Murehtimisen ja märehtimisen vähentäminen

Kuvittaja Henri Kähkönen

Tulinpa kerran katsoneeksi elokuvan "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme". Nimi lupasi jotakin mystistä ja fantasianomaista, ja elokuva itsessään oli sekoitus länsimaista viihteellisyyttä ja jotakin idälle ominaista, oudon tunnelman päähän jättävää juttua. Näkymät olivat kyllä kauniita, mutta sisällöllinen viesti oli kuin höyhen leudossa itätuulessa. Ehkä en keskittynyt tarpeeksi, kun höyhen jäi saamatta kiinni, tai karkasi aina uudelleen ennenkuin ehdin tarkastella sitä.

Voi suppeaa ajatteluani... Ymmärrän enemmän "märehtimisestä" eli ruminaatiosta. Siis murehtimisesta. Olen ollut siinä hyvin taitava, ja hallitsen taidon kyllä edelleen, jos vain sille päälle satun. Mutta mielleyhtymä kyseiseen elokuvaan ponnahti äskettäin mindfulness - käsitteestä. Sekin yhdistää itämaista ja länsimaista. Itämaisessa perinteessä ihmisen mielensisäistä pulinaa sanotaan "lärpättäväksi apinaksi". Tämän jutun nimi voisikin olla "ruminoiva mieli, lärpättävä apina"...

Kognitiivisessa psykologiassa käytetään käsitettä "sisäinen puhe". Jatkuva päänsisäinen pulina, märehtiminen tai muu lärpätys tuottaa suuren osan ihmisen masennuksesta, ahdistuneisuudesta, stressistä ja peloista. Olisi siis varsin hyödyllistä tietää, miten sen saa taukoamaan tai vaimennetuksi, tai pääsee sen yläpuolelle.

Ajan kanssa olen löytänyt vaihtoehtoja märehtimiselle ja sisäisen "apinani" kanssa tappelemiselle. Mielikuvissani voin nousta torniin ja tarkkailla sieltä kaupungin torilla pulisevia persoonani osia. Yksi lärpättää yhtä, toinen toista asiaa. Joku on aina mäkättämässä, joku ilkeilee, joku selittelee, yksi itkeskelee kuin vauva, toinen on kauhusta hiljaa. Tarkkailijan roolissa voi vain havannoida. Ei tarvitse puuttua keskusteluun, ei hermostua. Tarkkaileva minä on suorastaan kummallisen rauhallinen.

Mutta jos lärpättävä apina on kiivennyt mukanani torniin, joudun edelleen taistelemaan mielenrauhani puolesta. NLP- guru Jamie Smart antaa NLP Tips - sivuillaan mielenkiintoisen neuvon kyseisen apinan hiljentämiseksi. Otetaan sitä napakasti kielenkärjestä kiinni etusormella ja peukalolla. Koska apina on (oletettavasti?) pelkkää mielikuvitusta, tarkoitus lienee tarttua pinsettiotteella kiinni omasta kielestä. Kun hetken aikaa puristaa, lärpätys ihme kyllä loppuu!

Kokeilunhaluinen lukija voinee kokeilla tehoa itse, ja teoreettisesti kiinnostunut voi etsiä selitystä neurologis-psykologiselta pohjalta. Mutta todennäköisesti lehmäkin lakkaa märehtimästä, jos sitä pidetään jonkin aikaa kielestä kiinni...

Ihmismielessä on yleensä kilpailevia asioita, ikäänkuin kinastelevia persoonan puolia. Tarkkailijana nouset niitten yläpuolelle. Sinulla on valta komentaa niitä ja toisaalta myös kyky rauhoitella niitä. Voit sanoa "turvat umpeen" tai hyssytellä etenkin niitä lapsellisimpia puolia aivan kuin rauhoittelisit lasta. Kumma kyllä, sekin toimii!

On kuitenkin hyvä muistaa, että se lärpättävä apina, siis sisäinen puheemme, edustaa jotakin oman persoonamme puolta. Niillä "sisäisillä äänillämme" voi olla joskus tärkeääkin asiaa. Ongelma onkin usein siinä, että kun kaikki yrittävät puhua yhtä aikaa, mistään ei saa tolkkua. Mikä on oleellista? Mikä on puppua tai pelkkää kitinää tai ilkeilyä? Tarkkailevan persoonan osan homma on ikäänkuin johtaa kokousta (tai olla apinankouluttaja). Hiljenny, rauhoitu (ja purista apinan kieltä), ja ala sitten kuunnella sisäisen puheesi vuorosanoja. Kirjaa ne sitten vaikkapa ylös. Sittenpä voit rauhassa arvioida, mitä juttuja on hyvä ottaa tosissaan. Mutta se onkin sitten toinen juttu, millä perusteella valitset, mihin uskot, mihin et...