 |
| Saako ruualla leikkiä? Eikö saa, jos sen kuitenkin sitten vielä syö...? |
Luin tänä aamuna Yle-uutisia, ja siellä oli juttu, jonka kommenteissa oli varsin paljon kriittisiä näkemyksiä nykyisestä hallituksesta. Muistelenpa, että siellä käytettiin useamman kerran ilmaisuja, jotka viittaavat ylimielisyyteen, itsekeskeisyyteen, epäempaattisuuteen ja suoranaiseen typeryyteen. Yllättävää kyllä, silmiini ei noita kommentteja selatessani sattunut yhtäkään nykyhallitusta puolustelevaa kommenttia. Ja kyllähän kunta- ja aluevaalien tuloskin kertoi jotakin siitä, millainen kuva etenkin eräästä hallituspuolueesta on useammallekin tämän maan ihmiseläjälle välittynyt.
Itse en ole politiikassa mukana, en edes sitoutumattomana, vaikka mielipiteitä joistakin asioista joskus esitänkin oman näkökulmani ja arvomaailmani pohjalta. Onhan eri asia osata esittää omia mielipiteitä kuin tietää ja ymmärtää asioista riittävän hyvin kyetäkseen tekemään vastuullisia päätöksiä, kaikki luomakunnan oliot huomioiden. Tosin, tuskinpa kukaan nykypäättäjistäkään on kaikissa asioissa tietäväinen ja avarakatseinen, mutta onneksi jotkut sentään ymmärtävät oman tietämyksensä rajallisuuden, ja kysyvät asiantuntijoilta apua, jos eivät jotakin itse osaa arvioida.
No, jos on tässäkin maassa hölmöilty, niin mitäpä voi sanoa siitä, mitä sössimistä rapakon takana tapahtuu… Hoh hoi. ”Innostuneena säheltämisestä” on itse kullakin kokemusta, mutta sellaista ei pitäisi tehdä asioissa, joissa virheistä aiheutuu huomattavia vahinkoja toisille eläville. Eikä näillä kaikilla säheltäjillä ole kyse edes luovasta innostuksesta, vaan rahan, maineen ja kunnian intohimoisesta tavoittelusta suureellisin elein ja teoin.
Niin että jos minä sählään siinä, että säilön tyhjiä vanilliinisokeri- ja leivinjauhepurkkeja osittain hajonneen kirjahyllyn alakaappiin, koska sain joskus toistakymmentä vuotta sitten innostuneen ajatuksen, että teen niistä joulukalenterin, aiheutunut vahinko on melko pieni verrattuna siihen, että joku keksii hankkia laajentuneen egonsa hallittavaksi jonkun toisen valtion. Sitä paitsi, ehkä minulla on jo jopa puolet joulukalenteriin vaadituista purkeista kasassa, joten ei ideani välttämättä olekaan ihan toteuttamiskelvoton, vaikkakin tässä taloudessa tulee loppujen lopuksi leivottua aika harvoin, joten yhdenkin purkin tyhjentämisessä menee jopa kuukausia…
Kyllähän tässä hetkittäin tuntuu aika ääliöltä, joten ei olisi kovinkaan vastuullista väittää olevansa jotenkin sellainen ihminen, joka voisi olevinaan hoitaa toisten elävien asioita edes missään kunnanvaltuustossa. Sitä paitsi sosiaaliset tilanteet ovat rasittavia, ja ärsyyntyisin kuitenkin toisten keskusteluista ja mielipiteistä ja siitä, mitä kaikkea muuta he viestivät non-verbaalisesti politikoinnin ohessa joka himputin kokouksessa. Ja ärtyneenähän omista mielipiteistä tahtoo tulla tahattoman kärjistettyjä tai jopa tahallisen provosoivia, eikä niitä sitten edes sano ääneen, koska ei kuitenkaan halua loukata ketään. Joten on aivan turhaa istua missään päättävässä elimessä hymistelemässä vain itsekseen mielipiteittensä kanssa, pyörimässä penkissä ja nytkyttelemässä jalkojaan, tuhraamassa asiakirjoja piirusteluillaan ja peittelemässä haukotuksia, pidättelemässä hengitystään toisten hajujen takia ja muutenkin epämukavuutta tuntien.
Enkä tiedä miksi edes mietin koko asiaa. Ehkä siksi, että jos arvostelee toisia ihmisiä, esimerkiksi hallituksen jäseniä, olisi kai hyvä asettua hetkeksi heidän saappaisiinsa tai housuihinsa, ja kuvitella, miten itse hoitaisi asiat, jos olisi siinä asemassa. Osaisinko itse toimia sen paremmin? Jaksaisinko niitä paineita, joita he kokevat, ja pystyisin silti toimimaan empaattisemmin ja vähemmän omahyväisesti kuin he?
Kuvittelen olevani lähtökohtaisesti empaattisempi ja arvomaailmaltani solidaarisempi kuin jotkut nykypäättäjät, ja kuvittelen myös, että hyödyntäisin enemmän asiantuntijoitten näkemyksiä päätöksenteossa, mutta silti eettiset arvot edellä… Mutta, en kuvittele sietäväni kovin hyvin toisten ihmisten kanssa työskentelyä; eikä minulla ole kärsivällisyyttä istua tuntikaupalla kuuntelemassa ihmisiä, jotka puhuvat minun mielestäni typeriä asioita, tai huokuvat persoonansa täydeltä rasittavuutta, vaikkeivat edes puhuisi mitään; haisevat tököteiltä, rääkkäävät kuuloaistimusten vastaanottokeskustani soinnittomilla tai muuten häiritsevillä äänillään, ja heiluvat edessäni tai jopa vieressäni epämiellyttäviin väreihin verhoutuneilla ihmiskehoillaan. Ja mitä tulee tiloihin, joissa pitäisi pystyä työskentelemään kaksisatapäisen porukan keskellä… Liian kirkkaat valot, ja jotain helskutin nakupatsaita koristeena. Mitä ihmeen tekemistä nakupatsailla on valtiollisen päätöksenteon kanssa?
En siis voi väittää, että pystyisin sellaiseen työhön, jollaista ne isopalkkaiset ”kansan valitsemat” ihmiset tekevät siellä eduskunnassa ja hallituksessa. Ylikuormittuisin, alkaisin provosoitua, ryhtyisin käyttäytymään epärakentavasti, menettäisin rationalisointikykyni ja alkaisin lähinnä vain inhota joitakuita ihmisiä, jotka ovat mielestäni ylimielisiä, itsekeskeisiä teeskentelijöitä, ja luultavasti loukkaisin joitakuita verbaalisesti, ja siitä seuraisi ongelmia. Ja koska tulisi liikaa ongelmia, en jaksaisi enää paneutua niihin asioihin, jotka olisivat olleet minun vastuullani, ja sössisin kaiken.
Eli, päätyisin ihan samalla tavalla sössimään kuin ne eräät tämän maan hallituksessa, tai jopa rapakon takana. Ihmisiähän he ovat, kaikessa tuskastuttavassa puutteellisuudessaan, enkä minä heillekään mitään pahaa tahdo, pohjimmiltani, vaikka heitä joitakuita inhoaisinkin. He voisivat mennä pelaamaan jotakin roolipeliä, jossa taistellaan ja juonitellaan kruunusta, tai rakentelemaan lego-palikoista omaa valtakuntaansa ihan yksikseen, tai vaikka ihan vain hiekkalaatikolle, lapsenvahtien silmälläpidon alaisiksi, leikkimään, henkisestä iästään riippuen. Eli, kaikki vaan leikkiterapiaan, ja muutaman vuoden päästä saisivat kokeilla uudelleen poliittista uraa. Tosin, narsistit ja psykopaatit pitäisi kyllä pystyä karsimaan ehdokaslistoilta… Tosin, hehän eivät oikein osaa leikkiä, joten, ehkäpä he karsiutuisivatkin leikkiterapian myötä?
Minä kun en varsinaisesti identifioidu edes ihmiseksi, niin en pysty tässä rehellisesti lietsomaan edes sellaista ”me-henkeä” että puhuisin ”meistä ihmisistä” halutakseni herätellä jonkinlaista vastavuoroista empatiaa ”meitä hölmöjä ihmisiä” kohtaan. Mutta olinpa sitten nelijalkainen tai ufo, se pätee, että miten tahtoisin toisten toimivan itseäni kohtaan, siten tulisi itsenikin toimia noita toisia kohtaan. Eli, ymmärtäväisesti ja tuomitsematta, vaikka miten inhottaisi.
Leikkikää hyvät ihmiset enemmän. Hyvää Pääsiäisen jälkeistä arkea!
Huom. leikkimielellä värkkäsin tänne blogiin taas uuden sarjakuvan.
