 |
| Maalasin tämän veljeni runon inspiroimana, kaamoksen taittumista odotellessa. Lumituisku alkaa olla ohi, ja valoakin jo taivaanrannassa. |
Olisiko sinulla aikaa 10 minuuttia päivässä olla tekemättä oikeastaan yhtään mitään?
Siis sen sijaan, että käyttäisit tuon kymmenen minuuttia sellaiseen, mitä yleensä teet, kun pidät itsesi koko ajan ”käynnissä”, tai millä tavoin yrität saada aikasi kulumaan, kun olet pitkästynyt…
Jos olet kiireinen, tarvitset tuon kymmenen minuuttia siihen, että rauhoitut välillä; kehosi ja mielesi saavat tauon ja mahdollisuuden seestyä. Kun lopetat konkreettisen touhuamisen, onko sinun pakko jatkaa mielesi kuormittamista erilaisilla ”taukotekemisillä”? Tai kuormittaa elimistöäsi ei niin kovin tarpeellisilla aineilla ikään kuin rentoutuaksesi tai piristyäksesi?
Jos taas kärsit tekemisen puutteesta, voinet aivan hyvin uhrata kymmenen minuuttia ”ajantappamisesta” siihen, että vain olet ja hengität, sen sijaan että yrittäisit epätoivoisesti etsiä joitakin virikkeitä mielellesi itsesi ulkopuolelta.
Voit nimittää tällaista ”luovaksi tauoksi” siinäkin tapauksessa, jos yleisesti ottaen käytät aikaasi esimerkiksi murehtimiseen, tai yrität olla ajattelematta omaa elämääsi pakenemalla vaikkapa viihteeseen. Silloin, kun et tee mitään, etkä tieten tahtoen yritä ajatella mitään (kuten, ratkaista ongelmia vaihtoehtoja pähkäilemällä), asioilla on taipumus asettua ja loksahdella paikoilleen. Tai, saatkin sellaisen idean, jota et ole tullut aiemmin ajatelleeksi. Luovia ajatuksia ei synny puristamalla – ne tarvitsevat tilaa tullakseen esiin. Kun olet tekemättä mitään, syntyy tilaa.
Istu siis alas, laita älylaite tai kirjat, lehdet tai käsityöt tai muut virikkeet pois, ja sulje silmäsi, tai suuntaa katseesi johonkin tiettyyn kohteeseen (se voi olla jokin esine, näkymä ikkunasta tai maisema, kynttilänliekki tms.). Sen jälkeen ei tarvitse tehdä mitään. Hengität aivan itsestään, ja sydämesi jatkaa veren pumppaamista. Kehossasi tapahtuu kaikenlaista aivan itsestään, eikä sinun todellakaan tarvitse tehdä mitään ainakaan kymmeneen minuuttiin. Jos sinua huolestuttaa, että kadotat ajantajusi, laita herätys tai hälytys ajastimeen. (Ja vaikka tulisikin jokin akuutti hätätilanne, joka katkaisee taukosi, toimintaankin on parempi suuntautua ”rauhasta käsin” kuin jo valmiiksi ”häsässä”.)
Jo vuosia, vuosia sitten törmäsin netissä erään NLP-opettaja Jamie Smartin videonpätkään. Kaikki ehkä tietävät sellaisen koristelasipallon, jonka sisällä on nestettä ja joitakin hitusia, ikään kuin lumihiutaleita? Kun palloa ravistelee, hiutaleet sumentavat näkymän. Lumituiskussa on vaikea nähdä maisemaa; aivan kuin ajatus- ja virikepilvessä on vaikea tiedostaa mitään selkeää. Jotta näkymä selkenisi, on vain odotettava, että hiutaleet laskeutuvat ajallaan lasipallon pohjalle, eli maltettava olla ravistelematta palloa uudelleen. Tätä Smartin antamaa esimerkkiä voi käyttää apuna rauhoittumiseen, joko mielikuvana, tai konkreettisestikin, jos sattuu omistamaan moisen pallon. Jospa malttaisit olla aloillasi edes sen aikaa, kun hiutaleet laskeutuvat?
Ja mikä ihmeellisintä, siitä, ettet sinä tee mitään noina minuutteina, on sinulle itsellesi terveydellistä hyötyä. (Jos kaipaat lisämotivaatiota, läsnäoloharjoitusten hyödyistä löytyy kyllä tutkimustietoa.) Ja useimmiten myös muut ihmiset, etenkin läheiset, hyötyvät siitä, että sinä rauhoitut. Voi olla, että pidemmällä tähtäimellä koko maailma hyötyy siitä, että sinä rauhoitut, koska läsnäoloharjoitukset saattavat kehittää myötätuntoisuuttasi. Ja juuri sitä maailmassa tarvitaan.
On siis hyvin todennäköistä, että tuotat hyvää pelkästään sillä, että olet tekemättä yhtään mitään tuon kymmenen minuuttia päivässä. Mutta onko se liikaa vaadittu nykyajan länsimaiselta ihmiseltä, että hän irrottautuisi touhuistaan ja mielensä liikaruokinnasta edes kymmeneksi minuutiksi päivässä?
Tämä alkava vuosi on uusi tilaisuus muuttaa maailmaa aloittamalla itsestäsi. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, olipa vuosiluku mikä hyvänsä. Jokainen hetki on mahdollisuus aloittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti