Viime aikoina olen pohdiskellut tämän blogini kohtaloa, koska vapaaehtoiselle, etenkään pidempien tietotekstien kirjoittelulle ei ole ollut helppo jättää aikaa. Arjessa on monenlaisia asioita, jotka ovat olleet akuutimpia, ja toisaalta välillä on ”täytettävä omia säiliöitään”, jotta voi ammentaa sieltä jotain ulos. Sanottaisiinko vaikka, että käyn läpi prosessia, jossa asioita leijuu päässäni ja osa tuntuu loksahtelevan paikoilleen, toivottavasti pysyvämmin.
Käyn läpi NLP- verkkokurssia, osin leipätyöni puolesta. Tähän mennessä asiat eivät ole sinällään olleet uusia, koska itseopiskelin joitakin NLP:n perusjuttuja jo joskus 90- luvun lopussa. Mutta sanoisin, että opetuksen laatu on syvällisempää kuin odotin; mikä on tietysti positiivinen yllätys. Yleensä kokeilen uusia juttuja ensin itseeni ennen kuin lähden kokeilemaan niitä kehenkään muuhun ihmiseen. Voi olla tosin, etten pääse kokeilussani itseäni pidemmälle… Mutta jotakin tässä on parhaillaan tapahtumassa, henkisesti, muutenkin, ja NLP:n kertaaminen voi olla osa tätä prosessia. Olen myös lukenut psykologikollega Aku Kopakkalan kirjan ”Masennus – suuri serotoniinihuijaus”. Onkohan työpaikkani vaarassa? No, ehkä minulla olisi sellaisessa tilanteessa ammattiliiton tuki takanani. No, nämäkin asiat siis leijuvat ja kiertelevät mielessäni, ja kenties jäsentyvätkin jossain vaiheessa.
Harrastepuolella en ole kirjoittanut mitään suoranaisesti uutta, mutta aloin työstää yhtä isäni kuoleman jälkeen aloittamaani, moniosaista käsikirjoitusta. Se on tyylilajiltaan enemmän keskiaikaista fantasiaa kuin nykyrealistista kuviteltua tarinaa. Käsikirjoituksen laajuus on satoja word-sivuja. En oikein tiedä mitä siitä olen tekemässä. Omakustannetta? Eli kirjoitan itselleni luettavaa, koska ei huvita lukea mitä tahansa nykyajan populaarikulttuurituotetta. Hoh hoi. No, olen myös kuunnellut musiikkia, lähinnä tosin pakollisilla automatkoilla, kuten jotkut muutkin ihmiset kuulemma tekevät… Itseasiassa kuuntelen tietynlaista musiikkia jopa mielelläni, kuten Thousand Foot Krutchia. Ja viime aikoina olen koekuunnellut Kutlessia, ja Weashumania. Bändeillä on yhteinen tekijä ja ehkä jotain musiikillisestikin yhteistä, ainakin osittain. Mutta mitäpä siitä, ellei asialla olisi syvempää merkitystä… (En sinänsä näe merkitykselliseksi kertoa varsinkaan oudoille ihmisille, mitä kuuntelen tai mitä yleensäkin ”fanitan”, mutta kerron nyt, bändien musiikin sisällöllisen viestin vuoksi...)
Aika ajoin toivon olevani erilaisessa asemassa leipätyön suhteen kuin nyt olen. Hyvin usein minun on piilotettava ”kummalliset” ajatukseni ja oltava tavallinen ja harmiton, ”normaali”, koska muuten olisin liian friikki. Joskus tuntuu, että olisi mukava olla vaikkapa erikoisen värinen kivi. Huom. vain olla. Ei tekemistä, ei suorittamista... Tai jos voisin elää yksinkertaisesti kuin villieläin… Huolehtimatta tulevasta, murehtimatta menneitä. Olisi niin luonnollista ja ymmärrettävää vältellä ihmisiä! Ehkä minussa on geneettisesti ”liikaa” tietynlaisten eläinten perimää viihtyäkseni kovin hyvin ihmislaumoissa…
No, ehkä tästä kaikesta selkiytyy jotakin, pikku hiljaa. Mutta enpä tiedä, kerronko laajemmalle yleisölle, jos jotain selkiytyy.
PS. Tässä vielä linkki koskettavaan ja musiikillisestikin hienoon videoon, Weashumanin artistin 3-vuotiaana syöpään menehtyneen sukulaispojan muistoksi: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=uhPqLYF7K8U
Käyn läpi NLP- verkkokurssia, osin leipätyöni puolesta. Tähän mennessä asiat eivät ole sinällään olleet uusia, koska itseopiskelin joitakin NLP:n perusjuttuja jo joskus 90- luvun lopussa. Mutta sanoisin, että opetuksen laatu on syvällisempää kuin odotin; mikä on tietysti positiivinen yllätys. Yleensä kokeilen uusia juttuja ensin itseeni ennen kuin lähden kokeilemaan niitä kehenkään muuhun ihmiseen. Voi olla tosin, etten pääse kokeilussani itseäni pidemmälle… Mutta jotakin tässä on parhaillaan tapahtumassa, henkisesti, muutenkin, ja NLP:n kertaaminen voi olla osa tätä prosessia. Olen myös lukenut psykologikollega Aku Kopakkalan kirjan ”Masennus – suuri serotoniinihuijaus”. Onkohan työpaikkani vaarassa? No, ehkä minulla olisi sellaisessa tilanteessa ammattiliiton tuki takanani. No, nämäkin asiat siis leijuvat ja kiertelevät mielessäni, ja kenties jäsentyvätkin jossain vaiheessa.
Harrastepuolella en ole kirjoittanut mitään suoranaisesti uutta, mutta aloin työstää yhtä isäni kuoleman jälkeen aloittamaani, moniosaista käsikirjoitusta. Se on tyylilajiltaan enemmän keskiaikaista fantasiaa kuin nykyrealistista kuviteltua tarinaa. Käsikirjoituksen laajuus on satoja word-sivuja. En oikein tiedä mitä siitä olen tekemässä. Omakustannetta? Eli kirjoitan itselleni luettavaa, koska ei huvita lukea mitä tahansa nykyajan populaarikulttuurituotetta. Hoh hoi. No, olen myös kuunnellut musiikkia, lähinnä tosin pakollisilla automatkoilla, kuten jotkut muutkin ihmiset kuulemma tekevät… Itseasiassa kuuntelen tietynlaista musiikkia jopa mielelläni, kuten Thousand Foot Krutchia. Ja viime aikoina olen koekuunnellut Kutlessia, ja Weashumania. Bändeillä on yhteinen tekijä ja ehkä jotain musiikillisestikin yhteistä, ainakin osittain. Mutta mitäpä siitä, ellei asialla olisi syvempää merkitystä… (En sinänsä näe merkitykselliseksi kertoa varsinkaan oudoille ihmisille, mitä kuuntelen tai mitä yleensäkin ”fanitan”, mutta kerron nyt, bändien musiikin sisällöllisen viestin vuoksi...)
Aika ajoin toivon olevani erilaisessa asemassa leipätyön suhteen kuin nyt olen. Hyvin usein minun on piilotettava ”kummalliset” ajatukseni ja oltava tavallinen ja harmiton, ”normaali”, koska muuten olisin liian friikki. Joskus tuntuu, että olisi mukava olla vaikkapa erikoisen värinen kivi. Huom. vain olla. Ei tekemistä, ei suorittamista... Tai jos voisin elää yksinkertaisesti kuin villieläin… Huolehtimatta tulevasta, murehtimatta menneitä. Olisi niin luonnollista ja ymmärrettävää vältellä ihmisiä! Ehkä minussa on geneettisesti ”liikaa” tietynlaisten eläinten perimää viihtyäkseni kovin hyvin ihmislaumoissa…
No, ehkä tästä kaikesta selkiytyy jotakin, pikku hiljaa. Mutta enpä tiedä, kerronko laajemmalle yleisölle, jos jotain selkiytyy.
PS. Tässä vielä linkki koskettavaan ja musiikillisestikin hienoon videoon, Weashumanin artistin 3-vuotiaana syöpään menehtyneen sukulaispojan muistoksi: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=uhPqLYF7K8U
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti