Tänä Jouluna askarrellaan ”tonttuovia”, kenties epätoivoisena vertauskuvallisena yrityksenä päästä itse ulos omasta mielikuvituksettomasta elämästään, tai salaisena ja utopistisena toiveena päästää mystisiä pikku-ukkoja vaikuttamaan elämäänsä, jotta se muuttuisi edes hivenen mielekkäämpään suuntaan; tai tarpeesta saada kaoottinen maailma hallintaan näpräämällä jotakin sievää ja seesteistä… Askartelu voi olla mielekästä ajanvietettä, mutta tonttuovi ei oikeasti vie mihinkään. Se ei edes aukene, joten emme löydä sen takaa mielekkyyttä. Ja oikeastaan emme koskaan löydä mieltä, jos olemme sen vallassa, uponneina siihen.
Mieli, joka ei ole tietoinen itsestään, on pelkkä hölmö. Tietoinen mieli taas ei ole hölmö, koska se näkee mielen luomukset ja pystyy tarkkailemaan niitä ja vaikuttamaan niihin. Mieli on kehittänyt erilaisia ”valeminuuksia”, jotka eivät ole tietoisia itsestään, ja siksi ne ovat hölmöjä, jopa vaarallisia. Varsinaisia tonttuja. ”Minä” voin luulla olevani vaikkapa tiedemies, idoli, guru, auttaja, tuomari, äiti tai isä, peluri, menestyjä, poliitikko, kanankasvattaja tai mitä vain. Mikään näistä ei kuitenkaan ole oikea minuuteni. Ne ovat vain eräänlaisia tarpeittemme tyydyttämiseen liittyviä rooleja, valeidentiteettejä, joita mielemme kehittää selviytyäkseen täällä hölmössä yhteiskunnassa ja maailmassa.
Hölmö mielemme siis tekee meistä roolipellejä, jotka palloilevat toisten pellejen kanssa ja kasvattavat lisää pellejä, tietämättä ja tajuamatta edes, miksi näin tapahtuu; kyseenalaistamatta moisen toiminnan mielekkyyttä. Yhteiskunnallakaan ei ole tietoisuutta itsestään; siksi sekin toimii kuin hölmö, ihmisyhteisön pelisääntöjä rakennelleitten hölmöjen valeidentiteettien mielen mukaisesti. Todellinen ihmisyys unohtuu; systeemihän perustuu rooleihin ja rooliodotuksiin. Veronmaksaja. Ammattilainen. Opiskelija. Syrjäytynyt. Päättäjä. Viranhaltija. Perheellinen. Koululainen. Vanhustenhuollon asukas.
Missä ovat todelliset kohtaamiset ihmisten välillä, jos vuorovaikutus toisten kanssa perustuu rooleihin ja rooliodotuksiin? Tässä hölmössä pelissä tai näytelmässä sotkeudumme itsekin. Meistä tulee työntekijöitä tai eläkeläisiä, naisia tai miehiä, sitä tai tätä… Puhumme itsestämme yhteisesti jakamamme hölmön mielen käsitteillä ja nimityksillä. Arvotamme itseämme ja toisiamme näillä käsitteillä. Pahimmillaan luulemme, ettemme ole kukaan tai mitään, ellei meillä ole hölmön kollektiivisen harhamielen antamaa suopeaa nimikettä itsellemme. Täytyyhän nyt joku määrite olla?!? Täytyyhän sinut voida luokitella, ethän ole muuten olemassa roolipelleyhteisössämme! Ja jos sinulla ei ole roolia tässä tonttunäytelmässä, jossa näyttelijät ovat samalla katsojia, päädyt ulos koko teatterista, tai siivoamaan sitä sotkua, jota roolitettu väki tuottaa pelleillessään keskenään…
Unohda koko juttu. Et ole oikeasti tonttu tai roolipelle. Sinä olet oikeasti se, joka on tietoinen rooleistasi tai erilaisista persoonasi puolista (kuten sisäisestä lapsesta, tai kriitikosta mielesi sisällä). Sinä olet se, joka aistii, näkee, kokee, tuntee ja tarkkailee tässä ja nyt. Kuten minäkin, sinäkin olet olento, joka on olemassa ja elää, tässä ja nyt.
Vertauskuvallisesti kaikki valeidentiteettini saavat kuolla, joka päivä; siis, paljastua haamuiksi, menneeksi, ei enää olevaksi. Joka päivä luovun ”elämästäni” (siis menneisyydestäni, koska eihän sitä enää ole) ja synnyn uudelleen tähän hetkeen; aloitan joka hetki elämäni alusta. Tulevaisuutta ei tarvitse pelätä, koska sitä ei oikeastaan ole edes olemassa. On vain ajatuksia ja mielikuvia siitä; ennusteita, jotka ovat menneistä kokemuksistamme riippuen joko neutraaleja, myönteisiä tai kielteisiä. Ja kaikki ennustuksemme vaikuttavat oloomme. Murehtimiseen keskittyminen lisää murehtimista. Hyviin asioihin keskittyminen kasvattaa niitten voimaa ja lisää todennäköisyyttä uusien hyvien asioitten ilmaantumiseen.
Sanotaan jopa, fysiikan lakien mukaan, että kielteinen ajattelu vetää puoleensa lisää kielteisyyttä (ihmisiä, asioita), kun taas myönteinen ajattelu vetää puoleensa myönteisyyttä. Se kasvaa, mihin keskitymme. Saat mitä tilaat. Lopeta siis ikävien asioitten vatvominen niin pian kuin vain voit, ettet kasvata kärsimystäsi ja toisten kärsimystä. Oletko valmis ottamaan vastaan hyvää ja myönteistä? Aloita edes pienestä. Aloita myötätunnosta. Et kai sentään halua itsesi kärsivän enempää? Vai oletko vihainen jollekulle toiselle, etkä haluaisi hänelle mitään hyvää? Sisimmässäsi tiedät, että ellet kykene olemaan myötätuntoinen tuolle toiselle, et ehkä pysty antamaan itsellesikään sitä hyvää, mitä tarvitsisit. Kun annat toiselle anteeksi, hyvä tulee sinulle takaisin; hyödyt siitä eniten itse. Ja ellet anna, kärsit siitäkin itse. Eikä siinä ole mitään mieltä.
Tämä oli hyvä kuvaus valeminuudesta. Omalla kohdallani omat sisäiset silmäni ovat avautumassa näkemään konkreettisesti tämän omien valeidentieettieni kurjuuden.
VastaaPoista