Ihmisen mieli - rajoittunut järjestelmä ilman päivitystä?

Käsittämätön maailma? Totuuden etsijä voi olla kuin autiomaahan
eksynyt kulkija, mutta missä vaiheessa harhailijasta tulee vaeltaja?

Viime aikoina olen ollut erityisen tuskastunut ja närkästynyt. En aina jaksaisi ymmärtää, miten rajoittuneita käsityksiä ihmisillä voikaan olla toisistaan, maailmasta ja elämästä. Eivätkä he läheskään aina edes huomaa, miten suppeasti he tarkastelevat asioita. He luulevat tietävänsä yhtä jos toista, jopa suuria totuuksia, ja väittävät sillä perusteella toisten olevan väärässä, vaikkeivat osaa perustella, miksi ovat muka itse oikeassa. Moni ei edes yritä perustella, vaan jankuttaa vain omaa näkemystään, auktoriteettiasemaansa vedoten. ”Kyllä minä tiedän, että…”

Tietäminen edellyttää, että asia on todistetusti totta, ja sen tietävä uskoo asian olevan totta. Ihminen ei siis voi tietää mitään, mikä ei ole todistettu todeksi. Ja silti ihmiset olevinaan ”tietävät” kaikenlaista. OK, kyllähän sitä usein olettaa, että jos se ja se ihminen on väittänyt vuonna xxx, että se ja se asia on sillä tavoin, niin siihen ”tietoon” saattaa nojata omat päätelmänsä. Kaikkia ”viisaittenkaan” ihmisten toteamuksia ei kuitenkaan ole voitu osoittaa todeksi. Ehkei niitä koskaan voida kiistattomasti todistaakaan. Parempi siis, ettei väitettäisi asian olevan niin tai näin, vaikka se ja se ihminen niin sanoikin. Hänkin saattoi vain olettaa jotakin. Niinpä minunkin ”tietämiseni” perustuu vain oletuksiin ja otaksumiin. Käsitykseni ovat uskomuksia; parhaimmillaan melko perusteltuja, mutta silti vain omia näkemyksiäni. Kaikki, mitä sanon ”minun nähdäkseni”, ovat minun tulkintojani todellisuudesta. Saatan nähdä syystä tai toisesta asiat väärin. Mutta yhtä lailla, jos minäkin voin erehtyä, niin erehtyä voi sekin taho, jota joku toinen kenties kuvittelee totuuden lähteeksi.

Enpä siis itsekään voi aukottomasti perustella, miksi oletan joittenkin ihmisten olevan väärässä. En voi todistaa mitään eettistä näkökulmaa oikeammaksi kuin toista. En voi todistaa persoonallisen, universaalin älyn olemassaoloa. Voin vain sanoa, etten itsekään voi tietää totuutta, mutta uskon niin tai näin, ja olen ehkä eri mieltä monistakin muitten ihmisten totuuksina pitämistä asioista. Kukaan meistä ei voi olla kovin perehtynyt kaikenlaisiin asioihin. Eivät ihmiset tietenkään jaksa paneutua koko maailman asioihin, mutta he kyllä jaksavat paneutua ”kaiken maailman asioihin”. Jotkut kokevat, etteivät voisi elää ilman sitä tai tätä. Monet heille tärkeät asiat ovat minun näkökulmastani esimerkiksi haitaksi ympäristölle. Kuka on oikeassa, kuka väärässä?

Kriittisyys ja harkitsevuus on usein tarpeen, mutta liian suljettu, joustamaton skeptinen asenne rajoittaa ymmärryksen lisääntymistä. Jos ei voi edes pohdiskella mahdollisuutta, voisiko sittenkin olla olemassa muutakin kuin tieteellisesti todistettuja ilmiöitä, eikö maailmankuva ole aika köyhä? Skeptikot tuntuvat olevan periaatteensa mukaan uskomatta oikein mitään muuta kuin tieteellisiä faktoja, mutta jos he leimaavat jonkin asian humpuukiksi jo ennakkoasenteellaan, hehän väittävät ”tietävänsä” ilman faktojakin, ettei se ole totta, vaikkei kukaan olisi edes vielä tutkinut asiaa tarkemmin. Ja tutkimuksiahan ei tehdä ilman rahoitusta, eikä humpuukiksi jo lähtökohtaisesti leimatun ilmiön tutkimukseen tietenkään anneta rahaa. Nämä kaikkitietäväiset kun ”tietävät” jo ennalta, ettei ilmiössä ole mitään ”tieteellistä” pohjaa. Aikamoisia ennustajia, nämä skeptikot! He rajaavat joskus oman näkökulmansa niin ahtaaksi, että heiltä saattaa jäädä joitakin oleellisia asioita huomaamatta. Galileo Galileikin oli aikoinaan aika hullu, kun väitti, että maa kiertää aurinkoa…

Mielipiteensä saa kukakin sanoa, miten hölmö se sitten onkaan jonkun toisen korvissa. Mieleni tekee sanoa sellainen nyt esimerkiksi uskonnoista, joissa väitetään yhtä jos toista käsitystä tai ilmiötä vääräksi tai harhaoppiseksi tai jopa rienaavaksi. Ihmiset ovat ehkä opetelleet ja omaksuneet jonkin ajatus- ja uskomusmaailman, johon heidän maailmankuvansa perustuu. Ehkä he rakentavat minuutensakin tuon uskomusmaailmansa mukaan. Ja jos jokin uhkaa rikkoa heidän uskomuksiaan vastaan, he puolustavat omaa ”totuuttaan” aivan kuin heitä itseään uhattaisiin. He luulevat olevansa jotakin omaan uskomusjärjestelmäänsä sopivaa, kuten, hyvä ja oikeamielinen ihminen. Kun joku tai jokin sitten uhkaa tätä uskomusjärjestelmää, joka on synnyttänyt tämän ”hyvän ihmisen”, nämä ”hyvät ihmiset” käyttäytyvätkin, ainakin ulkopuolisen silmin, kuin tekopyhät ilkiöt.

Räikeitä esimerkkejä löytynee sellaisista yhteisen ideologian jakavista yhteisöistä, joissa korostetaan olevinaan rakkautta ja hyväksyntää, mutta hyväksyntä loppuu, jos toiset ovatkin liian erilaisia kuin oman ryhmän jäsenet. Ja jos joku esittää jaettua uskomusjärjestelmää kohtaan kriittisen mielipiteen, häntä kohtaan hyökätään tuhovimmaisesti. Nämä itseään ”hyvinä ihmisinä” pitävät ihmiset tekevätkin pahaa. Ovatko he siis olleet oikeasti hyviä ihmisiä, vai vain kuvitelleet olevansa? Ymmärtävätkö he itsekään tekevänsä pahaa? Mikä oikeus heillä on tuomita toisia väärintekijöiksi ja rangaista näitä omien käsitystensä ja uskomustensa perusteella? Eivätkö he ymmärrä, ettei ”pahuus” ole heidän ulkopuolellaan, vaan heissä itsessään? Taistelu ”hyvän” ja ”pahan” välillä käydään sisäisesti, yksilön mielessä; ei yksilöitten ja ryhmien välillä.

Minusta tuntuu (= tunnepitoinen mielipide), että valitettavan monet kristillisetkin tahot ovat täynnä tekopyhyyttä ja omahyväisyyttä, kuten fariseukset aikoinaan. En nyt edes jaksaisi teeskennellä ”hyvää ihmistä” ja olla olevinaan olematta ärtynyt. Tekisi aika ajoin mieli mennä vihaisena paasaamaan kaikenlaista erinäisille tahoille, olipa sitten oikeassa tai ei. Tosin, tuskinpa minua kauaa kestettäisiin kuunnella, ja saisin raakkua itsekseni. Mutta kysymyksiä voisin heittää, olematta sen enempää vihamielinen, ja väittämättä itsekään tietäväni oikeita vastauksia.

Ja mitä kysyisinkään, yhdessä jos toisessa paikassa? Miksi teillä on mielestänne oikeus toimia rakkaudettomasti, vaikka väitätte, että Jumala on rakkaus? Millä perusteella teillä on oikeus nimittää toisia luusereiksi, kun he epäonnistuvat vaikkapa työpaikan hankkimisessa, vaikka olette itsekin epäonnistuneet monissa asioissa elämässänne? Luuletteko te, että maailma kestää kauaakaan elinkelpoisena, kun ette välitä siitä, mitä aiheutatte sille harrastuksillanne ja kulutuksellanne? Miksi ajattelette, että teidän täytyy saada ensin itsellenne kaikkea reilusti ennen kuin voitte antaa toisille edes vähäsen? Millä perusteella pidätte itseänne tärkeämpänä ihmisenä kuin muita? Luuletteko todella olevanne tärkeämpiä, jos teillä on kaikki hienompaa kuin toisilla? Ettekö te usko, että olette kelvollisia ja rakastettavia, vastasyntyneen lapsen tavoin, ilman mitään suorituksia, koristekrääsää ja statussymboleita?

Ihmisen hyvyyttä ei voi arvioida ulkokuoren perusteella, eikä aina myöskään tekojen pohjalta. Ihminen voi tehdä hyviä tekoja, mutta kantaa kaunaa ja katkeruutta sisäisesti. Ja voimme kyllä pukea nämä roolipelleolemuksemme vaikka millaisiin asuihin; ei roolisuoritus tee meistä sen parempia ihmisiä! Ja voimme piilottaa totuuden omilta silmiltämme vaikka millaisen uskomusjärjestelmän taakse. Ei se tee meistä viisaita, että osaamme esiintyä jonkun tietyn ajatusmaailman edustajina ja lausua sen ja sen ideologian totuuksia mahdollisimman vakuuttavasti, esimerkiksi väittäessämme, mikä on oikein, mikä väärin. Tietyn uskomusjärjestelmän sisällä pitäytyminen ei tee ihmisestä viisaampaa ja henkisesti kypsää; se tekee hänestä rajoittuneen. Viisaus ei (uskoakseni) ole ihmismielen luomien käsitysten vankina olemista. Ihmiset vain usein tyytyvät valmiisiin selityksiin ja ottavat asioita itsestäänselvyyksinä, jaksamatta paneutua mihinkään itse ja etsiä totuutta kaiken maailman humun seasta. Mutta entä jos olemmekin uskoneet valheita, tai omaksuneet toisten ihmisten harhakäsityksiä, joita meille on totuuksina tarjottu?

Ihminen saattaa valita itselleen ideologian kuin hankkisi tietokoneeseensa uuden järjestelmän. Mutta onko kovinkaan viisasta, että omaksuu jonkun valmiin ajatusmaailman ja yrittää pitäytyä siinä, vaikka ympäristö tuottaisi koko ajan uutta informaatiota, joka horjuttaa tuota ajatusmaailmaa? Käyttöjärjestelmätkin vanhenevat ennen pitkää, ja niitäkin on päivitettävä säännöllisesti, koska toimintaympäristökin muuttuu. Jotkut asiat ihmisten maailmassa ehkä pysyvät samoina, mutta esimerkiksi kulttuuri, tavat, mieltymykset ja yleistieto muuttuvat. Ihminenkin muuttuu, biologisesti, vuosisatojen kuluessa. Mitkä ihmisyyteen liittyvät toimintasuositukset ja kulttuuriset säännöt siis pätevät yhä, mitkä eivät? Suuri osa ihmisistä ei käsittääkseni elä enää luolaihmisten lailla. Jotkut elävät, enkä tiedä onko se sen huonompi vaihtoehto kuin länsimaisen nykyihmisen tapa elää. Kenties nykyihminen kehittyy huomaamattamme matelijamaiseen suuntaan, ja yhteisöissä on palattava tiukempiin normeihin, kun moraalia ei voi enää pohjata myötätuntoon. Tai kenties ihmiskunta kehittyykin tunneälyisemmäksi, ja omatunto tekee lakihenkisyyden tarpeettomiksi. Kuka tietää.

Ehkei viisaus ole siellä, missä suureen ääneen ihmismassojen keskellä toitotetaan ”totuuksia”. Miksi viisautta ylipäätään kehotettaisiin etsimään, jos se löytyisi niin helposti ja annettaisiin etsimättäkin? Nykyihminen tarvitsee ”medialukutaitoa”, ja hän tarvitsee kykyä ajatella itse, jos etsii tietoa ja ymmärrystä sieltä missä on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoisia ”totuuksia”. Toisinaan mieleeni nousee raamatullisia sanoja, jotka ovat mielestäni yhä ajankohtaisia, eivätkä riippuvaisia historiallisesta ja kulttuurisesta kontekstista;

Uudistukaa mieleltänne. Koetelkaa kaikkea; pitäkää se, mikä on hyvää. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.

Minä luulen, ettei tie totuudelliseen elämään ole leveä, hyvin valaistu, monikaistainen valtatie. Minusta tuntuu, että sellainen valtatie johtaa teatteri- ja pelimaailmaan, jossa kaikki on harhaa eikä missään ole loppujen lopuksi mitään mieltä, tarkoitusta ja merkitystä. Minä arvelen, että jotkin syrjäiset, vähän tallatut, yksinäiset polut saattavat ennen pitkää johtaa aitoon ja viisaampaan elämään, jonne muutkin totuutta etsivät ovat ehkä myös löytäneet, kukin omia polkujaan.