Alan pikkuhiljaa epäillä, onko mieli sittenkään hukassa, koska ainakin sen jäänteitä esiintyy edelleen erinäisissä yhdyssanoissa. Etenkin mielipiteet ja mielihalut tuntuvat olevan varsin yleisiä. Niitä lienee joskus kaikilla, toisinaan riesaksi asti. Mutta miten yksilön mielihalut ja mielipiteet liittyvät muutostoiveisiin, ja miten toiveista pääsisi konkreettisten muutosten suuntaan?
Mielipide ja mielihalu saattavat kyllä joskus olla keskenään ristiriidassa. Siis vaikka olisinkin yleisesti ottaen sitä mieltä, että moottoriurheilu edistää ilmastonmuutosta ja tilalle pitäisi kehitellä jotakin ekologisempaa hupia, saatan silti satunnaisesti jäädä noin viideksi sekunniksi katsomaan, miten joku turboautossa istuva ukko tärisee ja rapaa ja kiviä lentää katsojien päälle. Vastenmielistenkin asioitten katseluun saattaa liittyä outoa mielihalua, kuten esimerkiksi iltapäivälehtien lööppien tarkasteluun. Kaipa aversiokin tuottaa jonkinlaista vibatusta päähän, ja paremman puutteessa vibatuksen hankkii ärsykkeistä, joita jokin taho tuottaa sydämensä kyllyydestä. Vireystilan lasku liian alhaiseksi tuottaa nimittäin epämukavan olon, ns. virikenälän, ja siihen nälkään saattaa kelvata sellainenkin ravinto, joka tuottaa pahoinvointia jälkikäteen. Ja toleranssihan kasvaa käyttökertojen myötä, eli samantapaisen vireystilaa nostavan vaikutuksen saadakseen on "syötävä" aina vain enemmän ja enemmän, tai aina vain vahvempaa ainesta...
Jos sattuu vaikkapa näkemään koiran, joka oksentaa, käy välillä nuuhiskelemassa ja pissailemassa muualla, palaa takaisin ja syö oksennuksensa, mitä tunteita näytöksen aikana herää? Mahdanko joutua inhontunteen lumoihin, vaikka koiran näkökulmasta käytökselle löytyy sisäinen logiikka? Raamatullisessa sananlaskussa oksennukselleen palaava koira on kuin tyhmyri, joka toistaa tyhmyyksiään. Mutta tyhmyyksien toistamisessakin on logiikkansa. Yleensähän ihminenkin toistaa samoja asioita, pyrkien pääsemään mielipiteittensä ja mielihalujensa mukaiseen lopputulokseen. Yllätys, yllätys! Samoja asioita toistamalla saakin usein sen, mitä ennenkin!
Se vain on kummallista, että joskus ihmisolio tavoittelee jotakin muuta, mutta toistaa silti samaa toimintakaavaa kuin ennenkin. "Haluan jotain muuta", ihmisolio sanoo, jatkaa samoja touhujaan, ja sanoo jonkin ajan kuluttua: "Haluan jotain muuta!"
No, onhan muutostarpeen toteaminenkin jo sentään askel eteenpäin! Mutta aika pelottavaa on lähteä liikkeelle turvallisesta läävästä, jos ei tiedä yhtään, minne on menossa. Ankeaa on paeta suinpäin nykytilaa ja jäädä harhailemaan tai ajelehtimaan vailla päämäärää. Muutos pelottaa, kun ei tiedä, mihin se johtaa. Saman toistaminen on siis turvallista. Kurjuutta ja mielipahaa tuottava saman vanhan kaavan toistaminenkin on turvallisempaa kuin hypätä tuntemattomaan sumuiseen vaihtoehtoon. "Jotain muuta kuin tätä" voi yhtä hyvin olla vielä pahempaa. Pelkkä mielihalu paeta nykyistä tai tavoitella heti "ihan mitä vain muuta" vie vain "jonnekin". Kun mielihalu on tyydytetty, huomaa olevansa "jossakin".
Entäpä jos meillä olisi mielipide siitä, mitä oikeasti haluamme? Jos pakenen nykyistä, mikä olisi turvapaikka? Seuraava etappi? Mihin suuntaan toivon elämäni muuttuvan? Mitä tavoittelen? Mitä arvostan?
Yhäkö vain toistan entisiä temppujani? Koirakin saattaa joskus älytä, ettei herkkupalaa saa tällä kertaa istumalla, kuten aiemmin, vaan nyt pitää maata tai seistä, tai haukkua, tai kieriä. Ajattelevainen koira kokeilee kaikki oppimansa temput, ja jos ei vielä sittenkään tapahdu mitään, se kokeilee omat sekalaiset keinonsa. Jos koiran antaa toimia vapaasti, se kokeilee suunnilleen kaikki keinot, mitä sen mieleen juolahtaa. Entäpä ihmisolio? Ihmisen aivokapasiteetti antaa mahdollisuuden keksiä rajattomasti erilaisia keinoja päästä tavoitetilaan, mutta ettei vain joku ilkeä ääni mielen sisällä olisi aina valppaana komentamassa nurkkaan häpeämään? "Kas kun et sinä parempaa ansaitsekaan", se ääni väittää, mutta se on erehtynyt! Kyllä sinä ansaitset. Älä latista toiveitasi. Meillä kaikilla on oikeus olla onnellisia, edes joskus.
Avain muutokseen on mielikuva toivetilasta. Kun tietää, minne on menossa, on helpompi pakata mukaan tarvitsemansa, suunnitella reitti ja saada jalat liikkeelle. Ja tuskin koirakaan enää oksennustaan syö, jos sille tarjotaan jotakin parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti