Euron kuvat silmissä, puute mielessä

Olipa kerran sinnikäs idealistinen tutkija, joka halusi lisätä hyvinvointia ympäristössään. Hänellä oli omituinen idea siitä, miten ihmisoliosta tulisi seesteinen ja tyytyväinen olosuhteista riippumatta. Hän kuljeskeli ympäriinsä ja kuunteli ja katseli, ja tapasi paljon onnettomia ja onnellisia ihmisiä. Hän kysyi eräältä onnettomalta ihmiseltä, miksi tämä on onneton. Onneton sanoi, että siksi, kun ei ole tarpeeksi rahaa eikä kukaan arvosta. Idealisti oli hieman näreissään ja meni kysymään eräältä onnelliselta vaikuttavalta ihmiseltä, miksi tämä on onnellinen. Ja onnellinen sanoi, että siksi, kun on tarpeeksi rahaa ja ihmiset katsovat ylöspäin.

Idealisti oli vielä enemmän näreissään. Alkaen epäillä omaa hypoteesiaan hän jatkoi kuitenkin kuljeskeluaan ja törmäsi köyhään, yksinäiseen mieheen, joka oli ilmiselvästi onnellinen. Turhautunut idealisti kysyi tältä köyhältä, miksi tämä näytti niin hilpeältä, vaikkei omista rahaa ja on yksin. Köyhä ja yksinäinen mies lakkasi virnistelemästä ja alkoi näyttää hämmentyneeltä. Idealisti tuskastui miehen hämmennykseen ja selitti, että kaikilla hänen tapaamillaan onnellisilla ihmisillä oli rahaa ja arvostusta. Köyhästä ja yksinäisestä miehestä tuli äkkiä hyvin onneton, ja idealisti oli yhä enemmän näreissään. Hädin tuskin hän jaksoi koota tieteellisten intressiensä rippeet ja jatkaa matkaa.

Lopulta tutkijamme löysi naisen, joka oli ilmiselvästi rikas ja jonka kohenneltua naamaa hän oli kyllästymiseen asti tottunut näkemään mediassa. Nainen ei näyttänyt erityisen hilpeältä. Idealisti kysyi, mikä naista vaivasi, ja selitti havainneensa, että rikkaat ja arvostetut ihmiset olivat onnellisimpia. Naisihmisellä ei siis pitänyt olla mitään syytä nyyhkiä. Nainen sanoi menettäneensä ihmisten arvostuksen. Hän oli yrittänyt ostaa sitä, hankkia sitä ulkoisilla avuillaan ja päästä jopa politiikkaan ollakseen arvostettu, mutta kaikkialla hän törmäsi vain säälittelyyn ja pilkkaan. Hän aikoi tappaa itsensä, koska hän ei ollut mitään ilman toisten arvostusta. Idealisti kiitti hänen mielipiteestään ja jatkoi matkaa hieman pirteämpänä. Hän ei malttanut pysähtyä, vaikka nainen valmistautui nielemään kaikki unilääkkeensä.

Idealistimme oli saanut todisteen siitä, ettei ylenmääräinen rahakkuus varmistanut sitä, että ihmisolio olisi onnellinen, eikä raha automaattisesti tuonut myöskään arvostusta. Hän päätti palata sinne, missä köyhät ihmiset valittelivat rahanpuutettaan, ja alkoi valistaa näitä siitä, ettei raha tuonut onnea. Kaikki väittivät kiivaasti vastaan, ja moinen tyhmä idealisti ajettiin kiukkuisesti tiehensä.

Idealisti etsi uudelleen käsiinsä onnettoman rikkaan naisen, joka oli teho-osastolla lähes tappavan lääkeannoksen jälkimainingeissa. Tämän rupsahtanutta ja itkettynyttä olemusta katsellessaan hän tajusi, että suurin osa ihmisolion viisastumisesta tapahtuu kantapään kautta. Hän oli törmännyt niin köyhiin kuin rikkaisiin ihmisiin, jotka elivät harhan vallassa; harhan, joka todistelee, että onnellisuuden taustalla on aineellinen hyvinvointi ja toisten ihmisten yläpuolella oleminen. Harha leviää kuin rutto. Hän oli itsekin levittänyt sitä katkeralla jupinallaan, ja tehnyt eräästä köyhästä, yksinäisestä onnellisesta miehestä onnettoman.

Idealisti tajusi, ettei hänestä koskaan tule hyvin toimeentulevaa, koska kukaan ei haluaisi tukea hänen tutkimuksiaan ”aineellisesta hyvinvoinnista riippumattomasta onnellisuudesta”. Hän ei enää kyennyt arvostamaan itseäänkään, ja tuli onnettomaksi. Hän istui tuntikaupalla rupsahtaneen rikkaan naisen vuoteen vierellä, itsesääliinsä tukehtumaisillaan. Mutta tapahtui pieni onnellinen väärinkäsitys. Rupsahtanut rikas nainen luuli idealistin istuvan siinä hänen takiaan, ja tuli onnelliseksi. Idealisti päätyi onnellistuneen naisen hellän huomion kohteeksi, alkoi arvostaa itseään uudelleen ja tuli onnelliseksi. Sairaalasta päästyään nainen lahjoitti ylimääräiset rahansa vähäosaisille. Jotkut tulivat siitä onnellisiksi, jotkut eivät. Valitettavasti talouskasvu ei automaattisesti lisää henkistä hyvinvointia.

Ne, jotka perustavat onnensa aineellisiin asioihin, elävät koko elämänsä tuulta tavoitellen ja varkaita peläten. Ne, jotka hakevat keinolla millä hyvänsä arvostusta toisilta ihmisiltä, vähättelevät itseään. Ne, jotka saavat jotakin lahjaksi, ovat onnellisia; mutta se, joka ei ota lahjaa vastaan, ei arvosta itseään.