Rauhaa kriisin keskelle, vai koronakepillä päähän, ellei muuten ala tapahtua?

Tämä Henri Kähkösen luoma
kuva päätyi yhden uudistetun
luuseritarinani kanteen, mutta
se sopii tunnelmallisesti tähän-
kin aiheeseen, ja hätään...

Tämä otsikko ei liity kiristyviin tunnelmiin kotioloissa, kun monissa lapsiperheissäkin ollaan nyt enemmän tai vähemmän jumissa kotona, eikä yhdessäolo aina suju riemukkaasti, vaikka kaivettaisiin vanhat koronapelivälineet varastonnurkista. Se ei ole naurun asia, että lastensuojelussa ollaan huolissaan koronan aiheuttamista poikkeusoloista kodeissa. Eikä tämä juttukaan ole vitsi.

Siitä on vierähtänyt yli kuukausi, kun viimeksi päivitin tätä blogia. Eikä tämä tauko johdu minun kohdallani niinkään koronasta, joka on pysäyttänyt monet muut toiminnot, vaan siitä, että tuntui jo tuolloin kuukausi sitten, ettei ole pakottavaa tarvetta kirjoittaa mitään. Toisaalta, juuri nyt voisi olla hyvä kirjoittaa koronaan liittyvän ahdistuksen helpottamisesta ja kriisinhallinnasta ja sen sellaisesta. Mutta noista aiheista olen kirjoittanut ennenkin, joskaan en juuri tähän tautikriisiin liittyen, vaan yleisellä tasolla. Samat vinkit ahdistuksen hallinnasta ja mielialan itsehoitokeinoista sopivat kuitenkin monelta osin myös tähän globaalisti vaivaavaan korona-ahdistukseen.

Kauhistelua ja hysteriaa en halua tukea. Roskalehdet ja sen sellaiset voisivat ottaa vastuuta pelkoa lietsovasta uutisoinnistaan. Totta kai ihmiset ostavat hädissään lehtiä, joitten kannessa varoitellaan heitä uhkaavasta vaarasta, tai selaavat nettisivustoja, joissa höykytetään olemaan varuillaan ja suojautumaan ties millä ohjeilla ja suojuksilla. Ihmisten pelolla ja hädällä rahastaminen on kaikkina maailman aikoina aktivoinut monenlaisia opportunisteja, suoranaisia huijareitakin. Pelokas ja hätääntynyt ihminen ei toimi järkevästi ja saattaa haksahtaa monenlaiseen tekoon, jotka rauhallisina jäisivät tekemättä; kuten ylettömään hamstraamiseen.

Pysykää siis hyvät ihmiset mahdollisimman rauhallisina! Surullinen, huolissaan ja alakuloinen saa olla, jos on syytä, mutta senkin voi tehdä rauhallisesti. Yletön hätäily, ahdistus ja raivo, tai vaikkapa hysteerinen hilpeyskin voi aiheuttaa tekoja, joita myöhemmin katuisi, ja ilmiöitä, joista on toisillekin haittaa. Jäitä hattuun siis! Jos ei juuri nyt, tällä hetkellä, ole akuuttia hätää, niin silloin ei ole hätää. Hätä voi kyllä tulla eteen jossain vaiheessa, mutta turha verottaa voimiaan olemalla hädissään jo etukäteen!

Nyt kannattaa olla rauhallinen, mutta valpas; rento, mutta tarkkaavainen. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen on varmasti hyödyksi, jos miettii, mitä voisi omalle korona-stressilleen tehdä. Kannattaa niin sanotusti ”rukoilla ja tehdä työtä”; eli tehdä se, mitä konkreettisesti voi tehdä (ja mitä viranomaiset suosittelevat), ja jättää loput Luojan käsiin. Murehtimalla ei saa kyynäränkään vertaa elämäänsä pidennetyksi; päinvastoin jatkuva huolien vatvominen ja stressaaminen todennäköisesti heikentää vastustuskykyä ja lyhentää elinikäennustetta. Ylettömään huolettomuuteenkaan ei kuitenkaan pidä tuudittautua! Joitakin asioita on tehtävä ja virallisia ohjeita on noudatettava, eikä pidä ottaa huolettomana turhia riskejä ja vaarantaa omaa tai toisten terveyttä. Nyt on otettava vastuuta ja välitettävä itsestä ja toisesta, ihan kunnolla.

Ohje vastuunottoon ja välittämiseen olisi tosin pätenyt jo ennen koronapandemiaa, etenkin ilmastonmuutoksen liittyen. Kaikkien olisi otettava vastuuta ja välitettävä itsensä lisäksi myös toisista ihmisistä, myös tulevista sukupolvista. Olen törmännyt joihinkin juttuihin ilmastonmuutoksen ja tämän koronapandemian yhteyksistä. On surullista, jos ihmiskunta havahtuu elintapojensa seurauksiin vasta tällaisessa tilanteessa, kun oma ja läheisten terveys, jopa henki, on uhattuna.

Pakostakin mieleeni tulee Raamatun kertomus Egyptin faaraosta ja Mooseksesta, vieläpä näin pääsiäisen aikaan. Faaraohan ei meinannut päästää Israelin kansaa vapauteen omasta valtakunnastaan, vaikka kansan johtomiehet, Mooses ja Aaron, sitä häneltä vaativat. Israelilaiset olivat olleet vauraalle yhteiskunnalle kovin hyödyllisiä työväkenä ja orjina. Tulisi faaraolle liian kalliiksi päästää sellainen porukka käsistään, joten miksi ihmeessä hän suostuisi Mooseksen pyyntöön? Jumala kuritti egyptiläisiä kymmenellä vitsauksella. Jokaisen vitsauksen aikana faarao lupasi päästää israelilaiset, kunhan vain vitsaus lakkaisi vainoamasta hänen väkeään, mutta pyörsi lupauksensa, kun olot korjaantuivat ja rauhoittuivat. Vasta viimeinen vitsaus järkytti hallitsijaa riittävän paljon, koska se kosketti henkilökohtaisella tavalla: hänkin menetti esikoispoikansa.

Toivottavasti ihmiskunta havahtuu vapauttamaan itsensä ”sisäisistä faaraoistaan” (jotka sitovat ”mammonanpalvonnan” kurimuksekseen) aikaisemmin kuin tuo pääsiäiskertomuksen faarao, ettei sen tarvitse kohdata niitä pahimpia vitsauksia. Varoittavat merkit vaaraan ajautumisesta olisi syytä huomioida ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet. Olisi siis syytä luopua esimerkiksi jatkuvasta piiskaamisesta talouskasvuun ja ihmisten ”orjuuttamisesta” tuotannon lisäämiseksi ja elitistisen elämäntavan ylläpitämiseksi. Jos ihmiset kaikkialla maailmassa haluaisivatkin elää vaatimattomammin, vähemmän talouselämää orjaillen, perheen ja läheisten kanssa ja yhteydessä luontoon, eikö heille pitäisi antaa mahdollisuus siihen? Globalisaatio työntää kehityksen nimissä väen väkisin mukanaan kaupallista krääsäänsä sinnekin, missä luonnonkansat ovat vuosituhansia elelleet ekologisesti ja luonnon ehdoilla, ja jopa onnellisempina kuin länsimaiset ”sivistyneet” kanssaveljensä. Uusien alueitten teollistuminen syö koskemattomat maat ja metsät, ja globaali massakulttuuri nielaisee sen, mikä joskus oli autenttista ja alkuperäistä, ja saa yhä useammat ihmiset tavoittelemaan elämäntapaa, joka vähitellen tuhoaa ihmiskunnan elämisen edellytykset…

Ilmastonmuutos on koskettanut toistaiseksi vain osaa ihmiskunnasta rajusti ja henkilökohtaisesti. Osa muistakin kuin katastrofialueilla eläneistä on kyllä reagoinut uhkaan, näitä toisia myötäeläen. Ne, jotka eivät ole myötäeläneet kärsineitä eivätkä ajattele edes tulevia sukupolvia, ovat toistaiseksi sivuuttaneet ilmastouhkan ja siihen liittyvät ilmiöt. Jopa vallanpitäjät ovat olleet liian varovaisia tai jopa nahjusmaisia ratkaisuissaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Nyt ratkaisuja tehdään jämäkästi ja ripeästi, kun ihmiskuntaa kohdannut uhka on ajallisesti ja paikallisesti lähellä, ja riittävän konkreettinen, ja koskettaa jopa omaa napaa. Korona on havahduttanut, säikäyttänyt ja saanut aikaan niin paniikkia kuin järkeviä toimenpiteitäkin. On hyvä, että toimenpiteitä tehdään, ja on hienoa todeta kaikki se virallinenkin työ, mitä Suomessakin on saatu jo tehdyksi. Mutta miksei samanlaista rivakkuutta, päättäväisyyttä ja rohkeutta ole käytetty myös ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen? Mikseivät kaikki päättäjät ole reagoineet samanlaisella vakavuudella ilmastokriisiin, kun tilanteesta saatiin hälyttäviä uutisia jo aikoja sitten? Siinäkin tilanteessa olisi voitu reagoida julistamalla poikkeustila ja rajoittamalla vaikkapa yksityisten ihmisten ei-välttämättömiä toimia.

Jos ja kun koronapandemiasta selvitään, ryhtyvätkö päättäjät hyvittelemään äänestäjiään näitten kokeman kuukausien epämukavuuden takia, ja siksi pidättäytyvät tiukemmista ilmastotoimista? Eivät kai he jää odottelemaan seuraavaa ”vitsausta” ennen kuin tarttuvat toimeen myös ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi? Eikö tämä koettelemus voisi olla hyvä alku sille, että ihmiset oppisivat rajoittamaan omia ei-välttämättömiä tekemisiään yhteiseksi hyväksi?

Ja nyt on tarpeen rauhoittua, hengitellä ja katsoa ulos ikkunasta. Pellolla oli kaksi kurkea, ja varis lensi niitten yli ja raakkui omaa sanomaansa. Raakkumisesta tulee mieleen, että voisin sanoa jotakin hyvääkin. Tiedän, että suurin osa ihmisistä oikeasti välittää toisistaan ja luomakunnasta, ja haluaa tehdä hyvää. Tämä kriisi on mahdollisuus siihen, että ihmisten hyvyys nousee aivan uudelle tasolle, ja orjuutettuna elänyt ihmiskunta pääsee kahleestaan siihen tahoon, joka on heitä pitänyt ikeessään. Ehkä ”kahleissamme” on ollut kyse kaikista niistä lyhytnäköisistä ja taloudelliseen hyötyyn tähtäävistä ihmiskunnan toimista, joilla olemme saaneet aikaan ilmastonmuutoksen, ja joihin yhteiskunnassa vallitseva mentaliteetti meitä yhä sitoo.

Tämän kriisin jälkeen me osaamme ehkä arvostaa sitä, mikä on oikeasti tärkeää; sitä, että olemme yhä olemassa, elossa ja meillä on joitakuita, joille osoittaa välittämistä. Se on totta nytkin, kun olemme vielä tämän kriisin keskellä. Hyvää Pääsiäistä!

PS: Pahoittelen, jos loukkaan prameasti eleleviä nykyihmisiä, joitten mielestä talouskasvu on välttämätöntä ihmiskunnan selviytymiselle, mutta tämä on henkilökohtainen mielipiteeni ja kuvastaa taipumustani sympatisoida enemmän vaatimattomasti eläviä ihmisiä kuin materiaa ja menestystä tavoittelevia. Tämä taipumukseni tulee esille myös ”luuseritarinoissani”, joita kirjoitan huvikseni, ja joissa ylistän enemmän henkistä kuin aineellista rikkautta, joten en salaile luuserisympatioitani.