ADHD-tyypin kertomaa

Kirjoitan tätä ulkona. Löysin kirpparilta käyttämättömän, kaupan hintalapuilla varustetun, kierrätetyistä muovisista juomapulloista materiaalinsa saaneen läppärilaukun, jonka hihnat on tehty auton turvavöistä. Oli ilahduttavaa löytää jotakin niin ekoilevaa. Kokeeksi raahasinkin läppärini sillä laukulla järvenrantaan, ja katselen nyt varsin kaunista rantamaisemaa yrittäen olla häiriintymättä parista ihmisestä, joiden ääniä kuuluu taustalta. Olen ollut viime aikoina rasittunut, tuskastunut, kärsimätön ja ärtynyt, ja huomannut pääosin negatiivisia asioita. Oma hommansa on kääntää huomio positiivisiin puoliin. Nyt huomaan ampiaisen, joka pörisee tuossa, ja johon suhtaudun lievällä varauksella. Ja käki kukkuu, tuuli humisee läheisissä männyissä ja kahisuttaa koivujen lehtiä. Jossain pörisee moottoripyörä, äh...

Meinasin olla niin rasittunut ja ärtynyt, etten oikein osannut olla iloinen siitä, että sain kuin sainkin lopulta e-kirjan julkaistuksi. Eli "ADHD- tyypin tarina" ilmestyi 4.6.2014 Elisa Kirjan "Kirjoita itse"- palvelussa. Eihän siinä sinänsä mitään kummallista ole, koska kuka tahansa voi sitä kautta laittaa kirjansa julkisuuteen, ellei se ole jotenkin törkeä tai poliittinen tai jotain muuta (en muista mitä muita kriteerejä siinä julkaisukelpoisuudessa oli). Mitään erityisiä kirjallisia "laatuvaatimuksia" ei siis ole. Mutta minulle prosessi oli iso aikaansaamisvaiva. Niin että voisin yrittää "hehkuttaa" asialla, paitsi etten tykkää "hehkuttamis"- ilmaisusta. Mutta voisinhan edes olla ilahtunut. Tosin huomasin jälkeenpäin, että käsikirjoitukseen oli jäänyt yksi virhe, eli väärä nimi yhdessä kohdin. Muuten se oli jotakuinkin kirjoitusvirheetön... Mutta eihän sekään mitään todista kirjallisen teoksen laadusta.

Oikeastaan olen aika epäileväinen sen suhteen, kuka ylipäätään jaksaa lukea sellaista sekavaa, kuvitteellista selostusta arkisista luuseri-ihmisistä. Populaarikirjallisuuden valtavirta kun taitaa olla jotain ihan muunlaista, sisällöllisesti, ja edustaa osittain erilaisia arvoja. Itselleni omanlaiseni höpinän kirjoittaminen on huvi, tai ainakin päähäni saattaisi kerääntyä paineita, ellen kirjoittaisi. En aio asettaa liiallisia laatuvaatimuksia itselleni, vaikka joku joskus valittaisikin tekstieni alhaisesta laatutasosta... Mikäs pakko kenenkään on lukea mitään, mikä ei oikeasti kiinnosta tai tuntuu oman maun mukaan huonolta! Ihmiset ovat niin erilaisia arvostuksiltaan ja makuaisteiltaan, ja on kovin typerää kiistellä makuasioista. En minäkään syö mitä tahansa mönjää, eikä huvita nyt juuri kiistellä mistään...

PÄIVITYS: ADHD- tyypistä kertova tarina on ilmestynyt uudistettuna e-kirjaversiona 2020, tässä uusi linkki.