaan ja toimintaansa, joka vaikuttaa toisten ihmisten hyvinvointiin, tai jopa olemassaoloon. He aiheuttavat toiminnallaan kärsimystä, eivätkä vaikuta kokevan siitä omantunnontuskia; päinvastoin, se näyttää tuottavan ainakin eräille heistä suorastaan mielihyvää, tai jonkinlaista itsetyytyväisyyttä. He kokevat usein olevansa kaiken arvostelun ja kritiikin yläpuolella; hyökkäävät, uhittelevat ja osoittavat halveksuntaa, jos jokin kritiikki uhkaa heitä. Tai, jos joku kritiikki osuukin heihin ja menee ihon alle, he uhriutuvat; heistä tulee viattomia sijaiskärsijöitä, marttyyreja, joita syyttä suotta arvostellaan…
Luultavasti ne heistä, jotka vetelevät lankoja puolueittensa sisällä, ovat lukeneet joitakin populismin oppikirjoja ja Macchiavellin opetuksia. Ehkäpä jotakin markkinointipsykologiaakin. Edelleen he onnistuvat kusettamaan ajattelemattomia ihmisyksilöitä, jotka ovat ehkä kokeneet jotakin vääryyttä ja etsivät syntipukkia omalle kärsimykselleen. He hyödyntävät toisten ihmisten pahoinvointia ja katkeruutta; eli he toimivat aika lailla samalla tavoin kuin sithit, kuten Palpatine, Star Wars- tarinoissa. He herättävät toisissa ihmisissä tarkoituksella vihaa ja epäluuloja joitakin toisia ihmisiä tai ihmisryhmiä kohtaan; tekevät vihaisista ihmisistä välineitä omiin tarkoitusperiinsä; lisätäkseen omaa vaikutusvaltaansa. Eivät he oikeasti välitä ihmispersoonista edes omien kannattajiensa joukossa. Äänestäjät ovat heille vain pelinappuloita, joita he siirtelevät pelilaudalla miten tahtovat, omaksi hyödykseen.
Näissä populistipoliitikkojen johtohahmoissa on jotakin sellaista ”erityistä”, joka saa aikaan itsekeskeistä ja epärakentavaa, jopa epähumaania käyttäytymistä ja toimintaa. Mitä se onkaan? Voin yrittää tehdä siitä jonkinlaista vapaamuotoista, puolitieteellistä hypoteesia kehityspsykologian ja oman filosofiani näkökulmasta, silläkin uhalla, että ärsytän kyseisiä ihmisiä.
Jossain vaiheessa arvioitiin, että synnynnäiset tekijät (kuten temperamenttipiirteet) määrittävät 40 – 60 prosenttia ja ympäristötekijät 40 – 60 prosenttia siitä, millaiseksi ihmisyksilön persoonallisuus kehittyy… Joten, populistipoliitikon persoonaan ovat tn. vaikuttaneet sekä synnynnäiset piirteet että sen jälkeiset tekijät, niin että hänestä kehittyy persoonallisuus, joka ajattelee ja käyttäytyy kaikille populistipoliitikoille yhteisellä tyylillä. Persoonallisuuseroja toki on populistien välillä, mutta ydinpiirteet näyttäisivät olevan samantapaisia.
Populistin synnynnäiset piirteet? Populistijohtajien joukossa saattaa olla sellaisia, joilla on jo synnynnäisesti keskimääräistä enemmän kilpailunhalua ja tarvetta päästä statusasemaan. He ovat useimmiten ekstroverttejä, koska valta, menestys ja suosio motivoivat heitä enemmän kuin esim. luova itseilmaisu ihan vain omaksi iloksi. Heillä saattaa olla jo synnynnäisesti vähemmän kykyä myötätuntoon (muita kuin ”omia” kohtaan). Ehkäpä he ovat jo syntyjään myös ennakkoluuloisempia ”uusia” asioita kohtaan ja pitävät enemmän järjestyksestä kuin luovasta kaaoksesta?
Historian saatossa on varmasti ollut myös psykopaattisia populistijohtajia; osa heistä ehkä ”valkokaulus-psykopaatteja”, osa nykymittapuun mukaan ihan ”kunnon” rikollisia. Materialistista ja hedonistista ahneuttakin tuppaa esiintymään tietynlaisilla persoonilla. Puolet psykopaateista on ”sekundääripsykopaatteja”, eli vakava asosiaalisuus on kehittynyt yleensä varhaislapsuudessa, esim. vakavien laiminlyöntien ja kaltoinkohtelun tms. seurauksena. Ja tästä päästäänkin niihin kasvuympäristötekijöihin…
Populistin varhaislapsuuden kokemukset, traumaattiset tapahtumat, kasvatukselliset tekijät? Ehkäpä he eivät ole saaneet vauvana ja lapsena riittävästi lempeää ja hellää hoivaa. Ehkä joku perhepiirissä on käyttäytynyt pelottavasti ja uhkaavasti heitä kohtaan, ja heille on kehittynyt tarve nujertaa tuo uhkaaja. Ehkä heitä on arvosteltu, kuritettu, kiusattu, vähätelty, mitätöity, jätetty huomioitta, nujerrettu älyllisesti, pidetty väkisin alisteisessa asemassa? Ehkäpä joku ”erilainen” ihminen on tehnyt heille jotakin ikävää, eivätkä he ole voineet antaa sitä anteeksi? Ehkäpä heidän vanhempansa, tai statusasemassa oleva vanhempi, on antanut heille vakuuttavan esimerkin siitä, millä tavalla kannattaa ajatella ja toimia, että saa valtaa, kunniaa ja menestystä…
Perimän ja ympäristötekijöitten yhteisvaikutus? Potentiaalisen populistin ajattelu saattaa kehittyä vuosien saatossa sellaiseksi, että se on aikuisuudessa poikkeuksellisen joustamatonta, johonkin tiettyyn ”ideaan” takertuvaa, jopa mustavalkoista. Tällöin heidän mielestään ”erilaiset” ihmiset saavat helposti ”vääränlaisen” leiman, jos he itse kokevat olevansa ”oikeanlaisia”. Jos heillä onkin ollut jonkinlaista kykyä myötätuntoon alkujaan, he ovat ehkä vuosien mittaan kovettaneet itsensä, etteivät tuntisi sitä ”toisenlaisia” ihmisiä kohtaan, jolloin sitä riittää lähinnä ”omille”. Tai sitten sitä ei ole ollut alkujaankaan
Ja sitten… kun nämä tulevat populistipoliitikot ovat varttuneet, millaisessa kulttuurisessa ympäristössä he ovatkaan eläneet; millaisia ihmisiä he ovat ihannoineet ja apinoineet, millaisia arvoja he ovat imeneet tästä kulttuurista… ymmärtämättä kyseenalaistaa niitä vaikutteita, joita olisi ehkä kannattanut tutkailla hieman kriittisemmin? Heitä ajaa halu menestyä poliittisesti… Mutta miksi juuri poliittisesti? Siihen valintaan on vaikuttanut jokin ympäristöstä poimittu vihje, malli tai esimerkki.
Tietynlainen peritty temperamentti ja kasvuympäristö voivat yhteisvaikutuksessa kehittää myös narsistisia piirteitä omaavan henkilön. Sulavasti julkisuudessa käyttäytyvät populistipoliitikot saattavat olla enemmän tai vähemmän narsistisia. Heidän ikävät puolensa saattavat tulla esille niille, jotka tuntevat heidät oikeasti, ja ajan myötä ehkä paljastuvat laajemmallekin yleisölle. Toivotaan niin.
SUMMA SUMMARUM: Minua inhottaa hyvin paljon eräitten populistipoliitikkojen käytös. Yritän olla tuomitsematta heitä ihmisinä ja herätellä myötätuntoa heitä kohtaan… Ottavatpa he sen vastaan tai eivät. (Todennäköisesti eivät ota.)
On helpompaa tuntea myötätuntoa, jos ajattelee heitä kärsivinä ja kaltoinkohdeltuina lapsina, jotka eivät ole valinneet sitä, millaiseen kasvuympäristöön syntyvät. Jos taas joku on syntyjään tunnekylmä tai muulla tavoin altis käyttäytymään toisia eläviä kohtaan epärakentavasti, eihän se ole sitäkään vähää hänen syynsä. Se on aika traagista, jos syntyy sellaiseksi ihmiseksi, joka ei pysty valitsemaan ystävällisyyttä ja solidaarisuutta, vaan tulee aina olemaan pelottava ja inhottava toisten mielestä. Niinpä vaikutusvalta, materia ja nautinnot ovat ehkä ainoat ”mukavuudet”, mitä he voivat saada, koska eiväthän he voi saada aitoa kunnioitusta tai rakkautta toisilta ihmisiltä, kun heidän käytöksensä on niin vastenmielistä. Jotkut pyhimykset ehkä rakastavat heitä pyhällä tavalla. Minä en pysty siihen.
Populistin vallan, aseman, suosion ja sen sellaisen tavoittelun; eli, poliittisen menestyksen ja sen tuoman taloudellisen hyödyn tavoittelemisen taustalla ovat todennäköisesti (= valistunut arvaukseni) kaksi perus-inhimillistä vaikutinta:
A) Ettei tarvitsisi kokea uhkaa eikä pelätä oman olemassaolonsa ja hyvinvointinsa menettämistä.
B) Että saisi kaikkea hyvää, niin paljon kuin tarvitsee, eikä menettäisi sitä toisille. (Ahneitten ihmisten kohdalla tämä tarve on loputon, ja ”hyvää” otetaan myös muilta.)
Huomaamme siis, että populistipoliitikot toimivat sinänsä inhimillisistä motiiveista, mutta nähtävästi aivan liioitellusti, suhteettomalla intensiteetillä ja laajuudella. Valta-asemassa oleminen mahdollistaa ”uhkien” eliminoinnin ennen kuin ne alkavat liikaa pelottaa, ja valta-asema mahdollistaa myös oman hyvän takaamisen ja lisäämisen. (Eipä ihme, jos eräillä on tarve kusettaa uusia äänestäjiä, mustamaalata kilpailijoita ja uhkailla toimittajia, tai olla uutisoimatta mielenosoituksista itseä vastaan, tms.)
Aggressiivisuus retoriikassa ja toiminnassa valta-asemaan pääsemiseksi tai sen säilyttämiseksi, ”toiseuden” korostaminen, epäluuloinen ajattelu ja myötätunnon paaduttaminen ovat siis tulosta populistien suhteettomasta pelosta menettää jotakin itselle tärkeää. Viime kädessä tämä ”tärkeä” tietysti on oma elämä, mutta jos henkeä ei sentään uhata, niin se on oma EGO, josta pidetään kynsin ja hampain kiinni; eli vaimennetaan tai eliminoidaan ne, jotka uhkaavat sitä.
Populistit varsinkin ovat kuori-ihmisiä. Pelokkaita raukkaparkoja, jotka piileskelevät kuorensa sisällä ja ovat olevinaan niin ”kovia” muijia ja äijiä tai jotain. He yrittävät kovasti ja aggressiivisesti ”olla jotakin”; he eivät vain ”ole olemassa”. Se on surullista. Ja vahingollista.
Ehkä joitakuita heidänlaisiaan harmittaisi kovasti lukea tämä teksti ja tuntea omantunnonpisto kuorensa läpi (jos heillä on omatunto), koska eihän heillä olisi oikeasti pätevyyttä kyseenalaistaa tätä puolitieteellistä hypoteesiani. Todennäköisesti primaaritunne (harmitus) muuntuisi nopeasti sekundääritunteeksi (vihaksi), ja he hyökkäisivät esim. teilaamalla minut, ammatillisuuteni ja koko hypoteesini, ja/tai aloittaisivat sen tutun ja tunnistettavan uhriutumisretoriikkansa… Ja sehän todistaisi, että osuin.
No, tuskinpa kukaan populistipoliitikko on edes lukenut tätä! Mutta jos tätä on lukemassa joku, joka on joskus äänestänyt, tai ajatellut äänestää populistia, niin hänenlaisensa saattaa olla tässä vaiheessa närkästynyt. Tai häpeissään. Mutta hänenlaiseltaan kysyisinkin: Haluatko oikeasti olla jonkun populistipoliitikon pelinappula? Luuletko, että he oikeasti välittävät sinusta ja sinun hyvinvoinnistasi? Etkö ole ymmärtänyt vieläkään, että he ajattelevat lähinnä itseään ja ”omiaan”? Se on tosin inhimillistä ja jotenkuten ymmärrettävää, mutta silti epärakentavaa, ja vallanpitäjän roolissa sellaisesta seuraa laajasti vahinkoa ja kärsimystä.
Lue teksti vielä kerran. Muista Star Wars, ja sithit vs jedit. Kosto tekee sinusta pahiksen. Kärsimys ei häviä aiheuttamalla lisää kärsimystä. Pahaa ei voiteta pahalla.
Minä en siis pidä populistipoliitikoista, mutta voin ymmärtää teoreettisesti heidän käyttäytymisensä taustoja ja pitää sitä sinänsä inhimillisenä. (Psykopaatit ovat oma haasteensa.) Toivoisin, että hekin voisivat herätä suojakuoriensa sisällä, astua ulos egostaan ja alkaa elää olemisen ilossa ja toistenkin olemassaoloa kunnioittaen.
Mutta jos he edelleen elävät egosentrisissä kuplissaan, en todellekaan suosittele, että heidänlaisiaan ihmisiä valitaan enää minkäänlaiseen johtoasemaan. Itsekeskeisyydessään he eivät välitä siitä, että ”toiset” kärsivät, ihmisiä ja eläimiä kuolee ja maapallo tuhoutuu. Kunhan vain he itse ja heidän omaisuutensa (materia ja "heidän" ihmisensä) säästyvät.
Joten: Elleivät he herää kuorestaan ja ala välittää muistakin elävistä, he voisivat lähteä jollekin elottomalle planeetalle jo ennen kuin pilaavat koko maapallon.
