 |
| Laske huviksesi, montako idioottia tai psykopaattia näet kuvassa. (Kaikki kakka näkyy niin pienenä, ettei siitä tarvitse piitata senkään vertaa...) |
Hyvät viihdekirjat kestävät useamman lukemiskerran, kuten klassikoista voi sanoa. Ja hyviä tieteellisiä kirjoja lukee mielellään monta kertaa, ja oppii aina jotakin uutta. Mutta esimerkiksi yhtä populaaritieteellistä kirjaa, jonka kansi näkyy monissa paikoissa, tuskin tulee luettua useampaan kertaan. Kahlasin pikalukemalla läpi sekä ”Idiootit ympärilläni” että ”Psykopaatit ympärilläni”, enkä aio lukea niitä toista kertaa. Jälkiviisaana voin todeta, että olisi pitänyt muistaa, ettei kannata lukea jonkun itseään ihmisen persoonallisuuden asiantuntijana pitävän tekstiä aiheesta, josta tietää itse enemmän. Se vain tuskastuttaa ja ärsyttää. Toisin sanoen, vaikuttaa siltä, että jos ei-asiantuntija kirjoittaa aiheesta, josta ei tiedä riittävästi, se on piinaavaa luettavaa jonkinlaiselle asiantuntijalle. Niin paljon yksinkertaistamista, yleistämistä, oikomista, epätieteellistä, raflaavaa, jopa virheellistä… En itsekään yrittäisi kirjoittaa populaaribiologista kirjaa, tai rakennustekniikan opasta, tai mitään ruotsin kieliopista, tai koiranhoidosta, tai kvanttifysiikasta… Täytyy tietää jostakin asiasta mielellään kaikki mahdollinen, jotta sen voi uskottavasti vääntää rautalankamalliksi. Jonkun toisen kehittelemän, vanhentuneen ja vajavaisen teorian esittäminen viihteellisesti ja helppotajuisesti, jotta saisi esityksestään rahaa, on kovin tympeää.
Yritin kovasti löytää näistä Thomas Eriksonin kirjoista jotakin myönteistä, mutta se oli työn takana. Luin ne saadakseni selville, miksi ihmiset ostavat ja lukevat moisia kirjoja. Onhan päivänselvää, että ihmisten luokittelu nelivärimallilla on liian karkea yksinkertaistus ihmisen persoonallisuuspiirteiden ja käyttäytymisen monimuotoisuudesta. No, sitten tapasin live-elämässä ihmisen, jonka oli vaikea ymmärtää, että jotkut ihmiset ovat perustempoltaan hitaampia kuin hän itse. Hänen olikin ehkä hyödyllistä ymmärtää edes se, että on olemassa suorastaan jopa kahdenlaisia ihmisiä; hitaampia ja nopeampia. Joten, jos joku kanssaihminen ei ole vielä elämänsä aikana tajunnut, että ihmiset ovat synnynnäisestikin erilaisia, hänelle voi olla hyödyllistä oppia edes se, että on vaikkapa neljänlaisia ihmisiä. Se, että ihmiset ovat sekoituksia neljästä väristä, voi olla jo liian monimutkaista tajuta, jos kuvittelee, että kaikkien ihmisten pitäisi olla samanlaisia kuin itse on. Saati sitten se, että ihmiset ovat yhdistelmiä vaikkapa yhdeksästä temperamenttipiirteistä, joiden voimakkuus vieläpä liukuu ääripäitten välillä, ja että temperamenttipiirteet tulevat eri tavalla esille erilaisissa ympäristöissä. Sehän menee jo liikaa tähtitieteen suuntaan…
No, kysehän olikin populaaritieteellisistä kirjoista, joissa pyrittiin nokkeluuteen, näennäispätevyyteen ja viihteellisyyteen. Eihän kuka tahansa ihminen jaksa omaksua uutta tietoa, ellei pääse naureskelemaan välillä kirjoittajan vitseille, ja ellei ”tieto” ole niin yksinkertaista, että sen oppii kertalukemalla ja sillä pääsee sujuvasti viisastelemaan vertaisryhmässään. Hoh hoi. Usein kaupallisuus paistaa läpi kaikesta hyödyllisyyden suitsutuksesta niin selvästi, ettei siitä kehtaa edes sanoa mitään. Kirjoita siis riittävän yksinkertainen ja helppolukuinen kirja keskinkertaisesti älykkäille ihmisille, jotka haluavat tietää, miten saada rahaa, vaikutusvaltaa, ihailijoita, kavereita, mainetta ja kunniaa. Sellainen myy hyvin, koska ihmislajin älykkyys noudattaa Gaussin käyrää, joten kohderyhmän edustajia on maailmassa eniten, kuten myös ekstrovertteja, jotka arvostavat em. asioita. (Tässä yksinkertaistettu ja yleistävä selitys ilmiöstä, ihan ilmaiseksi. Ei kannata ostaa mitään kirjojani saadakseen lisäymmärrystä aihepiiristä, koska en käsittele niissä tätä aihetta ainakaan kovin sujuvasti enkä helppotajuisesti.)
Lueskelin myös suosittua kirjaa ”Kuinka olla piittaamatta paskaakaan”, ja sekin vaikuttaa olevan niin helppotajuinen ja viihteellinen, että välttää vähemmän kriittisille massoille. Jätin sen kesken, koska siinä ei ollut mitään uutta ja inspiroivaa, ja kielenkäyttö oli tympeää kuin uhmakkaasti kiroilevalla lapsukaisella. Kirjan nimi on sitä paitsi raflaavuudessaan harhaanjohtava, ja kirjoittaja joutuukin selittämään sen tekstissä monta kertaa; siis sen, ettei kirjan nimi suinkaan tarkoita sitä, ettei ihmisen pitäisi välittää oikeasti tärkeistä asioista. Pitää vain olla piittaamatta paskaakaan turhista asioista… Ihanko totta?
On huolestuttavaa, jos ihmiset eivät tajua sitä asiaa lukematta moista kirjaa. Pelkkä kaupallista kikkailua edustava huomiohakuinen kirjan nimi lietsoo inhottavaa, välinpitämätöntä yleisasennetta ja teiniuhmaa aikuisille ihmisille. Jokuhan voi oikeasti luulla kirjan kannustavan siihen, ettei tarvitse piitata paskaakaan ilmastonmuutoksesta, nälänhädästä ja kärsivistä ihmisistä, kunhan vain huolehtii siitä, että itsellä on hyvä olla. Eikä sellaiseen käytökseen tarvitse nykyihmistä yllyttää vastuuttoman harhaanjohtavalla kirjan nimellä! Joten, haitallinen viesti, saakeli ja hitto, sanotaan se nyt teiniuhmalla! Tajuaako kirjoittaja, että välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta? En siis aio olla piittaamatta paskaakaan, vaan suutun moisesta harhaanjohtamisesta!
Mitä tästä opimme? Popularisoitujen, yleistävien ja huonolta maistuvien kirjojen lukeminen edes yleissivistyksen ylläpitämiseksi saa minut huonolle tuulelle ja kriittiseksi, mutta yritän nyt olla myötätuntoisen ymmärtävä. Myötätuntoinen kirjoittajia kohtaan, ja niitä, jotka ostavat kirjoja ja pettyvät niitten sisältöön; tai niitä, jotka luulevat oppineensa suurtakin viisautta ja huomaavat vasta myöhemmin, että todellisuus onkin monimutkaisempi kuin suosituissa kirjoissa uskotellaan. Ehkäpä niistäkin kirjoista on joillekuille oikeasti jotakin hyötyä. Toivon niin; muutenhan ihmiset maksavat tyhjästä ja käyttävät aikaansa ihan turhanpäiväiseen! Ja kirjoittajat hyötyvät toisten hyväuskoisuuden kustannuksella, ja se on epäreilua! No, ehkäpä siis jotkut Eriksonin kirjan lukeneet eivät enää leimaa ihan kaikkia muita idiooteiksi, kun tajuavat, että jotkut ihmiset ovat erilaisia kuin he itse. Ja ehkä ihmiset osaavat vähän paremmin varoa psykopaatteja, kun sellaisilla niin kovasti pelotellaan. (Tai sitten ”psykopaattien” määrä ympärillä kasvaa.) Ja ehkä jotkut jopa tajuavat lopulta, ettei tarvitse välittää paskaakaan turhista ja pinnallisista asioista…
Mutta palatakseni alkuun, eli siihen kirjaan, josta olen innostunut ja joka käsittelee aivojen plastisuutta; sen haluan kyllä oikeasti lukea loppuun, ja haluaisin lukea monet kohdat uudelleenkin, että muistaisinkin jotain. Monet ”Viisas elämä” – sarjan kirjat ovat olleet hyviä ja hyödyllisiä. Minua inspiroi tieto, jota voi käyttää terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen, sairauksien parantamiseen, henkiseen kasvuun, mielenrauhan saavuttamiseen tässä hetkessä, ympärillä pyörivistä ”idiooteista” ja ”psykopaateista” huolimatta. Enkä halua edelleenkään piitata paskaakaan siitä, mikä on itselleni tyhjänpäiväistä, mutta suutun kyllä, jos ihmiset aiheuttavat haittaa toisilleen ja luomakunnalle.
Pinnisteltyjä myönteisiä huomioita tältä hermoja koetelleelta viikolta:
Aurinko paistoi kauniisti jonain päivänä.
Pääsin ylös sellaisesta mäestä, johon viimeksi juutuin (siis autolla).
Korvalukko aukesi lopultakin.
Olen saanut uutta mielenkiintoista tietoa.
Sain tehtyä muokkauslukukierroksen seuraavaan romaanikässäriin.
Joku asia nauratti aidosti.
Jotkut ihmiset ovat olleet ystävällisiä.
Rosmariiniöljy tuoksuu hyvälle.
Kala oli ihan hyvää.
Sain piirrettyä jotakin.
Olen saanut rentoutumisen hetkiä.
Minulla on riittävästi mukeja.
Kaupassa oli kartonkisia jogurttipikareita.
Lähikaupan järjestely muuttui loogisemmaksi.
Ihmiset alkavat suhtautua kriittisemmin lentoturismiin.
Voin vaikuttaa osaltani nisäkkäitten sukupuuttoa ehkäisevästi.
On tarpeeksi lämmintä.
Pyykkikone toimii.
PS: Oikeasti rasittaa olla näin kriittinen, joten OK, hyväksyn sen, että on olemassa paljon tyhmistyttävää viihdettä ja virikettä. Eipä minun tarvitse onneksi itse itseäni sille altistaa, tieten tahtoen. Yritän keskittyä siihen, mikä on hyvää ja rakentavaa, eikä ärsytä… Mutta helpompaa se olisi, jos pystyisi vetäytymään pelkästään luonnon keskelle ilman minkäänlaista mediaa, jonka kautta ihmiset voivat levittää pätevänkuuloisia turhanpäiväisyyksiään. Vaikka luonnon keskellä olisikin enimmäkseen eliöitä, joilla ei ole edes liskoaivoja, ei siellä silti olisi ainakaan ”idiootteja”. Vain ihmiset pystyvät olemaan ”idiootteja” normiälyisinäkin, ainakin toistensa mielestä, ja inhottavat ihmiset ovat paljon rasittavampia kuin puupökkelöt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti