Mieli maassa

Olipa kerran masentunut, joka oli ollut niin kauan masentunut, että luuli olevansa tavanomaisen tyytyväinen. Ja olipa kerran iso joukko ihmisiä, jotka luulivat olevansa masentuneita ja rikastuttivat lääkefirmoja. Joku pieni nilkki oli ehkä keksinyt, että on erittäin hyödyllistä pitää ihmiset onnettomina, jopa suorastaan aiheuttaa mielipahaa, jotta hän voisi sitten lanseerata lääkeaineen tai muun ihmekeinon mielialan piristämiseen ja kääriä tuotot itselleen. Ehkäpä samainen strategia on ollut käytössä jo muinaisista ajoista. Ei vain huvittaisi ajatella ihmisistä niin pahaa...

Mielialalääke on helppo keino kokeilla aikaansaada jotain muutosta, silloin kun tarvitsee "edes jotain muutosta". Muutos voi tosin joskus tarkoittaa pelkkää sivuoiretta, tai lumevaikutusta. Toisinaan tilanne tietysti voi olla niin jumissa ja vakava, että on pakko lääkitä aivotoimintaa. Mutta entä jos kyse onkin pettymyksistä, surusta, väsymyksestä, yksinäisyydestä, taloudellisista huolista tai ihan vain siitä, ettei millään ole mitään väliä; ettei elämällä ole mitään merkitystä? Tuore tutkimustieto antaa ymmärtää, että pelkällä lääkityksellä "parannettu" masennus tuppaa uusiutumaan, kun lääkityksen lopettaa. Pitäisi ehkä siis tehdä jotain muutakin kuin niellä niitä tabletteja ja sietää sivuoireita. Mutta jos ei jaksa muutakaan, niin minkäs teet; tai jos ei ole tarjolla mitään muuta, niin ollaan sitten farmasian varassa. Melkein tekisi mieli todeta, että "onpa surullista", ja huokaista. Kokonaisvaltainen mielen kuntouttaminen ilmeisesti maksaa yhteiskunnalle liikaa. Hyvävaraiset voivat ostaa itselleen "hyvinvointia" yksityiseltä sektorilta. Moni hoitelee erilaisilla lohdukkeilla oireet pois; köyhä halvoilla keinoilla, rikas kalliimmilla. "Tauti" itsessään vain ei katoa minnekään oireita tukahduttamalla.

Entä jos matkan varrella paljastuukin, ettei masentunut olekaan edes kliinisesti masentunut? Aika moni on ehkä halunnut leiman otsaansa, jotta saisi edes jonkin määritelmän ahdistavalle olotilalleen. Mutta sanoisinpa, että on aika ikävää, että ihmisolio tarvitsee diagnoosin saadakseen olla vähän aikaa rauhassa ärsyttävän maailman vaatimuksilta. Ja keljua sekin, jos elämäänsä väsynyt ihminen painostetaan syömään mielialalääkettä, jotta yhteiskunta avustaisi taloudellisesti lepoajalla. Jos ihmismassojen hyvinvointi olisi mielialalääkkeitten käytöstä kiinni, kaiken pitäisi olla aika hyvin. Sen verran isoja määriä niitä lääkkeitä on tarjolla ja helposti saatavilla.

Jos "heikot sortuu elon tiellä", onko syy tiessä vai niissä "heikoissa", vai kenties kanssakulkijoissa? Mitä tällä elon tiellä tehdään niille yleensä synnynnäisten ominaisuuksiensa takia heikommille, jotka eivät jaksa omin avuin kulkea, tai tulevat kiireisten ja kyynärpäitä käyttelevien ruhjomiksi? Kiireiset eivät yleensä pysähdy edes katsomaan, miten monia ovat tien sivuun sysineet. Mutta jos tien päässä on kuolema, on vähän outoa, jos määränpäähän on niin älytön kiire. Mikä on se mieletön paniikki, joka ihmisiä ajaa; mitä ihminen pakenee, kun tönii toisia sivuun?

Jos ihmisoliolla on mieli maassa, hän on todennäköisesti pysähtynyt elon tielle tai tien sivuun, ettei olisi kenenkään tiellä. Keskelle tietä uuvahtaneet yleensä potkitaan syrjään. Toiset jatkavat juosten. Mutta mitä jos olisikin viisautta olla juoksematta? Entä jos "elon tie" onkin oravanpyörä? Entä jos suurinta mielettömyyttä onkin juosta ohi elämästään tavoitellen jotakin, mitä ei ikinä voi juoksemalla saavuttaa?

Ne, jotka joutuvat pysähtymään, huomaavat, että pyörä pyörii, vaikkeivat he ota askeltakaan. Varsinainen elämä on oravanpyörän ulkopuolella. Joskus on siunaus tulla tönityksi kumoon ja lentää kaaressa ulos pyörästä. Voi niitä, jotka eivät koskaan kompastu! Kompastuessaan voisi löytää maasta aarteen. Oman mielensä; kokonaisen mielekkyyden.